Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Naurattaa, kun 7-kymppiset vanhempani kuvittelevat omistavansa arvokasta tavaraa ja arvokkaan osakkeen
26.02.2021 |
Tänään kävin vanhemmilla siivoomassa ja taas oli niin kova uho vanhemmillani siitä, miten arvokasta omaisuutta ja tavaraa heillä on. 60-luvun puolenvälin neukkukuutiokolmio, itä-Vantaalla huonojen julkisten yhteyksien päässä ei-arvostetulla asuinalueella. Ostettu 80-luvun alussa ja vähän ennen myyntiä asuntoa on vähän pintarempattu edellisten asukkaiden toimesta myynnin edistämisen vuoksi. Sen jälkeen ei mitään remppaa, muuta kuin pari vuotta sitten putkiremppa, jossa vanhempani valitsivat vessaan mahdollisimman halvat materiaalit ja kalusteet. Eivät suostuneet tekemään muuta remppaa, koska "ei tarvetta" ja "remonttifirmat kusettaa". Käytännössä huoneessa kuin huoneessa lattialistat irti ja repsottaa, seinän maali rapissut, kaapinovet niin keittiössä, eteisessä kuin makkarissa rikki, saranat pois paikoiltaan, sieltä täältä paikkailtu jeesusteipillä. Vanhempien käsitys asunnon arvosta on ainakin puoli miljoonaa, perustuen siihen että "asuntojen arvo nousee".
Samoin vanhemmilla on älytön oletus siitä, että heidän tavaransa ovat jotain arvotavaraa, josta minä ja veljeni tulemme aikanaan tappelemaan perinnönjaossa. Isä uhosi, että pitää tehdä oikein etukäteen sopimus, ettei teille tule riitaa. Niin riitaa Myrna-kahviastiastosta, Valittujen Palojen kirjaklassikoista ja muista kirjoista, joita divarit ei ota ilmaiseksikaan, Kotilieden tms. keräily koristeposliinilautasista, Chippendale-pikkulusikoista ja ottimista, Askon 90-luvun alun nahkasohvakalustosta, pronssisista Kalevala-koruista jne.
Ihan kiva siis, että aikanaan pienituloiset vanhempani ovat tyytyväisiä kotiinsa ja tavaroihinsa mutta oikeasti jotain käsittämätöntä, miten arvokkaiksi he ne kuvittelevat. Puoli miljoonaa lähestulkoon peruskorjaamattomasta 60-luvun kolmiosta itä-Vantaalla? Tai ajatus siitä, että me veljien kanssa tapellaan siitä, kuka pääsee panemaan rahaksi Myrna-kupeilla sitten kun vanhempia ei enää ole? Please kertokaa, että teillä on myös samanlaisia kokemuksia!?
Kommentit (1400)
Mutta ne käteiset ja osakkeet kiinnostaisivat . . . onhan niitä tietenkin helpompi siististi käsitellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ankawi kirjoitti:
Aika ikävää luettavaa. Vanhempanne ovat ikänsä töitä tehneet saadakseen asuntonsa maksetuksi. Oli vähän eri korkotaso aikoinaan.. Ja lapset arvostelevat kun vanha ihminen haluaa olla ylpeä saavutuksistaan. Se vanhuksille suotakoon. Omilla vanhemmillanikin oli talot ja tavarat, joita sitten ainoana lapsena kävin läpi useamman viikon, mutta kertaakaan ei käynyt siinä vaiheessa mielessä, että olisivatpa tämänkin kannun heittäneet mäkeen. Tuon sukupolven ihmisille oli tyypillistä säästää nimenomaan lapsiaan varten; ihme narinaa teiltä jotka olette jotain perimässä. Antakaa hyvät ihmiset vanhusten vielä hetki uskoa, että elämänne tulee helpottumaan juuri heidän ansiostaan kun he ovat poissa. Se päivä, kun ette kehuskelua enää kuule voi olla vaikka tänään!
No mutta sä oletkin 'parempi ihminen' 🤷
Minusta hän onkin. Vanhemmat on teitä hoitaneet parikymmentä vuotta, mutta teille on liikaa pari viikkoa lajitella heidän jäämistöään? Jos seassa on yhtään arvotavaraa, kuten Arabiaa, niin ottakaa jobbari hoitamaan koko homma, ei maksa mitään.
Mutta ei taida käydä, kun perintöä pitää saada, vai? Tietysti lajiteltuna valmiiksi, hyvä kun ei edellytetä että vanhemmat hautaavatkin itse itsensä, ettei vaan tule vaivaa lapselle.
Minä olisin iloinen, kun olisi elossa olevia sukulaisia, sellaisia ihan normaaleja ihmisiä, joilla saa olla erilainen sisustusmaku kun minulla.
Sä nyt hieman sotket asioita, se ei edistä keskustelua kauheesti.
Vanhemmat ihan varmasti sisustaa eri tavoin kuin lapsensa, ovat vähän eri ikäluokkaa ja silleen. Eikä siinä mitään.
Eikä siinäkään mitään, että jäämistöä lajitellessa menee kaksi viikkoa. Olisi toki itse kullekin varmaan helpompaa, kun itse pistäisivät roinansa roskiin, mutta mikäs siinä.
Ainoa missä itse ainakin toivon ymmärrystä, on siinä että ne kamat todellakin menee muutama tunnearvollista esinettä lukuunottamatta ihan suoraa kaatopaikalle. Jos se elämäntyö ja muistoarvo on jossain lastulevysohvissa, niin en oikein ymmärrä eikä mun tarvitsekaan ymmärtää.
Tajusitko eron?
En tajunnut, haudan takaako ne valvoo, mitä lastulevyille teette? Kuka teidän yrittää pakottaa säilömään lastulevyjä, ne kuolleet vanhemmatko?
Perinnöstä voi myös luopua, ele mikään pakko edes ottaa vastaan ensimmäistäkään lastulevyä, saati säilytellä niitä. Ihan varmasti joku rumakin kämppä Vantaalta kelpaa jollekulle, sen kun luovutte vaan.
En tajua näitä kitisijöitä yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me olemme 'saaneet' appivanhempien tavaroita muutamassakin aallossa.
Ensin kuoli appi - hänen jälkeensä saimme kaikki hänen vaatteensa - siis no melkein kaikki, osan esim pitkät kalsarit anoppi päätti käyttää itse 'loppuun'. Vaatteiden joukossa oli oikeasti muutamia retrohelmiä (jotka meidän lapset naarasi) mutta muuten säkkikaupalla diakoniaan, uffiin ja Pelastusarmeijaan.
Sitten anoppi muutti 3krs oktalosta kerrostaloasuntoon - aivan järjetön määrä läpikäytävää (ja lajiteltavaa ja oikeisiin loppusijoituspisteisiiin toimitettavaa) - ja silti anoppi hyvin 'ahnaasti' vielä säästi tavaroita. Se uusi koti ja varastot pursuilivat 'ehkä vielä joskus vielä tarvitsen tämänkinkokoista kattilankantta' -tavaraa. + hänen seniorivuosiensa harrastus oli kirpparit, mistä hän osti varmaan kaikki maljakot ja pöytäliinat mitä tarjolla oli. Noh, kukin tyylillään. (Ja usein meidän keskustelu "tämä on sitten arvokas" - "njoo, mutta se arvo on todellinen vasta kun joku oikeasti on tuon hinnan valmis siitä maksamaan")
Noh, kun hän menehtyi - hänellä on kaksi poikaa. Toinen miniä tuli taloon ja sanoi "me ei sitten oteta meille yhtään mitään" - ja pikaisen läpikäynnin jälkeen otti pari Arabian voipurkkia ja maitokannua. Ja sanoi miehelleen, että heidän kotiinsa ei sitten tule yhtään mitään muuta tavaraa täältä.
Noh, huoneisto oli pakko saada tyhjäksi, eikä se kiva tyhjennys ollut. Osa tavaraa kipattiin taloyhtiön jätesäilöön (missä naapurin mummot pers pystyssä tonkivat itselleen niitä kattilankansia ja 'oho tämä on marimekkoa' -tahraisia vahakankaita. Osa toimitettiin kierrätykseen, uffille, diakoniaan jne mutta myös aivan järjetön määrä "no onkohan tällä enemmänkin arvoa" ja "tällä on tunnearvoa" - tavaraa pahvilaatikoissa meidän kellariin. Siellä ne ovat olleet vuosikausia - minunhan ne eivät ole, ja miestä ne eivät yleensä häiritse.Viime aikoina tuo toinen miniä on kysellyt Iltalehden uutisten innoittamana 'oliko sillä anopilla sejase maljakko' - arvatkaapa vain olenko etsinyt - saati jos olisi, antaismmeko sen vielä hänelle ?
Ja pahoittelut meidän lapsille jotka epäilemättä kiroavat nuo laatikot alimpaan helvettiin aikanaan.
Tilaatte roskalavan päiväksi ja kaikki sinne. Hyvin helppoa.
1. Miksi tilasimme? Tai siis minä en koe että edes voisin 'ryhtyä' noihin tavaroihin. Mieheni on ne vanhemmiltaan perinyt ja valinnut säästää.
2.Nykyään 'roskalava' on laiton. Kaikki tulee lajitella.
