Uskonnollisuuden vaurioittuva vaikutus

Usko on yksinkertainen ja kaunis asia. Usko Jumalaan ja hänen poikaansa niin pelastut. Tämä Usko tekee työtään sinussa rakkautena joka säteilee muillekin.

Uskominen tuo rauhan. Uskonnollisuus on ihmisistä lähtöisin joka uskonnossa.

Kasvoin kiihkouskovaisten keskellä, lopputulos on se että olen äärettömän yksinäinen, masentunut, traumaattinen ihmisraunio. Tunnen järkyttävää turvattomuutta ja häpeää yhä vaikka olen jo 20+ v, lisäksi omaan olemattoman itsetunnon ja olen todella epävarma.

Osasin jo lapsena kyseenalaistaa sen aivopesun, mutta mitä lapsi muka voi sille tehdä? Kuka muka voisi suojella lapsia hulluilta hihhuleilta?

Kaikki ongelmani elämässäni johtuu lapsuudessa koetusta aivopesusta.

Vierailija kirjoitti:

Kasvoin kiihkouskovaisten keskellä, lopputulos on se että olen äärettömän yksinäinen, masentunut, traumaattinen ihmisraunio. Tunnen järkyttävää turvattomuutta ja häpeää yhä vaikka olen jo 20+ v, lisäksi omaan olemattoman itsetunnon ja olen todella epävarma.

Osasin jo lapsena kyseenalaistaa sen aivopesun, mutta mitä lapsi muka voi sille tehdä? Kuka muka voisi suojella lapsia hulluilta hihhuleilta?

Kaikki ongelmani elämässäni johtuu lapsuudessa koetusta aivopesusta.

Mielenterveysongelmat johtuu pitkälti sopeutumattomuudesta ympäristöön. Sinun kohdalla se on ollut sitä ettet ole kokenut omaksesi ympäristön ajatuksia ja arvoja. Kaikki eivät kärsi uskonnollisesta ympäristöstä jos omaksuvat opit mutta ne jotka eivät koe samalla tavalla joutuvat isoon ristiriitaan. Terapian avulla voisit rakentaa uutta itseäsi. Uskonnot muuttuvat vaarallisiksi silloin kun valmiit ajatukset ja elämisen mallit pakkosyötetään pienelle lapselle jonka aivot vasta kehittyy. Viimeistään murrosiässä kun pitää löytää oma identitettii ollaan hukassa jos ei olla opittu ajattelemaan itse.

Ymmärtäähän sen nyt järjelläkin että noin vähäpätöiset asiat kuin tanssi tai meikkaaminen ei voi olla mitenkään uskoon liittyviä. Miten nykypäivänä edes voi ajatella että olisi jotenkin parempi jos näyttää seinästä revityltä? Melkoista teko-oppia.

Tuon takia lapsia pitää suojella puheilla joita he eivät vielä ymmärrä. Kuten synti, helvetti, kuolema jne.

Minulla se näkyy siten että yksin ollessa pelkään Jumalan rankaisevan minua synneistä. Pelkään että olen huono uskova ja että joudun helvettiin. En koskaan pääse tästä pelosta mikä aktivoituu aina kun olen ihan yksin.

Vierailija kirjoitti:

Minulla se näkyy siten että yksin ollessa pelkään Jumalan rankaisevan minua synneistä. Pelkään että olen huono uskova ja että joudun helvettiin. En koskaan pääse tästä pelosta mikä aktivoituu aina kun olen ihan yksin.

Pelkoja syntyi paljon, Jumalaa ja isää piti pelätä, kurittaminen melkoisen ankaraa. Piiskaa tuli vaikka laki oli jo kieltänyt sen. Meillä sellaisia lakeja pidettiin väärinä, puuttumisena perheiden henkilökohtaisiin asioihin. Nykyään jo ymmärretään että lakeja pitää noudattaa.

50 luvunlapsi kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla se näkyy siten että yksin ollessa pelkään Jumalan rankaisevan minua synneistä. Pelkään että olen huono uskova ja että joudun helvettiin. En koskaan pääse tästä pelosta mikä aktivoituu aina kun olen ihan yksin.

Pelkoja syntyi paljon, Jumalaa ja isää piti pelätä, kurittaminen melkoisen ankaraa. Piiskaa tuli vaikka laki oli jo kieltänyt sen. Meillä sellaisia lakeja pidettiin väärinä, puuttumisena perheiden henkilökohtaisiin asioihin. Nykyään jo ymmärretään että lakeja pitää noudattaa.

