Puhutaan kirkkoon kuulumisesta
Olen uskovainen, ja aika-ajoin mietin miten olen ja tulen hyötyämään kirkosta.
Joo, pystyn ryhtymään kummiksi, saan "kunnolliset" hautajaiset ja kenties tulevaisuudessa lapseni kastettua kirkkoon.
Ja käyttää kirkon palveluita.
Jos en kuulu kirkkoon, yhtä lailla lapset saisivat nimensä, saisin jonkilaisen muistolaatan kun aika tulee...
Säästäisin pari sataa euroa vuodessa, ja voisin vaikka säästää vuosia, jotta pääsen kylmän talviloman ajaksi etelään.
Jos tarvitsen apua, niin onneksi seurakunnissa on diakoneja, niin niiden luona voi käydä.
Jumalaan voi uskoa ilman, että kuuluu kirkkoon.
Mun mielestä on vaan väärin, että lapset kastetaan pieninä kirkkoon ja kuitenkin aikuisina jotkut eroavat kirkosta. Sen pitäisi mennä niin, että vasta täysi-ikäisenä saa päättää, haluaako kuulua tai olla kuulumatta kirkkoon.
Samalla se on kauheaa rahastusta, koska ei kirkolla nykyään ole sellaista valtaa niinkuin ehkä keski-ajalla on vielä ollut.
Ois kiva keskustella aiheesta.
Miks just sä et kuulu kirkkoon, tai miksi kuulut kirkkoon? Ootko vain sen takia, että sut on vaa kastettu eikä sillä ole väliä vai onko sillä aidosti jokin uskonnollinen merkitys?
Ootko harkinnut eroavasi kirkosta, vaikka olet uskovainen? Jos sinulla on uskonnollisia kavereita, tuttuja lähipiirissä niin reagoivatko mitenkään siihen? Olitko heidän mielestään vähän "outo", ja miten perustelit asian heille ettet enää halunnut kirkkoon kuulua? Ootteko vielä väleissä?
Vaikka täs oli nyt kirkkoon kuulumisesta juttua, mutta jos satut olee jostain muusta uskonnosta niin tuu toki kertoo ja saa jutella siitäkin vapaasti.
Toivottavasti keskustelua ei poisteta, ja voitte itse vaikuttaa siihen siten, että pidetään yhdessä tämä asiallisena.
Jos mielipiteesi ja näkemykset ovat erilaiset kuin jollain toisella, ei tarvita väittelyä viedä asiattomuuksiin.
Kommentit (63)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi saada kirkolliset hautajaiset vaikkei kuulu kirkkoon. Lähimmäisten tulee vaa vakuuttaa papille et se on kuolleelle ok mennä kirkon maahan ja saada papin siunaus. Itse oon tämmösissä hautajaisissa ollu missä vainajaa ei oltu kastettu mut oli ilmassu eläessään tahdon päästä puolisonsa kanssa samaan hautaan.
Ne hautausmaiden ylläpidosta johtuvat kustannukset on just suurin syy kirkollisveroon..... ei niitä ilmaiseksi ylläpidetä.
Hautausmaat kustannetaan yhteisöverosta valtion toimesta.
Kiitollisina mielin kirjoitti:
Eiköhän kaikki sairaalat koulut ole kristittyjen rakentamia maan päällä ollut aina ja orpokodit että niitä kirkoista eroajat ei ehkä huomaa mutta vanhainkodit on kristittyjen rakentamia myös ja kyllä kirkossa pitää pysyä kun sen lahjan on saanut ja sukunsa on siellä. Tietysti jos on muista uskonnoista taustaa se voi sitten vetää sinne.Mutta pelastusasia on Jumalan teko ja siitä pitää kiittää.
Ootko oikeasti noin tietämätön ja tyhmä että uskot tuohon pas kaan jota juuri kirjoitit?
