Ei tämä lopu ikinä, ei jaksa

Ei tässä koko touhussa ole päätä eikä häntää. Kirjastoon tai uimaan ei voi mennä, ja hui kamala sentään sisäliikunta! Mutta koulut ja päiväkodit on olleet normaalisti auki. Siellä ei mitään turvavälejä ole mahdollista noudattaa! Aikuiset hehkuttavat somessa kuinka ovat onnellisessa asemassa kun voivat tehdä etätöitä, vaikka perheen lapset on normaalisti koulussa ja päiväkodissa. 😂😂😂 Eiköhän se tauti juuri sieltä tule, jos on tullakseen. No nyt sentään yläkoulussa alkaa etäopiskelu täällä Pirkanmaalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin ketjussa huomaa miten koronakuplassaan hyvin jaksaneet ovat kapeakatseisia ja empatiakyvyttömiä. Minullakin on ollut asiat ihan hyvin, asun mukavassa talossa yhdessä mukavan mieheni kanssa ja pystyn tekemään etätöitä ja näkemään säännöllisesti ystäviäni... Kaipaan kyllä live-musiikkia ja ravintola-iltoja mutta jaksan ilmankin.

Silti ymmärrän heitä ketkä asuvat yksin yksiöissään ja ovat sinkkuja ja ovat menettäneet lähes kaiken iloa ja sosiaalisia kohtaamisia tuovan. Ymmärrän ja symppaan. En tiedä miten minä jaksaisin jos tämä tilanne olisi tapahtunut kuusi vuotta sitten, kun nuorena asuin ahtaassa parvekkeettomassa kerrostaloasunnossa kaukana kavereistani ja työskentelin osa-aikaisena kaupan kassana. Jos tuossa tilanteessa ne pienet elämään iloa tuoneet odotetut keikat, juhlat ja matkat olisivat peruuntuneet, eikä olisi ollut kalenterissa muita suunnitelmia kuin että Jaksaa, jaksaa jaksaa, niin en varmasti olisi jaksanut. Ihmisiä on erilaisia ja eri elämänvaiheissa.

Jaksamattomia syyllistetään minä-minä-minä asenteesta, vaikka yhtälailla nämä syyllistäjät ajattelevat vain omasta näkökentästään. "Miten joku ei jaksa kun MINÄ olen jaksanut 200 neliön talossani yhdessä mieheni ja kolmen muksuni kanssa ja tämä ei ole vaikuttanut MINUN harrastuksiini kun MINÄ en ole missään juottoloissa, museoissa tai uimahalleissa käynyt sitten vuoden 1998."

Mutta kun meillä ei ole ollut sitä ulkonaliikkumiskieltoa, mikä siis estää sinkkua tapaamasta ystäviä? Voi mennä vaikka kävelylle, ottaa kahvit termokseen ja istua vähän kauempana toisistaan. Ennen koronaakin sitä paitsi sosiaalinen kanssakäyminen on ollut pitkälti verkossa. En oikein ymmärrä mikä nyt on niin erilaista. Voi tavata ihmisiä, vähän eri tavalla vain. Ulkoilu luonnossa sitä paitsi nostaa ihan tutkitusti mielialaa, mutta uskallapas ehdottaa, heti on joku lukaalissa asuva parempiosainen.

Ylipäänsä ihmiset kaipaa empatiaa ja ymmärrystä siitä että ovat uupuneita ja se voi auttaa enemmän kuin tällaiset ratkaisujen tarjoamiset. Siitä tulee vaikutelma sinusta että olisit parempiosaiset likaamista asuva kun jakelet näitä neuvoja kysymättä.

Tämä on niin totta. Ratkaisukeskeinen ja tekninen neuvojen antaminen siitä, mitä voi tehdä, on mielestäni tässä tilanteessa aika turhaa. Eiköhän jokainen tajua mitä voi tehdä. Joskus tämä tilanne vaan turhauttaa aika paljon, ja ihmisten pitäisi antaa tilittää rauhassa ilman ratkaisujen tarjoamista.

Olen itse sosiaalialalla, ja meillä ihan peruskäytäntö, että jos jotain kollegaa v*tuttaa, niin ei ekana ruveta tarjoamaan jotain ohjetta tai neuvoa, vaan annetaan purkaa se paha olo pois. Sitten tulee parempi olo.

Ilmankos sosiaalityöntekijöitä monesti pidetäänkin jeesustelijoina. Kun on paljon ihmisiä, joita nimenomaan auttavat konkreettisten ratkaisujen löytyminen, eikä turhanpäiväinen lätinä. Tähän tilanteeseen vain ratkaisuja ei ole: keikalle, elokuviin, juhliin tai ulkomaille ei nyt vain pääse, ja nämä ovat monelle niitä henkireikiä arjessa. Siksi niitä kävelylenkkejä ja kirjojen lukemista on turha tuputtaa - molemmat ovat oikeasti tosi mukava tekemistä, mutta ne eivät ole varsinaista hauskanpitoa tai irtiottoja arjesta.

Missasit pointin lahjakkaasti. Totta kai ihmiset tarvitsevat konkreettisia ratkaisuja. Mutta aina ei ole mielekästä sellaista tarjota. Veikkaan ettei moni sosiaalityöntekijän asiakaskaan loppupeleissä haluaisi aivan konkreettisia neuvoja. "Olen työtön peliriippuvainen." -> "Mene töihin ja lopeta pelaaminen." -> "No älä hitossa, enpä olisikaan itse keksinyt tuota!" ... En silti tarkoita sitä, etteikö heitä pitäisi auttaa, mutta ei elämä ole niin yksinkertaista, että joku sosiaalityöntekijä voi vain painaa jotain lausua parit taikasanat, ja sitten alkaa homma pelittää. Ihmiset yleensä tietävät itsekin mitä heidän pitäisi tehdä.

Samalla tavalla näissä korona-asioissa ei hirveästi kiinnosta kuunnella jotain "pidä Zoom-illanvietto" tai "mene metsään"-ohjeita, koska ne eivät ongelmia ratkaise.

Ymmärsin kyllä pointin. Itse asiassa konkreettinen apu sosiaalityössä voisi olla vaikkapa kotiapua, apua työnhaussa, arjen taitojen käytännön opettamista, yhdessä avun hakeminen peliriippuvuuteen tms. Pelkkä puhuminen auttaa vain tiettyä ihmistyyppiä, useimpia ei.

Ja jos itse et ymmärtänyt, niin olen samaa mieltä ettei ratkaisujen esittäminen tässä tapauksessa toimi, koska niitä ei ole - esim. vaikka aurinkolomaa kaamosmasentuneelle tai ystävien seuraa yksinäiselle ei voi korvata mikään. Mutta ei auta yhtään, että tämän sanoo ääneen. Uskon, että sosiaalityön asiakkaatkin hyötyisivät kaikkein eniten konkreettisesta avusta. Kuunteleminen tuo huoliin vain pienen hetken helpotuksen, kun konkreettinen apu tuo sen tärkeän arjen helpottamisen lisäksi tunteen, että joku ihan todella yrittää auttaa, ihan laittamalla kädet saveen ja tekemällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin ketjussa huomaa miten koronakuplassaan hyvin jaksaneet ovat kapeakatseisia ja empatiakyvyttömiä. Minullakin on ollut asiat ihan hyvin, asun mukavassa talossa yhdessä mukavan mieheni kanssa ja pystyn tekemään etätöitä ja näkemään säännöllisesti ystäviäni... Kaipaan kyllä live-musiikkia ja ravintola-iltoja mutta jaksan ilmankin.

