Ylen dokkarifestivaali, mukana mm. Reindeerspottingin jatko-osa ja anoreksiaan kuollut valokuvaaja

Lost boys oli valtavan ankea ja surullinen. Kaikki oli niin rumaa. Koko Aasia näyttäytyi todella rumana ja rappeutuneena. Samoin turismi. Dokumentin tekijäkin vajosi koko ajan syvemmälle surkeuteen ja huumeisiin. Ensimmäisessä osassa hän näyttäytyi henkilönä, jolla oli vielä toivoa. Nyt täysin toivottomana narkkarina.

Vierailija kirjoitti:

No niin, katsottuna on nyt myös Acasa (romaniperheen elämänmuutos) ja Chef Lynn (nuorimies huippukokkina).

Tuo Acasa oli minusta katsomisen arvoinen, ja todella positiivista, että perheen vanhin poika alkoi kyseenalaistaa vanhempiensa toimintaa mm. olla laittamatta lapsiaan kouluun. Jotenkin dokkari vaan jäi kesken, ja olisin halunnut nähdä esim. miten lapsilla alkoi mennä koulussa kun sinne viimein pääsivät, ja miten päätyi vanhimman pojan tilanne raskaana olevan tyttöystävänsä kanssa. Fiksusti poika kyllä toivoi tyttöystävän tekevän abortin, mutta niin ei tainnut valitettavasti käydä. Koitin googlettaa päivitystä asiaan, ja löytyi tieto, että tuo dokkari on on oikeasti lähes 1.5 tunnin mittainen. Tuo Ylellä näkyvä on joku pätkitty versio ja pituudeltaan vain tunnin. Miksi oi miksi täytyy mennä noin pätkimään!

Ihan sen Acasan lopussa, lopputekstien jälkeen oli vielä lyhyt pätkä, missä oli tämä nuoripari ja heidän vauvansa. Tuo oli kyllä hyvä dokumentti. 

Vierailija kirjoitti:

Musta Lenen perhe on tyttöä paapomalla mahdollistanut tuon. Lene itse sanoi että hänestä oli kamalaa kun lapsena häntä pakkohoidettiin sairaalassa, että haluaa olla vapaa ja inhoaa sairaaloita. No, koska se murrosikäkin jäi tulematta, vanhemmat on jo silloin tehneet Lenen tahdon mukaan, eli paaponeet sitä kotona eivätkä ole pakottaneet ikävään hoitoon. Myös lopussa kun meni huonoon kuntoon, ja kotona oli tippaletkut ja hoitsu, isä sanoi että "meidän mielipidettämme ei kysytty, tänne tuli hoitaja vastoin tahtoamme". Ja siitä sitten vuodeksi pakkohoitoon, minkä jälkeen homma jatkui entisellään. Eli tyttö on ollut about 13 vuotiaasta yli 30 vuotiaaksi vain kotona, reissannut äidin kanssa joka auttaa kuin pikkulasta jne? 

Lene ei halunnut kasvaa aikuiseksi, ja ilmeisesti vanhemmatkaan ei halunneet hänen kasvavan aikuiseksi vaan hoitavat 20 kiloista ikuisesti 10 vuotiasta kotona ihan tyytyväisenä? 

Käsitin myös että Lenellä on yksi sisarus, siitä päätellen ettei häntä näkynyt eikä hänestä puhuttu, on ihan mahdollista että ei halua olla tekemisissä kun vanhemmat jumittavat paapoen tätä anorektikkoa joka oli kaiken keskipiste?

Ehkäpä se sisarus ei halunnut olla osana dokumenttia? Ja vanhempien vika se tuskin nyt on että lapsi on sairas. Anoreksia on hirvittävä ja voimakas sairaus. Vanhemmat ovat ehkäpä kokeneet että parempi olla osana lapsensa elämää vaikka sitten sairaudessa?

Vierailija kirjoitti:

Musta Lenen perhe on tyttöä paapomalla mahdollistanut tuon. Lene itse sanoi että hänestä oli kamalaa kun lapsena häntä pakkohoidettiin sairaalassa, että haluaa olla vapaa ja inhoaa sairaaloita. No, koska se murrosikäkin jäi tulematta, vanhemmat on jo silloin tehneet Lenen tahdon mukaan, eli paaponeet sitä kotona eivätkä ole pakottaneet ikävään hoitoon. Myös lopussa kun meni huonoon kuntoon, ja kotona oli tippaletkut ja hoitsu, isä sanoi että "meidän mielipidettämme ei kysytty, tänne tuli hoitaja vastoin tahtoamme". Ja siitä sitten vuodeksi pakkohoitoon, minkä jälkeen homma jatkui entisellään. Eli tyttö on ollut about 13 vuotiaasta yli 30 vuotiaaksi vain kotona, reissannut äidin kanssa joka auttaa kuin pikkulasta jne? 

