Lue keskustelun säännöt.
Korona on opettanut mitkä asiat elämässä ovat olleet parhaita - kokemukset matkoilla
06.03.2021 |
Pariisin herääminen varhainen aamu kun kaupunki herää. Loppumattomalta tuntuva Ilta-aurinko Rooman kukkulalla. Wienin museoiden loppumattomat aarteet ja kahviloiden leivokset. Illallinen ystävien kanssa Pesaron pikkuravintolan syleilevän lämpimässä kesäyössä. Ilta loppuun asti hiotussa konsertissa Lontoossa. New Yorkin huimaava futurismi.
Ne ovat elämän todellisia huippuhetkiä. Joita aion vielä kokea lukemattomia, ihan pian.
Kommentit (49)
Vierailija kirjoitti:
No tavallaan aika köyhä elämä jos elämä on vain siinä että pääsee pois johonkin.
Onhan nuo hienoja hetkiä mutta kyllä ainakin minä toivoisin elämäni lopussa muistavani elämäni huippuhetkinä hiukan toisenlaisia hetkiä.
Olen periaatteessa samaa mieltä, mutta totuus on, että ainakin meidän perheessä parhaat hetket ovat kaikki tapahtuneet Suomen rajojen ulkopuolella.
Jälkeenpäin se vasta tajuaa kun muistellaan nyt jo isojen lasten kanssa yhteisiä aikoja. Parhaita juttuja on olleet juuri etelänreissut (meillä ei ole mökkiä, joten ne vastaavat meille mukavaa rentoutumista lämpimässä ilman kotitöitä), upeimmat kaupunkilomat (Suomen kulttuurinähtävyydet on toki nekin kierretty moneen kertaan, mutta kun ei niitä hienoja kohteita monta ole tässä maassa), ja ulkomailla vierailut sukulaisten ja ystävien luona (kun saa nähdä ihmisiä rennosti eikä tarvitse hissutella ja varoa pahoittavansa jonkun mielen).
Ihan sama mitä tapahtuu koronarintamalla, olen luvannut itselleni seuraavan etelänreissun tänä vuonna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
onpas aloittajalla ruusuiset kuvitelmat matkusteluistaan
Matkailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tavallaan aika köyhä elämä jos elämä on vain siinä että pääsee pois johonkin.
Onhan nuo hienoja hetkiä mutta kyllä ainakin minä toivoisin elämäni lopussa muistavani elämäni huippuhetkinä hiukan toisenlaisia hetkiä.
Eihän matkailua voi verrata omiin valmistujaisjuhliinsa, häihinsä, lastensa syntymiin jne. Matkat ovat vain helpoimmin toistettavia elämyksiä. Harvalle työnteko tai kotoilu antaa suuria elämyksiä.
Minä olen kyllä nauttinut matkoista enemmän kuin valmistumisestani, häistäni, tai lasten syntymistä. Ei ne nyt mitään upeita nautintoja ole minulle olleet, päinvastoin. Toki lapsista on sittemmin ollut paljon iloa, samoin miehestä, eikä valmistuminenkaan turhaa ollut, mutta ei ne mitään elämän huippuhetkiä ole.
Mulle taas muistutti siitä, että elämän tärkeimpiä asioita ovat ne läheiset ihmiset. Kun saat ihmisen teho-osastolta hengityskoneesta elävänä ja takaisin , voittaa se mennen tullen kaikki reissut. Vaikka niitäkin kaipaan kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tavallaan aika köyhä elämä jos elämä on vain siinä että pääsee pois johonkin.
Onhan nuo hienoja hetkiä mutta kyllä ainakin minä toivoisin elämäni lopussa muistavani elämäni huippuhetkinä hiukan toisenlaisia hetkiä.
Olen ajatellut että köyhä elämä on niillä jotka nyt koronan myötä ovat heränneet miten ihanaa on viettää aikaa perheen kanssa (eivätkö he ennen viettäneet?), miten hauskaa ulkoilu ja luonnossa liikkuminen on (eivät ennen sitä tehneet?), kuinka kivaa on laittaa kotona ruokaa ja vain oleilla (eivät ennen osanneet?) ja niin edes päin.
Näihin elämän perusasioihin vasta havahtuneet ovat eläneet sokeina ja köyhinä siitä perusarjesta ja sen ihanuudesta.
