Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Millaista on sisäinen puheesi?
Käytkö pääsi sisällä keskusteluja itsesi kanssa? Puhutko itsellesi kuin toiselle persoonalle? Tai onko sisälläsi kriitikko, joka jatkuvasti kyseenalaistaa ja heittää kapuloita rattaisiin? Tiettävästi jokainen pulpattaa päänsä sisällä enemmän tai vähemmän, joten kiinnostaisi kovasti kuulla, millaista muiden sisäinen puhe on.
Kommentit (499)
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole oikeastaan mitään tuollaista sisäistä puhetta, siis niin että joku puhuisi lauseita tai kävisin jotain keskusteluja päässäni. Saatan kyllä mielessäni ajatella jotain lauseita etukäteen, jos mietin mitä sanon jos esim. aion soittaa jonnekin, mutta muuten kaikki ajattelu on jotenkin sellaista nopeaa sekavaa vilinää ja useita asioita yhtäaikaisesti toisiinsa lomittuen, kuvia ja kokonaisuuksia, etten kertakaikkiaan edes pystyisi sanoittamaan sitä. Tämän vuoksi varmaan myös tosi usein sotkeudun sanoissani puhuessani ääneen, kun ajatus rientää samalla muualle ja etenee nopeammin kuin mitä saan änkytettyä ulos.
Tunnistan tästä itseni täysin. Tosi vaikea selittää omaa sanatonta ajattelua, mutta kuvailisin sitä niin että skippaan sanat ja ajattelen suoraan niiden merkityksillä, jotka sinkoilee valonnopeudella mielensisäisessä moniulotteisessa ajatuskartassa kuvien, tunteiden, muistojen ja tulevaisuuden ennakoinnin kanssa. Vaikea kuvitella miltä tuo kuulostaisi, mutta olen varma että hermot menisi aika pian 😅
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa mielenkiintoinen ja yllättävä ketju. Yllättävä aihe ja yllättäviä kertomuksia.
Minulla ei kuulu sisäistä puhetta. En puhu itselleni mitään. Minua ei säti tai kehu mikään ääni mielessäni.
Koen, että ne sanat, jotka vilistävät mielessäni, ovat ajatuksiani. Ajatukset poukkoilevat edes takaisin ja välillä pysähtyvät pidemmäksi ajaksi jonkun teeman äärelle. Iso osa ajatuksista liittyy tällä hetkellä työhön. Mietin, että nyt teen sitä ja nyt sitten tätä. Mietin ja suunnittelen. Teen todella hektistä työtä ja olen koko ajan yhteyksissä lukuisiin ihmisiin.
Ja vapaa-ajalla on enemmän tajunnanvirtaa. Esimerkiksi tänään mietin siementen istuttamista. Tilasin multaa. Olen ajatellut läheisiäni. He tulevat sellaisena kuvana mieleeni.
Ajattelen lauseina asioita, joita aion sanoa. Joskus selitän päässäni pitkiä tarinoita kuvitellulle kuulijakunnalle. Usein ne ovat asioita, joita kokisin voivani opettaa muille. Tai sitten asioita, joiden perusteleminen muille vaatii läpikäymistä. En kuitenkaan tee tätä mitenkään tietoisesti, vaan intuitiivisesti.
Kauhea ajatus, että kuuluisi joku moittiva puhe. Minua on moitittu lapsuudessa todella paljon, ja olen kokenut erilaisia vastoinkäymisiä ihmissuhteissani. Korkeintaan ehkä "puhe", mikä noista asioista on jäänyt, on joku sellainen, että "tässä sitä vaan on selvitty kaikesta".
Vierailija kirjoitti:
Ei vttu. Olenko mä ainoa terve täällä?
Aloituksestasi päätellen olet erilaisesta perheestä.
Jätän määrittelemättä, mitä tarkoitan erilaisella.
Vierailija kirjoitti:
Joudun jatkuvasti miettimään kohteliaita torjuntatapoja naisille, jotka yrittävät lähestyä minua romanttisessa mielessä. Olen uskollinen ja vakiintuneessa parisuhteessa ja on kiusallista kun jokainen nainen haluaa minua. Keskustelen mielessäni näitä torjuntalauseita. Joudun aloittamaan tämän heti kun nainen on näköpiirissä, koska tiedän mitä tulee tapahtumaan. minuutin parin päästä.
Jokainen nainen? Ihan jokainen?
Minuutin kuluttua?
Hmm.
Olisi hyvin mielenkiintoista nähdä sinut ja kuunnella keskusteluasi vaikka puolen tunnin ajan.
