Lue keskustelun säännöt.
Miten kannustaa aikuista lasta muuttamaan kotoa?
Ja nyt en kaipaa kiitos ilkeilyä tai syyllistämistä, vaan kysyn aivan asiallisesti kokemuksia vanhemmilta, joilla on ollut haasteita oman lapsen itsenäisen elämän aloituksen kanssa.
Totta kai lapseni saa asua omassa lapsuudenkodissaan niin pitkään kuin haluaa. Hän on rakas, mutta juuri siksi toivoisin hänen iloisena ja itsevarmana muuttavan omaan kotiin - mutta mielenterveyden ongelmat ja koronapandemia ovat aikaansaaneet sen, että hän empii ja ahdistuu.
Miten tukea itsenäistymistä? Mielelläni siis toisaalta pitäisin hänet kotonakin, mutta hänen itsensä kannalta olisi tärkeää kerätä rohkeutta muuttoon.
Käytännön asiat eivät ole kynnyskysymys, autanme niissä ja tuemme taloudellisesti. Kohtalontovereita?
Kommentit (296)
Ja ikä oli 17 vai? Miksi haluat tyttäresi pois kotoa???????
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muualla annetaan lasten asua kotona kunnes valmiita itse muuttamaan
Ei ihme suominuori voi huonosti. Lapset vain välinearvoina
Iskä kirjoitti:
Meillä oli vähän samalla tapaa ja näin toimimme.
Ensin ehdotin, että katsellaan netistä vuokra asuntoa ja millään ei olisi halunnut, mutta katseltiin muutaman päivän välein ja yksi asunto oli hänen mieliin. Menimme katsomaan asuntoa ja hän hieman innostui joten vuokrasimme sen ja vapautuminen oli kuukauden päästä.
Seuraavaksi käytiin ikeassa ja muissa kaupoissa katselemassa huonekaluja ja samalla ostettiin hänen valitsemiaan astioita yms. Tavaroita hänen tulevaan kotiin.
Kun asunto vapautui haettin kaikki huonekalut kaupasta uuteen kotiin. Hän kävi päivittäin "retkellä" uudessa kodissaan varmaan parin viikon ajan ja yhtenä perjanataina hän sanoi, että jää yöksi. Siitä se lähti, oli vielä seuraavilla parilla viikola pari yötä vanhuksilla ja pääsääntöisesti omassa kodissaan ja oli tyytyväinen. Tämän kuukauden aikana, kun asunnon vapautumista odotettiin, niin oli hyvä sisään ajo henkisesti omaan kotiin.
Hänellä oli valtava pelko ja ahdistus ennen, kun ei tehty mitään asian etenemiseksi ja hänellä ei ollut halua/kykyä tehdä mitään ja se painoi mieltä. Mieliala ja itsevarmuus kasvoi koko ajan projektin edetessä ja nyt hän on asunut jo vuoden omillaan ja oppinut toimimaan omillaan täydellisesti, itse asiassa jo varmasti kuukauden sisällä, kun muutti.
Olen ylpeä hänestä
Taidat olla ylpeä itsestäsi?
Miksi..
Seuraavaksi joudut etsimään sille työpaikan..
Ehkä semmoinen järjestyy ISKÄN FIRMASTA?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt vaan aikuiselle lapselle enemmän vastuuta omista asioistaan. Puhelinlasku, vakuutukset omiin nimiin yms. Siivous ja ruoan laitto omalla vuorolla, oma pyykkikori ja pesee pyykit itse. Lähetä se kauppaan ostamaan ruokaa ja käskekää mennä vaikka osa- aika töihin.
Tämä on tärkeää hoitaa ajoissa! Meillä on suvussa vähän kiusallinen tilanne, kun mieheni veli ei ole koskaan alkanut maksaa itse puhelinlaskuaan, hankkinut autoa omiin nimiinsä jne., vaan vanhemmat hoitavat nämä kulut. Toki hän asuu omillaan kuten kuka tahansa. Ikää on 40 v! Me taas emme saa vastaavaa tukea appivanhemmilta. Asian ottaminen puheeksi olisi kiusallista, eikä kukaan näytä tekevän mitään tilanteen muuttamiseksi.
Tekeekö asian kiusalliseksi kenties se, että te ette "saa vastaavaa tukea appivanhemmilta?"
Minusta 40-vuotiaiden on aika jo hoitaa nämä peruskulut ihan itse, ellei ole jokin poikkeuksellinen kriisi. En siis haluaisi itselleni tällaista tukea.