Minulle nuo on itsestään selviä, sitä elämän joka päiväistä suolaa jonka jaan rakkaideni kanssa uudelleen ja uudelleen.
Siksi kaipaan myös niitä erikoisia hetkiä joita en pääse kokemaan nyt.
Oon sit varmaan outo, mutta en todellakaan ole havahtunut ulkoilun ja luonnossa liikkumisen ihanuuteen, tai ruoanlaittoon tai pelkkään oleiluun. Hyi puistatus, inhoan niitä kaikkia. Läheisten kanssa toki tykkään olla, mutta senkin mieluiten jossain ulkomaan reissuilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tavallaan aika köyhä elämä jos elämä on vain siinä että pääsee pois johonkin.
Onhan nuo hienoja hetkiä mutta kyllä ainakin minä toivoisin elämäni lopussa muistavani elämäni huippuhetkinä hiukan toisenlaisia hetkiä.
Olen ajatellut että köyhä elämä on niillä jotka nyt koronan myötä ovat heränneet miten ihanaa on viettää aikaa perheen kanssa (eivätkö he ennen viettäneet?), miten hauskaa ulkoilu ja luonnossa liikkuminen on (eivät ennen sitä tehneet?), kuinka kivaa on laittaa kotona ruokaa ja vain oleilla (eivät ennen osanneet?) ja niin edes päin.
Näihin elämän perusasioihin vasta havahtuneet ovat eläneet sokeina ja köyhinä siitä perusarjesta ja sen ihanuudesta.
Minulle nuo on itsestään selviä, sitä elämän joka päiväistä suolaa jonka jaan rakkaideni kanssa uudelleen ja uudelleen.
Siksi kaipaan myös niitä erikoisia hetkiä joita en pääse kokemaan nyt.Oon sit varmaan outo, mutta en todellakaan ole havahtunut ulkoilun ja luonnossa liikkumisen ihanuuteen, tai ruoanlaittoon tai pelkkään oleiluun. Hyi puistatus, inhoan niitä kaikkia. Läheisten kanssa toki tykkään olla, mutta senkin mieluiten jossain ulkomaan reissuilla.
Varmasti on paljon ihmisiä joiden arki ei ole sitä kaikkein parasta elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Näitä lukiessa kyllä iski ihan tosi kovaa matkakuume! Toivottavasti rokotukset saadaan jo tämän vuoden puolella maailmanlaajuisesti siihen malliin, että voi taas lähteä seikkailemaan!
No ei saada.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
onpas aloittajalla ruusuiset kuvitelmat matkusteluistaan
Mitä tarkoitat? Miten niin kuvitelmat? Onko sun omat matkat olleet jotenkin epäonnistuneita sitten?
Minä NIIN samaistun Ap:hen, samanlaisia muistoja vaalin katselemalla valokuvia lähes joka päivä. Parhaita lähettelen puolisolle ja sitten muistellaan niitä ihania hetkiä yhdessä ❤️ ja suunnitellaan tulevia matkoja.
Budapestin keväiset puistot, Japani kirsikankukkien aikaan, Italian polttava kesähelle..... kuinka kaipaankaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No tavallaan aika köyhä elämä jos elämä on vain siinä että pääsee pois johonkin.
Onhan nuo hienoja hetkiä mutta kyllä ainakin minä toivoisin elämäni lopussa muistavani elämäni huippuhetkinä hiukan toisenlaisia hetkiä.
Mä en ymmärrä "arki on parasta" -ihmisiä. En todellakaan. Siis että jonkun mielestä töissä ja jumpassa käynti ja joku "join kahvia ja söin karjalanpiirakkaa kevätauringon säteiden pilkottaessa pilviverhon takaa", on oikeasti mielenkiintoista. Siis tosi hyvä niille joille joku pskaisessa harmaassa mettässä rämpiminen tai materialistinen perhejoulu on kiva juttu, mutta se on vaan...outoa. Ja pakostakin tulee mieleen, että teeskentelevät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tavallaan aika köyhä elämä jos elämä on vain siinä että pääsee pois johonkin.
Onhan nuo hienoja hetkiä mutta kyllä ainakin minä toivoisin elämäni lopussa muistavani elämäni huippuhetkinä hiukan toisenlaisia hetkiä.
