Lue keskustelun säännöt.
Onko ihmisillä useimmiten hyvät ja lämpimät välit vanhempiinsa?
14.03.2021 |
Mietin vaan, että onko se ns. normi, että rakastetaan omia vanhempia ja välit ovat lämpimät ja läheiset. Soitellaan ja pidetään yhteyttä. Tuntuu, että lähes kaikilla tuttavillani on näin.
No joo, muutaman vanhemmat ovat jo kuolleet, mutta olivat ennen kuolemaa tosi läheisiä ja heitä kaivataan kipeästi.
Olen miettinyt, että me, joilla vanhempiin on etäiset ja jopa kylmät välit, taidamme olla vähemmistössä.. taustalla ei ole alkoholismia, mutta vanhempani ovat eronneet, kun olin lapsi ja tästä asti olemme etääntyneet vuosi vuodelta. Yritän soitella ja pitää yhteyttä vielä joskus, mutta joskus on mennyt kuukausia ilman yhteydenpitoa ja olen huomannut, että vanhemmistani ei kuulu, ellen itse aktivoidu. Lapsistani eivät ole senkään vertaa kiinnostuneita. Tuntuu oudolta katsoa, miten vanhemmat ja lapsuudenperhe ovat monella voimavara ja tärkeä osa elämää.
Kommentit (117)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni oli hyvät välit vanhempiini ja elossa olleisiin isovanhempiin, ja äitini kuoltua kun olin alle kouluikäinen, tuli toisesta isoäifistäni uusi äiti minulle. Isäni vihasi omaa äitiään eikä sietänyt appivanhempiaan tai äitini sukulaisia.
Kaikkea hyvää ap:lle ja kohtalotovereilleen.
On niitä kylmäkiskoisia ja räyhääviä vanhempia, joihin ei voi pitää yhteyttä liikoja, mutta jolle on pakko soittaa "kuin mitään ongelmaa ei olisi" - kunnes se tilanne taas räjähtää käteen. Olisi tasaisempi elämä, jos ei tarvisi pelätä henkistä väkivaltaa, toisen arvaamattomuutta ja muita hankalia asioita kuin vanhempi.
Itse koen, että olen ollut äiti omalle äidilleni ja roolit kääntyivät jo nuorena. Äitini ei ole ilkeä tai paha, mutta hänellä oli rakkaudeton lapsuus alkoholistiperheessä ja hän on heiveröinen luonne. Olen itse luonteeltani empaattinen niin päädyin sitten hoitamaan äitiäni, vaikka olisin tarvinnut hoivaa itsekin. On outoa, miten moni ystäväni kääntyy äitiensä puoleen tuen ja avun merkeissä. Ei ole samat lähtökohdat kaikilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se harvinaisempaa on, että on etäiset välit.
Mun miehelläni on melko etäiset välit vanhempiinsa. Hänen vanhempansa erosivat, kun hän oli lapsi, ja isä jäi vieraaksi. Mieheni isä on aika rasittava tyyppi, heillä ei ole oikein mitään yhteistä, eikä myöhemminkään yhteyttä ole syntynyt. Nyt appi sairastaa muistisairautta, joten loppusuoralla ollaan. Miehellä taas oli äitinsä kanssa joskus tosi kauan aikaa sitten välirikko. He olivat äärimmäisen vähän tekemisissä silloinkin, kun me aloimme seurustella. Yhdessäolomme aikana he ovat lähentyneet hieman ja olemme tavanneet muutaman kerran vuodessa. Hän on kyllä kiinnostunut lapsistamme, mutta vähän etäisiksi ovat jääneet. Tyttäriensä kanssa anoppi on paljon läheisempi.
Toinen esimerkki on jo äärimmäisempi, eräs kaverini, joka kuoli hiljattain, katkaisi välinsä vanhempiinsa kokonaan. Ja ehkä hyvä niin. Vanhemmat olivat alkoholisteja ja pyrkivät edelleen käyttämään taloudellisesti hyväkseen kolmekymppistä poikaansa. Tällä kaverillani oli kuulemani mukaan erittäin rankka lapsuus alkoholistivanhempiensa takia. Olen kuullut oikeastaan enemmän hänen lapsuudestaan vasta hänen kuolemansa jälkeen, koska eräs hänen läheinen ystävänsä, myös kaverini, on siitä puhunut.
