Millaista on sisäinen puheesi?

Pääasiassa suoraa, väkivaltaista ja vahvasti päihtynyttä karjuntaa. Esim. sieg heil, hu*rannee*keri ja mitä noita muita nyt on.

Kaikin puolin painokelvotonta verikekkerikamaa.

Pelkkää kritisointia sieltä kuuluu, kehuja ei.

Sieltä se nyt tullee mitähän tässä nyt pittäis tehhä ja kohta tuo päämisteri kävelee tuosta ohi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla näkyy mielessä kauniit ja rohkeat yleensä.  Sit kuuntelen kun Ridge iskee kaikkia ämmiä.

Jos olen vaikka hommissa niin saan yleensä potkut sen takia kun tulee tehtyä semmosia virheitä kun pakosti aina rupeaa seuraamaan ajatuksia ettei pysty keskittymään realimaailman jutuissa ollenkaan.

Mulla sama! Mulla on ADHD-diagnoosi, mutta itsellä enemmän sellainen ADD-tyyppinen (H tulee sanasta hyperaktiivinen, ja minulla ei ulkoisesti ole sellaista havaittavissa). Koko ajan keskityn enemmän sisäiseen puheeseeni, joka on yleensä vanhoja mokia märehtivää tai itseäni epäilevää ja sättivää + tietysti kaikki randomit neutraalitkin tai positiiviset asiat mitä mieleen pulpahtaa. Moni on aistiyliherkkä, mutta itse päinvastainen. En huomaa oikein mitään ympärilläni, koska olen jotenkin käpertynyt mieleni sisään.

Mietin, voisiko traumaattinen lapsuuteni olla tässä osasyynä? Ehkä tämä on myös jotakin dissosiaatiohäiriötä, vaikkei minulla ole siitä diagnoosia tehty.

Enimmäkseen sisäinen puheeni on sellaista itseäni vähättelevää. Toimintaani ajaa sellainen muiden miellyttäminen ja pelko heidän pahastuttamisestaan, minkä vuoksi käyttäydyn nöyristelevästi.

Minua itseänikin ärsyttää kaltaiseni epätoivoisen oloiset mielistelijät. Vaikea rikkoa tällaisia pinttyneitä tapoja olla ja ajatella. Olen menossa takaisin terapiaan, sillä minulla on siihen mahdollisuus, kunhan Kela korvaa osan käyntikuluista. Kaikilla ei edes tällöin ole siihen varaa.

Olen kohta 34 ja toivon, ettei ole liian myöhäistä koodata mieltäni uuteen uskoon.

Vierailija kirjoitti:

En käy. Lopetin sen tietoisesti kymmenisen vuotta sitten. Nykyään ei puhu mitään, tarkkailee vain.

Tuohon minäkin haluaisin päästä..

Aloitin lääkityksen niin sisäinen puheeni vaimeni.

Sisäistä puhetta vain silloin kun on jokin ongelma/haaste ratkaistavana, tai mietin etukäteen miten keskustelen sovinnollisesti jonkun hankalan tapauksen kanssa.

Joskus on parempi vaan antaa ajatusten levätä, kuunnella vain, esim. luonnon keväisiä ääniä.

KuollaPitäs kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla näkyy mielessä kauniit ja rohkeat yleensä.  Sit kuuntelen kun Ridge iskee kaikkia ämmiä.

Jos olen vaikka hommissa niin saan yleensä potkut sen takia kun tulee tehtyä semmosia virheitä kun pakosti aina rupeaa seuraamaan ajatuksia ettei pysty keskittymään realimaailman jutuissa ollenkaan.

Mulla sama! Mulla on ADHD-diagnoosi, mutta itsellä enemmän sellainen ADD-tyyppinen (H tulee sanasta hyperaktiivinen, ja minulla ei ulkoisesti ole sellaista havaittavissa). Koko ajan keskityn enemmän sisäiseen puheeseeni, joka on yleensä vanhoja mokia märehtivää tai itseäni epäilevää ja sättivää + tietysti kaikki randomit neutraalitkin tai positiiviset asiat mitä mieleen pulpahtaa. Moni on aistiyliherkkä, mutta itse päinvastainen. En huomaa oikein mitään ympärilläni, koska olen jotenkin käpertynyt mieleni sisään.

Mietin, voisiko traumaattinen lapsuuteni olla tässä osasyynä? Ehkä tämä on myös jotakin dissosiaatiohäiriötä, vaikkei minulla ole siitä diagnoosia tehty.

Enimmäkseen sisäinen puheeni on sellaista itseäni vähättelevää. Toimintaani ajaa sellainen muiden miellyttäminen ja pelko heidän pahastuttamisestaan, minkä vuoksi käyttäydyn nöyristelevästi.

Minua itseänikin ärsyttää kaltaiseni epätoivoisen oloiset mielistelijät. Vaikea rikkoa tällaisia pinttyneitä tapoja olla ja ajatella. Olen menossa takaisin terapiaan, sillä minulla on siihen mahdollisuus, kunhan Kela korvaa osan käyntikuluista. Kaikilla ei edes tällöin ole siihen varaa.

Olen kohta 34 ja toivon, ettei ole liian myöhäistä koodata mieltäni uuteen uskoon.

