Martinan triathlon-kisan seuranta
Kertokaa, ketkä pääsette ig storiesiin (en saa toimimaan pickukia tmv..) tai muuten seuraatte kisaa, että kuinka urheilija pärjää?
Kommentit (124)
Kristiina Kekäläinen veti kesällä 2018 ensimmäisen puolimatkan triathloninsa. Hävisi Martinalle 2 min. Aika hyvä saavutus ensikertalaiselta.
Jos oikeasti haluaa pärjätä, niin pitää aikalailla pitää sitä urheilua ykkösenä. Martina on kai somejulkkis, joka ohjaa ihmisten treenejä ja sitä varten treenaa itse jonkun verran. Mutta ei oikeassa elämässä käy kuin elokuvissa, että yhtäkkiä pärjäisi sillä tavalla miten tosissaan treenaavat pärjäävät. Eikä ne kuvat myöskään sitä kuntoa kasvata. Wannabe -urheilija
Missä se zen ja sisäinen rauha oli siellä stockmanilla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö hän ollut stockmanilla istumassa jossain sistusosastolla koirat mukana. Minkälainen ihminen vie muun kuin avustajakoiran sisälle kauppaan olemaan? Yhtään ei ota allergisia ihmisiä huomioon. Sopii hyvin toimintamalliinsa toi itsekäs matkustelu huvin vuoksi
Ja kiva koirapelkoisille, että rotikka on kaupan sisällä. Kuinka se on edes mahdollista??
Seiska kertoo näin:
"Martina Aitolehti herätti huomiota viime viikon tiistaina Helsingin Stockmannilla.
– Hän istui maskitta sisustusosaston tuoleilla koirineen päivineen. Kännykkäänsä meuhkannut kohukaunotar vaikutti olleen kovin närkästynyt jostakin, hyllyjen välistä hämmästellään.
Seiskan Dubaista tavoittama Martina tuumasi Seiskalle, ettei hänen puhelunsa kuulu kenellekään."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Martina omin sanoin "treenaa kuin huippu-urheilija" ja sitten kuitenkin kisan jälkeen sanoo että eihän tässä ole kuin kuukausi kunnolla treenattu. Voiko joku urheilija selittää mitä tämä meinaa?
Jossain haastattelussa sanoi, että treenaa 5-7h/vko eikä suosittele semmosta määrää normi liikkujalle. Mun mielestä tuo EI kuulosta huippu-urheilijan treenimäärältä.
Mä juoksen 4-5 tuntia viikossa ja siihen päälle vielä pari lihaskuntoharjoitusta, niin olen samoissa treenimäärissä... Enkä kyllä ole muuta kuin aktiivijuoksuharrastaja.
Lontoon olympialaisissa 2012 Britannian joukkueen urheilijoiden keskimääräinen harjoittelumäärä kisoja edeltävän vuoden aikana oli 32 tuntia viikossa.
Joo ja eihän siinä ole mitään vikaa, että harrastaja haluaa kisata harrastelijakisoissa. Mutta jutut triathlonin MM -kisoista näillä puolimatkojen suorituksilla on hieman ehkä ylimitoitettuja? En tiedä millä meriiteillä sinne mennään, tai päästään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Martina omin sanoin "treenaa kuin huippu-urheilija" ja sitten kuitenkin kisan jälkeen sanoo että eihän tässä ole kuin kuukausi kunnolla treenattu. Voiko joku urheilija selittää mitä tämä meinaa?
Jossain haastattelussa sanoi, että treenaa 5-7h/vko eikä suosittele semmosta määrää normi liikkujalle. Mun mielestä tuo EI kuulosta huippu-urheilijan treenimäärältä.
Mut mikä hän itse on ellei normiliikkuja? Ei kai vaan nostanut itseään tavallisen kuntoilijan yläpuolelle?
Elää kuin pandemiaa ei olisi olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Martina omin sanoin "treenaa kuin huippu-urheilija" ja sitten kuitenkin kisan jälkeen sanoo että eihän tässä ole kuin kuukausi kunnolla treenattu. Voiko joku urheilija selittää mitä tämä meinaa?
Jossain haastattelussa sanoi, että treenaa 5-7h/vko eikä suosittele semmosta määrää normi liikkujalle. Mun mielestä tuo EI kuulosta huippu-urheilijan treenimäärältä.
Mä juoksen 4-5 tuntia viikossa ja siihen päälle vielä pari lihaskuntoharjoitusta, niin olen samoissa treenimäärissä... Enkä kyllä ole muuta kuin aktiivijuoksuharrastaja.
Lontoon olympialaisissa 2012 Britannian joukkueen urheilijoiden keskimääräinen harjoittelumäärä kisoja edeltävän vuoden aikana oli 32 tuntia viikossa.
Olympialaiset ja aika monet muutkin kisat sekä treenileirit on jouduttu lykkäämään koronan takia. Mikä on tämä kisajärjestäjä joka keskellä pandemiaa järjestää kansainvälisiä kisoja. On erikoista.
Dubai on Dubai. Kaikki onnistuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Martina omin sanoin "treenaa kuin huippu-urheilija" ja sitten kuitenkin kisan jälkeen sanoo että eihän tässä ole kuin kuukausi kunnolla treenattu. Voiko joku urheilija selittää mitä tämä meinaa?
Jossain haastattelussa sanoi, että treenaa 5-7h/vko eikä suosittele semmosta määrää normi liikkujalle. Mun mielestä tuo EI kuulosta huippu-urheilijan treenimäärältä.
Mä juoksen 4-5 tuntia viikossa ja siihen päälle vielä pari lihaskuntoharjoitusta, niin olen samoissa treenimäärissä... Enkä kyllä ole muuta kuin aktiivijuoksuharrastaja.
Lontoon olympialaisissa 2012 Britannian joukkueen urheilijoiden keskimääräinen harjoittelumäärä kisoja edeltävän vuoden aikana oli 32 tuntia viikossa.
Kuulostaa nimenomaan aktiiviharrastajan määrältä. Lähtökohtaisesti kuitenkin triathlon vaatii pelkältä harrastajaltakin paljon (3 lajia) joten onko määrä tavalliseen triathlon-harrastajaan verrattuna paljon?
Vierailija kirjoitti:
Dubai on Dubai. Kaikki onnistuu.
Ja reitit/matkat maksavia osallistujia varten räätälöity. Tonne ei mennä suoritusten perusteella vaan rahalla. Eikä osallistujat välitä pätkääkään maan ihmisoikeustilanteesta ja varsinkin naisen asemasta. Turisti ei näe kun ei halua/älyä

