Lue keskustelun säännöt.
Vaimon uskottomuus paljasti yllättävän puolen arvoistani. Mitä olette mieltä?
11.03.2021 |
Olen 43-vuotias mies ja olen ollut yhdessä vaimoni kanssa 21 vuotta. Meillä on kaksi ihanaa lasta ja elämässä kaikki hyvin. Vaimoni on ystävällisin ja epäitsekkäin tuntemani ihminen. Rakastan ja arvostan häntä ihmisenä yli kaiken. Hän on mm. ainoa syy, miksi toivuin vaikeasta masennuksesta takaisin elämään joitakin vuosia sitten. Tästä olen vaimolleni ikuisesti kiitollinen.
Alkuvuodesta minulle selvisi, että vaimoni on ollut uskoton minulle kertaluontoisesti työpaikkansa laskettelureissulla. Asia selvisi minulle vain ja ainoastaan siksi, että vaimoni kertoi asiasta itse heti tapahtuneen jälkeen.
En ole itse ollut koskaan uskoton ja olin tietysti aluksi hyvinkin järkyttynyt asiasta. Oletukseni oli, että jotakin peruuttamatonta on tapahtunut ja olin tästä jopa vähän paniikissa. Ajattelin, että jokin on lopullisesti rikki ja asiat eivät voi palata ennalleen. Nyt, kun asiasta on kulunut pari kuukautta, huomaan ajattelevani täysin toisella tavalla: kyseessä on yksi virhe, joka ei millään tavalla tee tyhjäksi niitä tuhansia rakkauden tekoja, joita vaimoni on minulle yhteisen elämämme aikana tehnyt. Olen antanut vaimolleni asian anteeksi kokonaan enkä sitä itsekään enää millään tavalla ajattele. Olen vapaa ja tästä tunteesta myös hyvin kiitollinen.
Huomaan nyt myös kyseenalaistavani hyvin voimakkaasti sen suomalaiseen luterilaiseen arvomaailmaan usein liittyvän mustavalkoisuuden, mitä uskottomuuteen tulee. Miksi monien ihmisten mielestä yksi virhe tekee tyhjäksi muut hyvät teot? Miksi yhden ainoan virheen pitäisi pilata vuosikymmenien hyvä parisuhde?
Mukava olisi kuulla ihmisten mielipiteitä ja näkemyksiä asiasta!
Kommentit (257)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yrität siis oikeuttaa myös itsellesi pettämisen? Itse eroaisin välittömästi pettäjästä, ei kahta kysymystäkään. Ei vaikuta lapset, historia, suku, ystävät tai talous, pettäjä teki valintansa.
Elämä ei koskaan ole niin yksiselitteistä. Ihmiset ovat vaan ihmisiä ja virheitä sattuu ja tapahtuu. Toisten ihmisten parisuhde taustoja on vaikea muitten tietää ja arvostella, syyttämisestä puhumattakaan. Ap:lle sen verran että, hyvä jos olette pystyneet käsittelemään asian ja jatkamaan eteenpäin, hieno juttu. Niin minäkin annoin anteeksi aikoinaan miehen syrjähypyn, erottiin kyllä sitten vuosien päästä muista syistä.
Kumma ettei minulle koskaan asioita vain ”satu ja tapahdu”. Pettäjille näitä sattumuksia ja tapahtumia jostain syystä kasaantuu.
Niin, jotkut ihmiset ovat omasta mielestään lähes täydellisiä. Mutta elämäsi ei ole vielä eletty. Minä en ole täydellinen, en ihmisenä enkä äitinä, enkä työkaverina. Jokainen sietää elämässään jotakin vääryyttä. Itse en pistäisi miestä pihalle ensimmäisen pettämisen jälkeen.
Pienet on vaatimukset, jos "älä petä" tekee toisesta täydellisen. Yksiaivoisessa liitossa se on jo perusolettamus, niin yksinkertainen asia ettei sen noudattaminen vaadi montaa aivosolua (toki kaikki eivät tähän junaan kuulu).
Meillä on suhteessa kaksi rajaa, joita ei ylitetä: pettäminen ja lyöminen. Ja jännä, kaksi epätäydellistä yksilöä on kyennyt noudattamaan näitä!
