Lue keskustelun säännöt.
Miksi puhutaan niin vähän lasten saannin huonoista puolista?
17.03.2021 |
Miksi tälläkään palstalla saatikka mediassa tuodaan äärimmäisen vähän esille lasten saannin huonoja puolia?
Siitä kun työmäärä moninkertaistuu, viikonloput ja lomat loppuvat ja muuttuvat ikuiseksi työksi, ei voi enää tehdä spontaaneja mukavia asioita, ei saa nukkua ja rentoutua kuin hyvin harvoin, ei voi pelata, katsoa elokuva- tai sarjamaratonia vaikka 12 tuntia putkeen, ei voi laittaa illallista tai treenailla vaikka yöllä jos huvittaa? Yöllä ja illalla pitää olla hiljaa lasten nukkuessa eikä kuunnella musiikkia tai pelien tai elokuvien ääniä tai soitella ihmisille, ei voi mennä monien tuntien retkille/terassille/patikoimaan/ravintolaan/kaupungille jne. ilman että kaikki vaatii lisäjärjestelyitä, suunnittelua, aikatauluttamista, lisätavaroiden mukaan ottamista jne.
Miksi niin harvoin puhutaan näistä asioista? Varmasti joukossa on muitakin ihmisiä, jotka halusivat lapsia ja tiesivät että tällaiset asiat muuttavat elämän vittumaiseksi ja nyt vain yrittävät sinnitellä kaikkien näiden paskojen asioiden yli. Puhumattakaan niistä ihmisistä, joille osa näistä asioista tuli yllätyksenä. Miksi niin harva ei valita tällaisista asioista, koska valittaminenhan on mukavaa ja tuo hyvän olon, varsinkin anonyymisti?
Kommentit (182)
Ap on häpeällisen tyhmä 😂
Sitä ei voi kiistää, etteikö itsekkyyden ja leffamaratonit joutuisi unohtamaan, mutta kyllä se lapsi tuo jotain paljon parempaa tilalle. Se särkee sydämen ja sille antaa loppuelämänsä mielellään.
Ap se vain karkkia mässyttää ja leffailee sohvalla kunnes kuolee. Ihana elämä, eikä ketään jota rakastaa. Itserakkaus on yksinäistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän, ei saisi sanoa, mutta yhden lapsen vanhempien kokemus on todella erilainen kuin jos lapsia on useampi. Riippuu tietysti myös lapsen luonteesta.
Vierailija kirjoitti:
Tällä menolla Suomesta loppuu vauvat.
Ei lopu. Kyllä maahamuuttajat pitävät siitä huolen, joten ei hätää : )
Kyllähän tästä puhutaan ja paljon, nykyään enemmän kuin ennen jolloin ei saanut mistään sanoa mitään negatiivista. Varsinkaan vanhemmuudesta, koska se oli jotain mitä kaikkien oli pakko tehdä, vaikkei olisi halunnut ja siinä sitten lapset kärsi.
Mutta nyt tullut taas se että ei saisi valittaa, koska se ei ole kivaa kun valitetaan. Joku 3kk ikäisen lapsen mamma itkee, kun hänellä ainakin ollut kivaa ja se "pelottelu", eli normaali puhe toisten sosiaalisessa mediassa tai omien ystävien kesken ei olekaan sisältänyt vain sateenkaaria ja ilmapalloja. Minusta on kiva kun saa tukiverkkoa, vaikka sieltä netistä kun se vanhemmuus on raskasta.
Sitten on lapsettomat jotka inisee että pakkoko niitä lapsia on tehdä, jos on raskasta. Ja se toinen lapsettomien pääty, joka inisee kun kehtaa valittaa jostain väsymyksestä kun heillä ei ole lapsia ollenkaan, olisitte kiitollisia kaikesta! Ai synnytys epäonnistui ja kakka tulee housuun, älä valita, sulla on lapsi, olisit kiitollinen!!!
Joo lapset on ihania, aina ei ole kovin kivaa, varsinkaan jos on uhmaikää, univaikeuksia jne tai ongelmia muussa elämässä. Mutta silti, ei se että valittaa asiasta x, tarkoita ettei koskaan olisi kivaa. Parempi että puhutaan niistä harmaista hetkistä, eikä vaan hyssytellä piiloon. Onhan se nähty mitä siinäkin tilanteessa pahimmillaan voi käydä, ulkopuolelle hymyillään ja kotona sitten päädytään lopullisiin ratkaisuihin.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän, ei saisi sanoa, mutta yhden lapsen vanhempien kokemus on todella erilainen kuin jos lapsia on useampi. Riippuu tietysti myös lapsen luonteesta.