Dubai on aikuisten huvipuisto. Ja vieläpä epäeettinen sellainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on kuitenkin ns löysässä kunnossa eli liikaa rasvaa ja pehmeyttä Tämä ei ole loukkaus, mutta jos katsotte huipputason triathlonisteja, niin ulkomuodoltaan on kevyempiä ja rasvattomampia Hän on harrastaja ja siinä hyvä, mutta en ymmärrä miksi pitää kilpailla.
miksei saisi kilpailla jos siitä tykkää? Onko se sulta pois?
Sanoinko jotain tuollaista? Miksi olisi multa pois? Onko taas se meininki ettei saa kysyä, onko se martinalta pois, jos hämmästelen tuota kilpailemisen halua?
Että ihan huvikseen voisi treenailla triathlonia eikä sitten kilpailisi? Sehän olisikin jännää. Ne kilpailut voi ajatella ihan vaikka tapahtumina jos liikaa kiukuttaa että Martina kehtaa kilpailla. Ne on järjestettyjä tapahtumia joissa on mitatut ja merkityt reitit, huolto, ajanotto. Minäkin ”kilpailen” juoksutapahtumissa.

Aivan. Nämä kisat on järjestettyjä tapahtumia, joihin lajin harrastajat osallistuvat. Eikä siinä sinällään ole mitään vikaa.
Näin pandemian aikana harrastus-matkalle lähteminen sen sijaan on kyseenalainen valinta.

Ei kiukuta, vaikka kuinka haluaisit
Toivottavasti avustaja-Roope ei saa koronaa.
Eikö se Iholla -sarjassa esitellyt itsensä ihan ensimmäiseksi urheilijaksi. Sitten äiti jne.
Vierailija kirjoitti:
Kristiina Kekäläinen veti kesällä 2018 ensimmäisen puolimatkan triathloninsa. Hävisi Martinalle 2 min. Aika hyvä saavutus ensikertalaiselta.
Tämä juuri! Suuret puheet, mutta tulokset eivät kummoisia..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on kuitenkin ns löysässä kunnossa eli liikaa rasvaa ja pehmeyttä Tämä ei ole loukkaus, mutta jos katsotte huipputason triathlonisteja, niin ulkomuodoltaan on kevyempiä ja rasvattomampia Hän on harrastaja ja siinä hyvä, mutta en ymmärrä miksi pitää kilpailla.
miksei saisi kilpailla jos siitä tykkää? Onko se sulta pois?
Sanoinko jotain tuollaista? Miksi olisi multa pois? Onko taas se meininki ettei saa kysyä, onko se martinalta pois, jos hämmästelen tuota kilpailemisen halua?
Että ihan huvikseen voisi treenailla triathlonia eikä sitten kilpailisi? Sehän olisikin jännää. Ne kilpailut voi ajatella ihan vaikka tapahtumina jos liikaa kiukuttaa että Martina kehtaa kilpailla. Ne on järjestettyjä tapahtumia joissa on mitatut ja merkityt reitit, huolto, ajanotto. Minäkin ”kilpailen” juoksutapahtumissa.
Aivan. Nämä kisat on järjestettyjä tapahtumia, joihin lajin harrastajat osallistuvat. Eikä siinä sinällään ole mitään vikaa.
Näin pandemian aikana harrastus-matkalle lähteminen sen sijaan on kyseenalainen valinta.
Minä minä ja minä.