Mä en ymmärrä "arki on parasta" -ihmisiä. En todellakaan. Siis että jonkun mielestä töissä ja jumpassa käynti ja joku "join kahvia ja söin karjalanpiirakkaa kevätauringon säteiden pilkottaessa pilviverhon takaa", on oikeasti mielenkiintoista. Siis tosi hyvä niille joille joku pskaisessa harmaassa mettässä rämpiminen tai materialistinen perhejoulu on kiva juttu, mutta se on vaan...outoa. Ja pakostakin tulee mieleen, että teeskentelevät.
Veikkaan että moni jos pääsisi kuukaudeksi Karibialle niin olisi vähän eri mieltä arjen ihanuudesta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen tässä maailmantilanteessa monia paremmassa asemassa, koska viihdyn niin hirveän hyvin kotona.
Jos mietin toisinpäin, että pandemian takia en saisi olla kotona, en viettää pitkiä aamuja omassa keittössä, en kävellä omalla pihalla istuttamassa kasveja... niin joo, se tuntuisi tosi pahalta. Ja varmaan niistä, jotka rakastaa matkustamista, tuntuu nyt siltä.
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä. Matkustaminen on yksi suurimmista intohimoistani. Elän muutenkin oikein hyvää elämää ja rakastan myös arkea sielunkumppanini kanssa, mutta kyllä ne matkoilla koetut asiat ovat jotain niin erityistä ja reissussa luodut muistot ikimuistoisimpia.
Se tunne kun neljän päivän vaelluksen jälkeen saapui varhain aamusta Machu Picchulle, vuoria peittänyt pilviverho väistyi ja aamuaurinko valaisi Incojen kadonneen kaupungin rauniot silmiemme edessä. Se näky oli jotain niin sanoinkuvaamattoman ihmeellistä, että salpasi hengen ja liikutti kyyneliin asti.
Se tunne joka kerta kun sukeltaa riutalla joka on niin täynnä väriä ja elämää ja siellä painottomana kaikenlaisten trooppisten kalojen ympäröimänä kokee aidosti olevansa ihan toisessa maailmassa.
Se tunne kun on koko päivän kiivennyt vuorenhuippua kohti ja istahtaa syömään eväsleipiä käsittämättömän upeiden maisemien ääreen ja fiilis on kuin olisi koko maailman huipulla.
Se tunne kun vietti koko päivän puisella katamaraanilla puikkelehtien vehreyttä pursuilevien saarien välissä vesiputouksia jahdaten, vain minä, mieheni ja katamaraanin omistava paikallinen perhe joilla riittää tietoa ja tarinaa ympäristöstä ja kulttuurista. Ja jotka laittavat kannella olevalla alkeisella grillillä niin hyvää ruokaa että pökerryttää.
Se tunne, kun Atacaman aavikolla Chilessä pääsi omin silmin näkemään, miksi sitä paikkaa kutsutaan maailman parhaaksi tähtitaivaan katselupaikaksi. Kun pieni ihmismieli yrittää ymmärtää ylhäällä loistavaa selkeää linnunrataa miljardine ja yhä miljardine tähtineen ja tuntee olonsa samalla niin pieneksi, samalla niin suureksi osaksi maailmankaikkeutta.
Se tunne, kun herää teltasta keskellä Afrikan savannia ja parinkymmenen metrin päässä kävelee villikirahveja puiden oksia mutustellen, vähät välittämättä ihmisten läsnäolosta. Kun myöhemmin safariautossa istuessa todistaa kun gepardi singahtaa juoksuun ja laukkaa hirmuvauhtia suoraan auton ohi kaikessa uljaudessaan. Kun joutuu arviolta viidenkymmenen elefantin perheen keskelle niiden siirtyessä juomapaikalta savannia kohti.
Kokemuksia, kokemuksia. Korvaamattomia, ainutlaatuisia, ikimuistoisia kokemuksia jotka tekevät elämästäni rikkaamman kuin olisin koskaan ennen osannut haaveillakaan. On tuntunut oudolta ja ehkä vähän vaikealtakin olla vain kotona viimeisen vuoden ajan, mutta tietenkin ymmärrän pitää perspektiiviä enkä ole valittanut enkä edes harkinnut minnekään lähtöä. Kyllä sitä sitten ehtii. Ja nyt on saanut paljon rahaa säästöön kun ei ole kulunut yhtään mihinkään ylimääräiseen. Ensi vuonna, jos tilanne on ohi, lähden mieheni kanssa vuoden mittaiselle maailmanympärysmatkalle.
