Muita akateemisia joista ' ei tullut mitään' ?

Olen ollut lasten syntymän jälkeen kotona - pitkään siis jo. Mutta aion kyllä vielä hakea alani töitä, vaikka välillä kyllä epäilyttää työssä pärjääminen ja sen työn saantikin. Alallani voi kyllä tehdä myös freelance-hommia.



Kyllä perheen ja työn yhteeensovittaminen minunkin mielestäni on tosi hankalaa, mutta silti kaipaan jotakin muutakin työtä kuin pelkkää " hanttihommaa" . Osa-aikatyö minustakin olisi tosi hyvä juttu.

itse olin samassa jamassa pari vuotta sitten, mutta ryhdistäydyin. gradu loppuun ja kunnon suunnitelma. lisäkurssia, suojatyöpaikkaa ja vihdoin oman alan töitä.



älkää jääkö makaamaan!

Minä olen myös akateeminen josta ei koskaan tule " mitään" . olen kyllä koulutustani vastaavassa työssä tälläkin hetkellä, mutta kuudes vauva syntyy alkuvuodesta...tässä iässä mun pitäisi olla ajat sitten väitellyt ja niin pois päin. TYöurasta en haaveile, haluaisin myös sen helpon osa-aikatyön, koska tässä suurperheessä on työtä ja haastetta ihan riittämiin.

Kaikki ovat vähän eri aloilta. Yllättäen yhtäkään vätystelevää humanistia en tunne, vaikka se on kai se ensimmäinen mielikuva. Ehkäpä humanisteilla on jo tiedossa heikot työmarkkinat alusta saakka ja kaikki siksi panostavat enemmän työnhakuun ja itsensä markkinoimiseen.



Tuttu maantieteilijä on Lidlissä kassalla, psykologi olisi itsekin arvion tarpeessa (kotiäiti, pitkä masennuskausi), sosiaalipoliitikko on sihteerinä ja rakas mieheni, tietojenkäsittelyn opettaja, tekee sijaisuuksia, kun niitä saa. Muuten makoilee kotona, välillä on tehnyt siivoushommia.

... ole hieno juttu, että sinulla on maisterin paperit takataskussa?



vaikka et niitä nyt juuri erityisesti käyttäisikään, voit yksityiselämässä käyttää kykyjäsi, osaat vaikkapa hakea paremmin tietoa, jos lapsi on sairaana.



ok, taidan toisaalta ymmärtääkin sinua. itse olen DI ja nyt koulutusta vastaavassa työssä. joskus kuitenkin haaveilen sellaisesta työstä, jota ei tarvitse miettiä kun sulkee työpaikan oven. ilman vastuita jne. toisaalta kait sekin voisi pidemmän päälle syödä itsetuntoa, jos olisi hommassa, jossa olisi ylikoulutettu. meikä on siis miettinyt siivoamista jai tiskaajan hommaa. kummastakin oli kokemusta opiskeluajoilta.

mutta jos ajattelette että saattaisi sitten 5v päästä kiinnostaa niin on paljon huonommat mahdollisuudet jos ei edes yritä omalle alalle.



ja muuten minunkin alallani on töihin tyrkyllä paljon ja paikkoja vähän.



3

Moi!

Tottakai kaikki on itsestä kiinni. Ja juuri siksi olenkin tässä ' jamassa' :-) Mulla on gradu tehty ajat sitten ja sain myös oman alani hienon työn, mutta lopetin sen omasta halustani! Kun pointtini juuri oli se etten halunnut sitä uraa vaikka useimmat niin kuvittelevat että kaikki haluavat uran. Elämäni on kokonaisuudessaan onnellisempaa näin, lievistä sosiaalisista paineista huolimatta...



ap

Tuli minustakin jotain, mutta ei ihan koulutusta vastaavaa :)



Opetin jokunen vuosi sitten yläasteella äidinkieltä, nykyisin työskentelen vaatekaupassa. Olen kirjoittanut tänne tästä ennenkin, mutta yksinkertaisesti väsähdin täysin entiseen työhöni, vaikka ehdin toimia opena vain muutaman vuoden. Olen ystävällinen ihminen, ja ymmärsin liikaakin oppilaiden väsymisen, turhautumisen ja yleisen kiinnostamattomuuden ilmapiirin. En osannut oikein pitää kuria, sillä äänen korottaminen ei auttanut ja jälki-istuntoja ei saanut imagosyistä antaa. Oppilaat huomasivat sen pian ja kävelivät ylitseni. Sain pian maineen, että olen rento ope. Toisin sanoen oppilaat kohtelivat minua ystävällisesti, mutta jättivät työnsä tekemättä.



