Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

2-3 -vuotiaiden vanhemmat. Voisitteko kuvailla lastenne uhmakohtausta? Tarvitsen neuvoja

Vierailija
03.03.2021 |

Minulla on kohta kolme vuotta täyttävä lapsi, jonka uhmakohtaukset ovat saaneet minut vähän ymmälleni. Niitä ei ole kovin usein, mutta kun sellainen tulee, en meinaa saada sitä loppumaan ja mielestäni se ei ole varsinaista kiukkua. Lapsi huutaa, itkee ja vapisee eikä häneen oikein saa silloin mitään kontaktia, tuntuu että hän meinaa tikahtua siihen itkuun. Alussa se on ihan kiukkua, mutta sitten ehkä enemmän ahdistunutta oloa. Ja syli ei auta, pois sylistä ei auta, huomion kiinnittäminen muualle ei auta. Eikä se että antaa vain itkeä, koska itku kiihtyy vain eikä lapsi saa itsekään sitä lopetettua vaikka selvästi haluaisi.

Voisitteko muut samanikäisten lasten vanhemmat kuvailla lapsenne uhmakohtausta? Haluaisin jotain mihin verrata.

Kommentit (48)

Vierailija
21/48 |
03.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on samanlainen lapsi. Nuo eivät välttämättä ole uhmakohtauksia. Lapsi on nyt 7-vuotias ja saa noita kohtauksia edelleen, joskin paljon harvemmin kuin taaperona.

Kohtauksissa ei kertakaikkiaan auta mikään. Olen testannut kaikkea. Paras tapa meillä on ollut se, että olen ollut hiljaa lähellä. Ei ole saanut koskea noiden aikana. Sitten, kun lapsi jossain vaiheessa alkaa rauhoittua, olen alkanut silittää, ottaa syliin tms. Nykyään joskus auttaa se, että laitan lapselle kuulokkeet korville ja musiikkia.

Meillä noihin lähes aina on liittynyt jokin fyysinen epämukavuus. On jo nälkä, jano, väsynyt, kuuma, kylmä tai johonkin paikkaan sattuu. Eli niiden ennakointi auttaa vähän, muttei aina ole mahdollista. Sanoitus ei auta kohtauksen aikana eikä lapsi sitä kuulekaan, kun huutaa tauotta. Jälkikäteen kannattaa tietenkin niitä tunteita käydä läpi.

Holdingia en suosittele. Sitä on itselleni tehty lapsena samaisten kohtausten aikana ja yhä edelleen inhoan kosketusta. Ei ehkä johdu ollenkaan holdingista, mutta sitähän en saa koskaan tietää.

Tsemppiä, nuo ovat ihan hirveän raastavia. Itse olen joskus pahimpina aikoina pitänyt kuulosuojaimia, kun olen istunut vieressä.

Minun on pakko pitää lasta sylissä ja käsiä hänen ympärillä, koska muuten lapsi alkaa hakkaamaan kovaa päätään lattiaan tai yrittää raapia kovaa minun kasvoja. En käyttäisi holdingia ellei olisi pakko pahemman sattumisen estämiseksi.

Meillä nämä kohtaukset on aina alkaneet siitä että lapsi ei ole muistanut tehdä jotain asiaa jonka halusi välttämättä tehdä ja kun huomaa että se oli nyt myöhäistä. Turhautuu, ahdistuu ja hermostuu siitä ja kohtaus alkaa. Väsymys lisää todennäköisyyttä kohtaukseen. Ap

Tuollaisissa tilanteissa se on tietenkin pakollista, jos muuten satuttaisi itseään. Holding on kuitenkin aina ihan viimeinen keino. Laitoksissa sen käyttämisestä joutuu tekemään ihan erillisen selvityksen eli se ei ole suositeltavaa lainkaan.

Auttaisiko, jos lapsen laittaisi raivotessaan sohvalle tai sänkyyn? Tyyny pään alle? Patja lattialle? Vai yrittääkö satuttaa silloinkin itseään? Jos mikään ei toimi, niin sittenhän se on pakko pitää kiinni ja estää satuttaminen.

Vierailija
22/48 |
03.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mietin aiemmissa kommenteissa, että miten ihmeessä te muut juttelette kurkku suorana huutavalle lapselle?