Hyvä, että olet uskollinen ja vakiintuneessa parisuhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sisäinen kriitikkoni on hiljaa. Vielä 2 vuotta sitten sen vakiofraaseja oli "sinusta ei ole mihinkään, et osaa mitään, kukaan ei kaipaa sinua, sinun ei pitäisi olla olemassa".
Puhutteko oikeasti itsellenne päänne sisällä sinä-muodossa? Ikään kuin käskisitte itseänne?
Herätessäni ja noustessani sängystä pääni sisällä oleva ääni toteaa "oletpa lihava!".
Nuorempana ääni totesi "taidat painaa tonnin".
Kuuntelin koko nuoruuteni ajan isäpuoleni julmaa kritiikkiä ulkonäöstäni ja luonteestan.
Olin sievä, liikunnallinen - ja luokkani priimus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kuule ääniä, ajattelen pääsääntöisesti ilman sanoja, välähdyksenomaisesti.
Olen myös harjoittanut ajattelua tietoisesti, että ajatukseni eivät harhailisi vaan olisivat minun itseni hallinnassa. Se onkin vaikea taito, mutta määrätietoisesti harjoittelemalla sekin taito kasvaa, aivan kuten muutkin taidot tai lihas.
Monesti ihmiset luulevat itse ajattelevansa, vaikka antavat vaan ajatusten tulla ja mennä, pyrkimättä vaikuttamaan niihin liioin. Tämä on passiivista ”toimintaa”, eikä vastaa aktiivista ajattelun luonnetta, jossa yksilö itse ajattelee, päättää tietoisesti omat ajatuksensa.
Sisäinen puheeni on usein rukouksia tai niiden katkelmia. Toisinaan luettelen kuin kauppalistaa he, joita rakastan. Johtuu ehkä kiintymyshäiriöstä ja alitajuisesti yrityksestäni vahvistaa kiintymystäni, toimii. Juttelen taivaan isän kanssa. Keskustelen edesmenneiden kanssa. Kannustan itseäni, hyvin menee, osaat, älä kuuntele tuota, älä usko sitä. Sitten vain tajunnanvirtaa. Liikenteessä tulee juteltua kanssa-autoilijoiden kanssa, ahaa teit noin, arvioi 1-10 oliko järkevää. Tai oletko vai etkö ole tulossa eteeni, vilkku on oikeasti vinha keksintö, käyttäisit sinäkin. Muista ihmistä yritän muuten ajatella hyviä asioita, ystävällisesti. Ihan tietoisesti, koska jatkuva negatiivinen puhe ja arvostelu ei tee hyvää itsellekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa jutella itseni kanssa kovin hyvin. Ajattelen kyllä verbaalisesti mutta en välttämättä aivan sanatarkasti ja kokonaisin lausein esimerkiksi kun luen tätä keskustelua. Tällaisissa tilanteissa minulla on päällä analyyttinen tutkijan mieli ja ajattelu on väläyksenomaista: Onpa mielenkiintoista! Tuossa on jotain tuttua. Löytyykö vielä jotain erilaista? Onko tuokin joka kertoo ajattelevansa englanniksi yksikielinen suomenkielinen, kun pari muuta kommentoijaa sanoi jo olevansa ja silti tekevänsä niin?
Mutta suurin osa sisäisestä puheestani on keskustelua erään toisen ihmisen kanssa. Rakastin häntä todella paljon, ja kaipaan häntä koko ajan, mutta en voi tavata häntä eikä hän halua viestitellä kanssani. Siksi juttelen hänen kanssaan mielessäni. Kerron hänelle kaikkea elämästäni, mutta ohjaan päässäni myös filminpätkiä, joissa katselemme toisiamme silmiin (nämä kohdat pohjautuvat todellisiin tapahtumiin), suutelemme, ja kuvittelen pääseväni hänen luokseen, mietin missä voisimme tavata ja vuoroin annan itselleni luvan haaveilla, vuoroin olen realisti ja suren. Nämä menevät sanallisesti usein englanniksi koska hän puhui kanssani englantia.
Nykyään tämmöistä
Voi vee, mitähän mä nyt oon unohtanu
Mitähän mä puhun siellä paikassa x
voi per ku tästäkään ei tuu mitään
miten tämäkin voi olla näin vaikeeta
miksei mikään voi mennä helposti ja hyvin
Eli negatiivista, mutta ei sinänsä minua syyttävää. Joskus oli toisinkin.