Tai niin, mitä muuta voi odottaa uskikselta, ei se ole täysjärkisen ihmisen hommaa.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki uskonnot on ihan täyttä passskaa....hehehehee.
Täysin totta puhut.
Vierailija kirjoitti:
Alapeukuttajalle tiedoksi: nuo on ihan julkista tietoa ja voit itse tarkistaa seurakuntien taloustilanteem ja kustannukset netistä halutessasi. Saatat järkytttyä.
Monesti ollut useissa seurakunnissa periaatteina että esim. vähävaraisille tarjotaan ruoka eikä lapsiperheiden maksuja nosteta vaikka seurakunnan ei taloudellisesti kannattaisi sitä tarjota.
Alapeukuttakaa vapaasti. :) mä vain valitettavasti tiedän nämä asiat.
T. Entinen nuorisotyöntekijä
Mutta mitä ajattelet noista mainituista piispojen kosteista illallisista (ja lounaista, aamiaisista, brunsseista ja pikku välipaloista)?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulun kirkkoon. Enkä mieti että ”mitä mä niinku hyödyn?” Vaan mietin että mitä HYVÄÄ sillä teen muille.
Oma seurakunta tekee todella upeaa lapsityötä, nuorisotyötä ja vanhustyötä. Diakonia auttaa vähäosaisia.
Olen hyvätuloinen ja ilman muuta mun tehtävä on maksaa ”kymmenykset” niille joilla ei ole asiat hyvin. Olen myös kuukausilahjoittaja sekä unicefille ja planille, eli lahjoitan kuukausittain, tätä tehnyt jo 15 vuotta.Kirkkoon kuulumalla tuo hyvää monen MUUN elämään. Olisi kiva jos osattaisi ajatella muitakin kuin vaan itseä.
Tiedäthän, että kirkko käyttää vain murto-osan palasen varoistaan hyväntekeväisyyteen tai lapsi- ja nuorisotyöhön?
Mitä väliä? Tietysti kirkolla on paljon kiinteitä kuluja, palkat, kiint.huolto, vakuutukset jne. Ei mikään organisaatio pysy pystyssä ilman kuluja. Se on itsestään selvää.
Kyllä kirkolla olisi paljon varaa leikata esim. Kiinteistö- ja henkilöstökuluista. Puhumattakaan näistä:
Arkkipiispan erityisavustajan luottokortti vinkui keväällä 2014 Saariselän tunturikylän Alkossa. Yhdeksän pulloa viiniä, kolme hanapakkausta viiniä ja neljä olutpakkausta. Yhteensä 18 litraa viiniä. Hinta 243 euroa.Evankelis-luterilaisella kirkolla on 11 piispaa. Piispojen neuvotteluviikoilla on mukana myös muun muassa erityisavustajia. Saariselällä seurueeseen kuului 12 henkilöä. Seurueen majoitus Tievatuvalla maksoi veronmaksajille noin 4 800 euroa.
Maaliskuussa 2015 luottokorttia tarvittiin Äkäslompolon Alkossa. "Seitsemän tunturin kylän" pitkäripaisesta napattiin tällä kertaa piispojen ja seurueen nautittavaksi viisi hanapakkausta viiniä eli yhteensä 15 litraa. Parin kestopakkauksen kera ostokset maksoivat 154,50 euroa. 14 hengen seurue yöpyi hotelli Ylläs Saagassa, kustannukset noin 9 500 euroa.
Piispojen seurue on vieraillut toki muuallakin kuin Lapissa, muun muassa Noormarkussa. Siellä yövyttiin Ahlströmin ruukilla, majoituskustannukset noin 9 200 euroa. Noormarkkuun ostettiin vain parisenkymmentä viinipulloa ja konjakkia.
https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2016061821695674Kirkko ei ole yhtä kuin "piispat". Tuossa ei muutenkaan taida olla koko totuus. Ensinnäkin piispat (vrt presidentti) on efustustehtävissä joten toki he saattaa ostaa viiniä ja ollutta vaikka vieraitakin varten. Nuita reissuja tuskin usein tehdään ja majoituskustannukset on helposti korkeita. Esim. 15 hengen rippileiriinkin voi mennä 10000 eikä kyse ole mistään gourmet-ruuasta tai hotellimajoituksesta.