Ei silloin meillä todellakaan puhe auta, eikä edes ääneni kuulu sen huudon seasta. 😂

Meilläkään ei toimi sylit, ei kosketukset. Ne vaan saa enemmän raivoa aikaan. Annan lapselle tilaa ja otan lähelle, kun tilanne alkaa olemaan ohi. Hankalia tilanteita, joissa tuntee itse aikuisena voimattomuutta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/48 |
03.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse sain lapsena remmistä jos aloin riehumaan ja parkumaan. Fyysinen kuritus on joskus paras ratkaisu, siitä se lapsi oppii nopeasti.

Vierailija
24/48 |
03.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on samanlainen lapsi. Nuo eivät välttämättä ole uhmakohtauksia. Lapsi on nyt 7-vuotias ja saa noita kohtauksia edelleen, joskin paljon harvemmin kuin taaperona.

Kohtauksissa ei kertakaikkiaan auta mikään. Olen testannut kaikkea. Paras tapa meillä on ollut se, että olen ollut hiljaa lähellä. Ei ole saanut koskea noiden aikana. Sitten, kun lapsi jossain vaiheessa alkaa rauhoittua, olen alkanut silittää, ottaa syliin tms. Nykyään joskus auttaa se, että laitan lapselle kuulokkeet korville ja musiikkia.

Meillä noihin lähes aina on liittynyt jokin fyysinen epämukavuus. On jo nälkä, jano, väsynyt, kuuma, kylmä tai johonkin paikkaan sattuu. Eli niiden ennakointi auttaa vähän, muttei aina ole mahdollista. Sanoitus ei auta kohtauksen aikana eikä lapsi sitä kuulekaan, kun huutaa tauotta. Jälkikäteen kannattaa tietenkin niitä tunteita käydä läpi.

Holdingia en suosittele. Sitä on itselleni tehty lapsena samaisten kohtausten aikana ja yhä edelleen inhoan kosketusta. Ei ehkä johdu ollenkaan holdingista, mutta sitähän en saa koskaan tietää.

Tsemppiä, nuo ovat ihan hirveän raastavia. Itse olen joskus pahimpina aikoina pitänyt kuulosuojaimia, kun olen istunut vieressä.

Minun on pakko pitää lasta sylissä ja käsiä hänen ympärillä, koska muuten lapsi alkaa hakkaamaan kovaa päätään lattiaan tai yrittää raapia kovaa minun kasvoja. En käyttäisi holdingia ellei olisi pakko pahemman sattumisen estämiseksi.

Meillä nämä kohtaukset on aina alkaneet siitä että lapsi ei ole muistanut tehdä jotain asiaa jonka halusi välttämättä tehdä ja kun huomaa että se oli nyt myöhäistä. Turhautuu, ahdistuu ja hermostuu siitä ja kohtaus alkaa. Väsymys lisää todennäköisyyttä kohtaukseen. Ap

Tuollaisissa tilanteissa se on tietenkin pakollista, jos muuten satuttaisi itseään. Holding on kuitenkin aina ihan viimeinen keino. Laitoksissa sen käyttämisestä joutuu tekemään ihan erillisen selvityksen eli se ei ole suositeltavaa lainkaan.

Auttaisiko, jos lapsen laittaisi raivotessaan sohvalle tai sänkyyn? Tyyny pään alle? Patja lattialle? Vai yrittääkö satuttaa silloinkin itseään? Jos mikään ei toimi, niin sittenhän se on pakko pitää kiinni ja estää satuttaminen.

Melkoista kukkahattuilua tämä lastenkasvatus nykyisin. Lapsi on menevinään kaikesta rikki. Ei ihme, että useimmat lapset oppivat pompottelemaan vanhempiaan.

Vierailija
25/48 |
03.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onneksi ei ole enää uhmaikäisiä lapsia eikä niitä enää tulekkaan.

Vierailija
26/48 |
03.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

En muista että kenelläkään olisi ollut ihan tuollaista? 🤔

On ollut tosi rankkojakin uhmia mutta ne on ihan selkeästi olleet yhdistettävissä kiukkuun ja raivoon.

Tai tyttärelläni on kyllä ollut pahoja nyt kun muistelee. Hän jo 11-vuotias eli aika kultaa muistot.

Muistan kyllä sellaisenkin kun hän raapi käteni aivan verille! Oltiin kauppakeskuksen vessassa enkä enää muista mistä alkoi. Jouduin kantamaan kirkuvan, raivoavan ja raapivan taaperon kauppakeskuksen läpi autoon. Huh!

