Ei tämä lopu ikinä, ei jaksa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hallituksella on kohta käsissään sadoittain mielenterveytensä menettäneitä ihmisiä.

Se, ettei pääse edes uimaan ja kirjastoon on jo aika tajutonta!

Luuletko, että heitä kiinnostaa?

Ei, ei kiinnosta. Ei niitä kiinnosta kuin oman tilipussin paksuus ja mukava hillitolppa.

Siinäpä se. Pilaavat muiden koko elämän voidakseen itse paksusti. Tämä hallitus on jo kaikkia edeltäviä pahempi vaikka luulin, että edellinen veti pohjat

Olisi hauska nähdä miten edelliset hallitukset olisivat hoitaneet tämän aivan uuden tilanteen koko ihmiskunnalle. Voin kertoa, etteivät ainakaan paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun isäni ja äitini ovat eläneet sota-ajan lapsina. En osaa edes kuvitella, kuinka raskasta silloin on ollut, perheiden isät vielä rintamalla. Eikä mitään tietoa sodan loppumisesta. Täyspäisiä, kunnon kansalaisia ovat vanhempani.

Nyt meillä ei ole tietoa epidemian loppumisesta, mutta keinoja sen nujertamiseen alkaa olla. On jo monta rokotetta, joita myös jaetaan ja kehitetään koko ajan. Ollaan myös saatu kokemusta potilaiden hoitamisesta.

Ja on saatu ohjeet, miten toimia, jotta tartuntariski vähenee. Lisäksi koko ajan opetellaan uusia toimintatapoja, joiden avulla elämme uutta normaalia.

Vanhaan normaaliin ei ole paluuta, kuten ei ollut sodan jälkeenkään.

Kyllä me pärjätään.

Tämä diipdaapa on juuri sitä mikä ei auta ketään pärjäämään. Kaiken lisäksi se on alentavaa ja infantilisoivaa niitä kohtaan jotka kärsii tilanteesta. Samoin kuin ehdotus mitä voi harrastaa ja vaikka ”opetella uuden kielen”. Ei, masentunut ja näköalaton ihminen ei hyödy noista teidän tsemppiohjeista.

Sodasta osa ei selvinnyt hengissä, osa selvinneistä sai pysyviä psyykkisiä ja fyysisiä vaurioita, osa selvisi ilman niitä. Koronarajoituksista kaikki ei selviä ilman psyykkisiä/muita merkittäviä vaurioita, osa selviää. Puheesi ”uudesta normaalista” on juuri esimerkki siitä, miksi rokotteet ei ratkaise tilannetta. Rokotteet toki auttaa lääketieteellisesti ongelmaan, mutta taustalla on ideologia juuri tästä ”uudesta normaalista” (eli eletään vastekin rajoitusten kanssa rokotteista huolimatta koska koronaa ei voida hyväksyä pysyväksi taudinaiheuttajaksi muiden joukossa).

Sanoisin että maailmanlaajuiset rajoitukset ovat ihmiskoe, jollaista ei ennen ole tehty. No ainakin saimme tänne tuntumaa siitä millaista on elää diktatuurissa, tämä ”uusi normaali”.

Sinun ei tarvitsisi ponnistaa kuin yksi millimetri pitemmälle järkeilyssäsi. Mitä jos tunnustettaisiin että mielenterveysongelmaisia on Suomessa ollut aina ja tulee aina olemaan ja heille on saatavilla hoitoa.

Ja myös pitkästyneitä kakaroita on ollut aina. Jos heitä ei heti viedä puuhalandiaan he alkavat kehittää sisäistä elämäänsä ja opettelevat leikkimään itse.

Mielenterveysongelmat ovat räjähtämässä käsiin. Ja riittävää apua ei riitä kaikille. Mt ongelmia on ollut aina ja tulee aina olemaankin, kuten koronaakin. Tilanne on kuitenkin pahentunut viime vuoden aikana ja rajoitukset osuvat pahiten siihen väestönosaan (nuoriin) jotka ovat vasta rakentamassa elämäänsä. Tämä on todella väärin. Mutta sullahan ne ihmiset on vaan pitkästyneitä kakaroita, joita voit itse paremmuuden kuplasta keski-ikäisenä perheellisenä ja empatiakyvyttömänä halveksua. Kun ei kosketa sua itseäs.

Miten tilanne mielestäsi pitäisi ratkaista? Jos rajoituksista nyt luovutaan, seuraavana huonosti menee riskiryhmäläisillä sekä sairaalan henkilökunnalla. Tämä johtaa myös mielenterveysongelmiin sekä muihin terveysongelmiin, kun korona leviää ja vammauttaa ihmisiä. Kerro sinä mikä olisi siis hyvä ratkaisu tähän asiaan, joka ei toisi muunlaisia ongelmia?

Kiitos kysymyksestä!

A) kohdentaa rokotteet pahiten kärsiville alueille, jotta esim HUS-alue saataisiin rauhoittumaan. Se auttaisi myös muuta Suomea.

B) lopettaa ensiksi nuoriin kohdistuvat rajoitukset (etäkoulu pois eka toiselta asteelta ja yläasteelta, ja sitten korkealta asteelta). Tämä olisi tärkein!

C) saada edes 10% koronan hoitoon tulleesta rahasta lisärahoitukseksi jotta tilanteen aiheuttamat mt ongelmat voitaisiin hoitaa

D) lopettaa joka tartunnan raportointi, se ei auta ketään ja tätä on nyt tehty jo vuosi

E) tehdä exit suunnitelma, eli miten voidaan palata normaaliin. Myöntää, että korona ei lähde maailmasta vaan elämän tulee jatkua siltä huolimatta. Suunnitelma, koska ja millä sairausmäärällä esim tapahtumia voidaan järjestää jne.

F) lopettaa syyllistävä puhe

G) kirjastot, museot yms paikat missä tuskin tulee tartuntoja heti auki.

Kapakat saa puolestani pysyä kiinni vähän aikaa. Tärkeintä saada nuoret takaisin kouluun ekaksi.

Tuota e-kohtaa minäkin olen odottanut pitkään. Toimittajat ovat kysyneet asiasta monta kertaa, mutta saaneet vain epämääräisiä vastauksia. Ainoa, mitä on joskus aiemmin sanottu, on se, että kun 80% suomalaisista on saanut rokotteen. Mutta on samalla sanottu, että pelkästään sekään ei riitä. Mitä muuta sitten pitää vielä tapahtua? Melko varmasti pitää sen jälkeen vielä odottaa, että sairaalahoidon tarve ei ala nousta uudelleen. Mutta pitääkö tapahtua vieä jotain muuta? Muakin kiinnostaisi tietää, mitkä ovat ne kriteerit, joiden perusteella epidemian voidaan katsoa olevan ohi edes Suomessa. Eli vastausta kysymykseen, mitä me suomalaiset tässä nyt tarkalleen ottaen odotamme?

Tämä! Tätä juuri yritin sanoa mutta sanoit sen paremmin. Uskaltaisin väittää että epävarmuus ja jaksamattomuuden tunne osaltaan johtuvat siitä, että konkreettista suunnitelmaa ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hallituksella on kohta käsissään sadoittain mielenterveytensä menettäneitä ihmisiä.

Se, ettei pääse edes uimaan ja kirjastoon on jo aika tajutonta!

Luuletko, että heitä kiinnostaa?

Ei, ei kiinnosta. Ei niitä kiinnosta kuin oman tilipussin paksuus ja mukava hillitolppa.

