Näin kertoi minulle rehellinen lastensuojelija lastensuojelun vääryyksistä:
"Ymmärrän. Todella helppo uskoa. Rehellisesti sanottuna aluksi itse suhtauduin hieman skeptisesti ihmisiin ketkä kritisoi lasua, kunnes itse työskentelin vajaa 10v alalla. Olin AIVAN JÄRKYTTYNYT! Kuten täällä luottamuksella olen kertonut, tein avin ym tahoille ilmoituksia kun vielä olin työelämässä mukana.
Muutama äärimmäisen ihana työntekijä on, mutta niitä ihmishirviöitä mahtuu sekaan. Sitten työntekijät auttaa toisiaan kirjoittelemalla kolleegoitaan puolustavia lausuntoja vaikka eivät tiedä asioista muuten mitään, kuin sen mitä työkaveri kertonut!
-----
Suunnitelmissa on tuoda näitä asioita julki isommassakin mittakaavassa. Kun pahimmillaan mielivaltaisella käytöksellä pilataan niin monen ihmisen elämä pitkäksi aikaa.
-----
Niin järkyttävä, surullinen ja ihan kammottava tapahtuma kuin se Koskelan surma on, niin sen myötä on jälleen tullut esiin lasun toimimattomuus. Kun sitä aletaan tutkimaan, niin varmasti aletaan nostamaan esille herkemmin muitakin laiminlyöntejä.
Kyllähän sillä alkaa varmasti melkoinen pelko jyllään ammattilaisten keskuudessa, kun huomaavat etteivät voi toimia ihan miten haluavat.
----
Pitäskö jotenkin organisoida porukalla tätä hommaa? Ideat ja ajatukset ovat tervetulleita!
Siitä siis, että miten lähdetään porukalla viemään asioita eteenpäin?
Minä voisin olla vaikka tuohon Markoon yhteydessä nyt alkuviikosta. Itseasiassa muutama ystäväni on myös Brysselissä virkamiehenä ja uskon, että sieltä löytyy myös ihmisiä ketkä olisi kiinnostuneita näistä epäkohdista ja laittomuuksista mitä Suomen lasu maailmassa tapahtuu!
----
Meitä työntekijöitä suoraan uhkaillaan sillä miten työt loppuu, jos asioista puhutaan. On myös suoraansanottu, ettei ikinä tule työllistyyn mihinkään, jos uskaltaa puhua asioista mitään. Myös se on yksi syy työntekijöiden vaihtuvuuteen...
Parhaimmillaan asiat toimii hyvin, pahimmillaan se on niin sairas ja kieroutunut maailma ettei mitään rajaa!
Ja ketä ulkopuoliset uskoo, sijotettua nuorta kenestä tehdään ns.ongelmatapaus,vai sosiaalityöntekijää?
Myös vaitiolovelvollisuuden taakse on näppärää piiloutua tiukan paikan tullen.
-----
Yks painava syy siihen miksi ei lopareita porukalla oteta, vaikka haluttais on se, että sitten niiden lasten kans tekis töitä ainoastaan he ketkä näkee ne vain jo a) rahana tai b) jotenkin toivottomina tapauksina, eikä heitä aidosti kiinnosta miten ne lapset voi. ☹️"
Kommentit (313)
Psykopaatteja ja narsisteja niistä on iso osa. Olen tavannut mukavampia ja inhimillisempiä ammattirikollisiakin ja paloittelumurhaajan/ ihmisiä tappaneita kuin sossut.
No joo, totta tuokin kyllä! Anonymiteetti suojaa mutta samalla syö uskottavuutta.
Varmaan tosiaan hyvä pohtia, miksei kukaan uskalla näistä mielivaltaisuuksista nimellään puhua.
Hyvä, että edes nimettömänä sitten.
Ja, jos nimettömiä samansuuntaisia selvästi eri kommentoijien kokemuksia on paljon, niin kyllähän siinä jokunen totuudenmurunen saattaapi olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ja tosiaan, mä näkisin. Että suurin ongelma on juuri se, että kerran kun sijoitukseen joutuu, sieltä on vaikea päästä pois, ellei satu sellainen luojan lahja, kun moraalinen laitos, kohdalle.