Lene ei halunnut kasvaa aikuiseksi, ja ilmeisesti vanhemmatkaan ei halunneet hänen kasvavan aikuiseksi vaan hoitavat 20 kiloista ikuisesti 10 vuotiasta kotona ihan tyytyväisenä? 

Käsitin myös että Lenellä on yksi sisarus, siitä päätellen ettei häntä näkynyt eikä hänestä puhuttu, on ihan mahdollista että ei halua olla tekemisissä kun vanhemmat jumittavat paapoen tätä anorektikkoa joka oli kaiken keskipiste?

Perhe on varmasti auttanut parhaansa mukaan. Kamalaa syyttää vanhempia oman lapsen kuolemasta, kyseessä on todella hankala sairaus. Eiköhän heidän suurin toiveensa ole ollut, että tytär paranisi ja eläisi normaalia elämää. 10–20 prosentilla syömishäiriöisistä sairaus kroonistuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No niin, katsottuna on nyt myös Acasa (romaniperheen elämänmuutos) ja Chef Lynn (nuorimies huippukokkina).

Tuo Acasa oli minusta katsomisen arvoinen, ja todella positiivista, että perheen vanhin poika alkoi kyseenalaistaa vanhempiensa toimintaa mm. olla laittamatta lapsiaan kouluun. Jotenkin dokkari vaan jäi kesken, ja olisin halunnut nähdä esim. miten lapsilla alkoi mennä koulussa kun sinne viimein pääsivät, ja miten päätyi vanhimman pojan tilanne raskaana olevan tyttöystävänsä kanssa. Fiksusti poika kyllä toivoi tyttöystävän tekevän abortin, mutta niin ei tainnut valitettavasti käydä. Koitin googlettaa päivitystä asiaan, ja löytyi tieto, että tuo dokkari on on oikeasti lähes 1.5 tunnin mittainen. Tuo Ylellä näkyvä on joku pätkitty versio ja pituudeltaan vain tunnin. Miksi oi miksi täytyy mennä noin pätkimään!

Ihan sen Acasan lopussa, lopputekstien jälkeen oli vielä lyhyt pätkä, missä oli tämä nuoripari ja heidän vauvansa. Tuo oli kyllä hyvä dokumentti. 

Ahaa, tuo meni minulta ohi, kun yleensä lopetan katselun lopputekstien tullesssa ruutuun. Täytyypä käydä katsomassa siis tuo ihan loppukin!

Tosi surullinen dokumentti se Self Portrait. Hirvittävää, miten tuohon voi ajautua jo noin nuorena, mut sitä paremmin tajuaa miten mahdotonta siitä on ollut päästä pois. Ois kyllä mielenkiintoista tietää, miten vastaavassa tilanteessa keho reagoisi, jos alkaisikin fyysisesti ja jopa psyykkisesti parantua. Lenehän mainitsi alussa, että lääkäreiden mukaan murrosikä voisi jopa vielä tulla jos hän parantuisi.

Tuossa dokumentissa oli ahdistavinta, että vaikkei olisi tiennyt ennalta, että hän kuolee, oli aivan selvää, ettei tuosta voi selvitä. Jollei hän olisi kuollut, hän varmaan eläisi samassa tuskan ansassa vieläkin. Noin tiukalle menneestä solmusta ei varmaan kerta kaikkiaan voi päästä irti... Jos ei ole syönyt mitään oikeaa ruokaakaan vuosiin, ja koko identiteetti on kehittynyt sairauden varjossa.

Lost boys on leikattu alkuperäisestä, koska Yle ei voinut esittää K-18 materiaalia sopivaan kellonaikaan

Tykkäsin Reindeerspottingista, mutta Lost Boys oli tekodramaattinen. Filosofinen sopi kuvaan vain siltä osin, että siinä oli yhtä vähän järkeä kuin leffan kundien elämäntavassa. Kaikki oli tarkoituksenomaisen synkkää ja päähenkilöt jätettiin etäisiksi - tämä oli virhe. Tämä olisi ollut hyvä paikka näyttää huumeidenkäyttäjät ihmisinä ja löytää jotain samastumispintaa, mutta ei. Narratiivi vastasi täysin valtaväestön kuvaa huumeidenkäyttäjistä tyhjäkatseisina ja maailmasta irti haahuilevina zombeina. 

