Lue keskustelun säännöt.
Onko ihmisillä useimmiten hyvät ja lämpimät välit vanhempiinsa?
14.03.2021 |
Mietin vaan, että onko se ns. normi, että rakastetaan omia vanhempia ja välit ovat lämpimät ja läheiset. Soitellaan ja pidetään yhteyttä. Tuntuu, että lähes kaikilla tuttavillani on näin.
No joo, muutaman vanhemmat ovat jo kuolleet, mutta olivat ennen kuolemaa tosi läheisiä ja heitä kaivataan kipeästi.
Olen miettinyt, että me, joilla vanhempiin on etäiset ja jopa kylmät välit, taidamme olla vähemmistössä.. taustalla ei ole alkoholismia, mutta vanhempani ovat eronneet, kun olin lapsi ja tästä asti olemme etääntyneet vuosi vuodelta. Yritän soitella ja pitää yhteyttä vielä joskus, mutta joskus on mennyt kuukausia ilman yhteydenpitoa ja olen huomannut, että vanhemmistani ei kuulu, ellen itse aktivoidu. Lapsistani eivät ole senkään vertaa kiinnostuneita. Tuntuu oudolta katsoa, miten vanhemmat ja lapsuudenperhe ovat monella voimavara ja tärkeä osa elämää.
Kommentit (117)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleisesti ottaen on hyvät välit lasten ja vanhempien kesken, se on pääsääntö tässä maassa.
Muut jutut ovat poikkeuksia.
Jos toisin olisi, niin koko maahan olisi täynnä henkisesti sairaita, epätasapainoisia ihmisiä, jotka eivät koskaan kykene opiskelemaan eivätkä työelämään. Eivätkä itsekään pysty hankkimaan itselleen normaalia, tavallista elämää ja perhettä.
Mutta näin ei ole, joten huonot välit vanhempiin ovat poikkeuksellisia, eikä mikään yleinen tapa ja sääntö.Olet väärässä. Täysin.
Ensinnäkin koko maa ON TÄYNNÄ lapsuuden vaurioittamia ihmisiä. Erittäin monella, varmaan yli kolmasosalla on huono lapsuus ja huonot vanhemmat. Mitä kauemmas mennään syntymävuodessa sitä enemmän huonoja vanhempia. Esim 70-luvulla tosi paljon huonoja vanhempia.
Toisekseen moni surkean lapsuuden elänyt on TODELLA HYVÄ vanhempi itse. Koska tekee tietoisesti kaiken toisin ja haluaa tarjota lapselleen paremman elämän.
Mulla on ollut hirveä lapsuus ja silmitöntä väkivaltaa, ja olen terve ja normaali (ei koskaan ole ollut mt-ongelmaa). Olen akateeminan ja uralla menestynyt ja omille lapsille lämmin ja rakastava äiti. Koska TIETOISESTI PÄÄTIN että teen ihan kaiken toisin enkä siirrä mitään lapsuudestani.Tämäpä se onkin, et sinä näe päällepäin millinen lapsuus kullakin oli. Koska huonon lapsuuden omaava näyttää ihan normaalilta. Kuten minäkin. Sinä vaan leimaat itseäsi suojataksesi asian niin että väkivaltaa kokeneet on mt-ongelmaisia tasapainottomia ihmisiä. Kunnon NIMBY-ajattelua.
Olet siis täysin väärässä kirjoituksesi kanssa.
Niin, tässä nyt voi hieman olla kyse myös siitä että haluaa uskoa asian olevan näin. Että huono vanhemmuus on hyvin yleistä koska se helpottaa omaa oloa ja fiilistä että oma lapsuus ei ollutkaan niin poikkeuksellisen pahaa koska todella monella muullakin on ollut paha lapsuus.
No eihän se näin silti ole. Tietenkin voi olla että tiettyyn ystäväpiiriin sattuu hyvin monia lapsia joiden perheissä asiat eivät ole hyvin. Sitten ovat taas ne todella lukuisat ystäväpiirit joissa vanhemmat ovat olleet todella hyviä.
