Lue keskustelun säännöt.
Olen lopullisen kyllästynyt siihen, että äitini on AINA minusta huolissaan!
01.03.2021 |
Aina soittaa jatkuvasti kun on niiiiin kovin huolissaan minusta vaikka minulla olisi kaikki ihan hyvin. Ymmärrän kyllä että äidit on aina lapsistaan huolissaan mutta ei ole mielestäni oikein ilmaista sitä jatkuvasti, siitä vaan ahdistun minäkin. Tämä on myös suuri syy miksi olen päättänyt jättää lapset tekemättä kun olen katsellut miten äitini on tuhlannut koko elämänsä olemalla 24/7 huolissaan lapsistaan.
Kommentit (71)
Sama täällä. Olen yli 40-vuotias, ja vaikka kaksikymmentä vuotta sitten omilleni muutettuani minulla olikin ongelmia, mielestäni "hiljalleen" äitinkin voisi hyväksyä että nykyään (siis viimeiset parikymmentä vuotta) minulla on mennyt oikein hyvin. Käyn töissä, olen kouluttautunut, tienaan mukavasti. Olen ihan mallikansalainen. Mutta äiti vaan on koko ajan kaikesta huolissaan. Se on todella rasittavaa ja ahdistaa. Nykyään en kerro äidilleni käytännössä mistään pienistä ongelmistanikaan, koska hän suurentelee kaikkea.
Pitkään syytin äitini käytöksestä omia nuoruuden hölmöilyjäni, mutta olen tullut siihen tulokseen, että tuo ylihuolehtiminen lähtee hänestä itsestään. Hän itse tarvitsee tuota, en minä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kanssavellottelu ahdistuneen epävakaan kanssa ei johda mihinkään hyvään.
AP voi ottaa vähän etäisyyttä ja olla ahdistumatta. Reippaasti menet omaa tietäsi ja näytät että pärjäät.
Ymmärrän ton et ahdistaa. Muakin ahdistaa kun oma äiti sekä iskä ovat huolissaan ihan suotta ja turhaa ja tekee kaikista kärpäsistä härkäsiä, itse koen asiat suht "neutraaleina",mut sit mua rupee ahdistaa just se vanhempien stressi ja ahdistus, ei se itse asia minkä takia he ovat ahdistuneita.
Mut musta on hölmöö sanoa että itse päättää jäädä lapsettomaksi sen takia kun äiti stressasi 24/7. Sinullahan siis ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin toimia niin kuin äitisi...
Se on vähän sama asia kun naiset sanovat mielummin olevansa sinkkuja kuon katselevansa yhtään miestä löhöämässä sohvalla ja kittaamassa kaljaa... Muunlaisia miehiä siis ei ole olemassa kuin kaljaa kittaavia....
Tunteet on hyvä ja terve asia, mutta ei tarvi mennä muiden tunnetiloihin mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huolissani lapsestani, koska hän ei koskaan kerro mitään siitä, että hänellä menee hyvin. Yhteyttä otetaan vain silloin kun tarvitaan jotain (yleensä rahaa, välillä muuta apua).
Koitan kaikkeni kuvitellakseni, että no news is good news, mutta olishan se ihan hel vetin paljon helpompaa jos lapsi joskus vapaaehtoisesti kertoisi puuhaavansa jotain kivaa, olevansa tyytyväinen. Ei sen tarvitsisi olla mitään sen valtakunnan telkkariuutisiin päätyvän tasoista erityisuutista, vaan nimenomaan ihan tavallisesta elämästä. Ois kiva saada esim vaikka vaan whatapp kuva kävelyllä nähdystä kivasta jutusta tai toteamus että on laitettu ruokaa ja kokeiltu uutta reseptiä tai muuta yhtä arkista.
Tuo mitäänpuhkahtqmattomuus saa vain pelkäämään, että siellä on meneillään joku katastrofi, josta saan tietää vasta kun poliisi löytää ruu miit.
