Lue keskustelun säännöt.
Miksi puhutaan niin vähän lasten saannin huonoista puolista?
17.03.2021 |
Miksi tälläkään palstalla saatikka mediassa tuodaan äärimmäisen vähän esille lasten saannin huonoja puolia?
Siitä kun työmäärä moninkertaistuu, viikonloput ja lomat loppuvat ja muuttuvat ikuiseksi työksi, ei voi enää tehdä spontaaneja mukavia asioita, ei saa nukkua ja rentoutua kuin hyvin harvoin, ei voi pelata, katsoa elokuva- tai sarjamaratonia vaikka 12 tuntia putkeen, ei voi laittaa illallista tai treenailla vaikka yöllä jos huvittaa? Yöllä ja illalla pitää olla hiljaa lasten nukkuessa eikä kuunnella musiikkia tai pelien tai elokuvien ääniä tai soitella ihmisille, ei voi mennä monien tuntien retkille/terassille/patikoimaan/ravintolaan/kaupungille jne. ilman että kaikki vaatii lisäjärjestelyitä, suunnittelua, aikatauluttamista, lisätavaroiden mukaan ottamista jne.
Miksi niin harvoin puhutaan näistä asioista? Varmasti joukossa on muitakin ihmisiä, jotka halusivat lapsia ja tiesivät että tällaiset asiat muuttavat elämän vittumaiseksi ja nyt vain yrittävät sinnitellä kaikkien näiden paskojen asioiden yli. Puhumattakaan niistä ihmisistä, joille osa näistä asioista tuli yllätyksenä. Miksi niin harva ei valita tällaisista asioista, koska valittaminenhan on mukavaa ja tuo hyvän olon, varsinkin anonyymisti?
Kommentit (182)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan ei sitten moni koe tuollaisia asioita ns pahana.
Lapset nyt vaan on parasta, mitä maa päällään kantaa.
Ei moni koe pahana? Kaikki tykkäävät saada lisätyötä elämään, herätä vapaaehtoisesti aikaisin myös lomilla ja viikonloppuisin sekä toisinaan myös yöllä, luopua kokonaan omasta ajasta ja rentoutumisesta, siivota jatkuvasti kaikkea paskaa mitä lapset aiheuttavat, luopua mahdollisuudesta keskittyä mihinkään itselleen mukavaan, koska jatkuvasti joku häiritsee tai tarvitsee huomiota? Sehän on järjetöntä? T. Isä
Itsepähän olet opettanut mukulasi heräämään aamuyöstä. Omani herää viikonloppuisin n. 9-10 kuin itsekin herään ja tehdään yhdessä kivojakin asioita. t: äiti
Päinvastoin, itse nukkuisin mieluiten puoleen päivään asti, jos vain mahdollista, mutta kyllähän itse äitinä tiedät, että lapset näkevät välillä painajaisia, ovat toisinaan kipeitä tms. ja heräävät aikaisin, koska menevät nukkumaankin aikaisemmin. Entäpä nuo kaikki muut mainitut asiat? T. Isä
Meillä lapsista 2/3 on nukkunu pitkään. Yöllä saattaa joskus joku inahtaa, mut pian jatkavat uniaan... Miten niin ei voi tehdä mitään? Kyllä lapset touhuaa usein omiaan. Nytkin kaksi nuorinta leikkii mm piiloleikkejä kun palstailen. Lapset osaa leikkiä ja lukea kirjoja itsekin. Ei aina tarvitse aikuisen olla viihdyttämässä. Lisäksi, me vanhemmat voidaan vuorotella, niin että kumpikin saa omaa aikaa. Tai laittaa lapset hetkeksi hoitoon. Tuo siivoaminen on kyllä ärsyttävää, mutta siinäkin pitää alun alkaen kasvattaa lapsetkin osallistumaan.
Kyllä itse koen aika leppoisana tämän elämän. Lapset ikäjanalla 2-10.