Silti ymmärrän heitä ketkä asuvat yksin yksiöissään ja ovat sinkkuja ja ovat menettäneet lähes kaiken iloa ja sosiaalisia kohtaamisia tuovan. Ymmärrän ja symppaan. En tiedä miten minä jaksaisin jos tämä tilanne olisi tapahtunut kuusi vuotta sitten, kun nuorena asuin ahtaassa parvekkeettomassa kerrostaloasunnossa kaukana kavereistani ja työskentelin osa-aikaisena kaupan kassana. Jos tuossa tilanteessa ne pienet elämään iloa tuoneet odotetut keikat, juhlat ja matkat olisivat peruuntuneet, eikä olisi ollut kalenterissa muita suunnitelmia kuin että Jaksaa, jaksaa jaksaa, niin en varmasti olisi jaksanut. Ihmisiä on erilaisia ja eri elämänvaiheissa.

Jaksamattomia syyllistetään minä-minä-minä asenteesta, vaikka yhtälailla nämä syyllistäjät ajattelevat vain omasta näkökentästään. "Miten joku ei jaksa kun MINÄ olen jaksanut 200 neliön talossani yhdessä mieheni ja kolmen muksuni kanssa ja tämä ei ole vaikuttanut MINUN harrastuksiini kun MINÄ en ole missään juottoloissa, museoissa tai uimahalleissa käynyt sitten vuoden 1998."

Mutta kun meillä ei ole ollut sitä ulkonaliikkumiskieltoa, mikä siis estää sinkkua tapaamasta ystäviä? Voi mennä vaikka kävelylle, ottaa kahvit termokseen ja istua vähän kauempana toisistaan. Ennen koronaakin sitä paitsi sosiaalinen kanssakäyminen on ollut pitkälti verkossa. En oikein ymmärrä mikä nyt on niin erilaista. Voi tavata ihmisiä, vähän eri tavalla vain. Ulkoilu luonnossa sitä paitsi nostaa ihan tutkitusti mielialaa, mutta uskallapas ehdottaa, heti on joku lukaalissa asuva parempiosainen.

Ylipäänsä ihmiset kaipaa empatiaa ja ymmärrystä siitä että ovat uupuneita ja se voi auttaa enemmän kuin tällaiset ratkaisujen tarjoamiset. Siitä tulee vaikutelma sinusta että olisit parempiosaiset likaamista asuva kun jakelet näitä neuvoja kysymättä.

Tämä on niin totta. Ratkaisukeskeinen ja tekninen neuvojen antaminen siitä, mitä voi tehdä, on mielestäni tässä tilanteessa aika turhaa. Eiköhän jokainen tajua mitä voi tehdä. Joskus tämä tilanne vaan turhauttaa aika paljon, ja ihmisten pitäisi antaa tilittää rauhassa ilman ratkaisujen tarjoamista.

Olen itse sosiaalialalla, ja meillä ihan peruskäytäntö, että jos jotain kollegaa v*tuttaa, niin ei ekana ruveta tarjoamaan jotain ohjetta tai neuvoa, vaan annetaan purkaa se paha olo pois. Sitten tulee parempi olo.

Ilmankos sosiaalityöntekijöitä monesti pidetäänkin jeesustelijoina. Kun on paljon ihmisiä, joita nimenomaan auttavat konkreettisten ratkaisujen löytyminen, eikä turhanpäiväinen lätinä. Tähän tilanteeseen vain ratkaisuja ei ole: keikalle, elokuviin, juhliin tai ulkomaille ei nyt vain pääse, ja nämä ovat monelle niitä henkireikiä arjessa. Siksi niitä kävelylenkkejä ja kirjojen lukemista on turha tuputtaa - molemmat ovat oikeasti tosi mukava tekemistä, mutta ne eivät ole varsinaista hauskanpitoa tai irtiottoja arjesta.

Missasit pointin lahjakkaasti. Totta kai ihmiset tarvitsevat konkreettisia ratkaisuja. Mutta aina ei ole mielekästä sellaista tarjota. Veikkaan ettei moni sosiaalityöntekijän asiakaskaan loppupeleissä haluaisi aivan konkreettisia neuvoja. "Olen työtön peliriippuvainen." -> "Mene töihin ja lopeta pelaaminen." -> "No älä hitossa, enpä olisikaan itse keksinyt tuota!" ... En silti tarkoita sitä, etteikö heitä pitäisi auttaa, mutta ei elämä ole niin yksinkertaista, että joku sosiaalityöntekijä voi vain painaa jotain lausua parit taikasanat, ja sitten alkaa homma pelittää. Ihmiset yleensä tietävät itsekin mitä heidän pitäisi tehdä.

Samalla tavalla näissä korona-asioissa ei hirveästi kiinnosta kuunnella jotain "pidä Zoom-illanvietto" tai "mene metsään"-ohjeita, koska ne eivät ongelmia ratkaise.

Mikä sitten ratkaisee? Mua työnantajana alkaa hieman huolestuttaa, jos nuoret innokkaat opiskelijat, joiden tulevaisuudessa olisi tarkoitus innovoida, kehittää uusia juttuja, tunnistaa asiakkaiden ongelmia ja keksiä niihin ratkaisut, eivät keksi edes ratkaisua siihen, miten voisivat tutustua opiskelukavereihinsa ja mitä yhteistä heidän kanssaan voisi järjestää. Toki riippuu vähän opiskeltavasta alastakin, mutta kannattaa muistaa, että jos nyt pandemian aikana on ollut aktiivisesti kehittämässä toimintamallia opiskelijoiden tutustumisen, viihtymisen ja jaksamisen parantamiseksi, sen voi laittaa työpaikkaa hakiessaan CV:hen. Se nimittäin kertoo työnahkijan valmiuksista kohdata ongelmatilanteita, toimia paineen alaisena, kehittää uusia ideoita ja ratkaisuja sekä saada porukka innostettua mukaan hankkeeseen. "Hyvä tyyppi" ei ole pomon serkku vaan juuri tällainen henkilö. 

Innovoida sitä ja tätä.. eiköhän aika moni ole täysin kypsä näihin etämeininkeihin. Kyllähän sitä voi ihmisten kanssa keskustella vaikka millä sovelluksilla, mutta ihmiset kaipaavat livekontaktia toistensa kanssa, eikä siitä mihinkään pääse. Suurin polte on ymmärrettävästi nuorilla, joista moni on vieraalla paikkakunnalla vailla suurta sosiaalista verkostoa. Ei kaikki asiat vain ratkea sillä että nyt kehitetään jokin uusi innovaatio. Etenkin jos pohjimmiltaan ihmiset eivät kaipaa lisää virtuaalista kanssakäymistä, vaan toistensa seuraa. 

Nimenomaan innovoida sitä ja tätä. Miten toimisit, jos et olisikaan opiskelija vaan uudessa työpaikassa, jossa kaikki ovat etätöissä?  Kiukuttelisit pomolle, että haluat tavata kaikki livenä etkä jaksa enää tippaakaan virtuaalista kanssakäymistä? 

Voit toki käyttää pandemia-ajan passivoitumiseen sen sijaan, että tekisit jotain sellaista, josta sulle olisi hyötyä tulevassa työelämässäsikin. Osa nuorista osaa ottaa tämän ajan mahdollisuutena. Mahdollisuutena parantaa omaa tilannettaan päivänä, jolloin kilpailee muiden kanssa avoinna olevasta työpaikasta. Se, että on pandemia-aikana vain kiukuissaan polkenut jalkaa ja kirjoitellut turhautuneena Vauva-palstalle ei ole meriitti, jota työnantajat vastavalmistuneissa työnhakijoissa arvostavat. 

En ole mikään opiskelija, vaan työelämässä oleva yliopiston käynyt. Mun käy vain sääliksi niitä opiskelijoita, jotka joutuvat viettämään nyt paljon aikaa kotona, sillä ei ole sama asia kommunikoida ihmisten kanssa chat-sovelluksella, kuin viettää aikaa yhdessä. Ja omasta mielestäni sellaiset isommat kokoontumiset ovat keskeinen osa opiskeluelämää.