4
Tämä. Minusta tuntuu, että monet näistä pettämisen ymmärtäjistä ovat itseasiassa itse hirveän mustavalkoisia ajatusmaailmaltaan. Suhteelle ei saisi asettaa minkäänlaisia reunaehtoja olematta täydellisyyttä vaativa ihminen joka ei anna mitään anteeksi. Minä olen antanut anteeksi puolison salaamat jättivelat, lukemattomat riidat ja jopa yhden väkivaltaisen tönäisyn. Puoliso on lihonut, rumentunut, saanut mielenterveysongelmia ja miltei tuhonnut perheemme talouden. Pettämistä en antaisi anteeksi = vaadin täydellisyyttä?
Minä pitäisin perheen talouden tuhoamista ja väkivaltaista tönäisyä pahempana petoksena kuin yksittäistä seksikertaa jonkun kanssa. Ihmiset tekevät virheitä, pettäminen voi olla hetken huumaa, mutta jättivelkojen tekeminen vaatii jo pidempiaikaista salailua. Pettäminen on h*lvetin iso virhe, mutta jos puoliso on sen jälkeen katuva eikä syyttele puolisoaan ja on valmis keskustelemaan, sen voi antaa anteeksi. Tai ainakin minä voisin. Mutta merkittävää on tosiaan se, miten pettäjä sitten käyttäytyy jälkeenpäin, jos alkaa syytellä muita tekosistaan tai valehtelee niin sitten on jo vaikea rakentaa luottamusta uudelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten pettäminen muka voi olla virhe? Ihan tietoisesti siinä on ihminen päättänyt alkaa hommaan ja ottanut riskin.
Ihmisyyteen kuuluu virheiden tekeminen. Sinäkin teet virheitä. Hetkessä voi tuntua joku asia hyvältät idealta, ja myöhemmin huomata että se oli virhe. Ihan normaalia.
Pettäminen vain ei ole virhe vaan päätös.
Voit päättää lähteä opiskelemaan jotain alaa, joa huomata sen olevan virhe. Voit päättää maalata seinän vihreäksi ja huomata sen jälkeen että se oli virhe. Mikä tässä nyt on niin vaikeaa?
Ihanko oikeasti vertaat näitä? Seinän väri tai väärä alavalinta ei vahingoita ketään ulkopuolista. Pettäminen on aina valinta, jonka yhteydessä tiedostetaan ja hyväksytään valtava riski kumppanin syvään haavoittamiseen. Se, oliko tämä pettäjän näkökulmasta jälkiviisaasti virhe vai ei on minusta lopulta sivuseikka. Oleellista on se, että tuo valinta on alunperinkin tehty. Oma puoliso ja elämänkumppani tai vieras pimpero, hmm, kyllä on vaikea valinta. Ja vain yhdellä meni sekin valinta hutiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yrität siis oikeuttaa myös itsellesi pettämisen? Itse eroaisin välittömästi pettäjästä, ei kahta kysymystäkään. Ei vaikuta lapset, historia, suku, ystävät tai talous, pettäjä teki valintansa.
Elämä ei koskaan ole niin yksiselitteistä. Ihmiset ovat vaan ihmisiä ja virheitä sattuu ja tapahtuu. Toisten ihmisten parisuhde taustoja on vaikea muitten tietää ja arvostella, syyttämisestä puhumattakaan. Ap:lle sen verran että, hyvä jos olette pystyneet käsittelemään asian ja jatkamaan eteenpäin, hieno juttu. Niin minäkin annoin anteeksi aikoinaan miehen syrjähypyn, erottiin kyllä sitten vuosien päästä muista syistä.
Kumma ettei minulle koskaan asioita vain ”satu ja tapahdu”. Pettäjille näitä sattumuksia ja tapahtumia jostain syystä kasaantuu.
Niin, jotkut ihmiset ovat omasta mielestään lähes täydellisiä. Mutta elämäsi ei ole vielä eletty. Minä en ole täydellinen, en ihmisenä enkä äitinä, enkä työkaverina. Jokainen sietää elämässään jotakin vääryyttä. Itse en pistäisi miestä pihalle ensimmäisen pettämisen jälkeen.
