Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ei tämä lopu ikinä, ei jaksa
Tässä nyt vuosi pitänyt jaksaa ja jaksaa. En enää kyllä jaksa.
Tajusin, että eihän tuolla hallituksella ole edes mitään suunnitelmaa koronavapaasta elämästä. Ne vaan puhuu sairaanhoidon kantokyvystä. Messukeskuskin voidaan ottaaa sairaalatilaksi. Ei ne edes ajattele että tämä virus olisi vuoden päästäkään pois.
Tämä paska jatkuu, kun ei edes yritetä tukahduttaa, vähän vaan koko ajan hillitään.
Kommentit (1556)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun isäni ja äitini ovat eläneet sota-ajan lapsina. En osaa edes kuvitella, kuinka raskasta silloin on ollut, perheiden isät vielä rintamalla. Eikä mitään tietoa sodan loppumisesta. Täyspäisiä, kunnon kansalaisia ovat vanhempani.
Nyt meillä ei ole tietoa epidemian loppumisesta, mutta keinoja sen nujertamiseen alkaa olla. On jo monta rokotetta, joita myös jaetaan ja kehitetään koko ajan. Ollaan myös saatu kokemusta potilaiden hoitamisesta.
Ja on saatu ohjeet, miten toimia, jotta tartuntariski vähenee. Lisäksi koko ajan opetellaan uusia toimintatapoja, joiden avulla elämme uutta normaalia.
Vanhaan normaaliin ei ole paluuta, kuten ei ollut sodan jälkeenkään.
Kyllä me pärjätään.Tämä diipdaapa on juuri sitä mikä ei auta ketään pärjäämään. Kaiken lisäksi se on alentavaa ja infantilisoivaa niitä kohtaan jotka kärsii tilanteesta. Samoin kuin ehdotus mitä voi harrastaa ja vaikka ”opetella uuden kielen”. Ei, masentunut ja näköalaton ihminen ei hyödy noista teidän tsemppiohjeista.
Sodasta osa ei selvinnyt hengissä, osa selvinneistä sai pysyviä psyykkisiä ja fyysisiä vaurioita, osa selvisi ilman niitä. Koronarajoituksista kaikki ei selviä ilman psyykkisiä/muita merkittäviä vaurioita, osa selviää. Puheesi ”uudesta normaalista” on juuri esimerkki siitä, miksi rokotteet ei ratkaise tilannetta. Rokotteet toki auttaa lääketieteellisesti ongelmaan, mutta taustalla on ideologia juuri tästä ”uudesta normaalista” (eli eletään vastekin rajoitusten kanssa rokotteista huolimatta koska koronaa ei voida hyväksyä pysyväksi taudinaiheuttajaksi muiden joukossa).
Sanoisin että maailmanlaajuiset rajoitukset ovat ihmiskoe, jollaista ei ennen ole tehty. No ainakin saimme tänne tuntumaa siitä millaista on elää diktatuurissa, tämä ”uusi normaali”.
Sinun ei tarvitsisi ponnistaa kuin yksi millimetri pitemmälle järkeilyssäsi. Mitä jos tunnustettaisiin että mielenterveysongelmaisia on Suomessa ollut aina ja tulee aina olemaan ja heille on saatavilla hoitoa.
Ja myös pitkästyneitä kakaroita on ollut aina. Jos heitä ei heti viedä puuhalandiaan he alkavat kehittää sisäistä elämäänsä ja opettelevat leikkimään itse.
Mielenterveysongelmat ovat räjähtämässä käsiin. Ja riittävää apua ei riitä kaikille. Mt ongelmia on ollut aina ja tulee aina olemaankin, kuten koronaakin. Tilanne on kuitenkin pahentunut viime vuoden aikana ja rajoitukset osuvat pahiten siihen väestönosaan (nuoriin) jotka ovat vasta rakentamassa elämäänsä. Tämä on todella väärin. Mutta sullahan ne ihmiset on vaan pitkästyneitä kakaroita, joita voit itse paremmuuden kuplasta keski-ikäisenä perheellisenä ja empatiakyvyttömänä halveksua. Kun ei kosketa sua itseäs.
Olen pienessä asunnossa yksin asuva lapseton henkilö joka on ollut jo yli vuoden 100% etätöissä. Kun nyt otit empatiakyvyttömyyden puheeksi, mieleeni tuli ihmetellä oletko koskaan kuullut projisoinnista?
Ok, ilmeisesti siis empatiakykyä ei riitä samassa tilanteessa oleville jotka siitä kärsii.
Omasta lapsenomaisesta itsekeskeisyydestäsi ja nimenomaisesta empatiakyvyttömyydestäsi kertoo se että oletat että vain sinä kärsit, etkä yhtään arkaile lyödä jokaista joka sinulle vastaa jollakin syytöksellä ja oletuksella. Kun joku antaa sinulle vinkkejä jotka eivät sinua miellytä korskeasti ohjeistat että ei pidä antaa nevoja joita ei ole pyydetty. Lapsellista marinaa sekä huonoa ja röyhkeää käytöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri avauduin samasta aiheesta tänne, en huomannut tätä ketjua. En jaksa minäkään, ja olen jo valmiiksi ahdistunut siitä mitä on vasta tulossa.
Pääsin opiskelemaan unelma-ammattiani viime syksynä, olin niin onnellinen kun vihdoinkin sain sisältöä elämälleni. Olin vuosia sairauden takia työttömänä. Raskauden takia työharjoittelu vietiin minulta pois, ja nyt olen taas kotona - opiskelu muuttui etäopinnoiksi ja työnteko siirtyi hamaan tulevaisuuteen.
Koska olin työtön ja kotona, oletusarvo oli tietenkin että hoidan itse oman lapseni etäopiskelun viime vuonna. Noh, tottakai koska hoidin omaa lastani ja olin kotona, sain taakakseni hoitaa myös mieheni päiväkoti-ikäisen, myös hänen äitinsä luonapitopäivinä. En kestä jos koulut ja varsinkin päiväkodit menee taas kiinni, en vaan kestä.
Muutettiin miehen kanssa uudelle ja täysin tuntemattomalle paikkakunnalle, en ole ehtinyt saamaan täältä ystäviä. Mies on mustasukkaista tyyppiä, joten ei siedä olla ilman että valvoo minua, joten ystävien kanssa vaikka baari-illat olivat ehdoton ei. Nyt koronan aikana multa on viety se pienikin vähä, mikä mulla oli. En pääse kauppakeskukseen katsomaan kivoja vaatteita, käyn vaan lähikaupassa koska prismassa koronan riski on suurempi. Vihaan tota hiton lähikauppaa.
Miestä en jaksanut oikein ennen koronaakaan, koska kaikki aika piti viettää hänen kanssaan. No arvatkaa jaksanko nyt vieläkin vähemmän. Haluaisin erota, mutta en voi koska olen raskaana.
