Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Naurattaa, kun 7-kymppiset vanhempani kuvittelevat omistavansa arvokasta tavaraa ja arvokkaan osakkeen
26.02.2021 |
Tänään kävin vanhemmilla siivoomassa ja taas oli niin kova uho vanhemmillani siitä, miten arvokasta omaisuutta ja tavaraa heillä on. 60-luvun puolenvälin neukkukuutiokolmio, itä-Vantaalla huonojen julkisten yhteyksien päässä ei-arvostetulla asuinalueella. Ostettu 80-luvun alussa ja vähän ennen myyntiä asuntoa on vähän pintarempattu edellisten asukkaiden toimesta myynnin edistämisen vuoksi. Sen jälkeen ei mitään remppaa, muuta kuin pari vuotta sitten putkiremppa, jossa vanhempani valitsivat vessaan mahdollisimman halvat materiaalit ja kalusteet. Eivät suostuneet tekemään muuta remppaa, koska "ei tarvetta" ja "remonttifirmat kusettaa". Käytännössä huoneessa kuin huoneessa lattialistat irti ja repsottaa, seinän maali rapissut, kaapinovet niin keittiössä, eteisessä kuin makkarissa rikki, saranat pois paikoiltaan, sieltä täältä paikkailtu jeesusteipillä. Vanhempien käsitys asunnon arvosta on ainakin puoli miljoonaa, perustuen siihen että "asuntojen arvo nousee".
Samoin vanhemmilla on älytön oletus siitä, että heidän tavaransa ovat jotain arvotavaraa, josta minä ja veljeni tulemme aikanaan tappelemaan perinnönjaossa. Isä uhosi, että pitää tehdä oikein etukäteen sopimus, ettei teille tule riitaa. Niin riitaa Myrna-kahviastiastosta, Valittujen Palojen kirjaklassikoista ja muista kirjoista, joita divarit ei ota ilmaiseksikaan, Kotilieden tms. keräily koristeposliinilautasista, Chippendale-pikkulusikoista ja ottimista, Askon 90-luvun alun nahkasohvakalustosta, pronssisista Kalevala-koruista jne.
Ihan kiva siis, että aikanaan pienituloiset vanhempani ovat tyytyväisiä kotiinsa ja tavaroihinsa mutta oikeasti jotain käsittämätöntä, miten arvokkaiksi he ne kuvittelevat. Puoli miljoonaa lähestulkoon peruskorjaamattomasta 60-luvun kolmiosta itä-Vantaalla? Tai ajatus siitä, että me veljien kanssa tapellaan siitä, kuka pääsee panemaan rahaksi Myrna-kupeilla sitten kun vanhempia ei enää ole? Please kertokaa, että teillä on myös samanlaisia kokemuksia!?
Kommentit (1400)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhuksien ikäpolven kämpät on tosissaan ankeita. Kaikki remontit, joita on hyvin haluttomasti, mutta pakon vuoksi tehty, on tehty halvimmilla mahdollisilla materiaaleilla ja se näkyy. Mielellään papat vielä säästövimmassaan itse niitä laitelleet, huonosti. Ne asunnot tarvitsevat mittavat remontit heidän jälkeensä. Tuo on sentään Vantaalla, mutta samaa ajattelua on ties missä Jämsissä, joissa uudetkaan asunnot eivät mene kaupaksi.
Mä luulen että noilla ikäpolvilla ei ole velkaakaan niskassa kuten 20-40 vuotiailla, joilla pitää olla kaikki tässä ja nyt ja heti ja parasta laatua, oli rahaa tai ei.
Olisikin "parasta laatua" mutta kun sitä ei sieltä Ikeasta saa...
Ja sitten uusitaan koko kalusto 5v välein kun bloggaajat saa uskomaan että nyt pitää kaiken olla xxx-tyylistä.
Ja sitten syyllistetään sitä edellistä sukupolvea maapallon kaikkien luonnonvarojen haaskaamisesta 🙄
Millä rahalla kuvittelet parikymppisten ostavan "parasta laatua"? Ei ne pilalle istutut 40 vuotta vanhat vakosamettisohvat enää kenellekään kelpaa ja hyvä niin. Vai pitäisikö 20 neliön opiskelijakämppään saada mahdutetuksi isovanhempien 90-luvun tekonahkainen sohvakalusto? Jos ne vanhemmat ja isovanhemmat ovat ostaneet mahdollisimman halvat huonekalut, ei ne laaduksi muutu missään vaiheessa. Suututtaa itsekkäät ihmiset, jotka vaativat nuoria ottamaan kaatopaikalle kuuluvat romut riesakseen, kun itse eivät halua maksaa kaatopaikkamaksuja.
En nyt ihan tätäkään vuodatusta ymmärrä.
Pitäisikö vanhempien kuljettaa kaikki huonekalunsa ja tavaransa itse kaatopaikalle ennen kuolemaansa?
Missä he sitten istuvat ja mistä syövät sen jäljellä olevan ajan kun ei se kuolema tule etukäteen määrättynä päivänä.
Yleensä vanhemmilla on edes hiukan myös säästöjä , jotka voi käyttää vaikka siihen että tyhjennyttää asunnon jollain firmalla, jolle maksaa.
Niin ei tarvi itse tehdä mitään.
Tai lahjoittaa koko irtaimiston sillä palkalla että saaja vie ihan kaikki
Kyllä näitä löytyy.Kas kun he jo nyt ovat halunneet luopua joistain huonekaluista. Viimeksi meille tarjottiin 70-luvulta peräisin olevia rahkamattoja (?). Muistan ne pölyä keräävät matot lapsuudesta. Itse satuin mainitsemaan, että kun tämä korona hellittää, ostan keittiöön uuden maton. Yksi lipastokin olisi pitänyt meille mahduttaa.
Ja sinähän rupesit puhumaan aiheesta "parasta laatua", jota nuoret ostaa Ikeasta. Ei parikymppisillä ole varaa hankkia ekaksi Artekia.
Etkä osannut sanoa "ei kiitos, emme tarvitse"?
Toki sanoin. Pahoitin sillä äitini mielen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
en minä, mut nuo muut kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä tästä keskustelusta saatiin sukupolvien välinsen arvostuksen tappeluareena? Mistään ei voi keskustella. Tämä ilmiö näyttää olevan yleinen iäkkäämpien ihmisten keskuudessa. Miksi siitä ei saisi keskustella? Tätini kuoli jokin aika sitten. Hän oli leski ja jälkeen jäi iso kaksiollinen huonekaluja. Hänen sisaruksensa olivat järkyttyneitä kun yrittivät kaupata irtaimistoa useammalle kirpputorille ja osto- ja myynti liikkeelle. Vain yksi suostui edes paikalle ja tarjosi koko irtaimistosta 200 euroa. Kaikki huonekalut olivat 80 luvulla ostettuja. Toivon, että he suostuisivat tähän tarjoukseen eivätkä ryhtyisi myymään tavaroita itse minkään lehti-ilmoituksen perusteella tai antaisi nettimyyntiä suvun nuoremman polven tehtäväksi! Yksitellen myytynä myynti kestää ikuisuuden, eikö huonekalaluista varmasti edes saa tuota summaa.
Mitenköhän ihmeessä?
Ihan tarkoituksella, "laiminlyötyjen" lasten kurjuuskertomuksilla värittäen, kokonaisia sukupolvia syyllistäen. Aivan kuten sinäkin.
Onko se niin, että asiasta ei voi keskustella ilman jotain ihmeen marttyyriasennetta?
Sinulla on sinun makusi sisutuksessa ja muuten - mutta se ei ole mennyt geeneissä eteenpäin. Se on sinun juttusi, muut arvostaa eri asioita. Et kai sinäkään ole arvostelemassa tai ajattele lastesi sisustusvalintoja, mitä se hyödyttäisi?
Ja en itse ainakaan syyllistä ketään. Olen vaan tajunnut sen, että omille vanhemmilleni arvostus oli aika lailla sidoksissa tavaraan. Itse olisin tosiaan kaivannut vaan sitä että joku olisi ottanut lapsen syliinsä ja kuunnellut joskus dissaamisen sijaan.
Ihme terapiaistunnoksi tämä meni, mutta en oikein osaa paremminkaan rautalankaa vääntää. Jos ihminen tahtoo että häntä arvostetaan, niin paras tehdä jotain arvostettavaa. Eikä voi olettaa, että esim lapset ostaa kaiken mitä sulla on tarjota. Hae sitä arvostusta omalta ikäpolveltasi, kyl ne sun lapsesi hyvin pärjää ilman jotain esi-isiltä perittyjä vinksahtaneita asenteitakin.
Edelleenkin (rautalangasta) sinua lainaten
"Miten ihmeessä tästä keskustelusta saatiin sukupolvien välinsen arvostuksen tappeluareena?"
siis Mitenköhän ihmeessä?
No tuo just.
Mä teen omat ratkaisuni, ja sinä teet oma ratkaisusi.
En pyydä sinua ottamaan mun huonekalujani, vanhoja jugurttipurkkejani tai keräämääni melkein ehjien 80-luvun sähköporakoneiden kokoelmaani haltuusi. Kerää sä puolestasi mitä vain, mutta älä oleta että ne minua oikeastaan kiinnostavat muuten kuin kohteliaisuudesta.