Mutta en mä tiedä onko sun kanssa järkevää keskustella tästä aiheesta sen enempää. Sä olet varmaan niitä ihmisiä, jotka sanovat köyhillekin, että "aina voi ryhtyä yrittäjäksi" yms.

Persuja ahistaa kun vaalien siirto onkin ilmoitusasia.

Tietenkin tämä kuormittaa. Semmoista on elämä. Kaikki sympatiani niille, jotka muita tänä aikana hoitavat ja puolestamme tätä maata johtavat. Ja hatunnostoni niille, jotka tekevät sen pää pystyssä ja marisematta!

Ja halveksuva hah niille, jotka heittävät hiekkaa rattaisiin, levittävät öyhötellen tartuntaa ja vinkuvat oikeuksiensa perään viis piitaten muiden oikeuksista.

Kun vertaa tätä 'kriisiä' aikaisempien sukupolvien kriiseihin, niin kyllähän se tuppaa naurattamaan. Luin juuri Heidin Köngäksen kirjan Mirjami, joka kertoo 1940-luvun vaikeuksista (sota, siviilien pommitukset, jäytävä pelko,  ruokapula, vaatteet kreppiä ja kengät puuta ja paperia, kahvia ei saa mistään, tuberkuloosia (+stigma), lavantautia, monella tapaa vammautuneet miehet, yhteiskunnan isot luokkaerot, sukupuolten suuri epätasa-arvo, rikollisuuden kasvu ja raa'istuminen jne jne), niin väistämättä sitä peilasi nykypäivään ja pani miettimään ihmisten kestokykyä, että mihin kaikkeen se venyy. 

Tuolloinkin oli tietysti ihmisiä, jotka vain valittivat ihan kaikesta, kaikki on prseestä ja ihan kauheeta ja kohta tulee Suuri Romahus, mutta hämmästyttävän suuri osa ihmisistä teki tyynesti sen mitä tehtävissä oli ja meni eteenpäin. Jotkut kaikessa hiljaisuudessa esim jemmasi ennen sodan alkamista ruokaa ja tarvikkeita jonnekin komeron pohjalle, joillekin - kaikesta informaatiosta huolimatta tai juuri sen takia (informaatioähky, kyllästyminen aiheeseen) - sodan alkaminen tulikin sitten jonkinlaisena yllätyksenä, ja mitään varmuusvarastoja ei ollut tullut hankittua. 

Mutta noin summa summarum: entisajan ihmiset värjötteli jossain vetisessä ja kylmässä pommisuojassa vatsa nälästä ja pelosta kuristen, nokat räkää tippuen, pommien, tautien ja mt-häiriöisten ympäröiminä.

Nykyihminen värjöttelee lohduttomana oman kotinsa sohvalla, hyvin syöneenä ja juoneena, omat pienet suloiset rakkauden tuotokset ympärillä leikkien, lemmikit hyvin hoidettuina, tietokonetta, tablettia ja puhelinta ronklaten, joista avautuu kaiken maailman lehdet, musiikki, elokuvat mm. Lohduttomana siitä, että nyt ei pääse ellun kaa bissee vetäisee kyllä menee mielenterveys tästä ja vttu kun ei pääse kavereiden kaa treenaa sählyy ja pois kotoo motkottavan akan ja rääkyvien penskojen luota kyllä tää on plluhallituksen vika tai joku salaliitto ainaskin, ja voi vttu ku ois kiva päästä taas johki dubaihin tai thaikkuihin.  Niiku silleen. Avartamaan elämänkatsomusta muoviostosparatiisiin hiekkadyyneille tai maahan, joka antaa turisteille hyväksikäytettäväksi naisensa ja lapsensa.  Kyllä tässä on kestokyky todella koetuksella. 

Klaus Schwab, World Economic Forumin perustaja, on sanonut, että emme koskaan tule palaamaan vanhaan "normaaliimme". Koronavirus on hyvä keino siirtää maailma pois ilmastonmuutoksen reitiltä.  Maailmasta tulee harvojen ääririkkaiden filantrooppien ja vastaavasti mitään omistamattomien onnellisten ja hiukan lapsenomaisten huolenpidettävien enemmistölampaiden maailma. Entinen elintasomaiden keskiluokka ei enää omista mitään, ei ole pienyrityksiä, ei paikallista maataloutta. Kaikki resurssit saadaan tavallaan vuokralle, joltakin suuryhtiöltä ja miljardöörijoukon säätiöltä, ja ollaan onnellisia.  Kaikessa muistetaan ilmastonmuutos, ja GlaxoSmith Kline.

Tällä hetkellä vaaka on kääntynyt jo tähän suuntaan, maailman sadasta suurimmasta yhteisöstä 49 on kansallisvaltioita, 51 on globaaleja suurkonserneja. Kansallisvaltioiden demokratiat eivät ole enää merkittävä voima määräämään yhtään mitään tai vaikuttamaan omiin oikeuksiinsa ja velvollisuuksiinsa.

Kehitysmaiden ihmisille kohdennetaan perustoimeentulo, nähtävästi lopetettavan länsimaiden keskiluokan omaisuudesta. Matkailu loppuu, autoilu loppuu, osallistuva viihde ja harrastukset loppuvat kuihtuvien länsivaltojen rahvaalta. Kaikki siirtyvät kuluttamaan elävinä aivokasveina netin sisältöä, jota valvotaan erittäin tarkasti, ettei kukaan vaan pääse olemaan rasisti tai toksinen maskuliini. 

Nämä Davosin miljardöörit saavat edelleen lennellä suihkukoneillaan ympäri maapallon, ja he palkitsevat joitakin vallankumaoukseen osallistuneita hyödyllisiä vihreän aatteen kannattajia omilla Tesloilla sitten. 

Uuskieli on voimissaan, ja pitääkin yrittää olla vähemmän valkoinen toksinen mies, niin kuin Coca-Cola tunnetussa koulutusmateriaalissaan pyrkii vaikuttamaan, ja jos siitä joku esittää sarkastisia meemejä, niin käy samalla tavalla kuin Kiinassa niille, jotka esittävät nalle Puh -meemejä. Tällä hetkellähän tulee Facebookissa jo bannit, pelkästään The Great Reset - agendan julkisten materiaalien lainaamisesta, pitävät nähtävästi passiivis-aggressiivisena demagogiana sellaista ? No, tänä sentään taitaisi päästä läpi, kun olin niin maltillinen, varmaankin.

- I'll own nothing, and I'll be happy -   (Agenda 2030, UN, WEF)

Vierailija kirjoitti:

Kun vertaa tätä 'kriisiä' aikaisempien sukupolvien kriiseihin, niin kyllähän se tuppaa naurattamaan. Luin juuri Heidin Köngäksen kirjan Mirjami, joka kertoo 1940-luvun vaikeuksista (sota, siviilien pommitukset, jäytävä pelko,  ruokapula, vaatteet kreppiä ja kengät puuta ja paperia, kahvia ei saa mistään, tuberkuloosia (+stigma), lavantautia, monella tapaa vammautuneet miehet, yhteiskunnan isot luokkaerot, sukupuolten suuri epätasa-arvo, rikollisuuden kasvu ja raa'istuminen jne jne), niin väistämättä sitä peilasi nykypäivään ja pani miettimään ihmisten kestokykyä, että mihin kaikkeen se venyy. 