Yksityiset laitokset helposti kirjaa asioita niin, että kotiin pääsy vaikeaa. Vastaavasti taas, jos lapsi oireilee, eli "on vaikea", niin sitten kirjataankin ulos - but only, jos on tulossa helpompi/saman maksuluokan.
Eli siis yritetään pitåä kiinni rahaa tuovista asiakkaista. Paitsi jos on tilalle tulossa yhtäpaljon tuottava, mutta ns helpompi asiakas, sitten saatetaankin suuntaa muuttaa täysin, että "valmis kotiutumaan" jne
Se on pieni osa joka näin toimii. Mutta jokainen lapsi on liikaa.
Itse koen kaikista suurimmaksi ongelmaksi lastensuojelun yksittäisen työntekijän mahdollisuuden niin suureen mielivaltaan.
Ja erot maan sisällä: jossain kunnassa olisi annettu perhetyötä, jossain suorilta sijoitukseen ja siitä huostaan. Erot on ihan valtavia.
En ole nyt tilastoja katsonut, mutta tuon takana seison, ihan vain sillä perusteella, kun monessa kunnassa olen työskennellyt.
Mä olen aina sanonut kaikille kollegoille, jotka toistaa sitä fraasia, että "suurin osa on onnistumisia", että onnistuminen pitäis olla itsestään selvyys eikä siitä mitään gloriaa tarvi saada.
Että jokainenkin lapsen/perheen tuhoaminen on liikaa, vaikka sen varjolla pelastettais sata perhettä."
Tämä siis sen toisen sossun kertomaa. Pitää yrittää saada nämä mediaan mahdollisimman pian.
Sitä odotellessa, kun vauva-palstalla anonyymina julkaistut sepustukset ei oikein vakuuta.
Aloituksen jatko-osasta:
"Usein saavat muut työntekijät otteeseensa, niinkuin narsistin konsanaan hallitsevat asioita.
Alunperin heitä on ehkä ollut jotain 1/4 osa työntekijöistä, mutta äkkiä saavat laajennettua porukkaa. Näin äkkiseltään, ihan lonkalta vedettynä veikkaisin, että puolet ja puolet."
Tällä karsiutumisperiaatteella työyhteisö voi tosiaan valikoitua liian jyrkästi.
Työpaikoilla pitäisi olla hyvinvoinnin/toimivuuden seurantajärjestelmä!
Lasten"suojelu" on yksi korruptoituneimmista asioista Suomessa. Kuka idiootti antoi yksityisille firmoille pääsyn rahastamaan lapsilla? Ja miksiköhän huostaanottojen määrä räjähti käsiin heti sen jälkeen kun niillä alettiin tekemään rahaa? Ei ainakaan sen takia että olisi enemmän apua tarvitsevia lapsia, vaan koska tarvittiin lisää rahaa tuottavia asiakkaita.
Tuolla "anonyymilla entisellä lastensuojelijalla" on jostain syystä hyvin samanlainen tapa pilkuttaa tekstiä kuin ap:lla.
Sitä saa mitä äänestää vai mitä te murkut jotka riitelette täällä.
Pilkutuksesta:
Ihan totta! En pannut merkille pilkutusta. Suomenkielessähän on erittäin tarkat pilkkusäännöt. Ei niitä ihan mihin vain voi laittaa.
mikä tahansa järjestelmä jolla oikeus puuttua perusoikeuksiin ilman minkäänlaista valvontaa, tulee tuottamaan perusoikeusrikkomuksia. puhumattakaan siitä, ettei sellainen järjestelmä voi täyttää niitä tehtäviä jotka sille on määrätty
Hieno tarina, sisko. Presidenttikin on minulle henkilökohtaisesti kertonut, että korona on oikeasti vain hysteriaa.
Onko olemassa tilastoa siitä, kuinka moni huostaanotettu lapsi/nuori on hengissä 18v tai 21v täytettyään, eli huostaanoton päätyttyä tai jälkihuollon päätyttyä?