Mukavinta oli silloin kun oli vielä jotain mitä odottaa, mahtavaa reissua kavereiden kanssa, iltaa ja yötä kun kaikki oli vielä mahdollista jne. oikein sielussa kupli ajatella mitä kaikkea vielä tuleekaan tapahtumaan(ja tämä siis hyvällä tavalla).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiinnostavaa, koska esitin saman kysymyksen tyttärelleni muutama päivä sitten. Hänellä ei ole sisäistä dialogia. Itse puhun välillä tuttujeni ja sukulaisteni kanssa, vieraitakin ihmisiä on. Kieliä opiskellessa juttelen vierailla kielillä ulkomaalaisten kans. Sitten siellä on noita minuuden eri puolia. Arvostelija, puolustaja, humaani ymmärtäjä, kapinallinen saattaa käydä kimppakeskustelua milloin mistäkin. Arvioidaan kokemuksiani, moraalia, millaisia jotkut ihmiset on ja pohditaan syitä ja taustoja. Analysoidaan vähän kaikkea. Melkoista hälinää siis. Meditointia ja mindfullnesia olen kokeillut, öettä olis rauhallisempaa. Jälkimmäinen vähän auttaa,mutta ensin mainittu vaan stressaa ja kaikki asettuu kapinoitsijan puolelle.
Pääasiassa se kertoo minulle itsestäni positiivisia asioita, joita toivoisin muiden ihmisten minulle tai minusta puhuvan. Muistan äänen ilmestyneen, kun nuorena aikuisena olin todella yksinäinen ja elämässä oli vaikeaa, itsetunto oli todella matalalla. Se saattaa puhua jonkun tutun äänellä ja sanoa vaikka, että "Maija (minä) on kyllä tosi mukava ihminen".
Joskus kun olen todella stressaantunut, se alkaa puhua ahdistavia ja pahoja asioita. Silloin kertakaikkisesti kieltäydyn kuuntelemasta sitä, ja lopulta se hiljenee. Muistan joskus vaikeina aikoina oikein tiuskineeni sille ääneen, että ole nyt hiljaa. Silloin kävi monesti mielessä, että joko tässä alkaa iso pyörä heittää...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No monenlaista. Aika usein mielikuvituksen siivittämää. Kuvitteellisia tapahtumia, jotka tietenkin tiedän kuvitteellisiksi. Jos reaaliasioista on kyse, niin sisäinen äänenei useimmiten haukkuu minut maan rakoon. Joten arvatekin pidän enemmän tuosta mielikuvituspuolesta.
Välillä sisäinen puhe on suomea, välillä englantia ja välillä todella huonoa anime-japania.... joo, olen outo.
Näyttää siltä, että toiset ajattelevat vahvasti sanallisesti, toiset ilman sanoja.
Ja niistä, jotka ajattelevat sanallisesti, osalla on selkeitä ”persoonia”, jotka käyvät vuoropuhelua, toisilla taas enemmän persoonatonta tajunnanvirtaa. Hauskaa, miten erilaisia tapoja ajatteluunkin voi olla!
Itse en niin paljon ajattele sanoin. Jos tulee mieleen vaikka ajatus ”Menenpä katsomaan, kuinka paljon Tori-ilmoitukselleni on tullut katsojia” tai ”Tuo laatikko tuolla hyllyn päällä on huonossa asennossa, sehän voi pudota”, niin nämä ajatukset eivät esiinny tällaisina sanoina. Vaikea selittää, mutta se menee enemmän mielikuvien kautta.
Ajatuksia kyllä minulla kulkee kovasti koko ajan, että sikäli päässä on ”meteliä”, mutta minulla ei ole ”keskustelua” - se olen vain minä, joka ajattelee itsekseen. En puhu itselleni sinä-muodossa. Harvemmin edes minä-muodossa, vaan persoonattomammin: ”Nyt väsyttää”, ”Näyttääpä kauniilta”, ”Pitää muistaa tämä”. Sisäisellä äänelläni ei ole ääntä (jos nyt näin voi sanoa), ei edes omaa ääntäni. Silloin kun ajattelen sanoilla, sanat ”tuntuvat” samalta kuin lukiessa. Ei kuitenkaan myöskään selkeänä visuaalisena näkynä. Tätäkin on vaikea selittää. Mutta se varmaan liittyy siihen, että olen oppinut hyvin nuorena lukemaan, luen paljon ja nopeasti. En lue sanoja kirjaimittain, vaan hahmotan sanan tai montakin sanaa kerralla yhdellä vilkaisulla. Ehkä minulla on joku ihan omanlainen tapa sanan ”tuntemiseen”.