Eikö sinua vaivaisi, jos sinua ja sisaruksiasi kohdeltaisiin kovin eriarvoisesti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten sen aikuisen lapsen saisi hankkimaan itselleen ammatin jotta se muuttaisi kotoa pois? Avovaimon parikymppisellä pojalla on edelleen lukio kesken eikä sen loppumisesta taida tänäkään keväänä tulla mitään. Äidinkieli on kirjoittamatta ja voi olla että ei tule sitä tekemään nytkään varsinkin kun muutamia kurssejakin on suorittamatta. Työt eivät maistu kun ei ole mitään ammattia. Notkuu vain kotona ja tuijottaa Netflixiä puhelimesta. Kuten sanottu mitään ammattia ei ole eikä hakeudu ammattikouluun koska ei vaan kiinnosta ja pitää itseään liian vanhana ammattikouluun. Turha kait mainita että armeijaankaan ei tuo looseri kelvannut kun hän sai keploteltuaan itselleen sellaiset paperit että päästä viiraa kun viilteli itseään. Turha kait mainita että päihteiden käytössä ei ole mitään vaikeuksia. Alkoholi kyllä menee hyvin kurkusta alas.
Rupeaa oikeasti vituttamaan tuo touhu mutta minkäs teet kun ei ole oma lapsi (onneksi).
Sääliksi käy, jos avovaimosi poika asuu kanssanne. Et varmasti ainakaan helpota hänen psyykkisiä ongelmiaan. No, empatiakyvyttömiä ihmisiä löytyy aina.
Oletteko toimineen lapselle täyden palvelun ilmaisena hotellina? Kun olin lapsi meidän kotona kaikki lapset osallistui tasapuolisesti kaikkiin kotitöihin (teini-iässä siinä missä aikuisekin, lapsena toki iän mukan). Lisäksi tottakai vanhempien katon alla on vanhempien säännöt, jotka rajoittiva omaa elmää aika reippaasti. Nämä seikat rohkaisivat itsenäistymään hyvissä ajoin, sillä omillaan asuminen ei ollut fyysisesti raskaampaa, kaikki perus elämäntaidot oli jo kotona hankittu ja sai tulla ja mennä miten halusi. Vanhemmt toki tukivat sekä henkisesti ja välillä taloudellisesti jos oli tarvetta, eli se ei ollut niin pelottavaa kun tiesi, että turvaverkko on olemassa jos siivet ei ekasta hypystä kannatakkaan. Onhan se omilleen muuttaminen varmasti paljon pelottavampaa jos esim. pyykinpesu ja ruoan laitto ovat vieraita puuhia. Tätä monet vanhemmat ei tunnu ymmärtävän. Se kodin arkeen osallistminen ei ole pelkkää lapsen kiusaamista, vaan sillä opetetaan lapselle omasta elämästään huolehtimista ja vastuun kantamista, mikä lisää itseluottamusta omaan osaamiseen ja pärjäämiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap alat olla alasti OMASSA KODISSASI..eiköhän se lähde kuin...
Vierailija kirjoitti:
Lopeta sen ruokkiminen.
Täysiikäisen terveen jälkeläisensä saa potkaista ulos. -Tiedän h.:lön, joka on kohta 60 ja isukki elättää ja rahoittaa. Minä pääsin lähtemään kotoa 20 v:nä ja aloin siitä lähtien elää omillani, vanhemmat jopa vippasivat minulta. -Minä olin n. 13 v., kun päätin, etten lisäänny,
koska kokoomusvallan luonne tuli selväksi silloin ja arvio osui hyvin oikeaan. Empä ole yksin nykyäänkään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menette yhdessä katsomaan vuokra-asuntoja.
Ei se mihinkään lähe jos saa asua kotona niin kauan ku haluaa.
Mun mielestä olisi parempi jos hän muuttaisi yksin. Vuokralle menostahan tässä on kyse? Siinä voi tulla kovat paineet sille kaverille. Entä jos hän lähtee yhtäkkiä pois? Ripustuuko lapsesi sitten tähän kaveriin? Osaako hän oikeasti olla yksin ja hoitaa asiansa?
Onko hän läheisriippuvainen? Viihtyykö hän yksin? Osaako hän olla esim. viikon yksin? Onko hän koskaan ollut yksin matkalla tai lapsena vaikka partioleirillä metsässä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja noiden asioiden opettelemisen lisäksi 18-vuotta täyttäneeltä voi alkaa periä pientä vuokraa kotona asumisesta. Jos esität asian lapselle ja hän yhtäkkiä innostuukin muuttamaan, tiedät ettei se mitään pelkoa ollut. Se oli vain sitä, että kotona asuessa rahaa jää omaan käyttöön enemmän ;)
Vierailija kirjoitti:
Ei ihme suominuori voi huonosti. Lapset vain välinearvoina
Veronmaksajavälineinä tai työvoimareservivälineinä.