Siinäpä se. Pilaavat muiden koko elämän voidakseen itse paksusti. Tämä hallitus on jo kaikkia edeltäviä pahempi vaikka luulin, että edellinen veti pohjat

Olisi hauska nähdä miten edelliset hallitukset olisivat hoitaneet tämän aivan uuden tilanteen koko ihmiskunnalle. Voin kertoa, etteivät ainakaan paremmin.

Tästä olen samaa mieltä, vaikka kritisoinkin toimia kovasti. En usko hetkeäkään että Sipilän hallitus olisi esim. saanut tilannetta hoidettua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun isäni ja äitini ovat eläneet sota-ajan lapsina. En osaa edes kuvitella, kuinka raskasta silloin on ollut, perheiden isät vielä rintamalla. Eikä mitään tietoa sodan loppumisesta. Täyspäisiä, kunnon kansalaisia ovat vanhempani.

Nyt meillä ei ole tietoa epidemian loppumisesta, mutta keinoja sen nujertamiseen alkaa olla. On jo monta rokotetta, joita myös jaetaan ja kehitetään koko ajan. Ollaan myös saatu kokemusta potilaiden hoitamisesta.

Ja on saatu ohjeet, miten toimia, jotta tartuntariski vähenee. Lisäksi koko ajan opetellaan uusia toimintatapoja, joiden avulla elämme uutta normaalia.

Vanhaan normaaliin ei ole paluuta, kuten ei ollut sodan jälkeenkään.

Kyllä me pärjätään.

Tämä diipdaapa on juuri sitä mikä ei auta ketään pärjäämään. Kaiken lisäksi se on alentavaa ja infantilisoivaa niitä kohtaan jotka kärsii tilanteesta. Samoin kuin ehdotus mitä voi harrastaa ja vaikka ”opetella uuden kielen”. Ei, masentunut ja näköalaton ihminen ei hyödy noista teidän tsemppiohjeista.

Sodasta osa ei selvinnyt hengissä, osa selvinneistä sai pysyviä psyykkisiä ja fyysisiä vaurioita, osa selvisi ilman niitä. Koronarajoituksista kaikki ei selviä ilman psyykkisiä/muita merkittäviä vaurioita, osa selviää. Puheesi ”uudesta normaalista” on juuri esimerkki siitä, miksi rokotteet ei ratkaise tilannetta. Rokotteet toki auttaa lääketieteellisesti ongelmaan, mutta taustalla on ideologia juuri tästä ”uudesta normaalista” (eli eletään vastekin rajoitusten kanssa rokotteista huolimatta koska koronaa ei voida hyväksyä pysyväksi taudinaiheuttajaksi muiden joukossa).

Sanoisin että maailmanlaajuiset rajoitukset ovat ihmiskoe, jollaista ei ennen ole tehty. No ainakin saimme tänne tuntumaa siitä millaista on elää diktatuurissa, tämä ”uusi normaali”.

Sinun ei tarvitsisi ponnistaa kuin yksi millimetri pitemmälle järkeilyssäsi. Mitä jos tunnustettaisiin että mielenterveysongelmaisia on Suomessa ollut aina ja tulee aina olemaan ja heille on saatavilla hoitoa.

Ja myös pitkästyneitä kakaroita on ollut aina. Jos heitä ei heti viedä puuhalandiaan he alkavat kehittää sisäistä elämäänsä ja opettelevat leikkimään itse.

Mielenterveysongelmat ovat räjähtämässä käsiin. Ja riittävää apua ei riitä kaikille. Mt ongelmia on ollut aina ja tulee aina olemaankin, kuten koronaakin. Tilanne on kuitenkin pahentunut viime vuoden aikana ja rajoitukset osuvat pahiten siihen väestönosaan (nuoriin) jotka ovat vasta rakentamassa elämäänsä. Tämä on todella väärin. Mutta sullahan ne ihmiset on vaan pitkästyneitä kakaroita, joita voit itse paremmuuden kuplasta keski-ikäisenä perheellisenä ja empatiakyvyttömänä halveksua. Kun ei kosketa sua itseäs.

Olen pienessä asunnossa yksin asuva lapseton henkilö joka on ollut jo yli vuoden 100% etätöissä. Kun nyt otit empatiakyvyttömyyden puheeksi, mieleeni tuli ihmetellä oletko koskaan kuullut projisoinnista?

Juuri avauduin samasta aiheesta tänne, en huomannut tätä ketjua. En jaksa minäkään, ja olen jo valmiiksi ahdistunut siitä mitä on vasta tulossa.

Pääsin opiskelemaan unelma-ammattiani viime syksynä, olin niin onnellinen kun vihdoinkin sain sisältöä elämälleni. Olin vuosia sairauden takia työttömänä. Raskauden takia työharjoittelu vietiin minulta pois, ja nyt olen taas kotona - opiskelu muuttui etäopinnoiksi ja työnteko siirtyi hamaan tulevaisuuteen.

Koska olin työtön ja kotona, oletusarvo oli tietenkin että hoidan itse oman lapseni etäopiskelun viime vuonna. Noh, tottakai koska hoidin omaa lastani ja olin kotona, sain taakakseni hoitaa myös mieheni päiväkoti-ikäisen, myös hänen äitinsä luonapitopäivinä. En kestä jos koulut ja varsinkin päiväkodit menee taas kiinni, en vaan kestä.

Muutettiin miehen kanssa uudelle ja täysin tuntemattomalle paikkakunnalle, en ole ehtinyt saamaan täältä ystäviä. Mies on mustasukkaista tyyppiä, joten ei siedä olla ilman että valvoo minua, joten ystävien kanssa vaikka baari-illat olivat ehdoton ei. Nyt koronan aikana multa on viety se pienikin vähä, mikä mulla oli. En pääse kauppakeskukseen katsomaan kivoja vaatteita, käyn vaan lähikaupassa koska prismassa koronan riski on suurempi. Vihaan tota hiton lähikauppaa.

Miestä en jaksanut oikein ennen koronaakaan, koska kaikki aika piti viettää hänen kanssaan. No arvatkaa jaksanko nyt vieläkin vähemmän. Haluaisin erota, mutta en voi koska olen raskaana.

Olen aivan yksin, miten tätä voi enää jaksaa.

Olen myös provisiopalkkaisessa myyntityössä, jossa on päivittäin useita ihmiskontakteja.  Vaikka käytössä on maskit ja käsidesit, silti jatkuva varominen ja ihmisten 'pelkääminen' on henkisesti kuormittavaa.  Ihmettelen myös asiakkaita, jotka pyytävät tapaamista ja toisessa lauseessa kertovat olevansa koronakaranteenissa.  Ihan pokkana.  Saattavat vielä sanoa, että nyt on hyvin aikaa tavata.  Juu, kiitos ei, ansionmenetyksen otan mielummin kuin koronan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hallituksella on kohta käsissään sadoittain mielenterveytensä menettäneitä ihmisiä.

Se, ettei pääse edes uimaan ja kirjastoon on jo aika tajutonta!

Jos joltakin menee mielenterveys sen vuoksi ettei pääse uimahalliin tai kirjastoon, niin se tuskin oli alun perinkään vakaalla pohjalla.