Up

Vierailija kirjoitti:

Tykkäsin Reindeerspottingista, mutta Lost Boys oli tekodramaattinen. Filosofinen sopi kuvaan vain siltä osin, että siinä oli yhtä vähän järkeä kuin leffan kundien elämäntavassa.

Haha, tämä on kyllä ihan totta!

Maddy the model.

Pusken tyttäreni julkisuuteen

Lenestä jäi todella ristiriitainen olo. 

Olen katsonut tällä viikolla myös Hengenvaarallinen elämäni, jenkkien superläskejä ja molemmat ääripäät tappavat itseään hitaasti ja perhe toimii mahdollistajana. 

Lenen vanhemmat eivät raskineet laittaa lasta pärjäämään itse (siinähän on aina se vaihtoehto, että lapsi kuolee tai ei parane siltikään), joten päättivät tai ajautuivat toimimaan mahdollistajina rankimmalla mahdollisella tavalla. Tyttö sai toteuttaa suurta intohimoaan sekä elää mukavaa elämää kodissa ja matkoilla. Häneltä ei vaadittu mitään vastuuta itsestään. Ihan kuin alkoholistia tai narkkaria hyysäisi 20 vuotta. 

Mietin myös sitä, että jos taide olisi syntynyt siitä, että taiteilija on juonut itsensä tärviölle ja kulkisi kontaten ja oksennellen niin olisiko otettu yhtä lämpimästi galleriassa vastaan örveltävä taiteilija. 

Self Portrait kiinnostaisi, mutta syömishäiriötaustan omaavana en usko että pystyisin katsomaan, kun jo kuvat tekee pahaa. Tämän keskustelun ja lukemieni juttujen perusteella kautta pystyn kyllä samaistumaan Lenen logiikkaan, mutta itse olen siitä onneksi jo aika kaukana, enkä koskaan ollut fyysisesti lähelläkään hänen tilaansa.

Anoreksia on kauhea sairaus, ja kuten täälläkin on tuotu esiin, on se hyvin lähellä Lost Boysin kuvaamaa riippuvuuden maailmaa. Nykyään monet lääkäritkin suhtautuvat syömishäiriöön addiktiona, ja itse olen ehdottomasti samaa mieltä. Olen viime aikoina kokenut taas pitkästä aikaa ahdistusta kohonneesta painosta jne, mutta pelkästään Lenen kuvien näkeminen tuo ehkä vähän perspektiiviä... Muistuttaa itselleni, että ne pahimmatkin osat toipumisesta ovat silti parempia kuin sairauden parhaat piirteet.

Vierailija kirjoitti:

Maddy the model.

Pusken tyttäreni julkisuuteen

Nimenomaan. Oli jotenkin niin vaivaannuttavaa katsottavaa, kun äiti kilaroi ja vaati huippumallin palkkaa tyttärelleen. Jotenkin tuntui jääneen päälle se näyttämisenhalu äidillä, ja eli tyttärensä kautta.

Taiteilijasta ja tauluvarkaasta kertova dokkari on ihan huippu! Piti otteessaan ihan viimeiseen minuuttiin saakka. Harvoin näkee niin koskettavaa tarinaa.

Vierailija kirjoitti:

Taiteilijasta ja tauluvarkaasta kertova dokkari on ihan huippu! Piti otteessaan ihan viimeiseen minuuttiin saakka. Harvoin näkee niin koskettavaa tarinaa.

Minä katsoin tuon ja odotin koko ajan, että koska taiteilija ja varas päätyvät yhteen. Taiteilija haki kurjuutta voidakseen pystyä maalaamaan, ja oli jotenkin erikoisuuden tavoittelijan oloinen, joten ajattelin, että narkomaanin puolisona kaikkea tuota olisi kyllä tarjolla. Ihme kyllä ne ei sitten menneetkään yhteen. Olisi ollut mielenkiintoista kuunnella enemmänkin niitä pariterapiakeskusteluja, joissa taiteilijan miesystävä puhui juuri tuosta. Olisi myös ollut mielenkiintoista tietää, että tiesikö varas kuitenkin oikeasti minne se varastettu taulu päätyi.

