Millaista on sisäinen puheesi?

Juu gou gööl. Try me.

Vierailija kirjoitti:

Liittyykö tämä jotenkin ratkaisukeskeiseen psykoterapiaan? Itse kävin sellaisessa muutamia vuosia sitten. En edes tajunnut sitä kysymystä "millaista keskustelua sä käyt itsesi kanssa tästä tapahtumasta". Mielestäni en käy itseni kanssa mitään keskustelua, tuli joku skitsofrenia mieleen. Jotenkin en vaan tajunnut sitä ajattelua, että kerron itselleni kertomuksia ja keskustelen itseni kanssa.

En minäkään ole koskaan tajunnut. Minulta on myös kysytty, millaista sisäistä vuoropuhelua käyn pääni sisällä. En ole koskaan käynyt minkäänlaista. Minähän huomaisin heti puhuvani itselleni.

Sisäinen kriitikko ajattelee suomeksi, mutta kaikki muut hyvät ajatukset käyn englannin kielellä.

Vierailija kirjoitti:

Törmäsin tähän aiheeseen jonkin aikaa sitten toisella sivustolla.  Osa ihmisistä kirjaimellisesti kuulee omat ajatuksensa joko omallaan tai jonkun toisen äänellä ja pystyvät vaihtamaan ääntä. Osa kuulee myös lukemansa tekstin ja eri henkilöiden vuorosanat eri äänillä.  Osa taas ei kuule ajatuksiaan tai lukemaansa vaan heidän ajattelu on enemmän käsitteellistä ja abstraktia ja heillä voi kestää pitkään ennen kuin saavat ajatuksensa sanallistettua. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään eikä ollut hajuakaan että on muunlaisia ihmisiä! Luulin aina että se on vain tarinankerronnan keino kun jossain sarjakuvassa on ajatuskupla tai jos joku muka möläyttää ajatuksensa ääneen.

Ihan supermielenkiintoista! 😀

Kuuleeko osa ihmisistä omat ajatuksensa ääninä? Minullakin taitaa puuttua tuo ominaisuus. Jos minä ajattelen: Oi joi, onpas liukasta, niin ei sitä kukaan sano äänenä minun pääni sisällä. Minä tavallaan aivoissani havaitsen sen asian.

Johtuneeko se sitten tuosta asiasta, että minua ei jännitä esiintyminen. Minun pääni sisältä taitaa puuttua ääni, joka sanoo, että huonosti se menee...

Sisäinen puheeni on tyyppiä Smigul jossa intän itseni kanssa onko niin vai näin.

Omaan korkean oikein tekemisen moodin ja kärsin kiltin tytön syndroomasta joten voin vänkätä itseni kanssa pitkiäkin aikoja.

Vierailija kirjoitti:

En keskustele itseni kanssa, mutta kertailen mitä olen sanonut.

Tuo on tuttu minullekin. Saatan miettiä, miten jokin keskustelu jonkun toisen ihmisen kanssa meni. Olen ajatellut, että se on muistelemista ja pitkäkestoiseen muistiin tallentamista.

Vierailija kirjoitti:

Sisäinen puheeni on tyyppiä Smigul jossa intän itseni kanssa onko niin vai näin.

Omaan korkean oikein tekemisen moodin ja kärsin kiltin tytön syndroomasta joten voin vänkätä itseni kanssa pitkiäkin aikoja.

Miten käytännössä puhut? Tajuatko siinä tilanteessa itse, että puhut itsellesi? Oletko miettinyt, voisiko sinun pääsi sisällä elää kaksi persoonaa?

Sisäisesti isältä avun pyytämistä. Hän jo kuollut vuosia sitten

Joskus kun pelkään, saatan sanoa itselleni, että pelottaa. Muissa tilanteissa en ole huomannut puhumista itselleni.

Mulla on nykyään semmonen ongelmak että vihaan naapuriani mielessäni jatkuvasti. Havahdun tuohon vihaan ja mielessä sättimiseen lukuisia kertoja päivässä. Aamulla lähes tulkoon ekana mielessä ja illalla vikana. Todella rasittavaa. Olen yrittänyt ajatella muita asioita, kunnes huomaan taas vihaavani.

Ideoita miten tuollaisesta pakkoajattelusta pääsis eroon?

Liikenteessä: kyllä se vilkun käyttäminen on niin vaikeaa... Voitko mennä! Huohhhhh... Mitä vvv.... nyt? Jaaa... Juu.... Vaaauhtiaaaaa...