Pienet on vaatimukset, jos "älä petä" tekee toisesta täydellisen. Yksiaivoisessa liitossa se on jo perusolettamus, niin yksinkertainen asia ettei sen noudattaminen vaadi montaa aivosolua (toki kaikki eivät tähän junaan kuulu).
Meillä on suhteessa kaksi rajaa, joita ei ylitetä: pettäminen ja lyöminen. Ja jännä, kaksi epätäydellistä yksilöä on kyennyt noudattamaan näitä!
4
Tämä. Minusta tuntuu, että monet näistä pettämisen ymmärtäjistä ovat itseasiassa itse hirveän mustavalkoisia ajatusmaailmaltaan. Suhteelle ei saisi asettaa minkäänlaisia reunaehtoja olematta täydellisyyttä vaativa ihminen joka ei anna mitään anteeksi. Minä olen antanut anteeksi puolison salaamat jättivelat, lukemattomat riidat ja jopa yhden väkivaltaisen tönäisyn. Puoliso on lihonut, rumentunut, saanut mielenterveysongelmia ja miltei tuhonnut perheemme talouden. Pettämistä en antaisi anteeksi = vaadin täydellisyyttä?
Minä pitäisin perheen talouden tuhoamista ja väkivaltaista tönäisyä pahempana petoksena kuin yksittäistä seksikertaa jonkun kanssa. Ihmiset tekevät virheitä, pettäminen voi olla hetken huumaa, mutta jättivelkojen tekeminen vaatii jo pidempiaikaista salailua. Pettäminen on h*lvetin iso virhe, mutta jos puoliso on sen jälkeen katuva eikä syyttele puolisoaan ja on valmis keskustelemaan, sen voi antaa anteeksi. Tai ainakin minä voisin. Mutta merkittävää on tosiaan se, miten pettäjä sitten käyttäytyy jälkeenpäin, jos alkaa syytellä muita tekosistaan tai valehtelee niin sitten on jo vaikea rakentaa luottamusta uudelleen.
Talousjutusta osin samaa mieltä. Sen anteeksianto ei perustu niinkään järkiperiaatteille kuin tunteelle. Se ei nyt vaan syystä tai toisesta tunnu niin ylitsepääsemättömän pahalta etten pääsisi siitä yli. Raha on kuitenkin vaan rahaa.
Tönäisystä taas osittain eri mieltä. Tönäisyssä riittää se, että itsekontrolli pettää tunnekuohussa sekunnin murto-osaksi ja tekee kauhean virheen. Kukaan ei ajaudu sekunnin murto-osassa baaripöydästä kämpille panemaan, vaan kyllä siinä on aika monta etappia välissä. Aika monta sellaista tarkistuspistettä, jossa voisi vielä perääntyä. Mitä se pettäjä ajattelee vaikka siinä vaiheessa, kun poistutaan yhdessä ravintolasta, soitetaan taksia, odotellaan taksia, ajellaan kämpille, odotetaan ehkä hissiä, kaivetaan avaimia laukusta? Jokaisessa kohdassa pettäjä valitsee uudelleen ja uudelleen olla välittämättä siitä, että aiheuttaa kumppanilleen niin kipeän haavan ettei suhde ehkä toivu siitä enää koskaan. Tämä valinta, toistetusti on se mitä en pystyisi antamaan anteeksi.
Vierailija kirjoitti:
ON huvittavaa, että pettäjistä puhutaan ihan kuin he olisivat oma kastinsa luokassa "ne huonommat ihmiset". Tosiasia kuitenkin on, että pettämiseen voi ajautua myös "ne paremmat". Näen tilanteen enemmän olosuhdekysymyksenä, johon todella vaikuttaa todella monet eri tekijät ihmisen elämässä ja suhteessa. Enkä tällä sano, etä se olisi hyvä tai oikein, mutta että myös nämä "paremmat", voivat valitettavasti löytää itsensä pettämästä. On helppo toitottaa yhtä näkökulmaa vastarakastuneen kuplasta 20-35-vuotiaana mentaliteetilla "en minä ainakaan", tai mikäli on saanut kaikki onnen kantamoiset sen yhden valittunsa kanssa ja takana on yhteiset 40-vuotta rakkauden huumaa. En tuomitsisi tai laittaisi pettäjiä automaattisesti yhteen lokeroon. Seksiaddiktit tms., toki tarvitsevat hoitoa, mutta tarinoita on varmasti yhtä paljon kuin tilanteita.