Self Portrait oli hyvä, monenlaisia ajatuksia heräsi. Lisäksi niin tämä kuin Lost Boyskin kertovat sellaisista länsimaalaisista tyypeistä, joita kohtaan en kovin paljon myötätuntoa tunne. Kermaperseongelmaiset. Ja kummatkin - niin tämä anorektikko kuin narkitkin - työntyvät näköjään mielellään paikkoihin, jossa köyhät ja oikeasti hädässä olevat ihmiset kärsivät tai joutuvat tekemään oikeasti rankkoja päätöksiä pakosti. 

Mutta Self Portrait: tämä Lene anokreksiassaan on kyllä narsistin perikuva, sen toteaminen vain saattaa hukkua sairauden alle. Kaikki pyörii perheessä hänen ympärillään vuosikausia, ihmiset siinä lähellä ovat onnettomia ja Lene on sen aikaansaanut ja hän nauttii siitä. Itse hän sanoo haluavansa 'pysäyttää ajan' ja 'pysyä lapsena'. Juu, voi sen niinkin ilmaista. Hänellä on myös selvästi narisistille tyypillinen viimeisen sanan pakko. Koko maailman pitäisi myöntää, että Lene on oikeassa, kun hän ei syö, koko maailman pitää pyytää Leneltä anteeksi jotain, mutta mitä? Jotain, jota vastaan pikku-Lene kiukuttelee ja paiskaa potut seinään. Äiskän pitää myöntää, että on väärässä. Ainakin siinä kun varoitteli vähentelemästä liikaa vaatteita valokuvissa. 

Dokkarin aallonpohja: kun valokuvanäyttelyssä joku valokuvaaja kehuu Lenen kuvia ja vertaa niitä Somalian 90-luvun suureen nälänhätään ja siellä ottamiinsa kuviin riutuneista lapsista. Huh. Samaten Lenen työntyminen paäkolaisleireille kuvaamaan lapsia on tajuttoman härskiä hyväksikäyttöä, mutta Lene se ilkeää.

Dokkarin huippukohta: kun taidenäyttelyn yleisö tulee kuvaan, repesin täysin. Miksi helvatassa löydetäänkin ne kaikkein typerimmät ja teennäisimmät ja tekosyvällisimmät tyypit yleisön joukosta? Vai ovatko ne kaikki sellaisia? Onko kukaan tavannut ketään taiteen ystävää, joka ei olisi teennäinen tai teeskentelevä?

Lenen valokuvat: olivat taidokkaita ja puhutteleviakin, mutta eivät kyllä kovinkaan omaperäisiä. Se, että menee kuvaamaan vanhoja ihmisiä Italian tai Kreikan maaseudulle ei todellakaan ole idea sieltä omaperäisimpien laarista. Tehty miljoona kertaa ja aina kuvat ovat hienoa - niistä ihmisistä saa hienoja kuvia, varsinkin mustavalkoisina. Miksei Lene kuvaa omaa ympäristöään,  Norjaa? Mennyt vaikka ottamaan samanhenkisiä kuvia norjalaisten kv-yritysten pääjohtajista? Ai niin, niitä ei ole niin helppo hyväksikäyttää. Ja olisiko niissä mitään persoonaa? No sen oikeasti taitava valokuva olisi meille kuvillaan kertonut.

Omakuvat olivat myös vaikuttavia, mutta nekään eivät omaperäisyydellään loistaneet. Venäläisen mestarin Andrei Tarkovskin elokuvien maagiseen tunnelmaan ja melankoliaan viitattiin, mutta Tarkovski on varmasti yksi kopioiduimpia ja matkituimpia taiteilijoita koko maailmassa - muotikuvia otetaan autiotaloissa hänen hengessään, jokainen pikkubändikin promokuvissaan tälläytyy hylättyihin tehdasrakennuksiin ja jopa Jopet -shown sketsissä Yeltsin heiluu varsin tarkovskimaisessa ympäristössä. Ainoa asia, mikä ne Lenen kuvat erotti muista, oli Lenen sairaus, hätkähdyttävä anorektisuus.