Myöhemmin häpesi eikä suostunut katsomaan käsivarsiani.

Muistan nyt että raskasta oli hänen kanssaan.

Vieläkin on temperamenttinen mutta pääosin aina hyvällä tuulella ja huumorintajua löytyy. Tytöllä diagnosoitu ADD.

Esikoisella sama diagnoosi, tai ADHD oli aikanaan mutta nyt add enemmän.

Hän ei ole eläessään saanut raivaria. Siis kunnollista sellaista. Ei ole paiskonut ovia eikä korottanut ääntään minulle. On 16-vuotias.

Ei siis ole välttämättä diagnoosiin sidoksissa kuten yksi kirjoitti. Enemmän temperamenttikysymys.

Minulla myös yksi autistinen lapsi (joo, kaikilla on jotakin paitsi kuopuksella)

Hän meni omaan rauhaan aina kun häntä kiukutti ja oli siellä kunnes oli rauhoittunut. Saattoi mennä tuntikin. Pikku hiljaa ryömi sieltä missä olikin (usein vaatekaappi) ja alkoi hyvittelemään omalla tavallaan eli alkoi hieroa isänsä päätä.

Häneen ei saanut kontaktia kiukun aikana mutta ei myöskään riehunut. Meni omaan "maailmaansa".

Kuopus on 3-vuotias ja hällä kyllä uhmaa. Saattaa yrittää lyödä ja on todella kiukkuinen. Hänen huomion saa helposti kiinnitettyä muualle ja pehmolelujen avulla saa yleensä loppumaan. Niin että pehmolelut puhuu. Häneen saa siis kontaktin kiukun aikana. Joskus pitää antaa hetken kiukuta ja sanon että tiedän että harmittaa se ja se. Sitten nuo muut keinot käyttöön kun vähän helpottaa.

Tässä siis meidän kokemukset raivareista kuten pyysit.

Mitään varmaa keinoa en kai osaa antaa sinulle.

Tietysti tunteiden sanoitus ja läsnäolo on tärkeitä.

Onnistuuko ennakointi ollenkaan vai alkaako ihan puskista?

Mietin voisiko painopeitosta olla apua? Niitä myydään pieniäkin. Tai painopehmo?

Tai joku oma paikka rauhoittua?

En tiedä mistä raivarit alkaa mutta itse olen oppinut valitsemaan taisteluni.

Lapsi ei toki päätä mutta joskus mennään helpomman kautta että päästään tilanteen yli.

Aika varmasti auttaa myös. Voimia kuitenkin varmasti vaatii ja pitkää pinnaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/48 |
03.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tutulta kuulostaa. Olen ollut lähellä kohtausten aikana. En ole kiinnittänyt lapseen kohtausten aikana mitään erityistä huomioita vaan antanut huutaa. En ole edes puhunut, koska tuntuu että se vaan lisää sitä tuskaa, jos on tullut lähelle ne niin olen silitellyt. Meillä pisimmät kohtaukset ovat kestäneet ehkä puol tuntia ja aina on ollut syynä väsymys + kiukku siitä, että on kielletty jonkun asian tekeminen tai lapselta on vaadittu joku asia mitä hän ei olisi halunnut tehdä, esim. lelujen siivous tms. Temperamentilla lienee vaikutusta tähän, toiset ei siedä pettymyksiä ja ärsykkeitä niin hyvin. Voi olla myös adhd/add tai autismin kirjon häiriö, eihän sitä näin pienistä lapsista voi sanoa. Mutta itse olen pitänyt ihan normaaliin kehitykseen kuuluvana. Jos kohtauksia on usein ja ne selvästi vievät voimia koko perheeltä niin ottaisin yhteyttä neuvolaan.

Vierailija
28/48 |
03.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä lapsi huusi 3-4-vuotiaana kuin hyeena aina, kun tultiin ulkoa sisälle. Ulkoiltiin siis joka päivä ja usein kaksikin kertaa päivässä. Joskus oltiin ulkona 4 tuntia, mutta silti ihan hirveä huuto sisälle tullessa. Siis täyttä kurkkua ja selällään maaten. Kannoin joka päivä kirkuvan lapsen sisään. Se huuto oli kyllä jotain aivan järkkyä. Naapureita kävi eniten sääli.