Ihanan vähättelevää. Ihanko oikeasti et tajua että esim. yksinasuvalle ihmiselle tilanne on kärsimystä? Jos asut omassa pienessä kämpässä, pitäisi opiskella etänä, aloitit uudet opinnot etkä edes päässyt tutustumaan kehenkään. Ei ole yhtään kaveria. Kotipaikkakunnalle sua ei haluta koska pelätään tartuntaa. Vanhoilla kavereilla on perheet ja viettävät aikaa omissa oloissaan ettei tule tartuntaa. Kun on se uusi vauvakin tulossa. Itse istut pikkukämpässä, et saa mitään tehtyä, etäopinnot ei suju. Keskittyminen huonoa, motivaatio heikkenee. Uimahallissa käyminen olis kivaa mutta ei pääse. Kirjastossa opiskelu sujuu paremmin mutta se on suljettu. Lenkkipolultako jokaisen pitäisi saada sisältö elämäänsä? Jos BDI:stä 40 pistettä niin se motivaation löytäminen on aika vaikeaa. Ja hallitus kauniisti puhuu opiskelijoille ”jos on rankkaa hae apua”. No mistä? YTHS:llä voi käydä juttelemassa mutta ei se muutu rakensi ympärillä. Eikä se venlafaksiinikaan poista yksinäisyyttä tai epätoivoa. Onneksi Kela muistaa perimällä takaisin opintotuet, kun suorituksia ei ole tullut.

No tällaiset ihmiset on varmaan heikkoja, toisin kuin ylläoleva kommentoija. Ansaitseekin sairastua, luuserit.

Eikö teillä ole opiskelijaryhmiä jotka voivat tutustua ja jutella Teams/Zoom tms. palavereissa? Kyllä sinä hieman avuttomalta vaikutat.

Meille tuli uusi työntekijä 9 kuukautta sitten. Vain kaksi on tavannut hänet toimistolla. Kukaan muu ei ole tavannut, koska ollaan etätöissä. Siitä huolimatta hän on päässyt oikein mainiosti työporukkaan mukaan. On oppinut jo tuntemaan meitä ja me häntä, kun ollaan päivittäin yhteydessä. Ja muutaman kerran on ollut etänä ihan vaan virkistystarkoitukseen olevia juttuja. Etäpikkujoulut jne. Opiskelijoille ei pitäisi olla mitään ongelmaa hyödyntää teknologiaa, tämän päivän oiskelijoillahan on ollut suunnileen kännykkä jo äitiyspakkauksen mukana. 

Aivan mahtavaa että hän on mukana porukassa! Tarkoitatko kuitenkin kommentillasi et yksinäiset ihmiset on yksinäisiä omaa syytään? Että pitäisi osata?

En tarkoittanut sitä. Tarkoitin, että kun viime syksynä uudet opiskelijat aloittivat yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa, niin - jos ei olisi pandemiaa - joku porukkahan olisi alkanut järjestämään tutustumistilaisuuksia. Olisi ollut fuksiaisia jne. Nyt, kun olikin pandemia, miksei järjestetty fuksiaisia yms etänä? Joku 30 henklöä on tietysti liian iso yhteen Teamsiin, siinä ei oikein pärjää kuin äänekkäimmät ja muut tylsistyvät, mutta etäfuksiaisia olisi voinut pitää useammat ja pienemmissä, esim 10 hengen porukoissa ja porukka sitten seuraavalla kerralla ollut vähän eri kokoonpanolla, jolloin lopputuloksena olisi se, että jokainen olisi ollut jokaisen kanssa ainakin yksissä etäfuksiaisissa. 

Uskoisin, että uusilla opiskelijoilla kuitenkin on jokin whatsapp-ryhmä, jossa voisi myös kysyä välillä, kuka lähtee tänään seuraksi "etäkahville" tai "etäkaljalle"? Opiskelin aikoinaan ammattikorkeakoulussa monimuoto-opiskeluna ja  meillä oli yleensä lauantaisin kahdeksasta neljään koulua. Koska mulla ei ollut yleensä mitään kiirettä kotiin, kysyin koulupäivän päätteeksi, lähteekö joku seuraksi paikalliseen baariin . Ja aina lähti porukkaa. Juotiin kahvia tai yksi tai kaksi kaljaa ja sen jälkeen mentiin kotiin. Parissa tunnissakin ehti jutella vaikka kuinka paljon ja opiskelukaverit tulivat tutuiksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin ketjussa huomaa miten koronakuplassaan hyvin jaksaneet ovat kapeakatseisia ja empatiakyvyttömiä. Minullakin on ollut asiat ihan hyvin, asun mukavassa talossa yhdessä mukavan mieheni kanssa ja pystyn tekemään etätöitä ja näkemään säännöllisesti ystäviäni... Kaipaan kyllä live-musiikkia ja ravintola-iltoja mutta jaksan ilmankin.

Silti ymmärrän heitä ketkä asuvat yksin yksiöissään ja ovat sinkkuja ja ovat menettäneet lähes kaiken iloa ja sosiaalisia kohtaamisia tuovan. Ymmärrän ja symppaan. En tiedä miten minä jaksaisin jos tämä tilanne olisi tapahtunut kuusi vuotta sitten, kun nuorena asuin ahtaassa parvekkeettomassa kerrostaloasunnossa kaukana kavereistani ja työskentelin osa-aikaisena kaupan kassana. Jos tuossa tilanteessa ne pienet elämään iloa tuoneet odotetut keikat, juhlat ja matkat olisivat peruuntuneet, eikä olisi ollut kalenterissa muita suunnitelmia kuin että Jaksaa, jaksaa jaksaa, niin en varmasti olisi jaksanut. Ihmisiä on erilaisia ja eri elämänvaiheissa.

Jaksamattomia syyllistetään minä-minä-minä asenteesta, vaikka yhtälailla nämä syyllistäjät ajattelevat vain omasta näkökentästään. "Miten joku ei jaksa kun MINÄ olen jaksanut 200 neliön talossani yhdessä mieheni ja kolmen muksuni kanssa ja tämä ei ole vaikuttanut MINUN harrastuksiini kun MINÄ en ole missään juottoloissa, museoissa tai uimahalleissa käynyt sitten vuoden 1998."

Mutta kun meillä ei ole ollut sitä ulkonaliikkumiskieltoa, mikä siis estää sinkkua tapaamasta ystäviä? Voi mennä vaikka kävelylle, ottaa kahvit termokseen ja istua vähän kauempana toisistaan. Ennen koronaakin sitä paitsi sosiaalinen kanssakäyminen on ollut pitkälti verkossa. En oikein ymmärrä mikä nyt on niin erilaista. Voi tavata ihmisiä, vähän eri tavalla vain. Ulkoilu luonnossa sitä paitsi nostaa ihan tutkitusti mielialaa, mutta uskallapas ehdottaa, heti on joku lukaalissa asuva parempiosainen.

Ylipäänsä ihmiset kaipaa empatiaa ja ymmärrystä siitä että ovat uupuneita ja se voi auttaa enemmän kuin tällaiset ratkaisujen tarjoamiset. Siitä tulee vaikutelma sinusta että olisit parempiosaiset likaamista asuva kun jakelet näitä neuvoja kysymättä.

Tämä on niin totta. Ratkaisukeskeinen ja tekninen neuvojen antaminen siitä, mitä voi tehdä, on mielestäni tässä tilanteessa aika turhaa. Eiköhän jokainen tajua mitä voi tehdä. Joskus tämä tilanne vaan turhauttaa aika paljon, ja ihmisten pitäisi antaa tilittää rauhassa ilman ratkaisujen tarjoamista.

Olen itse sosiaalialalla, ja meillä ihan peruskäytäntö, että jos jotain kollegaa v*tuttaa, niin ei ekana ruveta tarjoamaan jotain ohjetta tai neuvoa, vaan annetaan purkaa se paha olo pois. Sitten tulee parempi olo.