Millä lailla erilainen? Mulla on viisi lasta ja enemmänkin olisin tehnyt mutta ikä tuli vastaan. Olen hyvätuloinen joten kaikkeen on varaa, lapset on ihaninta mitä on! Ja mulla on kyllä myös se velojen hehkuttama hyvä ura, mutta ei se ole tärkeysasteeltaan lähelläkään sitä mitä lapset tuovat elämään. Ei tarvitsisi miettiä sekuntiakaan jos pitäisi valita lapset tai ura
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koska se on tabu. Etenkin naisten tulee vaan leijua hattarapilvissä ja haluta lapsia kuin hullu tikkaria. Missään nimessä ei saa sanoa, että niistä on vaivaa tai niitä ei halua. Myös äitien väkivalta lapsiaan kohtaan on tabu. Kaikki on suurta äitimyyttiä jossa naiset on pullantuoksuisia synnytyskoneita.
Älä viitsi. Jokainen tekee omasta vanhemmuudestaa itsensä näköistä. Vanhemmuudesta voi nauttia, vaikkei olisi "pullantuoksuinen synnytyskone". Eikä tarvitse menneä toiseen äärimmäisyyteen ja olla lastaan pahoinpitelevä äiti. Omat elämän saa kyllä mahtumaan tähän kuvioon vallan mainiosti, jos ei heittäydy valittavan marttyyrin rooliin, vaan elää elämäänsä, johon nyt vaan sattuu kuulumaan myös lapsi. Ei se ole sen vaikeampaa. Kylläpä oli taas ala-arvoisen asenteellista tekstiä.
P.S. Kuka muka kieltää sanomasta, ettei halua lapsia tai että niistä on vaivaa? Täälläkin sanotaan noin jatkuvasti.
Kiilusilmä-kiihkovelat ovat valloittaneet (ja pilanneet) tämän palstan. Täällähän ei mistään muusta enää kirjoitetakaan kuin kamalasta vanhemmuudesta.
Mutta hyviä uutisia! Veluudesta voi parantua ja tulla järkiinsä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et kai vaan... kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan ei sitten moni koe tuollaisia asioita ns pahana.
Lapset nyt vaan on parasta, mitä maa päällään kantaa.
Puhutko nyt Koskelan surmaajista, jotka ovat vielä lapsia?
Yhtä hyvin voidaan puhua sinusta, joka olet myöskin sairas ihminen.
Tästä on turha tapella jonkun sairaan jonnen iloksi. Vanhemmuus onneksi on nykyään valinta, oli sitten biologista tai adoptiovanhemmuutta. Ei siinä olennaista ole, mistä reiästä tai kenen geeneistä lapsi tuli. Se on oppimisprosessi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aiemminkin linkannut tämän jutun av:lle, ja teen sen taas.
https://ylioppilaslehti.fi/2010/12/ilonpilaaja/
Eräs lainaus jutussa haastatellulta asiantuntijalta: "Lapsen kasvattamisessa kohtaamme paljon pieniä mutta toistuvia negatiivisia kokemuksia, harvemmin merkittävämpiä positiivisia kokemuksia."
Oikeassa on!
t. yksivuotiaan isä
No sulla on kumminkin vasta yksi vuosi kokemusta asiasta. Niitä merkittäviä positiivisia kokemuksia tulee kyllä minusta enemän kuin negatiivisia.
Rohkaisevaa. Voitko antaa esimerkkejä, millaisia nämä merkittävät positiiviset kokemukset ovat?
t. tuo isä
Merkittäviä positiivisia kokemuksia
- lapsi syntyy – uusi ihminen tuli maailmaan, millainen hän mahtaa olla?
- vauvan kehityksen ja kasvun seuraaminen
- uusien taitojen oppimisen seuraaminen
- lapsi oppii puhumaan
- lapsi oppii kertomaan omista ajatuksistaan
- lapsella alkaa kehittyä mielipiteitä ja kiinnostuksenkohteita
- lapsi alkaa irrottautua vanhemmistaan ja alkaa olla oma ihmisensä, millainen?