3. Tiedän kyllä, että voisi antaa ne vaikka johonkin huutokauppaan, mutta KTS kohta1.
Lopputulema: mieheni on niitä säilönyt nyt 10+ vuotta ja hänellä on siihen oikeus. Lapsemme tulevat ne väistämättä perimään. No voivoi vaan heille. Kaikki ei siis ole silkkaa käteistä ja osakkeita 🤷
No eihän asia sitten ole sinun ongelmasikaan, anna miehen huolehtia. Toivottavasti teidän lapsenne ovat jo kyllin kyvykkäät toimittamaan roskat roskikseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä tästä keskustelusta saatiin sukupolvien välinsen arvostuksen tappeluareena? Mistään ei voi keskustella. Tämä ilmiö näyttää olevan yleinen iäkkäämpien ihmisten keskuudessa. Miksi siitä ei saisi keskustella? Tätini kuoli jokin aika sitten. Hän oli leski ja jälkeen jäi iso kaksiollinen huonekaluja. Hänen sisaruksensa olivat järkyttyneitä kun yrittivät kaupata irtaimistoa useammalle kirpputorille ja osto- ja myynti liikkeelle. Vain yksi suostui edes paikalle ja tarjosi koko irtaimistosta 200 euroa. Kaikki huonekalut olivat 80 luvulla ostettuja. Toivon, että he suostuisivat tähän tarjoukseen eivätkä ryhtyisi myymään tavaroita itse minkään lehti-ilmoituksen perusteella tai antaisi nettimyyntiä suvun nuoremman polven tehtäväksi! Yksitellen myytynä myynti kestää ikuisuuden, eikö huonekalaluista varmasti edes saa tuota summaa.
Mitenköhän ihmeessä?
Ihan tarkoituksella, "laiminlyötyjen" lasten kurjuuskertomuksilla värittäen, kokonaisia sukupolvia syyllistäen. Aivan kuten sinäkin.
Onko se niin, että asiasta ei voi keskustella ilman jotain ihmeen marttyyriasennetta?
Sinulla on sinun makusi sisutuksessa ja muuten - mutta se ei ole mennyt geeneissä eteenpäin. Se on sinun juttusi, muut arvostaa eri asioita. Et kai sinäkään ole arvostelemassa tai ajattele lastesi sisustusvalintoja, mitä se hyödyttäisi?
Ja en itse ainakaan syyllistä ketään. Olen vaan tajunnut sen, että omille vanhemmilleni arvostus oli aika lailla sidoksissa tavaraan. Itse olisin tosiaan kaivannut vaan sitä että joku olisi ottanut lapsen syliinsä ja kuunnellut joskus dissaamisen sijaan.
Ihme terapiaistunnoksi tämä meni, mutta en oikein osaa paremminkaan rautalankaa vääntää. Jos ihminen tahtoo että häntä arvostetaan, niin paras tehdä jotain arvostettavaa. Eikä voi olettaa, että esim lapset ostaa kaiken mitä sulla on tarjota. Hae sitä arvostusta omalta ikäpolveltasi, kyl ne sun lapsesi hyvin pärjää ilman jotain esi-isiltä perittyjä vinksahtaneita asenteitakin.
Edelleenkin (rautalangasta) sinua lainaten
"Miten ihmeessä tästä keskustelusta saatiin sukupolvien välinsen arvostuksen tappeluareena?"
siis Mitenköhän ihmeessä?
No tuo just.
Mä teen omat ratkaisuni, ja sinä teet oma ratkaisusi.
En pyydä sinua ottamaan mun huonekalujani, vanhoja jugurttipurkkejani tai keräämääni melkein ehjien 80-luvun sähköporakoneiden kokoelmaani haltuusi. Kerää sä puolestasi mitä vain, mutta älä oleta että ne minua oikeastaan kiinnostavat muuten kuin kohteliaisuudesta.
Enkä oleta että arvostaisit tekemiäni ratkaisuja. Siitä huolimatta aion jatkaa omalla linjallani, kaikki kunnia menneille sukupolville mutta siellä ei ole kaikkea tehty oikein, ei todellakaan. Oikeastaan ihan päin helevettiä, mutta ajattelin kehittää ihan uudenlaisia ongelmia ja toivon omien lasteni tekevän samoin. Vanha ei ole hyvää automaattisesti.
Menneet sukupolvet ovat tehneet asioita niillä mahdollisuuksilla ja sillä kasvatuksella mitä ovat omilta sodankäyneiltä tai muuten katkerilta vanhemmiltaan saaneet. Ei ole ollut tietoa paremmasta. Nyt noitakin asioita osaa suhteuttaa, ja tajuaa paremmin että se ei ole heidän vikansa. Osa ihmisistä toki lukkiutuu menneeseen, kaikki eivät vaan viisastu mutta se on oma asiansa. Ei vanha ole automaattisesti myöskään viisas.
Eikä tästä tarvitse sotaa tehdä, ei mua ainakaan huvita kinata makuasioista. Ajanhukkaa.
Edelleenkin jatkat samaa.
Miksi ihmettelit siis omaa toimintaasi???
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä tästä keskustelusta saatiin sukupolvien välinsen arvostuksen tappeluareena? Mistään ei voi keskustella. Tämä ilmiö näyttää olevan yleinen iäkkäämpien ihmisten keskuudessa. Miksi siitä ei saisi keskustella? Tätini kuoli jokin aika sitten. Hän oli leski ja jälkeen jäi iso kaksiollinen huonekaluja. Hänen sisaruksensa olivat järkyttyneitä kun yrittivät kaupata irtaimistoa useammalle kirpputorille ja osto- ja myynti liikkeelle. Vain yksi suostui edes paikalle ja tarjosi koko irtaimistosta 200 euroa. Kaikki huonekalut olivat 80 luvulla ostettuja. Toivon, että he suostuisivat tähän tarjoukseen eivätkä ryhtyisi myymään tavaroita itse minkään lehti-ilmoituksen perusteella tai antaisi nettimyyntiä suvun nuoremman polven tehtäväksi! Yksitellen myytynä myynti kestää ikuisuuden, eikö huonekalaluista varmasti edes saa tuota summaa.
Mitenköhän ihmeessä?
Ihan tarkoituksella, "laiminlyötyjen" lasten kurjuuskertomuksilla värittäen, kokonaisia sukupolvia syyllistäen. Aivan kuten sinäkin.
Onko se niin, että asiasta ei voi keskustella ilman jotain ihmeen marttyyriasennetta?
Sinulla on sinun makusi sisutuksessa ja muuten - mutta se ei ole mennyt geeneissä eteenpäin. Se on sinun juttusi, muut arvostaa eri asioita. Et kai sinäkään ole arvostelemassa tai ajattele lastesi sisustusvalintoja, mitä se hyödyttäisi?
Ja en itse ainakaan syyllistä ketään. Olen vaan tajunnut sen, että omille vanhemmilleni arvostus oli aika lailla sidoksissa tavaraan. Itse olisin tosiaan kaivannut vaan sitä että joku olisi ottanut lapsen syliinsä ja kuunnellut joskus dissaamisen sijaan.
Ihme terapiaistunnoksi tämä meni, mutta en oikein osaa paremminkaan rautalankaa vääntää. Jos ihminen tahtoo että häntä arvostetaan, niin paras tehdä jotain arvostettavaa. Eikä voi olettaa, että esim lapset ostaa kaiken mitä sulla on tarjota. Hae sitä arvostusta omalta ikäpolveltasi, kyl ne sun lapsesi hyvin pärjää ilman jotain esi-isiltä perittyjä vinksahtaneita asenteitakin.
Edelleenkin (rautalangasta) sinua lainaten
"Miten ihmeessä tästä keskustelusta saatiin sukupolvien välinsen arvostuksen tappeluareena?"
siis Mitenköhän ihmeessä?
No tuo just.
Mä teen omat ratkaisuni, ja sinä teet oma ratkaisusi.
En pyydä sinua ottamaan mun huonekalujani, vanhoja jugurttipurkkejani tai keräämääni melkein ehjien 80-luvun sähköporakoneiden kokoelmaani haltuusi. Kerää sä puolestasi mitä vain, mutta älä oleta että ne minua oikeastaan kiinnostavat muuten kuin kohteliaisuudesta.
Enkä oleta että arvostaisit tekemiäni ratkaisuja. Siitä huolimatta aion jatkaa omalla linjallani, kaikki kunnia menneille sukupolville mutta siellä ei ole kaikkea tehty oikein, ei todellakaan. Oikeastaan ihan päin helevettiä, mutta ajattelin kehittää ihan uudenlaisia ongelmia ja toivon omien lasteni tekevän samoin. Vanha ei ole hyvää automaattisesti.
Menneet sukupolvet ovat tehneet asioita niillä mahdollisuuksilla ja sillä kasvatuksella mitä ovat omilta sodankäyneiltä tai muuten katkerilta vanhemmiltaan saaneet. Ei ole ollut tietoa paremmasta. Nyt noitakin asioita osaa suhteuttaa, ja tajuaa paremmin että se ei ole heidän vikansa. Osa ihmisistä toki lukkiutuu menneeseen, kaikki eivät vaan viisastu mutta se on oma asiansa. Ei vanha ole automaattisesti myöskään viisas.
Eikä tästä tarvitse sotaa tehdä, ei mua ainakaan huvita kinata makuasioista. Ajanhukkaa.
Ja se vielä, että osa sitten vielä on kovin puolustuskannalla kun asioista puhutaan. Ikävää jos tajuaa seitsemänkymppisenä ettei olekaan oikeasti omannut mitään varsinaisia arvoja, ja elämä on mennyt jonkin roinan arvostamisessa. Että ei ole oikein tajunnut mitä ihmisenä voisi tehdä.
Niin katkeroituuhan siinä väkisin jos huomaa jahdanneensa vääriä asioita, jotenkin aavistaa sen mutta ei uskalla itselleen sitä myöntää.
En usko että asioilla on yleistä mielenkiintoa, mutta itse olen koittanut omia vanhempiani tajuta. Ensin se oli vaan irtiottoa ja ärsyyntymistä kun kotoa läksin. Nyt ruuhkavuosien jäätyä taakse, kun koittaa vielä olla jonkinlainen isä aikuistuville lapsilleen näitä on tullut mietittyä taas enemmän. Ehkä noi sittenkin haluaa tulla itse vanhainkotiin katsomaan. Tai ainakin soittavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Me olemme 'saaneet' appivanhempien tavaroita muutamassakin aallossa.