Yhtäkkiä n. 5-6 -vuotiaana huomasin, että ne kohtaukset loppuivat. Nykyään lapsi on ihan rauhallinen ekaluokkalainen. Pärjää hyvin koulussa. Eli ei välttämättä ole merkki muusta kuin voimakkaasta tahtoiästä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/48 |
03.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minun mielestä vähän erikoisen kohtauksesta tekee se että ensin se alkaa ihan tavallisena kiukkuna ja kiukkuhuutona mutta melko pian lapsi on vain voimakkaan ahdistunut ja mitä enemmän itkee sitä kovemmin ahdistuu. Ja sitten meinaa tikahtua. Mutta mitä tahansa minä teen niin lapsi ahdistuu vain lisää siitäkin. Jos istun vain vieressä rauhallisena niin lapsen ahdistusitku kasvaa kun en ota syliin. Jos otan syliin ahdistusitku kasvaa. Jos puhun rauhoittelevasti lapsi hermostuu lisää mutta jos olen hiljaa lapsi ahdistuu kun en sano mitään ja yrittää raapia minua että tekisin jotain. Jos kysyn mihin haluaa mennä rauhoittumaan niin sanoo (oman huoneensa nojatuoliin) mikäli itkuun tikahtumuseltaan pystyy puhumaan mutta kun pääsee sinne niin ei pysty olemaan kun ahdistuu ja itkee vain lisää.

Haluaisin auttaa lasta rauhoittumaan mutta en tiedä miten.

Ap

Vierailija
30/48 |
03.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joku sanoi että ota yhteys neuvolaan. En ole ikävä kyllä saanut sieltä apua tähän mennessä mihinkään muuhun kun lapsen fyysiseen terveyteen ja fyysiseen kasvuun liittyvään asiaan. Vaikka työntekijäkin on vaihtunut pari kertaa. Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/48 |
03.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei neuvolasta apua saakaan.

Vierailija
32/48 |
03.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestä vähän erikoisen kohtauksesta tekee se että ensin se alkaa ihan tavallisena kiukkuna ja kiukkuhuutona mutta melko pian lapsi on vain voimakkaan ahdistunut ja mitä enemmän itkee sitä kovemmin ahdistuu. Ja sitten meinaa tikahtua. Mutta mitä tahansa minä teen niin lapsi ahdistuu vain lisää siitäkin. Jos istun vain vieressä rauhallisena niin lapsen ahdistusitku kasvaa kun en ota syliin. Jos otan syliin ahdistusitku kasvaa. Jos puhun rauhoittelevasti lapsi hermostuu lisää mutta jos olen hiljaa lapsi ahdistuu kun en sano mitään ja yrittää raapia minua että tekisin jotain. Jos kysyn mihin haluaa mennä rauhoittumaan niin sanoo (oman huoneensa nojatuoliin) mikäli itkuun tikahtumuseltaan pystyy puhumaan mutta kun pääsee sinne niin ei pysty olemaan kun ahdistuu ja itkee vain lisää.

Haluaisin auttaa lasta rauhoittumaan mutta en tiedä miten.

Ap

Kuulostaa tosi hankalalta. Voisko mistään painopeiton tapaisista leluista olla apua? Facebookissa törmäsin mainokseen missä oli painava pehmolelu, ns. terapiakoira. Jos joku tuollainen sylissä auttaisi tuomaan sitä turvaa ilman että kukaan koskee. Miksei vaikka joku painavampi hernepussikin syliin tai stressipallo käsiin tms.

Pystyykö lapsen kanssa yhtään juttelemaan jo etukäteen, että mikä voisi auttaa silloin kun tulee tuo kohtaus?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/48 |
03.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuon ikäinen ei hallitse tunteitaan. Se miten vanhempi suhtautuu kiukunpuuskiin antaa mallia, joten kannattaa pitää pää kylmänä ja huolehtia, ettei lapsi vahingoita itseään. Kuulostaa kyllä hyvin tutulta ja menee ajan kanssa ohi ja kun lapsi oppii vanhempiensa tukemana hillitsemään ja hallitsemaan itseään paremmin. Minä olen parhaimmillaan pitänyt sylissä tunnin naama punaisena kirkuvaa, toppahaalari päällä olevaa taaperoa. Kiukku saattoi tulla milloin mistäkin, sukka oli rutussa, lapanen väärin, ei haluakaan ulos, haluaakin ulos, kengät väärän väriset, tukka silmillä, mummun syliin jne. Ei siinä auta kuin laskeskella tyynesti miljoonaan ja jutella rauhallisesti vaikka tekisi kuinka mieli huutaa ja antaa olla. Pääasia, ettei jätä lasta yksin riehumaan. Ja edelleen, pää kylmänä.