Ei ihme, ettei Lene narsistina halunnut oikeasti parantua, vähän vain tulla pikkusen parempaan kuntoon, anoreksiaa silti hylkäämättä, että sitten vain jatketaan huomion keräämistä, nyt kun se alkoi tosissaan sujua, eikä enää ollut pelkästään vanhempiensa huomion keskipisteenä. Anoreksia toi hänelle paljon ja vei hengen. Anoreksialla Lene erottautui muista, muuta hänellä ei ollut.

Vierailija kirjoitti:

Hyviä dokumentteja. En tajua miksi täällä aina haukutaan Ylen tarjontaa. Normaalistikin MOT, Avara luonto, Poirot, Marple, monet dokkarit ja elokuvat laadukkaita ohjelmia.

Ilmeisesti kaiken pitäisi olla TIS:siä, 90 päivä morsianta ja jenkkihömppää mainoksilla höystettynä joidenkin mielestä.

Jep. Yle on ainoa kanava(t), jolta tulee katsomisen arvoista ohjelmaa. Laatusarjoja ja -dokkareita. 

Vierailija kirjoitti:

Mutta Self Portrait: tämä Lene anokreksiassaan on kyllä narsistin perikuva, sen toteaminen vain saattaa hukkua sairauden alle. Kaikki pyörii perheessä hänen ympärillään vuosikausia, ihmiset siinä lähellä ovat onnettomia ja Lene on sen aikaansaanut ja hän nauttii siitä. Itse hän sanoo haluavansa 'pysäyttää ajan' ja 'pysyä lapsena'. Juu, voi sen niinkin ilmaista. Hänellä on myös selvästi narisistille tyypillinen viimeisen sanan pakko. Koko maailman pitäisi myöntää, että Lene on oikeassa, kun hän ei syö, koko maailman pitää pyytää Leneltä anteeksi jotain, mutta mitä? Jotain, jota vastaan pikku-Lene kiukuttelee ja paiskaa potut seinään. Äiskän pitää myöntää, että on väärässä. Ainakin siinä kun varoitteli vähentelemästä liikaa vaatteita valokuvissa. 

Hyviä huomioita. Lenehän sanoi jotenkin pettynern, että hänen vanhempansa ovat jo luovuttaneet Lenen sairauden suhteen, hän itse ei (en kyllä tiedä missä tuo jälkimmäinen näkyi). Ymmärrän vanhempia ihan pirun hyvin, yli 20 vuotta tuota p*skaa, eikä minkäänlaisia edistysaskelia ollenkaan, paranemisesta puhumattakaan. Kun Lene niin täysin joustamattomasti ja itsepäisesti pitää sairaudesta kiinni, niin mitä vanhemmat voi enää tehdä? Siis kun mennään sille tasolle, että aliravitsemus huonontaa näköä, mutta määrättyjä silmätippoja ei voi käyttää, koska "on niin vaikeaa lisätä kroppaan mitään" tms. Minulla oli teininä pari kaveria, joilla oli anoreksia, ja siinä oli kyllä koko perhe kovilla, vaikkei heidän kohdallaan tilanne noin paha ollutkaan ja kesti "vain" muutaman vuoden. (Molemmat parantuivat). Heidän perheissään myös sisarukset alkoivat oireilla, kun kaikki pyöri yhden ihmisen ja tämän sairauden ympärillä, ja vanhemmilla pinna koko ajan tosi kireällä.

Vierailija kirjoitti:

Dokkarin huippukohta: kun taidenäyttelyn yleisö tulee kuvaan, repesin täysin. Miksi helvatassa löydetäänkin ne kaikkein typerimmät ja teennäisimmät ja tekosyvällisimmät tyypit yleisön joukosta? Vai ovatko ne kaikki sellaisia? Onko kukaan tavannut ketään taiteen ystävää, joka ei olisi teennäinen tai teeskentelevä?

Suurin osa tuntuu olevan jotain pseudofilosofeja, hyvin korkealentoisilla jutuilla varustettuina. Ihan niin kuin suuri osa taiteilijoista. Luin tuossa yhtä arkkitehtuurikirjaa, jossa joku arkkitehti avasi ajatusmaailmaansa. Hän puhui luonnon ja arkkitehtuurin + rakentamisen suhteesta, ja käsitteli kaikkia kolmea kuin ne olisivat ihmisiä. Kertoi, kuinka luonto vaan vit tuilee ihmisille omalla tahdollaan, ja kuinka se pitää alistaa arkkitehtuuria palvelemaan, että se oppii olemaan. Huhhuh.