Kuulostaa tosi kliseiseltä, vaikka sinulle yksilönä tietysti ainutlaatuista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Wien, Lontoo, NYC.
Pariisi, Sveitsin alpit Valais:ssa.
Espanjan rannikot. Portugal.
Ihana Munchen.
Saakeli että nyt alko ärsyttämään.
Minä kävin ennen koronaa ulkomaanmatkalla ehkä parin-kolmen vuoden välein ja jokaiselta matkalta on jäänyt hyviä muistoja. Kyllähän sitä voi kokea mieleenjääviä elämyksiä kun on poissa tutuista ympyröistä ja näkee erityisen esteettisiä paikkoja, maisemia tai muita vastaavia - turistirysät ovat turistirysiä, koska niissä on jotain sellaista, mikä viehättää suurella todennäköisyydellä ihmisiä.
Silti voin rehellisesti sanoa, että suurimmalla lämmöllä muistelen sellaisia tilanteita, joissa olen jonkun minulle rakkaan ihmisen kanssa ja meillä molemmilla on syystä tai toisesta todella hyvä olla tai hauskaa. Näitä kokemuksia on lomamatkoilta (lomalla on monesti kivaa!), mutta ihan myös kotitalon takapihalta kesähelteillä tuntikausien kiireettömästä loikoilusta tai tuosta lähimetsäryteiköstä syyshämärässä ja tihkusateessa, kun päätimme hetken mielijohteesta yrittää kiivetä puuhun :D
Seikkailla voi tutussa arjessakin :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tavallaan aika köyhä elämä jos elämä on vain siinä että pääsee pois johonkin.
Onhan nuo hienoja hetkiä mutta kyllä ainakin minä toivoisin elämäni lopussa muistavani elämäni huippuhetkinä hiukan toisenlaisia hetkiä.
Mä en ymmärrä "arki on parasta" -ihmisiä. En todellakaan. Siis että jonkun mielestä töissä ja jumpassa käynti ja joku "join kahvia ja söin karjalanpiirakkaa kevätauringon säteiden pilkottaessa pilviverhon takaa", on oikeasti mielenkiintoista. Siis tosi hyvä niille joille joku pskaisessa harmaassa mettässä rämpiminen tai materialistinen perhejoulu on kiva juttu, mutta se on vaan...outoa. Ja pakostakin tulee mieleen, että teeskentelevät.
Veikkaan että moni jos pääsisi kuukaudeksi Karibialle niin olisi vähän eri mieltä arjen ihanuudesta
No tottakai loma on ihanaa ei kai sitä kukaan kiistä. Mutta silti oma arki kannattaisi rakentaa sellaiseksi ettei vain elä lomasta lomaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tavallaan aika köyhä elämä jos elämä on vain siinä että pääsee pois johonkin.
Onhan nuo hienoja hetkiä mutta kyllä ainakin minä toivoisin elämäni lopussa muistavani elämäni huippuhetkinä hiukan toisenlaisia hetkiä.
Mä en ymmärrä "arki on parasta" -ihmisiä. En todellakaan. Siis että jonkun mielestä töissä ja jumpassa käynti ja joku "join kahvia ja söin karjalanpiirakkaa kevätauringon säteiden pilkottaessa pilviverhon takaa", on oikeasti mielenkiintoista. Siis tosi hyvä niille joille joku pskaisessa harmaassa mettässä rämpiminen tai materialistinen perhejoulu on kiva juttu, mutta se on vaan...outoa. Ja pakostakin tulee mieleen, että teeskentelevät.
Veikkaan että moni jos pääsisi kuukaudeksi Karibialle niin olisi vähän eri mieltä arjen ihanuudesta
Eipä ole mitään estettä ollut pääsystä mutta enpä ole lähtenyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä. Matkustaminen on yksi suurimmista intohimoistani. Elän muutenkin oikein hyvää elämää ja rakastan myös arkea sielunkumppanini kanssa, mutta kyllä ne matkoilla koetut asiat ovat jotain niin erityistä ja reissussa luodut muistot ikimuistoisimpia.
Se tunne kun neljän päivän vaelluksen jälkeen saapui varhain aamusta Machu Picchulle, vuoria peittänyt pilviverho väistyi ja aamuaurinko valaisi Incojen kadonneen kaupungin rauniot silmiemme edessä. Se näky oli jotain niin sanoinkuvaamattoman ihmeellistä, että salpasi hengen ja liikutti kyyneliin asti.