En jaksanut sitä, että tunnollisena opettajana suunnittelin huolellisesti oppitunnit, joita puolet luokasta ei seurannut laisinkaan. Vaivalla väsäämistäni monisteista tuli toisinaan paperilennokkeja jne. Kyllähän suurin osa oppilaista teki tehtävänsä, mutta joka luokassa oli näitä hankalia murkkuja, joita koulun käynti ei yksinkertaisesti kiinnostanut lainkaan. Opetin suuressa kaupunkikoulussa, jossa oli monenlaisista ongelmista kärsivät oppilaat integroitu tavallisiin opetusryhmiin.



Minä en jaksanut sitä jatkuvan hälyisää ilmapiiriä, joka vallitsi etenkin 8.- ja 9.-luokkalaisten joukossa. He olivat omasta mielestään jo niin isoja, ja jo oman kovismaineen ylläpitämiseksi he kokivat välttämättömäksi open käskyjen uhmaamisen ja kehnon tuntityöskentelyn. Murkkujen maailmassa in ovat aivan muut asiat kuin koulu, ja jo muutama häirikkö luokassa saa muutkin vaipumaan samaan mitä-tämä-hyödyttää-opiskella-lauseen-jä sennystä-ilmapiiriin. Yritä siinä olla kannustava ja innostava, kun heitä ei vain kiinnosta tarpeeksi. Kaikessa mennään siitä, missä aita on matalin. Suurin osa oppilaista oli kivoja yksilöinä, mutta melu ja häly ja jatkuva myöhästely sekä piittaamattomuus omia oppimisvelvollisuuksia kohtaan rasitti niin paljon, että lopulta en olisi mitenkään jaksanut motivoitua oppituntien suunnitteluun tai huonosti kirjoitettujen kirjoitelmien ja referaattien korjaamiseen.



Vaihdoin alaa. Viihdyn vaatealalla mainiosti, sillä työssä tapaan paljon mukavia ihmisiä. Parasta näissä kohtaamisissa on se, ettei minun tarvitse ottaa heihin kasvattavaa otetta eikä korostaa omaa auktoriteettiasemaa. Saan kohdata asiakkaan tasavertaisena ihmisenä ja oppia itsekin häneltä - elämää. Työ on mukavaa, ja hienoa on se, että sen saa todella jättää työpaikalle iltapäivällä. Vapaa-ajat vietän perheen ja ystävien kanssa vailla työhuolia ja seuraavan päivän suunnittelua. Vaikka opettajan palkkakaan ei ollut huikea, on nykyinen palkkani selkeästi huonompi. Se ei haittaa, sillä elämässä on tärkeintä ihmissuhteet, terveys ja elämän tuntuminen mielekkäältä. Nyt osaan nauttia siitä, että minulla on mahdollisuus elää ja harrastaa ja aikaa jää iltaisin kivasti lapselle, miehelle ja ystäville. Ei tarvitse pelätä nipottajan mainetta eikä ottaa vastaan nuoren ihmisen kehitysvaiheisiin liittyviä purkauksia.



Luen paljon ja opiskelen avoimessa yliopistossa. Vaikka minulla on korkeakoulututkinto, ei opettajan työ ollut pitemmän päälle kovinkaan sivistävää ja vaihtelevaa. Päivät olivat lopultakin hyvin samanlaisia ja rutiininomaisia. Enemmän on aikaa sivistää itseäni nyt, kun työ ei vie kohtuutonta siivua voimavaroistani. Voin siis suositella alan vaihtoa, jos et koe elämää mielekkääkin. Elät täällä vain kerran, joten tee sitä, mitä oikeasti haluat tehdä.



Hatun nosto kaikille opettajille! Teitä nähdessäni mietin usein, miten voitte jaksaa raskaassa työssänne. Vielä useammin mietin, mikähän minussa oli sellainen ominaisuus, etten lopultakaan sopinut alalle. Ehkä se oli se, että tein työtä liiaksi persoonallani enkä osannut ottaa jämäkästi ja etäännyttää työtä ja oppilaita tarpeeksi itsestäni. Olin liian kiltti ja annoin itsestäni niin paljon, että oppilaat pitivät minua lähinnä kaverina (mistä sain tietysti heiltä usein kehuja). On raskasta pitää kuria, jos auktoriteetti ei synny luonnostaan. Ja raskasta on, jos koko elämä kietoutuu työn ympärille. Minulle tärkeintä elämässä on lapseni, ja häntä kasvatan aivan eri mielenkiinnolla kuin 30-päistä mölyävää murkkuporukkaa =)

Tämä on kuitenkin todella kaksipiippuinen asia, kaikkea kun ei voi elämässä saada. Kun tekee jonkun valinnan se on jostain muusta pois!