Tuolloinkin oli tietysti ihmisiä, jotka vain valittivat ihan kaikesta, kaikki on prseestä ja ihan kauheeta ja kohta tulee Suuri Romahus, mutta hämmästyttävän suuri osa ihmisistä teki tyynesti sen mitä tehtävissä oli ja meni eteenpäin. Jotkut kaikessa hiljaisuudessa esim jemmasi ennen sodan alkamista ruokaa ja tarvikkeita jonnekin komeron pohjalle, joillekin - kaikesta informaatiosta huolimatta tai juuri sen takia (informaatioähky, kyllästyminen aiheeseen) - sodan alkaminen tulikin sitten jonkinlaisena yllätyksenä, ja mitään varmuusvarastoja ei ollut tullut hankittua. 

Mutta noin summa summarum: entisajan ihmiset värjötteli jossain vetisessä ja kylmässä pommisuojassa vatsa nälästä ja pelosta kuristen, nokat räkää tippuen, pommien, tautien ja mt-häiriöisten ympäröiminä.

Nykyihminen värjöttelee lohduttomana oman kotinsa sohvalla, hyvin syöneenä ja juoneena, omat pienet suloiset rakkauden tuotokset ympärillä leikkien, lemmikit hyvin hoidettuina, tietokonetta, tablettia ja puhelinta ronklaten, joista avautuu kaiken maailman lehdet, musiikki, elokuvat mm. Lohduttomana siitä, että nyt ei pääse ellun kaa bissee vetäisee kyllä menee mielenterveys tästä ja vttu kun ei pääse kavereiden kaa treenaa sählyy ja pois kotoo motkottavan akan ja rääkyvien penskojen luota kyllä tää on plluhallituksen vika tai joku salaliitto ainaskin, ja voi vttu ku ois kiva päästä taas johki dubaihin tai thaikkuihin.  Niiku silleen. Avartamaan elämänkatsomusta muoviostosparatiisiin hiekkadyyneille tai maahan, joka antaa turisteille hyväksikäytettäväksi naisensa ja lapsensa.  Kyllä tässä on kestokyky todella koetuksella. 

Olisi hyvä muistaa, että kaikilla ei ole samanlainen tilanne. Joillakin ei ole läheisiä, voi asua yksin, olla muuten sairas tai tilanne ollut jo ennen koronaa huono. Siinä mielessä pystyn ymmärtämään muita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin ketjussa huomaa miten koronakuplassaan hyvin jaksaneet ovat kapeakatseisia ja empatiakyvyttömiä. Minullakin on ollut asiat ihan hyvin, asun mukavassa talossa yhdessä mukavan mieheni kanssa ja pystyn tekemään etätöitä ja näkemään säännöllisesti ystäviäni... Kaipaan kyllä live-musiikkia ja ravintola-iltoja mutta jaksan ilmankin.

Silti ymmärrän heitä ketkä asuvat yksin yksiöissään ja ovat sinkkuja ja ovat menettäneet lähes kaiken iloa ja sosiaalisia kohtaamisia tuovan. Ymmärrän ja symppaan. En tiedä miten minä jaksaisin jos tämä tilanne olisi tapahtunut kuusi vuotta sitten, kun nuorena asuin ahtaassa parvekkeettomassa kerrostaloasunnossa kaukana kavereistani ja työskentelin osa-aikaisena kaupan kassana. Jos tuossa tilanteessa ne pienet elämään iloa tuoneet odotetut keikat, juhlat ja matkat olisivat peruuntuneet, eikä olisi ollut kalenterissa muita suunnitelmia kuin että Jaksaa, jaksaa jaksaa, niin en varmasti olisi jaksanut. Ihmisiä on erilaisia ja eri elämänvaiheissa.

Jaksamattomia syyllistetään minä-minä-minä asenteesta, vaikka yhtälailla nämä syyllistäjät ajattelevat vain omasta näkökentästään. "Miten joku ei jaksa kun MINÄ olen jaksanut 200 neliön talossani yhdessä mieheni ja kolmen muksuni kanssa ja tämä ei ole vaikuttanut MINUN harrastuksiini kun MINÄ en ole missään juottoloissa, museoissa tai uimahalleissa käynyt sitten vuoden 1998."

Mutta kun meillä ei ole ollut sitä ulkonaliikkumiskieltoa, mikä siis estää sinkkua tapaamasta ystäviä? Voi mennä vaikka kävelylle, ottaa kahvit termokseen ja istua vähän kauempana toisistaan. Ennen koronaakin sitä paitsi sosiaalinen kanssakäyminen on ollut pitkälti verkossa. En oikein ymmärrä mikä nyt on niin erilaista. Voi tavata ihmisiä, vähän eri tavalla vain. Ulkoilu luonnossa sitä paitsi nostaa ihan tutkitusti mielialaa, mutta uskallapas ehdottaa, heti on joku lukaalissa asuva parempiosainen.

Ylipäänsä ihmiset kaipaa empatiaa ja ymmärrystä siitä että ovat uupuneita ja se voi auttaa enemmän kuin tällaiset ratkaisujen tarjoamiset. Siitä tulee vaikutelma sinusta että olisit parempiosaiset likaamista asuva kun jakelet näitä neuvoja kysymättä.

Tämä on niin totta. Ratkaisukeskeinen ja tekninen neuvojen antaminen siitä, mitä voi tehdä, on mielestäni tässä tilanteessa aika turhaa. Eiköhän jokainen tajua mitä voi tehdä. Joskus tämä tilanne vaan turhauttaa aika paljon, ja ihmisten pitäisi antaa tilittää rauhassa ilman ratkaisujen tarjoamista.

Olen itse sosiaalialalla, ja meillä ihan peruskäytäntö, että jos jotain kollegaa v*tuttaa, niin ei ekana ruveta tarjoamaan jotain ohjetta tai neuvoa, vaan annetaan purkaa se paha olo pois. Sitten tulee parempi olo.

Ilmankos sosiaalityöntekijöitä monesti pidetäänkin jeesustelijoina. Kun on paljon ihmisiä, joita nimenomaan auttavat konkreettisten ratkaisujen löytyminen, eikä turhanpäiväinen lätinä. Tähän tilanteeseen vain ratkaisuja ei ole: keikalle, elokuviin, juhliin tai ulkomaille ei nyt vain pääse, ja nämä ovat monelle niitä henkireikiä arjessa. Siksi niitä kävelylenkkejä ja kirjojen lukemista on turha tuputtaa - molemmat ovat oikeasti tosi mukava tekemistä, mutta ne eivät ole varsinaista hauskanpitoa tai irtiottoja arjesta.

Missasit pointin lahjakkaasti. Totta kai ihmiset tarvitsevat konkreettisia ratkaisuja. Mutta aina ei ole mielekästä sellaista tarjota. Veikkaan ettei moni sosiaalityöntekijän asiakaskaan loppupeleissä haluaisi aivan konkreettisia neuvoja. "Olen työtön peliriippuvainen." -> "Mene töihin ja lopeta pelaaminen." -> "No älä hitossa, enpä olisikaan itse keksinyt tuota!" ... En silti tarkoita sitä, etteikö heitä pitäisi auttaa, mutta ei elämä ole niin yksinkertaista, että joku sosiaalityöntekijä voi vain painaa jotain lausua parit taikasanat, ja sitten alkaa homma pelittää. Ihmiset yleensä tietävät itsekin mitä heidän pitäisi tehdä.

Samalla tavalla näissä korona-asioissa ei hirveästi kiinnosta kuunnella jotain "pidä Zoom-illanvietto" tai "mene metsään"-ohjeita, koska ne eivät ongelmia ratkaise.