Enkä oleta että arvostaisit tekemiäni ratkaisuja. Siitä huolimatta aion jatkaa omalla linjallani, kaikki kunnia menneille sukupolville mutta siellä ei ole kaikkea tehty oikein, ei todellakaan. Oikeastaan ihan päin helevettiä, mutta ajattelin kehittää ihan uudenlaisia ongelmia ja toivon omien lasteni tekevän samoin. Vanha ei ole hyvää automaattisesti.
Menneet sukupolvet ovat tehneet asioita niillä mahdollisuuksilla ja sillä kasvatuksella mitä ovat omilta sodankäyneiltä tai muuten katkerilta vanhemmiltaan saaneet. Ei ole ollut tietoa paremmasta. Nyt noitakin asioita osaa suhteuttaa, ja tajuaa paremmin että se ei ole heidän vikansa. Osa ihmisistä toki lukkiutuu menneeseen, kaikki eivät vaan viisastu mutta se on oma asiansa. Ei vanha ole automaattisesti myöskään viisas.
Eikä tästä tarvitse sotaa tehdä, ei mua ainakaan huvita kinata makuasioista. Ajanhukkaa.
Ja se vielä, että osa sitten vielä on kovin puolustuskannalla kun asioista puhutaan. Ikävää jos tajuaa seitsemänkymppisenä ettei olekaan oikeasti omannut mitään varsinaisia arvoja, ja elämä on mennyt jonkin roinan arvostamisessa. Että ei ole oikein tajunnut mitä ihmisenä voisi tehdä.
Niin katkeroituuhan siinä väkisin jos huomaa jahdanneensa vääriä asioita, jotenkin aavistaa sen mutta ei uskalla itselleen sitä myöntää.
En usko että asioilla on yleistä mielenkiintoa, mutta itse olen koittanut omia vanhempiani tajuta. Ensin se oli vaan irtiottoa ja ärsyyntymistä kun kotoa läksin. Nyt ruuhkavuosien jäätyä taakse, kun koittaa vielä olla jonkinlainen isä aikuistuville lapsilleen näitä on tullut mietittyä taas enemmän. Ehkä noi sittenkin haluaa tulla itse vanhainkotiin katsomaan. Tai ainakin soittavat.
Miten ihmeessä tästä keskustelusta saatiin sukupolvien välinsen arvostuksen tappeluareena?
Vaikee sanoa. Varmaan siinä kohdassa kun ne vanhemmat sukupolvet alkoi vaatimaan että heidän tavaroitaan automaattisesti arvostettaisiin?
Mut eihän se niin mene sinunkaan mielestäsi? Jos ihmisiä ja sukupolvia arvostetaan, niin niiden olisi pitänyt tehdä jotain arvostettavaa, tietenkin. Ei haluta kinata selvistä asioista.
Ja sukupolvet nyt ei tietenkään tee asioita samalla tavalla, maailma muuttuu ja kehittyy, eiks?
On sellaisia vanhempia jotka on aidosti rakastaneet ja tukeneet jälkikasvuaan, antaneet heidän elää omalla tavallaan ja sen hyväksyneet. Ei tarvitse kinata, ihan huippua!
Eks jee, juuuuuu!!
Ihan Huippuu siis.
Vanhemmat sukupolvet eivät ole arvostusta täällä vaatineet. Vain nuo väritetyt sadut, joissa ovat muka itkeneet arvostuksen ja kunnioituksen puutetta. Heh
Et nyt haluu hei kinata. Selvist asioist. Säkin siis haluut kehittyy kun maailmakin kehittyy. Kiva.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On jokseenkin hämmentävää nähdä boomereiden ajatusmaailma: he ovat joskus vuonna yksi ja kaksi ostaneet tavaran tai asunnon. Vuosikymmenet ovat vierineet ja nyt oltaisiin valmis luopumaan. Ihmetys on suuri, kun nyt käytetty tavara tai asunto ei olekaan minkään arvoinen. Miksi toisten pitäisi ottaa vastaan käytettyä tavaraa tai maksaa uutta vastaava hinta vanhasta asunnosta? Ja kiitollinenkin pitäisi olla?
Entä sitten? Mitä väliä sillä on, jos joku kuvittelee jonkun asunnon tai tavaran kalliimmaksi, mitä markkinahinta?
Ja miksi täällä syytetään siitä vanhuksia, kun sitä tapahtuu kaikissa ikäluokassa.
Kävin kirpparilla ja pöydässä oli vauvan vaatteita ja hämmästelin hintatasoa, kun jostakin kulahtaneesta potkupuvusta pyydettiin 14€.
Tai joku nuori työssäkäyvä valittaa jostakin 25€ ravintolaruuasta kalliiksi tai 10€ kahvikupposesta.Uuh ja Aah, tämäkin voisi olla minun äitini suusta. Siis ihan syvää vihaa, halveksuntaa ja kateutta silloin, kun joku muu käyttää rahaa johonkin ”turhaan”. Turhan määritelmä on kai jokin sellainen, johon äitini ei käytä rahaa.
Jos ei nyt ilmajousituksia joka kuukausi uusitakaan, niin äitini taloudessa lähtee joka kuukausi vaikkapa 400 € kaiken roinan täysarvovakuutuksiin (”pakko olla”) ja noin 150 € talon hälytyslaitteisiin (”välttämättömyys”).
Sitten taas jos minä, jolla ei mitään näistäkään kuluista ole, satun käymään vaikkapa ulkona syömässä (lounas 10,30 €) tai jossain kuussa jopa kampaajalla (119 €), tähän kommentoidaan vakilausahduksella ”hyvähän se teidän rikkaiden on”. 😒😂
Rahaa ei näet kannata käyttää mihinkään sellaiseen, mistä muut eivät näe sitä rahaa käytetyn. Se lounaaseen käytetty raha menee hukkaan, jos ei kukaan muu näe sinun sitä kallista ruokaa syövän. Luojan kiitos äitini ei ole huomannut somemaailmaa, joka tarjoaa loputtomia mahdollisuuksia elintarvikkeidensa ikuistamiselle.
Ruokakitsailu on myös yksi asia, jota en mitenkään ymmärrä. Sen noloin ilmenemismuoto on vieraiden kestittäminen hirvittävän vähällä ruualla. Edelleen ei kenenkään tarvitse ketään ulkopuolisia ruokkia tai edes kahvittaa, mutta kun kerran pyytämällä pyydetään ihmisiä syömään ja sitten 8 ihmiselle on pöydässä tarjolla 10 perunaa. 🤭 Koska eihän nyt kukaan voi yhdellä ruualla kahta perunaa enempää syödä, hassu ajatuskin. Äidilläni ja miehellään on kuukauden ruokalasku 200 euroa. Hedelmiä eivät syö ollenkaan, kun ne ovat kalliita ja turhia energiapommeja. Jonkinlainen eriskummallinen ja epätyypillinen syömishäiriö tähän täytyy liittyä... Mysliä voi kuulemma korkeintaan teelusikallisen laittaa jogurttiin jos haluaa, mutta niin lihottavista ainesosista olisi parempi kokonaan pidättäytyä.
Sulla on oudot arvot. Jos raha ei riitä kaikkeen, kyllä on vanhempiesi järkevämpää käyttää rahansa vakuutusmaksuihin ja hälytysjärjestelmiin kuin vaikka ulkon syömiseen.
Niin. Heillä ei riitä rahat kaikkeen, kun pitää olla yli 200-neliöinen pramea talo poreammeineen ja muine härpäkkeineen, viiden litran moottorilla varustettu harrasteauto lukuisine remontteineen, kesämökki, hälytysjärjestelmät, täysarvovakuutukset, minkkiturkit, robotti-imurit, slalomsukset, Elisa viihteet ja kaiken maailman urheilukanavapaketit, infrapunalämmittimet terassilla, mökin siivoojan kustannukset ja 3000 € jääkaappi-pakastin. Sitten ei enää riitä jääkaappiin täytettä kuin kahdellasadalla kuussa. Silloin minun, jolla on paitsi bussikortti myös kymmenen vuotta vanha hyvin toimiva Ikean jääkaappi, osani on maksaa äitini lääkärikäynnit ja tutkimukset täydessä laajuudessaan.
Ekaa kertaa kyllä kuulen tästä tilanteesta sanottavan, että MINULLA on oudot arvot. 😂
Kerran varovasti ehdotin, että jos auton vaihtaisi johonkin corollaan niin säästäisi monta tonnia vuodessa. Se otettiin kettuiluna. Auto on Mercedes, muut on köyhille.
Hah, mulla on tällaiset appivanhemmat sekä heidän tuttavansa. Niillä on arvokas uudehko omakotitalo pk-seudulla, lomakämpät Aurinkorannikolla, järvenrantamökki ja lomaosake tai kelomökki Lapissa mukavan hiihtokeskuksen liepeillä. Sit ihmetellään kassavirtaongelmia ja kuluja, jotka menevät omaisuudesta huolehtimiseen sekä liikkumiseen paikkakuntien välillä. Tilit miinuksella, mutta mitään ei voi myydä. Eläkkeet sentään isoja, ei riitä mun palkka samaan.