Mun mielestä voitaisiin taktiikkaa muuttaa niin, että ne heikoimmat suojataan extra-hyvin ja samalla muu yhteiskunta jatkaa normaalia elänää kuitenkin käsidesit ja turhan tiiviitä ryhmäkokoja välttäen.

Ajatelkaa esim niitä vastustuskyvyttömiä lapsia, jotka joudutaan suojaamaan muun maailman mikrobeilta. En tarkoita samanlaista eristämistä, mutta jotain vastaavaa tulisi kehitellä.

Näin sairaalat eivät täyty liikaa kun heikoimmat eivät sairastu kovin usein. Ja paikkoja jää myös niille sairastuneille, jotka olivat perusterveitä.

Nyt fokus on väärässä paikassa ehkä?

Yritin jo helmikuussa ehdottaa että esim jaettaisiin filtterimaskeja heikoimmille.......

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin ketjussa huomaa miten koronakuplassaan hyvin jaksaneet ovat kapeakatseisia ja empatiakyvyttömiä. Minullakin on ollut asiat ihan hyvin, asun mukavassa talossa yhdessä mukavan mieheni kanssa ja pystyn tekemään etätöitä ja näkemään säännöllisesti ystäviäni... Kaipaan kyllä live-musiikkia ja ravintola-iltoja mutta jaksan ilmankin.

Silti ymmärrän heitä ketkä asuvat yksin yksiöissään ja ovat sinkkuja ja ovat menettäneet lähes kaiken iloa ja sosiaalisia kohtaamisia tuovan. Ymmärrän ja symppaan. En tiedä miten minä jaksaisin jos tämä tilanne olisi tapahtunut kuusi vuotta sitten, kun nuorena asuin ahtaassa parvekkeettomassa kerrostaloasunnossa kaukana kavereistani ja työskentelin osa-aikaisena kaupan kassana. Jos tuossa tilanteessa ne pienet elämään iloa tuoneet odotetut keikat, juhlat ja matkat olisivat peruuntuneet, eikä olisi ollut kalenterissa muita suunnitelmia kuin että Jaksaa, jaksaa jaksaa, niin en varmasti olisi jaksanut. Ihmisiä on erilaisia ja eri elämänvaiheissa.

Jaksamattomia syyllistetään minä-minä-minä asenteesta, vaikka yhtälailla nämä syyllistäjät ajattelevat vain omasta näkökentästään. "Miten joku ei jaksa kun MINÄ olen jaksanut 200 neliön talossani yhdessä mieheni ja kolmen muksuni kanssa ja tämä ei ole vaikuttanut MINUN harrastuksiini kun MINÄ en ole missään juottoloissa, museoissa tai uimahalleissa käynyt sitten vuoden 1998."

Mutta kun meillä ei ole ollut sitä ulkonaliikkumiskieltoa, mikä siis estää sinkkua tapaamasta ystäviä? Voi mennä vaikka kävelylle, ottaa kahvit termokseen ja istua vähän kauempana toisistaan. Ennen koronaakin sitä paitsi sosiaalinen kanssakäyminen on ollut pitkälti verkossa. En oikein ymmärrä mikä nyt on niin erilaista. Voi tavata ihmisiä, vähän eri tavalla vain. Ulkoilu luonnossa sitä paitsi nostaa ihan tutkitusti mielialaa, mutta uskallapas ehdottaa, heti on joku lukaalissa asuva parempiosainen.

Kaikki ei tykkää käydä kävelyllä. Kaikilla ei ole siihen halukasta seuraa. Kaikki ei ole tavannut kavereita aiemmin verkossa, vaan esim harrastuksissa, kahviloissa. Kaikki ei ole ehtinyt saada uusia kavereita esim. paikkakunnan vaihdoksen myötä ennen sulkuja. Kaikille ei riitä jos käy kerran viikossa-kuussa kaverin kanssa kävelyllä, jos muun ajan käy etäkoulua tai tekee etätöitä omassa kopissa. Ylipäänsä kävelyn ehdottaminen koronan ratkaisemiseksi on hölmöä. Luuletko että muille ei ole tullut mieleen tässä vuoden aikana että voisi käydä kävelyllä? Tai että monet ei olisi käyneet kävelyllä ja kärsivät silti? Kyllä tuo vähän antaa sellaisen kuvan ettet tajua millainen tilanne voi olla muille, esim. että sulla on perhe ja puoliso ja sitä kautta oot eri asemassa kuin sinkku ja sulle varmaan riittääkin se kävelyretki kaverin kanssa silloin tällöin. Ylipäänsä ihmiset kaipaa empatiaa ja ymmärrystä siitä että ovat uupuneita ja se voi auttaa enemmän kuin tällaiset ratkaisujen tarjoamiset. Siitä tulee vaikutelma sinusta että olisit parempiosaiset likaamista asuva kun jakelet näitä neuvoja kysymättä.

Pahoittelen tekstin sekavuutta, auto correct iski ja oikolukeminen unohtui. Vika lause siis kuului olla: siitä tulee vaikutelma sinusta että olisit parempiosainen lukaalissa asuva kun jakelet näitä neuvoja kysymättä.

Vierailija kirjoitti:

Juuri avauduin samasta aiheesta tänne, en huomannut tätä ketjua. En jaksa minäkään, ja olen jo valmiiksi ahdistunut siitä mitä on vasta tulossa.

Pääsin opiskelemaan unelma-ammattiani viime syksynä, olin niin onnellinen kun vihdoinkin sain sisältöä elämälleni. Olin vuosia sairauden takia työttömänä. Raskauden takia työharjoittelu vietiin minulta pois, ja nyt olen taas kotona - opiskelu muuttui etäopinnoiksi ja työnteko siirtyi hamaan tulevaisuuteen.

Koska olin työtön ja kotona, oletusarvo oli tietenkin että hoidan itse oman lapseni etäopiskelun viime vuonna. Noh, tottakai koska hoidin omaa lastani ja olin kotona, sain taakakseni hoitaa myös mieheni päiväkoti-ikäisen, myös hänen äitinsä luonapitopäivinä. En kestä jos koulut ja varsinkin päiväkodit menee taas kiinni, en vaan kestä.

Muutettiin miehen kanssa uudelle ja täysin tuntemattomalle paikkakunnalle, en ole ehtinyt saamaan täältä ystäviä. Mies on mustasukkaista tyyppiä, joten ei siedä olla ilman että valvoo minua, joten ystävien kanssa vaikka baari-illat olivat ehdoton ei. Nyt koronan aikana multa on viety se pienikin vähä, mikä mulla oli. En pääse kauppakeskukseen katsomaan kivoja vaatteita, käyn vaan lähikaupassa koska prismassa koronan riski on suurempi. Vihaan tota hiton lähikauppaa.

Miestä en jaksanut oikein ennen koronaakaan, koska kaikki aika piti viettää hänen kanssaan. No arvatkaa jaksanko nyt vieläkin vähemmän. Haluaisin erota, mutta en voi koska olen raskaana.

Olen aivan yksin, miten tätä voi enää jaksaa.