Ja ohis siis, en ollut tuo jolta kysyit, vaan toinen äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joidenkin on vaan hirveän vaikea hyväksyä et kaikki ei näe lapsiperhe-elämää hirveänä.
Täällähän oli joskus keskustelu siitä, mikä oli suurin yllätys lastensaamisen jälkeen. Olin varautunut todella synkkään voivotteluun, mutta suurin osa viesteistä olikin pelkästään sitä, miten ihanaa vauvan kanssa kotona oleminen onkaan ja miten upeaa vanhemmuus on. Monien viestien perään oli myös kirjoitettu, ettei näistä ihanista tuntemuksista uskalla avautua muille, sillä lapsiperhe-elämän ei ole sallittua olla muuta kuin kamalaa, eikä siitä sovi puhua positiiviseen sävyyn.
Vierailija kirjoitti:
Totuus on, että erittäin harva mies oikeasti haluaa lapsia. Perhebarometrin mukaan nimenomaan yhden lapsen vanhemmista lisää lapsia halusi naisista kaksi kolmasosaa, mutta miehistä vain alle 1/4! Eli miehet joilla on kokemusta lapsiarjesta, eivät pääsääntöisesti halua enää lisää sitä samaa.
Lapsia hankitaan pääsääntöisesti siksi koska vaimo haluaa ja jos kieltäytyy niin jalat menevät ristiin.
Tässä on totuuden siemen varmasti. Luulen että monikaan mies ei oikeasti sisäistä mitä se lapsiarki todella on ennen kuin osuu kohdalle. Naisilla on ehkä raskaudenkin myötä helpompi valmistautua tuleviin muutoksiin.
Työskentelen lasten kanssa ja useimmiten olen niin onnellinen että minulla ei vielä ole omia. On todella ihanaa elää lapsettomana😇 osa ikäisistäni on jo mennyt hankkimaan lapsia..En voi ymmärtää.
N24
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aiemminkin linkannut tämän jutun av:lle, ja teen sen taas.
https://ylioppilaslehti.fi/2010/12/ilonpilaaja/
Eräs lainaus jutussa haastatellulta asiantuntijalta: "Lapsen kasvattamisessa kohtaamme paljon pieniä mutta toistuvia negatiivisia kokemuksia, harvemmin merkittävämpiä positiivisia kokemuksia."
Oikeassa on!
t. yksivuotiaan isä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska se on tabu. Etenkin naisten tulee vaan leijua hattarapilvissä ja haluta lapsia kuin hullu tikkaria. Missään nimessä ei saa sanoa, että niistä on vaivaa tai niitä ei halua. Myös äitien väkivalta lapsiaan kohtaan on tabu. Kaikki on suurta äitimyyttiä jossa naiset on pullantuoksuisia synnytyskoneita.
Luetko sä koskaan mitään lehtiä? Katsotko uutisia? En oikein ymmärrä, miten se voi olla tabu, kun koko ajan puhutaan niistä vanhemmuuden nurjista puolista, paljon enemmän kuin hyvistä.
Tätä minäkin ihmettelen. Lapsiperhe-elämän kauheutta toitotetaan joka tuutista kuten myös vapaaehtoisen lapsettomuuden erinomaisuutta, eritoten täällä vauva-palstalla. Ihan viime aikoina on alkanut olla vastapainona vähän positiivisiakin juttuja kuten Juha Itkosesta hesarissa joku aika sitten.
Ja jos täällä palstalla erehtyy kirjoittamaan jotain positiivista lapsiperhe-elämästä tai vauva-arjesta, niin alapeukkuja satelee. Onneksi oikeassa elämässä on kumminkin vielä ihmisiä jotka arvostavat perhe-elämää ja tykkäävät lapsista, muuten Suomesta loppuis kohta lapset kokonaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen aiemminkin linkannut tämän jutun av:lle, ja teen sen taas.
https://ylioppilaslehti.fi/2010/12/ilonpilaaja/
Eräs lainaus jutussa haastatellulta asiantuntijalta: "Lapsen kasvattamisessa kohtaamme paljon pieniä mutta toistuvia negatiivisia kokemuksia, harvemmin merkittävämpiä positiivisia kokemuksia."
