Siis mikä tämä Tytti Yliviikari oikein kokee olevansa
Yli-Viikari höyläsi viraston luottokorttia VTV:n toimittamien tietojen mukaan vuosina 2018–2020 yhteensä 59 171 eurolla.
YLI-VIIKARI esimerkiksi maksatti viraston luottokortilla neljään otteeseen stailauspalvelujaan vuonna 2019.
10. tammikuuta 2019 Yli-Viikari osti Living Day Spasta 174 euroa maksaneen ”hiusmuotoiluvalmennuksen”.
Valmennus liittyi VTV:n mukaan pääjohtajan valokuvaukseen – tarkempaa selvitystä kuvauksesta ei annettu.
28.2.2019 Yli-Viikari hankki Sydämen Pohjasta Oy:ltä 185 euroa maksaneen palvelun, joka sisälsi värin ja muotoilun sekä kulmien muotoilun.
Stailauspalvelu liittyi VTV:n mukaan Haus Kehittämiskeskuksen videokuvaukseen
23.4.2019 Yli-Viikari osti Sydämen Pohjasta Oy:ltä 204 euron palvelun, johon sisältyi värin ja muotoilupalvelujen lisäksi ”extreme megamask”. Kuittiin ei kirjattu oston syytä. VTV:stä kerrotaan, että ostos liittyi viraston vuosikertomuksen kuvauksiin.
11.6.2019 Yli-Viikari hankki Sydämen Pohjasta Oy:ltä 212 euron palvelun, johon sisältyi värin ja muotoilun lisäksi ”tehohoito”. VTV:n mukaan ostos liittyi eduskunnassa toteutetun viraston esittelyvideon kuvauksiin.
Näin meidän verorahoja haaskataan ja kaikki menee sumeilematta läpi. Palkat on pilvissä mutta silti kaikki maksatetaan veronmaksajilla. Tämä on sairasta, törkeää, mielivaltaista... Sanat loppuu kesken kuvailemaan suuttumusta mitä tämä vallassa olevien naisten perseily nykyään aiheuttaa
Kommentit (7835)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua humanistina, kirjallisuuden- ja taiteen asiantuntijana ärsyttää suunnattomasti, että Tytti on ottanut taktiikakseen nuo kirjallisuusviittaukset. Hän tekee hallaa kaikille humanisteille tuolla toiminnallaan!
Tytti Yli-Viikari yritti hakea taidemuseon pääjohtajaksi ja suurimman kriisin hetkellä sai askarreltua eli printattua suuren punaisen A-kirjaimen, jota kantoi mukanaan. Onko ainoa taideteos, jonka on koskaan julkisesti esitellyt? Aiemmin kannetut kirjat olivat muiden kirjoittamia.
Voin kuvitella tuon hullun ilmettä, kun on sitä kirjainta printannut tarpeen isoksi. Normaali ihminen olisi kirjoittanut faktoja työtehtävistään, mutta ei tämä emakko. Siellä on hullunkiilto silmissä printtailtu punaista A-kirjainta paperille. Huh huh...
Vierailija kirjoitti:
Sanokaa, mitä sanotte, mutta ihan samanlaisia mätämunia on valtion viroissa korkeilla palleilla ja julkishallinnon puolella. Yleisesti ottaen paikoissa, joissa muut veronmaksajat maksaa. Mulle tulee nopeasti mieleen Pohjola-Nordenin Michael Oksanen, jossa varovainen arvio oli 80 000€ ja nyt puhutaan jo 300 000€. Mikä oli Yli-Viikarin bruttosumma muuten? Enkä siis aliarvioi Yli-Viikarin tekemiä konnuuksia, mutta ei ollut lähelläkään 100 000€
Iltalehden mukaan
"Kiurun julkaisemien tietojen mukaan Yli-Viikari on 1.1.2016–31.12.2020 tehnyt virkamatkoja yhteensä 187 369 eurolla. Matkojen kesto on ollut 327 vuorokautta.
