Olen lopullisen kyllästynyt siihen, että äitini on AINA minusta huolissaan!

Sama täällä. 20 euron seteli tulee välillä kirjekuoressa kun en pysty mitenkään vakuuttamaan että pärjään. Ei auta edes tiukasti sanominen.

M45

Up saisiko vaikka jonkun äidin perspektiivin tähän, onko reilua näyttää jatkuvasti huolensa lapsilleen.

Olet varmaan aihetta antanutkin.

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä. 20 euron seteli tulee välillä kirjekuoressa kun en pysty mitenkään vakuuttamaan että pärjään. Ei auta edes tiukasti sanominen.

M45

Minä saan joskus sen 20 euron setelin tyrkytettynä, ja myöhemmin saan haukut niskaan kuinka minua joutuu "elättämään" kuin silloinkin muka kinusin sitä rahaa että tässä on ihan huolesta sekaisin kun en opi pärjäämään vaan aina joutuu pelastamaan. 

Oletko ap kertonut äidillesi miten asian koet? Kannattaisi ottaa ihan suoraan puheeksi. Äitisi saattaa itsekin tuntea helpotusta siitä ettei tarvitse joka päivä soitella.

Onko hän siis sanonut että soittelee joka päivä koska on huolissaan vai onko se vain tulkintaasi? Minkä ikäinen olet? Jos vaikkapa parikymppinen niin sitä tietysti vielä huolehtii äitinä asioista vaikkei nyt varsinaisesti huolissaan olisikaan. Liiallista tietenkin silti soitella joka päivä mutta syyt voivat olla muitakin kuin se että on huolestunut. 

Niin tai näin, kerro ajatuksesi suoraan äidillesi silläkin uhalla että hän pahoittaa mielensä. Aikuisena ihmisenä hän siitä kyllä toipuu ja keskustelu on tarpeen teille molemmille kun kerran koet noin.

Itse taas olen kyllästynyt siihen, ettei äitini näytä piittaavan minusta tippaakaan. Yhteyksissä ollaan ehkä muutaman kerran vuodessa. Olisipa mukavaa, kun olisi huolehtiva äiti.

5 jatkaa vielä. En tiedä mistä keksin että joka päivä, tulkitsin ehkä tuon "jatkuvasti" jokapäiväiseksi. Mutta yhtä kaikki, keskustelkaa ja sopikaa mikä on molempia tyydyttävä tahti soitella ja vaihtaa kuulumisia. Jos äitisi ei usko kun sanot eikä kunnioita toivettasi niin sitten ongelma on suurempi.

Äideissä ja äitien luonteissa on eroja, kaikki eivät ole ylenmäärin huolissaan ja osa ei huolehdi yhtään.

Eli sillä perusteella ei kannata lapsia jättää tekemättä, et ole äitisi kopio.

Vierailija kirjoitti:

Up saisiko vaikka jonkun äidin perspektiivin tähän, onko reilua näyttää jatkuvasti huolensa lapsilleen.

Ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Itse taas olen kyllästynyt siihen, ettei äitini näytä piittaavan minusta tippaakaan. Yhteyksissä ollaan ehkä muutaman kerran vuodessa. Olisipa mukavaa, kun olisi huolehtiva äiti.

Onko sinun elämässä jotain huonosti? Itse ajattelen, ja olen sen lapsille sanonutkin, että jos teistä ei kuulu mitään, arvelen, että teillä menee kaikki hyvin. Jos kaikki rullaa tavalliseen tapaan päivästä toiseen, ei mitään kerrottavaa oikein olekaan. Ei se ole pitkän päälle kivaa, kun äiti kyselee pitkään omillaan asuneelta, onko tämä muistanut maksaa laskut ja pestä kädet.

Sama täällä! Olen innoissani uudesta työpaikasta, uudesta harrastuksesta, uudesta isosta vastuusta, uudesta remonttisuunnitelmastani. Niin toinen vain on huolissaan: "no sinne työpaikkaan on niin pitkä matka, miten nyt ehdit tuotakin harrastusta, miten tuo vastuu ettet vaan väsy, miten se remontti mahtaa onnistua". Ei ikinä tunnu olevan onnellinen puolestani, että minulla ihana koti uusissa ihanissa kuosissa, virkistävä haastava kiva työ, mahtavia harrastuksia, joista nautin jne.

Ps. olen täysin tasapainoinen, eikä mikään elämässäni ole "pielessä" tai että olisin tehnyt jotain virheitä. Olen menestynyt työssäni, remontit ovat onnistuneet, lapsilla menee hyvin jne.

Älä ihmeessä jätä lapsia saamatta! Sinä voit olla sellainen äiti kun haluat, ei se äitinä oleminen periydy, koska tiedostat jo nyt millainen et halua olla.

Olen huolissani lapsestani, koska hän ei koskaan kerro mitään siitä, että hänellä menee hyvin. Yhteyttä otetaan vain silloin kun tarvitaan jotain (yleensä rahaa, välillä muuta apua).

Koitan kaikkeni kuvitellakseni, että no news is good news, mutta olishan se ihan hel vetin paljon helpompaa jos lapsi joskus vapaaehtoisesti kertoisi puuhaavansa jotain kivaa, olevansa tyytyväinen. Ei sen tarvitsisi olla mitään sen valtakunnan telkkariuutisiin päätyvän tasoista erityisuutista, vaan nimenomaan ihan tavallisesta elämästä. Ois kiva saada esim vaikka vaan whatapp kuva kävelyllä nähdystä kivasta jutusta tai toteamus että on laitettu ruokaa ja kokeiltu uutta reseptiä tai muuta yhtä arkista.

Tuo mitäänpuhkahtqmattomuus saa vain pelkäämään, että siellä on meneillään joku katastrofi, josta saan tietää vasta kun poliisi löytää ruu miit.

Niin minuakin harmitti huolehtiminen, mutta sitten äitini kuoli yllättäen. Nyt ei kukaan huolehdi.😪

Niin, on tietysti ahdistavaa jos äiti jatkuvasti kertoo nimenomaan olevansa huolissaan ja siksi soittelee vaikka päivittäin. Jos taasen yhteydenpito on tiivistä, mutta pointti on kuulumisten kyselemisessä ja yleisessä huolenpidossa ilman mitään kontrollointiaspektia, homman nimi on toinen.

Ap kokee, että äiti on koko ajan huolissaan, mutta onko siis oikeasti näin? Keskustelu on paikallaan joka tapauksessa, jotta saatte sorvattua sopivan tahdin yhteydenpitoon ja että pääsette yhteisymmärrykseen siitä milloin on sopivaa tai tarpeen olla varsinaisesti _huolissaan_.

Läheisriippuvuutta, ei halua päästää irti.

Kuvastaa tiettyjen naisten omaa epävarmuutta ja pelkoja.

Sun kannattaa kääntää seuravan kerran keskustelu siihen äitiisi. Kerro että sulla kaikki on hyvin, mutta kysy että mitä hänelle kuuluu. Onko kaikki hyvin? Jne...

Tasan eivät käy onnenlahjat. Minä, aikuinen tytär, olen jatkuvasti huolissani alkoholisoituneesta äidistäni. Onko lyönyt päänsä kännissä tai onko kenties soittanut sukulaiset (ne jotka hänelle enää puhelimeen vastaavat) läpi ja sekoillut ihme juttuja. Ottaisin tosi mielelläni ylihuolehtivan äidin tämän tilalle.

Ois kiva jos ap kommentoisi näitä ajatuksia ja vinkkejä. :)

Katastrofiajattelu voi olla masennuksen merkki.