Sieltähän tulee hyvät perinnöt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä tästä keskustelusta saatiin sukupolvien välinsen arvostuksen tappeluareena? Mistään ei voi keskustella. Tämä ilmiö näyttää olevan yleinen iäkkäämpien ihmisten keskuudessa. Miksi siitä ei saisi keskustella? Tätini kuoli jokin aika sitten. Hän oli leski ja jälkeen jäi iso kaksiollinen huonekaluja. Hänen sisaruksensa olivat järkyttyneitä kun yrittivät kaupata irtaimistoa useammalle kirpputorille ja osto- ja myynti liikkeelle. Vain yksi suostui edes paikalle ja tarjosi koko irtaimistosta 200 euroa. Kaikki huonekalut olivat 80 luvulla ostettuja. Toivon, että he suostuisivat tähän tarjoukseen eivätkä ryhtyisi myymään tavaroita itse minkään lehti-ilmoituksen perusteella tai antaisi nettimyyntiä suvun nuoremman polven tehtäväksi! Yksitellen myytynä myynti kestää ikuisuuden, eikö huonekalaluista varmasti edes saa tuota summaa.
Mitenköhän ihmeessä?
Ihan tarkoituksella, "laiminlyötyjen" lasten kurjuuskertomuksilla värittäen, kokonaisia sukupolvia syyllistäen. Aivan kuten sinäkin.
Onko se niin, että asiasta ei voi keskustella ilman jotain ihmeen marttyyriasennetta?
Sinulla on sinun makusi sisutuksessa ja muuten - mutta se ei ole mennyt geeneissä eteenpäin. Se on sinun juttusi, muut arvostaa eri asioita. Et kai sinäkään ole arvostelemassa tai ajattele lastesi sisustusvalintoja, mitä se hyödyttäisi?
Ja en itse ainakaan syyllistä ketään. Olen vaan tajunnut sen, että omille vanhemmilleni arvostus oli aika lailla sidoksissa tavaraan. Itse olisin tosiaan kaivannut vaan sitä että joku olisi ottanut lapsen syliinsä ja kuunnellut joskus dissaamisen sijaan.
Ihme terapiaistunnoksi tämä meni, mutta en oikein osaa paremminkaan rautalankaa vääntää. Jos ihminen tahtoo että häntä arvostetaan, niin paras tehdä jotain arvostettavaa. Eikä voi olettaa, että esim lapset ostaa kaiken mitä sulla on tarjota. Hae sitä arvostusta omalta ikäpolveltasi, kyl ne sun lapsesi hyvin pärjää ilman jotain esi-isiltä perittyjä vinksahtaneita asenteitakin.
Edelleenkin (rautalangasta) sinua lainaten
"Miten ihmeessä tästä keskustelusta saatiin sukupolvien välinsen arvostuksen tappeluareena?"
siis Mitenköhän ihmeessä?
No tuo just.
Mä teen omat ratkaisuni, ja sinä teet oma ratkaisusi.
En pyydä sinua ottamaan mun huonekalujani, vanhoja jugurttipurkkejani tai keräämääni melkein ehjien 80-luvun sähköporakoneiden kokoelmaani haltuusi. Kerää sä puolestasi mitä vain, mutta älä oleta että ne minua oikeastaan kiinnostavat muuten kuin kohteliaisuudesta.
Enkä oleta että arvostaisit tekemiäni ratkaisuja. Siitä huolimatta aion jatkaa omalla linjallani, kaikki kunnia menneille sukupolville mutta siellä ei ole kaikkea tehty oikein, ei todellakaan. Oikeastaan ihan päin helevettiä, mutta ajattelin kehittää ihan uudenlaisia ongelmia ja toivon omien lasteni tekevän samoin. Vanha ei ole hyvää automaattisesti.
Menneet sukupolvet ovat tehneet asioita niillä mahdollisuuksilla ja sillä kasvatuksella mitä ovat omilta sodankäyneiltä tai muuten katkerilta vanhemmiltaan saaneet. Ei ole ollut tietoa paremmasta. Nyt noitakin asioita osaa suhteuttaa, ja tajuaa paremmin että se ei ole heidän vikansa. Osa ihmisistä toki lukkiutuu menneeseen, kaikki eivät vaan viisastu mutta se on oma asiansa. Ei vanha ole automaattisesti myöskään viisas.
Eikä tästä tarvitse sotaa tehdä, ei mua ainakaan huvita kinata makuasioista. Ajanhukkaa.
Ja se vielä, että osa sitten vielä on kovin puolustuskannalla kun asioista puhutaan. Ikävää jos tajuaa seitsemänkymppisenä ettei olekaan oikeasti omannut mitään varsinaisia arvoja, ja elämä on mennyt jonkin roinan arvostamisessa. Että ei ole oikein tajunnut mitä ihmisenä voisi tehdä.
Niin katkeroituuhan siinä väkisin jos huomaa jahdanneensa vääriä asioita, jotenkin aavistaa sen mutta ei uskalla itselleen sitä myöntää.
En usko että asioilla on yleistä mielenkiintoa, mutta itse olen koittanut omia vanhempiani tajuta. Ensin se oli vaan irtiottoa ja ärsyyntymistä kun kotoa läksin. Nyt ruuhkavuosien jäätyä taakse, kun koittaa vielä olla jonkinlainen isä aikuistuville lapsilleen näitä on tullut mietittyä taas enemmän. Ehkä noi sittenkin haluaa tulla itse vanhainkotiin katsomaan. Tai ainakin soittavat.
Kuulostat itse aika katkeralta. Jospa antaisit vaan ihmisten elää omaa elämäänsä, ja eläisit itse omaasi.
Hassua, niinhän mä annankin. Osaan asettaa vanhojen ihmisten käytöksen omaan aikaansa ja paikkaansa, ei se ole ihan aina heidän oma vikansa että ajattelevat kuten ajattelevat.
Aika moni vaan tuntuu ottavan nokkiinsa kun vihjaa siitä että heidän irtaimistonsa ei välttis ole mitään arvotavaraa.
Mutta sinä vaan tykkäisit siitä, että sinun omaisuuttasi arvosteltaisiin? Ovatko he pyytäneet sinulta arviota omaisuudestaan, vai miksi sinä vihjailet ikäviä? Mitä hyvää tuollaisen vihjailun arvelet tuovan?
Kukaan, ei nuori eikä vanha halua kotiaan kielteisen arvostelun kohteeksi.
Sehän on loukkaus. Onpa sitten objektiivinen arvio mitä tahansa.
Hyvä aihe tällä ketjulla mutta muistakaa kunnioittaa vanhempianne joiden elämä ei ole ollut helppoa. Itse olette saaneet kaiken ja sitten haukutte rumasti.
Nyt n80 -90 ovat syystä katkeria kun evakot vei opiskelu ja työpaikat sodan jälkeen.
Suosivat omiaan. Me muut katselimme kuinka heitä paapottiin 1950 luvulla.
Minulle tarjottiin sian kamaraa,ei lihaa naapurissa ja kotona ei ollut juuri koskaan lihaa ruokana. 1950-60 luvulla hiihdin 4km kouluun. Ette ymmärrä miten vähän ihmisillä oli vaatteita tai tavaraaa. Miten paljon kiusattiin,pilkattiin ja syrjittiin koulussa. Äitini oli vielä lähes 90v katkera minulle koulutuksestani jonka hän teki vaikeaksi olosuhteilla joissa jouduin elämään. Hän ei kyennyt näkemään asioita tai voisin sanoa oli itse niin kykenemätön,kyvytön tajuamaan mitä minulle aiheutti.
Tiedän hyvin miltä tuntuu kun kuolinpesä tavaroista pitää päästä eroon. Vanha ei kelpaa vaikka se on hyvin tehty ja arvostettu 1950-60 kuten huonekalut. Kun haluaisi osalle löytää ostajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me olemme 'saaneet' appivanhempien tavaroita muutamassakin aallossa.
Ensin kuoli appi - hänen jälkeensä saimme kaikki hänen vaatteensa - siis no melkein kaikki, osan esim pitkät kalsarit anoppi päätti käyttää itse 'loppuun'. Vaatteiden joukossa oli oikeasti muutamia retrohelmiä (jotka meidän lapset naarasi) mutta muuten säkkikaupalla diakoniaan, uffiin ja Pelastusarmeijaan.
Sitten anoppi muutti 3krs oktalosta kerrostaloasuntoon - aivan järjetön määrä läpikäytävää (ja lajiteltavaa ja oikeisiin loppusijoituspisteisiiin toimitettavaa) - ja silti anoppi hyvin 'ahnaasti' vielä säästi tavaroita. Se uusi koti ja varastot pursuilivat 'ehkä vielä joskus vielä tarvitsen tämänkinkokoista kattilankantta' -tavaraa. + hänen seniorivuosiensa harrastus oli kirpparit, mistä hän osti varmaan kaikki maljakot ja pöytäliinat mitä tarjolla oli. Noh, kukin tyylillään. (Ja usein meidän keskustelu "tämä on sitten arvokas" - "njoo, mutta se arvo on todellinen vasta kun joku oikeasti on tuon hinnan valmis siitä maksamaan")
Noh, kun hän menehtyi - hänellä on kaksi poikaa. Toinen miniä tuli taloon ja sanoi "me ei sitten oteta meille yhtään mitään" - ja pikaisen läpikäynnin jälkeen otti pari Arabian voipurkkia ja maitokannua. Ja sanoi miehelleen, että heidän kotiinsa ei sitten tule yhtään mitään muuta tavaraa täältä.