Olen aivan yksin, miten tätä voi enää jaksaa.
Voimia sulle ❤️ Ei kellään ole oikeutta kytätä menojasi. Miehesi toiminta on henkistä väkivaltaa. Korona tekee vielä vaikeammaksi irtipääsyn. Estäkö miehesi sulta Prismaan ja kauppakeskuksiin menon? Hänellä ei ole siihen oikeutta! Jos itse epäröin niihin menoa, ajattelisin niissä tartuntariskiä olevan lähikauppaa pienempi, koska ilmanvaihto on hyvä, tilaa paljon ja turvavälit helppo pitää. Mene ihmeessä jos se on sulle henkireikä.
Ihana, kiitos että vastasit mulle ❤️
Niinhän se taitaa olla ainakin joltain osin henkistä väkivaltaa. Mutta kuten totesit, sekin on jäänyt koronan takia ihan toissijaiseksi jutuksi. Nyt sitä väkivaltaa ei edes ole, koska en ikinä ole missään muualla kuin kotona. Luulen että mies vain nauttii siitä, tai ainakin tuntuu siltä.
Kauppakeskukseen en uskalla itse mennä, Jumbossa oon yleensä ennen käynyt, mutta sielläkin oli nyt sitä koronaa. Tuo Prismaan meno on täysin miehen kotkotuksia, yritin eilen itsekin selittää että se koronan mahdollisuus on pienempi siellä kuin tossa meidän homeisessa lähikaupassa.
Yritin päästä keskustelemaan diakonissalaitokselle, mutta ne ei ota vastaan nyt ketään, muuta kuin puhelimitse. Haluaisin joskus edes tavata jotain henkilöä, joka kuuntelee mua ja kysyy multa mitä kuuluu. Tai ylipäätään tavata edes jotain ihmistä.
Säälittää tuoda vauva tämmöiseen maailmaan. Omalta osaltani jopa syytän itseäni siitä, että omat lapseni joutuu täällä kärsimään näistä kauheuksista. Ei mitään muuta enää kuin viruksia, väkivaltaa ja yksinäisyyttä.
Harmi että diakonissalaitokselle ei otettu vastaan 😢 Oletko kokeillut terveysasemaa? Tai neuvolapsykologia? Sieltä voisi saada juuri tähän apua. Kuulostaa siltä että miehesi hallitsee ja vangitsee sinua/sinut koronaan vedoten, vaikka todennäköisin syy on hänen omistushalunsa. Älä tunne syyllisyyttä ❤️ Muista että raskaus ei estä eroamista. Yleensä on helpompaa olla vapaa ja yksinhuoltaja kuin huonossa suhteessa. Toivotan sulle viisautta ja voimia!
Kiitos ❤️
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässäkin ketjussa huomaa miten koronakuplassaan hyvin jaksaneet ovat kapeakatseisia ja empatiakyvyttömiä. Minullakin on ollut asiat ihan hyvin, asun mukavassa talossa yhdessä mukavan mieheni kanssa ja pystyn tekemään etätöitä ja näkemään säännöllisesti ystäviäni... Kaipaan kyllä live-musiikkia ja ravintola-iltoja mutta jaksan ilmankin.
Silti ymmärrän heitä ketkä asuvat yksin yksiöissään ja ovat sinkkuja ja ovat menettäneet lähes kaiken iloa ja sosiaalisia kohtaamisia tuovan. Ymmärrän ja symppaan. En tiedä miten minä jaksaisin jos tämä tilanne olisi tapahtunut kuusi vuotta sitten, kun nuorena asuin ahtaassa parvekkeettomassa kerrostaloasunnossa kaukana kavereistani ja työskentelin osa-aikaisena kaupan kassana. Jos tuossa tilanteessa ne pienet elämään iloa tuoneet odotetut keikat, juhlat ja matkat olisivat peruuntuneet, eikä olisi ollut kalenterissa muita suunnitelmia kuin että Jaksaa, jaksaa jaksaa, niin en varmasti olisi jaksanut. Ihmisiä on erilaisia ja eri elämänvaiheissa.
Jaksamattomia syyllistetään minä-minä-minä asenteesta, vaikka yhtälailla nämä syyllistäjät ajattelevat vain omasta näkökentästään. "Miten joku ei jaksa kun MINÄ olen jaksanut 200 neliön talossani yhdessä mieheni ja kolmen muksuni kanssa ja tämä ei ole vaikuttanut MINUN harrastuksiini kun MINÄ en ole missään juottoloissa, museoissa tai uimahalleissa käynyt sitten vuoden 1998."
Mutta kun meillä ei ole ollut sitä ulkonaliikkumiskieltoa, mikä siis estää sinkkua tapaamasta ystäviä? Voi mennä vaikka kävelylle, ottaa kahvit termokseen ja istua vähän kauempana toisistaan. Ennen koronaakin sitä paitsi sosiaalinen kanssakäyminen on ollut pitkälti verkossa. En oikein ymmärrä mikä nyt on niin erilaista. Voi tavata ihmisiä, vähän eri tavalla vain. Ulkoilu luonnossa sitä paitsi nostaa ihan tutkitusti mielialaa, mutta uskallapas ehdottaa, heti on joku lukaalissa asuva parempiosainen.
Ylipäänsä ihmiset kaipaa empatiaa ja ymmärrystä siitä että ovat uupuneita ja se voi auttaa enemmän kuin tällaiset ratkaisujen tarjoamiset. Siitä tulee vaikutelma sinusta että olisit parempiosaiset likaamista asuva kun jakelet näitä neuvoja kysymättä.
Tämä on niin totta. Ratkaisukeskeinen ja tekninen neuvojen antaminen siitä, mitä voi tehdä, on mielestäni tässä tilanteessa aika turhaa. Eiköhän jokainen tajua mitä voi tehdä. Joskus tämä tilanne vaan turhauttaa aika paljon, ja ihmisten pitäisi antaa tilittää rauhassa ilman ratkaisujen tarjoamista.
Olen itse sosiaalialalla, ja meillä ihan peruskäytäntö, että jos jotain kollegaa v*tuttaa, niin ei ekana ruveta tarjoamaan jotain ohjetta tai neuvoa, vaan annetaan purkaa se paha olo pois. Sitten tulee parempi olo.
Ilmankos sosiaalityöntekijöitä monesti pidetäänkin jeesustelijoina. Kun on paljon ihmisiä, joita nimenomaan auttavat konkreettisten ratkaisujen löytyminen, eikä turhanpäiväinen lätinä. Tähän tilanteeseen vain ratkaisuja ei ole: keikalle, elokuviin, juhliin tai ulkomaille ei nyt vain pääse, ja nämä ovat monelle niitä henkireikiä arjessa. Siksi niitä kävelylenkkejä ja kirjojen lukemista on turha tuputtaa - molemmat ovat oikeasti tosi mukava tekemistä, mutta ne eivät ole varsinaista hauskanpitoa tai irtiottoja arjesta.
