Olen lopullisen kyllästynyt siihen, että äitini on AINA minusta huolissaan!

Vierailija kirjoitti:

Niin minuakin harmitti huolehtiminen, mutta sitten äitini kuoli yllättäen. Nyt ei kukaan huolehdi.😪

Tämä kommentti on pakollinen kaikissa tällaisissa ketjuissa.

Vierailija kirjoitti:

4-7 kertaa ei minun äitini kohdalla riittänyt, sillä hän soitti useamman kerran päivässä, ihan vain tarkistaakseen ettei minulla ollut hätää ja neuvoakseen, että esimerkiksi pakkasella täytyy laittaa pipo päähän. Ja minä olin semmoinen kiltti lapsi/nuori , eli mitään syytä ylihuolehtimiseen ei ollut, äitini vain on läheisriippuvainen. Lopulta lakkasin vastaamasta puhelimeen läheskään joka kerta, että sain vähän etäisyyttä. Jatkuva huolehtiminen aiheutti minullekin tunteen, että no en tosiaan pärjää, vaikka siis todellisuudessa osasin hoitaa asiani ihan normaalisti. Nykyisin hän saa kohdistaa riippuvuutensa vanhempieni kotiin syrjäytyneeseen veljeeni, joka on jo kolmikymppinen, mutta ei mitään tulevaisuutta edessä. Äitini on huolehtinut ja passannut hänet sellaiseen kuntoon ettei tämä osaa mitään, eikä varmaan kykene ikinä itsenäiseen elämään.

Sama juttu meillä. Äiti on läheisriippuvainen mutta täysin tunnekylmä omia lapsiaan kohtaan. Hän valitti aina, että lapsi on riesa (häiritsee äidin työuraa) ja että lapsesta on pakko päästä kesälomalla eroon, ettei äidin tarvitse työpäivän jälkeen "passata avuttomia kakaroita".

Äiti sai elämänsä pahimman shokin kun 16-vuotias lapsi muutti pois kotoa peruskoulun jälkeen. Lapsi kirjoitti lukiossa neljä laudaturia ja pääsi heti ensimmäisellä yrityksellä sisälle Helsingin Yliopistoon. Epäselväksi jäi, miten "avuton kakara" kykenee tuollaiseen suoritukseen täysin ilman vanhempien apua. 

 

Se tuntuu loukkaavalta ja toivottomalta, että paapomisesta huomauttelu ei johda mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Se tuntuu loukkaavalta ja toivottomalta, että paapomisesta huomauttelu ei johda mihinkään.

Tai se lyödään vitsiksi "sinä Minna se sitten olet uhmakas, hehheh". Pitäisiköhän itse ruveta huolehtimaan ja soittamaan joka aamu äidille, että ethän vaan jätä hellaa päälle ja muistathan laittaa oven lukkoon ja ottaa avaimen mukaan?

Yhdellä sukulaisellani on aivan ihana anoppi. Vietimme joskus juhannusta yhdessä ja näimme joskus muulloinkin. Ihmettelin pitkään, mitä outoa naisessa on, mutta sitten tajusin. Hän kohteli kolmekymppisiä lapsiaan kuten aikuisia kohdellaan, ei siis mitään äiti-lapsi-tyyliä. Olin niin hämmentynyt asiasta, että päätin, että samaan pyrin minäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen kolmen parikymppisen aikuisen äiti. Koetan kyllä olla huolehtimatta jatkuvasti enkä suinkaan soittele lapsilleni jatkuvasti. Mutta kyllä minä silti olen välillä huolissani, koska lapseni ovat minulle rakkaita. Lisäksi olen huomannut, että vaihdevuodet lisäävät stressiä ja ahdistusta (itselläni meni muutama vuosi ennen kuin tajusin, että huolehdin samoista asioista enemmän kuin aikaisemmin ihan vaihdevuosien takia).

Sitten välillä lapset aiheuttavat minusta ihan todellista huolta. Kyllä sitä murehtii, kun 21-vuotias tyttö lähtee yksin reppureissaamaan Intiaan, vaikka tyttö itse onkin sitä mieltä, että hän pärjää loistavasti. (Esimerkki ei ole suoraan omasta elämästäni, mutta vähän samantapaista on tapahtunut.)