Noh, huoneisto oli pakko saada tyhjäksi, eikä se kiva tyhjennys ollut. Osa tavaraa kipattiin taloyhtiön jätesäilöön (missä naapurin mummot pers pystyssä tonkivat itselleen niitä kattilankansia ja 'oho tämä on marimekkoa' -tahraisia vahakankaita. Osa toimitettiin kierrätykseen, uffille, diakoniaan jne mutta myös aivan järjetön määrä "no onkohan tällä enemmänkin arvoa" ja "tällä on tunnearvoa" - tavaraa pahvilaatikoissa meidän kellariin. Siellä ne ovat olleet vuosikausia - minunhan ne eivät ole, ja miestä ne eivät yleensä häiritse.Viime aikoina tuo toinen miniä on kysellyt Iltalehden uutisten innoittamana 'oliko sillä anopilla sejase maljakko' - arvatkaapa vain olenko etsinyt - saati jos olisi, antaismmeko sen vielä hänelle ?
Ja pahoittelut meidän lapsille jotka epäilemättä kiroavat nuo laatikot alimpaan helvettiin aikanaan.
Tilaatte roskalavan päiväksi ja kaikki sinne. Hyvin helppoa.
1. Miksi tilasimme? Tai siis minä en koe että edes voisin 'ryhtyä' noihin tavaroihin. Mieheni on ne vanhemmiltaan perinyt ja valinnut säästää.
2.Nykyään 'roskalava' on laiton. Kaikki tulee lajitella.
3. Tiedän kyllä, että voisi antaa ne vaikka johonkin huutokauppaan, mutta KTS kohta1.
Lopputulema: mieheni on niitä säilönyt nyt 10+ vuotta ja hänellä on siihen oikeus. Lapsemme tulevat ne väistämättä perimään. No voivoi vaan heille. Kaikki ei siis ole silkkaa käteistä ja osakkeita 🤷
No eihän asia sitten ole sinun ongelmasikaan, anna miehen huolehtia. Toivottavasti teidän lapsenne ovat jo kyllin kyvykkäät toimittamaan roskat roskikseen.
Tämä menee jo ihan ohi, mutta huomaa miten täällä keskustelu on repaleista. Alunperin kyllä kerroin, miten vietiin roskat roskiin (mistä muut mummot niitä silmät kiiluen hamstrasi... meidän poika kysyi, voiko hän suoraan ehdottaa niille, että raijataan jätteet niitten eteiseen niin ei tarvi roska-astiasta kaivella) kuormakaupalla UFF+diakonia+Pelastusarmeija mutta sitten oli paljon paljon tavaraa, mistä mies ei ollut valmis luopumaan (esim valokuvia, rintamalla tehtyjä puhdetöitä jne) ja jotain "ihan arvokastakin" (tyyliin 20 Toikan lintua jne) - mutta joku niitä toki joutuu valitettavasti läpi käymään (ja nuoriso saa nytkin sieltä vapaasti ottaa mitä ikinä haluavat ja jopa myydä, jos haluavat lisärahaa ) MUTTA minä voisin ne myydä, muttei ole mitenkään MINUN tavaraani, vaan asia on miehen ja aikanaan päätettävissä.
Vierailija kirjoitti:
Kun ollan nyky aikuisia ja lähenelään keski ikää.Ei arvosteta mennyt aika,kun ei koetu köyhys,nälkä ymm. Vanhemat kun 65- 90 vuotiaita,joilla on ollut mahdolisuus parempaan elintasoon.On myös arapia astiastot.Italan lasit ja myrna astiastot. Heidän arteet. Itselläni ei. Kaikki on made in kiina.Ikean lusikat ja haarukat.Ei ole aarnion lamppuja,ei kristalli krunua katossa.Saatika nahkasofaa,aitoine matoinen lattiassa.Korutkaan ei loista kaulassa,saatika sormissa.Joten perikunalle ei jää mitään kun kuolen.Ei rahaa,ei velkaakan!Sen he tietävätkin ja sen: aikuisten lasten ei ole pakko vanhempia haudata,ei tehdä perunkirjotusta kun eivät asu vanhempien kanssa.Yhteiskunta on sitä varten! Tuhkani mereen vaan,en kuulu kirkoon,joten siunaus jää väliin.Uskon jumalaan ja siihen olen siunattu monessa. Danny-piisi oli hyvä sanat kuolemasta.Siis se euroviisu piisi jonka teki ja ymäretävää ei pärjänyt.Kanataisi joskus kuitenkin vanhempiin edes tutustua ,heidän historiaan ja kuunella.Ymmärtäisi miksi käppä krääsä täys teidän mielestä. Mutta nyky aika ei ole kykyä olla läsnä ja edes kuunella.Luulee johtuu diki maailma.Kun siellä kontakti.Onkin vaikea kohdata oikea ihminen ja oikeasti kunnella.Laitta se älypuhelin äänetkömäksi ja takin taskuun,pois silmistä.Yritää puhua ihmiselle oieasti,vaikei saakaan peukutus merkiä!
Tämä on totta!
Nykynuori elää aivan erilaisessa maailmassa. Olisi tosiaan Keski-ikäisten ja nuorten tarpeen pysähtyä kunnolla kuuntelemaan sukunsa vanhusten tarinoita ja arvoja.
Itse luin suvun jotain 500 sota-ajan kirjettä ja tajusin paljon enemmän se ajan elämästä.
Ei nämä nykyiset arvotkaan ole ikuisia. Nuoret ihmiset järkyttyvät vanhuksia, miten "kamala" sukupolvi on vallassa.
(jo roomalaiset kauhistelivat nuorisoa: o tempora o mores" voi ikoj voi tapoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me olemme 'saaneet' appivanhempien tavaroita muutamassakin aallossa.
Ensin kuoli appi - hänen jälkeensä saimme kaikki hänen vaatteensa - siis no melkein kaikki, osan esim pitkät kalsarit anoppi päätti käyttää itse 'loppuun'. Vaatteiden joukossa oli oikeasti muutamia retrohelmiä (jotka meidän lapset naarasi) mutta muuten säkkikaupalla diakoniaan, uffiin ja Pelastusarmeijaan.
Sitten anoppi muutti 3krs oktalosta kerrostaloasuntoon - aivan järjetön määrä läpikäytävää (ja lajiteltavaa ja oikeisiin loppusijoituspisteisiiin toimitettavaa) - ja silti anoppi hyvin 'ahnaasti' vielä säästi tavaroita. Se uusi koti ja varastot pursuilivat 'ehkä vielä joskus vielä tarvitsen tämänkinkokoista kattilankantta' -tavaraa. + hänen seniorivuosiensa harrastus oli kirpparit, mistä hän osti varmaan kaikki maljakot ja pöytäliinat mitä tarjolla oli. Noh, kukin tyylillään. (Ja usein meidän keskustelu "tämä on sitten arvokas" - "njoo, mutta se arvo on todellinen vasta kun joku oikeasti on tuon hinnan valmis siitä maksamaan")
Noh, kun hän menehtyi - hänellä on kaksi poikaa. Toinen miniä tuli taloon ja sanoi "me ei sitten oteta meille yhtään mitään" - ja pikaisen läpikäynnin jälkeen otti pari Arabian voipurkkia ja maitokannua. Ja sanoi miehelleen, että heidän kotiinsa ei sitten tule yhtään mitään muuta tavaraa täältä.
Noh, huoneisto oli pakko saada tyhjäksi, eikä se kiva tyhjennys ollut. Osa tavaraa kipattiin taloyhtiön jätesäilöön (missä naapurin mummot pers pystyssä tonkivat itselleen niitä kattilankansia ja 'oho tämä on marimekkoa' -tahraisia vahakankaita. Osa toimitettiin kierrätykseen, uffille, diakoniaan jne mutta myös aivan järjetön määrä "no onkohan tällä enemmänkin arvoa" ja "tällä on tunnearvoa" - tavaraa pahvilaatikoissa meidän kellariin. Siellä ne ovat olleet vuosikausia - minunhan ne eivät ole, ja miestä ne eivät yleensä häiritse.Viime aikoina tuo toinen miniä on kysellyt Iltalehden uutisten innoittamana 'oliko sillä anopilla sejase maljakko' - arvatkaapa vain olenko etsinyt - saati jos olisi, antaismmeko sen vielä hänelle ?
Ja pahoittelut meidän lapsille jotka epäilemättä kiroavat nuo laatikot alimpaan helvettiin aikanaan.
Tilaatte roskalavan päiväksi ja kaikki sinne. Hyvin helppoa.
1. Miksi tilasimme? Tai siis minä en koe että edes voisin 'ryhtyä' noihin tavaroihin. Mieheni on ne vanhemmiltaan perinyt ja valinnut säästää.
2.Nykyään 'roskalava' on laiton. Kaikki tulee lajitella.