Mikä sitten ratkaisee? Mua työnantajana alkaa hieman huolestuttaa, jos nuoret innokkaat opiskelijat, joiden tulevaisuudessa olisi tarkoitus innovoida, kehittää uusia juttuja, tunnistaa asiakkaiden ongelmia ja keksiä niihin ratkaisut, eivät keksi edes ratkaisua siihen, miten voisivat tutustua opiskelukavereihinsa ja mitä yhteistä heidän kanssaan voisi järjestää. Toki riippuu vähän opiskeltavasta alastakin, mutta kannattaa muistaa, että jos nyt pandemian aikana on ollut aktiivisesti kehittämässä toimintamallia opiskelijoiden tutustumisen, viihtymisen ja jaksamisen parantamiseksi, sen voi laittaa työpaikkaa hakiessaan CV:hen. Se nimittäin kertoo työnahkijan valmiuksista kohdata ongelmatilanteita, toimia paineen alaisena, kehittää uusia ideoita ja ratkaisuja sekä saada porukka innostettua mukaan hankkeeseen. "Hyvä tyyppi" ei ole pomon serkku vaan juuri tällainen henkilö. 

Innovoida sitä ja tätä.. eiköhän aika moni ole täysin kypsä näihin etämeininkeihin. Kyllähän sitä voi ihmisten kanssa keskustella vaikka millä sovelluksilla, mutta ihmiset kaipaavat livekontaktia toistensa kanssa, eikä siitä mihinkään pääse. Suurin polte on ymmärrettävästi nuorilla, joista moni on vieraalla paikkakunnalla vailla suurta sosiaalista verkostoa. Ei kaikki asiat vain ratkea sillä että nyt kehitetään jokin uusi innovaatio. Etenkin jos pohjimmiltaan ihmiset eivät kaipaa lisää virtuaalista kanssakäymistä, vaan toistensa seuraa. 

Nimenomaan innovoida sitä ja tätä. Miten toimisit, jos et olisikaan opiskelija vaan uudessa työpaikassa, jossa kaikki ovat etätöissä?  Kiukuttelisit pomolle, että haluat tavata kaikki livenä etkä jaksa enää tippaakaan virtuaalista kanssakäymistä? 

Voit toki käyttää pandemia-ajan passivoitumiseen sen sijaan, että tekisit jotain sellaista, josta sulle olisi hyötyä tulevassa työelämässäsikin. Osa nuorista osaa ottaa tämän ajan mahdollisuutena. Mahdollisuutena parantaa omaa tilannettaan päivänä, jolloin kilpailee muiden kanssa avoinna olevasta työpaikasta. Se, että on pandemia-aikana vain kiukuissaan polkenut jalkaa ja kirjoitellut turhautuneena Vauva-palstalle ei ole meriitti, jota työnantajat vastavalmistuneissa työnhakijoissa arvostavat. 

Elät jossain haaveissa että saat hyviä työntekijöitä oikein kilpailemaan noista työpaikoista. Lopputulemana huomaat että ne työntekijät eivät vain oikein jaksa olla koko ajan innovatiivisia ja tehokkaita, sekä miettiä elämäänsä työ edellä. Me olemme ihmisiä ja meillä on inhimillisiä tarpeita. Ongelmat heijastuvat pakostikin myös työelämään.

Terveisin keski-ikäinen asiantuntija, jolla on kokemusta työelämästä ja nähnyt paljon näitä ristiriitoja, sekä utopistia odotuksia. Lopputulos on usein ihan muuta kuin työnantaja on odottanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heikot ei kestä.

Miehensä rahoilla elävä rouva, tai nuoruuttaan naiivi pitkäaikaistyötön, voi naurahtaa että ei liikuta häntä. Mutta kyllä yhteiskuntajärjestelmän radikaali muuttaminen koskettaa kaikkia, tavalla tai toisella. Jonkun on vain nyt helpompi sanoa olevansa vahva, koska ei ole se, jonka elämäntyö pilataan tekosyihin nojaten eli rajoittamalla ja rajoittamalla.

Tai sitten ihan tavallinen työläinen jonka työt kuitenkin jatkuvat. Oletpa katkera!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin ketjussa huomaa miten koronakuplassaan hyvin jaksaneet ovat kapeakatseisia ja empatiakyvyttömiä. Minullakin on ollut asiat ihan hyvin, asun mukavassa talossa yhdessä mukavan mieheni kanssa ja pystyn tekemään etätöitä ja näkemään säännöllisesti ystäviäni... Kaipaan kyllä live-musiikkia ja ravintola-iltoja mutta jaksan ilmankin.

Silti ymmärrän heitä ketkä asuvat yksin yksiöissään ja ovat sinkkuja ja ovat menettäneet lähes kaiken iloa ja sosiaalisia kohtaamisia tuovan. Ymmärrän ja symppaan. En tiedä miten minä jaksaisin jos tämä tilanne olisi tapahtunut kuusi vuotta sitten, kun nuorena asuin ahtaassa parvekkeettomassa kerrostaloasunnossa kaukana kavereistani ja työskentelin osa-aikaisena kaupan kassana. Jos tuossa tilanteessa ne pienet elämään iloa tuoneet odotetut keikat, juhlat ja matkat olisivat peruuntuneet, eikä olisi ollut kalenterissa muita suunnitelmia kuin että Jaksaa, jaksaa jaksaa, niin en varmasti olisi jaksanut. Ihmisiä on erilaisia ja eri elämänvaiheissa.

Jaksamattomia syyllistetään minä-minä-minä asenteesta, vaikka yhtälailla nämä syyllistäjät ajattelevat vain omasta näkökentästään. "Miten joku ei jaksa kun MINÄ olen jaksanut 200 neliön talossani yhdessä mieheni ja kolmen muksuni kanssa ja tämä ei ole vaikuttanut MINUN harrastuksiini kun MINÄ en ole missään juottoloissa, museoissa tai uimahalleissa käynyt sitten vuoden 1998."

Mutta kun meillä ei ole ollut sitä ulkonaliikkumiskieltoa, mikä siis estää sinkkua tapaamasta ystäviä? Voi mennä vaikka kävelylle, ottaa kahvit termokseen ja istua vähän kauempana toisistaan. Ennen koronaakin sitä paitsi sosiaalinen kanssakäyminen on ollut pitkälti verkossa. En oikein ymmärrä mikä nyt on niin erilaista. Voi tavata ihmisiä, vähän eri tavalla vain. Ulkoilu luonnossa sitä paitsi nostaa ihan tutkitusti mielialaa, mutta uskallapas ehdottaa, heti on joku lukaalissa asuva parempiosainen.

Ylipäänsä ihmiset kaipaa empatiaa ja ymmärrystä siitä että ovat uupuneita ja se voi auttaa enemmän kuin tällaiset ratkaisujen tarjoamiset. Siitä tulee vaikutelma sinusta että olisit parempiosaiset likaamista asuva kun jakelet näitä neuvoja kysymättä.

Tämä on niin totta. Ratkaisukeskeinen ja tekninen neuvojen antaminen siitä, mitä voi tehdä, on mielestäni tässä tilanteessa aika turhaa. Eiköhän jokainen tajua mitä voi tehdä. Joskus tämä tilanne vaan turhauttaa aika paljon, ja ihmisten pitäisi antaa tilittää rauhassa ilman ratkaisujen tarjoamista.

Olen itse sosiaalialalla, ja meillä ihan peruskäytäntö, että jos jotain kollegaa v*tuttaa, niin ei ekana ruveta tarjoamaan jotain ohjetta tai neuvoa, vaan annetaan purkaa se paha olo pois. Sitten tulee parempi olo.

Ilmankos sosiaalityöntekijöitä monesti pidetäänkin jeesustelijoina. Kun on paljon ihmisiä, joita nimenomaan auttavat konkreettisten ratkaisujen löytyminen, eikä turhanpäiväinen lätinä. Tähän tilanteeseen vain ratkaisuja ei ole: keikalle, elokuviin, juhliin tai ulkomaille ei nyt vain pääse, ja nämä ovat monelle niitä henkireikiä arjessa. Siksi niitä kävelylenkkejä ja kirjojen lukemista on turha tuputtaa - molemmat ovat oikeasti tosi mukava tekemistä, mutta ne eivät ole varsinaista hauskanpitoa tai irtiottoja arjesta.