Voimia sulle ❤️ Ei kellään ole oikeutta kytätä menojasi. Miehesi toiminta on henkistä väkivaltaa. Korona tekee vielä vaikeammaksi irtipääsyn. Estäkö miehesi sulta Prismaan ja kauppakeskuksiin menon? Hänellä ei ole siihen oikeutta! Jos itse epäröin niihin menoa, ajattelisin niissä tartuntariskiä olevan lähikauppaa pienempi, koska ilmanvaihto on hyvä, tilaa paljon ja turvavälit helppo pitää. Mene ihmeessä jos se on sulle henkireikä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun isäni ja äitini ovat eläneet sota-ajan lapsina. En osaa edes kuvitella, kuinka raskasta silloin on ollut, perheiden isät vielä rintamalla. Eikä mitään tietoa sodan loppumisesta. Täyspäisiä, kunnon kansalaisia ovat vanhempani.

Nyt meillä ei ole tietoa epidemian loppumisesta, mutta keinoja sen nujertamiseen alkaa olla. On jo monta rokotetta, joita myös jaetaan ja kehitetään koko ajan. Ollaan myös saatu kokemusta potilaiden hoitamisesta.

Ja on saatu ohjeet, miten toimia, jotta tartuntariski vähenee. Lisäksi koko ajan opetellaan uusia toimintatapoja, joiden avulla elämme uutta normaalia.

Vanhaan normaaliin ei ole paluuta, kuten ei ollut sodan jälkeenkään.

Kyllä me pärjätään.

Tämä diipdaapa on juuri sitä mikä ei auta ketään pärjäämään. Kaiken lisäksi se on alentavaa ja infantilisoivaa niitä kohtaan jotka kärsii tilanteesta. Samoin kuin ehdotus mitä voi harrastaa ja vaikka ”opetella uuden kielen”. Ei, masentunut ja näköalaton ihminen ei hyödy noista teidän tsemppiohjeista.

Sodasta osa ei selvinnyt hengissä, osa selvinneistä sai pysyviä psyykkisiä ja fyysisiä vaurioita, osa selvisi ilman niitä. Koronarajoituksista kaikki ei selviä ilman psyykkisiä/muita merkittäviä vaurioita, osa selviää. Puheesi ”uudesta normaalista” on juuri esimerkki siitä, miksi rokotteet ei ratkaise tilannetta. Rokotteet toki auttaa lääketieteellisesti ongelmaan, mutta taustalla on ideologia juuri tästä ”uudesta normaalista” (eli eletään vastekin rajoitusten kanssa rokotteista huolimatta koska koronaa ei voida hyväksyä pysyväksi taudinaiheuttajaksi muiden joukossa).

Sanoisin että maailmanlaajuiset rajoitukset ovat ihmiskoe, jollaista ei ennen ole tehty. No ainakin saimme tänne tuntumaa siitä millaista on elää diktatuurissa, tämä ”uusi normaali”.

Sinun ei tarvitsisi ponnistaa kuin yksi millimetri pitemmälle järkeilyssäsi. Mitä jos tunnustettaisiin että mielenterveysongelmaisia on Suomessa ollut aina ja tulee aina olemaan ja heille on saatavilla hoitoa.

Ja myös pitkästyneitä kakaroita on ollut aina. Jos heitä ei heti viedä puuhalandiaan he alkavat kehittää sisäistä elämäänsä ja opettelevat leikkimään itse.

Mielenterveysongelmat ovat räjähtämässä käsiin. Ja riittävää apua ei riitä kaikille. Mt ongelmia on ollut aina ja tulee aina olemaankin, kuten koronaakin. Tilanne on kuitenkin pahentunut viime vuoden aikana ja rajoitukset osuvat pahiten siihen väestönosaan (nuoriin) jotka ovat vasta rakentamassa elämäänsä. Tämä on todella väärin. Mutta sullahan ne ihmiset on vaan pitkästyneitä kakaroita, joita voit itse paremmuuden kuplasta keski-ikäisenä perheellisenä ja empatiakyvyttömänä halveksua. Kun ei kosketa sua itseäs.

Olen pienessä asunnossa yksin asuva lapseton henkilö joka on ollut jo yli vuoden 100% etätöissä. Kun nyt otit empatiakyvyttömyyden puheeksi, mieleeni tuli ihmetellä oletko koskaan kuullut projisoinnista?

Ok, ilmeisesti siis empatiakykyä ei riitä samassa tilanteessa oleville jotka siitä kärsii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin ketjussa huomaa miten koronakuplassaan hyvin jaksaneet ovat kapeakatseisia ja empatiakyvyttömiä. Minullakin on ollut asiat ihan hyvin, asun mukavassa talossa yhdessä mukavan mieheni kanssa ja pystyn tekemään etätöitä ja näkemään säännöllisesti ystäviäni... Kaipaan kyllä live-musiikkia ja ravintola-iltoja mutta jaksan ilmankin.

Silti ymmärrän heitä ketkä asuvat yksin yksiöissään ja ovat sinkkuja ja ovat menettäneet lähes kaiken iloa ja sosiaalisia kohtaamisia tuovan. Ymmärrän ja symppaan. En tiedä miten minä jaksaisin jos tämä tilanne olisi tapahtunut kuusi vuotta sitten, kun nuorena asuin ahtaassa parvekkeettomassa kerrostaloasunnossa kaukana kavereistani ja työskentelin osa-aikaisena kaupan kassana. Jos tuossa tilanteessa ne pienet elämään iloa tuoneet odotetut keikat, juhlat ja matkat olisivat peruuntuneet, eikä olisi ollut kalenterissa muita suunnitelmia kuin että Jaksaa, jaksaa jaksaa, niin en varmasti olisi jaksanut. Ihmisiä on erilaisia ja eri elämänvaiheissa.

Jaksamattomia syyllistetään minä-minä-minä asenteesta, vaikka yhtälailla nämä syyllistäjät ajattelevat vain omasta näkökentästään. "Miten joku ei jaksa kun MINÄ olen jaksanut 200 neliön talossani yhdessä mieheni ja kolmen muksuni kanssa ja tämä ei ole vaikuttanut MINUN harrastuksiini kun MINÄ en ole missään juottoloissa, museoissa tai uimahalleissa käynyt sitten vuoden 1998."

Mutta kun meillä ei ole ollut sitä ulkonaliikkumiskieltoa, mikä siis estää sinkkua tapaamasta ystäviä? Voi mennä vaikka kävelylle, ottaa kahvit termokseen ja istua vähän kauempana toisistaan. Ennen koronaakin sitä paitsi sosiaalinen kanssakäyminen on ollut pitkälti verkossa. En oikein ymmärrä mikä nyt on niin erilaista. Voi tavata ihmisiä, vähän eri tavalla vain. Ulkoilu luonnossa sitä paitsi nostaa ihan tutkitusti mielialaa, mutta uskallapas ehdottaa, heti on joku lukaalissa asuva parempiosainen.

Ylipäänsä ihmiset kaipaa empatiaa ja ymmärrystä siitä että ovat uupuneita ja se voi auttaa enemmän kuin tällaiset ratkaisujen tarjoamiset. Siitä tulee vaikutelma sinusta että olisit parempiosaiset likaamista asuva kun jakelet näitä neuvoja kysymättä.

Tämä on niin totta. Ratkaisukeskeinen ja tekninen neuvojen antaminen siitä, mitä voi tehdä, on mielestäni tässä tilanteessa aika turhaa. Eiköhän jokainen tajua mitä voi tehdä. Joskus tämä tilanne vaan turhauttaa aika paljon, ja ihmisten pitäisi antaa tilittää rauhassa ilman ratkaisujen tarjoamista.

Olen itse sosiaalialalla, ja meillä ihan peruskäytäntö, että jos jotain kollegaa v*tuttaa, niin ei ekana ruveta tarjoamaan jotain ohjetta tai neuvoa, vaan annetaan purkaa se paha olo pois. Sitten tulee parempi olo.

