Lue keskustelun säännöt.
Millaista on sisäinen puheesi?
Käytkö pääsi sisällä keskusteluja itsesi kanssa? Puhutko itsellesi kuin toiselle persoonalle? Tai onko sisälläsi kriitikko, joka jatkuvasti kyseenalaistaa ja heittää kapuloita rattaisiin? Tiettävästi jokainen pulpattaa päänsä sisällä enemmän tai vähemmän, joten kiinnostaisi kovasti kuulla, millaista muiden sisäinen puhe on.
Kommentit (499)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apua, oon ihan sanaton tuosta että kaikki ihmisetkö ei juttele itselleen? Mitäh :D Mun päässä on käynyt tauoton pulina niin kauan kuin muistan. Jutut ja sävy vaihtelee, välillä vitsaillaan, joskus kannustetaan ja tsempataan. Toisinaan myös valitettavasti sisäinen kriitikko ottaa vallan ja yrittää lytätä tyyliin "mitä sä edes yrität, vituiks toi menee taas kuitenkin kun oot aina niin paska kaikessa" Tätä yritän tietoisesti hiljentää, koska mihinkään hyväänhän se ei ainakaan johda. Mutta siis oikeasti, en pysty mitenkään edes kuvittelemaan miltä tuntuisi jos pään sisällä yhtäkkiä olisikin ihan hiljaista, luulisin varmaan kuolleeni.
Ja minä taas olen aivan äimän käkenä siitä, miten moni, tämän ketjun mukaan, juttelee päänsä sisällä itsensä kanssa! Tulisin varmaan hulluksi, jos joutuisin kuuntelemaan sitä pulinaa koko ajan. Ei mun pään sisällä täysin hiljaista ole, siellä voi kuulua jotain kohinaa, luontoääniä tai usein jotain musiikkia (tai ihan vaan muzakia). Puhettakin siinä tapauksessa, että mietin nimenomaan jotain puhumiseen liittyvää asiaa. Mutta ei niin, että koko ajan sanoittaisin tunteitani ja tekemisiäni.
Se on kyllä surullista, että monella on tuo kriitikko ja ankeuttaja äänessä, joka koko ajan haukkuu ja vähättelee. Mistähän sellainen tulee ja voisko sille tehdä jotain. Jos mulla ois tommoinen, niin sanoisin jo ääneen, että lyön sua turpaan jollei lopu tuo prkeleen lätinä!
Kyllä mun sisäinen puhe on ihan yhtä hyvin itseni kontrolloimaa kuin ääneen puhuminenkin. En kuule mitään "ulkopuolisia" ääniä, jotka väkisin tunkeutuisivat mieleeni vaan sisäinen puheeni on ajatteluani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka ehkä kieli on saattanut muokata ja kehittää niitä käsitteitä joiden avulla pystyy luokittelemaan ja assosioimaan.
Kun mietin sitä että onko kaikille niille asioille jotka tiedän ja tunnistan olemassa sana tai käsite, alan kallistua siihen suuntaan että ei ole. Ei ihmisen tajunta ja ymmärrys ole kielen rajoittama.
Minulla on sellainen aforismiosasto töissä varsinkin suorittava asiaa tehdessä. Käyn sisäistä dialogia ja sitten se tiivistyy johonkin oivallukseen lopulta, esim. "Aikuiset ovat kierrätettyjä lapsia" tai "Elämä on kuin koiran kusettaminen; paskaa pitää välillä noukkia"
Ihan hirveä paneelikeskustelu. Kaikki huutelevat mitä sattuu. Ei tässä mitään pysty päättämään
Vierailija kirjoitti:
Ihan hirveä paneelikeskustelu. Kaikki huutelevat mitä sattuu. Ei tässä mitään pysty päättämään
Sun pää on kuin av-palsta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan oikeasti ajatteleeko joku käyttäen sanoja? En tarkoita sitä että pystyykö suunnittelemaan tai kuvittelemaan dialogia mutta että pystyy samantien ajattelenaan sanoilla ja lausella?
"Senkin idiootti. Mitä taas teit. Ja söitkin taas liikaa. Katso nyt itseäsi".
Tuollaista tervehenkistä puhelua kuuluu minun päästäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan hirveä paneelikeskustelu. Kaikki huutelevat mitä sattuu. Ei tässä mitään pysty päättämään
Sun pää on kuin av-palsta?
Oliskin niin vois laskee peukut🤣
Hei te joilla soi musiikki; vaihtuuko teillä kappale jossain uudessa tilanteessa yhtäkkiä ja sitten hoksaatte myöhemmin, että kappale sopiikin hyvin tilanteeseen? Saattaa olla usein joku kappale, jota ei ole kuullut vuosiin tai muistanut ja sitten se yhtäkkiä alkaa vaan soimaan. Sellainen automaattisoundtrack.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan oikeasti ajatteleeko joku käyttäen sanoja? En tarkoita sitä että pystyykö suunnittelemaan tai kuvittelemaan dialogia mutta että pystyy samantien ajattelenaan sanoilla ja lausella?