Ei ole. En osaa nyt sanoa tarkaalleen mitä mielelleni on tapahtunut vai onko mitään, mutta jatkan töitä sen kanssa. Minulla on sellainen työ, jossa teen hirveästi asioita ja oletettavan ADD:n takia minulle tulee paljon pikkumokia ja aina kun huomaan tällaisen niin sätin itseäni. Yhtenä päivänä kuitenkin tietoisesti päätin kiittää ja huomioida itseäni kaikista niistä asioista, joissa onnistuin ja niitähän on paljon enemmän :)

Traumatausta mullakin ja pari kertaa psykoterapia käytynä.

Sisäinen puheeni on joskus tsemppaavaa ja huomioi missä kaikissa asioissa olen hyvä, mutta huomaan että myös LIIAN helposti kritisoivaa tai kyseenalaistavaa "olenko nyt kuitenkaan niin älykäs kuin luulen".  Lisäksi rehellisesti sisäinen puheeni on joskus myös epätoivoista. Puhun myös sisäisellä puheella mitä teen seuraavaksi ja sen jälkeen. 

Mutta luulisin että se on eniten ensimmäisessä persoonassa ja välillä kolmannessa. En ole oikein tuota persoonaa miettinyt. Vai sanoko se äskenkin, että ethän sinä tiedä, miten sinä tähänkään ketjuun vastaat. Onko sinun tekstissäsi yhtään mitään järjeä? 

Sisäinen ääneni ihmettelee, miten suomalaisista tuli niin vihaista ja omahyväistä porukkaa, että heikompiaan saa potkia ilman sääliä. Ja sitä, että miten tästä painajaisesta jotenkin heräisi. Ja tämän jälkeen vuorossa säätiedotus. Ja nyt tekee mieli jäätelöä.

Pähkinänkuoressa

Kenenkään tietyn henkilön ääni ei tosin puheessa esille tule. Enemmänkin hyvin neutraali.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En käy. Lopetin sen tietoisesti kymmenisen vuotta sitten. Nykyään ei puhu mitään, tarkkailee vain.

Tuohon minäkin haluaisin päästä..

Psykedeelinen kokemus vaiensi sisäisen puheeni ~20v sitten. Huonona puolena voinee pitää sitä että pystyn vaikka tuijottamaan valkoista seinää ajattelematta mitään.

Sisäinen puheeni on pääsääntöisesti itseni vahvaa ja kielteistä kritisointia.

Niinhän se aina on, vasta jälkeen päin hoksaa, kuinka olisi voinut useissa eri tilanteissa, menetellä toisin.

Esimerkiksi töissä, viikkopalavereissa.

Keskusteluissa alaisten kanssa.

Ja monissa muissa tilanteissa.

Mutta vanha sanonta: Oppia ikä kaikki, pitää edelleen paikkansa.

Olen nuori ja vielä kokematon esimies. Minulla on vain teoriitista tietoa työelämästä ja esimiestyöstä.

Ei mitään muuta.

Kokemus ja käytäntö on aina se, joka tekee kaikkista ihmisistä ammattilaisia ja parhaita osaajia alallaan.

Puhun usein melkein ääneenkin. Tai ainakin niin, että huulet liikkuu. Kiusallista, jos on vaikka lenkillä ja yhtäkkiä tulee joku vastaan.

Ei ole minkäänlaista. Ihan hiljaista on. Omituista olisi jos jotain höpötystä kuulisi.

Voi jumankauta meinaa tulla p*skat housuun, mutta kyllä sinä pärjäät. Hyvä, anna mennä vaan. 

Mulla saattaa olla semmosta tsemppaavaa Nonii, sä pystyt siihen-tyyppistä, ja ehkä siinä on sama tunne mikä mulle on aina välittynyt mun äidin suhtautumisessa muhun. Vahva luotto että pystyn asioihin ja vaikka menis mönkään, niin löytyy joku muu keino, asiat järjestyy. Ilman tota tsemppimieltä olisin tuusannuuskana, niin paljon haasteita elämä heitellyt eteeni viime vuosina.

Vierailija kirjoitti:

Viime aikoina oon alkanut enemmän tsemppaamaan ja rauhoittamaan itteäni tietosesti sisäisellä puheella. Esim "sä selviät kyllä", "kaikki järjestyy vielä", "nyt vaan keskityt yhteen asiaan kerrallaan niin ahdistusmöykky vähän pienenee".  On auttanu enemmän nuo kun "kaikki on paskaa, mistään ei tuu mitään" -lauseet.

Sama juttu, olen koittanut tietoisesti aina muuttaa ajatuksiani positiivisemmaksi kun saan itseni kiinni negatiivisesta ajattelusta. Välillä on kyllä vaikeaa ajatella mitään positiivista kun krooninen sairaus aiheuttaa kipuja ja on hankala keskittyä mihinkään muuhun kuin siihen kipuun.

Jos juon useamman kupin kahvia niin mieleen muistuu salaman lailla jopa 20 vuotta vanhat virheet tai möläytykset. Todella raskasta. Ilman kahvia kuitenkin oon tosi väsynyt eikä oikein ole virtaa painaa duunia.

Ei ole. Ajatukset kyllä surraa ihan tauotta.

Semmosta politikon puhetta pörähtellöö perssiistä ulos.joskus tulloo varren kanssa,vuan tässä tappaaksessa taetaa olla puhheenjohtajan nuija joka sieltä ulos työntyypi.

Ihan karmeaa. Pidän itseäni tyhmänä epäonnistujana. Minua on kiusattu lapsena ja nuorena. Varsinkin mieleeni on iskostunut sen hokema, että olen tyhmä. En tunnista tuota ominaisuutta itsessäni sinällään, mutta mietin kuitenkin, olenko tyhmempi kuin ihmiset keskimäärin.