Vaikka Jumala Isä kuvattiin rakastavana pelastajana, hänet kuvattiin myös pelottavaksi rankaisijaksi joka johtaa ison osan ihmiskuntaa tulimereen. Lapsena kuuntelin näitä raamatun kertomuksia tulimerestä, ikuisesta kadotuksesta ja tuomiopäivästä. Vieläkin pelkään ja olen traumatisoitunut pelkäämään Jumalan kostoa vaikka samanaikaisesti yritän turvata Jeesukseen. Tarinat oli liikaa herkälle mielelle joka traumatisoitui niin että pelot on seurannut koko elämän.

Meilläkin annettiin piiskaa koska sanottiin että joka vitsaa säästää, vihaa lastaan.  Se oli Raamatusta. Pelkäsin isää ja pelkäsin taivaan isää eli Jumalaa koska opin, että taivaan isä näkee kaikki synnit. Syntiähän oli kaikki, kuten esimerkiksi rytmillinen musiikki, kynsien värittäminen ja rumat sanat. Olin koko lapsuuden varma että joudun Helvettiin.

Meilläkin annettiin piiskaa koska sanottiin että joka vitsaa säästää, vihaa lastaan.  Se oli Raamatusta. Pelkäsin isää ja pelkäsin taivaan isää eli Jumalaa koska opin, että taivaan isä näkee kaikki synnit. Syntiähän oli kaikki, kuten esimerkiksi rytmillinen musiikki, kynsien värittäminen tussilla ja rumat sanat. Olin koko lapsuuden varma että joudun Helvettiin.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärtäähän sen nyt järjelläkin että noin vähäpätöiset asiat kuin tanssi tai meikkaaminen ei voi olla mitenkään uskoon liittyviä. Miten nykypäivänä edes voi ajatella että olisi jotenkin parempi jos näyttää seinästä revityltä? Melkoista teko-oppia.

Uskossa pelotellaan, että järkeä ei saa käyttää, se johtaa tulimereen. Onhan niitä epäilyksiä jokaisella, mutta ne pitää sammuttaa. Tätä toitotetaan seuroissa 3krt/vko.

T. Ex-lesta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärtäähän sen nyt järjelläkin että noin vähäpätöiset asiat kuin tanssi tai meikkaaminen ei voi olla mitenkään uskoon liittyviä. Miten nykypäivänä edes voi ajatella että olisi jotenkin parempi jos näyttää seinästä revityltä? Melkoista teko-oppia.

Uskossa pelotellaan, että järkeä ei saa käyttää, se johtaa tulimereen. Onhan niitä epäilyksiä jokaisella, mutta ne pitää sammuttaa. Tätä toitotetaan seuroissa 3krt/vko.

T. Ex-lesta

En kyllä ymmärrä ollenkaan noita. Kyllähän moni työpaikka jo edellyttää naisilta laittautumista. Mitä siistissä ulkonäössä voi olla syntiä? Miksi pitää näyttää rumalta koska eihän Jumala katso ihmisen pintaa?

Uskonnollisen kasvatuksen pitäisi luoda turvaa, ei pelkoa

Asiantuntijoiden mukaan uskonnollinen kasvatus voi olla lapsen psyykkiselle kehitykselle sekä hyvästä että pahasta. Oleellista on, millaisia tunteita se saa lapsessa aikaan.

Kirkko ja kaupunki 24.04.2017 13:00

Paniikkihäiriöitä, masennusta ja itsetuhoisuutta.

Useat tiukkojen uskonyhteisöjen entiset jäsenet ovat viime vuosina kertoneet julkisuudessa, miten lapsuuden uskonnollisuus on aiheuttanut sitkeitä mielenterveyden häiriöitä.

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila tarttui aiheeseen helmikuussa. Kurttila ehdotti opetus- ja kulttuuriministeriölle uuden asiantuntijalautakunnan perustamista. Sen tehtävä olisi valvoa, että uskonnolliset yhdyskunnat eivät riko lasten ihmisoikeuksia.

Olisiko yksinkertaisesti parempi, että lapsille ei puhuttaisi Jumalasta?

– En ajattele niin, vastaa lastenpsykiatri ja perheterapeutti Janna Rantala.

Rantalan mukaan ongelma ei niinkään ole uskonto, vaan se, mihin sitä käytetään. Vaarallisille vesille mennään, kun uskontoon liittyy painostusta, pakkoa tai syyllistämistä.

