2-3 -vuotiaiden vanhemmat. Voisitteko kuvailla lastenne uhmakohtausta? Tarvitsen neuvoja

Neuvolasta saa lähetteen neuvolapsykologille.

En jaksa lukea ketjua mutta meillä mukulalla oli kaksi tuollaista tolkutonta kohtausta joissa ei meinannut saada kontaktia ja molemmat liittyi siihen että huolto petti, ts. ruokaväli venähti liian pitkäksi. Ai niin, kolmaskin vielä pari vuotta sitten kun oltiin lomalla, mukula oli silloin jo teini ja sanottiin sille mistä on kyse, mutta ei pystynyt lopettamaan karmeaa käytöstään joka meni normaalin teinituittuilun yli. On yleensä rauhallinen tyyppi vaikka välillä kiukutteleekin. En muista enää ekaa kertaa mutta tokalla homma meni niin että lapsi oli jotain kolme ja olin pois kotoa, mies oli syöttänyt lapselle lounaan ja sen jälkeen vain pari palaa suklaata. Kun illalla tulin kotiin huuto kuului pihalle asti, tenava huusi täysin omissa maailmoissaan ja oli tehnyt sitä jo jonkin aikaa, mies oli ihan keinottomana ja hämmentyneenä siinä. Tajusin heti mistä on kyse, kysyin mitä on syöty ja syötin mukulalle jotain. Siihen se vähitellen loppui. Mies viimein ymmärsi ettei lapsen kanssa voi elää poikamieselämää.

Ap:n kuvaukset kuulostavat ihan samalta, mitä meidän kuopuksella oli. Ne oli ihan tavallisia, mutta rajuja uhmakohtauksia, joita oli usein. Olin noista perheneuvolaankin yhteydessä, mutta sanottiin, että normaalia ovat. Istuin aina tytön lähellä ja juttelin rauhoittavasti, rauhoittavalla äänellä. Lähinnä toistelin, että nyt kiukuttaa ja harmittaa, mutta se menee ohi.

Muistan elävästi sen päivän (yli 10 v sitten) kun tyttö huutamisen ja itkemisen lomaan alkoi toistelemaan ääneen "se menee ohi, se menee ohi, se menee ohi...). Noin hän sai sen tunteensa hallintaan. Ei mennyt kuin muutama viikko, kun uhmaikä alkoi suuresti helpottamaan. Aivot kehittyivät selkeästi, itsehllintä kasvoi. Muutos oli todella selkeä ja tapahtui hyppäyksenä.

Nyt tyttö on 14 v ja kaikin puolin ihana ja "normaali". Tunteet kiehahtavat nopeasti, mutta myös rauhoittuu nopeasti.

Näitä kohtauksia muistelin juuri eilen, kun joku täällä palstalla kaipaili pikkulapsiaikaa. Minulle siitä on jäänyt mieleen päälimmäisenä uhmaikä, jonka helpottaminen oli melkoinen helpotus.

Jotain rajaa kirjoitti:

Säälin naapureitanne, en jaksais kuunnella pentujenne rääkymistä.

Kamalampaa se niille vanhemmille on.

Ap kertoi, että lapsi vaan ahdistuu lisää teki ap mitä teki. Mietin, että auttaisiko lasta eniten nyt se, että ap yrittäisi itse olla ahdistumatta näistä lapsen kohtauksista. Ei varmasti ole helppoa, mutta saattaisi helpottaa lapsen oloa, kun vanhempi ei yritä mitä erilaisimmilla keinoilla lopettaa kiukkukohtausta vaan pysyy rauhallisena ja kertoo lapselle, että tunteet eivät ole vaarallisia ja menevät aina ohi. Puhutaan, että kiukun ollessa päällä, lapsen aivoista toimii vain sisimmät osat (ns.liskoaivot) eli lapsi ei pysty tuolloin käyttämään nk. korkeampia älyllisiä taitoja ja siksi voi tuntua siltä, että lapseen ei saa kontaktia. Jos haluaa auttaa lasta niin ehkä auttaa parhaiten niin, että opettelee itse sietämään lapsen kohtauksia niin että ei itse hätäänny ja niistä kohtauksista kumpuavia omia hankalia tunteita, kuten ahdistusta, pelkoa, epäonnistumista, epätoivoa tms., mitä nyt ikinä nämä lapsen kohtaukset aikuisissa herättävätkään. Kun hallitsee omat tunteensa niin on helpompi olla läsnä ja tukena kun pieni ihminen opettelee samaa.