Missasit pointin lahjakkaasti. Totta kai ihmiset tarvitsevat konkreettisia ratkaisuja. Mutta aina ei ole mielekästä sellaista tarjota. Veikkaan ettei moni sosiaalityöntekijän asiakaskaan loppupeleissä haluaisi aivan konkreettisia neuvoja. "Olen työtön peliriippuvainen." -> "Mene töihin ja lopeta pelaaminen." -> "No älä hitossa, enpä olisikaan itse keksinyt tuota!" ... En silti tarkoita sitä, etteikö heitä pitäisi auttaa, mutta ei elämä ole niin yksinkertaista, että joku sosiaalityöntekijä voi vain painaa jotain lausua parit taikasanat, ja sitten alkaa homma pelittää. Ihmiset yleensä tietävät itsekin mitä heidän pitäisi tehdä.

Samalla tavalla näissä korona-asioissa ei hirveästi kiinnosta kuunnella jotain "pidä Zoom-illanvietto" tai "mene metsään"-ohjeita, koska ne eivät ongelmia ratkaise.

Ymmärsin kyllä pointin. Itse asiassa konkreettinen apu sosiaalityössä voisi olla vaikkapa kotiapua, apua työnhaussa, arjen taitojen käytännön opettamista, yhdessä avun hakeminen peliriippuvuuteen tms. Pelkkä puhuminen auttaa vain tiettyä ihmistyyppiä, useimpia ei.

Ja jos itse et ymmärtänyt, niin olen samaa mieltä ettei ratkaisujen esittäminen tässä tapauksessa toimi, koska niitä ei ole - esim. vaikka aurinkolomaa kaamosmasentuneelle tai ystävien seuraa yksinäiselle ei voi korvata mikään. Mutta ei auta yhtään, että tämän sanoo ääneen. Uskon, että sosiaalityön asiakkaatkin hyötyisivät kaikkein eniten konkreettisesta avusta. Kuunteleminen tuo huoliin vain pienen hetken helpotuksen, kun konkreettinen apu tuo sen tärkeän arjen helpottamisen lisäksi tunteen, että joku ihan todella yrittää auttaa, ihan laittamalla kädet saveen ja tekemällä.

Joojoo, tästä olemme samaa mieltä. Mutta oma mielipiteeni on se, että kyse on myös tilannetajusta. Ei sille sosiaaltyön asiakkaalle kannata heti kärkeen pamauttaa kirjaimellisia ohjeita siitä miten hänen tulisi toimia, vaan antaa aikaa, kuunnella, tutustua, ja vasta sen jälkeen miettiä konkreettisia toimia. Kyse nyt oli siitä, että sanoit sosiaalityöntekijöiden toiminnan olevan lähinnä turhaa lätinää. Joskus sillä lätinälläkin on kuitenkin tarkoituksensa, sillä puhumalla ja kuuntelemalla voi jopa tutustua toiseen ihmiseen. Jos vain antaa heti kättelyssä ratkaisuohjeet, ei sekään aina toimi. Toki joskus voi toimia, jos ongelma on selkeä ja yksiulotteinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin ketjussa huomaa miten koronakuplassaan hyvin jaksaneet ovat kapeakatseisia ja empatiakyvyttömiä. Minullakin on ollut asiat ihan hyvin, asun mukavassa talossa yhdessä mukavan mieheni kanssa ja pystyn tekemään etätöitä ja näkemään säännöllisesti ystäviäni... Kaipaan kyllä live-musiikkia ja ravintola-iltoja mutta jaksan ilmankin.

Silti ymmärrän heitä ketkä asuvat yksin yksiöissään ja ovat sinkkuja ja ovat menettäneet lähes kaiken iloa ja sosiaalisia kohtaamisia tuovan. Ymmärrän ja symppaan. En tiedä miten minä jaksaisin jos tämä tilanne olisi tapahtunut kuusi vuotta sitten, kun nuorena asuin ahtaassa parvekkeettomassa kerrostaloasunnossa kaukana kavereistani ja työskentelin osa-aikaisena kaupan kassana. Jos tuossa tilanteessa ne pienet elämään iloa tuoneet odotetut keikat, juhlat ja matkat olisivat peruuntuneet, eikä olisi ollut kalenterissa muita suunnitelmia kuin että Jaksaa, jaksaa jaksaa, niin en varmasti olisi jaksanut. Ihmisiä on erilaisia ja eri elämänvaiheissa.

Jaksamattomia syyllistetään minä-minä-minä asenteesta, vaikka yhtälailla nämä syyllistäjät ajattelevat vain omasta näkökentästään. "Miten joku ei jaksa kun MINÄ olen jaksanut 200 neliön talossani yhdessä mieheni ja kolmen muksuni kanssa ja tämä ei ole vaikuttanut MINUN harrastuksiini kun MINÄ en ole missään juottoloissa, museoissa tai uimahalleissa käynyt sitten vuoden 1998."

Mutta kun meillä ei ole ollut sitä ulkonaliikkumiskieltoa, mikä siis estää sinkkua tapaamasta ystäviä? Voi mennä vaikka kävelylle, ottaa kahvit termokseen ja istua vähän kauempana toisistaan. Ennen koronaakin sitä paitsi sosiaalinen kanssakäyminen on ollut pitkälti verkossa. En oikein ymmärrä mikä nyt on niin erilaista. Voi tavata ihmisiä, vähän eri tavalla vain. Ulkoilu luonnossa sitä paitsi nostaa ihan tutkitusti mielialaa, mutta uskallapas ehdottaa, heti on joku lukaalissa asuva parempiosainen.

Ylipäänsä ihmiset kaipaa empatiaa ja ymmärrystä siitä että ovat uupuneita ja se voi auttaa enemmän kuin tällaiset ratkaisujen tarjoamiset. Siitä tulee vaikutelma sinusta että olisit parempiosaiset likaamista asuva kun jakelet näitä neuvoja kysymättä.

Tämä on niin totta. Ratkaisukeskeinen ja tekninen neuvojen antaminen siitä, mitä voi tehdä, on mielestäni tässä tilanteessa aika turhaa. Eiköhän jokainen tajua mitä voi tehdä. Joskus tämä tilanne vaan turhauttaa aika paljon, ja ihmisten pitäisi antaa tilittää rauhassa ilman ratkaisujen tarjoamista.

Olen itse sosiaalialalla, ja meillä ihan peruskäytäntö, että jos jotain kollegaa v*tuttaa, niin ei ekana ruveta tarjoamaan jotain ohjetta tai neuvoa, vaan annetaan purkaa se paha olo pois. Sitten tulee parempi olo.

Ilmankos sosiaalityöntekijöitä monesti pidetäänkin jeesustelijoina. Kun on paljon ihmisiä, joita nimenomaan auttavat konkreettisten ratkaisujen löytyminen, eikä turhanpäiväinen lätinä. Tähän tilanteeseen vain ratkaisuja ei ole: keikalle, elokuviin, juhliin tai ulkomaille ei nyt vain pääse, ja nämä ovat monelle niitä henkireikiä arjessa. Siksi niitä kävelylenkkejä ja kirjojen lukemista on turha tuputtaa - molemmat ovat oikeasti tosi mukava tekemistä, mutta ne eivät ole varsinaista hauskanpitoa tai irtiottoja arjesta.

Missasit pointin lahjakkaasti. Totta kai ihmiset tarvitsevat konkreettisia ratkaisuja. Mutta aina ei ole mielekästä sellaista tarjota. Veikkaan ettei moni sosiaalityöntekijän asiakaskaan loppupeleissä haluaisi aivan konkreettisia neuvoja. "Olen työtön peliriippuvainen." -> "Mene töihin ja lopeta pelaaminen." -> "No älä hitossa, enpä olisikaan itse keksinyt tuota!" ... En silti tarkoita sitä, etteikö heitä pitäisi auttaa, mutta ei elämä ole niin yksinkertaista, että joku sosiaalityöntekijä voi vain painaa jotain lausua parit taikasanat, ja sitten alkaa homma pelittää. Ihmiset yleensä tietävät itsekin mitä heidän pitäisi tehdä.