Missasit pointin lahjakkaasti. Totta kai ihmiset tarvitsevat konkreettisia ratkaisuja. Mutta aina ei ole mielekästä sellaista tarjota. Veikkaan ettei moni sosiaalityöntekijän asiakaskaan loppupeleissä haluaisi aivan konkreettisia neuvoja. "Olen työtön peliriippuvainen." -> "Mene töihin ja lopeta pelaaminen." -> "No älä hitossa, enpä olisikaan itse keksinyt tuota!" ... En silti tarkoita sitä, etteikö heitä pitäisi auttaa, mutta ei elämä ole niin yksinkertaista, että joku sosiaalityöntekijä voi vain painaa jotain lausua parit taikasanat, ja sitten alkaa homma pelittää. Ihmiset yleensä tietävät itsekin mitä heidän pitäisi tehdä.
Samalla tavalla näissä korona-asioissa ei hirveästi kiinnosta kuunnella jotain "pidä Zoom-illanvietto" tai "mene metsään"-ohjeita, koska ne eivät ongelmia ratkaise.
Mikä sitten ratkaisee? Mua työnantajana alkaa hieman huolestuttaa, jos nuoret innokkaat opiskelijat, joiden tulevaisuudessa olisi tarkoitus innovoida, kehittää uusia juttuja, tunnistaa asiakkaiden ongelmia ja keksiä niihin ratkaisut, eivät keksi edes ratkaisua siihen, miten voisivat tutustua opiskelukavereihinsa ja mitä yhteistä heidän kanssaan voisi järjestää. Toki riippuu vähän opiskeltavasta alastakin, mutta kannattaa muistaa, että jos nyt pandemian aikana on ollut aktiivisesti kehittämässä toimintamallia opiskelijoiden tutustumisen, viihtymisen ja jaksamisen parantamiseksi, sen voi laittaa työpaikkaa hakiessaan CV:hen. Se nimittäin kertoo työnahkijan valmiuksista kohdata ongelmatilanteita, toimia paineen alaisena, kehittää uusia ideoita ja ratkaisuja sekä saada porukka innostettua mukaan hankkeeseen. "Hyvä tyyppi" ei ole pomon serkku vaan juuri tällainen henkilö.
Vierailija kirjoitti:
Kermaperseyhteiskunnan kermapersesukupolvet vinkuvat. Huoh.
Itse milleniaalina pärjään oikein hyvin kun osaan viihdyttää itseäni enkä tarvitse kasvokkain tapaamista tyydyttääkseni sosiaaliset tarpeeni.
Boomer-vanhemmilla taas tämä ottaa erittäin koville.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka haluatte elää ilman rajoituksia niin ymmärränkö oikein, että olisitte halukkaita menemään tuonne hankkimaan tartuntaa ja potentiaalisesti kuolemaan läheistenne kanssa, vai toivotteko, että se tapahtuisi "muille"?
Minulla on jo tartunta. Koko meidän perheellä on. Pelkäsin koonaa, noudatin rajoituksia pilkun tarkasti. Tartunta tuli töistä.
Enää en pelkää. Olemme perusterveitä ja normaalipainoisia, joten mahdollisen tarpeen tullessa laillisia perusteita sairaalahoidon eväämiselle meiltä ei ole. Niin kauan kuin elämää rajoitetaan, pienintäkään immuniteettia ei pääse syntymään.
Niin. Minä. Minä minä minä ja vielä kerran minä.
Kuka muu muka!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kestä enää yhtään Teams-palaveria enkä varsinkaan illanviettoa, en Zoom-harrastuksia enkä varsinkaan ULKOILUA!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässäkin ketjussa huomaa miten koronakuplassaan hyvin jaksaneet ovat kapeakatseisia ja empatiakyvyttömiä. Minullakin on ollut asiat ihan hyvin, asun mukavassa talossa yhdessä mukavan mieheni kanssa ja pystyn tekemään etätöitä ja näkemään säännöllisesti ystäviäni... Kaipaan kyllä live-musiikkia ja ravintola-iltoja mutta jaksan ilmankin.
Silti ymmärrän heitä ketkä asuvat yksin yksiöissään ja ovat sinkkuja ja ovat menettäneet lähes kaiken iloa ja sosiaalisia kohtaamisia tuovan. Ymmärrän ja symppaan. En tiedä miten minä jaksaisin jos tämä tilanne olisi tapahtunut kuusi vuotta sitten, kun nuorena asuin ahtaassa parvekkeettomassa kerrostaloasunnossa kaukana kavereistani ja työskentelin osa-aikaisena kaupan kassana. Jos tuossa tilanteessa ne pienet elämään iloa tuoneet odotetut keikat, juhlat ja matkat olisivat peruuntuneet, eikä olisi ollut kalenterissa muita suunnitelmia kuin että Jaksaa, jaksaa jaksaa, niin en varmasti olisi jaksanut. Ihmisiä on erilaisia ja eri elämänvaiheissa.
Jaksamattomia syyllistetään minä-minä-minä asenteesta, vaikka yhtälailla nämä syyllistäjät ajattelevat vain omasta näkökentästään. "Miten joku ei jaksa kun MINÄ olen jaksanut 200 neliön talossani yhdessä mieheni ja kolmen muksuni kanssa ja tämä ei ole vaikuttanut MINUN harrastuksiini kun MINÄ en ole missään juottoloissa, museoissa tai uimahalleissa käynyt sitten vuoden 1998."
Mutta kun meillä ei ole ollut sitä ulkonaliikkumiskieltoa, mikä siis estää sinkkua tapaamasta ystäviä? Voi mennä vaikka kävelylle, ottaa kahvit termokseen ja istua vähän kauempana toisistaan. Ennen koronaakin sitä paitsi sosiaalinen kanssakäyminen on ollut pitkälti verkossa. En oikein ymmärrä mikä nyt on niin erilaista. Voi tavata ihmisiä, vähän eri tavalla vain. Ulkoilu luonnossa sitä paitsi nostaa ihan tutkitusti mielialaa, mutta uskallapas ehdottaa, heti on joku lukaalissa asuva parempiosainen.
Ylipäänsä ihmiset kaipaa empatiaa ja ymmärrystä siitä että ovat uupuneita ja se voi auttaa enemmän kuin tällaiset ratkaisujen tarjoamiset. Siitä tulee vaikutelma sinusta että olisit parempiosaiset likaamista asuva kun jakelet näitä neuvoja kysymättä.
Tämä on niin totta. Ratkaisukeskeinen ja tekninen neuvojen antaminen siitä, mitä voi tehdä, on mielestäni tässä tilanteessa aika turhaa. Eiköhän jokainen tajua mitä voi tehdä. Joskus tämä tilanne vaan turhauttaa aika paljon, ja ihmisten pitäisi antaa tilittää rauhassa ilman ratkaisujen tarjoamista.