Se tunne joka kerta kun sukeltaa riutalla joka on niin täynnä väriä ja elämää ja siellä painottomana kaikenlaisten trooppisten kalojen ympäröimänä kokee aidosti olevansa ihan toisessa maailmassa.
Se tunne kun on koko päivän kiivennyt vuorenhuippua kohti ja istahtaa syömään eväsleipiä käsittämättömän upeiden maisemien ääreen ja fiilis on kuin olisi koko maailman huipulla.
Se tunne kun vietti koko päivän puisella katamaraanilla puikkelehtien vehreyttä pursuilevien saarien välissä vesiputouksia jahdaten, vain minä, mieheni ja katamaraanin omistava paikallinen perhe joilla riittää tietoa ja tarinaa ympäristöstä ja kulttuurista. Ja jotka laittavat kannella olevalla alkeisella grillillä niin hyvää ruokaa että pökerryttää.
Se tunne, kun Atacaman aavikolla Chilessä pääsi omin silmin näkemään, miksi sitä paikkaa kutsutaan maailman parhaaksi tähtitaivaan katselupaikaksi. Kun pieni ihmismieli yrittää ymmärtää ylhäällä loistavaa selkeää linnunrataa miljardine ja yhä miljardine tähtineen ja tuntee olonsa samalla niin pieneksi, samalla niin suureksi osaksi maailmankaikkeutta.
Se tunne, kun herää teltasta keskellä Afrikan savannia ja parinkymmenen metrin päässä kävelee villikirahveja puiden oksia mutustellen, vähät välittämättä ihmisten läsnäolosta. Kun myöhemmin safariautossa istuessa todistaa kun gepardi singahtaa juoksuun ja laukkaa hirmuvauhtia suoraan auton ohi kaikessa uljaudessaan. Kun joutuu arviolta viidenkymmenen elefantin perheen keskelle niiden siirtyessä juomapaikalta savannia kohti.
Kokemuksia, kokemuksia. Korvaamattomia, ainutlaatuisia, ikimuistoisia kokemuksia jotka tekevät elämästäni rikkaamman kuin olisin koskaan ennen osannut haaveillakaan. On tuntunut oudolta ja ehkä vähän vaikealtakin olla vain kotona viimeisen vuoden ajan, mutta tietenkin ymmärrän pitää perspektiiviä enkä ole valittanut enkä edes harkinnut minnekään lähtöä. Kyllä sitä sitten ehtii. Ja nyt on saanut paljon rahaa säästöön kun ei ole kulunut yhtään mihinkään ylimääräiseen. Ensi vuonna, jos tilanne on ohi, lähden mieheni kanssa vuoden mittaiselle maailmanympärysmatkalle.
Kuulostaa tosi kliseiseltä, vaikka sinulle yksilönä tietysti ainutlaatuista.
Minusta kuulostaa ihanalle. Tuli niin paljon muistoja mieleen ja kova matkakuume. Minä myös olen todella onnellinen vain matkoilla, vaikka ei tavallisessa arjessani mitään erityistä vikaa ole. Jotenkin se vapauden tunne ja se, että koko ajan näkee ja kokee jotakin uutta. Juuri nyt, jos maailma olisi normaali, mieluusti lähtisin vaikka vain Espanjaan. Vuokratulla autolla kierreltäisiin miehen kanssa siellä. Rakastan erityisesti Kastilian ylänköjä, hienoja värejä autiossa maisemassa, vanhoja kaupunkeja hienoine rakennuksineen, lämpimiä päiviä ja viileän usvaisia aamuja. Tienvarren yksinäisessä baarissa aamupalaksi nautittua vahvaa kahvia ja paahdettua patonkia . Iltapäivän kylmää olutta aurinkoisella terassilla lounaalla. Kylänraitilla kävelyä iltasella kylänväen joukossa kun kaikki ovat iloisia ja päällä on kauniit vaatteet ja naisilla hiukset kauniisti kammattu. Esteettisiä elämyksiä koko ajan silmän täydeltä.
Onneksi mä olen oikeasti tyytyväisin kotona. Matkustellut olen ja rehellisesti sanottuna parasta on ollut aina kotiinpaluu.
Näitä lukiessa kyllä iski ihan tosi kovaa matkakuume! Toivottavasti rokotukset saadaan jo tämän vuoden puolella maailmanlaajuisesti siihen malliin, että voi taas lähteä seikkailemaan!