Millaista on sisäinen puheesi?

up

Viimeaikoina on ollut sellaista itselle puhumista, kuten "rauhoitu, kaikki on ihan hyvin."(Ollut pitkään vaikeuksia ja stressiä). Joskus tsemppaavaa itselle kun vaikka katsoo peiliin: "Olet kaunis ja ihana" (roihkaisuksi, kun terveysongelmat tässä ovat vaikuttaneet myös ulkonäköön.) Sitten joskus käyn kuviteltuja keskusteluja oikeiden tuttujen kanssa, jostain ajankohtaisesta elämän aiheesta. Nämä tutut ihmiset siis puhuvat keskustelussamme asiasta omaan tapaansa. Ja sitten käyn uudestaan päässäni läpi oikeasti käytyjä keskusteluja, tai pätkiä keskusteluista ihmisten kanssa ja pohdin niiden merkityksiä.

Sitten on paljon sellaista arkista. "Mitähän ruokaa tekisi" -puhetta." "Lähtiskö kauppaan." Sitten on kaikenaista pohdintaa elämästä, ihmissuhteista, luonnon tarkkailua "onpa kaunista, maailma on niin kaunis jne.", "rakastan sua" "taivas ku oot niin ihana, anteeksi kun tykkään susta." "

Sitten on sellaista sättimistä myös välillä. "voi v*tun v*tun v*ttu." tai itselle sanottuna: "no niin, voisitko nyt edes koittaa?" Joskus myös sätin toisia. "voi v*ttu, mikä v*tun idiootti." Usein puhe yhdistyy mielikuviin, tunnelmiin ja tunteisiin samalla. Joskus päänsisäinen virta on enemmän vain niitä kuvia ja mielikuvia sekä tunnelmia.

Vierailija kirjoitti:

Sisäinen puheeni alkoi joskus aikuistuttua. Sitä ennen ajattelin, mutten kuullut mitään. Myös kriittiset ajatukset olivat vain hiljaisesti mielessä. Nykyään miellän usein ajatukset muutaman tärkeän hahmon kertomiksi. Ääni muistuttaa heitä. Arvostettu opettaja, graduohjaaja jota en tuntenut ja josta en pitänyt, ihastukseni rekrytoija, jolta en saanut työtä. Varsinaisesti en kuule ääntä, mutta ajattelen hahmoja muistuttavilla äänillä.

Tää on muuten ihan totta, että usein sisäinen puhe koostuu oman elämän auktoriteeteista, tai ylipäätään elämän ihmisistä. Usein perheenjäsenistä ja siitä, kuinka he ovat yleensä puhuneet.

Pelkkää kritiikkiä kokoajan ja kaikesta. Tästä opettelen pois asettumalla tarkkailijan rooliin ja puhumalla itselleni kuin parhaalle ystävälleni. Ei ole helppoa muuttaa suhtautumista itseeni mutta yritys toivottavasti joskus palkitaan.

Sisäinen kriitikkoni on hiljaa. Vielä 2 vuotta sitten sen vakiofraaseja oli "sinusta ei ole mihinkään, et osaa mitään, kukaan ei kaipaa sinua, sinun ei pitäisi olla olemassa". 

Minun sisäinen ääneni alkoi puhua kun olin n. 9 vuotias. Silloin saatoin jatkaa sisäisellä äänellä kaverin kanssa kesken jäänyttä bratz leikkiä. Nykyään sisäinen ääni selostaa kaikkea tekemistäni tai suunnittelee tulevaa. Kun luen tekstiä, kuulen sen päässäni äänenä. Jos teksti on fiktiivistä, kuulen hahmojen vuorosanat heidän äänillään, mutta muun lukemisen omalla äänelläni. Lenkillä ajatkuset pohtivat kaikkea "mitä jos?" asioita, kuten miltä hääni tulisivat näyttämään tai millainen olisi ensimmäinen yhteinen lomamatka kahdestaan poikakaverin kanssa koronan loputtua tms haaveilua. Joskus yöllä ääni ei osaa olla hiljaa, jos jännittää seuraavan päivän tapahtumat ja en sitten yleensä saa nukuttua paljon ollenkaan ja toivon että äänen saisi hiljaiseksi. Joskus ajatukset rupeavat selostamaan vanhoja juttuja joissa olen mokannut, mutta olen tietoisesti koittanut lopettaa niiden muistelun.

Up

Mun sisäinen ääni on kettumainen kritisoija joka vaatii aina täydellisyyttä. Se on kyllä tosi ärsyttävä ja yritän saada hiljenemään.

Minulla käy aina välillä päässä melkoinen papatus kun Aliminä ja Keskiminä höpöttävät jotain täysin tarpeetonta ja tyhmää. Tyyliin "Ei olisi kannattanut ja miksi lähdit tähän" tai " Haluan vaan mennä nukkumaan jne...." Jossain vaiheessa Yliminä pistää koko pelin poikki ja tsemppaa minua. Huvittaa välillä millaista sotaa pääni sisällä oikein käydäänkään.