Keskimäärin muilla tutuillani on läheiset tai melko läheiset välit vanhempiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Itse koen, että olen ollut äiti omalle äidilleni ja roolit kääntyivät jo nuorena. Äitini ei ole ilkeä tai paha, mutta hänellä oli rakkaudeton lapsuus alkoholistiperheessä ja hän on heiveröinen luonne. Olen itse luonteeltani empaattinen niin päädyin sitten hoitamaan äitiäni, vaikka olisin tarvinnut hoivaa itsekin. On outoa, miten moni ystäväni kääntyy äitiensä puoleen tuen ja avun merkeissä. Ei ole samat lähtökohdat kaikilla.
Joo no tämä oli minullakin tilanne äidin kanssa. T. Tuo joka koki isän inhoavan lapsena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo täällä myös tuntenut, kuinka isä vain vihaa minua ja etsinyt vuosia syitä siihen miksi näin on. Miksi olen niin kamala? Haukkuja ja arvosteluja sain vielä aikuisenakin ja tajusin lopulta laittaa välit poikki. Se vaati kyllä vanhempien eron, sillä halusin olla äidin kanssa tekemisissä, vaikka lämpöä ei oikein sieltäkään tullut. Jonkun näköinen toivo siitä, että kaikki vielä muuttuu jatkuu liian pitkään. Pahaltahan se tuntuu, kun muut puhuvat lämpimästi omista vanhemmistaan ja käyvät viikottain syömässä heidän luonaan tai muuta vastaavaa. Nyt olen ottanut hieman etäisyyttä äitiinkin, koska jatkuva negatiivisuus vie voimia. Joskus kyselee kuulumisia mutta ei oikein kuuntele vastauksia. Keskeyttää usein omalla jutullaan ja siitä sitten jatketaan. Ainut sisarukseni on kuollut oman käden kautta vuosia sitten. Vanhempien käytös on aina ollut samanlaista.
Minulla ja veljelleni oli aina hyvät välit vanhempiemme kanssa ja he kohtelivat meitä molempia reilusti. Vanhempieni ansioista olen voinut tehdä hyvin paljon semmoisia asioita mistä olen ollut itse kiinnostunut enkä ole varmaankaan tuottanut heillekään mitään mainittavia ongelmia. Opettajina he taatusti kannustivat minua hankkimaan koulutusta.
Molemmat vanhempani kävivät aina töissä ja he osallistuivat yhtä lailla kotitöiden tekemiseen kuten siivoamiseen ja ruuanlaittoon. Ei meillä kotona eroteltua mitä olivat miesten ja naisten työt muuten kuin sitten että isälläni oli auto mutta äitini ei koskaan edes ajokorttia. Niinpä aikuisena miehenä ei minulle ole mitenkään outoa pitää oma asunto siistinä, laittaa ruokaa ja käydä kaupassa. Totuin tuohon jo opiskeluaikana muutettuani pois kotoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä kanssa ristiriitaiset välit, ei avoimet, en ole koskaan saanut sellaista hyväksyntää ja tukea, tuntuu vaan, että minulta vaaditaan. Emme varsinaisesti ole riidoissa, mutta kun asioita ei voi/saa puhua läpi niin vaikea siinä on läheinen olla. Serkkuni eivät myöskään ole hirveän läheisiä äitiensä kanssa. Toisilla äiti on alkoholisti, vaikka kuivilla kai, ja toisilla semmoinen päällepäsmäröivä hössöttäjä. Ihan mukava ja auttaa lastenlasten kanssa, mutta liikaa tunkeutuu kuulema lastensa elämään helposti, minkä vuoksi osa lapsista halunnut muuttaa kauemmaksi!