Ensin kuoli appi - hänen jälkeensä saimme kaikki hänen vaatteensa - siis no melkein kaikki, osan esim pitkät kalsarit anoppi päätti käyttää itse 'loppuun'. Vaatteiden joukossa oli oikeasti muutamia retrohelmiä (jotka meidän lapset naarasi) mutta muuten säkkikaupalla diakoniaan, uffiin ja Pelastusarmeijaan.
Sitten anoppi muutti 3krs oktalosta kerrostaloasuntoon - aivan järjetön määrä läpikäytävää (ja lajiteltavaa ja oikeisiin loppusijoituspisteisiiin toimitettavaa) - ja silti anoppi hyvin 'ahnaasti' vielä säästi tavaroita. Se uusi koti ja varastot pursuilivat 'ehkä vielä joskus vielä tarvitsen tämänkinkokoista kattilankantta' -tavaraa. + hänen seniorivuosiensa harrastus oli kirpparit, mistä hän osti varmaan kaikki maljakot ja pöytäliinat mitä tarjolla oli. Noh, kukin tyylillään. (Ja usein meidän keskustelu "tämä on sitten arvokas" - "njoo, mutta se arvo on todellinen vasta kun joku oikeasti on tuon hinnan valmis siitä maksamaan")
Noh, kun hän menehtyi - hänellä on kaksi poikaa. Toinen miniä tuli taloon ja sanoi "me ei sitten oteta meille yhtään mitään" - ja pikaisen läpikäynnin jälkeen otti pari Arabian voipurkkia ja maitokannua. Ja sanoi miehelleen, että heidän kotiinsa ei sitten tule yhtään mitään muuta tavaraa täältä.
Noh, huoneisto oli pakko saada tyhjäksi, eikä se kiva tyhjennys ollut. Osa tavaraa kipattiin taloyhtiön jätesäilöön (missä naapurin mummot pers pystyssä tonkivat itselleen niitä kattilankansia ja 'oho tämä on marimekkoa' -tahraisia vahakankaita. Osa toimitettiin kierrätykseen, uffille, diakoniaan jne mutta myös aivan järjetön määrä "no onkohan tällä enemmänkin arvoa" ja "tällä on tunnearvoa" - tavaraa pahvilaatikoissa meidän kellariin. Siellä ne ovat olleet vuosikausia - minunhan ne eivät ole, ja miestä ne eivät yleensä häiritse.Viime aikoina tuo toinen miniä on kysellyt Iltalehden uutisten innoittamana 'oliko sillä anopilla sejase maljakko' - arvatkaapa vain olenko etsinyt - saati jos olisi, antaismmeko sen vielä hänelle ?
Ja pahoittelut meidän lapsille jotka epäilemättä kiroavat nuo laatikot alimpaan helvettiin aikanaan.
Me saatiin myös ja appivanhemmat ovat vielä elossa.
Mies jäi työttömäksi ja alkoivat antamaan meille kirppistavaraa. Hyvin iso osa meni eri kierrätyksiin, mm yli 10 isoa kodinkonetta saatiin pois heiltä.
Otettiin isompi vaihde päälle ja puolessa vuodessa saatiin iso osa irtaimistosta kiertoon ja ihan kunnollakin rahaa.
Kotoa löytyi hyvin arvokastakin tavaraa ja niillä rahoilla on rempattu kotia.
Nyt on aivan ihana tilanne. Iso omakotitalo on laitettu kuntoon, kuten myös piha.
He ovat päättäneet laittaa talonsa myyntiin ja muuttavat lähelle meidän perhettä. Tällä hetkellä myyvät huonekaluja. 300 neliöstä alle 100 tarkoittaa 2/3 vähemmän irtaimistoa.
Minun vanhemmat haaveilevat samasta. Valitettavasti heidän kodin hinnalla ei saa meiltä edes pientä yksiötä. Tässä mietitään, jos ostetaan minun vanhemmille asunto kolmeen pekkaan. Sitten se onnistuisi.
Keväällä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhuksien ikäpolven kämpät on tosissaan ankeita. Kaikki remontit, joita on hyvin haluttomasti, mutta pakon vuoksi tehty, on tehty halvimmilla mahdollisilla materiaaleilla ja se näkyy. Mielellään papat vielä säästövimmassaan itse niitä laitelleet, huonosti. Ne asunnot tarvitsevat mittavat remontit heidän jälkeensä. Tuo on sentään Vantaalla, mutta samaa ajattelua on ties missä Jämsissä, joissa uudetkaan asunnot eivät mene kaupaksi.
Mä luulen että noilla ikäpolvilla ei ole velkaakaan niskassa kuten 20-40 vuotiailla, joilla pitää olla kaikki tässä ja nyt ja heti ja parasta laatua, oli rahaa tai ei.
Olisikin "parasta laatua" mutta kun sitä ei sieltä Ikeasta saa...
Ja sitten uusitaan koko kalusto 5v välein kun bloggaajat saa uskomaan että nyt pitää kaiken olla xxx-tyylistä.
Ja sitten syyllistetään sitä edellistä sukupolvea maapallon kaikkien luonnonvarojen haaskaamisesta 🙄
Millä rahalla kuvittelet parikymppisten ostavan "parasta laatua"? Ei ne pilalle istutut 40 vuotta vanhat vakosamettisohvat enää kenellekään kelpaa ja hyvä niin. Vai pitäisikö 20 neliön opiskelijakämppään saada mahdutetuksi isovanhempien 90-luvun tekonahkainen sohvakalusto? Jos ne vanhemmat ja isovanhemmat ovat ostaneet mahdollisimman halvat huonekalut, ei ne laaduksi muutu missään vaiheessa. Suututtaa itsekkäät ihmiset, jotka vaativat nuoria ottamaan kaatopaikalle kuuluvat romut riesakseen, kun itse eivät halua maksaa kaatopaikkamaksuja.
En nyt ihan tätäkään vuodatusta ymmärrä.
Pitäisikö vanhempien kuljettaa kaikki huonekalunsa ja tavaransa itse kaatopaikalle ennen kuolemaansa?
Missä he sitten istuvat ja mistä syövät sen jäljellä olevan ajan kun ei se kuolema tule etukäteen määrättynä päivänä.
Yleensä vanhemmilla on edes hiukan myös säästöjä , jotka voi käyttää vaikka siihen että tyhjennyttää asunnon jollain firmalla, jolle maksaa.
Niin ei tarvi itse tehdä mitään.
Tai lahjoittaa koko irtaimiston sillä palkalla että saaja vie ihan kaikki
Kyllä näitä löytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyttäjä37596 kirjoitti:
Mutta ne käteiset ja osakkeet kiinnostaisivat . . . onhan niitä tietenkin helpompi siististi käsitellä.
Minä niin mielelläni toivoisin, että vanhemmat ostaisivat noilla itselleen palveluja, mutta ei. Mieluummin he soittavat lapsille, että pitää tulla tekemään sitä ja tätä, kun he itse eivät jaksa. Olen itsekin tarjoutunut maksamaan osan, mutta ei käy, koska "ne" tekee kaiken niin huonosti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä tästä keskustelusta saatiin sukupolvien välinsen arvostuksen tappeluareena? Mistään ei voi keskustella. Tämä ilmiö näyttää olevan yleinen iäkkäämpien ihmisten keskuudessa. Miksi siitä ei saisi keskustella? Tätini kuoli jokin aika sitten. Hän oli leski ja jälkeen jäi iso kaksiollinen huonekaluja. Hänen sisaruksensa olivat järkyttyneitä kun yrittivät kaupata irtaimistoa useammalle kirpputorille ja osto- ja myynti liikkeelle. Vain yksi suostui edes paikalle ja tarjosi koko irtaimistosta 200 euroa. Kaikki huonekalut olivat 80 luvulla ostettuja. Toivon, että he suostuisivat tähän tarjoukseen eivätkä ryhtyisi myymään tavaroita itse minkään lehti-ilmoituksen perusteella tai antaisi nettimyyntiä suvun nuoremman polven tehtäväksi! Yksitellen myytynä myynti kestää ikuisuuden, eikö huonekalaluista varmasti edes saa tuota summaa.
Mitenköhän ihmeessä?
Ihan tarkoituksella, "laiminlyötyjen" lasten kurjuuskertomuksilla värittäen, kokonaisia sukupolvia syyllistäen. Aivan kuten sinäkin.
Onko se niin, että asiasta ei voi keskustella ilman jotain ihmeen marttyyriasennetta?
Sinulla on sinun makusi sisutuksessa ja muuten - mutta se ei ole mennyt geeneissä eteenpäin. Se on sinun juttusi, muut arvostaa eri asioita. Et kai sinäkään ole arvostelemassa tai ajattele lastesi sisustusvalintoja, mitä se hyödyttäisi?
Ja en itse ainakaan syyllistä ketään. Olen vaan tajunnut sen, että omille vanhemmilleni arvostus oli aika lailla sidoksissa tavaraan. Itse olisin tosiaan kaivannut vaan sitä että joku olisi ottanut lapsen syliinsä ja kuunnellut joskus dissaamisen sijaan.
Ihme terapiaistunnoksi tämä meni, mutta en oikein osaa paremminkaan rautalankaa vääntää. Jos ihminen tahtoo että häntä arvostetaan, niin paras tehdä jotain arvostettavaa. Eikä voi olettaa, että esim lapset ostaa kaiken mitä sulla on tarjota. Hae sitä arvostusta omalta ikäpolveltasi, kyl ne sun lapsesi hyvin pärjää ilman jotain esi-isiltä perittyjä vinksahtaneita asenteitakin.
Edelleenkin (rautalangasta) sinua lainaten
"Miten ihmeessä tästä keskustelusta saatiin sukupolvien välinsen arvostuksen tappeluareena?"
siis Mitenköhän ihmeessä?
No tuo just.
Mä teen omat ratkaisuni, ja sinä teet oma ratkaisusi.
