Kun ei osaa ja uskalla sijoittaa
Maksoin viime vuonna asuntolainaa 20 000 euroa ylimäärin pois. Joidenkin mielestä tein tyhmästi, kun olisi kannattanut sijoittaa ja kannattaa maksaa lainaa ylimäärin vasta kun korot alkavat nousta.
Mutta kun ei ymmärrä näistä sijoitusasioista yhtikästä mitään, niin miten uskaltaa?
Itselle taas luo turvaa, kun se asuntolaina alenee paljon nopeampaan tahtiin kuin alun perin suunniteltiin.
Muita samassa tilanteessa?
Kommentit (115)
Osinkoa tuli mahtavat 3000 viime vuonna. Nice!
Ostin just Nysestä eli Nykin pörssistä Walmartia. Eilen Cocista. On tämä mukavaa.....
Tällä viikolla tulee monesta firmasta osinkoja, kuten myös ensi viikolla. Aloittelevat sijoittajat voivat tutustua vaikka firmoihin, joiden tuotteita itse käyttävät sekä niihin pörssinoteerattuihin firmoihin jotka lähettelevät laskuja heille. Oisko kivampaa vaikka maksaa puhelinlasku jos tietäisi saavansa osan siitä osinkoina takas? Tai juoda oman yhtiön tuotetta kun asioi pikaruokalassa? Entä mihin pyyhitään nenä jos tulee nuha? Niitä sijoituskohteita voi lähteä miettimään vaikka siltä pohjalta, tutustua yhtiön lukuihin ja siihen millaista tulosta kohdeyhtiö on tehnyt viime vuosina. Eikä se ulkomaille sijoittaminen ole sen hankalampaa kuin kotimaahankaan, kunhan ei lähde laittamaan rahojaan hypeyhtiöihin.
Juu, kuuntelin pankkini asiantuntijaa. Pankissa oli jotkut Fiksut Päivät ja sijoitin 3000€ kolmeksi vuodeksi. Summa nousi 9€ tuon kolmen vuoden aikana ja siitäkin verottaja vei muistaakseni n. 3€. 😂
Paras sijoitukseni on ollut oma asunto pääkaupunkiseudulla. Toiseksi paras Helsingin Puhelinyhdistyksen osake. Maksoi muistaakseni jotain 2000mk ja myydessäni sain siitä n. 50 000mk jolla kuittasin pois jäljellä olevan asuntolainan.
Sijoitan noin 500-1000 euroa viikossa osakkeisiin. Tuo mukavasti lisää tulovirtaa ja sijoitettu pääoma tuo mukavasti turvallisuuden tunnetta kun ei ole pelkkien palkkatulojen varassa vaan tulee myös pääomatuloja ja pahanpäivän varaakin on mukavasti. Tällä hetkellä on kyllä vähän työtä tehtävä että löytää hyviä kohteita, kun kaikki tuntuu olevan yliarvostettuja. Kyllä niitä kuitenkin löytyy.
Tulikivelle tulee jackpot:
* Suomessa 1.1.2022 alkaen (EcoDesign-direktiivi), jolloin moni kilpailija lopettaa ja Tulikivi hyötyy, koska Tulikiven uudet mallistot täyttävät jo EcoDesign-direktiivin
* Saksassa (BimSchV) 2024 loppuun mennessä tulee vaihtaa 6-7 miljoonaa takkaa, mikä tarkoittaa tasaisella taulukolla 150 000 takkaa joka ainoa kuukausi.
Harvia markkina-arvo jaettuna liikevaihdolla (P/S) on 9,1 ja Tulikiven P/S 1,1, eli Harvia on P/S-luvulla 8,4-kertaa Tulikiveä kalliimpi. Inderesin keskustelufoorumilla Harvia-analyytikko Petri Kajaani sovittelee jo Harvian osakkeelle 100 euron hintaa (Harvian P/S 14,6), jolloin Harvia olisi 13,5-kertaa Tulikiveä kalliimpi P/S-luvulla. Tulikiven osake maksaa nyt 0,542€. Kun Tulikivi nousee pois senttikerhosta, rahastotkin saavat ostaa sen osakkeita sääntöjensä mukaan. 2,51 eurossa (Tulikiven P/S olisi 5,0) Tulikivi siirtyy pienten yritysten (small cap) ryhmästä keskisuurten yritysten (mid cap) ryhmään ja rahastojen kiinnostus lisääntyy Tulikiveä kohtaan entisestään.