– On vaarallista, jos lapselle opetetaan, että hän tuhoutuu, jos toimii tai ajattelee väärin. Tai että jos lapsi uskaltaa ajatella eri tavalla kuin vanhempansa, perheyhteys katkeaa tai vanhemmat joutuvat häpeään, Rantala selittää.

Uskonnollinen kasvatus voi Rantalan mukaan olla lapsen psyykkiselle kehitykselle myös hyväksi. Parhaimmillaan se luo lapselle turvaa.

– Siinä on myös jotain lohdullista, että vanhempi tarjoaa selityksen maailmalle ja kertoo, mikä täällä on tärkeää, Rantala sanoo.

Hänen mielestään lapselle kannattaa myös selittää, että ihmiset ajattelevat näistä asioista eri tavoin.

– Lapselle voi sanoa, että me uskomme näin, monet ajattelevat toisin, ja meistä kukaan ei tiedä, miten nämä asiat lopulta ovat.

Ahtiaisen mukaan on yksilöllistä, minkälainen uskonnollinen kasvatus on lapselle psyykkisesti vahingollista. Perusajatus on kuitenkin sama kuin Janna Rantalalla: uskonnon pitää tuoda lapselle turvaa, ei pelkoja.

– Uskonto voi antaa lapsen identiteetille hyvät rakennuspuut. Uskonto kertoo, mistä elämässä on kyse ja että elämä on mielekästä, Ahtiainen selittää.

– Jokainen meistä on kerännyt omaan katsomukseensa aineksia siitä lähtien, kun olemme syntyneet. Lasta ei ole mahdollista kasvattaa tyhjiössä, vaan katsomus rakentuu niistä aineksista, mitä on.

Vanhemman ei tarvitse miettiä jokaista vastausta itse

Teologi ja terapeutti Janne Villa on vuosien ajan työskennellyt suomalaisten uskontojen uhrien kanssa.

– Minulla on monta terapia-asiakasta, jotka ovat kasvaneet jatkuvaan pelkoon. He pelkäävät esimerkiksi helvettiin joutumista, vaikka eivät enää edes usko mihinkään.

Myös Villa toteaa saman kaavan: traumoja syntyy, kun lapsi kasvatetaan uskontoon kiinni pelolla.

Villan mukaan luterilaisessa valtavirtakristillisyydessä uskonnolliset traumat ovat harvinaisia. Eniten ongelmatapauksia tulee niin sanotuista vapaista suunnista, tietyistä herätysliikkeistä, kulteista ja lahkoista.

On kuitenkin virhe ajatella, että jonkun liikkeen kaikki jäsenet voitaisiin panna samaan nippuun.

– Liikkeen kulttuurissa voi olla piirteitä vahingollisista kasvatustavoista, mutta läheskään kaikki vanhemmat eivät noudata sellaisia, Villa toteaa.

Minä kasvoin ihan "tavallisessa", luterilaisessa kodissa.

Koskaan en muista että olisi peloteltu helvetillä mutta itse ajattelin, että taivas ja helvetti ovat kumpikin olemassa. Muistan kun esimerkiksi LAB "when heaven gets dirty" -biisi soi tuohon aikaan ja kavahdin kun siinä laulettiin että hän rakastaa syntiään. Nyt aikuisena kun tuo kappale löytyi uudestaan niin muistin reaktioni siihen lapsena.

Uskonnollinen traumaoireyhtymä (Kaisa Klapuri)

Vaikka uskonnollinen vakaumus onkin yleensä ihmiselle ilon, toivon ja lohdun lähde, sisältyy fundamentalistiseen, epäterveeseen uskonnollisuuteen voimakkaasti pelon aspekti. Monet entiset uskonlahkojen jäsenet kuvailevat kokonaista elämää jatkuvan pelon ja ahdistuksen vallassa. 

Valtaosa entisistä uskovaisista kuvaa myös erästä abstraktimpaa huolenaihetta; jatkuvaa riittämättömyyden ja huonommuuden tunnetta. Tämä johtunee osin jo uskontojen perusolettamuksesta, jonka mukaan ihminen on itsessään kelpaamaton ja tarvitsee pelastusta synneistään. Myös jatkuvat vaatimukset parannuksenteosta tai työnteosta yhteisön hyväksi koetaan usein raskaiksi.