En pyydä sinua ottamaan mun huonekalujani, vanhoja jugurttipurkkejani tai keräämääni melkein ehjien 80-luvun sähköporakoneiden kokoelmaani haltuusi. Kerää sä puolestasi mitä vain, mutta älä oleta että ne minua oikeastaan kiinnostavat muuten kuin kohteliaisuudesta.
Enkä oleta että arvostaisit tekemiäni ratkaisuja. Siitä huolimatta aion jatkaa omalla linjallani, kaikki kunnia menneille sukupolville mutta siellä ei ole kaikkea tehty oikein, ei todellakaan. Oikeastaan ihan päin helevettiä, mutta ajattelin kehittää ihan uudenlaisia ongelmia ja toivon omien lasteni tekevän samoin. Vanha ei ole hyvää automaattisesti.
Menneet sukupolvet ovat tehneet asioita niillä mahdollisuuksilla ja sillä kasvatuksella mitä ovat omilta sodankäyneiltä tai muuten katkerilta vanhemmiltaan saaneet. Ei ole ollut tietoa paremmasta. Nyt noitakin asioita osaa suhteuttaa, ja tajuaa paremmin että se ei ole heidän vikansa. Osa ihmisistä toki lukkiutuu menneeseen, kaikki eivät vaan viisastu mutta se on oma asiansa. Ei vanha ole automaattisesti myöskään viisas.
Eikä tästä tarvitse sotaa tehdä, ei mua ainakaan huvita kinata makuasioista. Ajanhukkaa.
Ja se vielä, että osa sitten vielä on kovin puolustuskannalla kun asioista puhutaan. Ikävää jos tajuaa seitsemänkymppisenä ettei olekaan oikeasti omannut mitään varsinaisia arvoja, ja elämä on mennyt jonkin roinan arvostamisessa. Että ei ole oikein tajunnut mitä ihmisenä voisi tehdä.
Niin katkeroituuhan siinä väkisin jos huomaa jahdanneensa vääriä asioita, jotenkin aavistaa sen mutta ei uskalla itselleen sitä myöntää.
En usko että asioilla on yleistä mielenkiintoa, mutta itse olen koittanut omia vanhempiani tajuta. Ensin se oli vaan irtiottoa ja ärsyyntymistä kun kotoa läksin. Nyt ruuhkavuosien jäätyä taakse, kun koittaa vielä olla jonkinlainen isä aikuistuville lapsilleen näitä on tullut mietittyä taas enemmän. Ehkä noi sittenkin haluaa tulla itse vanhainkotiin katsomaan. Tai ainakin soittavat.
Miten ihmeessä tästä keskustelusta saatiin sukupolvien välinsen arvostuksen tappeluareena?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä tästä keskustelusta saatiin sukupolvien välinsen arvostuksen tappeluareena? Mistään ei voi keskustella. Tämä ilmiö näyttää olevan yleinen iäkkäämpien ihmisten keskuudessa. Miksi siitä ei saisi keskustella? Tätini kuoli jokin aika sitten. Hän oli leski ja jälkeen jäi iso kaksiollinen huonekaluja. Hänen sisaruksensa olivat järkyttyneitä kun yrittivät kaupata irtaimistoa useammalle kirpputorille ja osto- ja myynti liikkeelle. Vain yksi suostui edes paikalle ja tarjosi koko irtaimistosta 200 euroa. Kaikki huonekalut olivat 80 luvulla ostettuja. Toivon, että he suostuisivat tähän tarjoukseen eivätkä ryhtyisi myymään tavaroita itse minkään lehti-ilmoituksen perusteella tai antaisi nettimyyntiä suvun nuoremman polven tehtäväksi! Yksitellen myytynä myynti kestää ikuisuuden, eikö huonekalaluista varmasti edes saa tuota summaa.
Mitenköhän ihmeessä?
Ihan tarkoituksella, "laiminlyötyjen" lasten kurjuuskertomuksilla värittäen, kokonaisia sukupolvia syyllistäen. Aivan kuten sinäkin.
Onko se niin, että asiasta ei voi keskustella ilman jotain ihmeen marttyyriasennetta?
Sinulla on sinun makusi sisutuksessa ja muuten - mutta se ei ole mennyt geeneissä eteenpäin. Se on sinun juttusi, muut arvostaa eri asioita. Et kai sinäkään ole arvostelemassa tai ajattele lastesi sisustusvalintoja, mitä se hyödyttäisi?
Ja en itse ainakaan syyllistä ketään. Olen vaan tajunnut sen, että omille vanhemmilleni arvostus oli aika lailla sidoksissa tavaraan. Itse olisin tosiaan kaivannut vaan sitä että joku olisi ottanut lapsen syliinsä ja kuunnellut joskus dissaamisen sijaan.
Ihme terapiaistunnoksi tämä meni, mutta en oikein osaa paremminkaan rautalankaa vääntää. Jos ihminen tahtoo että häntä arvostetaan, niin paras tehdä jotain arvostettavaa. Eikä voi olettaa, että esim lapset ostaa kaiken mitä sulla on tarjota. Hae sitä arvostusta omalta ikäpolveltasi, kyl ne sun lapsesi hyvin pärjää ilman jotain esi-isiltä perittyjä vinksahtaneita asenteitakin.
Edelleenkin (rautalangasta) sinua lainaten
"Miten ihmeessä tästä keskustelusta saatiin sukupolvien välinsen arvostuksen tappeluareena?"
siis Mitenköhän ihmeessä?
No tuo just.
Mä teen omat ratkaisuni, ja sinä teet oma ratkaisusi.
En pyydä sinua ottamaan mun huonekalujani, vanhoja jugurttipurkkejani tai keräämääni melkein ehjien 80-luvun sähköporakoneiden kokoelmaani haltuusi. Kerää sä puolestasi mitä vain, mutta älä oleta että ne minua oikeastaan kiinnostavat muuten kuin kohteliaisuudesta.
Enkä oleta että arvostaisit tekemiäni ratkaisuja. Siitä huolimatta aion jatkaa omalla linjallani, kaikki kunnia menneille sukupolville mutta siellä ei ole kaikkea tehty oikein, ei todellakaan. Oikeastaan ihan päin helevettiä, mutta ajattelin kehittää ihan uudenlaisia ongelmia ja toivon omien lasteni tekevän samoin. Vanha ei ole hyvää automaattisesti.
Menneet sukupolvet ovat tehneet asioita niillä mahdollisuuksilla ja sillä kasvatuksella mitä ovat omilta sodankäyneiltä tai muuten katkerilta vanhemmiltaan saaneet. Ei ole ollut tietoa paremmasta. Nyt noitakin asioita osaa suhteuttaa, ja tajuaa paremmin että se ei ole heidän vikansa. Osa ihmisistä toki lukkiutuu menneeseen, kaikki eivät vaan viisastu mutta se on oma asiansa. Ei vanha ole automaattisesti myöskään viisas.
Eikä tästä tarvitse sotaa tehdä, ei mua ainakaan huvita kinata makuasioista. Ajanhukkaa.
Edelleenkin jatkat samaa.
Miksi ihmettelit siis omaa toimintaasi???
Hei, olemme samaa mieltä. Tavaroiden arvostaminen on makuasia viime kädessä, ja kaikella ei vaan ole arvoa.
Tää koko keskusteluketjuhan lähti liikkeelle siitä, että jonkun vanhemmat kuvitteli omaisuutensa olevan jotenkin arvokas. Mutta tosiaan, uskon että kaikki tajuavat että yhden aarre voi olla toisen romu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä tästä keskustelusta saatiin sukupolvien välinsen arvostuksen tappeluareena? Mistään ei voi keskustella. Tämä ilmiö näyttää olevan yleinen iäkkäämpien ihmisten keskuudessa. Miksi siitä ei saisi keskustella? Tätini kuoli jokin aika sitten. Hän oli leski ja jälkeen jäi iso kaksiollinen huonekaluja. Hänen sisaruksensa olivat järkyttyneitä kun yrittivät kaupata irtaimistoa useammalle kirpputorille ja osto- ja myynti liikkeelle. Vain yksi suostui edes paikalle ja tarjosi koko irtaimistosta 200 euroa. Kaikki huonekalut olivat 80 luvulla ostettuja. Toivon, että he suostuisivat tähän tarjoukseen eivätkä ryhtyisi myymään tavaroita itse minkään lehti-ilmoituksen perusteella tai antaisi nettimyyntiä suvun nuoremman polven tehtäväksi! Yksitellen myytynä myynti kestää ikuisuuden, eikö huonekalaluista varmasti edes saa tuota summaa.
Mitenköhän ihmeessä?
Ihan tarkoituksella, "laiminlyötyjen" lasten kurjuuskertomuksilla värittäen, kokonaisia sukupolvia syyllistäen. Aivan kuten sinäkin.
Onko se niin, että asiasta ei voi keskustella ilman jotain ihmeen marttyyriasennetta?
Sinulla on sinun makusi sisutuksessa ja muuten - mutta se ei ole mennyt geeneissä eteenpäin. Se on sinun juttusi, muut arvostaa eri asioita. Et kai sinäkään ole arvostelemassa tai ajattele lastesi sisustusvalintoja, mitä se hyödyttäisi?
Ja en itse ainakaan syyllistä ketään. Olen vaan tajunnut sen, että omille vanhemmilleni arvostus oli aika lailla sidoksissa tavaraan. Itse olisin tosiaan kaivannut vaan sitä että joku olisi ottanut lapsen syliinsä ja kuunnellut joskus dissaamisen sijaan.
Ihme terapiaistunnoksi tämä meni, mutta en oikein osaa paremminkaan rautalankaa vääntää. Jos ihminen tahtoo että häntä arvostetaan, niin paras tehdä jotain arvostettavaa. Eikä voi olettaa, että esim lapset ostaa kaiken mitä sulla on tarjota. Hae sitä arvostusta omalta ikäpolveltasi, kyl ne sun lapsesi hyvin pärjää ilman jotain esi-isiltä perittyjä vinksahtaneita asenteitakin.