Ilmankos sosiaalityöntekijöitä monesti pidetäänkin jeesustelijoina. Kun on paljon ihmisiä, joita nimenomaan auttavat konkreettisten ratkaisujen löytyminen, eikä turhanpäiväinen lätinä. Tähän tilanteeseen vain ratkaisuja ei ole: keikalle, elokuviin, juhliin tai ulkomaille ei nyt vain pääse, ja nämä ovat monelle niitä henkireikiä arjessa. Siksi niitä kävelylenkkejä ja kirjojen lukemista on turha tuputtaa - molemmat ovat oikeasti tosi mukava tekemistä, mutta ne eivät ole varsinaista hauskanpitoa tai irtiottoja arjesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin ketjussa huomaa miten koronakuplassaan hyvin jaksaneet ovat kapeakatseisia ja empatiakyvyttömiä. Minullakin on ollut asiat ihan hyvin, asun mukavassa talossa yhdessä mukavan mieheni kanssa ja pystyn tekemään etätöitä ja näkemään säännöllisesti ystäviäni... Kaipaan kyllä live-musiikkia ja ravintola-iltoja mutta jaksan ilmankin.

Silti ymmärrän heitä ketkä asuvat yksin yksiöissään ja ovat sinkkuja ja ovat menettäneet lähes kaiken iloa ja sosiaalisia kohtaamisia tuovan. Ymmärrän ja symppaan. En tiedä miten minä jaksaisin jos tämä tilanne olisi tapahtunut kuusi vuotta sitten, kun nuorena asuin ahtaassa parvekkeettomassa kerrostaloasunnossa kaukana kavereistani ja työskentelin osa-aikaisena kaupan kassana. Jos tuossa tilanteessa ne pienet elämään iloa tuoneet odotetut keikat, juhlat ja matkat olisivat peruuntuneet, eikä olisi ollut kalenterissa muita suunnitelmia kuin että Jaksaa, jaksaa jaksaa, niin en varmasti olisi jaksanut. Ihmisiä on erilaisia ja eri elämänvaiheissa.

Jaksamattomia syyllistetään minä-minä-minä asenteesta, vaikka yhtälailla nämä syyllistäjät ajattelevat vain omasta näkökentästään. "Miten joku ei jaksa kun MINÄ olen jaksanut 200 neliön talossani yhdessä mieheni ja kolmen muksuni kanssa ja tämä ei ole vaikuttanut MINUN harrastuksiini kun MINÄ en ole missään juottoloissa, museoissa tai uimahalleissa käynyt sitten vuoden 1998."

Mutta kun meillä ei ole ollut sitä ulkonaliikkumiskieltoa, mikä siis estää sinkkua tapaamasta ystäviä? Voi mennä vaikka kävelylle, ottaa kahvit termokseen ja istua vähän kauempana toisistaan. Ennen koronaakin sitä paitsi sosiaalinen kanssakäyminen on ollut pitkälti verkossa. En oikein ymmärrä mikä nyt on niin erilaista. Voi tavata ihmisiä, vähän eri tavalla vain. Ulkoilu luonnossa sitä paitsi nostaa ihan tutkitusti mielialaa, mutta uskallapas ehdottaa, heti on joku lukaalissa asuva parempiosainen.

Ylipäänsä ihmiset kaipaa empatiaa ja ymmärrystä siitä että ovat uupuneita ja se voi auttaa enemmän kuin tällaiset ratkaisujen tarjoamiset. Siitä tulee vaikutelma sinusta että olisit parempiosaiset likaamista asuva kun jakelet näitä neuvoja kysymättä.

Tämä on niin totta. Ratkaisukeskeinen ja tekninen neuvojen antaminen siitä, mitä voi tehdä, on mielestäni tässä tilanteessa aika turhaa. Eiköhän jokainen tajua mitä voi tehdä. Joskus tämä tilanne vaan turhauttaa aika paljon, ja ihmisten pitäisi antaa tilittää rauhassa ilman ratkaisujen tarjoamista.

Olen itse sosiaalialalla, ja meillä ihan peruskäytäntö, että jos jotain kollegaa v*tuttaa, niin ei ekana ruveta tarjoamaan jotain ohjetta tai neuvoa, vaan annetaan purkaa se paha olo pois. Sitten tulee parempi olo.

Empatialle ja ymmärrykselle on paikkansa ja aikansa, mutta pelkällä empatiallla ja ymmärryksellä ei voi elää loputtomiin. Pitää myös keksiä ratkaisuja. Mä just mietin näiden viime syksynä aloittaneiden opiskelijoiden kohdalla, että kun he yliopistoista tai ammattikorkeakouluista valmistuttuaan menevät työelämään, heiltä nimenomaan edellytetään sekä ongelmien havaitsemista että ongelmien ratkaisemista. Opiskeluaikana tätä voi jo harjoitella. Asian kun ei tarvitse liittyä tulevaan työtehtävään vaan siihen, mikä tällä hetkellä on ongelmana. Uusien opiskelijoiden ongelmana ei ole pandemia eikä se, että kaikki kiva on kielletty. Heidän ongelmanaan on, että eivät ole päässeet tutustumaan toisiinsa, eivät ole löytäneet uusia kavereita eivätkä näinollen päässeet verkostoitumaan toistensa kanssa. Sen vuoksi heidän pitäisi nyt miettiä, miten tämä ongelma ratkaistaan. Ratkaisukeinoja kyllä löytyy, koska kyseessä ei ole mitkään ikäloput, joille tietokoneen käyttökin on aivan vierasta. 

Voi sanonko mikä teitä mankujia! Kun ei JAKSA, YHYYYYYY! Taisi olla jo valmiiksi teillä mielenterveys heikoissa kantimissa. Teille antaisin riuskan luunapin ja vinkin: tehkääpä töitä älkääkä vikiskö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri avauduin samasta aiheesta tänne, en huomannut tätä ketjua. En jaksa minäkään, ja olen jo valmiiksi ahdistunut siitä mitä on vasta tulossa.

Pääsin opiskelemaan unelma-ammattiani viime syksynä, olin niin onnellinen kun vihdoinkin sain sisältöä elämälleni. Olin vuosia sairauden takia työttömänä. Raskauden takia työharjoittelu vietiin minulta pois, ja nyt olen taas kotona - opiskelu muuttui etäopinnoiksi ja työnteko siirtyi hamaan tulevaisuuteen.

Koska olin työtön ja kotona, oletusarvo oli tietenkin että hoidan itse oman lapseni etäopiskelun viime vuonna. Noh, tottakai koska hoidin omaa lastani ja olin kotona, sain taakakseni hoitaa myös mieheni päiväkoti-ikäisen, myös hänen äitinsä luonapitopäivinä. En kestä jos koulut ja varsinkin päiväkodit menee taas kiinni, en vaan kestä.

Muutettiin miehen kanssa uudelle ja täysin tuntemattomalle paikkakunnalle, en ole ehtinyt saamaan täältä ystäviä. Mies on mustasukkaista tyyppiä, joten ei siedä olla ilman että valvoo minua, joten ystävien kanssa vaikka baari-illat olivat ehdoton ei. Nyt koronan aikana multa on viety se pienikin vähä, mikä mulla oli. En pääse kauppakeskukseen katsomaan kivoja vaatteita, käyn vaan lähikaupassa koska prismassa koronan riski on suurempi. Vihaan tota hiton lähikauppaa.

