Naurattaa, kun 7-kymppiset vanhempani kuvittelevat omistavansa arvokasta tavaraa ja arvokkaan osakkeen

Vauva-päivitys vuodelta 2050 (edellisestä puuttui yksi sana)

Mitä me tehdään tällä muumimuki-kokoelmalla? Vanhemmat hamstrasivat niitä kun luulivat niiden arvon nousevan. Joka paikassa on naarmuisia vinyylejä, kun 2010-luvulla oli niin muotia niitä kerätä. Asunto on jostain Kalasatamasta. Luulivat että tekivät hyvän sijoituksen, mutta ei niissä pilvenpiirtäjissä nykyään kukaan halua asua. Olen yrittänyt kertoa että kaikki on kyllästyneitä e-kirjoihin ja nettiin, haluavat lukea painettua sanaa ja tutkia vanhoja tietosanakirjoja. Facta-sarja on monelle nostalgiannälkäiselle kova sana. Mutta minkä niille lahopäille tekee, elävät jossakin 2020 vuoden maailmassa. Eivät ymmärrä että juna meni jo.

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä tästä keskustelusta saatiin sukupolvien välinsen arvostuksen tappeluareena? Mistään ei voi keskustella. Tämä ilmiö näyttää olevan yleinen iäkkäämpien ihmisten keskuudessa. Miksi siitä ei saisi keskustella? Tätini kuoli jokin aika sitten. Hän oli leski ja jälkeen jäi iso kaksiollinen huonekaluja. Hänen sisaruksensa olivat järkyttyneitä kun yrittivät kaupata irtaimistoa useammalle kirpputorille ja osto- ja myynti liikkeelle. Vain yksi suostui edes paikalle ja tarjosi koko irtaimistosta 200 euroa. Kaikki huonekalut olivat 80 luvulla ostettuja. Toivon, että he suostuisivat tähän tarjoukseen eivätkä ryhtyisi myymään tavaroita itse minkään lehti-ilmoituksen perusteella tai antaisi nettimyyntiä suvun nuoremman polven tehtäväksi! Yksitellen myytynä myynti kestää ikuisuuden, eikö huonekalaluista varmasti edes saa tuota summaa.

Mitenköhän ihmeessä?

Ihan tarkoituksella, "laiminlyötyjen" lasten kurjuuskertomuksilla värittäen, kokonaisia sukupolvia syyllistäen. Aivan kuten sinäkin.

Toivon, että aloittajan ja monen muun vanhemmat testamenttaisivat asuntonsa ja irtaimistonsa vaikka kodittomien kissojen yhdistykselle, ettei "nuorempi sukupolvi joutuisi katselemaan kulahtaneita sohvia" ja varsinkaan joutuisi fyysiseen työhön, joka asunnon tyhjentämisestä aiheutuisi. Sitä kun ei voi somessa tai kännykällä hoitaa, vaan siihen pitää tehdä työtä. Varmasti ap:n vanhempienkin asunnosta saa aikanaan sen verran rahaa, että se kelpaisi jopa ap:lle. Toivon, että nykyiset eläkeläiset panisivat kaiken omaisuutensa menemään ja käyttäisivät sen omaksi hyödykseen ja ilokseen, ettei tälle kiittämättömälle sukupolvelle jäisi mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakkautta vain ❤️ kirjoitti:

mummu74 kirjoitti:

Surullista on huomata rivien välistä, että vanhoja ihmisiä ei arvosteta yhtään, vanhukset ovat eläneet pitkän elämän, kasvattaneet lapsensa aikuisiksi, heidän aikoinaan vanhuksia arvostettiin ja ymmärrettiin, ehkä myös hellästi suhtauduttiin vanhuuden tuomiin erikoisuuksiin. 

Tässä ajassa vain nuorilla ihmisillä on arvoa, vanhoille ei anneta mitään arvoa, heidät koetaan avuttomina, omituisina,  vanhuutta pelätään.

On aihettakin pelätä omaa tulevaa vanhuuttaan, nuoret ovat armottomia, Vanhoja vanhempia arvostellaan ja vähätellään. Näin olen huomannut lukiessani tätä keskustelua.

Itse olen onnellinen, että omat lapseni kohtelevat minua hyvin ja rakkaudella.

Surullinen olen kaikkien niiden vanhusten puolesta, joiden  aikuiset lapset vain väheksyvät ja arvostelevat vanhempiaan.

Lämpimät kiitokset, todella hyvin kirjoitit. Osasit hienosti pukea sanoiksi minun ja niin monen muun vanhemman ihmisen ajatukset.

Noin armoton on tämän ajan henki. Ehkä tulee vielä jotain koronaakin pahempaa itsekkään sukupolven osaksi.