Minä laitan pettäjät yhteen lokeroon ja siihen minulla on oikeus. Voin valita ihmiset, joiden kanssa olen tekemisissä. Pettäjien kanssa en välitä olla. Olosuhteet on huono selitys. Miksei sitä voi ihan reilusti myöntää, ettei ole moraalia eikä periaatteita, joiden mukaan elää? Ei se ole meiltä muilta pois.
Itse ajattelin samalla tavalla, kun eksä oli uskoton ja siitä oli mennyt pari kk. Puolen vuoden jälkeen, ne samat syyt mitkä johtivat kertaluonteiseen pettämiseen, pulpahtivat pintaan uudelleen ja suhde lopulta loppui. Itse ajattelen nyt, että tuo hyväksyntä oli vaan aivojeni reaktio shokkiin pettämisestä. Halusin hyväksyä asian, koska muut vaihtoehdot oli kivuliaita. Nyt kun olen eronnut, olen todella paljon onnellisempi. En enää anna kenenkään kohdella minua noin. Hyvässä suhteessa ei petetä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiva, kun mammat hyväksyvät aina pettämisen, jos pettäjänä on nainen.
Mä olen aina naisena ajatellut, ettei mikään ole mustavalkoista, ei edes pettäminen. Itse en ole pettänyt, ja aika suurella varmuudella ei mieskään, mutta olen sitä mieltä että jos niin kävisi, se käytäisiin läpi ja katsottais uudestaan. En muutenkaan oo semmonen hetkessä hutkija, niin en tässäkään. Nimenomaan miehen pettämisestä mietin näin. Luulen että itselleni olisin ankarampi.
Saat ajatella mitä haluat ja mikä helpottaa tunteita. Pettämisissä pitäisi tietää minkätyyppinen henkilö on kyseessä, että osaisi sanoa jotain. Esimerkiksi juoko toinen alkoholia joka vie noihin tilanteisiin ja kuinka paljon, onko nuori, onko menevää sorttia jonka on pakko päästä laskettelemaan /illanviettoihin /miesseuraan, onko yksiavioinen vai avoinsuhdetyyppiä, maailmankuva ja elämänarvot, haluaako olla vielä sinkku, onko huomiota tai ihailua hakeva, onko parisuhteenne toimiva jotenkin vai onko haussa joku toinen mies parisuhteeseen, kokeeko hän sinut se oikeaksi, sovitteko yhteen jne. Mikä on hänen ajatus parisuhteen tilasta. On niitäkin tapauksia joissa nuorempi nainen ei haluaisi olla enää suhteessa, mutta ei uskalla erota talouden vuoksi. Kysymykset vievät aina johonkin tulokseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelin samalla tavalla, kun eksä oli uskoton ja siitä oli mennyt pari kk. Puolen vuoden jälkeen, ne samat syyt mitkä johtivat kertaluonteiseen pettämiseen, pulpahtivat pintaan uudelleen ja suhde lopulta loppui. Itse ajattelen nyt, että tuo hyväksyntä oli vaan aivojeni reaktio shokkiin pettämisestä. Halusin hyväksyä asian, koska muut vaihtoehdot oli kivuliaita. Nyt kun olen eronnut, olen todella paljon onnellisempi. En enää anna kenenkään kohdella minua noin. Hyvässä suhteessa ei petetä.