Oikeassa on!
t. yksivuotiaan isä
No sulla on kumminkin vasta yksi vuosi kokemusta asiasta. Niitä merkittäviä positiivisia kokemuksia tulee kyllä minusta enemän kuin negatiivisia.
Vierailija kirjoitti:
Työskentelen lasten kanssa ja useimmiten olen niin onnellinen että minulla ei vielä ole omia. On todella ihanaa elää lapsettomana😇 osa ikäisistäni on jo mennyt hankkimaan lapsia..En voi ymmärtää.
N24
Lasten kanssa työskentely on kyllä aivan eri asia kuin vanhemmuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta siitä millaista on olla teinien vanhempi, niin siitä ei koskaan puhuta. Voin vain kuvitella mitä tällä hetkellä tuntuu Suomessa olla teinien vanhempi, kun joka päivä lukee lehdissä kuinka näitä teinejä pahoinpitelee omat koulukaverit, lintsaavat, kiusaavat itse, kuinka pitää olla puettu oikein ettei kiusata, kuinka suuri riski, että omasta lapsesta tulee huumeiden käyttäjä, miksi lapsi on niin kauhea, että soittaa lastensuojelun hakemaan sen pois kun ei jaksa, saattavat käyttää sisaruksiaan hyväksi, väkivaltaisia jne, Moni teini on joko uhri tai tekijä ja se aiheuttaa kyllä perheissä paljon pahaa oloa.
Näiden vanhempien ääni jää kokonaan kuulematta. Pikkulasten äitejä kyllä haastatellaan milloin koliikista ja milloin yöunista ja välillä uhmaiästä tai hoitoongelmista.
Mutta millaiseen helvettiin omat teinilapset voivat vanhempansa sysätä, niin siitä ei jutun juttua. Teinien vanhemmilla on pakostakin oltava paljon stressiä ja ahdistusta näiden käyttäytymisen takia. Siitä ei vaan haluta puhua, koska näitä teinejä pitäisi aina ymmärtää kun heidän aivonsa eivät ole kehittyneet ym.
Osalla teinien vanhemmista onkin tuollaista ja jos mediassa murrosikäisistä/ nuorista on juttuja, niin ainahan ne on noista kaikkein pahimmista tapauksista. Suurin osa nuorista on kumminkin ihan tavallisia ja viettävät mielellään aikaa perheensä kanssa. Meillä on kolme nuorta (14, 16 ja 18- vuotiaat) ja heidän kanssaan on aina sujunut hyvin. Mutta ei iltasanomia osta kukaan jos siellä olisi uutinen kannessa että „Maija, 16v, sai tänään kokeista ysin, kävi sen jälkeen lenkillä ja teki kotona ruokaa äitinsä kanssa“. Paljon paremmin myy: „Maija, 16v, hakkasi kavereitaan, otti hatkat koulukodista ja ajautui huumepiireihin“
Tämä valitettavasti vääristää monen käsitystä siitä, millaisia nuoret noin keskimäärin ja yleensä ovat. Se on sääli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tollanen voi kenellekään tulla yllätyksenä..?
Tai no joo, kuvittelin mäkin että lapsen voi ottaa joka paikkaan mukaan, kun sen pienestä asti opettaa käyttäytymään.. ei se sit ihan mennytkään niin 🤣
Nyt lapsi lähentelee kymmentä ja alkaa elämä helpottamaan..toki vieläkään ei voi olla pitkiä aikoja kotoa pois ilman järjestelyjä, mutta päivä tasolla helppoa.
Kuka puhui mistään yllätyksistä? Lue uudelleen.
Sinä itse. Lue aloituksesi loppuun asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tollanen voi kenellekään tulla yllätyksenä..?
