Lue keskustelun säännöt.
Millaista on sisäinen puheesi?
Käytkö pääsi sisällä keskusteluja itsesi kanssa? Puhutko itsellesi kuin toiselle persoonalle? Tai onko sisälläsi kriitikko, joka jatkuvasti kyseenalaistaa ja heittää kapuloita rattaisiin? Tiettävästi jokainen pulpattaa päänsä sisällä enemmän tai vähemmän, joten kiinnostaisi kovasti kuulla, millaista muiden sisäinen puhe on.
Kommentit (499)
Kun olen pettynyt itseeni, sisäinen puheeni on rumaa. Vuoron perään haukun itseäni turvonneeksi, arvottomaksi lehmäksi, joka on ruma, joka ei kelpaa kenellekään ja joka on vielä tyhmä kaiken lisäksi. Pitää usein sanoa itselleni vastapainoksi, että on minullakin arvo, ettei minun tarvitse erityisesti miellyttää ketään eikä olla kenenkään kynnysmatto: että olen yhtä arvokas kuin muutkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt viimeaikoina päässäni on vaan huutanut joku sellainen "En minä mitään hyvää pääse kokemaan koskaan! Pelkkää paskaa vaan sataa niskaan joka nurkalta! Kaikki on niin saatanan vaikeaa eikä mikään voi olla helppoa niinku muilla! Joooooo Eeeeeei pelkkää paskaa vaan mulle!".
Kuule, voin kertoa, ettei ole helppoa täälläkään! Jos auttaa. Taudissa jo yli 3:tta viikkoa ja ei taida tälläkään viikolla tauti loppua? Muilla perheessä tämä ko. tauti ei auheuttanut yhtään mitään. Pari köhöisyä ja siinä se. Itse oon yskinyt sitten muittenkin edestä...
Ajattelen enimmäkseen visuaalisesti, mutta hetkittäin ajattelussani on sisäisen puheen painotus.
Se on pohdiskelevaa. Saatan "sanoa" itselleni: "keskity" tms.
Silloin kun sisäinen puheeni on itseäni kohtaan kielteistä, se on sitä lähinnä pelkäämisen muodossa: "Apua, miten selviän tästä tilanteesta... on kauheaa jos en onnistu...". Joskus se on harmittelua. Joskus epäonnistumisen lietsomista ja pessimismiä: "Ei tämä tule onnistumaan. Ihan varmasti menee taas pieleen."
En säti itseäni suoraan kuin harvoin. En hauku itseäni koskaan.
Joskus sisäinen puheeni on kuin yliymmärtäväisen, lempeän isoäidin puhe lapsenlapselleen.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Se on teini, jolla on huumorintajua.
Lähes päivittäin jotain sanottavaa... Ulkomailla tosin katoaa. (Itse olen 3-kielinen.)
Toteava, patistava, joskus moittivaki. Tyypillisesti sanoo: "OMG!!" tai "Onko PAKKO sotkea?"
Ei sen koskaan tarvii mua kannustaa, ei koskaan. Joko uskon tekemiseeni, tai en usko - sanat eivät siihen kuulu.
Vierailija kirjoitti:
Se on teini, jolla on huumorintajua.
Lähes päivittäin jotain sanottavaa... Ulkomailla tosin katoaa. (Itse olen 3-kielinen.)
Toteava, patistava, joskus moittivaki. Tyypillisesti sanoo: "OMG!!" tai "Onko PAKKO sotkea?"
Ei sen koskaan tarvii mua kannustaa, ei koskaan. Joko uskon tekemiseeni, tai en usko - sanat eivät siihen kuulu.
Sisäinen puheeni ei siis koskaan, missään tilanteessa, liity epävarmuuten onnistumisesta, tai mihinkään huoleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis aivan uskomattomia juttuja, kun ketjua lukee... ja olen vasta ensimmäisellä sivulla!
Vierailija kirjoitti:
En ns kuule sisäistä puhettani lainkaan, en myöskään hirvittävän helposti pysty kuvittelemaan asioita mielessäni eläviksi ja näkyviksi, jos ymmärrätte mitä tarkoitan.
Esim. Piirtäessä käytän paljon valokuvia ja muuta materiaalia apuna, en yksinkertaisesti "kuule ja näe" mielikuvitukseni kautta mitään.
Mulla sama, kun työskentelen.
