Miten kannustaa aikuista lasta muuttamaan kotoa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alkaisin kauniisti puhella muutosta, kun mielenterveysongelmista parantumisesta on mennyt vuosi. Korona kuormittaa muutenkin ihmisten jaksamista. 

Jos mielenterveysongelmat ovat kroonisia, voisi sitten jossain vaiheessa alkaa miettiä muuttoa joka tapauksessa joskus 23-24 vuoden kieppeillä.

Uskon, että lapsi muuttaa itse omatoimisesti jo aiemmin, koska jo mielessään valmistelee muuttoa. 

Juuri näin. Itsellä aikuinen veli joka jumittui kotiin. Kävi pari kertaa yrittämässä itsenäistä asumista ja tuli bumerangina takaisin. Lopuksi meni sellaiseksi, että häntä ei olisi saanut pyytää tekemään mitään perheen avuksi, kun se ahdisti. Toisaalta halusi apua, torjui sen ja kärsi mielestään kun ei sitten autettu. Tätä samas jatkuvalla syötöllä. Koko perhe väsyi. Onneksi veli muutti lopulta omilleen - kroonikko avohoitopotilas, mutta nyt jaksetaan olla tekemisissä kun hän kokee saavansa olla rauhassa ja saa apua psykologilta eikä kaikkea kaadeta perheen niskaan.

Lisäys: siinä ihminen joka kokee ettei kykene asioihin, mutta haluaa olla rauhassa ja tehdä itse - paitsi ettei kykene ja haluaa apua - jonka kokee tungetteluna.

Minun serkulla on vaimonsa kanssa 4 lasta, joista kaksi vanhinta on jo parikymppisiä ja kaikki lapset asuvat kotona. Esikoinen työskentelee kokopäiväisesti lähihoitajana, mutta kuulemma ei voi ajatellakaan omaan asuntoon muuttamista, kun ei ole varaa siihen, vaikka he asuvat pienellä paikkakunnalla, jossa vuokra-asunnot ovat edullisia.

Mitenköhän pk-seudulla on yksin asuvilla lähihoitajille varaa asua Vuokralla, jos kerta pikkupaikkakunnillakaan ei ole varaa asua?

Lapsesi on 20-vuotias ja olet jo peloissasi ettei hän ikinä uskalla lähteä kotoa?

Eihän tuo nyt ole kovin korkea ikä, monet 20-vuotiaat asuvat vielä kotonaan. Nyt on sitäpaitsi stressaava tilanne muutenkin tartuntojen takia ja lapsella on opiskelut meneillään. Sinuna laittaisin koko muuttohomman loppuvuodeksi tauolle, siis omasta puolestani.  En mainitsisi sitä enää ollenkaan. Jos lapsi itse haluaa puhua muutosta niin puhukoon kaikin mokomin. Mutta alkaisin kyllä sälyttää lapselle vastuuta tietyistä kotihommista, esim siivoamisesta, ruoanlaitosta ja ostoksilla käymisestä. Hommista ei livetä tai tulee sanomista. En antaisi lapsen olla vapaamatkustaja jokä asuu täysihoidossa ilmaiseksi. Kuka sellaisesta hotellista nyt vapaaehtoisesti lähtisi. Lapsuudenkodin pitää ollakin vähän rajoittava ja työntäyteinen paikka joka toimii vanhempien säännöillä ja jossa lapsi ei voi tehdä kaikkea mitä haluaisi. Silloin se oman vapauden kaipuu ajaa linnunpojan ennen pitkää etsimään oman pesän vaikka aluksi vähän jännittäisi.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ap ei kerro lapsen ikää vaikka kysytään?

Kun vähän luet palstaa, huomaat, että nimimerkki Ap on hyvin ahkera kirjoittelemaan ja keksimään erilaisia ongelmia. Ei siinä  sinänsä mitään, näinhän palstalle tulee juttua ja ihmiste kertoilee kokemyksistaan ja näkemyksistään.

 Yksi oleellisen edellytys järkevällä itsekseen asumiselle on taloudelliset edellytykset. Riippuu paikkakunnasta, paljonko se kustantaa. Jos kysymys on jostakin kaupungista, jossa vielä voi harrastaa ja bailata, arvioin asunnon hinnaksi 150 000 - 750 000. Siihen päälle sitten remppaa, kalusteita ehkä auto.