Kannattais lukee ne rokotteiden pakkausselosteet...

Ap täällä vielä. Kiitän kaikkia ketjuun kommentoineita, tuli todella hyvä mieli kun ihmiset pysähtyivät kommentoimaan ja antamaan vinkkejä. Luen huomenna virkeämpänä kaikki kommentit vielä uudelleen ja yritän poimia niistä käyttöön jotain (nyt on väsy jo painaa niin että sänky kutsuu). Saa mielellään vieläkin kommentoida lisää.

Ap

Meidän esikoinen oli rauhallinen lapsi. Kunnes 2 v iässä alkoi karseat raivokohtaukset.

Lapsi tekemällä teki raivarin. Potkaisi vaikka maton ruttuun ja komensi minut oikaisemaan sen. Jos oikaisin niin keksi jotain muuta mistä suuttua. Naapurin kolmen vilkkaan lapsen äitikin jäi hämmentyneenä katsomaan kun näki meidän lapsen raivokohtauksen. Sillä kertaa lapsi paiskasi lasagne lautasen lattialle ja alkoi raivota.

Ihan sattumalta huomattiin sitten että nämä tavallista uhmaa kovemmat noin tunnin kestävät kohtaukset tulivat aina aikalailla tasan 2 tuntia pähkinöiden syönnin jälkeen. Kun pähkinät jätettiin ruokavaliosta pois niin lapsen raivokohtaukset loppuivat. Sen jälkeen oli toki normaalia uhmaa mutta se oli helppoa verrattuna tuohon tunnin raivoon johon ei tehonnut oikein mikään. Myöhemmin lapsi allergisoitui välillä joillekkin ruokaaineille ja huomattiin että antihistamiini katkaisi raivoamisen noin 10 minuttiia antamisen jälkeen. Ihan lääkärin kanssa sovittuna pidettiin ruokavalio sellaisena ettei tullut kauheaa raivoamsita kuin satunnaisesti jos esim kokeiltiin ruokavalioon uusia ruokia jotka ei sopineet. Lapsella ei ollut mitään ihottumia sopimattomista ruuista eikä mitään muuta näkyvää kuin tuo kauhea raivo. Meillä ruokaaine allergiat näkyivät ihan verestä otetuissa allergiatesteissäkin. Eli ei todellakaan keksittyä.

Vasta noin 8 vuoden iässä lapsi oppi sanomaan että on allergiahuono olo. Ei osannut koskaan kuvata tarkkaan mitä se tarkoitti mutta sen jälkeen oli helpompi hoitaa ongelma amtihistaaminilla ja selvittää mikä ei sovi. Meillä yksi pahis oli muistaakseni e472c lisäaine jota on melkein kaikissa margariineissa, joissakin muroissa ym. Tuon löytyminen vaati paljon salapoliisityötä. Kouluikäisenä huomasi että lapsen kyky leskittyä esim läksyihin oli aivan olematon jos oli syönyt sopivaa ruokaa. Normaalisti jos ruokavalio oli kunnossa niin hoiti läksyt ohimennen kymmenessä minuutissa.

Nyt tämä lapsi on jo teini. Suurin osa allergioista on helpottanut mutta edelleen kokee että pähkinät, minttu ja raaka sipuli aiheuttavat allergiahuonon olon. Noita välttelee siis itse. Ja erityisesti jos on tärkeä koe lähiaikoina ym. Joskus normaali arjessa saattaa syödä karkkia joNka sopivuudesta ei ole varma mutta yleensä kyllä jättää mielummin esim minttua sisältävät karkit rauhaan vaikka onkin herkuille perso. Olo on niin kurja ettei halua sitä jos helposti vältettävissä.

Eli ap kannattaa myös seurata lapsen ruokavalioa voisiko sieltä löytyä jotain joka ei sovi lapselle.

Tsemppiä ap tilanteeseen! Toivottavasti joku ketjun vinkeistä toimisi teillä ja arki helpottuisi.