Olen varmasti itse ollut painajaismainen taapero kun äitini mukaan uhmaiässä saatoin heittäytyä selälleni, oli takana mitä oli tai huutaa ja haukkoa happea niin, että meni taju. Tässä sitä kuitenkin ollaan, ihan terveenä ja hyvissä väleissä vanhempien kanssa. Tsemppiä, this too shall pass!

Vierailija
34/48 |
03.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kai kannata liikaa yrittää sanoittaa lapsen tunteita kun ei voi mennä lapsen pään sisälle ja tietää mitä lapsi oikeasti tuntee.. en pahalla tarkoita sanoa, tuli vaan mieleen kun omassa perheessä tätä esiintyy ja pahat läheisriippuvuusongelmat, luullaan että tiedetään paremmin kuin itse mitä toinen tuntee ja se on todella ahdistavaa. Jos kerran uhmaiän tarkoitus on tulla omaksi erilliseksi itsekseen. En tarkoita että Ap:lla tätä ongelmaa olisi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/48 |
03.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Up.

Vierailija
36/48 |
03.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Holding käyttöön.

Tuntuu, että holding pahentaa tilannetta. Joudun käyttämään kevyttä holdingia sen verran, että lapsi ei satuta itseään (koska ilman holdingia satuttaa itsensä). Ap

Tätä saa antaa vaan lääkärin suosituksella.

Vierailija
37/48 |
03.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestä vähän erikoisen kohtauksesta tekee se että ensin se alkaa ihan tavallisena kiukkuna ja kiukkuhuutona mutta melko pian lapsi on vain voimakkaan ahdistunut ja mitä enemmän itkee sitä kovemmin ahdistuu. Ja sitten meinaa tikahtua. Mutta mitä tahansa minä teen niin lapsi ahdistuu vain lisää siitäkin. Jos istun vain vieressä rauhallisena niin lapsen ahdistusitku kasvaa kun en ota syliin. Jos otan syliin ahdistusitku kasvaa. Jos puhun rauhoittelevasti lapsi hermostuu lisää mutta jos olen hiljaa lapsi ahdistuu kun en sano mitään ja yrittää raapia minua että tekisin jotain. Jos kysyn mihin haluaa mennä rauhoittumaan niin sanoo (oman huoneensa nojatuoliin) mikäli itkuun tikahtumuseltaan pystyy puhumaan mutta kun pääsee sinne niin ei pysty olemaan kun ahdistuu ja itkee vain lisää.

Haluaisin auttaa lasta rauhoittumaan mutta en tiedä miten.

Ap

Mä en antaisi vaihtoehtoja, vaan veisin vaikka heti kun tää kohtaus alkaa sinne omaan tuoliin istumaan tai pitäisin sylissä, kun saa sellaisen rutiinin että toimitaan aina samalla tavalla, siitä tulee turvallinen olo ja nää tilanteet jossain vaiheessa alkaa helpottaa, aluksi kohtaukset voi jopa pahentua kun lapsi ei ymmärrä heti ideaa miksi ei toimita niinkuin ennen.

Vierailija
38/48 |
03.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta ap:n lapsen kohtaukset ei kuulosta uhmalta. Uhma tulee kun ei saa tahtoaan läpi. 

Ap:n lapsi taas on jäänyt jumiin johonkin ajatukseen, että asioiden PITÄÄ mennä näin. Enemmän menee tonne kirjon sateenvarjon alle tuo. Ja silloin holding ei todellakaan auta.

Vierailija
39/48 |
03.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kannattaa myös kiinnittää huomiota siihen että lapsi nukkuu riittävästi ja syö säännöllisesti, nälkä ja väsymys näkyy käytöksessä.

Vierailija
40/48 |
03.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minusta ap:n lapsen kohtaukset ei kuulosta uhmalta. Uhma tulee kun ei saa tahtoaan läpi. 

Ap:n lapsi taas on jäänyt jumiin johonkin ajatukseen, että asioiden PITÄÄ mennä näin. Enemmän menee tonne kirjon sateenvarjon alle tuo. Ja silloin holding ei todellakaan auta.

Nimenomaan kirjolaisille se holding on suunniteltu...