Matkoista vain 159 vuorokautta ja 93 464 euroa voidaan selittää EUROSAI-hallintokomitean tehtävillä, joihin Yli-Viikari on vedonnut lisääntyneen virkamatkailun syynä. Yli-Viikarin edeltäjän Tuomas Pöystin matkalaskut ja kuluveloitukset ovat Kiurun julkaiseman tiedon mukaan olleet 7 472 euroa vuonna 2015 ja 11 592 euroa vuonna 2014."
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7ddc6a72-abd1-4dbc-beb0-9a56f8ad8…
En tiedä tutkitaanko tuota Yli-Viikarin matkailua, mutta jos noista 327 matkavuorokaudesta vain 159 eli vajaa puolet voidaan selittää yllämainituilla kv. tehtävillä, jää jäljelle 168 matkavuorokautta ja niiden suorat matkakulut eli yli 90 000 euroa, PLUS hänellehän on kai maksettu koko ajan täyttä palkkaa ja varmaan verottomat päivärahatkin, eli noista matkoista tulee sitä kautta iso lisälasku veronmaksajille, ja miten VTV:n varsinaisen toiminnan johtaminen on hoitunut pääjohtajan reissatessa mitä mielenkiintoisempiin kohteisiin ympäri maapalloa? Hänhän olisi noiden lukujen perusteella ollut lähes jatkuvasti reissussa veronmaksajien rahoilla.

Ja vielä tähän lisäksi se omahyväinen virne naamalla, kun tää tulostus on viimein onnistunut ja näkee lopputuloksen. On sen verran sekaisin että on jopa saattanut nauraa hihitellä sitä katsellessaan. :D

Käviköhän printtaamassa tuon työpaikallaan? Ei kai se nyt omia papereita ja musteita suostu käyttämään.

Siis se A-kirjainhan on Aalto-yliopiston logo, ja liittyy siihen, että Tytin isä on siellä duunissa proffana. Eihän se nyt mikään irtolappu edes ollut, eikös se ollut ihan vaan tollanen Aalto-yliopiston kansio, samanlainen, joita muutkin firmat omalla logollaan painettuina käyttää. Nyt foliohatut hei jäitä hattuun.
Yli-Viikarilla on vahvat defenssit päällä. Mitään ei voi tunnustaa tehneensä väärin, tuskin itselleenkään. Muuten koko elämänhallintakuvio romahtaisi.
Se, että hänen todellisuutensa on etääntynyt kauas siitä mitä kuka tahansa muu näkee on tavallaan surullista. Mutta minkäs teet. Hän kokee olevansa yksin oikeassa, ja sitä kokemusta saattaa vain vahvistaa mitä enemmän julkisuudessa tulee kuraa niskaan. Kun on jo läpimärkä, ei lisää likavettä enää tunnu missään.
Jotenkin hänen täytyy aikanaan tästä päästä eteenpäin. Vaikeaa se on, tämän luokan epäponnistuminen työelämässä ei unohdu. Paineensietokykyä hänellä kyllä on, mutta ei sitä tässä oikein voi erottaa jääräpäisyydestä ja todellisuudentajun katoamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanokaa, mitä sanotte, mutta ihan samanlaisia mätämunia on valtion viroissa korkeilla palleilla ja julkishallinnon puolella. Yleisesti ottaen paikoissa, joissa muut veronmaksajat maksaa. Mulle tulee nopeasti mieleen Pohjola-Nordenin Michael Oksanen, jossa varovainen arvio oli 80 000€ ja nyt puhutaan jo 300 000€. Mikä oli Yli-Viikarin bruttosumma muuten? Enkä siis aliarvioi Yli-Viikarin tekemiä konnuuksia, mutta ei ollut lähelläkään 100 000€
Iltalehden mukaan
"Kiurun julkaisemien tietojen mukaan Yli-Viikari on 1.1.2016–31.12.2020 tehnyt virkamatkoja yhteensä 187 369 eurolla. Matkojen kesto on ollut 327 vuorokautta.