Suosittelen seuraamaan sellaisia pörssifirmoja, joiden tilauskanta kasvaa:
Q1/2021 18,2 %:n tilauskannan kasvu näkyi Q2/2021 25,7 %:n liikevaihdon kasvuna. Q2/2021 42,2 %:n tilauskannan kasvu kiihdyttää liikevaihdon kasvua Q3/2021 entisestään. 27.5.2021: Tulikiven Heikki Vauhkonen arvioi käänteen koittaneen vaikeuksien jälkeen – "Meidän rakenne on nyt sellainen, että liikevaihdon k a s v u s t a on mahdollista tehdä t u l o s t a"
https://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/maakunta/item/282283
Q2-Q4 ovat aina Tulikiven parhaat neljännekset.
Tulikiven liikevaihto:
Q3/20 6,9 m€ (+5,3% v/v) (Q3/20 tilausvirta +9,7%, tilauskanta +5,3%)
Q4/20 9,2 m€ (+3,5% v/v) (Q4/20 tilausvirta +5,8%, tilauskanta +10,3%)
Q1/21 6,5 m€ (+12,7% v/v) (Q1/21 tilausvirta +20,5%, tilauskanta +18,2%)
Q2/21 9,3 m€ (+25,7% v/v) (Q2/21 tilausvirta +35,2%, tilauskanta +42,2%)
Lukuja verrataan aina edellisen vuoden vastaavaan neljännekseen (v/v).
Tulikiven 12 kk rullaava liikevaihto on ollut 31,9 m€:a, joten Tulikivi tullee antamaan seuraavan posarin ennen Q3/2021-katsaustaan, sillä 18.8.2021-posarissa Tulikivi kertoi liikevaihdon kasvavan "vain" 29,2m€ (2020) -> 32-35m€ (2021), eli tasan 10-20 %:a.
Päiväkauppiaat vedättävät senttiosakkeita usein jonkun päivän ylös ja sitten taas jonkun päivän alas ja taas ylös. Päiväkauppiaat vetivät Tulikiven osaketta viikon verran alas, vaikka 18.8. saatiin posari ja 20.8. erittäin hyvä Q2/2021-osavuosikatsaus. Kyllähän pohjat olivat tässä ja seuraavaksi mennään euroon. 23.7. Tulikiven osake kävi 73 sentissä ja 18.8. käytiin myös 73 sentissä. Yleensä kolmannella yrittämällä mennään tuosta läpi ja suoraan euroon. Q2-Q4 ovat aina Tulikiven parhaat neljännekset, joten Tulikiveä kannattaa omistaa tämän takia:
Q1/2021 18,2 %:n tilauskannan kasvu näkyi Q2/2021 25,7 %:n liikevaihdon kasvuna. Q2/2021 42,2 %:n tilauskannan kasvu kiihdyttää liikevaihdon kasvua Q3/2021 entisestään. 27.5.2021 Karjalainen-lehti: Tulikiven Heikki Vauhkonen arvioi käänteen koittaneen vaikeuksien jälkeen – "Meidän rakenne on nyt sellainen, että liikevaihdon k a s v u s t a on mahdollista tehdä t u l o s t a"
Avaat tilin.
Ostat Omx helsinki 25 indeksi seligson -indexiä. Tuo indeksi sijoittaa Helsingin pörssin 25 suurimman yrityksen osakkeisiin. Jos et itse osaa tehdä tuota ostotoimeksiantoa, niin soita meklarille, joka tekee asianpuolestasi. Jos osaat kirjautua nettipankkiin osaat kyllä tehdä myös ostotoimeksiannon.
Sitten unohdat 30 vuodeksi, että teit koko sijoituksen. Ei sijoittaminen ole yksinkertaisimmillaan mitään tähtitiedettä.