Olen itse sosiaalialalla, ja meillä ihan peruskäytäntö, että jos jotain kollegaa v*tuttaa, niin ei ekana ruveta tarjoamaan jotain ohjetta tai neuvoa, vaan annetaan purkaa se paha olo pois. Sitten tulee parempi olo.
Empatialle ja ymmärrykselle on paikkansa ja aikansa, mutta pelkällä empatiallla ja ymmärryksellä ei voi elää loputtomiin. Pitää myös keksiä ratkaisuja. Mä just mietin näiden viime syksynä aloittaneiden opiskelijoiden kohdalla, että kun he yliopistoista tai ammattikorkeakouluista valmistuttuaan menevät työelämään, heiltä nimenomaan edellytetään sekä ongelmien havaitsemista että ongelmien ratkaisemista. Opiskeluaikana tätä voi jo harjoitella. Asian kun ei tarvitse liittyä tulevaan työtehtävään vaan siihen, mikä tällä hetkellä on ongelmana. Uusien opiskelijoiden ongelmana ei ole pandemia eikä se, että kaikki kiva on kielletty. Heidän ongelmanaan on, että eivät ole päässeet tutustumaan toisiinsa, eivät ole löytäneet uusia kavereita eivätkä näinollen päässeet verkostoitumaan toistensa kanssa. Sen vuoksi heidän pitäisi nyt miettiä, miten tämä ongelma ratkaistaan. Ratkaisukeinoja kyllä löytyy, koska kyseessä ei ole mitkään ikäloput, joille tietokoneen käyttökin on aivan vierasta.
No eiköhän paras ratkaisu tutustumisongelmaan olisi päästä tapaamaan toisiaan face-to-face. Ja ongelma ratkeaa järjestämällä yksityisiä illanviettoja ihmisten asunnoilla. Turha kuitenkaan sitten meidän vanhempien ihmisten on paheksua sellaista toimintaa.
Ja please älkää jauhako jostain whatsapp-keskusteluista tai etätapaamisista, ei sellainen kanna määräänsä pidemmälle. Kyllä jossain kohtaa tarvitsee päästä myös luomaan kemiaa kasvokkain, ja tekemään asioita jotka kehittävät sitä ryhmähenkeä.
Kahden kuukauden päästä pääsee jo vaikka puistoihin picnikille. Miten aiot työelämässä osallistua ryhmähengen luomiseen, jos osa tai kukaan työporukasta ei ole samalla paikkakunnalla tai edes samassa maassa kanssasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun luen tätä palstaa niin saan tavallaan itse voimaa, kun mietin monen kokemia ikäviä asioita. En tietenkään iloitse muiden kokemuksista, mutta on hyvä itsekin kuitenkin muistaa, että muillakin on vaikeuksia. Itse olen yksinäinen nuori ja en ole mitään ihan normaalia elämää elänyt muutenkaan. Jo yläkoulu-aika hyvin yksinäistä, kiusaamista paljon ja ei ollut ystäviä. Olen mennyt lähinnä sen tavallisen tekemisen voimalla jo pitkään. Hyvin pieniä juttuja ( ulkoilu, musiikin kuuntelu, tv-sarjojen ja urheilun seuraaminen, lukeminen, satunnaiset kirppis ja ostosreissut jne) mutta ei mitään sen erikoisempaa pitkään aikaan. Minulle jo jokin reissu esim pääkaupunkiseudulle on jo ihan jotain erikoista. Rahat aika vähissä ja kun sitä seuraa ei ole niin en paljon käy missään. Minullekin on silti tämä elämä aika rankkaa ja jaksan ymmärtää niitä joilla voimat lopussa. Silti välillä tuntuu, että jotkut valittavat hyvinkin pienestä. En minäkään silti haluaisi tälläistä elämää ja aina oli ajatus, että saan sitä muutettua enemmän. Pelottavan yksinäistä ja välillä vaikeita päiviä. En haluaisi olla näin yksin. Minulla ei myöskään suvusta apua, kun ei olla tekemisissä paljonkaan. 148 viestin kirjoittajalle haluaisin sanoa, että älä anna kohdella itseäsi huonosti. Nyt kun on muutenkin vaikeaa aikaa niin pitäisi mieluummin kokea mukavia asioita. Eroa miettisin ainakin sitten myöhemmin jos tilanne ei parane.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässäkin ketjussa huomaa miten koronakuplassaan hyvin jaksaneet ovat kapeakatseisia ja empatiakyvyttömiä. Minullakin on ollut asiat ihan hyvin, asun mukavassa talossa yhdessä mukavan mieheni kanssa ja pystyn tekemään etätöitä ja näkemään säännöllisesti ystäviäni... Kaipaan kyllä live-musiikkia ja ravintola-iltoja mutta jaksan ilmankin.
Silti ymmärrän heitä ketkä asuvat yksin yksiöissään ja ovat sinkkuja ja ovat menettäneet lähes kaiken iloa ja sosiaalisia kohtaamisia tuovan. Ymmärrän ja symppaan. En tiedä miten minä jaksaisin jos tämä tilanne olisi tapahtunut kuusi vuotta sitten, kun nuorena asuin ahtaassa parvekkeettomassa kerrostaloasunnossa kaukana kavereistani ja työskentelin osa-aikaisena kaupan kassana. Jos tuossa tilanteessa ne pienet elämään iloa tuoneet odotetut keikat, juhlat ja matkat olisivat peruuntuneet, eikä olisi ollut kalenterissa muita suunnitelmia kuin että Jaksaa, jaksaa jaksaa, niin en varmasti olisi jaksanut. Ihmisiä on erilaisia ja eri elämänvaiheissa.
Jaksamattomia syyllistetään minä-minä-minä asenteesta, vaikka yhtälailla nämä syyllistäjät ajattelevat vain omasta näkökentästään. "Miten joku ei jaksa kun MINÄ olen jaksanut 200 neliön talossani yhdessä mieheni ja kolmen muksuni kanssa ja tämä ei ole vaikuttanut MINUN harrastuksiini kun MINÄ en ole missään juottoloissa, museoissa tai uimahalleissa käynyt sitten vuoden 1998."
Mutta kun meillä ei ole ollut sitä ulkonaliikkumiskieltoa, mikä siis estää sinkkua tapaamasta ystäviä? Voi mennä vaikka kävelylle, ottaa kahvit termokseen ja istua vähän kauempana toisistaan. Ennen koronaakin sitä paitsi sosiaalinen kanssakäyminen on ollut pitkälti verkossa. En oikein ymmärrä mikä nyt on niin erilaista. Voi tavata ihmisiä, vähän eri tavalla vain. Ulkoilu luonnossa sitä paitsi nostaa ihan tutkitusti mielialaa, mutta uskallapas ehdottaa, heti on joku lukaalissa asuva parempiosainen.