Olen itsekin 70-luvulta, siltä parjatulta ajalta jolloin nähtävästi vanhemmat olivat yleisesti niin kovin paskoja. Katsoessani omaa lähipiiriäni, entisiä luokkalaisia ja rinnakkaisluokkalaisia joiden kanssa olen yhä yhteydessä niin neljää lukuunottamatta kaikilla on todella lämpimät ja läheiset välit vanhempiinsa yhä näin aikuisena. Puhumme nyt siis noin 50 henkilöstä joista neljällä on ongelmaa vanhempiensa kanssa.
Totta sekin että voi olla täysin sattumaa että lähipiirissäni asiat ovat näin hyvin. Toisaalta voi olla ihan sattumaa että sinun, ed vast, lähipiirissä asiat ovat niin huonosti.
Kuitenkin kategorisesti sen väittäminen että esim. 70-luvulla oli ”todella paljon huonoja vanhempia” kertoo enemmän vain siitä että haluat suojata omaa itseäsi kurjalta lapsuudelta kuin siitä että kurjia vanhempia oli ”todella paljon”.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskustelussa väännetään tuleeko huonojen perheiden lapsista huonoja ihmisiä ja hyvien perheiden lapsista hyviä ihmisiä.
Molemmat vaihtoehdot ovat kyllä mahdollisia ja varmasti on erilaisia kombinaatioita ja variaatioita, ihmiset ovat erilaisia ja reagoimme eri tavoin stressitilanteisiin.
Oma kokemukseni on huono perhe lapsuudessa, väkivaltainen isä ja tunnekylmä, välinpitämätön, itsekäs äiti.
Keskustelussa yksi kirjoittajista mainitsi jo, että äiti antoi isän kohdella lapsia väkivaltaisesti asiaan puuttumatta. Lapsuuden perheessäni oli sama tilanne. Äiti säästyi lyönneiltä ja henkiseltä väkivallalta antamalla isän pahoinpidellä minua. Samalla suojelin pikkusisarta ottamalla ne lyönnit vastaan.
Lyöty, haukuttu ja alistettu lapsi oli kouluun mennessä ihan kiusaajien unelma. En kai pienenä lapsena edes ymmärtänyt että kokemani ei ole normaalia. Minulle se oli silloin normi, muusta en tiennyt.
Kunnes sitten tiesin ja ymmärsin. Minusta tuli suorittaja, tekijä, urheilija, sain aina vain hyviä numeroita ja todistuksia. Vaikka mitään tukea en saanut, vaikka väkivalta jatkui eri muodoissa vielä lukio-ikäisenäkin.
Lukio olikin yhtä taistelua. Kouluttamattomille vanhemmilleni se oli varsinainen punainen vaate. Kesät tein töitä, jotta sain kirjat ostettua, mutta aikaa lukea niitä ei ollut. Aina piti tehdä kotitöitä, hoitaa vamhempieni iltatähteä, jota eivät itse jaksaneet hoitaa.
Ja suoritin, suoritin, suoritin.
Kunnes nyt nelikymppisenä tuli seinä vastaan. Burn out ja pitkä sairausloma.
Opiskelut, ura, oma perhe, harrastukset, lasten harrastukset, kaiken olen suorittanut niin hyvin kuin vain olen voinut. Kaikessa olen pyrkinyt niin erilaiseen toimintaan kuin omien vanhempieni toiminta on ollut.
Koen olevani hyvä vanhempi, hyvä puoliso, hyvä työntekijä, mutta nyt haluan jotenkin hoitaa tuota menneen painolastia pois, miettiä missä asioissa suoritetaan sata lasissa ja missä voi höllätä hieman.