Sisäinen ääneni ("holhoava teini") pääsee ääneen hetkinä, jolloin ajatukseni on yksinkertaista, ei keskittynyttä eikä ei luovaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
308/308 -> ...Ja oikeastaan vain väsyneenä, kun olen tyhmempi, ja tarvitsen apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla soi musiikki tauotta. Se vaihtelee ihan laidasta laitaan; uusimpia hittejä, lastenlauluja, ikivihreää iskelmää...
Sisäisen ääneni puheääni on ihan oma ääneni ja yleensä puhe on samanlaista, kuin puhuisin jollekin tutulleni. Itselleni en puhu ollenkaan.
Kenelle puhut??
Minulla ei ole nimeksikään sisäistä puhetta tai se on ainakin aivan erilaista kuin mitä puhun muille. Jos kuulisitte sisäistä puhettani, niin pitäisitte minua varmasti hulluna tai outona tyyppinä. Päässäni kuitenkin pyörii jatkuvasti jotain ratkaisemattomia ongelmia, jopa hyvinkin vanhoja, jotka häviävät vasta sitten kun olen ongelman ratkaissut. Tämä on joskus suorastaan riesa, mutta on aivan uskomaton tunne kun jokin vaikea asia saa lopulta vuosienkin jälkeen täydellisen tai hyvän ratkaisun.
Puhe tulee ehkä parhaiten esille silloin kun haluaisin sanoa jollekin jotain, mutta en voi kohteliaisuussyistä asiaa sanoa. Silloin puhun asian päässäni omalla äänelläni juuri sillä tunteella kuin sen sanoisin.
Sisäinen ”tuomari” sättii minua joskus, niinpä jatkuvasti sanon itselleni olevani hyvä ja kelpaava ja vähitellen tämä ärsyttävä ääni on alkanut vaieta mutta vielä se vanha urpo yrittää vieläkin.
Ajattelussa en välttämättä käytä kuin yksittäisiä
sanoja ajatuksen pohjaksi, varsinainen ajattelu tapahtuu jotenkin alitajuisesti muutamien käsitteiden nojalla. Usein ajattelu on todella sekavaa erilaisten sanojen sekamelskaa. Kuitenkin tätä kirjoittaessa sanoin jokaisen sanan päässäni ääneen sitä kirjoittaessani.
Jos suunnittelen jotain, niin piirrän asiasta mielessäni jonkinlaisen kuvan, ehkä hahmottelen paperille ja mietin eri vaihtoehtoja suoritusjärjestykseen.
Vaikeimmat asiat tuotan ensin paperille tai tietokoneelle ylös ja jatkan asian palastelua siinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
" Apua missä se on (kuvittele ihan mikä tahansa tavara), mihin sen pistin ja onko se täällä? Ai ei no missä sitten, voiko olla todellista miten mä aina saan jonkin hukkaan? Eikö nyt millään tämän ikäinen nainen osaa pitää huolen omista tavaroistaan? Miten toisilla onnistuu niin näppärästi tavaroiden pitäminen tallessa? Mutta mikä tämä on? Mä luulin hukanneeni sen! Voi miten kiva juttu, tätäkin oon etsinyt kuin kuuta nousevaa! Nyt mä pistän sen talteen ja otan valokuvan niin tiedän missä se on! Hetkinen, mitä olin tekemässä? Siis onko todellista että unohdin mitä piti tehdä? Apua mä myöhästyn töistä, otan vain avaimet ja lähden, Ai v***u ne on jossain hukassa, jo nyt ##%@##!"
Tämä erilaisine variaatioineen joka päivä.
Vierailija kirjoitti:
Liisu tuhmeliini, nyt vaan hommiin. jne. XDDDD
Hahaa XD XD XD. Aivan loistava, mullakin on joskus tuollaisia kommentteja itselle kun viivytyttelen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen yksinäinen joten monesti kuvittelen keskustelevani jonkun kanssa tai sijoitan itseni johonkin tilanteeseen. Saatan "puhua" jonkun kanssa jostain syvällisestä ja kertoa hänelle jostain jutusta ja sitten kuvittelen mitä hän sanoisi siihen. Toisaalta myös harjoittelen eri tilanteita ja "opastan" itseäni miten toimia. Silloin se puhe on sellaista, että nyt sanot niin tai teet näin. Kannustan itseäni toimimaan.