Tosiaan se minua eniten mietityttää välillä, syökö tämä liikaa itsetuntoa ja kestänkö ne sosiaaliset paineet. Kun on maisterin papereilla jossain hanttihommissa. Tällä hetkellä saan vielä itsetuntoni äitiydestä mutta kun lapsi kasvaa... sanoisin että tällainen ratkaisu jos mikä vaatii uskallusta ja itsetuntoa joka tulee muualta kuin työstä. Haluaisin lisää keskustelua asiasta koska olen tosiaan vielä hieman varma ratkaisusta pitkällä tähtäimellä. Toistaiseksi olen tyytyväinen elämääni.

ap

Vierailija:

... ole hieno juttu, että sinulla on maisterin paperit takataskussa?

vaikka et niitä nyt juuri erityisesti käyttäisikään, voit yksityiselämässä käyttää kykyjäsi, osaat vaikkapa hakea paremmin tietoa, jos lapsi on sairaana.

ok, taidan toisaalta ymmärtääkin sinua. itse olen DI ja nyt koulutusta vastaavassa työssä. joskus kuitenkin haaveilen sellaisesta työstä, jota ei tarvitse miettiä kun sulkee työpaikan oven. ilman vastuita jne. toisaalta kait sekin voisi pidemmän päälle syödä itsetuntoa, jos olisi hommassa, jossa olisi ylikoulutettu. meikä on siis miettinyt siivoamista jai tiskaajan hommaa. kummastakin oli kokemusta opiskeluajoilta.

pk-seudulla ainakin tuntuu töitä riittävän.

Nyt olen äitiyslomalla, ennen tein töitä koulutusta vastaamattomalla alalla mutta irtisanouduin kun olin ekalla hoitovapaalla. Ennen tätä äippäomaa tein freelance-töitä omalla alallani ja tykkäsin kyllä. Mutten tiedä teenkö jatkossa samaa vai menenkö jonnekin tavalliseen duuniin. Tuskinpa ainakaan haen oman alani työtä, vaan sitten jatkan mieluummin freelancerina. Välillä tämä vaivaa, välillä ei.

Alalla muutenkin naisten vaikeampi saada töitä, kaikki pitäisi laittaa peliin. Kaikki (ja näitäkin vähän) ketkä ovat lapsia tehneet pian opiskelun päätyttyä ovat sitten kotiin jämähtäneetkin. Aivan turha toivo itsellä saada alan töitä, kun viisi vuotta on kohta kotona kulunut =0(

On terapeuttista nähdä, miten monenlaisissa tilanteissa ihmisiä on.



Itse olen myös akateeminen, kertaalleen alaa vaihtanut ja nyt sekasikiökoulutustani vastaavassa työssä, josta saattaa kehkeytyä minulle " se oikea" työ. Tai sitten ei. Nyt olen vielä tässä aika uusi ja on välillä aika vaikeaa; epäilen jaksamistani.



Sukulaiseni on nelikymppinen FM, joka ei ole koskaan löytänyt keikkatyötä kummempaa. Hänellä ei ole myöskään perhettä, jolle omistautua. Sairaudet ja talousvaikeudet painavat päälle. Hänen tilanteensa on vaikein, minkä tiedän.



Te aiemmmat kirjoittajat: oletteko huolissanne eläkeiän toimeentulosta?

Tästä aiheesta riittänee rupateltavaa enemmänkin. Erityiskiitos vielä 9:lle, kirjoituksesi antoi paljon ajateltavaa.



Vastaan jonkun kysymykseen eläkkeestä: sehän on tietysti aika hataralla pohjalla ainakin minulla mutta olen sen verran huoleton ainakin tässä vaiheessa että en jaksa sitä surra. Eiköhän sitä jotenkin toimeen sitten tule...



Tosiaan tuntuu että nykyään lähes ura kuin ura vaatii ' kaiken' , etenkin jos on perhe siihen yhdistettynä. Ja minä en haluaisi uhrata perhettä ja elämää sille uralle kun kerran muitakin vaihtoehtoja on.



Olisi muuten mukava tutustua esim. meilitse jonkun samanlaisessa elämäntilanteessa olevan kanssa eli tällaisen akateemisen drop-outin joka ' kaikesta huolimatta' on tilanteeseensa tyytyväinen, nauttii elämästä ja kenties on perheelle omistautunut. Voitaisiin jakaa niitä elämän pieniä iloja, niistähän se huvi on revittävä kun ' ei ole jotain suurta' ;)



ap

En enää kykene opiskelemaan enempää.