3. Tiedän kyllä, että voisi antaa ne vaikka johonkin huutokauppaan, mutta KTS kohta1.
Lopputulema: mieheni on niitä säilönyt nyt 10+ vuotta ja hänellä on siihen oikeus. Lapsemme tulevat ne väistämättä perimään. No voivoi vaan heille. Kaikki ei siis ole silkkaa käteistä ja osakkeita 🤷
No eihän asia sitten ole sinun ongelmasikaan, anna miehen huolehtia. Toivottavasti teidän lapsenne ovat jo kyllin kyvykkäät toimittamaan roskat roskikseen.
Tämä menee jo ihan ohi, mutta huomaa miten täällä keskustelu on repaleista. Alunperin kyllä kerroin, miten vietiin roskat roskiin (mistä muut mummot niitä silmät kiiluen hamstrasi... meidän poika kysyi, voiko hän suoraan ehdottaa niille, että raijataan jätteet niitten eteiseen niin ei tarvi roska-astiasta kaivella) kuormakaupalla UFF+diakonia+Pelastusarmeija mutta sitten oli paljon paljon tavaraa, mistä mies ei ollut valmis luopumaan (esim valokuvia, rintamalla tehtyjä puhdetöitä jne) ja jotain "ihan arvokastakin" (tyyliin 20 Toikan lintua jne) - mutta joku niitä toki joutuu valitettavasti läpi käymään (ja nuoriso saa nytkin sieltä vapaasti ottaa mitä ikinä haluavat ja jopa myydä, jos haluavat lisärahaa ) MUTTA minä voisin ne myydä, muttei ole mitenkään MINUN tavaraani, vaan asia on miehen ja aikanaan päätettävissä.
Valokuvilla ja rintaman puhdetöillä on valtava tunnearvo. Niiden pitäisi kulkea suvussa jälkipolville.
Järkyttävää, jos tuollaisia heittäisit pois. Samalla tavalla ovat arvokkaita vaikk vanhat kirjeet. Kertovat suvun tarinaa.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä aihe tällä ketjulla mutta muistakaa kunnioittaa vanhempianne joiden elämä ei ole ollut helppoa. Itse olette saaneet kaiken ja sitten haukutte rumasti.
Nyt n80 -90 ovat syystä katkeria kun evakot vei opiskelu ja työpaikat sodan jälkeen.
Suosivat omiaan. Me muut katselimme kuinka heitä paapottiin 1950 luvulla.
Minulle tarjottiin sian kamaraa,ei lihaa naapurissa ja kotona ei ollut juuri koskaan lihaa ruokana. 1950-60 luvulla hiihdin 4km kouluun. Ette ymmärrä miten vähän ihmisillä oli vaatteita tai tavaraaa. Miten paljon kiusattiin,pilkattiin ja syrjittiin koulussa. Äitini oli vielä lähes 90v katkera minulle koulutuksestani jonka hän teki vaikeaksi olosuhteilla joissa jouduin elämään. Hän ei kyennyt näkemään asioita tai voisin sanoa oli itse niin kykenemätön,kyvytön tajuamaan mitä minulle aiheutti.
Tiedän hyvin miltä tuntuu kun kuolinpesä tavaroista pitää päästä eroon. Vanha ei kelpaa vaikka se on hyvin tehty ja arvostettu 1950-60 kuten huonekalut. Kun haluaisi osalle löytää ostajan.
Tämäpä just.
Menneitä sukupolvia voi arvostaa, mutta ei tarvitse heidän tekemisiään, arvojaan tai edes niitä huonekaluja ottaa omalle kontolleen.
Minusta olisi parempi, jos ymmärtäisi vanhempien lähtökohtia, että he eivät ihan täysin ole syyllisiä omaan käytökseensä ja toimintamalleihinsta. Heidät on kasvatettu aika tunnekylmässä ilmapiirissä ehkäpä, kuka mitenkin.
Mutta ymmärtäminen ei ole sama kuin että vaalisi jotain piironkia, jos ei se muuten satu itseä kiinnostamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
en minä, mut nuo muut kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä tästä keskustelusta saatiin sukupolvien välinsen arvostuksen tappeluareena? Mistään ei voi keskustella. Tämä ilmiö näyttää olevan yleinen iäkkäämpien ihmisten keskuudessa. Miksi siitä ei saisi keskustella? Tätini kuoli jokin aika sitten. Hän oli leski ja jälkeen jäi iso kaksiollinen huonekaluja. Hänen sisaruksensa olivat järkyttyneitä kun yrittivät kaupata irtaimistoa useammalle kirpputorille ja osto- ja myynti liikkeelle. Vain yksi suostui edes paikalle ja tarjosi koko irtaimistosta 200 euroa. Kaikki huonekalut olivat 80 luvulla ostettuja. Toivon, että he suostuisivat tähän tarjoukseen eivätkä ryhtyisi myymään tavaroita itse minkään lehti-ilmoituksen perusteella tai antaisi nettimyyntiä suvun nuoremman polven tehtäväksi! Yksitellen myytynä myynti kestää ikuisuuden, eikö huonekalaluista varmasti edes saa tuota summaa.
Mitenköhän ihmeessä?
Ihan tarkoituksella, "laiminlyötyjen" lasten kurjuuskertomuksilla värittäen, kokonaisia sukupolvia syyllistäen. Aivan kuten sinäkin.
Onko se niin, että asiasta ei voi keskustella ilman jotain ihmeen marttyyriasennetta?
Sinulla on sinun makusi sisutuksessa ja muuten - mutta se ei ole mennyt geeneissä eteenpäin. Se on sinun juttusi, muut arvostaa eri asioita. Et kai sinäkään ole arvostelemassa tai ajattele lastesi sisustusvalintoja, mitä se hyödyttäisi?
Ja en itse ainakaan syyllistä ketään. Olen vaan tajunnut sen, että omille vanhemmilleni arvostus oli aika lailla sidoksissa tavaraan. Itse olisin tosiaan kaivannut vaan sitä että joku olisi ottanut lapsen syliinsä ja kuunnellut joskus dissaamisen sijaan.
Ihme terapiaistunnoksi tämä meni, mutta en oikein osaa paremminkaan rautalankaa vääntää. Jos ihminen tahtoo että häntä arvostetaan, niin paras tehdä jotain arvostettavaa. Eikä voi olettaa, että esim lapset ostaa kaiken mitä sulla on tarjota. Hae sitä arvostusta omalta ikäpolveltasi, kyl ne sun lapsesi hyvin pärjää ilman jotain esi-isiltä perittyjä vinksahtaneita asenteitakin.
Edelleenkin (rautalangasta) sinua lainaten
"Miten ihmeessä tästä keskustelusta saatiin sukupolvien välinsen arvostuksen tappeluareena?"
siis Mitenköhän ihmeessä?
No tuo just.
Mä teen omat ratkaisuni, ja sinä teet oma ratkaisusi.
En pyydä sinua ottamaan mun huonekalujani, vanhoja jugurttipurkkejani tai keräämääni melkein ehjien 80-luvun sähköporakoneiden kokoelmaani haltuusi. Kerää sä puolestasi mitä vain, mutta älä oleta että ne minua oikeastaan kiinnostavat muuten kuin kohteliaisuudesta.
Enkä oleta että arvostaisit tekemiäni ratkaisuja. Siitä huolimatta aion jatkaa omalla linjallani, kaikki kunnia menneille sukupolville mutta siellä ei ole kaikkea tehty oikein, ei todellakaan. Oikeastaan ihan päin helevettiä, mutta ajattelin kehittää ihan uudenlaisia ongelmia ja toivon omien lasteni tekevän samoin. Vanha ei ole hyvää automaattisesti.
Menneet sukupolvet ovat tehneet asioita niillä mahdollisuuksilla ja sillä kasvatuksella mitä ovat omilta sodankäyneiltä tai muuten katkerilta vanhemmiltaan saaneet. Ei ole ollut tietoa paremmasta. Nyt noitakin asioita osaa suhteuttaa, ja tajuaa paremmin että se ei ole heidän vikansa. Osa ihmisistä toki lukkiutuu menneeseen, kaikki eivät vaan viisastu mutta se on oma asiansa. Ei vanha ole automaattisesti myöskään viisas.
Eikä tästä tarvitse sotaa tehdä, ei mua ainakaan huvita kinata makuasioista. Ajanhukkaa.
Ja se vielä, että osa sitten vielä on kovin puolustuskannalla kun asioista puhutaan. Ikävää jos tajuaa seitsemänkymppisenä ettei olekaan oikeasti omannut mitään varsinaisia arvoja, ja elämä on mennyt jonkin roinan arvostamisessa. Että ei ole oikein tajunnut mitä ihmisenä voisi tehdä.
Niin katkeroituuhan siinä väkisin jos huomaa jahdanneensa vääriä asioita, jotenkin aavistaa sen mutta ei uskalla itselleen sitä myöntää.
En usko että asioilla on yleistä mielenkiintoa, mutta itse olen koittanut omia vanhempiani tajuta. Ensin se oli vaan irtiottoa ja ärsyyntymistä kun kotoa läksin. Nyt ruuhkavuosien jäätyä taakse, kun koittaa vielä olla jonkinlainen isä aikuistuville lapsilleen näitä on tullut mietittyä taas enemmän. Ehkä noi sittenkin haluaa tulla itse vanhainkotiin katsomaan. Tai ainakin soittavat.
Miten ihmeessä tästä keskustelusta saatiin sukupolvien välinsen arvostuksen tappeluareena?