Matkoista vain 159 vuorokautta ja 93 464 euroa voidaan selittää EUROSAI-hallintokomitean tehtävillä, joihin Yli-Viikari on vedonnut lisääntyneen virkamatkailun syynä. Yli-Viikarin edeltäjän Tuomas Pöystin matkalaskut ja kuluveloitukset ovat Kiurun julkaiseman tiedon mukaan olleet 7 472 euroa vuonna 2015 ja 11 592 euroa vuonna 2014."
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7ddc6a72-abd1-4dbc-beb0-9a56f8ad8…
En tiedä tutkitaanko tuota Yli-Viikarin matkailua, mutta jos noista 327 matkavuorokaudesta vain 159 eli vajaa puolet voidaan selittää yllämainituilla kv. tehtävillä, jää jäljelle 168 matkavuorokautta ja niiden suorat matkakulut eli yli 90 000 euroa, PLUS hänellehän on kai maksettu koko ajan täyttä palkkaa ja varmaan verottomat päivärahatkin, eli noista matkoista tulee sitä kautta iso lisälasku veronmaksajille, ja miten VTV:n varsinaisen toiminnan johtaminen on hoitunut pääjohtajan reissatessa mitä mielenkiintoisempiin kohteisiin ympäri maapalloa? Hänhän olisi noiden lukujen perusteella ollut lähes jatkuvasti reissussa veronmaksajien rahoilla.
Matkustelu varmaan tyssäsi hänenkin kohdallaan maaliskuussa 2020 koronan takia. Ajatelkaa vaan kuinka paljon lisää hän olisi ehtinyt matkustaa ilman koronaa.
Yliviikari on aivan irti todellisuudesta noiden runohöpötyksiensä kanssa. Toivottavasti hänet saadaan VTV:sta pois kokonaan.
Miestoimittaja rupesi penkomaan asioita. Kyllä ne miehet on vaan sikoja, naisviha on kamala asia. Yhy yhy, on uhriutumisen aika.
Joo-o, varsinkin kun sellaisesta asiasta tehdään naisvihaan liittyvä asia, jossa vaan pidetään huolta siitä mitä varten säännöt ja pykälät on tehty ja että noudatettaisiin hyvän hallinnon periaatteita, myös johdon osalta. Onneksi sukupuolella ei ole silloin merkitystä vaan kaikki tälläiset suhmuroijat paljastetaan ja he joutuvat siitä vastuuseen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua humanistina, kirjallisuuden- ja taiteen asiantuntijana ärsyttää suunnattomasti, että Tytti on ottanut taktiikakseen nuo kirjallisuusviittaukset. Hän tekee hallaa kaikille humanisteille tuolla toiminnallaan!
Tytti Yli-Viikari yritti hakea taidemuseon pääjohtajaksi ja suurimman kriisin hetkellä sai askarreltua eli printattua suuren punaisen A-kirjaimen, jota kantoi mukanaan. Onko ainoa taideteos, jonka on koskaan julkisesti esitellyt? Aiemmin kannetut kirjat olivat muiden kirjoittamia.
Voin kuvitella tuon hullun ilmettä, kun on sitä kirjainta printannut tarpeen isoksi. Normaali ihminen olisi kirjoittanut faktoja työtehtävistään, mutta ei tämä emakko. Siellä on hullunkiilto silmissä printtailtu punaista A-kirjainta paperille. Huh huh...
Ja vielä tähän lisäksi se omahyväinen virne naamalla, kun tää tulostus on viimein onnistunut ja näkee lopputuloksen. On sen verran sekaisin että on jopa saattanut nauraa hihitellä sitä katsellessaan. :D
LOL😂🤣🤣🤣🤮🤮🤮.