Luullakseni meitä on paljon, väsyneitä suorittajia, jotka ovat kantaneet lapsesta asti raskasta taakkaa ja nyt etsitään uusia tapoja olla ja elää.
On myös vapauttavaa tunnustaa itselleen, että lapsuus oli kauhea, vanhemmat olivat todellakin huonoja vanhempia.
Lapsi ei voi valita vanhempiaan ja perhettään, mutta nyt aikuisena voin opetella ihan toisenlaiseen elämään.
Olen myös onnellinen siitä, omien lapsieni lapsuus on täysin erilainen kuin omani oli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleisesti ottaen on hyvät välit lasten ja vanhempien kesken, se on pääsääntö tässä maassa.
Muut jutut ovat poikkeuksia.
Jos toisin olisi, niin koko maahan olisi täynnä henkisesti sairaita, epätasapainoisia ihmisiä, jotka eivät koskaan kykene opiskelemaan eivätkä työelämään. Eivätkä itsekään pysty hankkimaan itselleen normaalia, tavallista elämää ja perhettä.
Mutta näin ei ole, joten huonot välit vanhempiin ovat poikkeuksellisia, eikä mikään yleinen tapa ja sääntö.Olet väärässä. Täysin.
Ensinnäkin koko maa ON TÄYNNÄ lapsuuden vaurioittamia ihmisiä. Erittäin monella, varmaan yli kolmasosalla on huono lapsuus ja huonot vanhemmat. Mitä kauemmas mennään syntymävuodessa sitä enemmän huonoja vanhempia. Esim 70-luvulla tosi paljon huonoja vanhempia.
Toisekseen moni surkean lapsuuden elänyt on TODELLA HYVÄ vanhempi itse. Koska tekee tietoisesti kaiken toisin ja haluaa tarjota lapselleen paremman elämän.
Mulla on ollut hirveä lapsuus ja silmitöntä väkivaltaa, ja olen terve ja normaali (ei koskaan ole ollut mt-ongelmaa). Olen akateeminan ja uralla menestynyt ja omille lapsille lämmin ja rakastava äiti. Koska TIETOISESTI PÄÄTIN että teen ihan kaiken toisin enkä siirrä mitään lapsuudestani.Tämäpä se onkin, et sinä näe päällepäin millinen lapsuus kullakin oli. Koska huonon lapsuuden omaava näyttää ihan normaalilta. Kuten minäkin. Sinä vaan leimaat itseäsi suojataksesi asian niin että väkivaltaa kokeneet on mt-ongelmaisia tasapainottomia ihmisiä. Kunnon NIMBY-ajattelua.
Olet siis täysin väärässä kirjoituksesi kanssa.
Niin, tässä nyt voi hieman olla kyse myös siitä että haluaa uskoa asian olevan näin. Että huono vanhemmuus on hyvin yleistä koska se helpottaa omaa oloa ja fiilistä että oma lapsuus ei ollutkaan niin poikkeuksellisen pahaa koska todella monella muullakin on ollut paha lapsuus.
No eihän se näin silti ole. Tietenkin voi olla että tiettyyn ystäväpiiriin sattuu hyvin monia lapsia joiden perheissä asiat eivät ole hyvin. Sitten ovat taas ne todella lukuisat ystäväpiirit joissa vanhemmat ovat olleet todella hyviä.
Olen itsekin 70-luvulta, siltä parjatulta ajalta jolloin nähtävästi vanhemmat olivat yleisesti niin kovin paskoja. Katsoessani omaa lähipiiriäni, entisiä luokkalaisia ja rinnakkaisluokkalaisia joiden kanssa olen yhä yhteydessä niin neljää lukuunottamatta kaikilla on todella lämpimät ja läheiset välit vanhempiinsa yhä näin aikuisena. Puhumme nyt siis noin 50 henkilöstä joista neljällä on ongelmaa vanhempiensa kanssa.