Useimmat seurakunnat tekee tällä hetkellä tappiota. Palkoista ei todellakaan varaa leikata. Esim. Nuorisotyöntekijän palkka on kiinteästi n.2300e/kk ja siihen ei tule päälle ylityölisiä eikä iltalisiä. Työ on ilta- ja vkl painotteinen ja leireiltä tulee korkeintaan päivärahaa mikä ei ole paljon mitään (leirejä harvoin). Ei mahdollisuutta "ylennykseen" uralla.
T. Entinen nuorisotyöntekijä
Yli litra viiniä per nuppi ei ole edustusta, vaan pämppäystä.
Vierailija kirjoitti:
Mieti, miksi sinulle on tärkeätä saada 'kunnon' hautajaiset tai muistolaatta hautausmaalle.
Hetkinen, voihan hautajaiset saada, vaikkei kirkkoon kuulukaan. Itse viime vuonna oli muistotilaisuudessa, joissa vainaja ei kuulunut kirkkoon. Siitä huolimatta hautajaiset olivat kirkossa ja sellaiset, jollaisissa olen ennenkin ollut. Tässä tapauksessa omaiset halusivat papin hautajaisiin, ja se toteutettiin. Kysyttiinköhän asiassa vainajan mielipidettä (hänen eläessään toki)? Itse hän sanoi monesti, että on eronnut kirkosta taloudellisista syistä ja siksi, ettei usko Jumalaan. Kun hän 97-vuotiaana yllättäen meni huonoon kuntoon, voi olla ettei hänen kantaansa hautajaisten järjestämiseen edes ehditty kysyä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulun kirkkoon. Enkä mieti että ”mitä mä niinku hyödyn?” Vaan mietin että mitä HYVÄÄ sillä teen muille.
Oma seurakunta tekee todella upeaa lapsityötä, nuorisotyötä ja vanhustyötä. Diakonia auttaa vähäosaisia.
Olen hyvätuloinen ja ilman muuta mun tehtävä on maksaa ”kymmenykset” niille joilla ei ole asiat hyvin. Olen myös kuukausilahjoittaja sekä unicefille ja planille, eli lahjoitan kuukausittain, tätä tehnyt jo 15 vuotta.Kirkkoon kuulumalla tuo hyvää monen MUUN elämään. Olisi kiva jos osattaisi ajatella muitakin kuin vaan itseä.
Tiedäthän, että kirkko käyttää vain murto-osan palasen varoistaan hyväntekeväisyyteen tai lapsi- ja nuorisotyöhön?
Mitä väliä? Tietysti kirkolla on paljon kiinteitä kuluja, palkat, kiint.huolto, vakuutukset jne. Ei mikään organisaatio pysy pystyssä ilman kuluja. Se on itsestään selvää.
Kyllä kirkolla olisi paljon varaa leikata esim. Kiinteistö- ja henkilöstökuluista. Puhumattakaan näistä:
Arkkipiispan erityisavustajan luottokortti vinkui keväällä 2014 Saariselän tunturikylän Alkossa. Yhdeksän pulloa viiniä, kolme hanapakkausta viiniä ja neljä olutpakkausta. Yhteensä 18 litraa viiniä. Hinta 243 euroa.Evankelis-luterilaisella kirkolla on 11 piispaa. Piispojen neuvotteluviikoilla on mukana myös muun muassa erityisavustajia. Saariselällä seurueeseen kuului 12 henkilöä. Seurueen majoitus Tievatuvalla maksoi veronmaksajille noin 4 800 euroa.