Edelleenkin (rautalangasta) sinua lainaten
"Miten ihmeessä tästä keskustelusta saatiin sukupolvien välinsen arvostuksen tappeluareena?"
siis Mitenköhän ihmeessä?
No tuo just.
Mä teen omat ratkaisuni, ja sinä teet oma ratkaisusi.
En pyydä sinua ottamaan mun huonekalujani, vanhoja jugurttipurkkejani tai keräämääni melkein ehjien 80-luvun sähköporakoneiden kokoelmaani haltuusi. Kerää sä puolestasi mitä vain, mutta älä oleta että ne minua oikeastaan kiinnostavat muuten kuin kohteliaisuudesta.
Enkä oleta että arvostaisit tekemiäni ratkaisuja. Siitä huolimatta aion jatkaa omalla linjallani, kaikki kunnia menneille sukupolville mutta siellä ei ole kaikkea tehty oikein, ei todellakaan. Oikeastaan ihan päin helevettiä, mutta ajattelin kehittää ihan uudenlaisia ongelmia ja toivon omien lasteni tekevän samoin. Vanha ei ole hyvää automaattisesti.
Menneet sukupolvet ovat tehneet asioita niillä mahdollisuuksilla ja sillä kasvatuksella mitä ovat omilta sodankäyneiltä tai muuten katkerilta vanhemmiltaan saaneet. Ei ole ollut tietoa paremmasta. Nyt noitakin asioita osaa suhteuttaa, ja tajuaa paremmin että se ei ole heidän vikansa. Osa ihmisistä toki lukkiutuu menneeseen, kaikki eivät vaan viisastu mutta se on oma asiansa. Ei vanha ole automaattisesti myöskään viisas.
Eikä tästä tarvitse sotaa tehdä, ei mua ainakaan huvita kinata makuasioista. Ajanhukkaa.
Ja se vielä, että osa sitten vielä on kovin puolustuskannalla kun asioista puhutaan. Ikävää jos tajuaa seitsemänkymppisenä ettei olekaan oikeasti omannut mitään varsinaisia arvoja, ja elämä on mennyt jonkin roinan arvostamisessa. Että ei ole oikein tajunnut mitä ihmisenä voisi tehdä.
Niin katkeroituuhan siinä väkisin jos huomaa jahdanneensa vääriä asioita, jotenkin aavistaa sen mutta ei uskalla itselleen sitä myöntää.
En usko että asioilla on yleistä mielenkiintoa, mutta itse olen koittanut omia vanhempiani tajuta. Ensin se oli vaan irtiottoa ja ärsyyntymistä kun kotoa läksin. Nyt ruuhkavuosien jäätyä taakse, kun koittaa vielä olla jonkinlainen isä aikuistuville lapsilleen näitä on tullut mietittyä taas enemmän. Ehkä noi sittenkin haluaa tulla itse vanhainkotiin katsomaan. Tai ainakin soittavat.
Kuulostat itse aika katkeralta. Jospa antaisit vaan ihmisten elää omaa elämäänsä, ja eläisit itse omaasi.
Hassua, niinhän mä annankin. Osaan asettaa vanhojen ihmisten käytöksen omaan aikaansa ja paikkaansa, ei se ole ihan aina heidän oma vikansa että ajattelevat kuten ajattelevat.
Aika moni vaan tuntuu ottavan nokkiinsa kun vihjaa siitä että heidän irtaimistonsa ei välttis ole mitään arvotavaraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se ihan hyvä ravistella, että hei omistat roskaa, jätät jälkeesi jätettä. Ja jos sitä perintöä ei ole tietentahtoen suunniteltu kiusaksi, niin kaikki tekisi palveluksen jos muuttaisi kaiken omaisuutensa käteiseksi tai osakkeiksi ja muuttaisi vuokralle viimeisiksi vuosiksi. Itseäni ei ainakaan lainkaan kiinnosta käydä sitä rojukasaa ja omistusten sillisalaattia läpi mikä on odottamassa ja on jogurttipurkki ja metsäpalsta siellä täällä säästetty lapsille "iloksi".
Siis mitäköhän nyt taas???
Että ihan pitäisi kaikki omaisuuskin ymmärtää realisoida käteiseksi tai ainakin osakkeiksi? Missä vaiheessa? Hetikö sitten kun lääkäri kertoo, että se on rouvalla syöpä nyt?
Voisitko nyt ihan oikeesti ottaa sen pääsi sieltä ahteristasi ja tajuta, että sinä et ole se aurinko, minkä ympäri vanhempiesi koko elämä kiertää?
Voi nyyh, mutsi ei edes ymmärtänyt pitää viimeisinä vuosinaan kirpparipöytää missä olis nämä kaikki jugurttipurkit myynyt??
Avaa tätä asiaa hieman, kiitos.
Sä säästät jugurttipurkkeja - mihin? Jos et niitä itse käytä kaikkia, niin kuka ne vie puolestasi roskiin sitten joskus? Jos tarvitset niitä varalle, niin sitten ok, senkun säästät.
Mutta älä oleta että kaikki sun jäämistösi olisi kellekään muulle tarpeellista.
Huomaatko, kommentoin edellistä kirjoittajaa joka valitti, ettei vahat voi realisoida omaisuuttaan ajoissa ja jättää vain osakkeita tms.
Mut sinällään, mun äiti pitää itsellään ne tavarat mitkä haluaa, ja se nyt vaan on sitten kurja juttu kaiken kurjuuden päälle, että mä ne sitten aikanaan saan jonnekin hävittää.
Uskon että siinä kohtaa ne (mahdolliset) jugurttipurkit on aika paljon helpompi poistokohde kuin esim hänen + suvussa kulkeneet käsityöt.
Miten monta sukupolvea mennään ennenkuin joku noita muinaisia kapioita ei enää jaksa ja pystyy ne kylmän tyynesti hävittämään 🤷
Mun esikoisen synnyttyä anoppi raahasi meille suurena aarteena joskus sodan aikana syntyneen appivainaan lakanakankaasta tehdyn myssyn. Oli jo hyvin hauras, pari kuvaa otettiin vauvasta myssy päässä. Anoppi haukkui mut kun en kunnioita appeani, jota en ole edes tavannut, kun se puolilaho myssy ei tullut käyttöön.
Samoin meille tuotiin ikivanhoja lakanoita. Ovat kieltämättä parempaa laatua kuin nykyiset lakanat, mutta ihan väärän kokoisia meidän sänkyyn. Ja taas en kunnioittanut, kun en niitä lakanoita sänkyyn laittanut. Kumma kyllä ne ei anopillekaan kelvanneet käyttöön, mutta mulle oli laitettu kunnioituksen nimissä velvollisuus petata ne 20 cm liian lyhyet lakanat sänkyyni.
Anoppi on tyrkyttänyt meille mattoja, verhoja ja kaikkea mahdollista sohvista lähtien, ja aina saa samat kunnioituksen puute -puheet kuulla kun ei oteta tavaraa vastaan. Ei tajua anoppi yhtään, ettei mun ja poikansa koti ole hänen romuntäytteisen kotinsa jatke, jossa voi "sisustaa" mielensä mukaan.
Ja oi voi kun se kämppä pitää joskus tyhjätä. No, onneksi tuo on mieheni, ei mun ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhuksien ikäpolven kämpät on tosissaan ankeita. Kaikki remontit, joita on hyvin haluttomasti, mutta pakon vuoksi tehty, on tehty halvimmilla mahdollisilla materiaaleilla ja se näkyy. Mielellään papat vielä säästövimmassaan itse niitä laitelleet, huonosti. Ne asunnot tarvitsevat mittavat remontit heidän jälkeensä. Tuo on sentään Vantaalla, mutta samaa ajattelua on ties missä Jämsissä, joissa uudetkaan asunnot eivät mene kaupaksi.
Mä luulen että noilla ikäpolvilla ei ole velkaakaan niskassa kuten 20-40 vuotiailla, joilla pitää olla kaikki tässä ja nyt ja heti ja parasta laatua, oli rahaa tai ei.
Olisikin "parasta laatua" mutta kun sitä ei sieltä Ikeasta saa...
Ja sitten uusitaan koko kalusto 5v välein kun bloggaajat saa uskomaan että nyt pitää kaiken olla xxx-tyylistä.
Ja sitten syyllistetään sitä edellistä sukupolvea maapallon kaikkien luonnonvarojen haaskaamisesta 🙄
Millä rahalla kuvittelet parikymppisten ostavan "parasta laatua"? Ei ne pilalle istutut 40 vuotta vanhat vakosamettisohvat enää kenellekään kelpaa ja hyvä niin. Vai pitäisikö 20 neliön opiskelijakämppään saada mahdutetuksi isovanhempien 90-luvun tekonahkainen sohvakalusto? Jos ne vanhemmat ja isovanhemmat ovat ostaneet mahdollisimman halvat huonekalut, ei ne laaduksi muutu missään vaiheessa. Suututtaa itsekkäät ihmiset, jotka vaativat nuoria ottamaan kaatopaikalle kuuluvat romut riesakseen, kun itse eivät halua maksaa kaatopaikkamaksuja.
En nyt ihan tätäkään vuodatusta ymmärrä.
Pitäisikö vanhempien kuljettaa kaikki huonekalunsa ja tavaransa itse kaatopaikalle ennen kuolemaansa?
Missä he sitten istuvat ja mistä syövät sen jäljellä olevan ajan kun ei se kuolema tule etukäteen määrättynä päivänä.
Yleensä vanhemmilla on edes hiukan myös säästöjä , jotka voi käyttää vaikka siihen että tyhjennyttää asunnon jollain firmalla, jolle maksaa.
Niin ei tarvi itse tehdä mitään.