Vierailija kirjoitti:
Joo täällä myös tuntenut, kuinka isä vain vihaa minua ja etsinyt vuosia syitä siihen miksi näin on. Miksi olen niin kamala? Haukkuja ja arvosteluja sain vielä aikuisenakin ja tajusin lopulta laittaa välit poikki. Se vaati kyllä vanhempien eron, sillä halusin olla äidin kanssa tekemisissä, vaikka lämpöä ei oikein sieltäkään tullut. Jonkun näköinen toivo siitä, että kaikki vielä muuttuu jatkuu liian pitkään. Pahaltahan se tuntuu, kun muut puhuvat lämpimästi omista vanhemmistaan ja käyvät viikottain syömässä heidän luonaan tai muuta vastaavaa. Nyt olen ottanut hieman etäisyyttä äitiinkin, koska jatkuva negatiivisuus vie voimia. Joskus kyselee kuulumisia mutta ei oikein kuuntele vastauksia. Keskeyttää usein omalla jutullaan ja siitä sitten jatketaan. Ainut sisarukseni on kuollut oman käden kautta vuosia sitten. Vanhempien käytös on aina ollut samanlaista.
3 Toivottavasti sinulla on joku hyvä ihminen elämässä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tällä hetkellä välit lähes poikki omaan äitiin, eipä äitiä tunnu haittaavan?
Yksi päivä olin hyvän päivän tuttavalla ja tuli outo olo, kun tämän tytär soitti (on minua alle 5 v nuorempi) pyytäen äitiään yökylään...
Ei minun äitini kyllä ikinä oli ensimmäinen ajatus, no tällä nuoria sisaruksiani vielä kotona mutta silti..
Jokin läheisyys puuttuu äidin ja minun väliltä, jatkuvasti tunne ettei äitiä kiinnosta:(
En osaa kuvitella ettei olisi.
En tunne ketään lähipiirissäni joka ei pitäisi tiiviisti yhteyttä vanhempiinsa tai aikuisiin lapsiinsa. Ilmeisesti ei ainakaan suuria pettymykiä ole suhteissa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ne huonot välit on VANHEMPIEN VIKA! Turha itseään syyllistää!
Mulla välit poikki vanhempiin, lapsenhakkaajia molemmat ja toimen heistä todella julma sadistinen narsisti (joka valitsi minut syntipukiksi).
Olen aikuisiällä joutunut muutaman kerran narsistivanhemman (lievän) pahoipitelyn kohteeksi, ja vielä useamman sen yrityksen kohteeksi. Ei voi olla tekemisissä, kun saa pelätä koko ajan että saako turpaan vai ei.
Kylmät on välit, kylmyyttä -273C. Mutta ei ole minun vika, olen nimittäin yli 40vuotta joustanut, tullut puolitiehen, antanut anteeksi ja ties mitä. Ei toimi. Narsisti ei muutu.
Jos on hyvät vanhemmat ja rakastava lapsuus niin yleensä rakastaa vanhempia.
Jos on paska lapsuus ja huonot tylyt vanhemmat, niitä ei sitten juuri rakasta eikä ole aihettakaan aina.
Kyllä se hyvät välit -asetelma lähtee niistä vanhemmista.
Js meitä on VALTAVASTI joilla on sysipaskat ja julmat huonot vanhemmat. Varmaan meissä vanhemmissa ikäluokissa eritoten.
Vierailija kirjoitti:
Täällä kanssa ristiriitaiset välit, ei avoimet, en ole koskaan saanut sellaista hyväksyntää ja tukea, tuntuu vaan, että minulta vaaditaan. Emme varsinaisesti ole riidoissa, mutta kun asioita ei voi/saa puhua läpi niin vaikea siinä on läheinen olla. Serkkuni eivät myöskään ole hirveän läheisiä äitiensä kanssa. Toisilla äiti on alkoholisti, vaikka kuivilla kai, ja toisilla semmoinen päällepäsmäröivä hössöttäjä. Ihan mukava ja auttaa lastenlasten kanssa, mutta liikaa tunkeutuu kuulema lastensa elämään helposti, minkä vuoksi osa lapsista halunnut muuttaa kauemmaksi!
Tämä on niin tuttua että asioista ei saa puhua. Jos vähän yrittää puhua lapsuudesta (oli paljin väkivaltaa) niin hirveät raivarit tulee ja mut haukutaan maan rakoon. Kerran jop isä kävi käsiksi ja retuutti ja tukkapöllytti niin että hirveä tukko hiuksia lähti... ja olin 38v tuolloin!
Mistään ei voi puhua ja kaikki ikävä lakaistaan maton alle. Turpaan saa jos yrittää jostain vaikeasta keskustella. Pitää teeskennellä että kaikki pn hyvin ja ongelmia ei ole.