Ylipäänsä ihmiset kaipaa empatiaa ja ymmärrystä siitä että ovat uupuneita ja se voi auttaa enemmän kuin tällaiset ratkaisujen tarjoamiset. Siitä tulee vaikutelma sinusta että olisit parempiosaiset likaamista asuva kun jakelet näitä neuvoja kysymättä.
Tämä on niin totta. Ratkaisukeskeinen ja tekninen neuvojen antaminen siitä, mitä voi tehdä, on mielestäni tässä tilanteessa aika turhaa. Eiköhän jokainen tajua mitä voi tehdä. Joskus tämä tilanne vaan turhauttaa aika paljon, ja ihmisten pitäisi antaa tilittää rauhassa ilman ratkaisujen tarjoamista.
Olen itse sosiaalialalla, ja meillä ihan peruskäytäntö, että jos jotain kollegaa v*tuttaa, niin ei ekana ruveta tarjoamaan jotain ohjetta tai neuvoa, vaan annetaan purkaa se paha olo pois. Sitten tulee parempi olo.
Ilmankos sosiaalityöntekijöitä monesti pidetäänkin jeesustelijoina. Kun on paljon ihmisiä, joita nimenomaan auttavat konkreettisten ratkaisujen löytyminen, eikä turhanpäiväinen lätinä. Tähän tilanteeseen vain ratkaisuja ei ole: keikalle, elokuviin, juhliin tai ulkomaille ei nyt vain pääse, ja nämä ovat monelle niitä henkireikiä arjessa. Siksi niitä kävelylenkkejä ja kirjojen lukemista on turha tuputtaa - molemmat ovat oikeasti tosi mukava tekemistä, mutta ne eivät ole varsinaista hauskanpitoa tai irtiottoja arjesta.
Missasit pointin lahjakkaasti. Totta kai ihmiset tarvitsevat konkreettisia ratkaisuja. Mutta aina ei ole mielekästä sellaista tarjota. Veikkaan ettei moni sosiaalityöntekijän asiakaskaan loppupeleissä haluaisi aivan konkreettisia neuvoja. "Olen työtön peliriippuvainen." -> "Mene töihin ja lopeta pelaaminen." -> "No älä hitossa, enpä olisikaan itse keksinyt tuota!" ... En silti tarkoita sitä, etteikö heitä pitäisi auttaa, mutta ei elämä ole niin yksinkertaista, että joku sosiaalityöntekijä voi vain painaa jotain lausua parit taikasanat, ja sitten alkaa homma pelittää. Ihmiset yleensä tietävät itsekin mitä heidän pitäisi tehdä.
Samalla tavalla näissä korona-asioissa ei hirveästi kiinnosta kuunnella jotain "pidä Zoom-illanvietto" tai "mene metsään"-ohjeita, koska ne eivät ongelmia ratkaise.
Mikä sitten ratkaisee? Mua työnantajana alkaa hieman huolestuttaa, jos nuoret innokkaat opiskelijat, joiden tulevaisuudessa olisi tarkoitus innovoida, kehittää uusia juttuja, tunnistaa asiakkaiden ongelmia ja keksiä niihin ratkaisut, eivät keksi edes ratkaisua siihen, miten voisivat tutustua opiskelukavereihinsa ja mitä yhteistä heidän kanssaan voisi järjestää. Toki riippuu vähän opiskeltavasta alastakin, mutta kannattaa muistaa, että jos nyt pandemian aikana on ollut aktiivisesti kehittämässä toimintamallia opiskelijoiden tutustumisen, viihtymisen ja jaksamisen parantamiseksi, sen voi laittaa työpaikkaa hakiessaan CV:hen. Se nimittäin kertoo työnahkijan valmiuksista kohdata ongelmatilanteita, toimia paineen alaisena, kehittää uusia ideoita ja ratkaisuja sekä saada porukka innostettua mukaan hankkeeseen. "Hyvä tyyppi" ei ole pomon serkku vaan juuri tällainen henkilö.
Innovoida sitä ja tätä.. eiköhän aika moni ole täysin kypsä näihin etämeininkeihin. Kyllähän sitä voi ihmisten kanssa keskustella vaikka millä sovelluksilla, mutta ihmiset kaipaavat livekontaktia toistensa kanssa, eikä siitä mihinkään pääse. Suurin polte on ymmärrettävästi nuorilla, joista moni on vieraalla paikkakunnalla vailla suurta sosiaalista verkostoa. Ei kaikki asiat vain ratkea sillä että nyt kehitetään jokin uusi innovaatio. Etenkin jos pohjimmiltaan ihmiset eivät kaipaa lisää virtuaalista kanssakäymistä, vaan toistensa seuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun isäni ja äitini ovat eläneet sota-ajan lapsina. En osaa edes kuvitella, kuinka raskasta silloin on ollut, perheiden isät vielä rintamalla. Eikä mitään tietoa sodan loppumisesta. Täyspäisiä, kunnon kansalaisia ovat vanhempani.
Nyt meillä ei ole tietoa epidemian loppumisesta, mutta keinoja sen nujertamiseen alkaa olla. On jo monta rokotetta, joita myös jaetaan ja kehitetään koko ajan. Ollaan myös saatu kokemusta potilaiden hoitamisesta.
Ja on saatu ohjeet, miten toimia, jotta tartuntariski vähenee. Lisäksi koko ajan opetellaan uusia toimintatapoja, joiden avulla elämme uutta normaalia.
Vanhaan normaaliin ei ole paluuta, kuten ei ollut sodan jälkeenkään.
Kyllä me pärjätään.Tämä diipdaapa on juuri sitä mikä ei auta ketään pärjäämään. Kaiken lisäksi se on alentavaa ja infantilisoivaa niitä kohtaan jotka kärsii tilanteesta. Samoin kuin ehdotus mitä voi harrastaa ja vaikka ”opetella uuden kielen”. Ei, masentunut ja näköalaton ihminen ei hyödy noista teidän tsemppiohjeista.
Sodasta osa ei selvinnyt hengissä, osa selvinneistä sai pysyviä psyykkisiä ja fyysisiä vaurioita, osa selvisi ilman niitä. Koronarajoituksista kaikki ei selviä ilman psyykkisiä/muita merkittäviä vaurioita, osa selviää. Puheesi ”uudesta normaalista” on juuri esimerkki siitä, miksi rokotteet ei ratkaise tilannetta. Rokotteet toki auttaa lääketieteellisesti ongelmaan, mutta taustalla on ideologia juuri tästä ”uudesta normaalista” (eli eletään vastekin rajoitusten kanssa rokotteista huolimatta koska koronaa ei voida hyväksyä pysyväksi taudinaiheuttajaksi muiden joukossa).