Samalla tavalla näissä korona-asioissa ei hirveästi kiinnosta kuunnella jotain "pidä Zoom-illanvietto" tai "mene metsään"-ohjeita, koska ne eivät ongelmia ratkaise.

Mikä sitten ratkaisee? Mua työnantajana alkaa hieman huolestuttaa, jos nuoret innokkaat opiskelijat, joiden tulevaisuudessa olisi tarkoitus innovoida, kehittää uusia juttuja, tunnistaa asiakkaiden ongelmia ja keksiä niihin ratkaisut, eivät keksi edes ratkaisua siihen, miten voisivat tutustua opiskelukavereihinsa ja mitä yhteistä heidän kanssaan voisi järjestää. Toki riippuu vähän opiskeltavasta alastakin, mutta kannattaa muistaa, että jos nyt pandemian aikana on ollut aktiivisesti kehittämässä toimintamallia opiskelijoiden tutustumisen, viihtymisen ja jaksamisen parantamiseksi, sen voi laittaa työpaikkaa hakiessaan CV:hen. Se nimittäin kertoo työnahkijan valmiuksista kohdata ongelmatilanteita, toimia paineen alaisena, kehittää uusia ideoita ja ratkaisuja sekä saada porukka innostettua mukaan hankkeeseen. "Hyvä tyyppi" ei ole pomon serkku vaan juuri tällainen henkilö. 

Innovoida sitä ja tätä.. eiköhän aika moni ole täysin kypsä näihin etämeininkeihin. Kyllähän sitä voi ihmisten kanssa keskustella vaikka millä sovelluksilla, mutta ihmiset kaipaavat livekontaktia toistensa kanssa, eikä siitä mihinkään pääse. Suurin polte on ymmärrettävästi nuorilla, joista moni on vieraalla paikkakunnalla vailla suurta sosiaalista verkostoa. Ei kaikki asiat vain ratkea sillä että nyt kehitetään jokin uusi innovaatio. Etenkin jos pohjimmiltaan ihmiset eivät kaipaa lisää virtuaalista kanssakäymistä, vaan toistensa seuraa. 

Nimenomaan innovoida sitä ja tätä. Miten toimisit, jos et olisikaan opiskelija vaan uudessa työpaikassa, jossa kaikki ovat etätöissä?  Kiukuttelisit pomolle, että haluat tavata kaikki livenä etkä jaksa enää tippaakaan virtuaalista kanssakäymistä? 

Voit toki käyttää pandemia-ajan passivoitumiseen sen sijaan, että tekisit jotain sellaista, josta sulle olisi hyötyä tulevassa työelämässäsikin. Osa nuorista osaa ottaa tämän ajan mahdollisuutena. Mahdollisuutena parantaa omaa tilannettaan päivänä, jolloin kilpailee muiden kanssa avoinna olevasta työpaikasta. Se, että on pandemia-aikana vain kiukuissaan polkenut jalkaa ja kirjoitellut turhautuneena Vauva-palstalle ei ole meriitti, jota työnantajat vastavalmistuneissa työnhakijoissa arvostavat. 

En ole mikään opiskelija, vaan työelämässä oleva yliopiston käynyt. Mun käy vain sääliksi niitä opiskelijoita, jotka joutuvat viettämään nyt paljon aikaa kotona, sillä ei ole sama asia kommunikoida ihmisten kanssa chat-sovelluksella, kuin viettää aikaa yhdessä. Ja omasta mielestäni sellaiset isommat kokoontumiset ovat keskeinen osa opiskeluelämää.

Mutta en mä tiedä onko sun kanssa järkevää keskustella tästä aiheesta sen enempää. Sä olet varmaan niitä ihmisiä, jotka sanovat köyhillekin, että "aina voi ryhtyä yrittäjäksi" yms.

Tottakai se on sääli, en mä sitä kiellä. Mutta kun sääli ei auta heitä tippaakaan. Nyt on pandemia ja sille ei voi mitään. Kuitenkin ollaan jo maaliskuussa, ilmat lämpenevät, illat tulevat koko ajan valoisammiksi. Joo, tiedän, että monet meistä on kävelleen pandemian aikana kantapäänsä jo rakoille, mutta jos ei nyt edes virtuaalisesti yritä tutustua muihin, jotta voisi hetken päästä kävellä ja jutella uusien opiskelukavereidensa kanssa, kävelee jatkossakin yksin. 

Mun pointtini on, että jokaisen pitää itse miettiä, annanko tämän ensimmäisen ja kenties toisenkin opiskeluvuoden lipua ohitse ja vietän nämä vuodet yksin, vai koitanko tehdä sen, mikä näissä olosuhteissa on mahdollista, jotta mun ei tarvitsisi olla yksin. Koitanko ratkaista ongelmani vai odotanko siihen asti, että se poistuu itsestään. Pitää miettiä, onnistuuko verkostoitumiseni vielä pandemian jälkeenkin vai ovatko opiskelukaverini ehtineetkin verkostua jo pandemian aikana. Aika kuluu, elämä menee eteenpäin ja paluuta siihen päivään, kun opiskelut alkoivat, ei ole eikä tule koskaan enää olemaankaan. Se meni jo, nyt pitää miettiä ja päättää, mitä aikoo tehdä tästä eteenpäin. 

Sukulaispoika aloitti korkeakouluopinnot viime syksynä. Olen tsempannut häntä olemaan aktiivinen ja pitämään huolen, ettei putoa kelkasta. Nyt on kuuden opiskelijan porukka kasassa. Livenä eivät ole toisiaan nähneet vielä kertaakaan, mutta jo nyt on menossa sekä suunnitelmissa yhteisiä projekteja liittyen niin opiskeluun kuin vapaa-aikaankin. Suunnitelmissa on myös viettää tulevaa vappua yhdessä. Paikka on vielä auki, riippuu ihan rajoituksista ja pandemiatilanteesta. Yhden pojista vanhemmilla on mökki Uudellamaalla, joten vaikka Uudenmaan raja olisikin taas suljettuna, ainakin sinne pääsevät vappua viettämään, jos Helsingissä ei voi viettää. Ja tämäkin porukka sai alkunsa, kun joku oli kysynyt, mitä muut tekevät iltaisin. Ensin porukka oli kertonut, mitä tekevät ja sitten alkaneet kertoa, mitä olisi kiva tehdä. Ja sen jälkeen oli alkanut lentää ideoita, mitä voisi pandemiasta huolimatta tehdä. 

Sain Pfizer rokotteet tammikuussa ja sen jälkeen en ole jaksanut välittää koronasta enää pätkän vertaa. Koittakaan sinnitellä vielä pari kuukautta sillä kun on rokotesuoja niin voi elää niin kuin ennen koronaa välittämättä rajoituksista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hallituksella on kohta käsissään sadoittain mielenterveytensä menettäneitä ihmisiä.

Se, ettei pääse edes uimaan ja kirjastoon on jo aika tajutonta!

Luuletko, että heitä kiinnostaa?

Ei, ei kiinnosta. Ei niitä kiinnosta kuin oman tilipussin paksuus ja mukava hillitolppa.

Siinäpä se. Pilaavat muiden koko elämän voidakseen itse paksusti. Tämä hallitus on jo kaikkia edeltäviä pahempi vaikka luulin, että edellinen veti pohjat

Olisi hauska nähdä miten edelliset hallitukset olisivat hoitaneet tämän aivan uuden tilanteen koko ihmiskunnalle. Voin kertoa, etteivät ainakaan paremmin.