Jos tenava elelee sossun rahoilla tai on opiskelija, niin sit voi mennä vuokrallekin. Muuten ei.

Pimeenä sitten tukea elämiseen 1000 - 2000 eur/kk. Sillä elää, harrastaaja bailaa normaalisti.

Verottaja tulee helposti väliin, joten molemmat vanhemmat lahjottaa viralliset maksimisummat ja loppu pimeenä. Seuraavana vuonna toisen vanhemman isovanhemmat ja sitä seuraavana vuonna taas toisen vanhemman isovanhemmat ja sitten kierros uusiksi.

Elämä menee ankeaksi ja masentavaksi jos kaiken tämän skeidamaailman lisäksi tarvii murehtia omaa toimeentuloa ja laskea euroja ja miettiä, että onko varaa. Kun pystyy harrastaan ja bailaan, mielikin piristyy. Nuoriso on nykyään viisaampia kuin vanhempansa ja useimmat jättävät lapset tekemättä, joten rahaa ei tarvitse säästää enää seuraavalle sukupolvelle.

Älä

Nyt korona aikana patista muuttamaan. Yksin joutuisi kököttämään asunnossaan pian kun kaikki paikat sulkeutuu eikä tulojakaan monelle tule kohta mistään... yksinäistä asua yksin. 😅😀 tässä tilanteessa

T nainen 28

Muutin sit itse kun halusin. 24v nä. Tuntui ahdistavalta jos olisi tarvinnut muuttaa aiemmin tai olisi häädetty tai painostettu.

Nainen 29v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä painosta, se on tärkein asia. Tue hänen itseluottamustaan. Helpommin sanottu kuin tehty, jos lapsella on vaikka masennus. Nyt pandemian aikana omilleen muuttaminen ei ole yksinkertainen asia, siinä on jumissa sitten yksin omassa kämpässä ja yhteyden pitäminen vanhempiin ja ystäviin on rajattua. Ehkä voisi olla parempi siirtää projekti kokonaan ensi syksyyn, jolloin toivon mukaan pandemiatilannekin on jo helpompi?

Kiitos vastauksesta. Näin olen yrittänytkin toimia.

Lapsella olisi kyllä kaveri, jonka kanssa hommata asunto, eli aivan yksin hänen ei tarvitsisi muuttaa. Silti häntä ahdistaa ajatus. Välillä on ihan innoissaan, sitten jänistää taas. Harmittaa hänen itsensä takia tuo, koska se syö hänen omaa itseluottamustaan, että ei uskallakaan sitten toteuttaa unelmiaan omasta kodista.

Ap

Ehkä vielä epävarma pärjäämään yksin, halua vielä turvaa sinusta äitinä. Älä häädä vielä..

Onko lapsi saanut muutettuaan mahdollisuuden tulla silloin tällöin kotona käymään?

Helpottaisiko se muuttoa?

Kotoa muuttaminen on iso muutos elämässä. Samalla myös mahdollisuus.

Onko lapsella sisaruksia tai muita kavereita joiden esimerkki kannustaisi lasta.

Kuulostaa, että olette ihanan välittäviä ja rakastavia vanhempia.

Vierailija kirjoitti:

Onpas ihana tilanne et kotona on niin kivaa että sieltä ei halua muuttaa omilleen.

Ei ehkä kuitenkaan enää niin ihanaa siinä vaiheessa kun vuodet vierivät ja edelleen on vaan niin kivaa asua kotona äidin helmoissa.

Käykää katsomassa tarjolla olevia asuntoja ihan rauhassa. Miettikää mikä niissä on hyvää tai huonoa. Sijainti palveluiden lähellä on tärkeä, ja että vanhempien luokse pääsee helposti käymään.

Meillä on saman ikäinen kotoa muuttaja. Hänellä on lievää neurologista oireilua, ja isot muutokset jännittävät.

Kristiina xx kirjoitti:

Minun serkulla on vaimonsa kanssa 4 lasta, joista kaksi vanhinta on jo parikymppisiä ja kaikki lapset asuvat kotona. Esikoinen työskentelee kokopäiväisesti lähihoitajana, mutta kuulemma ei voi ajatellakaan omaan asuntoon muuttamista, kun ei ole varaa siihen, vaikka he asuvat pienellä paikkakunnalla, jossa vuokra-asunnot ovat edullisia.