Miksi kukaan tuon naisen lähipiiristä ei laita tätä peliä poikki. Senhän näkee, että tuo ihminen on oikeasti sairas. Jatkaa vaan juttuaan. Ehkä pitkän sairaalajakson jälkeen pystyy tekemään jotain avustavia hommia Euroopassa, tuolla pärställä ja nimellä ei Suomessa tehdä enää yhtikäs mitään.
Sehän tässä vaiheessa jo todella ihmetyttää, että Tytti ei ole antanut mitään arvoa kansliatoimikunnankaan yksimieliselle lausunnolle luottamuksensa menettämisestä, eikä myöskään eduskunnan yksimieliselle päätökselle erottamisestaan. Joku toinen olisi jo alkanut tapahtuneen jälkeen tosissaan miettiä omaa toimintaansa hieman itsekriittisemmin. Nuo monet asialliset ja aiheellisest kansanedustajien huolet ja puheenvuorot Tytin toiminnasta VTV:n johtajana eivät nekään näytä hetkauttaneen Tyttiä millään tavalla. Ilmeisesti lähipiirikään ei ole enää vuosiin mahtanut hänen ylhäisyydelleen mitään. Luulisi nyt edes jonkun heistä antaneen rakentavaa palautetta ihan hyvän hyvyyttään.
Suuruusharha
Tytti on marttyyri. Hän värjää seuraavaksi hiuksensa verenpunaisiksi ja pyörii alasti mestauslavalle
Vierailija kirjoitti:
Miksi kukaan tuon naisen lähipiiristä ei laita tätä peliä poikki. Senhän näkee, että tuo ihminen on oikeasti sairas. Jatkaa vaan juttuaan. Ehkä pitkän sairaalajakson jälkeen pystyy tekemään jotain avustavia hommia Euroopassa, tuolla pärställä ja nimellä ei Suomessa tehdä enää yhtikäs mitään.
Onko se sen ranskalaismies matkustanut Tytin siivellä ympäri maailmaa? Hotellikuitit kateissa..Lentopisteet salataan ja mies mainostaa entisille koulukavereilleen sitä missä kaikkialla hän on matkustellut viime vuosina. Eksoottisia kohteita yksi toisensa jälkeen..Käyttikö mies myös tilannetta hyväkseen? Avoimuutta kaivattaisiin asiaan.
Ei se Yli-liite ole mikään vahinko:
T on YLI-voimainen YLI-ihminen.
Eettekö nyt sitä tajua, te rahvaat ja sivistymättömät moukat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanokaa, mitä sanotte, mutta ihan samanlaisia mätämunia on valtion viroissa korkeilla palleilla ja julkishallinnon puolella. Yleisesti ottaen paikoissa, joissa muut veronmaksajat maksaa. Mulle tulee nopeasti mieleen Pohjola-Nordenin Michael Oksanen, jossa varovainen arvio oli 80 000€ ja nyt puhutaan jo 300 000€. Mikä oli Yli-Viikarin bruttosumma muuten? Enkä siis aliarvioi Yli-Viikarin tekemiä konnuuksia, mutta ei ollut lähelläkään 100 000€
Iltalehden mukaan
"Kiurun julkaisemien tietojen mukaan Yli-Viikari on 1.1.2016–31.12.2020 tehnyt virkamatkoja yhteensä 187 369 eurolla. Matkojen kesto on ollut 327 vuorokautta.
Matkoista vain 159 vuorokautta ja 93 464 euroa voidaan selittää EUROSAI-hallintokomitean tehtävillä, joihin Yli-Viikari on vedonnut lisääntyneen virkamatkailun syynä. Yli-Viikarin edeltäjän Tuomas Pöystin matkalaskut ja kuluveloitukset ovat Kiurun julkaiseman tiedon mukaan olleet 7 472 euroa vuonna 2015 ja 11 592 euroa vuonna 2014."