Tässä nyt jotain esimerkkejä.
En ikinä koskaan luopuisi lapsistani, tietenkään. Mutta harmittaako minua että tein lapset (jo) 25 vuotiaana kun kaverit jatkoi matkustelua, biletystä ja nuoruuden huumaa? Harmittaa tietyllä tapaa, mutta elämä vei mukanaan. Ystävätär sai lapsen nyt 36-vuotiaana ja on yhä sitä mieltä että elämänsä järkevin päätös tehdä lapsi ''kypsällä'' iällä, vaikka sosiaalinen painostus oli aikoinaan kovaa, piti päänsä. On elämänsä miehen kanssa naimisissa. Minä tiedän että ero tulee omani kanssa lähivuosina. Jokaiselle löytyy oma juttunsa, jotkut haluaa perhe-elämää jo nuorina eivätkä kaipaa muita kokemuksia. Osa kuvittelee olevansa tällainen ja yrittää sitten elää nuoruuttaan 50 veenä. Se aiheuttaa lähinnä myötähäpeää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ärsyttää tällainen vastakkainasettelu. Vuonna 2021 on jokaisen oma valinta, tekeekö lapsia vai ei. Miksi sitä toisen valintaa silti pitää mollata, "olen niin onnellinen kun minun ei tarvitse tuollaisesta kärsiä".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska se on tabu. Etenkin naisten tulee vaan leijua hattarapilvissä ja haluta lapsia kuin hullu tikkaria. Missään nimessä ei saa sanoa, että niistä on vaivaa tai niitä ei halua. Myös äitien väkivalta lapsiaan kohtaan on tabu. Kaikki on suurta äitimyyttiä jossa naiset on pullantuoksuisia synnytyskoneita.
Luetko sä koskaan mitään lehtiä? Katsotko uutisia? En oikein ymmärrä, miten se voi olla tabu, kun koko ajan puhutaan niistä vanhemmuuden nurjista puolista, paljon enemmän kuin hyvistä.
Ei se ehdi lukea kun kaikki aika menee lapsista kärsimiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aiemminkin linkannut tämän jutun av:lle, ja teen sen taas.
https://ylioppilaslehti.fi/2010/12/ilonpilaaja/
Eräs lainaus jutussa haastatellulta asiantuntijalta: "Lapsen kasvattamisessa kohtaamme paljon pieniä mutta toistuvia negatiivisia kokemuksia, harvemmin merkittävämpiä positiivisia kokemuksia."
Oikeassa on!
t. yksivuotiaan isä
No sulla on kumminkin vasta yksi vuosi kokemusta asiasta. Niitä merkittäviä positiivisia kokemuksia tulee kyllä minusta enemän kuin negatiivisia.
Rohkaisevaa. Voitko antaa esimerkkejä, millaisia nämä merkittävät positiiviset kokemukset ovat?
t. tuo isä
Vaikea oli meilläkin eka vuosi. Lapsella oli koliikkia ja selittämätöntä kuumetta jatkuvasti yms. Siitä muutaman vuoden päästä hän ei ollut kipeä enää juuri koskaan, pelasi lätkää ja fudista, oli ”normaalin” hyvä koulussa, paljon kavereita, touhua ja tohinaa. Näistä kaikista asioista yhdessä muodostui hienoja hetkiä myös meille vanhemmille. Ja harrastusten myötä saimme itsekin paljon lisää tuttuja. Omaakin aikaa olen saanut ihan riittävästi, koska meitä on kaksi vanhempaa ja esim. viikonlopun kestävällä pelireissulla oli lapsi usein.
Nyt lapsi on jo 18v lukiolainen ja pelaa lätkää edelleen. Käydään katsomassa pelejä ja hän tyttöystävävänsä kanssa viettää meillä kotona paljon aikaa. Odotetaan, että korona hellittää ja voidaan lähteä yhdessä reissuun. Tsemppiä, ei sitä valvomista ja vahtimista kauaa kestä! Ja aiemmissa viesteissä kun joku maalailee kauhukuvia teineistä, niin mieluisa harrastus kantaa usein teiniajankin yli.