Mutta seurauksitta sellainen ei jää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yliopistojen opetushenkilöistä 60-70 prosenttia on määräaikaisia, paitsi jos on päässyt proffaksi. 50 vuotias määräaikainen on aivan normitilanne ainakin tekniikan alueella.
Käteisen fantastisessa yliopistouudistuksessa kaikki virat lakkautettiin ja yliopistot yksityistettiin eri näköisiksi säätiöyliopistoiksi.
Jos vaikka nuori hommaisi kunnon työpaikan niin kyllä se siitä lähtee. Liika taloudellinen tukeminen vanhempien taholta vie ojasta allikkoon eikä todellista itsenäistymistä tule.
Hei! Minusta nämä asiat ovat herkkiä ja perhekohtaisia.
Toisella on hyvä itsetuntemus jo teininäkin, ja energia ja voimavarat suuntautuu siihen, mitä itse haluaa tehdä, elää ja kokeilla seuraavina vuosinaan. Yhteiskunnassa toimiminen jossain osassa on innostavaa silloin. Yleensä nämä nuoret myös ymmärtävät rahasta. Kuinka paljon sitä tarvitsee, miten sitä ansaitaan.
Sitten on hitaasti lämpeneviä, ja pikkuhiljaa omille poluille löytäviä nuoria. Ja itsenäistyviä.
Sitten on epävarmoja nuoria ja myös traumoja kokeneita nuoria, jotka kokevat elämän masentavana tai hahmottomana; myös minäkuva voi olla tosi hauras. Silloin on tosi vaikea suunnata energiaa johonkin, kun ei ole sitä perustaa, mistä sitä lähtisi suuntaamaan.
Sellainen nuori voi passivoitua.
Lisäksi, äiti voi täysin huomaamattaan, pienin teoin ja asioin, jatkuvasti viestittää nuoren kaipaavan apua. Myös äiti voi olla sisältä jotenkin herkkä ja oikeasti ei olekaan valmis luopumaan lapsesta; antamaan hänelle ihan täyttä itsenäisyyttä, myös henkisesti. En tiedä, osaanko sitä sanoittaa, mutta oivalsin itse yhtäkkiä, että siitä ' lapsesta' täytyy tosiaan päästää irti.
Luottaa, että hän keksii ratkaisut. Antaa se vapaus. Ehkä jossakin puhetavassa voisi näkyä se muutos, kiinnittää huomiota, miten puhuu. Ikäänkuin antaa tilaa ja luottaa. Myös se, että ei ota hänen tehtäviä hoitaakseen, vaan hienovaraisesti osoittaa, että hän kykenee siihen ja että se on hänen asiansa ja vastuulla. Hän pystyy siihen.
Joskus joku väliaikaisratkaisu voi lempeästi ' sysätä' nuoren omille, paljon kivemmille teille, esim. kiva tuttavan sivuhuone, sisustettu yms. Mutta ehottomasti väliaikaisen oloinen. Sieltä nuori saattaa alkaa itse haluta parempiin paikkoihin, ja tekemään duunia, että pääsee omaan yksiöön. Siis kaikille ei sovi kaikki, mutta jollekin se voi olla just sopiva juttu.
Masennus voi olla myös peitto, joka kätkee alleen selvittämättömiä juttuja. Niitä on ehkä hankala selvittää kotona asuessa, mieli alkaa vapautua, kun saa tilaa.
Minusta tärkeää on, että se nuori saa mahdollisimman hyvän terapeutin!
Vastuu kotitöistä, ruuanlaittovuorot, roskienvienti + viikkosiivous ainakin olisi paikallaan. Ihan opetus, näin maksetaan laskut. Ainakin yksi lasku itse maksettavaksi/ kk. Vaikka laittaisi sitä varten rahaa, mutta että se on tehtävä itse. Katsoen, mikä on juuri sopivan haasteellista, masennuksen tason huomioon ottaen.
Lempeys, rohkeus, luottamus. Aitoa kiinnostusta nuoren ajatuksiin. Kyselyä, mitä ajattelet tästä asiasta? Mikä sun mielipide on?