Tältä se minustakin monesti kuulostaa. Siis ei toki ne, jotka on ihan avoimesti olleet alunperinkin vapaamielisiä, mutta nämä jotka ovat aina ennen pitäneet uskollisuutta tärkeänä arvona ja sitten uskottomuuskriisissä äkisti valaistuneet ja kääntäneet kelkkansa täysin. On vaan sokki ja niin syvä sisäinen ristiriita ettei sitä pysty käsittelemään. Järki sanoo, että jokainen itseään kunnioittava ihminen lähtisi tässä tilanteessa lätkimään, mutta ei vaan pysty. Ja sitten se pohjimmiltaan silkkaa omaa heikkoutta tehty jäämispäätös pitää jotenkin pystyä perustelemaan sille järki-itselle joutumatta kohtaamaan sitä tosiasiaa, ettei ollutkaan sellainen ihminen kuin oli aina kuvitellut, ei ollutkaan riittävän vahva lähtemään vaikka puoliso pyyhki avioliitolla ja yhteisellä elämällä takapuoltaan. Joten sitä vaan jää ja alkaa keksiä itselleen selityksiä miksi se on ihan okei ja itseasiassa todistus jonkinlaisesta omasta henkisestä ylemmyydestä ja kypsyydestä.
Vierailija kirjoitti:
Minä ajattelin uskottomuudesta jokseenkin mustavalkoisesti aina siihen asti, kun vaimoni sairastui ja lopulta kuoli. Jos olisin saanut hänet elämässäni pitää, en olisi sekuntiakaan enää murehtinut hänen kertaluontoista uskottomuuttaan, joka sairastumiseen asti minua aika paljonkin vaivasi.
Tällä elämänkokemuksella olen sitä mieltä, että nämä "kerrasta poikki" -ihmiset ovat kovin lapsellista väkeä ja luultavasti vielä hekin elämässään joutuvat arvonsa uudelleen puntaroimaan.
Niinpä. Mitä sitten vaikka vähän vieraatkin saa maistaa emäntää. Sehän vain kertoo, että on hyväntasoisen saanut kun kelpaa muillekin.🙂
mies53v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä nämä pettäjät ja valehtelijat on saastaisinta kastia 🤮
Vierailija kirjoitti:
En pystyisi ikinä kertomaan miehelleni jos olisin käynyt vieraissa. Sen teon kanssa minun vain täytyisi elää, ja suojella miestäni siltä. Jos ottaisin moisen tavaksi, niin toki pitäisi sitten miettiä onko aihetta päivittää omat toiveet parisuhdetta kohtaan. Vice versa, tottakai.
Oletko ihan varma, että mieskin haluaa tulla suojelluksi vaimonsa h*roiluilta - sen sijaan että vapautuisi etsimään uskollista kumppania? Miksi viet häneltä oikeuden päättää itse? Noinko syvästi häntä halveksit?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on hienoa kun aikuinen mies huomaa vuosien parisuhteen jälkeen kehittyneensä niin vätykseksi että hyväksyy kaiken paskan mitä tuulettimeen lentää mieluummin kuin hyväksyy tosiasiat.
Hienoa että on kaltaisiasi miehiä.
Itse en antaisi IKINÄ anteeksi. En varsinkaan sen jälkeen kun akka parantaisi omaa oloaan jakamalla huonon omatuntonsa.
Helppoja naisia löytyy aina, joiden lettu on vihjeestä heti vieraille levällään ammottamassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on hienoa kun aikuinen mies huomaa vuosien parisuhteen jälkeen kehittyneensä niin vätykseksi että hyväksyy kaiken paskan mitä tuulettimeen lentää mieluummin kuin hyväksyy tosiasiat.
Hienoa että on kaltaisiasi miehiä.
Itse en antaisi IKINÄ anteeksi. En varsinkaan sen jälkeen kun akka parantaisi omaa oloaan jakamalla huonon omatuntonsa.
Jaa sinä olet tätä koulukuntaa, jonka mielestä on parempi pitää selän takana pilkkanaan kuin olla rehellinen ja antaa kumppanin itse valita. Muistathan tämän, jos kumppanisi jää joskus kiinni pitkästä salasuhteesta. Sitä saa mitä tilaa.
Minä en muuten tajua tuota iänikuista jatkutusta siitä omatunnosta ja sen keventämisestä. Ilmeisesti tässä on taustalla joku ajatus, että kun nyt on kerran hairahtunut pettämään niin pitäisi sentään älytä kärsiä loppuelämänsä jotain karmeita omatunnon tuskia.