Miestä en jaksanut oikein ennen koronaakaan, koska kaikki aika piti viettää hänen kanssaan. No arvatkaa jaksanko nyt vieläkin vähemmän. Haluaisin erota, mutta en voi koska olen raskaana.

Olen aivan yksin, miten tätä voi enää jaksaa.

Voimia sulle ❤️ Ei kellään ole oikeutta kytätä menojasi. Miehesi toiminta on henkistä väkivaltaa. Korona tekee vielä vaikeammaksi irtipääsyn. Estäkö miehesi sulta Prismaan ja kauppakeskuksiin menon? Hänellä ei ole siihen oikeutta! Jos itse epäröin niihin menoa, ajattelisin niissä tartuntariskiä olevan lähikauppaa pienempi, koska ilmanvaihto on hyvä, tilaa paljon ja turvavälit helppo pitää. Mene ihmeessä jos se on sulle henkireikä.

Ihana, kiitos että vastasit mulle ❤️

Niinhän se taitaa olla ainakin joltain osin henkistä väkivaltaa. Mutta kuten totesit, sekin on jäänyt koronan takia ihan toissijaiseksi jutuksi. Nyt sitä väkivaltaa ei edes ole, koska en ikinä ole missään muualla kuin kotona. Luulen että mies vain nauttii siitä, tai ainakin tuntuu siltä.

Kauppakeskukseen en uskalla itse mennä, Jumbossa oon yleensä ennen käynyt, mutta sielläkin oli nyt sitä koronaa. Tuo Prismaan meno on täysin miehen kotkotuksia, yritin eilen itsekin selittää että se koronan mahdollisuus on pienempi siellä kuin tossa meidän homeisessa lähikaupassa.

Yritin päästä keskustelemaan diakonissalaitokselle, mutta ne ei ota vastaan nyt ketään, muuta kuin puhelimitse. Haluaisin joskus edes tavata jotain henkilöä, joka kuuntelee mua ja kysyy multa mitä kuuluu. Tai ylipäätään tavata edes jotain ihmistä.

Säälittää tuoda vauva tämmöiseen maailmaan. Omalta osaltani jopa syytän itseäni siitä, että omat lapseni joutuu täällä kärsimään näistä kauheuksista. Ei mitään muuta enää kuin viruksia, väkivaltaa ja yksinäisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin ketjussa huomaa miten koronakuplassaan hyvin jaksaneet ovat kapeakatseisia ja empatiakyvyttömiä. Minullakin on ollut asiat ihan hyvin, asun mukavassa talossa yhdessä mukavan mieheni kanssa ja pystyn tekemään etätöitä ja näkemään säännöllisesti ystäviäni... Kaipaan kyllä live-musiikkia ja ravintola-iltoja mutta jaksan ilmankin.

Silti ymmärrän heitä ketkä asuvat yksin yksiöissään ja ovat sinkkuja ja ovat menettäneet lähes kaiken iloa ja sosiaalisia kohtaamisia tuovan. Ymmärrän ja symppaan. En tiedä miten minä jaksaisin jos tämä tilanne olisi tapahtunut kuusi vuotta sitten, kun nuorena asuin ahtaassa parvekkeettomassa kerrostaloasunnossa kaukana kavereistani ja työskentelin osa-aikaisena kaupan kassana. Jos tuossa tilanteessa ne pienet elämään iloa tuoneet odotetut keikat, juhlat ja matkat olisivat peruuntuneet, eikä olisi ollut kalenterissa muita suunnitelmia kuin että Jaksaa, jaksaa jaksaa, niin en varmasti olisi jaksanut. Ihmisiä on erilaisia ja eri elämänvaiheissa.

Jaksamattomia syyllistetään minä-minä-minä asenteesta, vaikka yhtälailla nämä syyllistäjät ajattelevat vain omasta näkökentästään. "Miten joku ei jaksa kun MINÄ olen jaksanut 200 neliön talossani yhdessä mieheni ja kolmen muksuni kanssa ja tämä ei ole vaikuttanut MINUN harrastuksiini kun MINÄ en ole missään juottoloissa, museoissa tai uimahalleissa käynyt sitten vuoden 1998."

Mutta kun meillä ei ole ollut sitä ulkonaliikkumiskieltoa, mikä siis estää sinkkua tapaamasta ystäviä? Voi mennä vaikka kävelylle, ottaa kahvit termokseen ja istua vähän kauempana toisistaan. Ennen koronaakin sitä paitsi sosiaalinen kanssakäyminen on ollut pitkälti verkossa. En oikein ymmärrä mikä nyt on niin erilaista. Voi tavata ihmisiä, vähän eri tavalla vain. Ulkoilu luonnossa sitä paitsi nostaa ihan tutkitusti mielialaa, mutta uskallapas ehdottaa, heti on joku lukaalissa asuva parempiosainen.

Ylipäänsä ihmiset kaipaa empatiaa ja ymmärrystä siitä että ovat uupuneita ja se voi auttaa enemmän kuin tällaiset ratkaisujen tarjoamiset. Siitä tulee vaikutelma sinusta että olisit parempiosaiset likaamista asuva kun jakelet näitä neuvoja kysymättä.

Tämä on niin totta. Ratkaisukeskeinen ja tekninen neuvojen antaminen siitä, mitä voi tehdä, on mielestäni tässä tilanteessa aika turhaa. Eiköhän jokainen tajua mitä voi tehdä. Joskus tämä tilanne vaan turhauttaa aika paljon, ja ihmisten pitäisi antaa tilittää rauhassa ilman ratkaisujen tarjoamista.

Olen itse sosiaalialalla, ja meillä ihan peruskäytäntö, että jos jotain kollegaa v*tuttaa, niin ei ekana ruveta tarjoamaan jotain ohjetta tai neuvoa, vaan annetaan purkaa se paha olo pois. Sitten tulee parempi olo.

Ilmankos sosiaalityöntekijöitä monesti pidetäänkin jeesustelijoina. Kun on paljon ihmisiä, joita nimenomaan auttavat konkreettisten ratkaisujen löytyminen, eikä turhanpäiväinen lätinä. Tähän tilanteeseen vain ratkaisuja ei ole: keikalle, elokuviin, juhliin tai ulkomaille ei nyt vain pääse, ja nämä ovat monelle niitä henkireikiä arjessa. Siksi niitä kävelylenkkejä ja kirjojen lukemista on turha tuputtaa - molemmat ovat oikeasti tosi mukava tekemistä, mutta ne eivät ole varsinaista hauskanpitoa tai irtiottoja arjesta.

Missasit pointin lahjakkaasti. Totta kai ihmiset tarvitsevat konkreettisia ratkaisuja. Mutta aina ei ole mielekästä sellaista tarjota. Veikkaan ettei moni sosiaalityöntekijän asiakaskaan loppupeleissä haluaisi aivan konkreettisia neuvoja. "Olen työtön peliriippuvainen." -> "Mene töihin ja lopeta pelaaminen." -> "No älä hitossa, enpä olisikaan itse keksinyt tuota!" ... En silti tarkoita sitä, etteikö heitä pitäisi auttaa, mutta ei elämä ole niin yksinkertaista, että joku sosiaalityöntekijä voi vain painaa jotain lausua parit taikasanat, ja sitten alkaa homma pelittää. Ihmiset yleensä tietävät itsekin mitä heidän pitäisi tehdä.