Minulla on myös ns. radio päässäni: saatan kuulla jonkun mielestäni hyvän laulun jossain tilanteessa ja se soi yleensä pitkään. Onneksi kuuntelen hyvää musiikkia - tosin joskus joku ärsyttävä mainosrenkutuskin saattaa soida päässäni. Kyllä, minulla on turboahdettu mielikuvistus ja mietin aina välillä miten saisin pääni pysäytettyä. Onneksi elämäni on melko rauhallista töiden ulkopuolella niin saan tarvitsemaani hiljaisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Käyn keskustelua "jonkun" kanssa englanniksi, ei mitään tietoa miksi, äidinkieleni on suomi, eikä arjessa tule muutenkaan käytettyä enkkua säännöllisesti.

Keskustelu on tsemppaavaa ja hyväntahtoista.

Mulla sama! 😄

Jos kirjoittaisin sen tähän, viesti ei tulisi läpi.

Nimim. masentunut

Kritisoin itseäni päivittäin siitä, mitä olin, mitä minusta piti tulla ja mitä teen nykyisin.

Voisin olla ylpeä siitä, että olen saanut kaksi kuolemantuomiota fyysisten sairauksien vuoksi, menettänyt lyhyessä ajassa läheisiä ihmisiä, toipunut ja säilyttänyt kaiken kammottavan keskellä mielenterveyteni. 

Se on sellaista yleistä asioiden ihmettelyä, ajattelua ja pohtimista. En varsinaisesti puhu itselleni vaan ne on omia ajatuksia, jotka "kuulen" sellaisella neutraalilla ja rauhallisella äänellä. Joskus ajatukset ovat englanniksi joskus suomeksi. Joskus päässäni saattaa olla keskustelua.

Vierailija kirjoitti:

Sisäinen kriitikkoni on hiljaa. Vielä 2 vuotta sitten sen vakiofraaseja oli "sinusta ei ole mihinkään, et osaa mitään, kukaan ei kaipaa sinua, sinun ei pitäisi olla olemassa". 

Miten sait kriitikon hiljenemään? Minulla sisäinen puhe on sabotoinut kaikki yritykseni edetä työelämässä. Katselen sivusta kun muut menestyvät. Minulla olisi ollut kaikki mahdollisuudet, en vain tarttunut niihin, kun kriitikkoni esti.

Vierailija kirjoitti:

Nyt viimeaikoina päässäni on vaan huutanut joku sellainen "En minä mitään hyvää pääse kokemaan koskaan! Pelkkää paskaa vaan sataa niskaan joka nurkalta! Kaikki on niin saatanan vaikeaa eikä mikään voi olla helppoa niinku muilla! Joooooo Eeeeeei pelkkää paskaa vaan mulle!".

Ihanaaaaa että jollakin muulla myös!

Joudun jatkuvasti miettimään kohteliaita torjuntatapoja naisille, jotka yrittävät lähestyä minua romanttisessa mielessä. Olen uskollinen ja vakiintuneessa parisuhteessa ja on kiusallista kun jokainen nainen haluaa minua. Keskustelen mielessäni näitä torjuntalauseita. Joudun aloittamaan tämän heti kun nainen on näköpiirissä, koska tiedän mitä tulee tapahtumaan. minuutin parin päästä.

En ns kuule sisäistä puhettani lainkaan, en myöskään hirvittävän helposti pysty kuvittelemaan asioita mielessäni eläviksi ja näkyviksi, jos ymmärrätte mitä tarkoitan.

Esim. Piirtäessä käytän paljon valokuvia ja muuta materiaalia apuna, en yksinkertaisesti "kuule ja näe" mielikuvitukseni kautta mitään.

"etkö parempaan pysty, yritä nyt edes onko poitsun eväät jo syöty hahhah". tuommoista kuului kun viikon loppuna hiihdin en edes yrittänyt hiihtää kovaa mutta minkäs teet kun sisäinen kriitikko on niin vahva.

Punnitsen elämän arvoituksia .Mietin mikä on oikeen ja väärin. Ihmettelen miksi elämästä on tullut niin solmuista niin lyhyessä ajassa ja kun yritän irroittaa solmut , joudun itse solmuun. 

Sisälläni on pääasiassa kaksi ääntä. On neutraali pohdiskeluääni, joka puhuu yksikön ensimmäisessä persoonassa ja miettii aina milloin mitäkin, esimerkiksi muodostaa tämän kirjoittamani lauseen. Sitten on kriitikkoääni, joka puhuu yksikön toisessa persoonassa. "Ei susta koskaan mitään tuu, voitko lopettaa tuon kitisemisen ja tehdä välillä jotain oikeaa!" tms. Toisinaan ääni on kyllä kannustavakin.