Sitä ei tietenkään toivoisi.

Minua on siunattu lämminsydämisillä ja kiitollisilla lapsilla ja lastenlapsilla.

Kunpa kaikilla olisi samoin.

Terveisin, Äiti ja isoäiti

Onko teitä omat vanhemmat huoritelleet, ajaneet pois kotoa, kertoneet, miten kaikkien muiden lapset ovat parempia mitä sinä, kertoneet, miten sinua saa aina hävetä, kertoneet, miten muiden tyttäret ovat nätimpiä, tehneet kaikkensa, että saisitte ajettua poikaystävän pois, kieltäneet tekemästä normaaleja asioita kuten lomareissuja perheen kanssa, moittineet tekemiänne ratkaisuja, kertoneet häpeävänsä työttömäksi joutuneita lapsiaan ja vielä lisää häpeämistä tekemisistänne ja tekemättä jättämisistänne? Ja tämän jälkeen vanhempia pitäisi pyyteettömästi auttaa omasta jaksamisesta välittämättä, kun vanhemmat edelleen haluavat asua missä asuvat vaikka eivät pärjää siellä omin voimin?

Kyllä minä olen julma tytär, kun en mene tekemään lumitöitä tai pudottamaan lumia katolta, en mene selvittämään öljykattilan ongelmia, en lähde keskellä yötä katsomaan, mikä siellä kolisee, en suostu ottamaan vanhempien roskiin kuuluvia vaatteita vastaan käyttöön, kuuntele miljoonatta kertaa valitusta mikä talossa on vikana, kuuntele miljoonatta kertaa vastausta "ei", kun ehdotan, että jos vaikka ostaisitte itsellenne siivous- ja remppapalveluja, kuuntele miljoonatta kertaa valitusta, kun sinne ja tänne koskee, kuuntele miljoonatta kertaa vastausta "ei", kun ehdotan, että mitä jos varattaisiin lääkäriaika.

Kyllä, olen katkera, kuten joku jo ehkä huomasi. Jossain vaiheessa syyllistämiseen kyllästyy vaikka se tulisi keskustelupalstalta.

Miten tämä nyt liittyy aiheeseen, olisiko vanhemmat paremmat, jos asunto olisi remontoitu?

Oletko sinä jompi kumpi noista isoäideistä, jotka arvostelivat "nykynuoria"? Luitko heidän kommenttinsa? Heidän mukaan vika on siinä, kun lapset eivät enää arvosta vanhempiaan. Kun vanhemmat sanoo "hyppää", viisikymppinen lapsi hyppää. Kun viisikymppinen lapsi sanoo, että jos vaikka paloturvallisuuden vuoksi jättäisitte nuo sähköjohtojen jeesusteippikorjaukset väliin, niin vanhemmat loukkaantuvat kun heitä ei arvosteta.

Kumpi sinusta on parempi vaihtoehto, sekö, miten vanhemmat valittavat, miten asunnossa on vikaa, mutta eivät halua tehdä asialle mitään vai se, että he valittavat, että asunnossa on vikaa, mutta päättävät korjauttaaa viat, jotta elämä helpottuu?

Mitäpä jos ne vanhemmat ihan itse päättäisivät asunnostaan? Sen sijaan sinä voisit päättää omasta elämästäsi, ei ole mikään pakko kuunnella heiltä yhtään miten, jos he ovat sinua noin kohdelleet. Älä ole läheisriippuvainen.

Olipa kiva vastaus. Onko sinulla psykologin koulutus vai ihanko mutupohjalla annat ohjeita? Et ilmeisesti tajua, että tässä on valittavana syyllisyys tai vtutus. Kumpikaan tunne ei tunnut hyvälle.

Onko sinulla psykologin koulutus? Ellei, miksi vaadit sitä muilta?

Huonoihin vanhempiin, siis oikeasti huonoihin, ei tarvitse edes pitää yhteyttä, saati sotkeutua heidän remontteihinsa.

Voi valita myös onnellisuuden, se syyllisyys on ihan omaa läheisriippuvuutta.

Myrkyllisissä ihmissuhteissa ei kannata jatkaa, olipa nämä ihmiset sukua, tai ei.

Antakaamme sinulle anteeksi nämä ymmärtämättömät kommenttisi koskien traumatisoituneita lapsia. Jos perehdyt vähän asiaan, niin huomaat, että tämä on asia, joka ei niin vaan sormia napsauttamalla katoakaan. Tiesitkö, että lisäksi lapsuuden kaltoinkohtelu jatkuu usein aikuisena. Vanhemmat voivat jatkaa häirintää, vaikka aikuinen lapsi ei olisikaan yhteydessä. Silloin kuvioon tulee yleensä lapsen oman perheen uhkaukset, seuraaminen, käsiksi käyminen, jopa perättömät ilmoitukset viranomaisille.