Just näin!!! Lapsi kun pääsee omilleen, välit pitää katkaista kokonaan vanhempiin jotta tuntee itsensä aikuiseksi ja pärjääväksi. Miksi? Kyllähän nyt jokainen ymmärtää että vanhemmat haluaa kuulla lapsestaan edes joskus. Mulla on sama ongelma ja lapsi ei kerro koskaan mitään, ei koskaan soita eikä laita viestiä muuta kuin jos on joskus viikonloppuna tulossa käymään. Pitää itsestään selvyytenä että äiti kyllä kotona odottaa ja passaa. Käydään kuin hotellissa, tullaan ja mennään miten huvittaa eikä puhuta mistään mitään. Muilla sukulaisilla käydään kylässä ja suu käy koko ajan ja kerrotaan kaikenlaisista tekemisistä mutta omille vanhemmille ei mitään, vaikka tietää että halutaan kuulla. Milloin nämä lapset kasvaa aikuisiksi eli alkavat pitää vanhempiaan vertaisinaan? Olen monenkin vanhemman kuullut kertovan samaa.
Sit jos äidille laittaa jonkun kuvan et on vaikka ulkoilemassa, niin sit se äiti alkaa muistuttaa et ole varovainen siellä on liukasta, käytä pimeällä heijastinta, missä sinun kaulahuivisi on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse taas olen kyllästynyt siihen, ettei äitini näytä piittaavan minusta tippaakaan. Yhteyksissä ollaan ehkä muutaman kerran vuodessa. Olisipa mukavaa, kun olisi huolehtiva äiti.
Onko sinun elämässä jotain huonosti? Itse ajattelen, ja olen sen lapsille sanonutkin, että jos teistä ei kuulu mitään, arvelen, että teillä menee kaikki hyvin. Jos kaikki rullaa tavalliseen tapaan päivästä toiseen, ei mitään kerrottavaa oikein olekaan. Ei se ole pitkän päälle kivaa, kun äiti kyselee pitkään omillaan asuneelta, onko tämä muistanut maksaa laskut ja pestä kädet.
Eiköhän sitä muutakin juteltavaa ole kuin onko laskut maksettu.
Minä olen kolmen parikymppisen aikuisen äiti. Koetan kyllä olla huolehtimatta jatkuvasti enkä suinkaan soittele lapsilleni jatkuvasti. Mutta kyllä minä silti olen välillä huolissani, koska lapseni ovat minulle rakkaita. Lisäksi olen huomannut, että vaihdevuodet lisäävät stressiä ja ahdistusta (itselläni meni muutama vuosi ennen kuin tajusin, että huolehdin samoista asioista enemmän kuin aikaisemmin ihan vaihdevuosien takia).
Sitten välillä lapset aiheuttavat minusta ihan todellista huolta. Kyllä sitä murehtii, kun 21-vuotias tyttö lähtee yksin reppureissaamaan Intiaan, vaikka tyttö itse onkin sitä mieltä, että hän pärjää loistavasti. (Esimerkki ei ole suoraan omasta elämästäni, mutta vähän samantapaista on tapahtunut.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huolissani lapsestani, koska hän ei koskaan kerro mitään siitä, että hänellä menee hyvin. Yhteyttä otetaan vain silloin kun tarvitaan jotain (yleensä rahaa, välillä muuta apua).
Koitan kaikkeni kuvitellakseni, että no news is good news, mutta olishan se ihan hel vetin paljon helpompaa jos lapsi joskus vapaaehtoisesti kertoisi puuhaavansa jotain kivaa, olevansa tyytyväinen. Ei sen tarvitsisi olla mitään sen valtakunnan telkkariuutisiin päätyvän tasoista erityisuutista, vaan nimenomaan ihan tavallisesta elämästä. Ois kiva saada esim vaikka vaan whatapp kuva kävelyllä nähdystä kivasta jutusta tai toteamus että on laitettu ruokaa ja kokeiltu uutta reseptiä tai muuta yhtä arkista.
Tuo mitäänpuhkahtqmattomuus saa vain pelkäämään, että siellä on meneillään joku katastrofi, josta saan tietää vasta kun poliisi löytää ruu miit.
