Millaista on sisäinen puheesi?

Lopetin sen, koska ei siitä koskaan tullut ns normaalia vaikean traumataustan vuoksi. Terapia pahensi sitä. Opettelin muutaman rukoustekniikan (kontemplatiivinen), ja korvaan kaiken sisäisen suollon sillä. Ei vaan jaksanut enää.

Miten niin tiettävästi jokainen pulputtaa päänsä sisällä? Minun päässsäni ei kuulu mitään ääniä. Kuulostaa oudolta, että olisi jokin jatkuva kälätys päällä.

Minun sisäinen ääni kutsuu minua tyhmäksi ja hulluksi. Mutta enää sisäinen ääneni ei huorittele minua joten jotain kehitystä.

Itse sairastuin nuorena naisena psykoosisairauteen, ja sen tähden ajatteluni on hivenen omalaatuista. Kauan sitten ajatukseni tulivat äänimuodossa, mutta vaimenivat lääkityksen myötä omiksi ajatuksikseni.

Nykyisin elo ja ajatteluni on kohtuu normaali, aiemmin aika karseata. Ajatteluni on aika miehekästä, ajatusteni kielenkäyttöni omaa sellaisia sanoja, mitä monesti en itse puhuessa käyttäisi. En itse käyttäisi alatyylisiä, saati slangi sanoja. Taikka puhuisi itsestäni rumasti. 

Tämän tyylistä esimerkiksi, jollen ole jaksanut peseytyä aamulla: Nyt haiseva viun muija menet heti suihkuun! 

Täällaista: väsyttää, en jaksaisi 

Vierailija kirjoitti:

Pelkkää kritisointia sieltä kuuluu, kehuja ei.

Niinpä. "Voi vttu miten tyhmä oot", "hyi hlvetti miten rumalta näytät", "miksi tääkin piti pilata", "ei sua kukaan halua", "hävettää" jne.

I am whore of this cold world.

Muistan hetken, kun sisäinen puhe lakkasi ja kuulin hiljaisuuden. Katsoin ikkunasta ulos, oli kesä/syksy, lehdet puissa ja se oli jotenkin käänteentekevä tapahtuma elämässäni. Muistan sen onnen tunteen, olin melkein 30 -vuotias.  Olin ollut nuorena vakavasti masentunut, terapiassa ja hoidossakin. 

Nykyään puhun itselleni, kuin sisäinen lapseni, joka on jäänyt huomiota ja rakkautta vaille, haluaisi. Kehun ja kannustan, rakastan ja valan uskoa. On ollut merkityksellistä oivaltaa, kuinka hyvää tekee puhuessaan itselleen kauniisti. Ihan kuin sydämeni valeltaisiin balsamissa ja saan elää hyväksyttynä ja riittäävänä omine herkkyyspiirteineni. Että kukaan ei voi tätä tunnetta viedä, sisäistä onnenmaailmaani, vaikka ympärillä olevat ihmiset/läheiset puhuisivat toisin.

Vierailija kirjoitti:

Miten niin tiettävästi jokainen pulputtaa päänsä sisällä? Minun päässsäni ei kuulu mitään ääniä. Kuulostaa oudolta, että olisi jokin jatkuva kälätys päällä.

Mistä lie ap tuollaisen tiedon saanut. Ihan hiljaista on ollut aina minulla.

Pessismististä, kriittistä ja sarkastista.

Oikeasti pyrin positiivisiin asioihin, sisäinen puhe vaan jotenkin suodattaa ja käsittelee kaiken noin niin sitten on jotenki helpompaa 🤷🏻

"Tänään on hyvä päivä kuolla".

"Tänään on hyvä päivä kuolla."

Vierailija kirjoitti:

Itse sairastuin nuorena naisena psykoosisairauteen, ja sen tähden ajatteluni on hivenen omalaatuista. Kauan sitten ajatukseni tulivat äänimuodossa, mutta vaimenivat lääkityksen myötä omiksi ajatuksikseni.

Nykyisin elo ja ajatteluni on kohtuu normaali, aiemmin aika karseata. Ajatteluni on aika miehekästä, ajatusteni kielenkäyttöni omaa sellaisia sanoja, mitä monesti en itse puhuessa käyttäisi. En itse käyttäisi alatyylisiä, saati slangi sanoja. Taikka puhuisi itsestäni rumasti. 

Tämän tyylistä esimerkiksi, jollen ole jaksanut peseytyä aamulla: Nyt haiseva viun muija menet heti suihkuun! 

Järkyttävää luettavaa. Koita tietoisesti sanoa jotain muuta. Kuulostaa ihan klassiselta, että halveksujien kielenkäytöstä (yleensä vanhemmat) on tullut sinun omaa sisäistä puhettasi.

Pornoo.

Vierailija kirjoitti:

Puhelen itselleni kuin toiselle persoonalle, lisäksi päässäni on kriitikko joka on välillä äänessä.

Nämä ovat mielenkiintoisia asioita hyvin pitkälti.

Up up

Puhun muille ihmisille aika lailla sellaista yleispuhekieltä, mutta puheesta kuulee, etten ole pääkaupunkiseudulta, jossa nyt asun.

Päänsisäinen puheeni on kuitenkin suunnilleen tällaista arkiaamuisin: "Ei helevetti pittää ruveta pukkeentummaan, ku pittää lähttee kaapuntiin. Taas on avvaimet hukassa ja toimisto ku räjjäyksen jäliltä, eikö kukkaan siivvoo täällä. Mitä se tuo pomoki tuossa vahttaa, vaikka ite vaan vatuloinu tuossa työpisttellään koko päivän?!"

Päässäni hyörii kriitikko, jota yritän taltuttaa.

Olemme ystävällisiä muille, miksi emme ole ystävällisiä itsellemme?

Mulla on aina joku joka räkyttää, aina jos teen jotain, joku aina moittii, yleensa mun isä tai äitini, tai joku kyläläinen tai joku muu,mulla ei ole että minä itse puhun itselleni vaan aina jonkun muun ääni. En koskaan kelvannut vanhemmilleni, en tiedä miksi, olenko syntynyt vahingon laukauksesta, vai mistä. Kun olin lapsi kaikki ympärillä haukkuivat miten laiska, ruma, tyhmä ja lihava olen. Sukulaiset ja naapurit ja opettajat vaan haukkuivat. En ole saanut työtä, ei naista, ei ole rahaa. Olen sairastellut masennusta ja suunnittelen tekeväni itsemurhan ensi viikolla.kaikki menee pieleen. Olen käynyt lääkärissä ja psykiatrilla mutta ne ovat ihan perseestä. Lässyttävät vaan että vanhemmat ovat yrittäneet kasvattaa. Perkele! Mun vanhempani vihasivat minua kun synnyin, he yrittävät aborttia mutta eivät jostain syystä saaneet 

Mulla se olen minä joka puhuu ja aika herkästi kiroillen, jos joku turhauttaa tai ei heti suju. Mä luulen, että tuo on jäänyt päälle työstä, jossa piti olla hemmetin tehokas, nopea ja virheetön. En tiedä miten siitä pääsisi eroon.