Totta sekin että voi olla täysin sattumaa että lähipiirissäni asiat ovat näin hyvin. Toisaalta voi olla ihan sattumaa että sinun, ed vast, lähipiirissä asiat ovat niin huonosti.
Kuitenkin kategorisesti sen väittäminen että esim. 70-luvulla oli ”todella paljon huonoja vanhempia” kertoo enemmän vain siitä että haluat suojata omaa itseäsi kurjalta lapsuudelta kuin siitä että kurjia vanhempia oli ”todella paljon”.
No ihan objektiivisesti katsoen silloin oli huonoja vanhempia todella paljon. Sinä tässä suojelet itseäsi väittäen että huono vanhemmuus on äärimmäisen harvinaista. Ei ole, mutta ymmärrän sen miksi haluat suojella itseäsi, on kurja ajatus että nykyäänkin lapset yhä kärsivät. (Ja ne kärsivät, katso tilastoa huostaanotetuista).
70-luvulla joka luokkakaveri sai remmiä ja risua, ehkä yksi perhe (opettajia) ei piiskannut. Nykyään vain enää 30% hyväksyy kurittamisen.
Tästä vielä taaksepäin 40-50 luvulla lapsia myytiin, annettiin huutolaisiksi, ja jopa tietoisesti t@pettiin jos oli liikaa suita ruokittavava.
Olikos nyt 150 000 sijoitettuna huostassa tällä hetkellä?
Kannattaisi nyt sinun lopettaa se pään pensaaseen työntäminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun vanhempani olivat todella aktiivisia kaikkien lastensa perheisiin, myönteisellä tavalla. Kyläilimme siellä mielellämme. - Nyt, kun äidinkin kuolemasta on 15 v., inhottaa ajatellakin sitä ikävää rakkaudetonta ämmää.
?
En nyt ymmärtänyt yhtään, oliko sulla siis hyvä äiti vai kamala äiti?
Sekä että. - Kun minulle tuli lisää ikää, aloin huomata asioita tarkemmin.
Vierailija kirjoitti:
Keskustelussa väännetään tuleeko huonojen perheiden lapsista huonoja ihmisiä ja hyvien perheiden lapsista hyviä ihmisiä.
Molemmat vaihtoehdot ovat kyllä mahdollisia ja varmasti on erilaisia kombinaatioita ja variaatioita, ihmiset ovat erilaisia ja reagoimme eri tavoin stressitilanteisiin.
Oma kokemukseni on huono perhe lapsuudessa, väkivaltainen isä ja tunnekylmä, välinpitämätön, itsekäs äiti.
Keskustelussa yksi kirjoittajista mainitsi jo, että äiti antoi isän kohdella lapsia väkivaltaisesti asiaan puuttumatta. Lapsuuden perheessäni oli sama tilanne. Äiti säästyi lyönneiltä ja henkiseltä väkivallalta antamalla isän pahoinpidellä minua. Samalla suojelin pikkusisarta ottamalla ne lyönnit vastaan.
Lyöty, haukuttu ja alistettu lapsi oli kouluun mennessä ihan kiusaajien unelma. En kai pienenä lapsena edes ymmärtänyt että kokemani ei ole normaalia. Minulle se oli silloin normi, muusta en tiennyt.
Kunnes sitten tiesin ja ymmärsin. Minusta tuli suorittaja, tekijä, urheilija, sain aina vain hyviä numeroita ja todistuksia. Vaikka mitään tukea en saanut, vaikka väkivalta jatkui eri muodoissa vielä lukio-ikäisenäkin.
Lukio olikin yhtä taistelua. Kouluttamattomille vanhemmilleni se oli varsinainen punainen vaate. Kesät tein töitä, jotta sain kirjat ostettua, mutta aikaa lukea niitä ei ollut. Aina piti tehdä kotitöitä, hoitaa vamhempieni iltatähteä, jota eivät itse jaksaneet hoitaa.
Ja suoritin, suoritin, suoritin.