Just näin!!! Lapsi kun pääsee omilleen, välit pitää katkaista kokonaan vanhempiin jotta tuntee itsensä aikuiseksi ja pärjääväksi. Miksi? Kyllähän nyt jokainen ymmärtää että vanhemmat haluaa kuulla lapsestaan edes joskus. Mulla on sama ongelma ja lapsi ei kerro koskaan mitään, ei koskaan soita eikä laita viestiä muuta kuin jos on joskus viikonloppuna tulossa käymään. Pitää itsestään selvyytenä että äiti kyllä kotona odottaa ja passaa. Käydään kuin hotellissa, tullaan ja mennään miten huvittaa eikä puhuta mistään mitään. Muilla sukulaisilla käydään kylässä ja suu käy koko ajan ja kerrotaan kaikenlaisista tekemisistä mutta omille vanhemmille ei mitään, vaikka tietää että halutaan kuulla. Milloin nämä lapset kasvaa aikuisiksi eli alkavat pitää vanhempiaan vertaisinaan? Olen monenkin vanhemman kuullut kertovan samaa.
Sit jos äidille laittaa jonkun kuvan et on vaikka ulkoilemassa, niin sit se äiti alkaa muistuttaa et ole varovainen siellä on liukasta, käytä pimeällä heijastinta, missä sinun kaulahuivisi on?
No eikä muistuta :D
Vierailija kirjoitti:
Minä olen kolmen parikymppisen aikuisen äiti. Koetan kyllä olla huolehtimatta jatkuvasti enkä suinkaan soittele lapsilleni jatkuvasti. Mutta kyllä minä silti olen välillä huolissani, koska lapseni ovat minulle rakkaita. Lisäksi olen huomannut, että vaihdevuodet lisäävät stressiä ja ahdistusta (itselläni meni muutama vuosi ennen kuin tajusin, että huolehdin samoista asioista enemmän kuin aikaisemmin ihan vaihdevuosien takia).
Sitten välillä lapset aiheuttavat minusta ihan todellista huolta. Kyllä sitä murehtii, kun 21-vuotias tyttö lähtee yksin reppureissaamaan Intiaan, vaikka tyttö itse onkin sitä mieltä, että hän pärjää loistavasti. (Esimerkki ei ole suoraan omasta elämästäni, mutta vähän samantapaista on tapahtunut.)
Muuten hyvin kirjoitettu, mutta tuo reppureissaus, ihan kuin tuo nyt olisi jotain "pahaa" tai määräänsä enempää huolestuttavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. 20 euron seteli tulee välillä kirjekuoressa kun en pysty mitenkään vakuuttamaan että pärjään. Ei auta edes tiukasti sanominen.
M45
Äiti tilasi minulle aikakauslehden. Ei kysynyt haluanko vaan ilmoitti että tilasi. Sitten soittelee onko lehti jo tullut. Se vaan haluaa ettei sitä unohdeta, haluaa olla osallisena muiden elämässä. Ärsyttävää mutta inhimillistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huolissani lapsestani, koska hän ei koskaan kerro mitään siitä, että hänellä menee hyvin. Yhteyttä otetaan vain silloin kun tarvitaan jotain (yleensä rahaa, välillä muuta apua).
Koitan kaikkeni kuvitellakseni, että no news is good news, mutta olishan se ihan hel vetin paljon helpompaa jos lapsi joskus vapaaehtoisesti kertoisi puuhaavansa jotain kivaa, olevansa tyytyväinen. Ei sen tarvitsisi olla mitään sen valtakunnan telkkariuutisiin päätyvän tasoista erityisuutista, vaan nimenomaan ihan tavallisesta elämästä. Ois kiva saada esim vaikka vaan whatapp kuva kävelyllä nähdystä kivasta jutusta tai toteamus että on laitettu ruokaa ja kokeiltu uutta reseptiä tai muuta yhtä arkista.
Tuo mitäänpuhkahtqmattomuus saa vain pelkäämään, että siellä on meneillään joku katastrofi, josta saan tietää vasta kun poliisi löytää ruu miit.