Maaliskuussa 2015 luottokorttia tarvittiin Äkäslompolon Alkossa. "Seitsemän tunturin kylän" pitkäripaisesta napattiin tällä kertaa piispojen ja seurueen nautittavaksi viisi hanapakkausta viiniä eli yhteensä 15 litraa. Parin kestopakkauksen kera ostokset maksoivat 154,50 euroa. 14 hengen seurue yöpyi hotelli Ylläs Saagassa, kustannukset noin 9 500 euroa.
Piispojen seurue on vieraillut toki muuallakin kuin Lapissa, muun muassa Noormarkussa. Siellä yövyttiin Ahlströmin ruukilla, majoituskustannukset noin 9 200 euroa. Noormarkkuun ostettiin vain parisenkymmentä viinipulloa ja konjakkia.
https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2016061821695674Kirkko ei ole yhtä kuin "piispat". Tuossa ei muutenkaan taida olla koko totuus. Ensinnäkin piispat (vrt presidentti) on efustustehtävissä joten toki he saattaa ostaa viiniä ja ollutta vaikka vieraitakin varten. Nuita reissuja tuskin usein tehdään ja majoituskustannukset on helposti korkeita. Esim. 15 hengen rippileiriinkin voi mennä 10000 eikä kyse ole mistään gourmet-ruuasta tai hotellimajoituksesta.
Useimmat seurakunnat tekee tällä hetkellä tappiota. Palkoista ei todellakaan varaa leikata. Esim. Nuorisotyöntekijän palkka on kiinteästi n.2300e/kk ja siihen ei tule päälle ylityölisiä eikä iltalisiä. Työ on ilta- ja vkl painotteinen ja leireiltä tulee korkeintaan päivärahaa mikä ei ole paljon mitään (leirejä harvoin). Ei mahdollisuutta "ylennykseen" uralla.
T. Entinen nuorisotyöntekijä
Jossain on vikaa, jos noin pieneen leiriin saa noin paljon rahaa uppoamaan.
Kuulun kirkkoon, mutta viime aikoina se on vähän alkanut mietityttää. Tavallaan en haluaisi erota, mutta en myöskään hyväksy Raamatun "oppeja" ja esimerkiksi sitä, missä asemassa nainen on Raamatun mukaan. Sen takia tuntuu ristiriitaiselta kuulua kirkkoon. Toisaalta en ole ateisti, mutta mikään muukaan uskonto ei tunnu omalta, vaan ev. lut. tuntuu kuitenkin parhaalta. Haluaisin myös uskoa esim. kuoleman jälkeiseen elämään, vaikka viime aikoina kun sitä on miettinyt, niin ei sekään oikein käy järkeen...
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä kuulunut kirkkoon enkä ole nähnyt syytä liittyä. Minua ei ole siis kastettu enkä ole käynyt rippikoulua, en myöskään osallistunut uskonnon opetukseen koulussa. Vanhempani erosivat kirkosta ennen syntymääni. Olen uskonnoton.
Minä myös ja samoin lapseni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alapeukuttajalle tiedoksi: nuo on ihan julkista tietoa ja voit itse tarkistaa seurakuntien taloustilanteem ja kustannukset netistä halutessasi. Saatat järkytttyä.
Monesti ollut useissa seurakunnissa periaatteina että esim. vähävaraisille tarjotaan ruoka eikä lapsiperheiden maksuja nosteta vaikka seurakunnan ei taloudellisesti kannattaisi sitä tarjota.
Alapeukuttakaa vapaasti. :) mä vain valitettavasti tiedän nämä asiat.
T. Entinen nuorisotyöntekijä
Mutta mitä ajattelet noista mainituista piispojen kosteista illallisista (ja lounaista, aamiaisista, brunsseista ja pikku välipaloista)?