Pelot eivät suinkaan aina hellitä uskonnollisen yhteisön jättämisen jälkeenkään. Luopioiden osaksi luvatut kauheudet kummittelevat pahimmillaan loppuelämän ajan mielessä. Monet luopiot joutuvat myös rakentamaan elämänsä uudestaan aina uuden tuttavapiirin ja identiteetin muodostamisesta lähtien. Tämä ei helpota psyykkisen minän eheyttämistä.

Eräs sairaalateologi kertoi, että julkaisemattoman tutkimuksen mukaan paikallisten psykiatristen osastojen potilaista 35–40 % tulee uskonnollisesti fundamentalistista taustoista. 

Tutkija Marlene Winell on  kirjoittanut aiheesta Uskonnollinen traumaoireyhtymä. Hän on kohdannut työssään lukemattomia ihmisiä, joilla kaikilla on samanlaisia oireita: masennusta, ahdistusta, pelkoja, paniikkikohtauksia, työkyvyttömyyttä, sosiaalista toimintakyvyttömyyttä, unettomuutta, painajaisia ja itsetuhoisuutta. Oireet muistuttavat paljon traumanjälkeisen stressihäiriön (PTSD) oireita, mutta Winellin asiakkaita ei yhdistä jokin yksittäinen, tietty trauma, vaan uskonnollinen tausta. Useimmiten kyse on ihmisistä, jotka ovat syntyneet johonkin fundamentalistiseen yhteisöön, ja jotka ovat olleet toiminnassa erityisen omistautuneesti mukana. 

Olin kuuntelemassa ICSA:n vuosikonferenssissa yhdysvaltalaisen Heidi Houghin luentoa uskonnollisesta traumaoireyhtymästä. 

Hough kuvaili puheessaan, kuinka hänen sisällään asui koko hänen lapsuutensa ajan ”kirkko-Heidi” ja ”todellinen Heidi”. Kirkko-Heidi teki kiltisti, mitä odotettiin, mutta kärsi koko ajan syvistä peloista. Todellinen Heidi onnistui aikuisena löytämään tien vapauteen ja omannäköiseen elämään, mikä vaati vuosien eheytymistyön. Persoonan jakautuminen vaikuttaa dissosiatiiviselta, ja Hough mainitseekin, että moni uskonnollisesta traumaoireyhtymästä kärsivä saa ensin dissosiaatiohäiriö-diagnoosin, koska ammattilaisten on vaikea hyväksyä ja ottaa huomioon uskontojen vaikutuksia.

Hough esittelee listan varoitusmerkeistä, jotka altistavat uskonnollisen traumaoireyhtymän synnylle. Varottava oppi sisältää hänen mukaansa vaatimuksen itsekieltäymyksestä, opetusta maailmanlopusta, mustavalkoista ajattelua, voimakkaan me-he-jaottelun ja ylemmyyden tunteita (”vain meillä on totuus”).  

Tyypillisiä oireita uskonnollisesta traumaoireyhtymästä kärsivälle ovat Houghin mukaan hämmennys, vaikeus ajatella ja tehdä päätöksiä itse, tarkoituksen ja suunnan puuttuminen elämästä, huono itsetuntemus, pelko ”olla maailmallinen ja maailmassa”, tuomion pelko, masennus, itsemurha-ajatukset, viha, katkeruus, syyllisyys, suru, kostonhimo ja tunteiden ilmaisemisen vaikeus. Monilla on ongelmia syömisen, nukkumisen ja seksuaalisuuden kanssa. Yksinäisyyden ja huonommuuden tunteet ovat tavallisia, samoin perfektionismi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärtäähän sen nyt järjelläkin että noin vähäpätöiset asiat kuin tanssi tai meikkaaminen ei voi olla mitenkään uskoon liittyviä. Miten nykypäivänä edes voi ajatella että olisi jotenkin parempi jos näyttää seinästä revityltä? Melkoista teko-oppia.

Uskossa pelotellaan, että järkeä ei saa käyttää, se johtaa tulimereen. Onhan niitä epäilyksiä jokaisella, mutta ne pitää sammuttaa. Tätä toitotetaan seuroissa 3krt/vko.

T. Ex-lesta

Vähän kuin hyvä käännetään pahaksi. Minulle Jumalaan luottamus ja "älä epäile" on opetettu sellaisena "kaikki järjestyy"- ajatuksella. Periaatteessa sama asia, mutta ei negatiivisena uhkailuna.

Se luterilainen lapsi