Kuitenkin, miksi? Jos sinä oikeasti haluat että puolisollasi on ihan h*lvetin paha olla, niin mitä järkeä on salailun turvin sinnitellä yhdessä? Miksei vaan suoraan eroa?
Toiseksi, luuletteko te että kaikki tuntee edes huonoa omatuntoa? Taitaa kuule keskimäärin mennä niin, että ne joilla se omatunto kolkuttaa kovimmin menee joko tunnustamaan ja/tai jättää kumppaninsa itse. Ja niillä jotka vuosikausia salailee ei ole mitään omatuntoa ollutkaan. Että siitä vaan peukut pystyssä toivomaan, että se oma siippa sattuisi olemaan tällainen patologinen valehtelija eikä kertaalleen erehtynyt rakastava kumppani.
Minä olen monesti miettinyt, että jos mieheni pettäisi niin pystyisin antamaan anteeksi. Ei meidän suhde toki täydellinen ole, varmaan huonompi kuin AP:n, mutta en pysty nykyään monia murheita eläneenä näkemään pettämistä maailmanloppua. Nuorena ajattelin näin, mutta nykyään elämä on tuonut niin paljon eteen, ettei se olisi oikeasti maailman kauhein asia ja jopa ymmärrän miksi pitkässä parisuhteessa voi niin käydä.
Olen 45-vuotias mies, toista kertaa naimissa, yhdessä nykyisen kumppanin kanssa 8 vuotta. Jo alusta lähtien sanoin vaimolleni, että minä en vaadi uskollisuutta, vaan tässä suhteessa kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen. Jos aikuinen nainen katsoo tarpeelliseksi käydä vieraissa, se on hänen valintansa. Sitä en tiedä, onko vaimoni käyttänyt tätä erivapautta hyväkseen enkä näe tarpeellisena kysyä. Itse en ole vieraissa käynyt, mutta tämä oikeastaan vain siitä syystä, että seksi ainakin toistaiseksi omassa suhteessa tyydyttää niin määrällisesti kuin laadullisestikin.
Ja jos nyt yritän lyhyesti tiivistää, mitä kirjoituksellani hain takaa on tämä: kun jo alusta lähtien on sovittu, että molemmat saavat tehdä mitä lystäävät, mitataan todella se, mitä ihminen haluaa. Tällöin tekojamme ohjaa oma aito valinnanvapaus, ei esim. keksitty ideaali monogamiasta tai pelko siitä, että pettäminen johtaa kohtuuttomiin menetyksiin elämässä. Minä en omista ketään toista eikä kukaan toinen omista minua.
Olen sanonut vaimolleni, että heti kun minä en pysty hänen tarpeitaan seksuaalisessa mielessä tyydyttämään, hän on vapaa tyydyttämään ne muualla. Ja sama oletusarvo tietysti toisinpäin. Pettämistä voi estää hyvällä seksielämällä, kun taas huonosta seksielämästä luonnollisena seurauksena on uskottomuus.
Kun kuuntelen kavereideni juttuja parisuhteistaan, en voi kuin säälien ihmetellä, miten vähän monet ihmiset (valitettavasti yleensä naiset) ovat valmiita tekemään pitääkseen kumppaninsa uskollisena. Väitänkin, että iso osa pettämisistä olisi estettävissä sillä, että ihmiset vähänä enemmän panostaisivat omaan puolisoonsa omien harrastusten ja iltaisten Netflix-sessioiden sijaan.
En väitä olevani mikään parisuhteiden suurvisiiri, mutta olen valmis väittämään, että uskottomuus ei läheskään aina ole pelkästään pettäjän syy, vaan tätä voi edeltää esim. pitkään jatkunutta seksuaalista/muunlaista laiminlyöntiä oman puolison toimesta. Tällöin katson, että pettäminen on ennen kaikkea sen aiheuttajan syy. Ennen kuin tuomitset pettäjän, tutkaile hetki sitä, mitä olet itse tehnyt estääksesi omaa puolisoaasi pettämästä.
No onneksi ei tee. Silloin niillä, joille uskollisuus on erityisen tärkeä arvo on edes jonkinlainen toivo löytää kumppani, jonka vikalistalle ei kuulu alttius uskottomuuteen.