Jos ne on siellä keskenään ryypänneet, niin en tietenkään hyväksy kun itse olen tehnyt tuolla peruspalkalla hommia ja yrittänyt pohtia miten saada järjestettyä toimintaa mahdollisimman kustannustehokkaasti ettei tarttis vanhemmiltakaan paljoa pyytää osallistumista kustannuksiin. Joukossa kun on köyhiäkin perheitä. :)
Sen hyväksyn jos seurakunta ostaa esim. halppituotteiden sijaan luomu-tuotteita tai reilunkaupan tuotteita/elää ekologisesti. Moni seurakunta pyrkii tähän. Tai esim tukee paikallisia yrityksiä kun ostaa palveluita.
Mutta mitkään tissuttelu-illat työajalla ei kuulu kirkon toimintaan. Sen sijaan on ihan normaalia että kirkon työntekijät hankkii ehtoollisviinit ja juhlajuomat sieltä mistä muutkin eli Alkosta. Jostakinhan ne täytyy ostaa kumminkin.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki uskonnot edustaa pahuutta ja ne kusevat kansaa silmään.
Osuvasti kiteytetty.
Vierailija kirjoitti:
Kirkko huolehtii lapsista ja vanhuksista ja auttaa vähävaraisia ihmisiä.
Olen hyvin pienituloinen pitkien syöpähoitojeni jälkeen, mutta haluan auttaa muita.
Sinä olet oikea Jumalan lapsi, rukoilen puolestasi.
Mutta rehellisesti sanottuna en usko että olisivat juominkeja pitäneet siellä. :) En tunne tapausta henk koht mutta ei tuo vois mitenkään mennä kirkossa läpi. En usko että mikään avustaja suostuis hyvällä omalla tunnolla ostamaan mitään mikä ois kirkon arvojen vastaista. Todella vaikeaa olis pitää tommonen salassa enkä usko et kaikki piispat olisi edes "samanhenkisiä" tossa mielessä. Osa piispoistahan on erittäin tiukkoja arvoissaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulun kirkkoon. Enkä mieti että ”mitä mä niinku hyödyn?” Vaan mietin että mitä HYVÄÄ sillä teen muille.
Oma seurakunta tekee todella upeaa lapsityötä, nuorisotyötä ja vanhustyötä. Diakonia auttaa vähäosaisia.
Olen hyvätuloinen ja ilman muuta mun tehtävä on maksaa ”kymmenykset” niille joilla ei ole asiat hyvin. Olen myös kuukausilahjoittaja sekä unicefille ja planille, eli lahjoitan kuukausittain, tätä tehnyt jo 15 vuotta.Kirkkoon kuulumalla tuo hyvää monen MUUN elämään. Olisi kiva jos osattaisi ajatella muitakin kuin vaan itseä.
Tiedäthän, että kirkko käyttää vain murto-osan palasen varoistaan hyväntekeväisyyteen tai lapsi- ja nuorisotyöhön?
Mitä väliä? Tietysti kirkolla on paljon kiinteitä kuluja, palkat, kiint.huolto, vakuutukset jne. Ei mikään organisaatio pysy pystyssä ilman kuluja. Se on itsestään selvää.
Kyllä kirkolla olisi paljon varaa leikata esim. Kiinteistö- ja henkilöstökuluista. Puhumattakaan näistä:
Arkkipiispan erityisavustajan luottokortti vinkui keväällä 2014 Saariselän tunturikylän Alkossa. Yhdeksän pulloa viiniä, kolme hanapakkausta viiniä ja neljä olutpakkausta. Yhteensä 18 litraa viiniä. Hinta 243 euroa.Evankelis-luterilaisella kirkolla on 11 piispaa. Piispojen neuvotteluviikoilla on mukana myös muun muassa erityisavustajia. Saariselällä seurueeseen kuului 12 henkilöä. Seurueen majoitus Tievatuvalla maksoi veronmaksajille noin 4 800 euroa.
