Siis mikä tämä Tytti Yliviikari oikein kokee olevansa
Yli-Viikari höyläsi viraston luottokorttia VTV:n toimittamien tietojen mukaan vuosina 2018–2020 yhteensä 59 171 eurolla.
YLI-VIIKARI esimerkiksi maksatti viraston luottokortilla neljään otteeseen stailauspalvelujaan vuonna 2019.
10. tammikuuta 2019 Yli-Viikari osti Living Day Spasta 174 euroa maksaneen ”hiusmuotoiluvalmennuksen”.
Valmennus liittyi VTV:n mukaan pääjohtajan valokuvaukseen – tarkempaa selvitystä kuvauksesta ei annettu.
28.2.2019 Yli-Viikari hankki Sydämen Pohjasta Oy:ltä 185 euroa maksaneen palvelun, joka sisälsi värin ja muotoilun sekä kulmien muotoilun.
Stailauspalvelu liittyi VTV:n mukaan Haus Kehittämiskeskuksen videokuvaukseen
23.4.2019 Yli-Viikari osti Sydämen Pohjasta Oy:ltä 204 euron palvelun, johon sisältyi värin ja muotoilupalvelujen lisäksi ”extreme megamask”. Kuittiin ei kirjattu oston syytä. VTV:stä kerrotaan, että ostos liittyi viraston vuosikertomuksen kuvauksiin.
11.6.2019 Yli-Viikari hankki Sydämen Pohjasta Oy:ltä 212 euron palvelun, johon sisältyi värin ja muotoilun lisäksi ”tehohoito”. VTV:n mukaan ostos liittyi eduskunnassa toteutetun viraston esittelyvideon kuvauksiin.
Näin meidän verorahoja haaskataan ja kaikki menee sumeilematta läpi. Palkat on pilvissä mutta silti kaikki maksatetaan veronmaksajilla. Tämä on sairasta, törkeää, mielivaltaista... Sanat loppuu kesken kuvailemaan suuttumusta mitä tämä vallassa olevien naisten perseily nykyään aiheuttaa
Kommentit (7835)
Vierailija kirjoitti:
Mä alan oikeastaan inspiroitua Tytistä. Seuraavan kerran kun teen jotain, mikä ei ihan kestä päivänvaloa kuljeksin kirja kainalossa ja siteeraan tunnettuja ajattelijoita.
Tytillä on kyllä viihdearvoa.
Buahaaaa. Minäkin voisin käyttää tätä harhauttamismetodia, jos jossain vaiheessa tulee tarpeen.
Tosiaan avun tarpeeseen tuo nainen pitää ohjata,mutta silti on todellakin tiennyt mitä on tehnyt.Mitä jos ei olisi jäännyt kiinni niin sama meno jatkuisi varmasti.Tuomio hänen pitää saada.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä erikoinen tyyppi. On ulkoistanut kaiken katumuksen, syyllisyyden ja inhimmillisyyden itsestään nostamalla itsensä kaiken ylipuolelle keksimällä jonkin "suuremman voiman" joka vaan ajaa hänen tuomiotaan kaikesta huolimatta. Saattaa olla sen verran oudossa mielentilassa että uskoo itse tähän salapäräiseen voimaan joka häntä vastaan kamppailee. Toivottavasti saa mentaalipuolen apua.
Tuo nainen on selvästi hajoamassa. En sitä ihmettele, tällainen kohu niskassa. Häneltä taitaa puuttua se sellainen sairaudentunto ja ei osaa siksi hakea nyt apua vaan sen sijaan suostuu haastatteluohjelmiin ja sillä vain lisää vettä myllyyn? Eikös se työterveys olisi nyt paikallaan ohjaamaan Tyttiä avun saantiin?
Kai se kohta ohjataan lataamoon. Voi siellä päiväsalissa sitten siteerata klassikkokirjailijoita ja puhua pölpöttää tyhjää shaibaa muille potilaille, kunnes hoitaja tainnuttaa Tytin päiväunille.
Tytti on joutunut kärsimään, koska älykäs osaava muutosjohtaja. Voimia Tytille
3. Harhautus eli red herring
Väite 1: "Jääkiekkoväkivalta on ongelma, josta pitäisi virittää vakavampaa keskustelua."
Väite 2: "No jos väkivaltaisista lajeista puhutaan, niin entäs rugby tai amerikkalainen jalkapallo? Siellä niitä päävammoja vasta tuleekin. Ja kun miettii maailmanlaajuisia harrastajamääriä, niin siellä piilee todellinen ongelma."
Harhautuksen tarkoitus on viedä vastustajan huomio pois alkuperäisestä aiheesta.
Keskusteluun tuodaan muodollisesti pätevältä kuulostava väite, joka ei itse asiassa liity alkuperäiseen aiheeseen. Näin keskustelu ajautuu sivuraiteelle eikä alkuperäiseen väitteeseen vastata.
Harhautusta voidaan käyttää myös tarkoitushakuisesti estämään keskustelua jostakin epäkohdasta etenemästä pidemmälle.