Saatan myös rauhoitella itseäni, että pärjäät kyllä ja tänään on ihan hyvä päivä. Minulla on hyvä mielikuvitus joten kuvittelen paljon kaikkea ja mietin keskusteluja mielessäni. En vaan saa niitä sitten todelliseen elämään siirrettyä ja olen vähän ujo ja samalla kokenut kaikkea ikävää muilta joten en enää luota. Harmi sinänsä, kun voisin olla ihan hyväkin keskustelija, mutta eipä ole ketään kenelle kunnolla puhua.
Samalla tuo sisäinen ääni voi olla myös moittiva ja sellainen, että se sanoo minun olevan huono ja arvoton. Tämä varsinkin silloin jos jotain ikävää sattuu. Joskus nuorempana tavallaan se ääni juuri korostui ja esim koulussa jatkuvasti muistutti, että älä tee niin tai toimi niin ettet ärsytä ketään tai ole huomaamaton, jotta säästyt pilkalta yms. Tai sitten se, että näytät typerältä, kun istut aina yksin. Nyt nämä äänet ovat edelleen siellä taustalla. Samalla pitää kirjoittaa se etten siis kuule mitään todellisia ääniä tai harhoja, mutta oli helpompi kuvailla nyt niitä näin, että ovat ääniä, vaikka siis ovat vain sisäistä puhetta.
Sisäinen puheeni on pääasiassa nalkutusta ja jäkätystä. Sellaista kun lapsena sain kuulla.
Vierailija kirjoitti:
En ajattele tai puhu lausein, eli ei, en keskustele itseni kanssa. Joskus kun katson televisiota saatan ajatella suoria kysymyksiä tai kommentteja tyyliin "mitä varten tuo tuon nyt paljasti?" tai "eikö se nyt ollut jo selvää?"
Muuten mieleni sisältö koostuu vain välähdyksistä ja kuvista.
Mainitsemasi suorat kysymykset ovat juuri sisäistä puhetta; kenelle se kohdistuu ja millaisena, tai onko puhujia peräti useita (tämäkin on mahdollista!) on aiheen yksityiskohtia.
Sinun sisäinen puheesi on toteavaa.
Puhe voi joillakin ihmisillä ilmetä kirjoitustyössä tai puheen suunnittelussa, kun he "kuulevat" muodostamansa lauseet mielessään. Sikäli tämä on uskoakseni "normaali" kyky (ei vain yleisyyden kannalta, siitä en tiedä), lähtökohtaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on teini, jolla on huumorintajua.
Lähes päivittäin jotain sanottavaa... Ulkomailla tosin katoaa. (Itse olen 3-kielinen.)
Toteava, patistava, joskus moittivaki. Tyypillisesti sanoo: "OMG!!" tai "Onko PAKKO sotkea?"
Ei sen koskaan tarvii mua kannustaa, ei koskaan. Joko uskon tekemiseeni, tai en usko - sanat eivät siihen kuulu.
Sisäinen puheeni ei siis koskaan, missään tilanteessa, liity epävarmuuten onnistumisesta, tai mihinkään huoleen.
Lisään vielä, että ei myöskään onnistumisiin, toiveisiin tms.
Ei koskaan mihinkään, jossa on paljon tunnetta, lukuun ottamatta poikkeuksellisen viihdyttäviä asioita ("OMG", "lol", ja kaikkea muuta lapsellista...)
Vierailija kirjoitti:
Käyn keskustelua "jonkun" kanssa englanniksi, ei mitään tietoa miksi, äidinkieleni on suomi, eikä arjessa tule muutenkaan käytettyä enkkua säännöllisesti.
Keskustelu on tsemppaavaa ja hyväntahtoista.
Hauskaa, mulla on nimittäin sama homma. Näin on ollut suunnilleen siitä asti, kun olen englantia joten kuten ymmärrettävästi osannut eli varmaan jostain ala-asteen loppupuolelta. Juttelen toki pääni sisällä myös suomeksi itselleni välillä, mutta silloin puhe on kyllä jotenkin armottomampaa ja kriittisempää. Englanniksi se on positiivisempaa ja tsemppaavampaa tyyliin "come on, you can do this, girl!" Ääneen en tätä kuuna päivänä tunnustaisi, mutta Aihe vapaalla voin sen tehdä. :D
Tuossa puhutaan kylläkin ääneen puhumisesta jollekin toiselle ihmiselle tai itselleen, ei sisäisestä dialogista.