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7ddc6a72-abd1-4dbc-beb0-9a56f8ad8…
En tiedä tutkitaanko tuota Yli-Viikarin matkailua, mutta jos noista 327 matkavuorokaudesta vain 159 eli vajaa puolet voidaan selittää yllämainituilla kv. tehtävillä, jää jäljelle 168 matkavuorokautta ja niiden suorat matkakulut eli yli 90 000 euroa, PLUS hänellehän on kai maksettu koko ajan täyttä palkkaa ja varmaan verottomat päivärahatkin, eli noista matkoista tulee sitä kautta iso lisälasku veronmaksajille, ja miten VTV:n varsinaisen toiminnan johtaminen on hoitunut pääjohtajan reissatessa mitä mielenkiintoisempiin kohteisiin ympäri maapalloa? Hänhän olisi noiden lukujen perusteella ollut lähes jatkuvasti reissussa veronmaksajien rahoilla.
Joo eipä ole ihme, että varsinaiset hommat ovat retuperällä. Hyvä, että tämä asia tuli ilmi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua humanistina, kirjallisuuden- ja taiteen asiantuntijana ärsyttää suunnattomasti, että Tytti on ottanut taktiikakseen nuo kirjallisuusviittaukset. Hän tekee hallaa kaikille humanisteille tuolla toiminnallaan!
Tytti Yli-Viikari yritti hakea taidemuseon pääjohtajaksi ja suurimman kriisin hetkellä sai askarreltua eli printattua suuren punaisen A-kirjaimen, jota kantoi mukanaan. Onko ainoa taideteos, jonka on koskaan julkisesti esitellyt? Aiemmin kannetut kirjat olivat muiden kirjoittamia.
Voin kuvitella tuon hullun ilmettä, kun on sitä kirjainta printannut tarpeen isoksi. Normaali ihminen olisi kirjoittanut faktoja työtehtävistään, mutta ei tämä emakko. Siellä on hullunkiilto silmissä printtailtu punaista A-kirjainta paperille. Huh huh...
Käviköhän printtaamassa tuon työpaikallaan? Ei kai se nyt omia papereita ja musteita suostu käyttämään.
Siis se A-kirjainhan on Aalto-yliopiston logo, ja liittyy siihen, että Tytin isä on siellä duunissa proffana. Eihän se nyt mikään irtolappu edes ollut, eikös se ollut ihan vaan tollanen Aalto-yliopiston kansio, samanlainen, joita muutkin firmat omalla logollaan painettuina käyttää. Nyt foliohatut hei jäitä hattuun.
Kuvissa näytti olevan ihan erillinen A-nelonen, johon printattu iso punainen A-kirjain. Tämän paperiarkin Tytti näytti sitten pläntänneen oman kansionsa päälle.
Vierailija kirjoitti:
Sehän tässä vaiheessa jo todella ihmetyttää, että Tytti ei ole antanut mitään arvoa kansliatoimikunnankaan yksimieliselle lausunnolle luottamuksensa menettämisestä, eikä myöskään eduskunnan yksimieliselle päätökselle erottamisestaan. Joku toinen olisi jo alkanut tapahtuneen jälkeen tosissaan miettiä omaa toimintaansa hieman itsekriittisemmin. Nuo monet asialliset ja aiheellisest kansanedustajien huolet ja puheenvuorot Tytin toiminnasta VTV:n johtajana eivät nekään näytä hetkauttaneen Tyttiä millään tavalla. Ilmeisesti lähipiirikään ei ole enää vuosiin mahtanut hänen ylhäisyydelleen mitään. Luulisi nyt edes jonkun heistä antaneen rakentavaa palautetta ihan hyvän hyvyyttään.
Narsisti ei kykene normaaliin itsereflektioon. Tai ainut lopputulos narsistin itsereflektiosta on se, että narsisti pitää itseään ylivertaisena, muita parempana ja oikeassa olevana. Muissa vika.
Manipuloija ei juurikaan puhu omista vioistaan tai heikkouksistaan. Hän vastaa kritiikkiin syyttämällä toista, keksimällä tekosyitä ja uhriutumalla. Samalla hän jo kehittää uusia syytöksiä sinua kohtaan ja kääntää niillä huomion pois itsestään.