Yhteinen urheiluharrastus. Jotkut luontaiskaupan mikstuurat myös selkiyttää ja virkistää mieltä. Hyvä proteiini -ja kasvisrikas ruoka.
Nuoren katsominen uusin silmin, mitä kaikkea hänessä onkaan, mitä en tiedä? Yllättävät ehdotukset, niiden kanssa voi saada selville- innostuksia. Innostusten hyväksyntä; sinne vaan!
Äitinä; oma elämä täyteläiseksi, sillä keinoin kun keksii ja jonka nuori saa vaistota; se tosiaan pärjää ilman mua!
Silti, sen nuoren aikuisen terveydentilan herkkä kuulostelu; ei mitään ' pakottamalla' vaan luottamalla, herättelyä ja innostamista, sekä tukea. Näillä herättelisin ehkä nuorta omien asioiden keksimiseen ja eteenpäinmenon halun heräilemisiin:)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt vaan aikuiselle lapselle enemmän vastuuta omista asioistaan. Puhelinlasku, vakuutukset omiin nimiin yms. Siivous ja ruoan laitto omalla vuorolla, oma pyykkikori ja pesee pyykit itse. Lähetä se kauppaan ostamaan ruokaa ja käskekää mennä vaikka osa- aika töihin.
Tämä on tärkeää hoitaa ajoissa! Meillä on suvussa vähän kiusallinen tilanne, kun mieheni veli ei ole koskaan alkanut maksaa itse puhelinlaskuaan, hankkinut autoa omiin nimiinsä jne., vaan vanhemmat hoitavat nämä kulut. Toki hän asuu omillaan kuten kuka tahansa. Ikää on 40 v! Me taas emme saa vastaavaa tukea appivanhemmilta. Asian ottaminen puheeksi olisi kiusallista, eikä kukaan näytä tekevän mitään tilanteen muuttamiseksi.
Tekeekö asian kiusalliseksi kenties se, että te ette "saa vastaavaa tukea appivanhemmilta?"
Minusta 40-vuotiaiden on aika jo hoitaa nämä peruskulut ihan itse, ellei ole jokin poikkeuksellinen kriisi. En siis haluaisi itselleni tällaista tukea.
Eikö sinua vaivaisi, jos sinua ja sisaruksiasi kohdeltaisiin kovin eriarvoisesti?
Ei vaivaisi; olen kasvanut aikuiseksi jo muutama vuosikymmen sitten.
Luin vain aloituksen ja neuvoni on että aletaan laittamaan vuokra-asunto hakemuksia niin moneen paikkaan kuin mahdollista. Minä odotin puoli vuotta asunto hakemuksesta kun sain sain ja pääsin ihan uuteen vuokra-asuntoon ja läheisriippuvainen ja mielenterveysongelmainen äitini ei olisi päästänyt minua itsenäistymään muuta kuin haukkui koko ajan että saat lähteä kotoa pois ja silti esti kaikin keinoin etten olisi kotoa lähtenyt.
Kotoa kun lähdin niin se oli äidilleni kamala kriisi kun ensimmäistä kertaa elämässään jäi yksin. Hän oli kotisohvalta lähtenyt naimisiin eikä ollut koskaan kokenut yksinelämistä ennen perheen perustamista.
Päätin että minähän en jää peräkammarin tytöksi kun oli järkyttävää elää kotona mielen terveys ongelmaisen vanhemman kanssa. Viikonloppunakaan ei saanut nukkua pitkään kun kattilan kansia paukuttelemalla herätettiin kello viis että lähde töihin siitä sillä laiskoja ei elätetä. Äitini nousi joka päivä viideltä vaikka oli viikonloppu ja samaan aikaan piti nousta aamiaiselle niin ettei saanut nukkua koskaan pitkään. Hän herätti meluamalla niin että naapuritkin heräsi ja kun löysin avio mieheni niin ihmettelin kun hän antoi nukkua ja oli mahdollisimman hiljaa että sain nukkua niin ettei väkisin herätetty.
Vierailija kirjoitti:
Hei! Minusta nämä asiat ovat herkkiä ja perhekohtaisia.
Toisella on hyvä itsetuntemus jo teininäkin, ja energia ja voimavarat suuntautuu siihen, mitä itse haluaa tehdä, elää ja kokeilla seuraavina vuosinaan. Yhteiskunnassa toimiminen jossain osassa on innostavaa silloin. Yleensä nämä nuoret myös ymmärtävät rahasta. Kuinka paljon sitä tarvitsee, miten sitä ansaitaan.