Maaliskuussa 2015 luottokorttia tarvittiin Äkäslompolon Alkossa. "Seitsemän tunturin kylän" pitkäripaisesta napattiin tällä kertaa piispojen ja seurueen nautittavaksi viisi hanapakkausta viiniä eli yhteensä 15 litraa. Parin kestopakkauksen kera ostokset maksoivat 154,50 euroa. 14 hengen seurue yöpyi hotelli Ylläs Saagassa, kustannukset noin 9 500 euroa.
Piispojen seurue on vieraillut toki muuallakin kuin Lapissa, muun muassa Noormarkussa. Siellä yövyttiin Ahlströmin ruukilla, majoituskustannukset noin 9 200 euroa. Noormarkkuun ostettiin vain parisenkymmentä viinipulloa ja konjakkia.
https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2016061821695674Kirkko ei ole yhtä kuin "piispat". Tuossa ei muutenkaan taida olla koko totuus. Ensinnäkin piispat (vrt presidentti) on efustustehtävissä joten toki he saattaa ostaa viiniä ja ollutta vaikka vieraitakin varten. Nuita reissuja tuskin usein tehdään ja majoituskustannukset on helposti korkeita. Esim. 15 hengen rippileiriinkin voi mennä 10000 eikä kyse ole mistään gourmet-ruuasta tai hotellimajoituksesta.
Useimmat seurakunnat tekee tällä hetkellä tappiota. Palkoista ei todellakaan varaa leikata. Esim. Nuorisotyöntekijän palkka on kiinteästi n.2300e/kk ja siihen ei tule päälle ylityölisiä eikä iltalisiä. Työ on ilta- ja vkl painotteinen ja leireiltä tulee korkeintaan päivärahaa mikä ei ole paljon mitään (leirejä harvoin). Ei mahdollisuutta "ylennykseen" uralla.
T. Entinen nuorisotyöntekijä
Jossain on vikaa, jos noin pieneen leiriin saa noin paljon rahaa uppoamaan.
Lisäksi kun muistaa, että leirit pidetään seurakunnan omissa leirikeskuksissa ja perheet itse maksavat leiristä, on asia vielä kummallisempi.
"Rippikoulun hinta ei kuitenkaan ole sama kaikille rippikoululaisten vanhemmille. Hinnat vaihtelevat kaupungeittain. Yleisin maksu leiristä on sata euroa, mutta esimerkiksi Helsingissä tavallinen viikon kestävä rippileiri voi maksaa jopa 250 euroa. Turussa leirit taas ovat olleet ilmaisia pari vuotta."
https://yle.fi/uutiset/3-5388951#:~:text=Rippikoulun%20hinta%20ei%20kui….
Vihaan kaikkia uskontoja ja halveksin uskovaisia.
Vierailija kirjoitti:
Mutta rehellisesti sanottuna en usko että olisivat juominkeja pitäneet siellä. :) En tunne tapausta henk koht mutta ei tuo vois mitenkään mennä kirkossa läpi. En usko että mikään avustaja suostuis hyvällä omalla tunnolla ostamaan mitään mikä ois kirkon arvojen vastaista. Todella vaikeaa olis pitää tommonen salassa enkä usko et kaikki piispat olisi edes "samanhenkisiä" tossa mielessä. Osa piispoistahan on erittäin tiukkoja arvoissaan.
Siellä ne on kuitit esillä.
Vierailija kirjoitti:
Vihaan kaikkia uskontoja ja halveksin uskovaisia.
Sama täällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulun kirkkoon. Enkä mieti että ”mitä mä niinku hyödyn?” Vaan mietin että mitä HYVÄÄ sillä teen muille.
Oma seurakunta tekee todella upeaa lapsityötä, nuorisotyötä ja vanhustyötä. Diakonia auttaa vähäosaisia.
Olen hyvätuloinen ja ilman muuta mun tehtävä on maksaa ”kymmenykset” niille joilla ei ole asiat hyvin. Olen myös kuukausilahjoittaja sekä unicefille ja planille, eli lahjoitan kuukausittain, tätä tehnyt jo 15 vuotta.Kirkkoon kuulumalla tuo hyvää monen MUUN elämään. Olisi kiva jos osattaisi ajatella muitakin kuin vaan itseä.