Tai no joo, kuvittelin mäkin että lapsen voi ottaa joka paikkaan mukaan, kun sen pienestä asti opettaa käyttäytymään.. ei se sit ihan mennytkään niin 🤣
Nyt lapsi lähentelee kymmentä ja alkaa elämä helpottamaan..toki vieläkään ei voi olla pitkiä aikoja kotoa pois ilman järjestelyjä, mutta päivä tasolla helppoa.
Kuka puhui mistään yllätyksistä? Lue uudelleen.
Sinä itse. Lue aloituksesi loppuun asti.
Aloitus alhaalta katsoen kolmas rivi: "Puhumattakaan niistä ihmisistä, joille osa näistä asioista tuli yllätyksenä". Nyt stfu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka niin? Eihän nykyään muusta puhutakkaan, kuin lapsensaannin huonoista puolista, niin täällä, kuin myös mediassa.
Minustakin vain huonoista puolista puhutaan. Itse yllätyin iloisesti ensimmäisen lapsen saatuani miten ihanaa elämä on, koska odotin maailmanloppua median ja yleisen keskustelun takia.
Hassua kuinka eri tavalla ihmiset kokevat asiat. Minusta lapsen tulo nimenomaan oli hyvän ja laadukkaan elämän maailmanloppu. Kaikki nautinnot katosivat ja elämästä tuli vain työtä ja muiden puolesta elämistä.
Kuulostaa ikävältä. Minä nautin edelleen urheilusta, kulttuurista, leffoista ja matkailusta lasten saamisen jälkeenkin. Korona se vasta kadottaa tehokkaasti kaikki nautinnot.
Ja näin me ollaan kaikki erilaisia. Korona ei ole vaikuttanut mun elämään millään tavalla, lapset on.
Oho. Kerro vähän elämästäsi, jos korona ei tosiaan ole vaikuttanut siihen MILLÄÄN tavalla. Kun itse kuulun väestönosaan, jonka normaaliin arkeen se on vaikuttanut melko vähän (esim. työskentelin jo ennen koronaa kotona), mutta tuntuu ihan utopistiselta, ettei se vaikuta johonkuhun MITENKÄÄN. Ole hyvä, sana on vapaa, kerro elämästäsi.
Olen eri, mutta voin silti kertoa elämästäni, johon korona ei ole vaikuttanut. Teen työtä, jota ei voi tehdä etänä. Käyn siis normaalisti työpaikalla joka päivä, ja tapaan töissä työkaverit, kuten ennenkin. Työmatkat kuljen omalla autolla. Harrastan tennistä, tennishallit ovat olleet auki koko ajan, kuten nytkin. Kentällähän turvaväli tulee väkisinkin pidettyä kun ollaan verkon eri puolilla. Käyn ruokakaupassa normaalisti. Sitä, että vedän maskin naamaan ennen kauppaan sisään menoa, en laske varsinaiseksi elämänmuutokseksi. Olen aika introvertti, mutta olen myös tavannut kavereita ja sukulaisia normaalisti, eli aika vähän, mutten sen vähempää kuin ennen koronaakaan. No okei, toukokuussa kyllä pidettiin ulkona yhdet synttärijuhlat, jotka muuten olisi varmasti olleet sisällä, muuta en nyt keksi.
Teillä ei ole töissäkään mitään muutoksia? Sulla ei ole huolta omasta tai läheisten terveydestä? Et käy ravintoloissa tai kahviloissa, teatterissa tai konserteissa?
En käy juurikaan teatterissa, kahviloissa ja konserteissa joten niitä ilman oleminen ei haittaa olemassaoloani millään tasolla. Ihminen voi sairastua ja kuolla muuhunkin kuin koronaan, joten jatkuva huoli on varmaan vähän ylimitoitettua? Omalla työpaikallani asiat eivät ole muuttuneet. Toki talouden vaihtelut vaikuttavat kaikkiin, mutta niin ne tekevät ilmankin koronaa. Aiemmin introverttiys oli jotenkin epäilyttävää, nyt se on voimavara? Kaikkien elämä ei ole mullistunut.
-eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksanut lukea koko ketjua, mutta minut kyllä aikoinaan yllätti se, kuinka helppoa ja mukavaa kaikki oli. Eihän mistään muusta netissä ja mediassa puhuttukaan kuin väsyneistä zombiäideistä. Suurin negatiivinen yllätys oli se, kuinka tylsää äitiyslomalla oli, mutta kun pääsi taas töihin, äitiydestä tuli antoisampaa. Lapseni on aina ollut hyvä nukkumaan, enkä itse ole suhtautunut ryppyotsaisesti yhtään mihinkään (johtuen juuri siitä, että en halunnut olla väsynyt zombiäiti). Annoin korviketta, kun imetys ei sujunut, käytin kertakäyttövaippoja, ostin purkkiruokaa. Ei ollut tarvetta päteä äitiydellä ja suorittaa sitä. Näin enemmän lisäarvoa hyvin nukutulla yöllä kuin imettämisellä tunnin välein. Ei ollut myöskään tarvetta tehdä liutaa lapsia, koska itsekkäästi ajattelin, että yhden kanssa pääsee helpommalla. Ja niin on päässytkin. Äitiys ei ole vienyt minulta mitään pois, mutta antanut paljon.
Ja meilläkin se muuten oli isä, joka lapsen ehdoin tahdoin halusi ja puhui minut ympäri sitä tekemään. Minä olen kuitenkin ollut se, joka on lapsen hoitanut ja ollut lapselle se läheisempi vanhempi koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aiemminkin linkannut tämän jutun av:lle, ja teen sen taas.
https://ylioppilaslehti.fi/2010/12/ilonpilaaja/
Eräs lainaus jutussa haastatellulta asiantuntijalta: "Lapsen kasvattamisessa kohtaamme paljon pieniä mutta toistuvia negatiivisia kokemuksia, harvemmin merkittävämpiä positiivisia kokemuksia."
Oikeassa on!
t. yksivuotiaan isä
No sulla on kumminkin vasta yksi vuosi kokemusta asiasta. Niitä merkittäviä positiivisia kokemuksia tulee kyllä minusta enemän kuin negatiivisia.
Rohkaisevaa. Voitko antaa esimerkkejä, millaisia nämä merkittävät positiiviset kokemukset ovat?
t. tuo isä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitää olla aika jäätävän tyhmä, jos nuo asiat tulevat yllätyksenä. Ja toisekseen, vähän mielikuvitusta käyttämällä kaikkea kivaa voi tehdä edelleenkin, ehkä vähemmän ja ei aina niin spontaanisti kuin ennen, mutta ei ne kivat todellakaan siihen lopu. Mutta valittaminenhan on aina helpompaa kuin se, että keksisi luovia ratkaisuja uusiin ja joskus yllättäviinkin elämäntilanteisiin.
Kuka puhui mistään yllätyksistä? Lue loppuun asti uudelleen.
Luin loppuun asti. Siellä lukee sanatarkasti "Puhumattakaan niistä ihmisistä, joille osa näistä asioista tuli yllätyksenä." Etkö nyt itse muista, mitä olet kirjoittanut?
Puhutaan niin vähän?
Eihän nykyään mistään muusta puhutakaan kuin siitä, miten pasketta lasten tekeminen ja kasvattaminen on. Mistään hyvistä puolista ei puhuta yhtään mitään, ja jos puhutaan, velojen kuoro mylvii että pelkkää valehtelua.
Omat lapset on mahtavia, vain lapsenlapset on vielä mahtavampia.