Mitä tarkoitat?
Vierailija kirjoitti:
Hei te joilla soi musiikki; vaihtuuko teillä kappale jossain uudessa tilanteessa yhtäkkiä ja sitten hoksaatte myöhemmin, että kappale sopiikin hyvin tilanteeseen? Saattaa olla usein joku kappale, jota ei ole kuullut vuosiin tai muistanut ja sitten se yhtäkkiä alkaa vaan soimaan. Sellainen automaattisoundtrack.
Kuuntelen hyvin vähän musiikkia. Mutta kun ja jos joskus harvoin kuuntelen, se usein aktivoi minulle päänsisäisen musiikin joka saattaa jatkua viikkoja. Biisit päässäni eivät välttämättä ole lainkaan niitä, joita oikeasti kuuntelin. Sitten joskus tulee karmeita korvamatoja kuten yksi, joka alkoi jonkun Alman biisin kertosäkeellä joka muuntui Abban Voulez-Vous:iksi. Kerta toisensa jälkeen alkaa-muuntuu-alkaa-muuntuu..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
" Apua missä se on (kuvittele ihan mikä tahansa tavara), mihin sen pistin ja onko se täällä? Ai ei no missä sitten, voiko olla todellista miten mä aina saan jonkin hukkaan? Eikö nyt millään tämän ikäinen nainen osaa pitää huolen omista tavaroistaan? Miten toisilla onnistuu niin näppärästi tavaroiden pitäminen tallessa? Mutta mikä tämä on? Mä luulin hukanneeni sen! Voi miten kiva juttu, tätäkin oon etsinyt kuin kuuta nousevaa! Nyt mä pistän sen talteen ja otan valokuvan niin tiedän missä se on! Hetkinen, mitä olin tekemässä? Siis onko todellista että unohdin mitä piti tehdä? Apua mä myöhästyn töistä, otan vain avaimet ja lähden, Ai v***u ne on jossain hukassa, jo nyt ##%@##!"
Tämä erilaisine variaatioineen joka päivä.
Adhd.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan oikeasti ajatteleeko joku käyttäen sanoja? En tarkoita sitä että pystyykö suunnittelemaan tai kuvittelemaan dialogia mutta että pystyy samantien ajattelenaan sanoilla ja lausella?
Mitä tarkoitat?
Onko ”sisäinen puheesi” ajatteluasi vai mielikuvituksesi luomaa monologia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voin vastata tähän henkilönä, joka käy parasta aikaa pitkittynyttä mielenterveydellistä kriisiä läpi yksin.
Mä käyn ihan jatkuvaa dialogia oman pääni sisällä ns. oman mielikuvitukseni tuotteen kanssa jolla on useampi persoonallisuus yhtäaikaa.
Mun pään sisällä asuu skeptikko, kriitikko, kiusaaja, perfektionisti ja psykologian tohtori.
- Skeptikko epäilee ihan kaikkea ja kaikkia, jokaisessa asiassa käytännössä poikkeuksetta.
- Kriitikko arvostelee kaikkia piirteitäni luonteesta fyysiseen suorituskykyyn, eikä ole koskaan tyytyväinen.
- Kiusaaja vähättelee ihmisarvoa, ammatillisia-, ja koulutuksellisia valintoja sekä rikkoo itsetuntoa.
- Perfektionistille mikään ei ikinä riitä, kaikki on aina huonosti tai voisi ainakin olla paremminkin.
- Ja viimeisenä, varmaan eniten avaamista vaativa käsite, "psykologian tohtori". Tällä 'persoonalla' tarkoitan omaa vaivaannuttavaa luonteenpiirrettäni ylianalysoida jokainen tilanne, keskustelu, tai muu tapahtuma johon liittyy muita ihmisiä. Mietin usein vielä päiväkausia jonkun tietyn tapahtuman jälkeen todellä vähäpätöisiäkin asioita uudelleen ja uudelleen. Jos esimerkiksi joku ei vastaakkaan puhelimeen tietyllä hetkellä tai joku käyttää jotain erilaista emojia viestissään mitä muuten tyypillisesti käyttäisi. Tämä on kyllä ehdottomasti kuluttavin luonteenpiirre joka minulla on ja se haittaa merkittävästi ihan kaikkea toimimista normaalissa arjessa....
Sit joskus aniharvoin sinne eksyy tsemppari, joka motivoi ainakin sen yhden päivän ajan tekemään elämällään muutakin kuin haaskaamaan sen paskassa työpaikassa ja tietokoneella löhöten. Hyvin äkkiä se kuitenkin katoaa yhtä nopeasti kuin tulikin, jolloin taas joku em. alkaa pyöriä päässä.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä sisäinen puheeni on itsestäni poissuuntaavaa. Pohdin milloin mitäkin, mutta harvoin mitään itseeni liittyvää. Elämän on nykyään niin tasaista, että ei enää tarvitse keskustella niin paljoa itsensä kanssa.
