Millaista on sisäinen puheesi?

Puhuu vain silloin kun ajattelen mielessä "ääneen", en ole varma miltä kuulostaisi. Välillä kuuluu rauhallisella matalalla äänellä puhuva nainen, just sellainen minkä haluais kuiskivan korvaan.

Narsistisen isäpuoleni lyttäämisen ja haukkumisen olen omaksunut sisäiseksi puheekseni. Se kertoo päivittäin kuinka tyhmä, ruma, epäkelpo olen ja yksinäinen. Häpeällinen ja hylätty.

Tämän rikkinäisen päänsisäisen levyn kanssa yritän elää. Ei varmaan tarvitse edes sanoa että olen masentunut.

Ja valitettavasti vaikuttaisi olevan itseään toteuttava ennuste. Nykyään yksin ja yksinäisenä kasvatan lasta ja haluaisin omista lähtökohdista huolimatta katkaista sukupolvien vahingollisen kierteen tähän. Ei ole helppoa.

Vierailija kirjoitti:

Apua, oon ihan sanaton tuosta että kaikki ihmisetkö ei juttele itselleen? Mitäh :D Mun päässä on käynyt tauoton pulina niin kauan kuin muistan. Jutut ja sävy vaihtelee, välillä vitsaillaan, joskus kannustetaan ja tsempataan. Toisinaan myös valitettavasti sisäinen kriitikko ottaa vallan ja yrittää lytätä tyyliin "mitä sä edes yrität, vituiks toi menee taas kuitenkin kun oot aina niin paska kaikessa" Tätä yritän tietoisesti hiljentää, koska mihinkään hyväänhän se ei ainakaan johda. Mutta siis oikeasti, en pysty mitenkään edes kuvittelemaan miltä tuntuisi jos pään sisällä yhtäkkiä olisikin ihan hiljaista, luulisin varmaan kuolleeni.

Mulla myös käy jatkuva raksutus päässä, mutta koen sen olevan omaa puhettani, ajatteluani. Onneksi en säti itseäni, ehkä annan itselleni tukea ja myötätuntoa, jota annan muillekin ja jota ilman olen kasvaessani jäänyt.

Miltähän tosiaan tuntuisi, jos olisi hiljaista?

Kysyin eräältä kaksikieliseltä henkilöltä, millä kielellä hän ajattelee. Hän ihan hölmistyi kysymystä. Itse ajattelen yleensä suomeksi, joskus harvemmin enkuksi ja sitten joskus jollain kielellä, jota yritän opetella, mutta silloin pitää olla aikaa haparoida lauseita päässä. 

Katselin Super_Nanny ohjelma sarjaa,  ja kiitän itseäni etten ole tullut koskaan hankkineeksi lapsia, niin karseita tapauksia on..eli sellaista sisäistä puhetta tänään..

Vierailija kirjoitti:

Narsistisen isäpuoleni lyttäämisen ja haukkumisen olen omaksunut sisäiseksi puheekseni. Se kertoo päivittäin kuinka tyhmä, ruma, epäkelpo olen ja yksinäinen. Häpeällinen ja hylätty.

Tämän rikkinäisen päänsisäisen levyn kanssa yritän elää. Ei varmaan tarvitse edes sanoa että olen masentunut.

Ja valitettavasti vaikuttaisi olevan itseään toteuttava ennuste. Nykyään yksin ja yksinäisenä kasvatan lasta ja haluaisin omista lähtökohdista huolimatta katkaista sukupolvien vahingollisen kierteen tähän. Ei ole helppoa.

Vaimenna tuo paska meditaatiolla. JSSAP. 

Jason Stephenson on ehdoton lempparini ja auttanut minua paljon. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liittyykö tämä jotenkin ratkaisukeskeiseen psykoterapiaan? Itse kävin sellaisessa muutamia vuosia sitten. En edes tajunnut sitä kysymystä "millaista keskustelua sä käyt itsesi kanssa tästä tapahtumasta". Mielestäni en käy itseni kanssa mitään keskustelua, tuli joku skitsofrenia mieleen. Jotenkin en vaan tajunnut sitä ajattelua, että kerron itselleni kertomuksia ja keskustelen itseni kanssa.

En minäkään ole koskaan tajunnut. Minulta on myös kysytty, millaista sisäistä vuoropuhelua käyn pääni sisällä. En ole koskaan käynyt minkäänlaista. Minähän huomaisin heti puhuvani itselleni.

Mitä sinun päässäsi sitten liikkuu? Onko vaan tyhjiö vai pitääkö aina olla joku musiikki tai telkkari taustalla?