Sanoisin että maailmanlaajuiset rajoitukset ovat ihmiskoe, jollaista ei ennen ole tehty. No ainakin saimme tänne tuntumaa siitä millaista on elää diktatuurissa, tämä ”uusi normaali”.
Sinun ei tarvitsisi ponnistaa kuin yksi millimetri pitemmälle järkeilyssäsi. Mitä jos tunnustettaisiin että mielenterveysongelmaisia on Suomessa ollut aina ja tulee aina olemaan ja heille on saatavilla hoitoa.
Ja myös pitkästyneitä kakaroita on ollut aina. Jos heitä ei heti viedä puuhalandiaan he alkavat kehittää sisäistä elämäänsä ja opettelevat leikkimään itse.
Mielenterveysongelmat ovat räjähtämässä käsiin. Ja riittävää apua ei riitä kaikille. Mt ongelmia on ollut aina ja tulee aina olemaankin, kuten koronaakin. Tilanne on kuitenkin pahentunut viime vuoden aikana ja rajoitukset osuvat pahiten siihen väestönosaan (nuoriin) jotka ovat vasta rakentamassa elämäänsä. Tämä on todella väärin. Mutta sullahan ne ihmiset on vaan pitkästyneitä kakaroita, joita voit itse paremmuuden kuplasta keski-ikäisenä perheellisenä ja empatiakyvyttömänä halveksua. Kun ei kosketa sua itseäs.
Miten tilanne mielestäsi pitäisi ratkaista? Jos rajoituksista nyt luovutaan, seuraavana huonosti menee riskiryhmäläisillä sekä sairaalan henkilökunnalla. Tämä johtaa myös mielenterveysongelmiin sekä muihin terveysongelmiin, kun korona leviää ja vammauttaa ihmisiä. Kerro sinä mikä olisi siis hyvä ratkaisu tähän asiaan, joka ei toisi muunlaisia ongelmia?
Kiitos kysymyksestä!
A) kohdentaa rokotteet pahiten kärsiville alueille, jotta esim HUS-alue saataisiin rauhoittumaan. Se auttaisi myös muuta Suomea.
B) lopettaa ensiksi nuoriin kohdistuvat rajoitukset (etäkoulu pois eka toiselta asteelta ja yläasteelta, ja sitten korkealta asteelta). Tämä olisi tärkein!
C) saada edes 10% koronan hoitoon tulleesta rahasta lisärahoitukseksi jotta tilanteen aiheuttamat mt ongelmat voitaisiin hoitaa
D) lopettaa joka tartunnan raportointi, se ei auta ketään ja tätä on nyt tehty jo vuosi
E) tehdä exit suunnitelma, eli miten voidaan palata normaaliin. Myöntää, että korona ei lähde maailmasta vaan elämän tulee jatkua siltä huolimatta. Suunnitelma, koska ja millä sairausmäärällä esim tapahtumia voidaan järjestää jne.
F) lopettaa syyllistävä puhe
G) kirjastot, museot yms paikat missä tuskin tulee tartuntoja heti auki.Kapakat saa puolestani pysyä kiinni vähän aikaa. Tärkeintä saada nuoret takaisin kouluun ekaksi.
B) Tarkoittaa sitä, että mielestäsi on ok vaarantaa opettajien henki ja terveys. Opettajissa on paljon riskiryhmäläisiä ja perusterveitä yli 50-vuotiaita, joilla on jo ikänsä puolesta suurempi riski saada taudin vaikea muoto.
Eniten minua on ketuttanut (kauniisti sanottuna) nämä välinpitämättömät.
Tilanne olisi ollut koko ajan täysin toinen, jos jokainen olisi hoitanut ns. oman tonttinsa kunnolla.
Väsyttää se, että ite tehnyt suuri muutoksia tämän vuoksi elämässään enkä ole todellakaan ainoa ja sitten nämä vapaamatkustajat hilluvay välittämättä mistään muusta kuin itsestään. Se tässä minua on kuluttanut, turhauttanut. Ikinä en tule anteeksi antamaan näille kusipäille, se on varmaa.
Silti jaksan. Pakko jaksaa. Tämä kyllä loppuu aikanaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tarkoitus onkin päästä uuteen maailmanjärjestykseen ajaen alas tämä nykyinen. Siksi loppua ei tunnu näkyvän. On odotettavissa vain muutos...maailmanlaajuiseen pedonmerkkiyhteiskuntaan. joka puolellahan tämä keinotekoinen katastrofi on käynnissä
Älkää unohtako että me olemme sodassa!
Me kaikki jotka pidämme maskia ja noudatamme muita turvaohjeita olemme sotilaita. Muut ovat maanpettureita!
Hoitajat ja lääkärit ovat upseeristoa ja sankareita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurista kuolonvuosistakin selvittiin 1695-1697. Mutta joka kolmas ei selvinnyt. Vainajia lojui ympäriinsä, ei jaksettu haudata.
Siihen nähden tämä aika pientä. On sentään safkaa.Safkaa on, mutta kuinka kauan?
Eilen julkaistiin uutinen ylellä, jossa kerrotiin valtion kriisivarastojen olevan tyhjät.
Viesti poistetiin välittömästi, eikä sitä löydy enää edes webbihistoriasta.
Nyt kyllä pitäisi ihmiset hälytyskellojen soida ja kovaa.
Miksi valtionjohto poistatti tämän tiedon välittömästi?
Suosittelen kaikkia ottamaan heti talteen kaikki tälläiset oikeasti tärkeät uutiset ja siirtämään ne esim. Omaan sähköpostiin tai wordiin jotta voimme jakaa niitä.
Jos joku ei tiedä miten se tapahtuu niin tässä ohjeet:
"Maalaa" linkki, älypuhelimessa kysyy heti mm. "Kopioi", klikkaa sitä ja siirry sopivalle kopiointialustalle.
Kun kursori on oikealla kohdalla, älypuhelin tarjoaa vaihtoehtoa "liitä". Klikkaa uudesta niin otsikko on kopioitu.
Sama juttu koko tekstin kanssa. Muista tallentaa! Nämä ovat tärkeitä ja järkyttäviä uutisia. Jos ja kun tulee vielä pahempi pandemiaa, ruoka voi mennä säännöstelyyn.
Minä ole niitä pskiaisia, jota tämä koko korona-aika vain huvittaa. Tämä on ollut pelkkää plussaa minulle.
Etätöitä, jotka sujuvat erittäin mallikkaasti, tulosta syntyy, duunipaikan ekstrovertit kyläluudat ovat sitä vastoin pulassa - nyt paljastuu heidän heikko tuottavuus ja toisaalta heidän verkostointikykynsä ei ole päässyt nyt täyteen kukkaansa, vaikka yrittävät tietysti teams-kokouksissa olla koko ajan äänessa.