Toinen, hyvin nolo juttu on se, että minulla "mielikuvitusystäviä", joiden välisiä keskusteluja kuljetan ajatuksissani. Kyseiset henkilöt ovat teini-iässä kirjoittamastani tarinasta. En ole kirjoitellut tarinaa sitten yläasteen, mutta hahmot jäivät elämään päähäni. Nykään he ovat minun tavoin yli 30-vuotiaita ja heidän elämässään on ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Tämä on luonnollisesti asia, mistä en kehtaa kellekään kertoa :D
Kerro pois vaan, kyllä ihmiset ymmärtävät. Ja jos joku ei jostakin syystä tajua, se on vain hänen tappionsa 🥰
Vierailija kirjoitti:
Vaadin välillä ajattelultani paljon. Sisäinen ääni tivaa: "ja perustelut??" "Mistä luit tämän, oliko hyvä lähde". "Mitä vastapuoli ajattelee?" Mietin paljon miten asiat toimivat, siis ihan vaikka laitteet tai liikenne, ilman että aktiivisesti samalla luen ja opiskelen asiaa. Se on jokin abstraktin ja verbaalisen sekamuoto. Tavallaan välähtelee tukisanoja, sitten jostain putkahtelee kuvia tai sitten näen itseni vaikka kartalla. Paljon ohimenevää vilinää, asiaan kuuluvaa tai kuulumatonta ja sitten visuaalisia muistikuvia tai tuntemuksia, johon ääni reagoi: ei se tää ollut, joku tähän liittyvä, miten se olikaan, joojuu... Ääni joka kokoaa ongelmaa vastaukseksi ja saattaa sanoa "joten jos on näin,niin tulos on. ?" Sisäinen ääneni taitaa olla opettajamainen. Tsemppaan itseäni ja sisäinen ääneni ilahtuu jos pääseen hyvään vastaukseen.
Mulla on vähän sama. Yleensä kirjoittaminen on todella vaivatonta, mutta joskus väsyneenä/kipeänä tulee sellaista puuroa, etten tajua lopettaa sen kanssa väkertämistä ennen kuin sisäinen ääneni puuttuu asiaan kysymällä minulta: "MITÄ YRITÄT SANOA?" (Minä: "Aah! Katos vaan... tuhrasin aikaa puuron järjestelyyn... pah, mitä roskaa!")
Vierailija kirjoitti:
Runsasta, rönsyilevää, monitahoista. Kehittelen erilaisia skenaarioita ja toisaalta uppoudun todella syvälle tositapahtumiin.
Sävyltään vaihtelee myönteisestä neutraaliin ja pessimistiseen riippuen siitä, mistä "puhun".
Töissä valtiolla? ;D
Vierailija kirjoitti:
Joku kyseli liikunnasta ja sisäisestä puheesta. Minulla on vilkas puheensorina päässä ja ohjaan käyttäytymistä käskyttämällä itseäni. Uusiin liikkeisiin urheilussa tarvitsen sanallisia ohjeita ja sitten liikettä tehdessä ajattelen mielessä, että nyt pitää kääntyä näin ja muistaa nostaa kättä noin tms. Tennistunneilla oli vaikeaa, kun pystyi korjaamaan vain yhtä asiaa, kun sai palautetta, koska ei ehtinyt miettiä useampaa. Kun tulee toistoja, liikkeet automatisoituvat enkä enää sanallista toimintaa.
En tiedä liittyykö tähän, mutta en pysty hahmottamaan oikeaa ja vasempaa. Jos pitää nostaa oikea polvi, mielessä sanon nosta oikea polvi, mutta mitään ei tapahdu ellen ensin pohdi kumpi oli oikea ja kumpi vasen nostamalla oikeaa kättä, josta selvitän, että tuo on oikea
Rakastelu? Tekninen suoritus?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuri osa ihmisistä, nykyisin jopa enemmistö, ei ollenkaan sanoita ajatuksiaan. Ei ole mitään päänsisäistä puhetta.
Silti on vankka joukko tieteilijöitä, jotka ovat sitä mieltä, että kieli on ajattelun perusta. Mulla ainakin ajatus lentää sellaisella nopeudella, ettei siinä mikään kieli pysy perässä. Eikä huulet liiku lukiessa.
Kaikkea ne kans keksii väittää. Jotain parikymmpisiä varmaan.
Nimeonomaan. Ajatusten muunto sanoiksi hidastaisi ajattelua mielettömän paljon ja myös rajoittaisi kaikkea assosioimista ja pohdiskelua.