Kunnes nyt nelikymppisenä tuli seinä vastaan. Burn out ja pitkä sairausloma.
Opiskelut, ura, oma perhe, harrastukset, lasten harrastukset, kaiken olen suorittanut niin hyvin kuin vain olen voinut. Kaikessa olen pyrkinyt niin erilaiseen toimintaan kuin omien vanhempieni toiminta on ollut.
Koen olevani hyvä vanhempi, hyvä puoliso, hyvä työntekijä, mutta nyt haluan jotenkin hoitaa tuota menneen painolastia pois, miettiä missä asioissa suoritetaan sata lasissa ja missä voi höllätä hieman.
Luullakseni meitä on paljon, väsyneitä suorittajia, jotka ovat kantaneet lapsesta asti raskasta taakkaa ja nyt etsitään uusia tapoja olla ja elää.
On myös vapauttavaa tunnustaa itselleen, että lapsuus oli kauhea, vanhemmat olivat todellakin huonoja vanhempia.
Lapsi ei voi valita vanhempiaan ja perhettään, mutta nyt aikuisena voin opetella ihan toisenlaiseen elämään.
Olen myös onnellinen siitä, omien lapsieni lapsuus on täysin erilainen kuin omani oli.
Tuttua joka sana. Kympin tyttö ja ylisuorittaja uralla pitkälle edennyt täälläkin. Samanlaiset taustat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten voi olla lämpimät välit ihmiseen, joka on vihannut sinua syntymästäsi saakka ja tehnyt kaikkensa nitistääkseen sinut? Minulla ei ole oikein mitään välejä vanhempiini.
T 70-luvun lapsi ( en ole ainoa)
Minulla on ollut huonot välit sekä vuosia sitten kuolleeseen että elossa olevaan vanhempaan. Eivät oikein osanneet hoitaa tehtäväänsä. Aiemmin yritin olla jonkinlaisissa väleissä molempien kanssa, vaikka vanhempien ikävä ja ilkeä käytös tuntuikin pahalta. Ajattelin, että minun on se vain kestettävä. Enää en ajattele niin, vaan pidän omia tunteitani myös tärkeinä. Ilmeisesti en ole enää yhtä pahasti lapsuuden lannistama. Tämän seurauksena en tosin sitten juurikaan enää jaksa olla vanhempien kanssa tekemisissä. Kaikenlaista henkistä kuonaa on silti suunnalta satanut niskaan aivan tarpeeksi. Nyt saa jo riittää. En halua enää altistaa itseäni ilkeiden ihmisten seuralle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyselyikäinen teuwo se jaksaa kysellä YLEISTÄ MIELIPIDETTÄ IHAN KAIKESTA
Menisit sinäkin vaan töihin.
THLn tilastoista käy ilmi että lastensuojeluilmoitusten määrä on muutamassa vuodessa tuplaantunut, samoin kiireelliset sijoitukset ja huostaanotot.
Ihan hirveää itsepetosta selitellä että huono vanhemmuus on aivan äärimarginaalista. Lastensuojeluongelmat on räjähtämässä käsiin.
Jos silloin 70-luvulla oli puolet paskoja väkivaltavanhempia niin sanoisin että tässä koronan jälkeen ei paljon jäädä jälkeen 70-luvusta.
Ihmettelen ketjussa olevien hyvien kotien lasten ihmeellistä itsensä nostamisen tarvetta ja hirveää selitettelyä miten kaikilla on hyvät vanhemmat. Ei kuulkaa ole edes tänäkään päivänä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ketjussa on ihan uskomattomia puusilmiä joilla aivan käsittämättömän outoja ennakkoasenteita ja luuloja.
Mutta onhan se kiva elää helppo elämä ja ajatella että kaltoinkohdellut lapset on vaan typeriä kun eivät valitse olla hyvissä väleissä sen kaltoinkohtelijan kanssa. Ja itse voi kiillottaa kilpeään ylväänä ja laittaa kruunun päähänsä sen takia, että miten erinomainen olen itse kun olin niin viisas ja omaa ansiota on hyvät välit hyviin ja mukaviin vanhempiin.