Tai lahjoittaa koko irtaimiston sillä palkalla että saaja vie ihan kaikki
Kyllä näitä löytyy.
Kas kun he jo nyt ovat halunneet luopua joistain huonekaluista. Viimeksi meille tarjottiin 70-luvulta peräisin olevia rahkamattoja (?). Muistan ne pölyä keräävät matot lapsuudesta. Itse satuin mainitsemaan, että kun tämä korona hellittää, ostan keittiöön uuden maton. Yksi lipastokin olisi pitänyt meille mahduttaa.
Ja sinähän rupesit puhumaan aiheesta "parasta laatua", jota nuoret ostaa Ikeasta. Ei parikymppisillä ole varaa hankkia ekaksi Artekia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä tästä keskustelusta saatiin sukupolvien välinsen arvostuksen tappeluareena? Mistään ei voi keskustella. Tämä ilmiö näyttää olevan yleinen iäkkäämpien ihmisten keskuudessa. Miksi siitä ei saisi keskustella? Tätini kuoli jokin aika sitten. Hän oli leski ja jälkeen jäi iso kaksiollinen huonekaluja. Hänen sisaruksensa olivat järkyttyneitä kun yrittivät kaupata irtaimistoa useammalle kirpputorille ja osto- ja myynti liikkeelle. Vain yksi suostui edes paikalle ja tarjosi koko irtaimistosta 200 euroa. Kaikki huonekalut olivat 80 luvulla ostettuja. Toivon, että he suostuisivat tähän tarjoukseen eivätkä ryhtyisi myymään tavaroita itse minkään lehti-ilmoituksen perusteella tai antaisi nettimyyntiä suvun nuoremman polven tehtäväksi! Yksitellen myytynä myynti kestää ikuisuuden, eikö huonekalaluista varmasti edes saa tuota summaa.
Mitenköhän ihmeessä?
Ihan tarkoituksella, "laiminlyötyjen" lasten kurjuuskertomuksilla värittäen, kokonaisia sukupolvia syyllistäen. Aivan kuten sinäkin.
Onko se niin, että asiasta ei voi keskustella ilman jotain ihmeen marttyyriasennetta?
Sinulla on sinun makusi sisutuksessa ja muuten - mutta se ei ole mennyt geeneissä eteenpäin. Se on sinun juttusi, muut arvostaa eri asioita. Et kai sinäkään ole arvostelemassa tai ajattele lastesi sisustusvalintoja, mitä se hyödyttäisi?
Ja en itse ainakaan syyllistä ketään. Olen vaan tajunnut sen, että omille vanhemmilleni arvostus oli aika lailla sidoksissa tavaraan. Itse olisin tosiaan kaivannut vaan sitä että joku olisi ottanut lapsen syliinsä ja kuunnellut joskus dissaamisen sijaan.
Ihme terapiaistunnoksi tämä meni, mutta en oikein osaa paremminkaan rautalankaa vääntää. Jos ihminen tahtoo että häntä arvostetaan, niin paras tehdä jotain arvostettavaa. Eikä voi olettaa, että esim lapset ostaa kaiken mitä sulla on tarjota. Hae sitä arvostusta omalta ikäpolveltasi, kyl ne sun lapsesi hyvin pärjää ilman jotain esi-isiltä perittyjä vinksahtaneita asenteitakin.
Edelleenkin (rautalangasta) sinua lainaten
"Miten ihmeessä tästä keskustelusta saatiin sukupolvien välinsen arvostuksen tappeluareena?"
siis Mitenköhän ihmeessä?
No tuo just.
Mä teen omat ratkaisuni, ja sinä teet oma ratkaisusi.
En pyydä sinua ottamaan mun huonekalujani, vanhoja jugurttipurkkejani tai keräämääni melkein ehjien 80-luvun sähköporakoneiden kokoelmaani haltuusi. Kerää sä puolestasi mitä vain, mutta älä oleta että ne minua oikeastaan kiinnostavat muuten kuin kohteliaisuudesta.
Enkä oleta että arvostaisit tekemiäni ratkaisuja. Siitä huolimatta aion jatkaa omalla linjallani, kaikki kunnia menneille sukupolville mutta siellä ei ole kaikkea tehty oikein, ei todellakaan. Oikeastaan ihan päin helevettiä, mutta ajattelin kehittää ihan uudenlaisia ongelmia ja toivon omien lasteni tekevän samoin. Vanha ei ole hyvää automaattisesti.
Menneet sukupolvet ovat tehneet asioita niillä mahdollisuuksilla ja sillä kasvatuksella mitä ovat omilta sodankäyneiltä tai muuten katkerilta vanhemmiltaan saaneet. Ei ole ollut tietoa paremmasta. Nyt noitakin asioita osaa suhteuttaa, ja tajuaa paremmin että se ei ole heidän vikansa. Osa ihmisistä toki lukkiutuu menneeseen, kaikki eivät vaan viisastu mutta se on oma asiansa. Ei vanha ole automaattisesti myöskään viisas.
Eikä tästä tarvitse sotaa tehdä, ei mua ainakaan huvita kinata makuasioista. Ajanhukkaa.
Ja se vielä, että osa sitten vielä on kovin puolustuskannalla kun asioista puhutaan. Ikävää jos tajuaa seitsemänkymppisenä ettei olekaan oikeasti omannut mitään varsinaisia arvoja, ja elämä on mennyt jonkin roinan arvostamisessa. Että ei ole oikein tajunnut mitä ihmisenä voisi tehdä.
Niin katkeroituuhan siinä väkisin jos huomaa jahdanneensa vääriä asioita, jotenkin aavistaa sen mutta ei uskalla itselleen sitä myöntää.
En usko että asioilla on yleistä mielenkiintoa, mutta itse olen koittanut omia vanhempiani tajuta. Ensin se oli vaan irtiottoa ja ärsyyntymistä kun kotoa läksin. Nyt ruuhkavuosien jäätyä taakse, kun koittaa vielä olla jonkinlainen isä aikuistuville lapsilleen näitä on tullut mietittyä taas enemmän. Ehkä noi sittenkin haluaa tulla itse vanhainkotiin katsomaan. Tai ainakin soittavat.
Kuulostat itse aika katkeralta. Jospa antaisit vaan ihmisten elää omaa elämäänsä, ja eläisit itse omaasi.
Hassua, niinhän mä annankin. Osaan asettaa vanhojen ihmisten käytöksen omaan aikaansa ja paikkaansa, ei se ole ihan aina heidän oma vikansa että ajattelevat kuten ajattelevat.
Aika moni vaan tuntuu ottavan nokkiinsa kun vihjaa siitä että heidän irtaimistonsa ei välttis ole mitään arvotavaraa.
Mutta sinä vaan tykkäisit siitä, että sinun omaisuuttasi arvosteltaisiin? Ovatko he pyytäneet sinulta arviota omaisuudestaan, vai miksi sinä vihjailet ikäviä? Mitä hyvää tuollaisen vihjailun arvelet tuovan?
en minä, mut nuo muut kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä tästä keskustelusta saatiin sukupolvien välinsen arvostuksen tappeluareena? Mistään ei voi keskustella. Tämä ilmiö näyttää olevan yleinen iäkkäämpien ihmisten keskuudessa. Miksi siitä ei saisi keskustella? Tätini kuoli jokin aika sitten. Hän oli leski ja jälkeen jäi iso kaksiollinen huonekaluja. Hänen sisaruksensa olivat järkyttyneitä kun yrittivät kaupata irtaimistoa useammalle kirpputorille ja osto- ja myynti liikkeelle. Vain yksi suostui edes paikalle ja tarjosi koko irtaimistosta 200 euroa. Kaikki huonekalut olivat 80 luvulla ostettuja. Toivon, että he suostuisivat tähän tarjoukseen eivätkä ryhtyisi myymään tavaroita itse minkään lehti-ilmoituksen perusteella tai antaisi nettimyyntiä suvun nuoremman polven tehtäväksi! Yksitellen myytynä myynti kestää ikuisuuden, eikö huonekalaluista varmasti edes saa tuota summaa.
Mitenköhän ihmeessä?
Ihan tarkoituksella, "laiminlyötyjen" lasten kurjuuskertomuksilla värittäen, kokonaisia sukupolvia syyllistäen. Aivan kuten sinäkin.
Onko se niin, että asiasta ei voi keskustella ilman jotain ihmeen marttyyriasennetta?
Sinulla on sinun makusi sisutuksessa ja muuten - mutta se ei ole mennyt geeneissä eteenpäin. Se on sinun juttusi, muut arvostaa eri asioita. Et kai sinäkään ole arvostelemassa tai ajattele lastesi sisustusvalintoja, mitä se hyödyttäisi?
Ja en itse ainakaan syyllistä ketään. Olen vaan tajunnut sen, että omille vanhemmilleni arvostus oli aika lailla sidoksissa tavaraan. Itse olisin tosiaan kaivannut vaan sitä että joku olisi ottanut lapsen syliinsä ja kuunnellut joskus dissaamisen sijaan.
Ihme terapiaistunnoksi tämä meni, mutta en oikein osaa paremminkaan rautalankaa vääntää. Jos ihminen tahtoo että häntä arvostetaan, niin paras tehdä jotain arvostettavaa. Eikä voi olettaa, että esim lapset ostaa kaiken mitä sulla on tarjota. Hae sitä arvostusta omalta ikäpolveltasi, kyl ne sun lapsesi hyvin pärjää ilman jotain esi-isiltä perittyjä vinksahtaneita asenteitakin.
Edelleenkin (rautalangasta) sinua lainaten
"Miten ihmeessä tästä keskustelusta saatiin sukupolvien välinsen arvostuksen tappeluareena?"
siis Mitenköhän ihmeessä?
No tuo just.
Mä teen omat ratkaisuni, ja sinä teet oma ratkaisusi.