Sitten on hitaasti lämpeneviä, ja pikkuhiljaa omille poluille löytäviä nuoria. Ja itsenäistyviä.
Sitten on epävarmoja nuoria ja myös traumoja kokeneita nuoria, jotka kokevat elämän masentavana tai hahmottomana; myös minäkuva voi olla tosi hauras. Silloin on tosi vaikea suunnata energiaa johonkin, kun ei ole sitä perustaa, mistä sitä lähtisi suuntaamaan.
Sellainen nuori voi passivoitua.
Lisäksi, äiti voi täysin huomaamattaan, pienin teoin ja asioin, jatkuvasti viestittää nuoren kaipaavan apua. Myös äiti voi olla sisältä jotenkin herkkä ja oikeasti ei olekaan valmis luopumaan lapsesta; antamaan hänelle ihan täyttä itsenäisyyttä, myös henkisesti. En tiedä, osaanko sitä sanoittaa, mutta oivalsin itse yhtäkkiä, että siitä ' lapsesta' täytyy tosiaan päästää irti.
Luottaa, että hän keksii ratkaisut. Antaa se vapaus. Ehkä jossakin puhetavassa voisi näkyä se muutos, kiinnittää huomiota, miten puhuu. Ikäänkuin antaa tilaa ja luottaa. Myös se, että ei ota hänen tehtäviä hoitaakseen, vaan hienovaraisesti osoittaa, että hän kykenee siihen ja että se on hänen asiansa ja vastuulla. Hän pystyy siihen.
Joskus joku väliaikaisratkaisu voi lempeästi ' sysätä' nuoren omille, paljon kivemmille teille, esim. kiva tuttavan sivuhuone, sisustettu yms. Mutta ehottomasti väliaikaisen oloinen. Sieltä nuori saattaa alkaa itse haluta parempiin paikkoihin, ja tekemään duunia, että pääsee omaan yksiöön. Siis kaikille ei sovi kaikki, mutta jollekin se voi olla just sopiva juttu.
Masennus voi olla myös peitto, joka kätkee alleen selvittämättömiä juttuja. Niitä on ehkä hankala selvittää kotona asuessa, mieli alkaa vapautua, kun saa tilaa.
Minusta tärkeää on, että se nuori saa mahdollisimman hyvän terapeutin!
Vastuu kotitöistä, ruuanlaittovuorot, roskienvienti + viikkosiivous ainakin olisi paikallaan. Ihan opetus, näin maksetaan laskut. Ainakin yksi lasku itse maksettavaksi/ kk. Vaikka laittaisi sitä varten rahaa, mutta että se on tehtävä itse. Katsoen, mikä on juuri sopivan haasteellista, masennuksen tason huomioon ottaen.
Lempeys, rohkeus, luottamus. Aitoa kiinnostusta nuoren ajatuksiin. Kyselyä, mitä ajattelet tästä asiasta? Mikä sun mielipide on?
Yhteinen urheiluharrastus. Jotkut luontaiskaupan mikstuurat myös selkiyttää ja virkistää mieltä. Hyvä proteiini -ja kasvisrikas ruoka.
Nuoren katsominen uusin silmin, mitä kaikkea hänessä onkaan, mitä en tiedä? Yllättävät ehdotukset, niiden kanssa voi saada selville- innostuksia. Innostusten hyväksyntä; sinne vaan!
Äitinä; oma elämä täyteläiseksi, sillä keinoin kun keksii ja jonka nuori saa vaistota; se tosiaan pärjää ilman mua!
Silti, sen nuoren aikuisen terveydentilan herkkä kuulostelu; ei mitään ' pakottamalla' vaan luottamalla, herättelyä ja innostamista, sekä tukea. Näillä herättelisin ehkä nuorta omien asioiden keksimiseen ja eteenpäinmenon halun heräilemisiin:)
Miten olisit neuvonut minua 16 vuotiaana.
Asuin huoneessa ,jossa lukko,talossa erillinen vessa ja sauna ,jossa kävin.
Ihan yksin...lähdin kotoa..takas ei ollut menemistä.
Kävin lukion ekaa.
Tiesin että nyt olen aikuinen ja yksin vastuussa elämästäni.
Miksi MINÄ selvisin?
Nyt on satoja donnei tilillä ja fantsu asunto hesan keskustassa.
Tämä ei ollut itsestäänselvää..kun istuin joulunpyhänä yksin siinä huoneessa.
Tekeekö asian kiusalliseksi kenties se, että te ette "saa vastaavaa tukea appivanhemmilta?"