Just näin!!! Lapsi kun pääsee omilleen, välit pitää katkaista kokonaan vanhempiin jotta tuntee itsensä aikuiseksi ja pärjääväksi. Miksi? Kyllähän nyt jokainen ymmärtää että vanhemmat haluaa kuulla lapsestaan edes joskus. Mulla on sama ongelma ja lapsi ei kerro koskaan mitään, ei koskaan soita eikä laita viestiä muuta kuin jos on joskus viikonloppuna tulossa käymään. Pitää itsestään selvyytenä että äiti kyllä kotona odottaa ja passaa. Käydään kuin hotellissa, tullaan ja mennään miten huvittaa eikä puhuta mistään mitään. Muilla sukulaisilla käydään kylässä ja suu käy koko ajan ja kerrotaan kaikenlaisista tekemisistä mutta omille vanhemmille ei mitään, vaikka tietää että halutaan kuulla. Milloin nämä lapset kasvaa aikuisiksi eli alkavat pitää vanhempiaan vertaisinaan? Olen monenkin vanhemman kuullut kertovan samaa.
Sit jos äidille laittaa jonkun kuvan et on vaikka ulkoilemassa, niin sit se äiti alkaa muistuttaa et ole varovainen siellä on liukasta, käytä pimeällä heijastinta, missä sinun kaulahuivisi on?
No eikä muistuta :D
No suurinpiirtein. Jotain negatiivista kuitenkin löytää, niinkuin joku tossa aikaisemmin kertoi kuinka oli iloinen uudesta työpaikasta, harrastuksesta ja remontista niin hänen äitinsä ei muuta kuin etsinyt ongelmia.
Samoin mun vanhempien kanssa.
En todellakaan ymmärrä miksi vanhemmat eivät voi iloita omien lastensa puolesta silloin kun on aihetta.
Ite oon ajatellut että jos olisin äiti niin olis kiva kuulla omien lasten juttuja, siks oon koittanut aina välillä kertoo vanhemmille jotain ja olis heille muutenkin kivaa jakaa ajatuksia jne, mut sit kun tulee aina se latistaminen niin sit mietin et mä oon antanut heille mahdollisuuksia useimpia ja he eivät oo siihen tarttuneet, niin antaa sit olla. Jos mulla on aihetta iloon ja se mun ilon aihe saa jonkun murehtiman niin miks kertoisin sitä hälle ja näin murehduttaisin hänet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kahden nuoren aikuisen äiti. Ja ei, en ole heistä koko ajan huolissani. Olemme yhteyksissä melko tiiviisti, ei nyt ihan päivittäin, välillä enemmän, välillä vähemmän. Lapset kertovat minulle asioitaan hyvinkin avoimesti. Kysellään kuulumisia puolin jos toisinkin.
Ja on koettu myös reppureissaukset Intiassa ja liftaamiset Itä-Euroopan halki, ja paljon muutakin. Luotan lapsiini, ja siihen että elämä kantaa:) Rakastan heitä ja välitän heistä, mutta en voi kieltää heitä ottamasta tiettyjä riskejäkin, koska niiden myötä saa myös lisää elämäänsä:)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. 20 euron seteli tulee välillä kirjekuoressa kun en pysty mitenkään vakuuttamaan että pärjään. Ei auta edes tiukasti sanominen.
M45
Minä saan joskus sen 20 euron setelin tyrkytettynä, ja myöhemmin saan haukut niskaan kuinka minua joutuu "elättämään" kuin silloinkin muka kinusin sitä rahaa että tässä on ihan huolesta sekaisin kun en opi pärjäämään vaan aina joutuu pelastamaan.
Joo mulla on ollut ihan sama ja sit samalla veljelle annetaan vähintään 10x enemmän rahaa ja siinä ei ole mitään ongelmaa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. 20 euron seteli tulee välillä kirjekuoressa kun en pysty mitenkään vakuuttamaan että pärjään. Ei auta edes tiukasti sanominen.