Rahaa on säästynyt paljon, joten olen sijoittanut sitä myös eri tahtiin kuin ennen. En kaipaa ulkomaita, enkä ole enää muutenkaan viihtynyt iltariennoissa. Taide ei menettänyt merkitystään jo aikoja sitten, netti tarjoaa viihdettä, tietoa ja taidettakin sen verran kuin tarvitsen. Harrastukset pienoismallien rakentelusta, tähtien kuvaamiseen ja joogaan ja jousiammuntaa ovat muutenkin itsekseen puuhastelua, joten niissäkään en ole menettänyt mitään.
Mutta parasta on se, ettei tarvitse nähdä ja tavata fyysisesti ihmisiä. Se on aivan parasta. Pidän yhteyttä netin kautta, ja se on erittäin riittävä. Ikävien ihmisten häviäminen omasta elämästä on ollut kuin jokin suuri oivallus - tällaista on siis kun ei tarvitse kuunnella joka asiasta marmattavan siskon länkytystä tai nousukasmaisen serkkupojan vihantäyteistä paasausta ja oman agendan joka paikkaan tunkemista.
Tämä saisi jatkua ikuisesti mun puolesta. Kerrankin olen per suloisten kanssa jostakin samaa mieltä, tosin tietysti eri perustein - 'pitkitetään vaan tätä tilannetta, ei suojauduta, ei tehdä mitään, pikku lentsu se vain on, kuolkoon heikot, mitä me siitä, kuolee ne muutenkin, niiden takia ei taloutta romauteta ja viedä ahdinkoon koko väestöä, pitkitetään, pitkitetään, kyllä se siitä laantuu ja jossain vaiheessa rokotukset tepsii'. Joo-o, kyllä se mulle sopii, toivottavasti monta kyläluuta-länkyttäjää saa tartunnan kylillä juostessaan. Mut ei tietenkään niin hyvin käy, he vain jatkavat porskutustaan ja levittävät tautia ja asettavat vaaraan muut.
Niin tämä kyllä (toivottavasti) loppuu aikanaan. Mietin silti monesti muuttuuko elämäni kuitenkaan. Ehkä niillä joilla kaikki paremmin on erilainen tilanne odottaa sitä "normaalia" elämää. Ja niillä joilla on läheisiä ja ystäviä muutenkin. He tavallaan pääsevät sitten siihen tavalliseen elämään takaisin, kun muu joukko jatkaa yksinäistä elämäänsä. Tämäkin asia pelottaa välillä ja mietin, että minua ei tavallaan odota se "normaali" elämä niin kuin jollakin muulla.
Vierailija kirjoitti:
Kun luen tätä palstaa niin saan tavallaan itse voimaa, kun mietin monen kokemia ikäviä asioita. En tietenkään iloitse muiden kokemuksista, mutta on hyvä itsekin kuitenkin muistaa, että muillakin on vaikeuksia. Itse olen yksinäinen nuori ja en ole mitään ihan normaalia elämää elänyt muutenkaan. Jo yläkoulu-aika hyvin yksinäistä, kiusaamista paljon ja ei ollut ystäviä. Olen mennyt lähinnä sen tavallisen tekemisen voimalla jo pitkään. Hyvin pieniä juttuja ( ulkoilu, musiikin kuuntelu, tv-sarjojen ja urheilun seuraaminen, lukeminen, satunnaiset kirppis ja ostosreissut jne) mutta ei mitään sen erikoisempaa pitkään aikaan. Minulle jo jokin reissu esim pääkaupunkiseudulle on jo ihan jotain erikoista. Rahat aika vähissä ja kun sitä seuraa ei ole niin en paljon käy missään. Minullekin on silti tämä elämä aika rankkaa ja jaksan ymmärtää niitä joilla voimat lopussa. Silti välillä tuntuu, että jotkut valittavat hyvinkin pienestä. En minäkään silti haluaisi tälläistä elämää ja aina oli ajatus, että saan sitä muutettua enemmän. Pelottavan yksinäistä ja välillä vaikeita päiviä. En haluaisi olla näin yksin. Minulla ei myöskään suvusta apua, kun ei olla tekemisissä paljonkaan. 148 viestin kirjoittajalle haluaisin sanoa, että älä anna kohdella itseäsi huonosti. Nyt kun on muutenkin vaikeaa aikaa niin pitäisi mieluummin kokea mukavia asioita. Eroa miettisin ainakin sitten myöhemmin jos tilanne ei parane.
Vaikutat älykkäältä ja empaattiselta ihmiseltä. Moni haluaisi varmasti kaltaisesi ystävän. Toivottavasti kohtaat vielä toisen samanhenkisen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässäkin ketjussa huomaa miten koronakuplassaan hyvin jaksaneet ovat kapeakatseisia ja empatiakyvyttömiä. Minullakin on ollut asiat ihan hyvin, asun mukavassa talossa yhdessä mukavan mieheni kanssa ja pystyn tekemään etätöitä ja näkemään säännöllisesti ystäviäni... Kaipaan kyllä live-musiikkia ja ravintola-iltoja mutta jaksan ilmankin.
Silti ymmärrän heitä ketkä asuvat yksin yksiöissään ja ovat sinkkuja ja ovat menettäneet lähes kaiken iloa ja sosiaalisia kohtaamisia tuovan. Ymmärrän ja symppaan. En tiedä miten minä jaksaisin jos tämä tilanne olisi tapahtunut kuusi vuotta sitten, kun nuorena asuin ahtaassa parvekkeettomassa kerrostaloasunnossa kaukana kavereistani ja työskentelin osa-aikaisena kaupan kassana. Jos tuossa tilanteessa ne pienet elämään iloa tuoneet odotetut keikat, juhlat ja matkat olisivat peruuntuneet, eikä olisi ollut kalenterissa muita suunnitelmia kuin että Jaksaa, jaksaa jaksaa, niin en varmasti olisi jaksanut. Ihmisiä on erilaisia ja eri elämänvaiheissa.
Jaksamattomia syyllistetään minä-minä-minä asenteesta, vaikka yhtälailla nämä syyllistäjät ajattelevat vain omasta näkökentästään. "Miten joku ei jaksa kun MINÄ olen jaksanut 200 neliön talossani yhdessä mieheni ja kolmen muksuni kanssa ja tämä ei ole vaikuttanut MINUN harrastuksiini kun MINÄ en ole missään juottoloissa, museoissa tai uimahalleissa käynyt sitten vuoden 1998."
Mutta kun meillä ei ole ollut sitä ulkonaliikkumiskieltoa, mikä siis estää sinkkua tapaamasta ystäviä? Voi mennä vaikka kävelylle, ottaa kahvit termokseen ja istua vähän kauempana toisistaan. Ennen koronaakin sitä paitsi sosiaalinen kanssakäyminen on ollut pitkälti verkossa. En oikein ymmärrä mikä nyt on niin erilaista. Voi tavata ihmisiä, vähän eri tavalla vain. Ulkoilu luonnossa sitä paitsi nostaa ihan tutkitusti mielialaa, mutta uskallapas ehdottaa, heti on joku lukaalissa asuva parempiosainen.