Mitenköhän pk-seudulla on yksin asuvilla lähihoitajille varaa asua Vuokralla, jos kerta pikkupaikkakunnillakaan ei ole varaa asua?

Asuntoon saa Kelan tukea. Taitaa olla vain saamaton.

Kaffepulla kirjoitti:

Saa asua lapsuudenkodissaan niin pitkään kuin haluaa, sanoit jo alussa.

Eli nuori ei tule muuttamaan.

Meillä on neljä lasta, 9-14 vuotta. Olemme ilmoittaneet kaikille, että heti kun toisen asteen koulut on käyty, on aika muuttaa omilleen. Jokainen ymmärtää tämän.

Toki sitten autetaan opiskelukämpän etsinnässä, kun sen aika on.

Anna vielä asua kotona. Elämä on nuorena niin epävarmaa. En usko että mitenkään kummemmin voi kannustaa vaan sitten kyllä kohta itse oivaltaa, että haluaa pois äidin helmoista.

Suomalaisista lähes 50 prosenttia asuu yksin. Hyvä että yhteiskunta asumistuen muodossa tämän mahdollistaa heillekin, joilla ei olisi muuten tätä mahdollisuutta. Emme ole niin perhekeskeistä kansaa.

"Saa asua kotona niin kauan kuin haluaa". Tuossa ongelma piileekin. Ehdottakaa deadline omilleenmuutolle 

vaikkapa kevääseen 2022. Suomessahan muutetaan omilleen joskus 18-22 ikäväliltä, kai poika tajuaa että kyseessä on normaalielämään kuuluva asia. Vuoden päästä pandemia tod.näk. taputeltu. Ja aina voitte koittaa etsiä hänelle kämppää lähellä teidän, niin poika voi ehkä tulla teille kotiin syömään/saunomaan/jne. jotkut illat, auttanee yksinäisyyteen

Ketjua lueskellessa (pääsin tosin vasta sivulle 7) tulin myös miettineeksi, että onko nuorella "normaali" elämä, nyt tietysti pandemian sallimissa rajoissa? Itselleni ainakin oli jo lukioikäisestä asti todella tärkeää saada vapautta tulla ja mennä. Nähdä kavereita, välillä vähän juopotella viiniä ja parantaa maailmaa vaikka aamuviiteen, viettää aikaa rauhassa poikaystävän kanssa... Oli ihanaa, kun oli oma kämppä, jonne kavereiden kanssa voitiin aina tulla jatkoille, nauraa paskoille jutuille ja itkeä kaikki sydänsurut ilman aikuisten valvovaa silmää. Samalla tavalla kuin jo pienille lapsille on erittäin tärkeää saada leikkiä KESKENÄÄN ilman aikuisen jatkuvaa puuttumista ja vahtimista, on nuorelle aikuiselle tärkeää saada itsenäistä elämänkokemusta vanhemmista irrallisena ja itsenäisenä olentona. Mielestäni tuntuu jopa aika oudolta, että miksi nuori aikuinen EI halua tätä vapautta? Onko koko elämä esim. tietokoneella ja somessa? Missä, milloin ja miten hän näkee ystäviä? Tuntuu pahalta, jos meillä on nyt tietokoneilla neljän seinän sisällä varttuva sukupolvi joilta jää nuo oikeasti todella tärkeät kokemukset saamatta. Siis en sano, että kaikille se olisi se viininjuominen ja muka niin kovin intellektuellit ja syvälliset keskustelut aamuyöhön, mutta pitää olla JOTAIN omaa. Tilaa hengittää. Sitä en tiedä, miten arkaa nuorta voisi rohkaista elämään... Jos taustalla ei ole mitään hyvin vakavaa (esim. vaikeaa traumatisoitumista, täysin invalidisoivaa ahdistusta tai akuuttia itsetuhoisuutta) niin sanoisin, että hipsuttelu ja curling-vanhemmuus olisi nyt tässä vaiheessa hyvä laittaa sivuun ja tuupata nuorta ihan reippaasti.

Laita takaraja mihin mennessä pitää omilleen siirtyä. Noin puoli vuotta eteenpäin, että ennättää tottua ajatukseen. Ja tietenki sitä henkistä tukea mitä oletkin jo hienosti tehnyt. Voimia ja jaksamista, joskus pitää olla jämäkkä vaikkei se mukavalta tuntuisikaan.