Jos ei vielä ole, niin olisi syytä saada julkisuuteen.
Olette toteuttaneet jo Mengeleen ajoilta tuttua eugeniikkaa niin suurilla mammonavaroilla,että vastaatte itse tästä transhumanismista,johon se on johtanut.
Kyllä, esim.neurobiologista oireilua omaava nuori kustantaa 500e/vrk eho-jaksolla, olen nähnyt paperin jossa oli mainittu tämä tieto, en tiedä oliko tarkoitettu nähtäväksi vai oliko vahingossa lähetetty mulle kyseinen paperi.
Uskon tuota sossua, niin paljon tullut nähtyä lasun toimintaa joka on aivan epätasalaatuista ja vailla mitään kontrollia. Vanhemmista voidaan maalata vaikka minkälainen kuva ja kenen toimesta tahansa. Aivan järjetön systeemi.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, esim.neurobiologista oireilua omaava nuori kustantaa 500e/vrk eho-jaksolla, olen nähnyt paperin jossa oli mainittu tämä tieto, en tiedä oliko tarkoitettu nähtäväksi vai oliko vahingossa lähetetty mulle kyseinen paperi.
Erityisen huolenpidon jakso kestää max 3kk ja silloin nuoren tukena on moniammatillinen tiimi, johon kuuluu lääkäri, sairaanhoitaja, sosiaalityöntekijä sekä sosiaaliohjaajia. Tyypillisimpiä syitä eho -jaksoille ovat esim. nuoren vakavat päihdeongelmat, rikollisuus tai psyykkiset vaikeudet. Usein kyse on kaikista kolmesta yhtä aikaa ja nuori saattaa itseään vakavaan hengenvaaraan.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, esim.neurobiologista oireilua omaava nuori kustantaa 500e/vrk eho-jaksolla, olen nähnyt paperin jossa oli mainittu tämä tieto, en tiedä oliko tarkoitettu nähtäväksi vai oliko vahingossa lähetetty mulle kyseinen paperi.
Kyllä ja siksi on kannattavaa tehtailla lapselle jokin diagnoosi edes näkemättä tätä. Tätä tapahtuu paljon, samoin aivan turhaa ja vaarallista lääkitsemistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, esim.neurobiologista oireilua omaava nuori kustantaa 500e/vrk eho-jaksolla, olen nähnyt paperin jossa oli mainittu tämä tieto, en tiedä oliko tarkoitettu nähtäväksi vai oliko vahingossa lähetetty mulle kyseinen paperi.
Erityisen huolenpidon jakso kestää max 3kk ja silloin nuoren tukena on moniammatillinen tiimi, johon kuuluu lääkäri, sairaanhoitaja, sosiaalityöntekijä sekä sosiaaliohjaajia. Tyypillisimpiä syitä eho -jaksoille ovat esim. nuoren vakavat päihdeongelmat, rikollisuus tai psyykkiset vaikeudet. Usein kyse on kaikista kolmesta yhtä aikaa ja nuori saattaa itseään vakavaan hengenvaaraan.
Tiimi joka ei edes tapaa asiakastaan. Hienoa.
Ei oikein vakuuta. Sossun tekstiä tuo ei selvästikään ole, he eivät työskentele nuorten kanssa laitoksissa, kuten noissa teksteissä kuvataan. Kannattaa perehtyä enemmän asiaan ennen kuin yrittää alkaa sillä provoamaan.
Asiassa sinänsä on perää siltä osin, että lastensuojelulaitoksia on moneen lähtöön ja yksittäisten työntekijöidenkin asenteilla on suuri merkitys. Se ei kuitenkaan liity millään tavalla lastensuojelun sossujen mielivaltaan, jota tässä kaiketi oli tarkoitus taas kritisoida. Päätökset sijoituksista ja huostaanotoista on aina viimesijaisia eikä sossut niitä tee sen vuoksi, että joku laitos hyötyisi taloudellisesti. Laitospaikoista on koko ajan pulaa eikä niihin todellakaan tarvitse asiakkaita haalia keksityin perustein.
Anonyymit wa viestit voivat olla vaikka Helinä Keijulta.