En pyydä sinua ottamaan mun huonekalujani, vanhoja jugurttipurkkejani tai keräämääni melkein ehjien 80-luvun sähköporakoneiden kokoelmaani haltuusi. Kerää sä puolestasi mitä vain, mutta älä oleta että ne minua oikeastaan kiinnostavat muuten kuin kohteliaisuudesta.
Enkä oleta että arvostaisit tekemiäni ratkaisuja. Siitä huolimatta aion jatkaa omalla linjallani, kaikki kunnia menneille sukupolville mutta siellä ei ole kaikkea tehty oikein, ei todellakaan. Oikeastaan ihan päin helevettiä, mutta ajattelin kehittää ihan uudenlaisia ongelmia ja toivon omien lasteni tekevän samoin. Vanha ei ole hyvää automaattisesti.
Menneet sukupolvet ovat tehneet asioita niillä mahdollisuuksilla ja sillä kasvatuksella mitä ovat omilta sodankäyneiltä tai muuten katkerilta vanhemmiltaan saaneet. Ei ole ollut tietoa paremmasta. Nyt noitakin asioita osaa suhteuttaa, ja tajuaa paremmin että se ei ole heidän vikansa. Osa ihmisistä toki lukkiutuu menneeseen, kaikki eivät vaan viisastu mutta se on oma asiansa. Ei vanha ole automaattisesti myöskään viisas.
Eikä tästä tarvitse sotaa tehdä, ei mua ainakaan huvita kinata makuasioista. Ajanhukkaa.
Ja se vielä, että osa sitten vielä on kovin puolustuskannalla kun asioista puhutaan. Ikävää jos tajuaa seitsemänkymppisenä ettei olekaan oikeasti omannut mitään varsinaisia arvoja, ja elämä on mennyt jonkin roinan arvostamisessa. Että ei ole oikein tajunnut mitä ihmisenä voisi tehdä.
Niin katkeroituuhan siinä väkisin jos huomaa jahdanneensa vääriä asioita, jotenkin aavistaa sen mutta ei uskalla itselleen sitä myöntää.
En usko että asioilla on yleistä mielenkiintoa, mutta itse olen koittanut omia vanhempiani tajuta. Ensin se oli vaan irtiottoa ja ärsyyntymistä kun kotoa läksin. Nyt ruuhkavuosien jäätyä taakse, kun koittaa vielä olla jonkinlainen isä aikuistuville lapsilleen näitä on tullut mietittyä taas enemmän. Ehkä noi sittenkin haluaa tulla itse vanhainkotiin katsomaan. Tai ainakin soittavat.
Miten ihmeessä tästä keskustelusta saatiin sukupolvien välinsen arvostuksen tappeluareena?
Vaikee sanoa. Varmaan siinä kohdassa kun ne vanhemmat sukupolvet alkoi vaatimaan että heidän tavaroitaan automaattisesti arvostettaisiin?
Mut eihän se niin mene sinunkaan mielestäsi? Jos ihmisiä ja sukupolvia arvostetaan, niin niiden olisi pitänyt tehdä jotain arvostettavaa, tietenkin. Ei haluta kinata selvistä asioista.
Ja sukupolvet nyt ei tietenkään tee asioita samalla tavalla, maailma muuttuu ja kehittyy, eiks?
On sellaisia vanhempia jotka on aidosti rakastaneet ja tukeneet jälkikasvuaan, antaneet heidän elää omalla tavallaan ja sen hyväksyneet. Ei tarvitse kinata, ihan huippua!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhuksien ikäpolven kämpät on tosissaan ankeita. Kaikki remontit, joita on hyvin haluttomasti, mutta pakon vuoksi tehty, on tehty halvimmilla mahdollisilla materiaaleilla ja se näkyy. Mielellään papat vielä säästövimmassaan itse niitä laitelleet, huonosti. Ne asunnot tarvitsevat mittavat remontit heidän jälkeensä. Tuo on sentään Vantaalla, mutta samaa ajattelua on ties missä Jämsissä, joissa uudetkaan asunnot eivät mene kaupaksi.
Mä luulen että noilla ikäpolvilla ei ole velkaakaan niskassa kuten 20-40 vuotiailla, joilla pitää olla kaikki tässä ja nyt ja heti ja parasta laatua, oli rahaa tai ei.
Olisikin "parasta laatua" mutta kun sitä ei sieltä Ikeasta saa...
Ja sitten uusitaan koko kalusto 5v välein kun bloggaajat saa uskomaan että nyt pitää kaiken olla xxx-tyylistä.
Ja sitten syyllistetään sitä edellistä sukupolvea maapallon kaikkien luonnonvarojen haaskaamisesta 🙄
Millä rahalla kuvittelet parikymppisten ostavan "parasta laatua"? Ei ne pilalle istutut 40 vuotta vanhat vakosamettisohvat enää kenellekään kelpaa ja hyvä niin. Vai pitäisikö 20 neliön opiskelijakämppään saada mahdutetuksi isovanhempien 90-luvun tekonahkainen sohvakalusto? Jos ne vanhemmat ja isovanhemmat ovat ostaneet mahdollisimman halvat huonekalut, ei ne laaduksi muutu missään vaiheessa. Suututtaa itsekkäät ihmiset, jotka vaativat nuoria ottamaan kaatopaikalle kuuluvat romut riesakseen, kun itse eivät halua maksaa kaatopaikkamaksuja.
En nyt ihan tätäkään vuodatusta ymmärrä.
Pitäisikö vanhempien kuljettaa kaikki huonekalunsa ja tavaransa itse kaatopaikalle ennen kuolemaansa?
Missä he sitten istuvat ja mistä syövät sen jäljellä olevan ajan kun ei se kuolema tule etukäteen määrättynä päivänä.
Yleensä vanhemmilla on edes hiukan myös säästöjä , jotka voi käyttää vaikka siihen että tyhjennyttää asunnon jollain firmalla, jolle maksaa.
Niin ei tarvi itse tehdä mitään.
Tai lahjoittaa koko irtaimiston sillä palkalla että saaja vie ihan kaikki
Kyllä näitä löytyy.Kas kun he jo nyt ovat halunneet luopua joistain huonekaluista. Viimeksi meille tarjottiin 70-luvulta peräisin olevia rahkamattoja (?). Muistan ne pölyä keräävät matot lapsuudesta. Itse satuin mainitsemaan, että kun tämä korona hellittää, ostan keittiöön uuden maton. Yksi lipastokin olisi pitänyt meille mahduttaa.
Ja sinähän rupesit puhumaan aiheesta "parasta laatua", jota nuoret ostaa Ikeasta. Ei parikymppisillä ole varaa hankkia ekaksi Artekia.
Etkä osannut sanoa "ei kiitos, emme tarvitse"?
Kun ollan nyky aikuisia ja lähenelään keski ikää.Ei arvosteta mennyt aika,kun ei koetu köyhys,nälkä ymm. Vanhemat kun 65- 90 vuotiaita,joilla on ollut mahdolisuus parempaan elintasoon.On myös arapia astiastot.Italan lasit ja myrna astiastot. Heidän arteet. Itselläni ei. Kaikki on made in kiina.Ikean lusikat ja haarukat.Ei ole aarnion lamppuja,ei kristalli krunua katossa.Saatika nahkasofaa,aitoine matoinen lattiassa.Korutkaan ei loista kaulassa,saatika sormissa.Joten perikunalle ei jää mitään kun kuolen.Ei rahaa,ei velkaakan!Sen he tietävätkin ja sen: aikuisten lasten ei ole pakko vanhempia haudata,ei tehdä perunkirjotusta kun eivät asu vanhempien kanssa.Yhteiskunta on sitä varten! Tuhkani mereen vaan,en kuulu kirkoon,joten siunaus jää väliin.Uskon jumalaan ja siihen olen siunattu monessa. Danny-piisi oli hyvä sanat kuolemasta.Siis se euroviisu piisi jonka teki ja ymäretävää ei pärjänyt.Kanataisi joskus kuitenkin vanhempiin edes tutustua ,heidän historiaan ja kuunella.Ymmärtäisi miksi käppä krääsä täys teidän mielestä. Mutta nyky aika ei ole kykyä olla läsnä ja edes kuunella.Luulee johtuu diki maailma.Kun siellä kontakti.Onkin vaikea kohdata oikea ihminen ja oikeasti kunnella.Laitta se älypuhelin äänetkömäksi ja takin taskuun,pois silmistä.Yritää puhua ihmiselle oieasti,vaikei saakaan peukutus merkiä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä tästä keskustelusta saatiin sukupolvien välinsen arvostuksen tappeluareena? Mistään ei voi keskustella. Tämä ilmiö näyttää olevan yleinen iäkkäämpien ihmisten keskuudessa. Miksi siitä ei saisi keskustella? Tätini kuoli jokin aika sitten. Hän oli leski ja jälkeen jäi iso kaksiollinen huonekaluja. Hänen sisaruksensa olivat järkyttyneitä kun yrittivät kaupata irtaimistoa useammalle kirpputorille ja osto- ja myynti liikkeelle. Vain yksi suostui edes paikalle ja tarjosi koko irtaimistosta 200 euroa. Kaikki huonekalut olivat 80 luvulla ostettuja. Toivon, että he suostuisivat tähän tarjoukseen eivätkä ryhtyisi myymään tavaroita itse minkään lehti-ilmoituksen perusteella tai antaisi nettimyyntiä suvun nuoremman polven tehtäväksi! Yksitellen myytynä myynti kestää ikuisuuden, eikö huonekalaluista varmasti edes saa tuota summaa.
Mitenköhän ihmeessä?
Ihan tarkoituksella, "laiminlyötyjen" lasten kurjuuskertomuksilla värittäen, kokonaisia sukupolvia syyllistäen. Aivan kuten sinäkin.
Onko se niin, että asiasta ei voi keskustella ilman jotain ihmeen marttyyriasennetta?