Muuten hyvin kirjoitettu, mutta tuo reppureissaus, ihan kuin tuo nyt olisi jotain "pahaa" tai määräänsä enempää huolestuttavaa.

Sinustako on liioiteltua murehtia, että 21-vuotiaalle tytölle voi tapahtua jotain pahaa, kun hän lähtee reippureissaamaan Intiaan yksin ilman kaveria?

Sanoin, ettei määräänsä enempää. Eli tosiaan, ei MUREHTIA.

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä. Olen yli 40-vuotias, ja vaikka kaksikymmentä vuotta sitten omilleni muutettuani minulla olikin ongelmia, mielestäni "hiljalleen" äitinkin voisi hyväksyä että nykyään (siis viimeiset parikymmentä vuotta) minulla on mennyt oikein hyvin. Käyn töissä, olen kouluttautunut, tienaan mukavasti. Olen ihan mallikansalainen. Mutta äiti vaan on koko ajan kaikesta huolissaan. Se on todella rasittavaa ja ahdistaa. Nykyään en kerro äidilleni käytännössä mistään pienistä ongelmistanikaan, koska hän suurentelee kaikkea. 

Pitkään syytin äitini käytöksestä omia nuoruuden hölmöilyjäni, mutta olen tullut siihen tulokseen, että tuo ylihuolehtiminen lähtee hänestä itsestään. Hän itse tarvitsee tuota, en minä. 

Sama juttu. On todella rasittavaa, että jos en heti vastaa puhelimeen, on vaikka akku loppu, äitini hälyttää välittömästi koko suvun kimppuuni ihmettelemään, häiriköimään, syyllistämään ja torumaan, miksi kohtelen äitiäni niin. Ja pahimmassa tapauksessa poliisit. Se ei tunnu edes aidolta huolehtimiselta vaan epäluulolta, kyttäämiseltä, kontrollilta. Mitään aihetta huoleen en ole antanut ja ikääkin jo reilusti yli 40. Tekee mieli vain lipua kauemmas tuosta ihmisestä, ja sitä enemmän "huolta" taas aiheutan, ja taas on koko suku kimpussa...Ei ole tervettä, mutta miten tästä pääsee eroon, paitsi katkaisemalla välit totaalisesti?

Kontrolli on juuri oikea sana kuvaamaan tuota muka pyyteetöntä huolehtimista.

Mutta miten kertoa tällaiselle ylihuolehtivaiselle äidille, että kaikki hänen huolensa ja pelkonsa ovat ja ovat aina olleetkin ihan aiheellisia. Hän on kohta 10v kysellyt, että onko minusta tähän elämään, pärjäänkö tässä elämässä. Aina olen vakuutellut, että pärjään, vaikka totuus taitaa olla ihan toinen, koska olen nykyään lähemmäs 30v syrjäytynyt. En osaa selittää hänelle miksi olen tässä tilanteessa, koska en oikein tiedä itsekään, tai halua hyväksyä tätä. Enkä voi luvata, että tämä tästä koskaan muuttuisi paremmaksi. Aina hänelle pitäisi luvata, että hoitaa kyllä asiat kuntoon ja kaikki päättyy hyvin.

Olkaa varovaisia tuollaisten hyysäävien vanhempien kanssa. He voivat myöhemmin uhriutua ja alkaa syyttää lapsia siitä, että "kiittämätön kakara" ei auta vanhempia kun vanhemmilla on rahat loppu tai fyysinen kunto pettää (vanhemmat ovat joutumassa laitoshoitoon).

Vierailija kirjoitti:

Olkaa varovaisia tuollaisten hyysäävien vanhempien kanssa. He voivat myöhemmin uhriutua ja alkaa syyttää lapsia siitä, että "kiittämätön kakara" ei auta vanhempia kun vanhemmilla on rahat loppu tai fyysinen kunto pettää (vanhemmat ovat joutumassa laitoshoitoon).

 

Varovaisia?