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä puhun itselleni järkeä. Miksi esimerkiksi ei pitäisi sängyssä ennen nukkumaan menoa miettiä työasioita vaan nukkua. Toisaalta myös miksi joskus ilmenevissä kateuden tunteissa ei ole perää tai vihan tunteessa omia vanhempia kohtaan.

Korona-aika on saanut minut puhumaan itselleni välillä jopa ääneen. Liisu tuhmeliini, nyt vaan hommiin. jne.  XDDDD

Minulla ei ole oikeastaan mitään tuollaista sisäistä puhetta, siis niin että joku puhuisi lauseita tai kävisin jotain keskusteluja päässäni. Saatan kyllä mielessäni ajatella jotain lauseita etukäteen, jos mietin mitä sanon jos esim. aion soittaa jonnekin, mutta muuten kaikki ajattelu on jotenkin sellaista nopeaa sekavaa vilinää ja useita asioita yhtäaikaisesti toisiinsa lomittuen, kuvia ja kokonaisuuksia, etten kertakaikkiaan edes pystyisi sanoittamaan sitä. Tämän vuoksi varmaan myös tosi usein sotkeudun sanoissani puhuessani ääneen, kun ajatus rientää samalla muualle ja etenee nopeammin kuin mitä saan änkytettyä ulos.

Vierailija kirjoitti:

Narsistisen isäpuoleni lyttäämisen ja haukkumisen olen omaksunut sisäiseksi puheekseni. Se kertoo päivittäin kuinka tyhmä, ruma, epäkelpo olen ja yksinäinen. Häpeällinen ja hylätty.

Tämän rikkinäisen päänsisäisen levyn kanssa yritän elää. Ei varmaan tarvitse edes sanoa että olen masentunut.

Ja valitettavasti vaikuttaisi olevan itseään toteuttava ennuste. Nykyään yksin ja yksinäisenä kasvatan lasta ja haluaisin omista lähtökohdista huolimatta katkaista sukupolvien vahingollisen kierteen tähän. Ei ole helppoa.

Olet jo pitkällä, muutoksen tiellä, kun tunnistat keneltä ajatus on peritty! Saat kyllä kierteen katki, kun jatkat tuota. Nimitä sitä rikkinäiseksi levyksi ja tee itsellesi iso numero siitä kun huomaat äänen. Polje vaikka jalkaa, näytä miten wannha ja väsynyt se ajatus on.

MBB mind harjoitukset on myös hyviä, löytyy googlella Mielenterveys Ry:n sivuilta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsistisen isäpuoleni lyttäämisen ja haukkumisen olen omaksunut sisäiseksi puheekseni. Se kertoo päivittäin kuinka tyhmä, ruma, epäkelpo olen ja yksinäinen. Häpeällinen ja hylätty.

Tämän rikkinäisen päänsisäisen levyn kanssa yritän elää. Ei varmaan tarvitse edes sanoa että olen masentunut.

Ja valitettavasti vaikuttaisi olevan itseään toteuttava ennuste. Nykyään yksin ja yksinäisenä kasvatan lasta ja haluaisin omista lähtökohdista huolimatta katkaista sukupolvien vahingollisen kierteen tähän. Ei ole helppoa.

Olet jo pitkällä, muutoksen tiellä, kun tunnistat keneltä ajatus on peritty! Saat kyllä kierteen katki, kun jatkat tuota. Nimitä sitä rikkinäiseksi levyksi ja tee itsellesi iso numero siitä kun huomaat äänen. Polje vaikka jalkaa, näytä miten wannha ja väsynyt se ajatus on.

MBB mind harjoitukset on myös hyviä, löytyy googlella Mielenterveys Ry:n sivuilta

Joo, näyttää keskaria vaan ja tilalle mammojen kannustuskuoro!

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole oikeastaan mitään tuollaista sisäistä puhetta, siis niin että joku puhuisi lauseita tai kävisin jotain keskusteluja päässäni. Saatan kyllä mielessäni ajatella jotain lauseita etukäteen, jos mietin mitä sanon jos esim. aion soittaa jonnekin, mutta muuten kaikki ajattelu on jotenkin sellaista nopeaa sekavaa vilinää ja useita asioita yhtäaikaisesti toisiinsa lomittuen, kuvia ja kokonaisuuksia, etten kertakaikkiaan edes pystyisi sanoittamaan sitä. Tämän vuoksi varmaan myös tosi usein sotkeudun sanoissani puhuessani ääneen, kun ajatus rientää samalla muualle ja etenee nopeammin kuin mitä saan änkytettyä ulos.

Mielenkiintoista kuulla, miten erilailla ihmiset kokevat elämisensä ja itsensä ja miten erilaisia ollaan. Minä jotenkin koen, että se ääni on minä, aivoni. Ja jos sitä ääntä ei olisi, missä minä sitten olisin ja kuka olisin?