Tiedäthän, että kirkko käyttää vain murto-osan palasen varoistaan hyväntekeväisyyteen tai lapsi- ja nuorisotyöhön?
Mitä väliä? Tietysti kirkolla on paljon kiinteitä kuluja, palkat, kiint.huolto, vakuutukset jne. Ei mikään organisaatio pysy pystyssä ilman kuluja. Se on itsestään selvää.
Kyllä kirkolla olisi paljon varaa leikata esim. Kiinteistö- ja henkilöstökuluista. Puhumattakaan näistä:
Arkkipiispan erityisavustajan luottokortti vinkui keväällä 2014 Saariselän tunturikylän Alkossa. Yhdeksän pulloa viiniä, kolme hanapakkausta viiniä ja neljä olutpakkausta. Yhteensä 18 litraa viiniä. Hinta 243 euroa.Evankelis-luterilaisella kirkolla on 11 piispaa. Piispojen neuvotteluviikoilla on mukana myös muun muassa erityisavustajia. Saariselällä seurueeseen kuului 12 henkilöä. Seurueen majoitus Tievatuvalla maksoi veronmaksajille noin 4 800 euroa.
Maaliskuussa 2015 luottokorttia tarvittiin Äkäslompolon Alkossa. "Seitsemän tunturin kylän" pitkäripaisesta napattiin tällä kertaa piispojen ja seurueen nautittavaksi viisi hanapakkausta viiniä eli yhteensä 15 litraa. Parin kestopakkauksen kera ostokset maksoivat 154,50 euroa. 14 hengen seurue yöpyi hotelli Ylläs Saagassa, kustannukset noin 9 500 euroa.
Piispojen seurue on vieraillut toki muuallakin kuin Lapissa, muun muassa Noormarkussa. Siellä yövyttiin Ahlströmin ruukilla, majoituskustannukset noin 9 200 euroa. Noormarkkuun ostettiin vain parisenkymmentä viinipulloa ja konjakkia.
https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2016061821695674Kirkko ei ole yhtä kuin "piispat". Tuossa ei muutenkaan taida olla koko totuus. Ensinnäkin piispat (vrt presidentti) on efustustehtävissä joten toki he saattaa ostaa viiniä ja ollutta vaikka vieraitakin varten. Nuita reissuja tuskin usein tehdään ja majoituskustannukset on helposti korkeita. Esim. 15 hengen rippileiriinkin voi mennä 10000 eikä kyse ole mistään gourmet-ruuasta tai hotellimajoituksesta.
Useimmat seurakunnat tekee tällä hetkellä tappiota. Palkoista ei todellakaan varaa leikata. Esim. Nuorisotyöntekijän palkka on kiinteästi n.2300e/kk ja siihen ei tule päälle ylityölisiä eikä iltalisiä. Työ on ilta- ja vkl painotteinen ja leireiltä tulee korkeintaan päivärahaa mikä ei ole paljon mitään (leirejä harvoin). Ei mahdollisuutta "ylennykseen" uralla.
T. Entinen nuorisotyöntekijä
Piispat ja papisto halveksivat sisimmässään teitä pienempi palkkaisia työntekijöitä.
Näyttelevät välittämistä ja teeskentelevät tasa-arvoa ja sisimmässään nauravat teille.
Ja nauravat usein myös julkisestikin, tosin valitussa ympäristössä.
Suomessa on ev.lutin lisäksi myös Ortodoksinen, Katolinen, Vapaa- ja Helluntaikirkko. Olisi siis ihan asiallista mainita, mitä näistä tarkoittaa.
Maailman mittapuulla ev.lut. on pieni kirkkokunta.
En kuulu näistä mihinkään, enkä ole kristitty ylipäänsä, mutta olen silti uskova. Eikö olekin kummallista?