No ehkä olisivat saaneet rajat paremmin hoidettua, kun ei ollut samoissa paikoissa niitä vihreitä ministereitä.

Itsellä tämä on mennyt suhteellisen kivuttomasti introverttina. En juurikaan ennen koronaa käynyt missään ja viihdyin kotona. Kirjastosta pystyy edelleen varaamaan kirjan online ja noutamaan paikan päältä. Sitä olen tehnyt nyt paljon eskapismina jo ennenkin. Sen lisäksi viihdytän itseäni sarjoilla ja maalaan ja piirrän kotona. Nyt kevään tullen alan kasvattelemaan ikkunalaudalla yrttejä ja partsilla porkkanoita ja perunoita. Kaverit ovat muutenkin olleet paljon netin kautta joten siihen ei suurta muutosta. Jutellaan päivittäin viestien välityksellä. Liikuntaa olen harrastanut jooga-videoilla. Suurin muutos on oikeastaan se, että töissä pidetään maskia ja terapeutti on etäyhteydellä. Käsiä olen pessyt aina paljon. Jo koronan alkuvaiheessa yksi kaveri sanoi, että tästä tulee uusi normaali ja se tulee olemaan keskuudessamme aina, että aletaan puhua ajasta ennen koronaa ja jälkeen. Jotenkin päässäni olen totutellut tähän ajatukseen. Nyt on vaikea edes ajatella tilannetta, jossa tämä olisi ohi. Ymmärrän kuitenkin, että tämä on ihan eri tavalla vaikeata ekstroverteille, jotka saavat energiaa muista ihmisistä sekä ihmisille, jotka ovat tottuneet viettämään paljon aikaa kodin ulkopuolella.

Eihän tässä ole vasta kuin yksi vuosi sinnitelty ja viime kesänä saattoi olla huolettomammin. Tottakai tilanne on toisenlainen vuoden kuluttua tästä. Kukaan ei vain osaa varmasti sanoa, millainen tulevaisuus tulee olemaan.

Kyllä hallitus jo suunnittelee jotain exitiä ja se alkaa jo reilun kolmen viikon kuluttua sulun jälkeen, ellei tilanne pahene tai säily pahana, ja silloin on tarkoitus palata vähän lähemmäs normaalia. Nyt vaan täytyy purra hammasta ja kaivaa jostain kuuluisaa sisua. Niille jotka ovat kuulleet sotamuisteluita tämä saattaa olla paremmin oikeissa mittasuhteissa.

Rokotukset on jo käynnissä ja niihin pitäisi tulla vauhtia huhtikuussa. Rokotusten tavoite on juuri se, että epidemia alkaa hiipumaan. Kunhan rokotuskattavuus on riittävän korkea, epidemia laantuu niin että paluu normaaliin on itsestään selvää. Syksyllä koko epidemia saattaa olla jo pelkkä muisto Suomessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hallituksella on kohta käsissään sadoittain mielenterveytensä menettäneitä ihmisiä.

Se, ettei pääse edes uimaan ja kirjastoon on jo aika tajutonta!

Jos joltakin menee mielenterveys sen vuoksi ettei pääse uimahalliin tai kirjastoon, niin se tuskin oli alun perinkään vakaalla pohjalla.

Ihanan vähättelevää. Ihanko oikeasti et tajua että esim. yksinasuvalle ihmiselle tilanne on kärsimystä? Jos asut omassa pienessä kämpässä, pitäisi opiskella etänä, aloitit uudet opinnot etkä edes päässyt tutustumaan kehenkään. Ei ole yhtään kaveria. Kotipaikkakunnalle sua ei haluta koska pelätään tartuntaa. Vanhoilla kavereilla on perheet ja viettävät aikaa omissa oloissaan ettei tule tartuntaa. Kun on se uusi vauvakin tulossa. Itse istut pikkukämpässä, et saa mitään tehtyä, etäopinnot ei suju. Keskittyminen huonoa, motivaatio heikkenee. Uimahallissa käyminen olis kivaa mutta ei pääse. Kirjastossa opiskelu sujuu paremmin mutta se on suljettu. Lenkkipolultako jokaisen pitäisi saada sisältö elämäänsä? Jos BDI:stä 40 pistettä niin se motivaation löytäminen on aika vaikeaa. Ja hallitus kauniisti puhuu opiskelijoille ”jos on rankkaa hae apua”. No mistä? YTHS:llä voi käydä juttelemassa mutta ei se muutu rakensi ympärillä. Eikä se venlafaksiinikaan poista yksinäisyyttä tai epätoivoa. Onneksi Kela muistaa perimällä takaisin opintotuet, kun suorituksia ei ole tullut.

No tällaiset ihmiset on varmaan heikkoja, toisin kuin ylläoleva kommentoija. Ansaitseekin sairastua, luuserit.

Eikö teillä ole opiskelijaryhmiä jotka voivat tutustua ja jutella Teams/Zoom tms. palavereissa? Kyllä sinä hieman avuttomalta vaikutat.

Ihan vinkiksi ettei niitä ole samalla lailla yliopistossa.

Oletteko koskaan miettineet, että miksi jotkut ihmiset ovat jatkuvasti flunssakierteessä ja joillakin on flunssa vain kerran 5 vuodessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hallituksella on kohta käsissään sadoittain mielenterveytensä menettäneitä ihmisiä.

Se, ettei pääse edes uimaan ja kirjastoon on jo aika tajutonta!

Jos joltakin menee mielenterveys sen vuoksi ettei pääse uimahalliin tai kirjastoon, niin se tuskin oli alun perinkään vakaalla pohjalla.

Ihanan vähättelevää. Ihanko oikeasti et tajua että esim. yksinasuvalle ihmiselle tilanne on kärsimystä? Jos asut omassa pienessä kämpässä, pitäisi opiskella etänä, aloitit uudet opinnot etkä edes päässyt tutustumaan kehenkään. Ei ole yhtään kaveria. Kotipaikkakunnalle sua ei haluta koska pelätään tartuntaa. Vanhoilla kavereilla on perheet ja viettävät aikaa omissa oloissaan ettei tule tartuntaa. Kun on se uusi vauvakin tulossa. Itse istut pikkukämpässä, et saa mitään tehtyä, etäopinnot ei suju. Keskittyminen huonoa, motivaatio heikkenee. Uimahallissa käyminen olis kivaa mutta ei pääse. Kirjastossa opiskelu sujuu paremmin mutta se on suljettu. Lenkkipolultako jokaisen pitäisi saada sisältö elämäänsä? Jos BDI:stä 40 pistettä niin se motivaation löytäminen on aika vaikeaa. Ja hallitus kauniisti puhuu opiskelijoille ”jos on rankkaa hae apua”. No mistä? YTHS:llä voi käydä juttelemassa mutta ei se muutu rakensi ympärillä. Eikä se venlafaksiinikaan poista yksinäisyyttä tai epätoivoa. Onneksi Kela muistaa perimällä takaisin opintotuet, kun suorituksia ei ole tullut.

No tällaiset ihmiset on varmaan heikkoja, toisin kuin ylläoleva kommentoija. Ansaitseekin sairastua, luuserit.

Eikö teillä ole opiskelijaryhmiä jotka voivat tutustua ja jutella Teams/Zoom tms. palavereissa? Kyllä sinä hieman avuttomalta vaikutat.

Ihan vinkiksi ettei niitä ole samalla lailla yliopistossa.

Kuka tahansa opiskelijoista voi perustaa sellaisen.

Vierailija kirjoitti:

Te, jotka ette jaksa. Miten teidän jaksaminen voitaisiin ratkaista? 

Yhteisö Ok se voimavara, muut ihmiset ja kontaktit.