Englanninkielinen ilmaus red herring tarkoitaa suomeksi savusilliä.
Aikamoiset jutut tällä Emmi Nuorgamilla omassa Instassaan. Instastoryissa tilittää tämän päivän keskustelua. :D Voi elämän kevät! Täytyyhän feministin aina puolustaa naista, sehän olisi aikamoinen kolaus Nuorgamin feminismille jos hän tuomitsisi Yli-Viikarin teot. Vois tulla naisilta äkäistä palautetta. Kyllä naisten täytyy pitää yhtä kun on niin suuri naisviha Suomessa. Joopa joo, nyt ymmärrän vielä paremmin Emmin mollaukset Tindermiehiä kohtaan, eihän feminismiin kuulu kehua miehiä. Kun täytyy lietsoa ja luoda entistä enemmän vastakkainasettelua, naiset vs. miehet. Ja tietysti naiset ei tee väärää, mutta miehet kyllä.
Tytti ja Emmi julistavat feminististä ilosanomaa. Melkoinen "dynamic duo".
Ai että käy hermoille tuollaiset besserwisser/kaikkitietävät feministit. Jotka eivät voi myöntää totuutta eivätkä virheitään, vaan asiat selitellään ties millä verukkeella vaan koska heidät on ymmärretty ihan väärin.
Voisiko oikeuskansleri estää Tytin oikeusmurhan, onhan hänellä arvovaltaa?
Vierailija kirjoitti:
Ignoratio elenchi (joskus myös savuverho) on argumentaatiovirhe, joka liittyy asian vierestä puhumiseen. Siinä tarkoitus on ikään kuin luoda verbaalinen savuverho, joka harhauttaa keskustelun sivupoluille niin, että argumentoijan alkuperäinen argumentti jää kohtaamatta.[1] Savuverhon yleinen kaava on seuraava:
Henkilö X esittää argumentin A mukana asiaan kuulumattoman argumentin B
Argumentti B kerää kaiken huomion ja A jää huomiotta
Siispä argumentti A on tosi
Ryöstöt ja varkaudet ovat lisääntyneet huolestuttavaa tahtia. Kuolemantuomio ratkaisisi ongelman välittömästi.
Naisten vähäinen päätäntävalta on ollut historiallisesti suuri ongelma tasa-arvon kannalta. Naiset ovat nykyäänkin vähemmistössä eduskunnassa ja yhtiöiden hallituksissa. Sukupuolikiintiöt ovat tähän paras ratkaisu.
Tämä on siis tuo linkin takana oleva teksti. Musta tää on kiinnostava argumentaatiovirhe mutta noi esimerkit on todella harvinaisen huonosti asiaa kuvaavia. Lisäksi musta tämä ei päde Tytin strategiaan, kuten ei myöskään tuo edellä mainittu red herring, jossa oli tosi hyvä esimerkki siitä, mistä on kyse.
Tytti ei liitä omaa argumantaatiovirhettään aiheeseen minkään vertaa. Sen sijaan hän vie jutun täysin eri maailmaan eli noihin hämäriin ja ällistyttäviin kirjallisuusviitteisiin. Se on niin hullua, että Tytti hämää nimenomaan sillä. VAstaanottaja menee aivan mykäksi kohdatessaan jotain noin omituista. Olisiko tässä jonkin uuden argumentaatiovirheen paikka, jokin Ignoratio absurdum -typpinen
On kiehtovaa miettiä, miten Tytti on päätynyt tuohon asemaansa joka hänellä oli. Hän on selvästi erittäin sinnikäs ja häikäilemätön. Pelaa jatkuvasti vähän "marginaalin ulkopuolella", mutta niin ettei kukaan osaa lähteä sitä suoraan kyseenalaistamaan. Siinä on epäilemättä montaa suomalaista harmaata virkamiestä viety kuin litran mittaa... Kukaan ei ole osannut puuttua kuvioon, ennen kuin se tuli julkisuuteen ja kaikki on nyt selkeästi näkyvillä.
Vierailija kirjoitti:
On kiehtovaa miettiä, miten Tytti on päätynyt tuohon asemaansa joka hänellä oli. Hän on selvästi erittäin sinnikäs ja häikäilemätön. Pelaa jatkuvasti vähän "marginaalin ulkopuolella", mutta niin ettei kukaan osaa lähteä sitä suoraan kyseenalaistamaan. Siinä on epäilemättä montaa suomalaista harmaata virkamiestä viety kuin litran mittaa... Kukaan ei ole osannut puuttua kuvioon, ennen kuin se tuli julkisuuteen ja kaikki on nyt selkeästi näkyvillä.
Mietippä alaisena kun tuollainen ihminen toimisi esihenkilönä. Jos saisi vähänkään vihiä että hänestä on puhuttu selän takana pahaa niin varmasti kaivaisi jostain jonkin syyn millä voisi antaa kengän kuvan takapuoleen. Ja sillähän ei ole väliä olisiko koko asia edes totta. No eiköhän tuo vielä pääse vetämään voimaannuttavia luentoja feministeille johonkin Naisasialiittoon tai vastaavaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku ranskankielentaitoinen voisi esittää tästä löpinästä pääkohdat suomeksi?