Vierailija kirjoitti:

Narsistisen isäpuoleni lyttäämisen ja haukkumisen olen omaksunut sisäiseksi puheekseni. Se kertoo päivittäin kuinka tyhmä, ruma, epäkelpo olen ja yksinäinen. Häpeällinen ja hylätty.

Tämän rikkinäisen päänsisäisen levyn kanssa yritän elää. Ei varmaan tarvitse edes sanoa että olen masentunut.

Ja valitettavasti vaikuttaisi olevan itseään toteuttava ennuste. Nykyään yksin ja yksinäisenä kasvatan lasta ja haluaisin omista lähtökohdista huolimatta katkaista sukupolvien vahingollisen kierteen tähän. Ei ole helppoa.

Voimia sulle kovasti💜

Vierailija kirjoitti:

Apua, oon ihan sanaton tuosta että kaikki ihmisetkö ei juttele itselleen? Mitäh :D Mun päässä on käynyt tauoton pulina niin kauan kuin muistan. Jutut ja sävy vaihtelee, välillä vitsaillaan, joskus kannustetaan ja tsempataan. Toisinaan myös valitettavasti sisäinen kriitikko ottaa vallan ja yrittää lytätä tyyliin "mitä sä edes yrität, vituiks toi menee taas kuitenkin kun oot aina niin paska kaikessa" Tätä yritän tietoisesti hiljentää, koska mihinkään hyväänhän se ei ainakaan johda. Mutta siis oikeasti, en pysty mitenkään edes kuvittelemaan miltä tuntuisi jos pään sisällä yhtäkkiä olisikin ihan hiljaista, luulisin varmaan kuolleeni.

Opitko puhumaan aikaisin? Minä olen samanlainen kuin sinä ja puhuin jo lyhyitä lauseita ennen kuin edes kävelin. 

Voi hemmetin hemmetti, miten nyt selviän, okei okei, tästäkin selvitään, oot selvinny monista jutuista vaikken just nyt muista mistä, huomaan että alat taas sekoamaan, pitää tehä järkevästi ja yksi asia kerrallaan. Mut mitäköhän tässä oikeesti nyt pitäis tehdä? Mikä olis järkevintä, mitä kaikki järkevät tyypit tekis,

voi kamala, on niin paljon asioita mitä pitää ottaa huomioon!

En jaksa nyt lukea ketjua, vaikka mielenkiintoinen on. Sisäinen puhe silti tuttua. Nuorempana ( nuori olen vieläkin)  haaveilin paljon ja keskustelin mielessäni monien keksimieni ja toisaalta myös tuntemieni ( vaikka samassa koulussa oleva minulle vieraampi ihminen) kanssa. Mietin aiheita ja samalla loin keskusteluja ja tavallaan ohjasin sitä miten kaikki menisi. Nyt vähän vanhempana keskitin paljon siihen miten koen eri tilanteet. Rauhoittelen itseäni ja kerron, että kaikki menee hyvin. Joskus saatan sanoa mielessäni jonkun lauseen eri hetkiin liittyen. Toistan esim, että "ei ole mikään ihme" yms jos ahdistaa ja tavallaan annan itselleni luvan kokea niitä tunteita. Sorrun usein silti myös soimaamaan ja arvostelemaan itseäni jos en kestä jotain tai persoonani ärsyttää itseäni esim pelkojen takia. Monia biisejä laulan mielessäni usein. Vielä nykyisinkin mietin aina keskusteluja valmiiksi jos tapaisin jonkun tyypin. Vähän sen tyypin persoonasta riippuen keskustelut olisivat erilaisia. Tosi elämässä olen yksinäinen, aika ujo ja erilaiset tilanteet jännittävät. Minussa on ehkä erilainen puoli joka odottaa jotain parempia aikoja, että pääsisi vielä esiin. Viime ajat ovat silti olleet vaikeita ja rauhoittumiseen liittyvät lauseet pyörineet mielessä.

Tavallaan olen itseni paras kaveri ja juttelen itselleni kuin kaverille. Kehun, selitän ympärillä tapahtuvaa, kysyn kysymyksiä, keksin omia hauskoja juttuja jotka sisäinen ääni möläyttää. Sellaista verkkaista itsekeskustelua missä tuntuu että kaikki menee automaatiolla mutta rekisteröin mitä ympärillä tapahtuu ja jostain putkahtelee asi oita.