Sinulla on sinun makusi sisutuksessa ja muuten - mutta se ei ole mennyt geeneissä eteenpäin. Se on sinun juttusi, muut arvostaa eri asioita. Et kai sinäkään ole arvostelemassa tai ajattele lastesi sisustusvalintoja, mitä se hyödyttäisi?
Ja en itse ainakaan syyllistä ketään. Olen vaan tajunnut sen, että omille vanhemmilleni arvostus oli aika lailla sidoksissa tavaraan. Itse olisin tosiaan kaivannut vaan sitä että joku olisi ottanut lapsen syliinsä ja kuunnellut joskus dissaamisen sijaan.
Ihme terapiaistunnoksi tämä meni, mutta en oikein osaa paremminkaan rautalankaa vääntää. Jos ihminen tahtoo että häntä arvostetaan, niin paras tehdä jotain arvostettavaa. Eikä voi olettaa, että esim lapset ostaa kaiken mitä sulla on tarjota. Hae sitä arvostusta omalta ikäpolveltasi, kyl ne sun lapsesi hyvin pärjää ilman jotain esi-isiltä perittyjä vinksahtaneita asenteitakin.
Edelleenkin (rautalangasta) sinua lainaten
"Miten ihmeessä tästä keskustelusta saatiin sukupolvien välinsen arvostuksen tappeluareena?"
siis Mitenköhän ihmeessä?
No tuo just.
Mä teen omat ratkaisuni, ja sinä teet oma ratkaisusi.
En pyydä sinua ottamaan mun huonekalujani, vanhoja jugurttipurkkejani tai keräämääni melkein ehjien 80-luvun sähköporakoneiden kokoelmaani haltuusi. Kerää sä puolestasi mitä vain, mutta älä oleta että ne minua oikeastaan kiinnostavat muuten kuin kohteliaisuudesta.
Enkä oleta että arvostaisit tekemiäni ratkaisuja. Siitä huolimatta aion jatkaa omalla linjallani, kaikki kunnia menneille sukupolville mutta siellä ei ole kaikkea tehty oikein, ei todellakaan. Oikeastaan ihan päin helevettiä, mutta ajattelin kehittää ihan uudenlaisia ongelmia ja toivon omien lasteni tekevän samoin. Vanha ei ole hyvää automaattisesti.
Menneet sukupolvet ovat tehneet asioita niillä mahdollisuuksilla ja sillä kasvatuksella mitä ovat omilta sodankäyneiltä tai muuten katkerilta vanhemmiltaan saaneet. Ei ole ollut tietoa paremmasta. Nyt noitakin asioita osaa suhteuttaa, ja tajuaa paremmin että se ei ole heidän vikansa. Osa ihmisistä toki lukkiutuu menneeseen, kaikki eivät vaan viisastu mutta se on oma asiansa. Ei vanha ole automaattisesti myöskään viisas.
Eikä tästä tarvitse sotaa tehdä, ei mua ainakaan huvita kinata makuasioista. Ajanhukkaa.
Ja se vielä, että osa sitten vielä on kovin puolustuskannalla kun asioista puhutaan. Ikävää jos tajuaa seitsemänkymppisenä ettei olekaan oikeasti omannut mitään varsinaisia arvoja, ja elämä on mennyt jonkin roinan arvostamisessa. Että ei ole oikein tajunnut mitä ihmisenä voisi tehdä.
Niin katkeroituuhan siinä väkisin jos huomaa jahdanneensa vääriä asioita, jotenkin aavistaa sen mutta ei uskalla itselleen sitä myöntää.
En usko että asioilla on yleistä mielenkiintoa, mutta itse olen koittanut omia vanhempiani tajuta. Ensin se oli vaan irtiottoa ja ärsyyntymistä kun kotoa läksin. Nyt ruuhkavuosien jäätyä taakse, kun koittaa vielä olla jonkinlainen isä aikuistuville lapsilleen näitä on tullut mietittyä taas enemmän. Ehkä noi sittenkin haluaa tulla itse vanhainkotiin katsomaan. Tai ainakin soittavat.
Kuulostat itse aika katkeralta. Jospa antaisit vaan ihmisten elää omaa elämäänsä, ja eläisit itse omaasi.
Hassua, niinhän mä annankin. Osaan asettaa vanhojen ihmisten käytöksen omaan aikaansa ja paikkaansa, ei se ole ihan aina heidän oma vikansa että ajattelevat kuten ajattelevat.
Aika moni vaan tuntuu ottavan nokkiinsa kun vihjaa siitä että heidän irtaimistonsa ei välttis ole mitään arvotavaraa.
Mutta sinä vaan tykkäisit siitä, että sinun omaisuuttasi arvosteltaisiin? Ovatko he pyytäneet sinulta arviota omaisuudestaan, vai miksi sinä vihjailet ikäviä? Mitä hyvää tuollaisen vihjailun arvelet tuovan?
Luetaankohan me samoja sanoja näytöltä?
Missä kohtaa halusin omaa omaisuuttani arvosteltavan? Miten sä sen oikein tuosta poimit?
Ja kyllä, vanhempani ovat pyytäneet arviota yksittäisistä huonekaluistaan kun ovat niitä olleet minulle lahjoittamassa. Sanoin että en ota vastaan, kiitos. Mulla on ihan eri tyyli ja laatuvaatimukset. Ja sitten suutahtivat kun se "ihan hyvä matto" ei kelvannutkaan, vaikka oli ollut vintillä kahdeksan vuotta jo odottamassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhuksien ikäpolven kämpät on tosissaan ankeita. Kaikki remontit, joita on hyvin haluttomasti, mutta pakon vuoksi tehty, on tehty halvimmilla mahdollisilla materiaaleilla ja se näkyy. Mielellään papat vielä säästövimmassaan itse niitä laitelleet, huonosti. Ne asunnot tarvitsevat mittavat remontit heidän jälkeensä. Tuo on sentään Vantaalla, mutta samaa ajattelua on ties missä Jämsissä, joissa uudetkaan asunnot eivät mene kaupaksi.
Mä luulen että noilla ikäpolvilla ei ole velkaakaan niskassa kuten 20-40 vuotiailla, joilla pitää olla kaikki tässä ja nyt ja heti ja parasta laatua, oli rahaa tai ei.
Olisikin "parasta laatua" mutta kun sitä ei sieltä Ikeasta saa...
Ja sitten uusitaan koko kalusto 5v välein kun bloggaajat saa uskomaan että nyt pitää kaiken olla xxx-tyylistä.
Ja sitten syyllistetään sitä edellistä sukupolvea maapallon kaikkien luonnonvarojen haaskaamisesta 🙄
Millä rahalla kuvittelet parikymppisten ostavan "parasta laatua"? Ei ne pilalle istutut 40 vuotta vanhat vakosamettisohvat enää kenellekään kelpaa ja hyvä niin. Vai pitäisikö 20 neliön opiskelijakämppään saada mahdutetuksi isovanhempien 90-luvun tekonahkainen sohvakalusto? Jos ne vanhemmat ja isovanhemmat ovat ostaneet mahdollisimman halvat huonekalut, ei ne laaduksi muutu missään vaiheessa. Suututtaa itsekkäät ihmiset, jotka vaativat nuoria ottamaan kaatopaikalle kuuluvat romut riesakseen, kun itse eivät halua maksaa kaatopaikkamaksuja.
En nyt ihan tätäkään vuodatusta ymmärrä.
Pitäisikö vanhempien kuljettaa kaikki huonekalunsa ja tavaransa itse kaatopaikalle ennen kuolemaansa?
Missä he sitten istuvat ja mistä syövät sen jäljellä olevan ajan kun ei se kuolema tule etukäteen määrättynä päivänä.
Yleensä vanhemmilla on edes hiukan myös säästöjä , jotka voi käyttää vaikka siihen että tyhjennyttää asunnon jollain firmalla, jolle maksaa.
Niin ei tarvi itse tehdä mitään.
Tai lahjoittaa koko irtaimiston sillä palkalla että saaja vie ihan kaikki
Kyllä näitä löytyy.Kas kun he jo nyt ovat halunneet luopua joistain huonekaluista. Viimeksi meille tarjottiin 70-luvulta peräisin olevia rahkamattoja (?). Muistan ne pölyä keräävät matot lapsuudesta. Itse satuin mainitsemaan, että kun tämä korona hellittää, ostan keittiöön uuden maton. Yksi lipastokin olisi pitänyt meille mahduttaa.
Ja sinähän rupesit puhumaan aiheesta "parasta laatua", jota nuoret ostaa Ikeasta. Ei parikymppisillä ole varaa hankkia ekaksi Artekia.
Etkä osannut sanoa "ei kiitos, emme tarvitse"?
Ainakaan oma äitini ei tuollaista uskonut ensimmäisten viiden aikana kotoa muutettuani. Koko ajan oli jotain stanan rättiä tai pöytäliinaa tarjolla. Sai sanoa aika kovasti että "ÄLÄ TUO TÄNNE YHTÄÄN MITÄÄN KOSKAAN. PISTE. " Se tavaran roudaus kiihtyi uudestaan siinä vaiheessa kun vaimo oli raskaana, kai se aatteli että nyt voi iskeä.
Alue: Aihe vapaa
1. Miksi tilasimme? Tai siis minä en koe että edes voisin 'ryhtyä' noihin tavaroihin. Mieheni on ne vanhemmiltaan perinyt ja valinnut säästää.
2.Nykyään 'roskalava' on laiton. Kaikki tulee lajitella.
3. Tiedän kyllä, että voisi antaa ne vaikka johonkin huutokauppaan, mutta KTS kohta1.
Lopputulema: mieheni on niitä säilönyt nyt 10+ vuotta ja hänellä on siihen oikeus. Lapsemme tulevat ne väistämättä perimään. No voivoi vaan heille. Kaikki ei siis ole silkkaa käteistä ja osakkeita 🤷