Kertoo omaa elämäntarinaansa, kuinka oli nuorena naisena intohimoinen, opiskeli estetiikkaa, myöhemmin hallintoa. Kertoo jotain Välskärin kertomuksista, rohkeudesta, jostain allianssista, Suomen koulutuksesta, PISA-tuloksista. Vertaa sitä kirjaa Suomen nykytilanteeseen, jotain että Suomen nuorena valtiona pitää taistella niiden hyvien asioiden eteen, joita Suomessa on. Ja etenkin nuorten pitää tehdä näin.
Ja mun ranskan kielen taito on melko huonoa, eli missasin aika paljon yksityiskohtia. Enkä jaksanut katsoa loppuun.
Kiitos paljon tästä. Jotenkin uumoilin, että puhui (jälleen kerran) tyhjää, mutta en ymmärrä ranskaa yhtään.
Jotenkin siinä SuomiAreenan keskustelusta näki ainakin sen kokeneen juristin Lepinnimen ilmeestä semmoista säälintapaista. Hän on juristina nähnyt niin paljon noita narsisteja, jotka omissa harhoissan uskovat omia höpinöitään. Ne kaksi journalistia yrittivät vain pitää ärtymystään sisällään. Sit se yksi kouvolatukkamuija oli ihan täpinöissään. Säälitti jotenki toi Tytti, eikö se vaan ymmärrä tilannettaan? Myötähäpeän määrää ei voi kuvalla tässä. Se on valtaista. Tää henkilö on jotenkin grandioottinen persoona. Psykoosissa, varmaan luulee olevansa Jumalasta seuraava, tai enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Aikamoiset jutut tällä Emmi Nuorgamilla omassa Instassaan. Instastoryissa tilittää tämän päivän keskustelua. :D Voi elämän kevät! Täytyyhän feministin aina puolustaa naista, sehän olisi aikamoinen kolaus Nuorgamin feminismille jos hän tuomitsisi Yli-Viikarin teot. Vois tulla naisilta äkäistä palautetta. Kyllä naisten täytyy pitää yhtä kun on niin suuri naisviha Suomessa. Joopa joo, nyt ymmärrän vielä paremmin Emmin mollaukset Tindermiehiä kohtaan, eihän feminismiin kuulu kehua miehiä. Kun täytyy lietsoa ja luoda entistä enemmän vastakkainasettelua, naiset vs. miehet. Ja tietysti naiset ei tee väärää, mutta miehet kyllä.
Ai on Emmi Nuorgam sitä "Believe all women!" -liikettä. Naiset on aina viattomia, eivät kykene huijaamaan, varastamaan, käyttämään hyväksi, tai syyttämään mmuita ilman perusteita. Naisia pitää aina uskoa, mitä ikinä he sitten sanovatkaan. Melko tyhjäpää, jos tuollaiseen oikeasti uskoo.
Kokee ehkä olevansa runonlausuja.
Sanokaa, mitä sanotte, mutta ihan samanlaisia mätämunia on valtion viroissa korkeilla palleilla ja julkishallinnon puolella. Yleisesti ottaen paikoissa, joissa muut veronmaksajat maksaa. Mulle tulee nopeasti mieleen Pohjola-Nordenin Michael Oksanen, jossa varovainen arvio oli 80 000€ ja nyt puhutaan jo 300 000€. Mikä oli Yli-Viikarin bruttosumma muuten? Enkä siis aliarvioi Yli-Viikarin tekemiä konnuuksia, mutta ei ollut lähelläkään 100 000€
Vierailija kirjoitti:
Ettekö ymmärrä, hän on poliitikkojen syntipukki.
Siksi hän voi sanoa mitä tahansa koska tietää että kulisseissa
etsitään hyvä palkkaista eläketyötä hänelle.
Ja jos ei saa, hän paljastaa kaiken.
Ja sitä kukaan politiikoista ei halua että tilastojen virheellisyys revitään auki.
Suhmurointi ja kieroilu.
Tilastoihin kaikki perustuu.
Saatte nähdä hän saa loistotyön kovalla palkalla.
Ei saa.
Ei ole pomonpesti mahdollinen missään sen jälkeen kun hän yritti heittää alaisensa bussin alle. Ja mihinkään suorittavaan työhön hänellä ei ole osaamista.
Tuo nainen on selvästi hajoamassa. En sitä ihmettele, tällainen kohu niskassa. Häneltä taitaa puuttua se sellainen sairaudentunto ja ei osaa siksi hakea nyt apua vaan sen sijaan suostuu haastatteluohjelmiin ja sillä vain lisää vettä myllyyn? Eikös se työterveys olisi nyt paikallaan ohjaamaan Tyttiä avun saantiin?