Samalla tavalla näissä korona-asioissa ei hirveästi kiinnosta kuunnella jotain "pidä Zoom-illanvietto" tai "mene metsään"-ohjeita, koska ne eivät ongelmia ratkaise.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin ketjussa huomaa miten koronakuplassaan hyvin jaksaneet ovat kapeakatseisia ja empatiakyvyttömiä. Minullakin on ollut asiat ihan hyvin, asun mukavassa talossa yhdessä mukavan mieheni kanssa ja pystyn tekemään etätöitä ja näkemään säännöllisesti ystäviäni... Kaipaan kyllä live-musiikkia ja ravintola-iltoja mutta jaksan ilmankin.

Silti ymmärrän heitä ketkä asuvat yksin yksiöissään ja ovat sinkkuja ja ovat menettäneet lähes kaiken iloa ja sosiaalisia kohtaamisia tuovan. Ymmärrän ja symppaan. En tiedä miten minä jaksaisin jos tämä tilanne olisi tapahtunut kuusi vuotta sitten, kun nuorena asuin ahtaassa parvekkeettomassa kerrostaloasunnossa kaukana kavereistani ja työskentelin osa-aikaisena kaupan kassana. Jos tuossa tilanteessa ne pienet elämään iloa tuoneet odotetut keikat, juhlat ja matkat olisivat peruuntuneet, eikä olisi ollut kalenterissa muita suunnitelmia kuin että Jaksaa, jaksaa jaksaa, niin en varmasti olisi jaksanut. Ihmisiä on erilaisia ja eri elämänvaiheissa.

Jaksamattomia syyllistetään minä-minä-minä asenteesta, vaikka yhtälailla nämä syyllistäjät ajattelevat vain omasta näkökentästään. "Miten joku ei jaksa kun MINÄ olen jaksanut 200 neliön talossani yhdessä mieheni ja kolmen muksuni kanssa ja tämä ei ole vaikuttanut MINUN harrastuksiini kun MINÄ en ole missään juottoloissa, museoissa tai uimahalleissa käynyt sitten vuoden 1998."

Mutta kun meillä ei ole ollut sitä ulkonaliikkumiskieltoa, mikä siis estää sinkkua tapaamasta ystäviä? Voi mennä vaikka kävelylle, ottaa kahvit termokseen ja istua vähän kauempana toisistaan. Ennen koronaakin sitä paitsi sosiaalinen kanssakäyminen on ollut pitkälti verkossa. En oikein ymmärrä mikä nyt on niin erilaista. Voi tavata ihmisiä, vähän eri tavalla vain. Ulkoilu luonnossa sitä paitsi nostaa ihan tutkitusti mielialaa, mutta uskallapas ehdottaa, heti on joku lukaalissa asuva parempiosainen.

Ylipäänsä ihmiset kaipaa empatiaa ja ymmärrystä siitä että ovat uupuneita ja se voi auttaa enemmän kuin tällaiset ratkaisujen tarjoamiset. Siitä tulee vaikutelma sinusta että olisit parempiosaiset likaamista asuva kun jakelet näitä neuvoja kysymättä.

Tämä on niin totta. Ratkaisukeskeinen ja tekninen neuvojen antaminen siitä, mitä voi tehdä, on mielestäni tässä tilanteessa aika turhaa. Eiköhän jokainen tajua mitä voi tehdä. Joskus tämä tilanne vaan turhauttaa aika paljon, ja ihmisten pitäisi antaa tilittää rauhassa ilman ratkaisujen tarjoamista.

Olen itse sosiaalialalla, ja meillä ihan peruskäytäntö, että jos jotain kollegaa v*tuttaa, niin ei ekana ruveta tarjoamaan jotain ohjetta tai neuvoa, vaan annetaan purkaa se paha olo pois. Sitten tulee parempi olo.

Empatialle ja ymmärrykselle on paikkansa ja aikansa, mutta pelkällä empatiallla ja ymmärryksellä ei voi elää loputtomiin. Pitää myös keksiä ratkaisuja. Mä just mietin näiden viime syksynä aloittaneiden opiskelijoiden kohdalla, että kun he yliopistoista tai ammattikorkeakouluista valmistuttuaan menevät työelämään, heiltä nimenomaan edellytetään sekä ongelmien havaitsemista että ongelmien ratkaisemista. Opiskeluaikana tätä voi jo harjoitella. Asian kun ei tarvitse liittyä tulevaan työtehtävään vaan siihen, mikä tällä hetkellä on ongelmana. Uusien opiskelijoiden ongelmana ei ole pandemia eikä se, että kaikki kiva on kielletty. Heidän ongelmanaan on, että eivät ole päässeet tutustumaan toisiinsa, eivät ole löytäneet uusia kavereita eivätkä näinollen päässeet verkostoitumaan toistensa kanssa. Sen vuoksi heidän pitäisi nyt miettiä, miten tämä ongelma ratkaistaan. Ratkaisukeinoja kyllä löytyy, koska kyseessä ei ole mitkään ikäloput, joille tietokoneen käyttökin on aivan vierasta. 

No eiköhän paras ratkaisu tutustumisongelmaan olisi päästä tapaamaan toisiaan face-to-face. Ja ongelma ratkeaa järjestämällä yksityisiä illanviettoja ihmisten asunnoilla. Turha kuitenkaan sitten meidän vanhempien ihmisten on paheksua sellaista toimintaa.

Ja please älkää jauhako jostain whatsapp-keskusteluista tai etätapaamisista, ei sellainen kanna määräänsä pidemmälle. Kyllä jossain kohtaa tarvitsee päästä myös luomaan kemiaa kasvokkain, ja tekemään asioita jotka kehittävät sitä ryhmähenkeä.

Vierailija kirjoitti:

Voi sanonko mikä teitä mankujia! Kun ei JAKSA, YHYYYYYY! Taisi olla jo valmiiksi teillä mielenterveys heikoissa kantimissa. Teille antaisin riuskan luunapin ja vinkin: tehkääpä töitä älkääkä vikiskö.

Jep, kyllä, rankkaa oli jo ennen koronaa. Oletko nyt onnellinen että joku sen myönsi? Tuliko sulle parempi olo, kun oon kärsinyt ennen koronaa ja nyt kärsin vieläkin enemmän?

Mitenkäs kun töihin ei pääse, vaikka haluaisi? Sun ajatusmaailma näyttää olevan niin hemmetin viisas, niin varmaan keksit ratkaisun tähän mun ongelmaan.

Enemmän mä säälin sua, kuin itseäni vaikka rankkaa on. Vaikutat katkeralta, ilkeältä ja itsekkäältä. Luulen että sun elämä on aika köyhää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi sanonko mikä teitä mankujia! Kun ei JAKSA, YHYYYYYY! Taisi olla jo valmiiksi teillä mielenterveys heikoissa kantimissa. Teille antaisin riuskan luunapin ja vinkin: tehkääpä töitä älkääkä vikiskö.

Jep, kyllä, rankkaa oli jo ennen koronaa. Oletko nyt onnellinen että joku sen myönsi? Tuliko sulle parempi olo, kun oon kärsinyt ennen koronaa ja nyt kärsin vieläkin enemmän?

Mitenkäs kun töihin ei pääse, vaikka haluaisi? Sun ajatusmaailma näyttää olevan niin hemmetin viisas, niin varmaan keksit ratkaisun tähän mun ongelmaan.

Enemmän mä säälin sua, kuin itseäni vaikka rankkaa on. Vaikutat katkeralta, ilkeältä ja itsekkäältä. Luulen että sun elämä on aika köyhää.

Ai niin, vaikutat myös hyvin yksinkertaiselta.