Yhtään ei osata tajuta että se paska tuuri ja paskat vanhemmat olisi voinut osua omallekin kohdalle.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ollut huonot välit sekä vuosia sitten kuolleeseen että elossa olevaan vanhempaan. Eivät oikein osanneet hoitaa tehtäväänsä. Aiemmin yritin olla jonkinlaisissa väleissä molempien kanssa, vaikka vanhempien ikävä ja ilkeä käytös tuntuikin pahalta. Ajattelin, että minun on se vain kestettävä. Enää en ajattele niin, vaan pidän omia tunteitani myös tärkeinä. Ilmeisesti en ole enää yhtä pahasti lapsuuden lannistama. Tämän seurauksena en tosin sitten juurikaan enää jaksa olla vanhempien kanssa tekemisissä. Kaikenlaista henkistä kuonaa on silti suunnalta satanut niskaan aivan tarpeeksi. Nyt saa jo riittää. En halua enää altistaa itseäni ilkeiden ihmisten seuralle.
Tuliko elossa oleva vanhempani tai joku hänen hengenheimolaidensa alapeukuttamaan tätä? Ellei aikuisia lapsia näy kotona vierailulla, tiedät varmasti mistä se johtuu. Lapsesi eivät halua tavata sinua, koska seurassasi ei ole hyvä olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo, että uskottelee itselleen että ”lasten kaltoinkohtelua ei ole ollenkaan, paitsi ehkä joillain huumenarkeilla” on itsesuojelun muoto ja keino poistaa omasta mielestä ikävät ja häiritsevä ajatukset ja tosiasiat. Moni ihminen haluaa olla vaaleanpunaisen untuvapilven sisällä missä mitään kurjuutta ei ole. Tottahan se ei ole tietenkään, mutta sinällään inhimillistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ollut huonot välit sekä vuosia sitten kuolleeseen että elossa olevaan vanhempaan. Eivät oikein osanneet hoitaa tehtäväänsä. Aiemmin yritin olla jonkinlaisissa väleissä molempien kanssa, vaikka vanhempien ikävä ja ilkeä käytös tuntuikin pahalta. Ajattelin, että minun on se vain kestettävä. Enää en ajattele niin, vaan pidän omia tunteitani myös tärkeinä. Ilmeisesti en ole enää yhtä pahasti lapsuuden lannistama. Tämän seurauksena en tosin sitten juurikaan enää jaksa olla vanhempien kanssa tekemisissä. Kaikenlaista henkistä kuonaa on silti suunnalta satanut niskaan aivan tarpeeksi. Nyt saa jo riittää. En halua enää altistaa itseäni ilkeiden ihmisten seuralle.
Tuliko elossa oleva vanhempani tai joku hänen hengenheimolaidensa alapeukuttamaan tätä? Ellei aikuisia lapsia näy kotona vierailulla, tiedät varmasti mistä se johtuu. Lapsesi eivät halua tavata sinua, koska seurassasi ei ole hyvä olla.
Alapeukku taisi olla hyvän kodin lapselta jonka mielestä olet vain rupusakkia, koska ”jokaisella normaalilla on hyvät välit vanhempiin”
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo, että uskottelee itselleen että ”lasten kaltoinkohtelua ei ole ollenkaan, paitsi ehkä joillain huumenarkeilla” on itsesuojelun muoto ja keino poistaa omasta mielestä ikävät ja häiritsevä ajatukset ja tosiasiat. Moni ihminen haluaa olla vaaleanpunaisen untuvapilven sisällä missä mitään kurjuutta ei ole. Tottahan se ei ole tietenkään, mutta sinällään inhimillistä.