M45
Minä saan joskus sen 20 euron setelin tyrkytettynä, ja myöhemmin saan haukut niskaan kuinka minua joutuu "elättämään" kuin silloinkin muka kinusin sitä rahaa että tässä on ihan huolesta sekaisin kun en opi pärjäämään vaan aina joutuu pelastamaan.
Rakkautta
Olen sanonut selvästi ja myös kuuluvasti että pärjään enkä pidä siitä että aikuista ihmistä holhotaan. Ei vaikutusta.
M45
Vierailija kirjoitti:
Minä olen kolmen parikymppisen aikuisen äiti. Koetan kyllä olla huolehtimatta jatkuvasti enkä suinkaan soittele lapsilleni jatkuvasti. Mutta kyllä minä silti olen välillä huolissani, koska lapseni ovat minulle rakkaita. Lisäksi olen huomannut, että vaihdevuodet lisäävät stressiä ja ahdistusta (itselläni meni muutama vuosi ennen kuin tajusin, että huolehdin samoista asioista enemmän kuin aikaisemmin ihan vaihdevuosien takia).
Sitten välillä lapset aiheuttavat minusta ihan todellista huolta. Kyllä sitä murehtii, kun 21-vuotias tyttö lähtee yksin reppureissaamaan Intiaan, vaikka tyttö itse onkin sitä mieltä, että hän pärjää loistavasti. (Esimerkki ei ole suoraan omasta elämästäni, mutta vähän samantapaista on tapahtunut.)
Jep, tämä. Tää on oikein, mut joskus joillain äideil tuo ”huolehtivaisuus” tai suojelevaisuus Ja haluaa auttaa saattaa mennä joillain yli. Vaikka hyvää oikeasti tarkoittavat.
Kyllä minä välitän lapsestani ja saatan heittää
Hänelle rahaa jos itse haluan. En voisi kuvitella että hän ei ilahtuisi asiasta tai olisi kiitollinen
Oma äitini ei pidä mitään yhteyttä eikä ole koskaan ollut kiinnostunut aidosti siitä mitä elämääni kuuluu, saati sitten että hän olisi ollut millään lailla tukenani missään vaiheessa elämääni. Omillani olen ollut aina ja kantapään kautta joutunut oppimaan asiat ja elämän.
Itse olen pyrkinyt tietoisesti toimimaan toisin omien lasteni kohdalla ja varmaan sitten huolehdin liikaakin ja liian usein. Ihan vaan rakkaudesta + vilpittömästä halusta olla sopivasti läsnä ja turvana myös aikuisille lapsilleni.
Toivosin, että jos ap sattuisi olemaan oma lapseni, että hän avoimesti kertoisi minulle että "voisit mutsi jo vähän himmata..." En loukkaantuisi, olisin hyvilläni siitä että keskusteluyhteytemme on niin toimiva että minulle voi sanoa.
Olkaa onnellisia, kun teillä on huolehtiva ja rakastava äiti. Ennemmin tai myöhemmin tuo huolenpito loppuu ja teidän pitää alkaa pitää äidistä huolta.
Just näin!!! Lapsi kun pääsee omilleen, välit pitää katkaista kokonaan vanhempiin jotta tuntee itsensä aikuiseksi ja pärjääväksi. Miksi? Kyllähän nyt jokainen ymmärtää että vanhemmat haluaa kuulla lapsestaan edes joskus. Mulla on sama ongelma ja lapsi ei kerro koskaan mitään, ei koskaan soita eikä laita viestiä muuta kuin jos on joskus viikonloppuna tulossa käymään. Pitää itsestään selvyytenä että äiti kyllä kotona odottaa ja passaa. Käydään kuin hotellissa, tullaan ja mennään miten huvittaa eikä puhuta mistään mitään. Muilla sukulaisilla käydään kylässä ja suu käy koko ajan ja kerrotaan kaikenlaisista tekemisistä mutta omille vanhemmille ei mitään, vaikka tietää että halutaan kuulla. Milloin nämä lapset kasvaa aikuisiksi eli alkavat pitää vanhempiaan vertaisinaan? Olen monenkin vanhemman kuullut kertovan samaa.