Oikeissa keskusteluissa olen myös hidas, kun ensin pitää sommitella ajatuksensa sanoiksi ja lauseiksi, ennen kuin ne pääsevät ulos. Toisilta tulee ajatukset suoraan valmiina puheena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pääni sisällä vallitsee lähes täydellinen tyhjyys. Jos on ollut tai on par'aikaa tekemisissä jonkun kanssa, sitä keskustelua voi jonkin aikaa jatkaa tai täydentää pään sisällä, mutta melko pian tyhjyys taas täyttää tilan.
Vierailija kirjoitti:
En osaa jutella itseni kanssa kovin hyvin. Ajattelen kyllä verbaalisesti mutta en välttämättä aivan sanatarkasti ja kokonaisin lausein esimerkiksi kun luen tätä keskustelua. Tällaisissa tilanteissa minulla on päällä analyyttinen tutkijan mieli ja ajattelu on väläyksenomaista: Onpa mielenkiintoista! Tuossa on jotain tuttua. Löytyykö vielä jotain erilaista? Onko tuokin joka kertoo ajattelevansa englanniksi yksikielinen suomenkielinen, kun pari muuta kommentoijaa sanoi jo olevansa ja silti tekevänsä niin?
Mutta suurin osa sisäisestä puheestani on keskustelua erään toisen ihmisen kanssa. Rakastin häntä todella paljon, ja kaipaan häntä koko ajan, mutta en voi tavata häntä eikä hän halua viestitellä kanssani. Siksi juttelen hänen kanssaan mielessäni. Kerron hänelle kaikkea elämästäni, mutta ohjaan päässäni myös filminpätkiä, joissa katselemme toisiamme silmiin (nämä kohdat pohjautuvat todellisiin tapahtumiin), suutelemme, ja kuvittelen pääseväni hänen luokseen, mietin missä voisimme tavata ja vuoroin annan itselleni luvan haaveilla, vuoroin olen realisti ja suren. Nämä menevät sanallisesti usein englanniksi koska hän puhui kanssani englantia.
Kirjoitit kauniisti rakastamastasi ihmisestä. Samaistun kirjoitukseesi ja se herkistää.
Viime aikoina olen pohtinut, miten selvitä traumoista, niitä kun on riittänyt. Miksi sain sellaista kohtelua kuin sain lapsena, nuorena ja nuorena aikuisena? Siksi, koska kummankaan suku ei olisi halunnut minua syntyväksi. Miksi en koskaan ollut sellainen kuin olisi pitänyt? Siksi kun...
Eipä tuo sisäinen puhe aina näin rankkaa ole, joskus on vallinnut täydellinen hiljaisuus, se on hieno kokemus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sisäinen kriitikkoni on hiljaa. Vielä 2 vuotta sitten sen vakiofraaseja oli "sinusta ei ole mihinkään, et osaa mitään, kukaan ei kaipaa sinua, sinun ei pitäisi olla olemassa".
Puhutteko oikeasti itsellenne päänne sisällä sinä-muodossa? Ikään kuin käskisitte itseänne?
Herätessäni ja noustessani sängystä pääni sisällä oleva ääni toteaa "oletpa lihava!".
Nuorempana ääni totesi "taidat painaa tonnin".
Kuuntelin koko nuoruuteni ajan isäpuoleni julmaa kritiikkiä ulkonäöstäni ja luonteestan.
Olin sievä, liikunnallinen - ja luokkani priimus.
Ja se luuseri oli kateellinen ja yritti lannistaa sinut. Vaihda puhe!
Aammulla yleensä olen huonolla tuulella, aina ollut. Pääkopassa käyn läpi menneitä (ja kuvitteellisia tulevia) riitoja ja vastoinkäymisiä. Joskus ajatukset vievät ihan vihan partaalle, joskus niitä on tuskin laisinkaan. Kun olen kunnolla herännyt niin ajatukset laantuvat ja lempenevät.
Päivän mittaan ajatukset ovat aika "sanattomia", pyrin keskittämään ajatukset sen hetken tekemiseen. Konkreettiset/sanalliset ajatukset ovat aika jyrkkiä, suuntaan ja toiseen. Välillä "huutelen" itselleni törkeyksiä ja haukun itsen maan rakoon, pienimmästäkin virheestä. Vastapainoksi saatan hyvinä päivänä tsempata ja kehua itseäni, mikä kummasti kyllä aina on voimaannuttavaa...
Mitä enemmän tulee ikää, sitä paremmin olen oppinut hallitsemaan keskustelua päässäni, vielä on matkaa nirvanaan.
N33
Alue: Aihe vapaa
Aika mollivoittoista on puheeni itselleni. Miksi en osaa keskustella puolisoni kanssa, miksi en ole erityisen hyvä missään ja perheeni voisi varmaan paremmin ilman minua.