Valitettavasti osa tällä tavalla ajattelevista ihmisistä työskentelee sellaisessa asemassa, että he ovat se taho, jonka pitäisi auttaa lasta. Sen sijaan henkilö omien defenssien takia traumatisoi apua hakevan lapsen tai nuoren entistä pahemmin toteamalla, ettei tilanne nyt varmaan niin paha olo, tsemppiä vain ja eteenpäin yms. Ja mitä lapsi tilanteesta oppii? Ettei hänen hädällään ole mitään väliä. Kukaan ei välitä eikä ketään kiinnosta.
voi voi voi
Hyvin elämässä menestynyt Stina-Susanna on TAAS aloittanut päivän trollaamalla Putlerina palstalla.
Raivopäissään lyttää kaikki positiiviset kertomukset, kuten aiemminkin.
Sivistystasonsa ilmenee panetteluna ja kiukutteluna.
Vierailija kirjoitti:
voi voi voi
Hyvin elämässä menestynyt Stina-Susanna on TAAS aloittanut päivän trollaamalla Putlerina palstalla.
Raivopäissään lyttää kaikki positiiviset kertomukset, kuten aiemminkin.
Sivistystasonsa ilmenee panetteluna ja kiukutteluna.
Oletko miettinyt mitä tämä kommenttisi sinusta kertoo? Ei kovin hyvältä vaikuta.
Riippuu ihmisistä. Itsellä todella hyvät välit vanhempiin. Soitellaan ja nähdään aina kun voi. Miehellä taas hankala suhde äitiinsä, mutta käymme silti noin 5 kertaa viikossa syömässä miehen vanhempien luona (kuuluu kulttuuriin). Rahaa säästyy aivan valtavasti ruokakuluissa, lapset oppivat hyvin miehen kotikieltä ja heillä hyvät välit isovanhempiensa. Asumme siis noin 100m päässä miehen vanhemmista.
Siltä se tuntuu ihmisestä joka ei ole missään tekemisissä toisen vanhempansa kanssa.
Kun tapasin mieheni ja tuli esiin että vanhempani on elossa mutta en ole hänen kanssaan missään tekemisissä, mieheni oli hyvin vaikea käsittää asiaa. Kerroin kaiken ja sen jälkeen mieheni totesi että tuollainen ihminen ei ole minkäänlainen vanhempi eikä asiaan ole tarvinnut sen jälkeen palata koskaan.
Samaa ei voi sanoa monista muista ihmisistä. Käsketään antaa anteeksi ja sopia asiat. Pitäisi kestää vaikka mitä koska oma vanhempi jne.
Olen antanut vanhemmalleni anteeksi ja minun ja monen muunkin ajatus on että hän on sairas. Anteeksiannosta ja hänen vaikuttimiinsa kohdistuvasta ymmärryksestä huolimatta en voi pitää hänen tekojaan hyväksyttävinä saati omaksua sellaista käsitystä että mitään ei ole koskaan tapahtunut. Ihan sama kenestä on kyse en voi olla tekemisissä ihmisen kanssa jonka mielestä toisten ihmisten hakkaaminen on ok.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu ihmisistä. Itsellä todella hyvät välit vanhempiin. Soitellaan ja nähdään aina kun voi. Miehellä taas hankala suhde äitiinsä, mutta käymme silti noin 5 kertaa viikossa syömässä miehen vanhempien luona (kuuluu kulttuuriin). Rahaa säästyy aivan valtavasti ruokakuluissa, lapset oppivat hyvin miehen kotikieltä ja heillä hyvät välit isovanhempiensa. Asumme siis noin 100m päässä miehen vanhemmista.
Epäuskottavaa. Missä lapsiperheessä muka ajellaan viikoittain edestakaisin 1 000 kilometriä aterioiden takia? Aikaa menee matkoihin ihan älyttömästi. Saati paljonko bensaa kuluu.
?
En nyt ymmärtänyt yhtään, oliko sulla siis hyvä äiti vai kamala äiti?