Kaikesta tulee vain arvostelua, haukkua. Mistään ei ole vanhemmilla koskaan mitään hyvää tai kaunista sanottavaa. Varsinkaan lapsistaan.
No mä sanoisin että jopa 30-40% on huonoja vanhempia. Se on tavattoman yleistä mutta asiaa hävetään ja piilotellaan ja siksi illmiön laajuus ei tule esiin.
Ja ei se ole edes mikään ”rupusakin” ongelma. Vaan sitä on kaikissa yhteiskuntaluokissa. Eniten huonoja ja tylyjä vanhempia on suurissa ikäluokissa.
Mun omat vanhemmat on hirveät, ja miehen vanhemmat hirveät, silti ihan taloudellisesti menestyneitä. Ovat vaan kylmiä, ilkeitä, pahantahtoisia, aggressiivisisa.
Ennenkaikkea omille lapsille halutaan pahaa, vaikeuksia ja vastoinkäymisiä ja kurjuutta.
Se näissä on usein kuvio että ne ilkeät vanhemmat jotenkin vihaa/kahdehtii omia lapsiaan. Sairasta ja hullua, mutta todella yleistä!
Riippuu iästä. 20-30 voi olla tiiviissä väleissä, 30-40 etäisissä, jne.
Nainen, vuosimallia 90.... kirjoitti:
Tällä hetkellä välit lähes poikki omaan äitiin, eipä äitiä tunnu haittaavan?
Yksi päivä olin hyvän päivän tuttavalla ja tuli outo olo, kun tämän tytär soitti (on minua alle 5 v nuorempi) pyytäen äitiään yökylään...
Ei minun äitini kyllä ikinä oli ensimmäinen ajatus, no tällä nuoria sisaruksiani vielä kotona mutta silti..
Jokin läheisyys puuttuu äidin ja minun väliltä, jatkuvasti tunne ettei äitiä kiinnosta:(
Mulla on ollut 10v välit poikki äitiin ja äitini takia. Tuli tilanteessa missä äiti kävi käsiksi, kirkui ja haukkui ja hu*ritteli, toivoi kuolemaani, ja ilmoitti jättävänsä mut peirnnöttömäksi. Kaikki tämä siksi etten suostunut äitini painostukseen yhdessä asiassa (ei ole merkityksellinen juttu edes) .
Välit on ollut 10v poikki eikä äiti ole tehnyt ELETTÄKÄÄN asian korjaamiseksi. Ei ole pyytänyt anteeksi, ei ole ottanut yhteyttä, ei ole halunnut pitää yhteyttä, ei ole halunnut kuulua elämääni.
Erikoisinta se että olen saanut lapsia tässä 10v aikana jotka on ainoat lapsenlapset. Ei ole halunnut nähdä kertaakaan lapsenlapsian.
Sukulaisille haukkuu minua ja syyttelee että minä raivoan ja olen vaikea ja mahdoton (en ole ikinä raivonnut äidille!) ja että olen kiittämätön lapsi ja hylännyt vanhempani.
Uskomaton itsepetoksen määrä. Miten voi saada itse tekemänsä perseilyt oman lapsensa niskoille?
No, nyt olen 10v elänyt ilman vanhempia (isäkään ei ole siis soitellut koska meni äidin puolelle) ja nyt alkaa olla jo sellainen olo että ei enää kiinnostakan ottaa noita takaisin. Aivan taatusti vanhuudenapua tarviessaan alkavat taas soitella. No, mä olen nyt 10v ollut ilman mitään apua ja tukea esim lasten kanssa, joten arvaa kiinnostaako auttaa niitä. Ilkeitä ja huonoja vanhempia ovat olleet aina. Lapsuidessanikin.
Joo tuntuu niin oudolta kun esim isänpäivänä kaverit muistelee jo kuolleita isiään ja kirjoittavat rakkaudesta jne. Minä ihan oikeasti kuvittelin lapsena että isäni inhoaa minua syvästi. Ei ollut väkivaltaa eikä suoraa haukkumista, vain se periaate ettei ollut koskaan hyvää sanottavaa paitsi kerran vuodessa kun sain hyvän todistuksen.