Vaikee sanoa. Varmaan siinä kohdassa kun ne vanhemmat sukupolvet alkoi vaatimaan että heidän tavaroitaan automaattisesti arvostettaisiin?
Mut eihän se niin mene sinunkaan mielestäsi? Jos ihmisiä ja sukupolvia arvostetaan, niin niiden olisi pitänyt tehdä jotain arvostettavaa, tietenkin. Ei haluta kinata selvistä asioista.
Ja sukupolvet nyt ei tietenkään tee asioita samalla tavalla, maailma muuttuu ja kehittyy, eiks?
On sellaisia vanhempia jotka on aidosti rakastaneet ja tukeneet jälkikasvuaan, antaneet heidän elää omalla tavallaan ja sen hyväksyneet. Ei tarvitse kinata, ihan huippua!
Eks jee, juuuuuu!!
Ihan Huippuu siis.
Vanhemmat sukupolvet eivät ole arvostusta täällä vaatineet. Vain nuo väritetyt sadut, joissa ovat muka itkeneet arvostuksen ja kunnioituksen puutetta. Heh
Et nyt haluu hei kinata. Selvist asioist. Säkin siis haluut kehittyy kun maailmakin kehittyy. Kiva.
Luepa viesti 965. Ja 972. Tai sata muuta samanlaista tästäkin ketjusta.
Kauhea ininä siitä että arvostaa pitää. Vaikkei olekaan oikein mitään arvostettavaa. Ovat eläneet. Ovat selvinneet nykyistä heikommissa oloissa. Joo. Mutta mitä sitten?
Haluatko sä vaan että suakin joku sanoisi rakastavansa, ja keksit jotain kiertoilmauksia sille?
Vähintään valokuvat ja kirjeet kannattaa säästää.
Vaikkei itse olisi kiinnostunut, jälkipolvet saattavat olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän kyllä sen, että eri ihmiset arvostavat eri asioita ja että vanhemmat voivat käyttäytyä ja puhua ärsyttävästi. Mutta en ymmärrä, mikä on niin hassunhauskaa ja humoristista siinä, että vanhemmat arvioivat varallisuutensa arvon ihan pieleen. Mikä siinä siis naurattaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhuksien ikäpolven kämpät on tosissaan ankeita. Kaikki remontit, joita on hyvin haluttomasti, mutta pakon vuoksi tehty, on tehty halvimmilla mahdollisilla materiaaleilla ja se näkyy. Mielellään papat vielä säästövimmassaan itse niitä laitelleet, huonosti. Ne asunnot tarvitsevat mittavat remontit heidän jälkeensä. Tuo on sentään Vantaalla, mutta samaa ajattelua on ties missä Jämsissä, joissa uudetkaan asunnot eivät mene kaupaksi.
Mä luulen että noilla ikäpolvilla ei ole velkaakaan niskassa kuten 20-40 vuotiailla, joilla pitää olla kaikki tässä ja nyt ja heti ja parasta laatua, oli rahaa tai ei.
Olisikin "parasta laatua" mutta kun sitä ei sieltä Ikeasta saa...
Ja sitten uusitaan koko kalusto 5v välein kun bloggaajat saa uskomaan että nyt pitää kaiken olla xxx-tyylistä.
Ja sitten syyllistetään sitä edellistä sukupolvea maapallon kaikkien luonnonvarojen haaskaamisesta 🙄
Millä rahalla kuvittelet parikymppisten ostavan "parasta laatua"? Ei ne pilalle istutut 40 vuotta vanhat vakosamettisohvat enää kenellekään kelpaa ja hyvä niin. Vai pitäisikö 20 neliön opiskelijakämppään saada mahdutetuksi isovanhempien 90-luvun tekonahkainen sohvakalusto? Jos ne vanhemmat ja isovanhemmat ovat ostaneet mahdollisimman halvat huonekalut, ei ne laaduksi muutu missään vaiheessa. Suututtaa itsekkäät ihmiset, jotka vaativat nuoria ottamaan kaatopaikalle kuuluvat romut riesakseen, kun itse eivät halua maksaa kaatopaikkamaksuja.
En nyt ihan tätäkään vuodatusta ymmärrä.
Pitäisikö vanhempien kuljettaa kaikki huonekalunsa ja tavaransa itse kaatopaikalle ennen kuolemaansa?
Missä he sitten istuvat ja mistä syövät sen jäljellä olevan ajan kun ei se kuolema tule etukäteen määrättynä päivänä.
Yleensä vanhemmilla on edes hiukan myös säästöjä , jotka voi käyttää vaikka siihen että tyhjennyttää asunnon jollain firmalla, jolle maksaa.
Niin ei tarvi itse tehdä mitään.
Tai lahjoittaa koko irtaimiston sillä palkalla että saaja vie ihan kaikki
Kyllä näitä löytyy.Kas kun he jo nyt ovat halunneet luopua joistain huonekaluista. Viimeksi meille tarjottiin 70-luvulta peräisin olevia rahkamattoja (?). Muistan ne pölyä keräävät matot lapsuudesta. Itse satuin mainitsemaan, että kun tämä korona hellittää, ostan keittiöön uuden maton. Yksi lipastokin olisi pitänyt meille mahduttaa.
Ja sinähän rupesit puhumaan aiheesta "parasta laatua", jota nuoret ostaa Ikeasta. Ei parikymppisillä ole varaa hankkia ekaksi Artekia.
Meilläkin oli rahkamatto lapsuuden kodissa. Sairaan ruma ja painoi tonnin. Vähintään. Mieluummin olusin ilman mattoa kuin huolisin tuollaisen kotiini!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun äidillä on kanssa tuota samaa ajatusmaailmaa. Mä pääsin ripille, niin äiti innoissaan hääräsi "jotain" astiastoa. Tarvii saada uusi, hän ostaa ihan uuden.. Se on sitten sun rippilahja! Saat sen sitten, kun muutat pois. Kapioarkkuun täytettä! Se touhus niin innoissaan. Eihän multa edes kysytty, että onko ne mun mielestä kivat.
Hän sitten aina kaiveli asiaston "kapioarkustani" esille, kun isän puolen vieraita tuli kylään. Ne oli hienoja vieraita, kun isän veljen vaimolla oli turkki. Tää turkki-ihminen teki uransa pubissa tarjoilijana. Niin hienoja! ;) Tietenkin sisarusten ripit ja valmistujaisbileissä tämä kapioastiastoni sai tuuletusta.
Muutin pois kotoa. Äiti kyynel silmä kulmassa kippoja sivellen pakkasi mulle niitä mukaan. Siinä vaiheessa sanoin, etten mä niitä opiskelukämppään ota. Käytä sä nyt vaan. Hyvin iloisena hän niitä vitriiniin takaisin asetteli.
N. 10 vuotta myöhemmin esikoisemme syntyi, niin äiti taas surunmurtamana pakkaili astiastoa, että mun on nyt aika ottaa se omaan käyttöön. Ristiäisissä sitä on hyvä käyttää. EI kiitos edelleenkin. Eikä meillä ollut edes ristiäisiä. Se on toinen luku sitten.
Oli pakko ottaa äidin kanssa keskusteluun, etten mä halua sitä astiastoa. Mutta sehän on sun rippilahja! Kiitos mutta äiti, saat sen ihan omaksi ja teet sille ihan mitä lystäät. Sen koommin ei enää tyrkyttänyt mulle.
Vuosia myöhemmin mun 40 v juhlat oli ja esille olin kattanut tädiltä saamani astiaston. Hän harrasti posliinitöitä. Muistan kun yhdessä käytiin valitsemassa ja ostamassa se astiasto, kun olin pieni. Sitten hän maalasi ne todella kauniiksi. - ei kultaa, ei ruskeeta. Mun ikiomat hopeareunuksiset mansikankukka astiat.
Tästähän äitini sitten sai järjettömän kohtauksen, paskamyrsky nousi... Häntä oli nyt loukattu! Käytin äidin siskolta saatua astiastoa enemmin kuin rippiastiastoa.
En ymmärtänyt, että miten paljon tunnetta äiti latasikaan siihen uutena ostettuun astiastoonsa ja mun rippijuhliin. Itsellä jotain angstia vieläkin, etten vaan halua sitä astiastoa itselle, en edes varastoon, koska käyttäähän sitä pitäisi aina kun arvokkaita vieraita käy (meillä kaikki on samanarvoisia, mutta äiti <3)
Astiasto ei ole millään tavalla kaunis mun silmään ja muutenkin plääh.. Ja pelkään, että sen mukana tulee myös se kamala vitriini (kapioarkkuni), joka pitää sitten saada kunniapaikalle, kun on niin arvokaskin. (ei ole)
Äiti kyllä leppyi. Eikä tässä nyt juhlia ole ollut -sattuneista syistä. Pyysin anteeksi ja selitin asian moneen kertaan, monesta kulmasta, mutta ei hän ole vielä täysin antanut anteeksi tuota temppuani. Hänellä kun ei ole nyt mitään mitä jättää mulle.. Jaa, jospa vaikka toi ryijy, jota ollaan yhdessä solmittu? Ei käy, kun sillä ei ole mitään rahallista arvoa! Selvähän se.