Vaadin välillä ajattelultani paljon. Sisäinen ääni tivaa: "ja perustelut??" "Mistä luit tämän, oliko hyvä lähde". "Mitä vastapuoli ajattelee?" Mietin paljon miten asiat toimivat, siis ihan vaikka laitteet tai liikenne, ilman että aktiivisesti samalla luen ja opiskelen asiaa. Se on jokin abstraktin ja verbaalisen sekamuoto. Tavallaan välähtelee tukisanoja, sitten jostain putkahtelee kuvia tai sitten näen itseni vaikka kartalla. Paljon ohimenevää vilinää, asiaan kuuluvaa tai kuulumatonta ja sitten visuaalisia muistikuvia tai tuntemuksia, johon ääni reagoi: ei se tää ollut, joku tähän liittyvä, miten se olikaan, joojuu... Ääni joka kokoaa ongelmaa vastaukseksi ja saattaa sanoa "joten jos on näin,niin tulos on. ?" Sisäinen ääneni taitaa olla opettajamainen. Tsemppaan itseäni ja sisäinen ääneni ilahtuu jos pääseen hyvään vastaukseen.

Paljon on sellaista hyväntuulista hölinää joka voi olla laulunsanoja, loruja tai jonkun sanan miettimistä erilaisilla tunnelauksilla tai äänillä. Dramatisoin päässäni paljon ja välillä sisäinen ääneni on kuin jostain Monty Pythonin sketsistä. Mietin usein jotain sanaa tai muistoa niin että kierrätän sitä mielessä ja jankkaan ja käsittelen sitä jollain lailla. En yritä päästä mihinkään lopputulokseen välttämättä mutta jollain tasolla "päivitän" tai talletan muistiin eri kontekstissa tai tunnelatauksessa. Musiikki tarttuu ihan liian herkästi sisäiseen jukeboxiini.

Paljon on sellaisia äkkinäisiä käskyjä ja torumisia myös. Katson kelloa ja ääni huutaa jotain, tai menetän jonkin tilaisuuden ja tulee palautetta. :D

Vierailija kirjoitti:

Apua, oon ihan sanaton tuosta että kaikki ihmisetkö ei juttele itselleen? Mitäh :D Mun päässä on käynyt tauoton pulina niin kauan kuin muistan. Jutut ja sävy vaihtelee, välillä vitsaillaan, joskus kannustetaan ja tsempataan. Toisinaan myös valitettavasti sisäinen kriitikko ottaa vallan ja yrittää lytätä tyyliin "mitä sä edes yrität, vituiks toi menee taas kuitenkin kun oot aina niin paska kaikessa" Tätä yritän tietoisesti hiljentää, koska mihinkään hyväänhän se ei ainakaan johda. Mutta siis oikeasti, en pysty mitenkään edes kuvittelemaan miltä tuntuisi jos pään sisällä yhtäkkiä olisikin ihan hiljaista, luulisin varmaan kuolleeni.

Ja minä taas olen aivan äimän käkenä siitä, miten moni, tämän ketjun mukaan, juttelee päänsä sisällä itsensä kanssa! Tulisin varmaan hulluksi, jos joutuisin kuuntelemaan sitä pulinaa koko ajan. Ei mun pään sisällä täysin hiljaista ole, siellä voi kuulua jotain kohinaa, luontoääniä tai usein jotain musiikkia (tai ihan vaan muzakia). Puhettakin siinä tapauksessa, että mietin nimenomaan jotain puhumiseen liittyvää asiaa. Mutta ei niin, että koko ajan sanoittaisin tunteitani ja tekemisiäni.

Se on kyllä surullista, että monella on tuo kriitikko ja ankeuttaja äänessä, joka koko ajan haukkuu ja vähättelee. Mistähän sellainen tulee ja voisko sille tehdä jotain. Jos mulla ois tommoinen, niin sanoisin jo ääneen, että lyön sua turpaan jollei lopu tuo prkeleen lätinä!

Minulla kans jatkuva pälpätys pään sisällä. Viime aikoina iloinen kannustus vanhojen Suomi-filmien tyyliin: Marja on hyvä ja menee ja tekee nyt...hän ottaa nyt vaan reippaasti. Olen opetellut kannustamaan itseäni, kun tunnistin arvostelevassa puheessa äitini äänen.

Vierailija kirjoitti:

Sisäinen kriitikkoni on hiljaa. Vielä 2 vuotta sitten sen vakiofraaseja oli "sinusta ei ole mihinkään, et osaa mitään, kukaan ei kaipaa sinua, sinun ei pitäisi olla olemassa". 

Puhutteko oikeasti itsellenne päänne sisällä sinä-muodossa? Ikään kuin käskisitte itseänne?

Vierailija kirjoitti:

Mitenkähän sitä pääsisi poissa Suomesta. On tämä talvi vaan perseestä.

Samaa vakavasti miettinyt. Talvi ja pimeys kestää liian kauan.