Vierailija kirjoitti:
Ap on häpeällisen tyhmä 😂
Sitä ei voi kiistää, etteikö itsekkyyden ja leffamaratonit joutuisi unohtamaan, mutta kyllä se lapsi tuo jotain paljon parempaa tilalle. Se särkee sydämen ja sille antaa loppuelämänsä mielellään.
Ap se vain karkkia mässyttää ja leffailee sohvalla kunnes kuolee. Ihana elämä, eikä ketään jota rakastaa. Itserakkaus on yksinäistä.
Tuo nyt osuu silmään, että sydämen särkyminen esitetään hyvänä juttuna. :(
Sydänsuruja saa ilman lapsiakin.
Ennemminkin soisi puhuttavan siitä, että entä jos ja kun sitä lastaan ei rakastakaan tai pidä yhtään siitä ihmisestä, joka hänestä tulee. Vanhempien rakkaus ei ole nähnytkään ehdotonta rakkautta, ei mitään sinne päinkään.
Kannattaa kysyä omilta vanhemmilta, että pilasitko itse heidän koko elämänsä. Saako äitinne edelleenkään teiltä hetken rauhaa ja nukkua aamuisin, vai herätättekö hänet aina kuudelta? Oma 70v äitini tuntuu ainakin meistä lapsistaan (44v ja 48v) tykkäävän ja omaa aikaa hänellä todellakin on, asuu monien satojen kilometrien päässä meistä.
Ne lapset eivät ole aina siinä sylissä puklaamassa, en ymmärrä miten ko. aiheen jutut pyörivät aina pelkästään niissä muutamissa vuosissa. Jotenkin vaikea uskoa, että 99-vuotiaana kuollut isoäitinikään kauheasti muisteli enää pikkulapsivuosia, kun vanhin lapsensakin oli 79v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aiemminkin linkannut tämän jutun av:lle, ja teen sen taas.
https://ylioppilaslehti.fi/2010/12/ilonpilaaja/
Eräs lainaus jutussa haastatellulta asiantuntijalta: "Lapsen kasvattamisessa kohtaamme paljon pieniä mutta toistuvia negatiivisia kokemuksia, harvemmin merkittävämpiä positiivisia kokemuksia."
Oikeassa on!
t. yksivuotiaan isä
No sulla on kumminkin vasta yksi vuosi kokemusta asiasta. Niitä merkittäviä positiivisia kokemuksia tulee kyllä minusta enemän kuin negatiivisia.
Rohkaisevaa. Voitko antaa esimerkkejä, millaisia nämä merkittävät positiiviset kokemukset ovat?
t. tuo isä
Merkittäviä positiivisia kokemuksia
- lapsi syntyy – uusi ihminen tuli maailmaan, millainen hän mahtaa olla?
- vauvan kehityksen ja kasvun seuraaminen
- uusien taitojen oppimisen seuraaminen
- lapsi oppii puhumaan
- lapsi oppii kertomaan omista ajatuksistaan
- lapsella alkaa kehittyä mielipiteitä ja kiinnostuksenkohteita
- lapsi alkaa irrottautua vanhemmistaan ja alkaa olla oma ihmisensä, millainen?
Tässä nyt jotain esimerkkejä.
Negatiivista
- lapsi ei aikuisena löydä työpaikkaa, vaikka kovasti halutaan tänne lisää lapsia muka veroja maksamaan.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa kysyä omilta vanhemmilta, että pilasitko itse heidän koko elämänsä. Saako äitinne edelleenkään teiltä hetken rauhaa ja nukkua aamuisin, vai herätättekö hänet aina kuudelta? Oma 70v äitini tuntuu ainakin meistä lapsistaan (44v ja 48v) tykkäävän ja omaa aikaa hänellä todellakin on, asuu monien satojen kilometrien päässä meistä.
Ne lapset eivät ole aina siinä sylissä puklaamassa, en ymmärrä miten ko. aiheen jutut pyörivät aina pelkästään niissä muutamissa vuosissa. Jotenkin vaikea uskoa, että 99-vuotiaana kuollut isoäitinikään kauheasti muisteli enää pikkulapsivuosia, kun vanhin lapsensakin oli 79v.
En kai pilannut, mutta kyllä isäni kovasti suositteli, ettemme hankkisi yhtäkään lasta tähän maailmaan. En voinut ymmärtää , miksi hän puhui tuolla tavalla.
Puhutko nyt Koskelan surmaajista, jotka ovat vielä lapsia?