Tekisi mieli tipauttaa maanpinnalle. Ehkä se meidän tekemä ryijy oikeasti onkin arvokkaampi kuin iänikuiset myrnakipot. ;D
Sisaruksille terkkuja! Heillä on omat taistelunsa äidin perintöjen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
en minä, mut nuo muut kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä tästä keskustelusta saatiin sukupolvien välinsen arvostuksen tappeluareena? Mistään ei voi keskustella. Tämä ilmiö näyttää olevan yleinen iäkkäämpien ihmisten keskuudessa. Miksi siitä ei saisi keskustella? Tätini kuoli jokin aika sitten. Hän oli leski ja jälkeen jäi iso kaksiollinen huonekaluja. Hänen sisaruksensa olivat järkyttyneitä kun yrittivät kaupata irtaimistoa useammalle kirpputorille ja osto- ja myynti liikkeelle. Vain yksi suostui edes paikalle ja tarjosi koko irtaimistosta 200 euroa. Kaikki huonekalut olivat 80 luvulla ostettuja. Toivon, että he suostuisivat tähän tarjoukseen eivätkä ryhtyisi myymään tavaroita itse minkään lehti-ilmoituksen perusteella tai antaisi nettimyyntiä suvun nuoremman polven tehtäväksi! Yksitellen myytynä myynti kestää ikuisuuden, eikö huonekalaluista varmasti edes saa tuota summaa.
Mitenköhän ihmeessä?
Ihan tarkoituksella, "laiminlyötyjen" lasten kurjuuskertomuksilla värittäen, kokonaisia sukupolvia syyllistäen. Aivan kuten sinäkin.
Onko se niin, että asiasta ei voi keskustella ilman jotain ihmeen marttyyriasennetta?
Sinulla on sinun makusi sisutuksessa ja muuten - mutta se ei ole mennyt geeneissä eteenpäin. Se on sinun juttusi, muut arvostaa eri asioita. Et kai sinäkään ole arvostelemassa tai ajattele lastesi sisustusvalintoja, mitä se hyödyttäisi?
Ja en itse ainakaan syyllistä ketään. Olen vaan tajunnut sen, että omille vanhemmilleni arvostus oli aika lailla sidoksissa tavaraan. Itse olisin tosiaan kaivannut vaan sitä että joku olisi ottanut lapsen syliinsä ja kuunnellut joskus dissaamisen sijaan.
Ihme terapiaistunnoksi tämä meni, mutta en oikein osaa paremminkaan rautalankaa vääntää. Jos ihminen tahtoo että häntä arvostetaan, niin paras tehdä jotain arvostettavaa. Eikä voi olettaa, että esim lapset ostaa kaiken mitä sulla on tarjota. Hae sitä arvostusta omalta ikäpolveltasi, kyl ne sun lapsesi hyvin pärjää ilman jotain esi-isiltä perittyjä vinksahtaneita asenteitakin.
Edelleenkin (rautalangasta) sinua lainaten
"Miten ihmeessä tästä keskustelusta saatiin sukupolvien välinsen arvostuksen tappeluareena?"
siis Mitenköhän ihmeessä?
No tuo just.
Mä teen omat ratkaisuni, ja sinä teet oma ratkaisusi.
En pyydä sinua ottamaan mun huonekalujani, vanhoja jugurttipurkkejani tai keräämääni melkein ehjien 80-luvun sähköporakoneiden kokoelmaani haltuusi. Kerää sä puolestasi mitä vain, mutta älä oleta että ne minua oikeastaan kiinnostavat muuten kuin kohteliaisuudesta.
Enkä oleta että arvostaisit tekemiäni ratkaisuja. Siitä huolimatta aion jatkaa omalla linjallani, kaikki kunnia menneille sukupolville mutta siellä ei ole kaikkea tehty oikein, ei todellakaan. Oikeastaan ihan päin helevettiä, mutta ajattelin kehittää ihan uudenlaisia ongelmia ja toivon omien lasteni tekevän samoin. Vanha ei ole hyvää automaattisesti.
Menneet sukupolvet ovat tehneet asioita niillä mahdollisuuksilla ja sillä kasvatuksella mitä ovat omilta sodankäyneiltä tai muuten katkerilta vanhemmiltaan saaneet. Ei ole ollut tietoa paremmasta. Nyt noitakin asioita osaa suhteuttaa, ja tajuaa paremmin että se ei ole heidän vikansa. Osa ihmisistä toki lukkiutuu menneeseen, kaikki eivät vaan viisastu mutta se on oma asiansa. Ei vanha ole automaattisesti myöskään viisas.
Eikä tästä tarvitse sotaa tehdä, ei mua ainakaan huvita kinata makuasioista. Ajanhukkaa.
Ja se vielä, että osa sitten vielä on kovin puolustuskannalla kun asioista puhutaan. Ikävää jos tajuaa seitsemänkymppisenä ettei olekaan oikeasti omannut mitään varsinaisia arvoja, ja elämä on mennyt jonkin roinan arvostamisessa. Että ei ole oikein tajunnut mitä ihmisenä voisi tehdä.
Niin katkeroituuhan siinä väkisin jos huomaa jahdanneensa vääriä asioita, jotenkin aavistaa sen mutta ei uskalla itselleen sitä myöntää.
En usko että asioilla on yleistä mielenkiintoa, mutta itse olen koittanut omia vanhempiani tajuta. Ensin se oli vaan irtiottoa ja ärsyyntymistä kun kotoa läksin. Nyt ruuhkavuosien jäätyä taakse, kun koittaa vielä olla jonkinlainen isä aikuistuville lapsilleen näitä on tullut mietittyä taas enemmän. Ehkä noi sittenkin haluaa tulla itse vanhainkotiin katsomaan. Tai ainakin soittavat.
Miten ihmeessä tästä keskustelusta saatiin sukupolvien välinsen arvostuksen tappeluareena?
Vaikee sanoa. Varmaan siinä kohdassa kun ne vanhemmat sukupolvet alkoi vaatimaan että heidän tavaroitaan automaattisesti arvostettaisiin?
Mut eihän se niin mene sinunkaan mielestäsi? Jos ihmisiä ja sukupolvia arvostetaan, niin niiden olisi pitänyt tehdä jotain arvostettavaa, tietenkin. Ei haluta kinata selvistä asioista.
Ja sukupolvet nyt ei tietenkään tee asioita samalla tavalla, maailma muuttuu ja kehittyy, eiks?
On sellaisia vanhempia jotka on aidosti rakastaneet ja tukeneet jälkikasvuaan, antaneet heidän elää omalla tavallaan ja sen hyväksyneet. Ei tarvitse kinata, ihan huippua!
Eks jee, juuuuuu!!
Ihan Huippuu siis.
Vanhemmat sukupolvet eivät ole arvostusta täällä vaatineet. Vain nuo väritetyt sadut, joissa ovat muka itkeneet arvostuksen ja kunnioituksen puutetta. Heh
Et nyt haluu hei kinata. Selvist asioist. Säkin siis haluut kehittyy kun maailmakin kehittyy. Kiva.
Luepa viesti 965. Ja 972. Tai sata muuta samanlaista tästäkin ketjusta.
Kauhea ininä siitä että arvostaa pitää. Vaikkei olekaan oikein mitään arvostettavaa. Ovat eläneet. Ovat selvinneet nykyistä heikommissa oloissa. Joo. Mutta mitä sitten?
Haluatko sä vaan että suakin joku sanoisi rakastavansa, ja keksit jotain kiertoilmauksia sille?
Luin kymmeniä ihmeteltävän samantyylisiä satuja, miten anoppi tai äiti verisesti loukkaantui milloin minkäkin rojun hylkäämisestä. Kukaan ikäihminen ei täällä ole itselleen arvostusta vaatinut, vaan yleisesti vanhemmille. Tai hakenut ymmärrystä vanhemmille sukupolville.
Ininää on kuultavissa vain sinun taholtasi. Pidänkin sinua yhtenä näiden kaikkien eripuraisuuksien keksijänä ja levittäjänä tällä palstalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se ihan hyvä ravistella, että hei omistat roskaa, jätät jälkeesi jätettä. Ja jos sitä perintöä ei ole tietentahtoen suunniteltu kiusaksi, niin kaikki tekisi palveluksen jos muuttaisi kaiken omaisuutensa käteiseksi tai osakkeiksi ja muuttaisi vuokralle viimeisiksi vuosiksi. Itseäni ei ainakaan lainkaan kiinnosta käydä sitä rojukasaa ja omistusten sillisalaattia läpi mikä on odottamassa ja on jogurttipurkki ja metsäpalsta siellä täällä säästetty lapsille "iloksi".
Siis mitäköhän nyt taas???
Että ihan pitäisi kaikki omaisuuskin ymmärtää realisoida käteiseksi tai ainakin osakkeiksi? Missä vaiheessa? Hetikö sitten kun lääkäri kertoo, että se on rouvalla syöpä nyt?
Voisitko nyt ihan oikeesti ottaa sen pääsi sieltä ahteristasi ja tajuta, että sinä et ole se aurinko, minkä ympäri vanhempiesi koko elämä kiertää?
Voi nyyh, mutsi ei edes ymmärtänyt pitää viimeisinä vuosinaan kirpparipöytää missä olis nämä kaikki jugurttipurkit myynyt??
Avaa tätä asiaa hieman, kiitos.