Tästäkö pitikö kääntyä? Jne. Sellaista.

Kaupassa: voitko siirtyä siitä edestä. Mitäs pitikään ostaa? Jessus tätä ruuhkaa. Mitä tuokin kyttää? Nämä samat tyypit ovat vauvapalstalla... XDDDDDDD

Repeilen myös paljon sisäisesti ja laulelen lähes jatkuvasti.

Oho XD siis tästäkö piti kääntyä*

Millaista on sisäinen puheeni? - Ihan hirveetä jaskaa. Koko ajan.

Kuulen jatkuvasti ja useissa tilanteissa äitini äänen lyttäämässä asioita, joista innostun yai olen yrittämässä. En haluaisi kuulla, mutta en pysty poistamaankaan tätä äidin ääntä päästäni, joka aina kyseenalaistaa "kuinkahan tuo nyt onnistuu", "mitenköhän on" ja "enpä usko, että..."

Minun sisällä on joku, joka ei selvästikään jaksa. Se jupisee joka päivä: "emmä jaksa, mä en vaan jaksa. Kun en jaksa, niin en jaksa". Joku toinen pakottaa sen sitten "no on nää astiat pakko pestä, pese ees osa" ja "et sä voi märkiä pyykkejä taas jättää koneeseen niin pitkäksi aikaa" ja se ensimmäinen ääni vaan vastaa "en mä jaksa, kun en jaksa, niin en jaksa". Tämmöistä joka päivä.

Mun sisäinen puhe on ajatusvirtaa, minä-muodossa. Yleensä suunnittelen tulevaa, esim. aamulla työpäivää, työpäivän jälkeen vatkaan mielessäni päivän tapahtumia. Välillä morkkaan itseäni, jos olen laiskotellut tai muutoin en ole yltänyt vaatimuksiini. Välillä ajattelen hyväksyvästi itsestäni, olin sitten ollut tehopakkaus tai laiskamato. Välillä päähän tulee flash-tyyppisiä kuvia, esim. jos joku kertoo hyvän vitsin tai jos ajattelen rakastani, näen sen kuvana mielessäni. Uppoudun välillä pääni sisään haaveilemaan ihanista ostoksista, rakastetustani, sapattivapaasta milloin mistäkin; kuitenkin realistisista haaveista.

Haukun ja moitin itseäni aiheuttaen vain pahaa olo joka päivä. Sisäinen ääneni on aina ollut tällainen. Yritän joskus muuttaa sitä, mutta se keksii vain erilaisia tapoja masentaa minua yhä enemmän. En jaksa taistella, ehkä ääni on oikeassa.

Mun sisäinen ääneni vihaa mua. Aina kun jään yksin kotiin ja päästäni tämän äänen valloilleen, se vaan hokee miten olen yksinäinen, surkea läski, joka on kaikessa epäonnistunut.

Vaimennin tämän äänen laittamalla telkkarin päälle tai lähtemällä lenkille kuulokkeet päässä ja kuuntelen jotain kirjaa. Kummallista kyllä, en ole yhtään masentunut, vaikka itse yritänkin itseäni masentaa.

Apua, oon ihan sanaton tuosta että kaikki ihmisetkö ei juttele itselleen? Mitäh :D Mun päässä on käynyt tauoton pulina niin kauan kuin muistan. Jutut ja sävy vaihtelee, välillä vitsaillaan, joskus kannustetaan ja tsempataan. Toisinaan myös valitettavasti sisäinen kriitikko ottaa vallan ja yrittää lytätä tyyliin "mitä sä edes yrität, vituiks toi menee taas kuitenkin kun oot aina niin paska kaikessa" Tätä yritän tietoisesti hiljentää, koska mihinkään hyväänhän se ei ainakaan johda. Mutta siis oikeasti, en pysty mitenkään edes kuvittelemaan miltä tuntuisi jos pään sisällä yhtäkkiä olisikin ihan hiljaista, luulisin varmaan kuolleeni.

Kauheeta sättimistä, miks teit noin, miks et näin, voi hitsi kun ois silloin osannu ajatella, miks miks miks.. välillä myös puolustavaa puhetta, että eihän sun ollut siinä tilanteessa mahdollista tietää..

T. Erityisryhmän asiakaspalvelu on ihanaa, tuo sisältöä päiviin ja öihinkin..