Minä 80-luvun lapsena en voinut ymmärtää etukäteen, miten suuri se työmäärä lasten saatua on. En muista, että minun kanssani olisi tehty mitään, pidetty sylissä, leivottu, viety harrastuksiin, peitelty jne. Nyt kun toimin omien lasten kanssa toisin, niin onhan se valtava määrä panostusta, mitä omille lapsilleen "joutuu" itsestä antamaan. Minulla menee jo lasten peittelyyn 1h päivästä, vaikka ovat kaikki 2lk-6lk:ia. Ja että pitäisi olla niin hirveän kärsivällinen koko ajan. Jos nyt saisin valita uudestaan tekisinkö lapsia vai en, jättäisin lapset tekemättä. Ihan jo se huolen ja syyllisyyden määrä on aika iso puhumattakaan siitä, miten paljon se vie aikaa. On se tunne, etten koskaan saa olla rauhassa (ja ei, mikään puolituntia rauhallista lukemista ei riitä minulle vielä mihinkään.) ja olen jatkuvassa valmiustilassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitää olla aika jäätävän tyhmä, jos nuo asiat tulevat yllätyksenä. Ja toisekseen, vähän mielikuvitusta käyttämällä kaikkea kivaa voi tehdä edelleenkin, ehkä vähemmän ja ei aina niin spontaanisti kuin ennen, mutta ei ne kivat todellakaan siihen lopu. Mutta valittaminenhan on aina helpompaa kuin se, että keksisi luovia ratkaisuja uusiin ja joskus yllättäviinkin elämäntilanteisiin.
Sinun voi olla vaikeata ymmärtää, että jos itse määrittelee suurimmaksi osaksi kivoiksi sellaiset asiat kuten opiskelu, itsensä kehittäminen, yksin treenaaminen, monen tunnin terassit, liiketoiminnan harjoittaminen, valtavan pitkät patikkamatkat tai kaupunkikävelyt, pitkät ravintolaillalliset, sarjamaratonien katselut, pitkät keskustelut, pitkät nukkumiset aamulla, niin silloin ei ole kompromisseja tehtävissä. Ainoa mitä voi tehdä, on luopua perhe-elämästä ja sehän vasta ikävä vaihtoehto onkin. Ei siis auta kuin sinnitellä paskojen aikojen yli ja valittaa (koska siitä tulee hyvä olo).
Väärin arvattu. Ymmärrän oikein hyvin. Olen opiskellut ja suorittanut maisteritutkinnon, kehittänyt itseäni, treenannut, istunut terassilla (harvemmin, koska ei se minusta niin kovin kivaa ole, paitsi joskus kauniilla säällä ja hyvässä seurassa), harjoittanut liiketoimintaa, tehnyt pitkiä patikkamatkoja (myös lapsen kanssa!) ja keskustellut - myös lapsen kanssa! Ja et tietenkään usko, mutta ne on olleet syvällisiä ja antoisia keskusteluja. Sarjamaratoneja en ole harrastanut ennenkään, joten sitä en osaa kaivata. Ja nukkunutkin aina kun mahdollista. Kaikki on onnistunut oikein hyvin ja olen elämääni tosi tyytyväinen. Kyllä osasikin mennä metsään tuo arviosi, voi jessus sentään.
Meillä lapsista 2/3 on nukkunu pitkään. Yöllä saattaa joskus joku inahtaa, mut pian jatkavat uniaan... Miten niin ei voi tehdä mitään? Kyllä lapset touhuaa usein omiaan. Nytkin kaksi nuorinta leikkii mm piiloleikkejä kun palstailen. Lapset osaa leikkiä ja lukea kirjoja itsekin. Ei aina tarvitse aikuisen olla viihdyttämässä. Lisäksi, me vanhemmat voidaan vuorotella, niin että kumpikin saa omaa aikaa. Tai laittaa lapset hetkeksi hoitoon. Tuo siivoaminen on kyllä ärsyttävää, mutta siinäkin pitää alun alkaen kasvattaa lapsetkin osallistumaan.
Kyllä itse koen aika leppoisana tämän elämän. Lapset ikäjanalla 2-10.