Sä säästät jugurttipurkkeja - mihin? Jos et niitä itse käytä kaikkia, niin kuka ne vie puolestasi roskiin sitten joskus? Jos tarvitset niitä varalle, niin sitten ok, senkun säästät.
Mutta älä oleta että kaikki sun jäämistösi olisi kellekään muulle tarpeellista.
Huomaatko, kommentoin edellistä kirjoittajaa joka valitti, ettei vahat voi realisoida omaisuuttaan ajoissa ja jättää vain osakkeita tms.
Mut sinällään, mun äiti pitää itsellään ne tavarat mitkä haluaa, ja se nyt vaan on sitten kurja juttu kaiken kurjuuden päälle, että mä ne sitten aikanaan saan jonnekin hävittää.
Uskon että siinä kohtaa ne (mahdolliset) jugurttipurkit on aika paljon helpompi poistokohde kuin esim hänen + suvussa kulkeneet käsityöt.
Miten monta sukupolvea mennään ennenkuin joku noita muinaisia kapioita ei enää jaksa ja pystyy ne kylmän tyynesti hävittämään 🤷
Mun esikoisen synnyttyä anoppi raahasi meille suurena aarteena joskus sodan aikana syntyneen appivainaan lakanakankaasta tehdyn myssyn. Oli jo hyvin hauras, pari kuvaa otettiin vauvasta myssy päässä. Anoppi haukkui mut kun en kunnioita appeani, jota en ole edes tavannut, kun se puolilaho myssy ei tullut käyttöön.
Samoin meille tuotiin ikivanhoja lakanoita. Ovat kieltämättä parempaa laatua kuin nykyiset lakanat, mutta ihan väärän kokoisia meidän sänkyyn. Ja taas en kunnioittanut, kun en niitä lakanoita sänkyyn laittanut. Kumma kyllä ne ei anopillekaan kelvanneet käyttöön, mutta mulle oli laitettu kunnioituksen nimissä velvollisuus petata ne 20 cm liian lyhyet lakanat sänkyyni.
Anoppi on tyrkyttänyt meille mattoja, verhoja ja kaikkea mahdollista sohvista lähtien, ja aina saa samat kunnioituksen puute -puheet kuulla kun ei oteta tavaraa vastaan. Ei tajua anoppi yhtään, ettei mun ja poikansa koti ole hänen romuntäytteisen kotinsa jatke, jossa voi "sisustaa" mielensä mukaan.
Ja oi voi kun se kämppä pitää joskus tyhjätä. No, onneksi tuo on mieheni, ei mun ongelma.
Anna jo olla. Ihme paskanjauhamista. Jäkätä sille ukolle, äläkä täällä noita keksittyjä kunnioituksen puute liirum-laarumeitasi jaa.
Tai sitten ootte jotain kehityksellisesti jälkeenjääneiden sukua.
"Minä kun vuonna miekka ja kirves............."
Kunpa olisin keksinyt, mutta marttyyrihenkisen narsistisen hullun kanssa on aika vaikeeta. Kyllähän miehenikin on osansa saanut. Äidiltään on saanut hyvinkin syväluotaavia analyysejä siitä kuinka paha ihminen mä olen. Mä taas olen miehelleni itkenyt, kun en jaksa anoppini rajatonta käytöstä. Eikä anoppi ole mitenkään tyhmä, siis älystä ei ole puutetta. Mielenterveysongelmainen kyllä on ja täysin kyvytön ottamaan muita huomioon.
Vierailija kirjoitti:
Mun äidillä on kanssa tuota samaa ajatusmaailmaa. Mä pääsin ripille, niin äiti innoissaan hääräsi "jotain" astiastoa. Tarvii saada uusi, hän ostaa ihan uuden.. Se on sitten sun rippilahja! Saat sen sitten, kun muutat pois. Kapioarkkuun täytettä! Se touhus niin innoissaan. Eihän multa edes kysytty, että onko ne mun mielestä kivat.
Hän sitten aina kaiveli asiaston "kapioarkustani" esille, kun isän puolen vieraita tuli kylään. Ne oli hienoja vieraita, kun isän veljen vaimolla oli turkki. Tää turkki-ihminen teki uransa pubissa tarjoilijana. Niin hienoja! ;) Tietenkin sisarusten ripit ja valmistujaisbileissä tämä kapioastiastoni sai tuuletusta.
Muutin pois kotoa. Äiti kyynel silmä kulmassa kippoja sivellen pakkasi mulle niitä mukaan. Siinä vaiheessa sanoin, etten mä niitä opiskelukämppään ota. Käytä sä nyt vaan. Hyvin iloisena hän niitä vitriiniin takaisin asetteli.
N. 10 vuotta myöhemmin esikoisemme syntyi, niin äiti taas surunmurtamana pakkaili astiastoa, että mun on nyt aika ottaa se omaan käyttöön. Ristiäisissä sitä on hyvä käyttää. EI kiitos edelleenkin. Eikä meillä ollut edes ristiäisiä. Se on toinen luku sitten.
Oli pakko ottaa äidin kanssa keskusteluun, etten mä halua sitä astiastoa. Mutta sehän on sun rippilahja! Kiitos mutta äiti, saat sen ihan omaksi ja teet sille ihan mitä lystäät. Sen koommin ei enää tyrkyttänyt mulle.
Vuosia myöhemmin mun 40 v juhlat oli ja esille olin kattanut tädiltä saamani astiaston. Hän harrasti posliinitöitä. Muistan kun yhdessä käytiin valitsemassa ja ostamassa se astiasto, kun olin pieni. Sitten hän maalasi ne todella kauniiksi. - ei kultaa, ei ruskeeta. Mun ikiomat hopeareunuksiset mansikankukka astiat.
Tästähän äitini sitten sai järjettömän kohtauksen, paskamyrsky nousi... Häntä oli nyt loukattu! Käytin äidin siskolta saatua astiastoa enemmin kuin rippiastiastoa.
En ymmärtänyt, että miten paljon tunnetta äiti latasikaan siihen uutena ostettuun astiastoonsa ja mun rippijuhliin. Itsellä jotain angstia vieläkin, etten vaan halua sitä astiastoa itselle, en edes varastoon, koska käyttäähän sitä pitäisi aina kun arvokkaita vieraita käy (meillä kaikki on samanarvoisia, mutta äiti <3)
Astiasto ei ole millään tavalla kaunis mun silmään ja muutenkin plääh.. Ja pelkään, että sen mukana tulee myös se kamala vitriini (kapioarkkuni), joka pitää sitten saada kunniapaikalle, kun on niin arvokaskin. (ei ole)
Äiti kyllä leppyi. Eikä tässä nyt juhlia ole ollut -sattuneista syistä. Pyysin anteeksi ja selitin asian moneen kertaan, monesta kulmasta, mutta ei hän ole vielä täysin antanut anteeksi tuota temppuani. Hänellä kun ei ole nyt mitään mitä jättää mulle.. Jaa, jospa vaikka toi ryijy, jota ollaan yhdessä solmittu? Ei käy, kun sillä ei ole mitään rahallista arvoa! Selvähän se.
Tekisi mieli tipauttaa maanpinnalle. Ehkä se meidän tekemä ryijy oikeasti onkin arvokkaampi kuin iänikuiset myrnakipot. ;D
Sisaruksille terkkuja! Heillä on omat taistelunsa äidin perintöjen kanssa.
Ihana äitihän sulla. Ollut vaan pettynyt itseensä, kun ei osannut sinulle mieleistä valita.
Heh, joskus 20 vuotta sitten selasin yläasteella noita mummolan tietosanakirjoja ja nauroin miten vanhaa ja väärää tietoa niissä on. Suoraan roviolle tai parhaat palat vintille talteen niin useita kiloja käyttökelvotonta hupia omille lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Tällä kummallisella ränkytyksellä tuskin on paljonkaan tekoa tavaroiden tai perinnön kanssa.
Jokin ihmissuhdeongelma tämä on.
Sehän se juuri on. Tänne kirjoittavat ikävästi vanhemmistaan ne, joilla on ollut aina ongelmia vanhempien kanssa. Irtaantuminen lapsuuden kodista on ollut riittämätön ja sehän on molemminpuolinen ongelma. Vanhemmat eivät osaa päästää irti ja lapset eivät ole osanneet irrottautua.
Tokihan tämä ongelma on aivan erilainen tänään kuin esim 40 vuotta sitten. Tavaraa on niin paljon enemmän ja pula-ajan ihminen ei ole tottunut tähän kerskakulutukseen. Hänen on vaikea luopua hyvästä tavarasta, kun oppi on saatu lapsena, että hyvää tavaraa ei pidä heittää pois.
Minusta ap:n kannattaisi katsoa vanhempiensa kanssa sen Itä-Vantaan asunnon realistinen hinta. Meneehän se kaupaksi, mutta pyyntö pitää olla kohdallaan. Irtaimistosta ei kannata sen enempää vääntää, ne ovat ap:n vanhemmille aarteita, mutta ap:lle ei. Vanhemmat asuvat asunnossa, se on heidän kotinsa. Miksi alentua riitelemään huonekalujen ja Myrnakuppien arvosta?
Alue: Aihe vapaa
Kohtaa sinä joskus joku ilman sitä tavaravuorta sun ja rakkaidesi välissä. Elämää on ilmankin.