Vierailija kirjoitti:
Jaksatte opiskella vuosikymmeniä tienatakseen hiluja mutta ette 30 tuntia tienatakseen tekemättä mitään. Tutkikaa yksittäisten osakkeiden muutoksia viimeisen 10 vuoden ajalta vaikka. Sijoittakaa pitkällä aikavälillä, ostakaa silloi n kun on ainaa ja suosikaa vakavaraisia isoja toimijoita. Siitä on hyvä lähtä liikkeelle.
Jos tekee suoria osakesijoituksia, itse asiassa pienet pörssifirmat tuottavat keskimäärin paremmin. Ilmiö tunnetaan mm nimellä "small firm anomaly". Anomalia se on siksi, että ilmiötä ei osata rahoituksen laitoksella kunnolla kokonaan selittää, vaikka sekalaisia hypoteeseja on esitetty.
Vierailija kirjoitti:
Tällä viikolla tulee monesta firmasta osinkoja, kuten myös ensi viikolla. Aloittelevat sijoittajat voivat tutustua vaikka firmoihin, joiden tuotteita itse käyttävät sekä niihin pörssinoteerattuihin firmoihin jotka lähettelevät laskuja heille. Oisko kivampaa vaikka maksaa puhelinlasku jos tietäisi saavansa osan siitä osinkoina takas? Tai juoda oman yhtiön tuotetta kun asioi pikaruokalassa? Entä mihin pyyhitään nenä jos tulee nuha? Niitä sijoituskohteita voi lähteä miettimään vaikka siltä pohjalta, tutustua yhtiön lukuihin ja siihen millaista tulosta kohdeyhtiö on tehnyt viime vuosina. Eikä se ulkomaille sijoittaminen ole sen hankalampaa kuin kotimaahankaan, kunhan ei lähde laittamaan rahojaan hypeyhtiöihin.
Ainoa varmastu hyvä ohje, jonka osaan antaa, on hypetyksen välttäminen. Jos kansa jonottaa kadulla innoissaan jotain osaketta, pysy kaukana.
Kannattaa vain uskaltaa.
.
Tulikiven uurimmat vientimaat olivat ja ovat:
Q2/2020: Saksa, Venäjä, Ruotsi, Ranska ja Tanska
Q2/2021: Saksa, Venäjä, Ranska, Ruotsi ja Belgia
Ruotsiin ja Tanskaan on tunnetusti mennyt matalakatteista kamiinaverhouskiveä, kun taas muihin maihin korkeakatteisia uusia Karelia- ja Pielinen-mallistoja. Q2/2021 suurimpien vientimaiden listalla Ranska on noussut Ruotsin ohi ja Belgia korvannut Tanskan, eli korkeakatteisia tuotteita on mennyt kaupaksi.
Q2/2021 Tulikiven kotimaan liikevaihto kasvoi 18 %:a ja vienti kasvoi 32 %:a. Moni varmasti ihmettelee, miten tällaista firmaa saa edelleen P/S 1,09, eli markkina-arvo on vain vähän yli liikevaihdon. Esim. Harvian P/S on 7,00.
12 pörssipäivän kuluttua julkaistaan Tulikiven Q3/2021 -osavuosikatsaus ja saadaan selville, miten 82 prosentin pientalokasvu vaikuttaa Tulikiven lukuihin:
"Omakotitalojen aloitukset kasvavat tänä vuonna selvästi ja odotettavissa on yli 8 100 aloitusta. Pientaloteollisuus PTT:n mukaan erillisten pientalojen myynti kasvoi vuoden ensimmäisellä puoliskolla 82 prosenttia. Aloitusten kovin tahti ajoittuu ensi vuodelle, ja aloitukset nousevat 8300 pientaloon."
Lähde: Rakennusteollisuus
Kannattaa sijoittaa positiivisen käänteen tehneisiin yrityksiin.
Tulikiven käyttökate (rullaava 12 kk):
Q3/19 6,6 %
Q3/20 11,8 %
Q3/21 16,6 %
Näin juuri. Hyvä oikaista vääriä mielikuvia.