Ylipäänsä ihmiset kaipaa empatiaa ja ymmärrystä siitä että ovat uupuneita ja se voi auttaa enemmän kuin tällaiset ratkaisujen tarjoamiset. Siitä tulee vaikutelma sinusta että olisit parempiosaiset likaamista asuva kun jakelet näitä neuvoja kysymättä.
Tämä on niin totta. Ratkaisukeskeinen ja tekninen neuvojen antaminen siitä, mitä voi tehdä, on mielestäni tässä tilanteessa aika turhaa. Eiköhän jokainen tajua mitä voi tehdä. Joskus tämä tilanne vaan turhauttaa aika paljon, ja ihmisten pitäisi antaa tilittää rauhassa ilman ratkaisujen tarjoamista.
Olen itse sosiaalialalla, ja meillä ihan peruskäytäntö, että jos jotain kollegaa v*tuttaa, niin ei ekana ruveta tarjoamaan jotain ohjetta tai neuvoa, vaan annetaan purkaa se paha olo pois. Sitten tulee parempi olo.
Ilmankos sosiaalityöntekijöitä monesti pidetäänkin jeesustelijoina. Kun on paljon ihmisiä, joita nimenomaan auttavat konkreettisten ratkaisujen löytyminen, eikä turhanpäiväinen lätinä. Tähän tilanteeseen vain ratkaisuja ei ole: keikalle, elokuviin, juhliin tai ulkomaille ei nyt vain pääse, ja nämä ovat monelle niitä henkireikiä arjessa. Siksi niitä kävelylenkkejä ja kirjojen lukemista on turha tuputtaa - molemmat ovat oikeasti tosi mukava tekemistä, mutta ne eivät ole varsinaista hauskanpitoa tai irtiottoja arjesta.
Missasit pointin lahjakkaasti. Totta kai ihmiset tarvitsevat konkreettisia ratkaisuja. Mutta aina ei ole mielekästä sellaista tarjota. Veikkaan ettei moni sosiaalityöntekijän asiakaskaan loppupeleissä haluaisi aivan konkreettisia neuvoja. "Olen työtön peliriippuvainen." -> "Mene töihin ja lopeta pelaaminen." -> "No älä hitossa, enpä olisikaan itse keksinyt tuota!" ... En silti tarkoita sitä, etteikö heitä pitäisi auttaa, mutta ei elämä ole niin yksinkertaista, että joku sosiaalityöntekijä voi vain painaa jotain lausua parit taikasanat, ja sitten alkaa homma pelittää. Ihmiset yleensä tietävät itsekin mitä heidän pitäisi tehdä.
Samalla tavalla näissä korona-asioissa ei hirveästi kiinnosta kuunnella jotain "pidä Zoom-illanvietto" tai "mene metsään"-ohjeita, koska ne eivät ongelmia ratkaise.
Mikä sitten ratkaisee? Mua työnantajana alkaa hieman huolestuttaa, jos nuoret innokkaat opiskelijat, joiden tulevaisuudessa olisi tarkoitus innovoida, kehittää uusia juttuja, tunnistaa asiakkaiden ongelmia ja keksiä niihin ratkaisut, eivät keksi edes ratkaisua siihen, miten voisivat tutustua opiskelukavereihinsa ja mitä yhteistä heidän kanssaan voisi järjestää. Toki riippuu vähän opiskeltavasta alastakin, mutta kannattaa muistaa, että jos nyt pandemian aikana on ollut aktiivisesti kehittämässä toimintamallia opiskelijoiden tutustumisen, viihtymisen ja jaksamisen parantamiseksi, sen voi laittaa työpaikkaa hakiessaan CV:hen. Se nimittäin kertoo työnahkijan valmiuksista kohdata ongelmatilanteita, toimia paineen alaisena, kehittää uusia ideoita ja ratkaisuja sekä saada porukka innostettua mukaan hankkeeseen. "Hyvä tyyppi" ei ole pomon serkku vaan juuri tällainen henkilö.
Innovoida sitä ja tätä.. eiköhän aika moni ole täysin kypsä näihin etämeininkeihin. Kyllähän sitä voi ihmisten kanssa keskustella vaikka millä sovelluksilla, mutta ihmiset kaipaavat livekontaktia toistensa kanssa, eikä siitä mihinkään pääse. Suurin polte on ymmärrettävästi nuorilla, joista moni on vieraalla paikkakunnalla vailla suurta sosiaalista verkostoa. Ei kaikki asiat vain ratkea sillä että nyt kehitetään jokin uusi innovaatio. Etenkin jos pohjimmiltaan ihmiset eivät kaipaa lisää virtuaalista kanssakäymistä, vaan toistensa seuraa.
Nimenomaan innovoida sitä ja tätä. Miten toimisit, jos et olisikaan opiskelija vaan uudessa työpaikassa, jossa kaikki ovat etätöissä? Kiukuttelisit pomolle, että haluat tavata kaikki livenä etkä jaksa enää tippaakaan virtuaalista kanssakäymistä?
Voit toki käyttää pandemia-ajan passivoitumiseen sen sijaan, että tekisit jotain sellaista, josta sulle olisi hyötyä tulevassa työelämässäsikin. Osa nuorista osaa ottaa tämän ajan mahdollisuutena. Mahdollisuutena parantaa omaa tilannettaan päivänä, jolloin kilpailee muiden kanssa avoinna olevasta työpaikasta. Se, että on pandemia-aikana vain kiukuissaan polkenut jalkaa ja kirjoitellut turhautuneena Vauva-palstalle ei ole meriitti, jota työnantajat vastavalmistuneissa työnhakijoissa arvostavat.
Veikkaan että evoluutiouskovainen ja luomiseen uskova näkevät kummatkin huolestuttavina tämän korona-shown; tosin ihan eri syistä. Heitä peloittavat tässä enimmäkseen aivan eri asiat. nejoista toinen on huolissaan, ei toinen välitä ollenkaan jne.
Alue: Aihe vapaa
Harmi että diakonissalaitokselle ei otettu vastaan 😢 Oletko kokeillut terveysasemaa? Tai neuvolapsykologia? Sieltä voisi saada juuri tähän apua. Kuulostaa siltä että miehesi hallitsee ja vangitsee sinua/sinut koronaan vedoten, vaikka todennäköisin syy on hänen omistushalunsa. Älä tunne syyllisyyttä ❤️ Muista että raskaus ei estä eroamista. Yleensä on helpompaa olla vapaa ja yksinhuoltaja kuin huonossa suhteessa. Toivotan sulle viisautta ja voimia!