Onhan se ihan hyvä ravistella, että hei omistat roskaa, jätät jälkeesi jätettä. Ja jos sitä perintöä ei ole tietentahtoen suunniteltu kiusaksi, niin kaikki tekisi palveluksen jos muuttaisi kaiken omaisuutensa käteiseksi tai osakkeiksi ja muuttaisi vuokralle viimeisiksi vuosiksi. Itseäni ei ainakaan lainkaan kiinnosta käydä sitä rojukasaa ja omistusten sillisalaattia läpi mikä on odottamassa ja on jogurttipurkki ja metsäpalsta siellä täällä säästetty lapsille "iloksi".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakkautta vain ❤️ kirjoitti:

mummu74 kirjoitti:

Surullista on huomata rivien välistä, että vanhoja ihmisiä ei arvosteta yhtään, vanhukset ovat eläneet pitkän elämän, kasvattaneet lapsensa aikuisiksi, heidän aikoinaan vanhuksia arvostettiin ja ymmärrettiin, ehkä myös hellästi suhtauduttiin vanhuuden tuomiin erikoisuuksiin. 

Tässä ajassa vain nuorilla ihmisillä on arvoa, vanhoille ei anneta mitään arvoa, heidät koetaan avuttomina, omituisina,  vanhuutta pelätään.

On aihettakin pelätä omaa tulevaa vanhuuttaan, nuoret ovat armottomia, Vanhoja vanhempia arvostellaan ja vähätellään. Näin olen huomannut lukiessani tätä keskustelua.

Itse olen onnellinen, että omat lapseni kohtelevat minua hyvin ja rakkaudella.

Surullinen olen kaikkien niiden vanhusten puolesta, joiden  aikuiset lapset vain väheksyvät ja arvostelevat vanhempiaan.

Lämpimät kiitokset, todella hyvin kirjoitit. Osasit hienosti pukea sanoiksi minun ja niin monen muun vanhemman ihmisen ajatukset.

Noin armoton on tämän ajan henki. Ehkä tulee vielä jotain koronaakin pahempaa itsekkään sukupolven osaksi.

Sitä ei tietenkään toivoisi.

Minua on siunattu lämminsydämisillä ja kiitollisilla lapsilla ja lastenlapsilla.

Kunpa kaikilla olisi samoin.

Terveisin, Äiti ja isoäiti

Onko teitä omat vanhemmat huoritelleet, ajaneet pois kotoa, kertoneet, miten kaikkien muiden lapset ovat parempia mitä sinä, kertoneet, miten sinua saa aina hävetä, kertoneet, miten muiden tyttäret ovat nätimpiä, tehneet kaikkensa, että saisitte ajettua poikaystävän pois, kieltäneet tekemästä normaaleja asioita kuten lomareissuja perheen kanssa, moittineet tekemiänne ratkaisuja, kertoneet häpeävänsä työttömäksi joutuneita lapsiaan ja vielä lisää häpeämistä tekemisistänne ja tekemättä jättämisistänne? Ja tämän jälkeen vanhempia pitäisi pyyteettömästi auttaa omasta jaksamisesta välittämättä, kun vanhemmat edelleen haluavat asua missä asuvat vaikka eivät pärjää siellä omin voimin?

Kyllä minä olen julma tytär, kun en mene tekemään lumitöitä tai pudottamaan lumia katolta, en mene selvittämään öljykattilan ongelmia, en lähde keskellä yötä katsomaan, mikä siellä kolisee, en suostu ottamaan vanhempien roskiin kuuluvia vaatteita vastaan käyttöön, kuuntele miljoonatta kertaa valitusta mikä talossa on vikana, kuuntele miljoonatta kertaa vastausta "ei", kun ehdotan, että jos vaikka ostaisitte itsellenne siivous- ja remppapalveluja, kuuntele miljoonatta kertaa valitusta, kun sinne ja tänne koskee, kuuntele miljoonatta kertaa vastausta "ei", kun ehdotan, että mitä jos varattaisiin lääkäriaika.

Kyllä, olen katkera, kuten joku jo ehkä huomasi. Jossain vaiheessa syyllistämiseen kyllästyy vaikka se tulisi keskustelupalstalta.

Miten tämä nyt liittyy aiheeseen, olisiko vanhemmat paremmat, jos asunto olisi remontoitu?

Oletko sinä jompi kumpi noista isoäideistä, jotka arvostelivat "nykynuoria"? Luitko heidän kommenttinsa? Heidän mukaan vika on siinä, kun lapset eivät enää arvosta vanhempiaan. Kun vanhemmat sanoo "hyppää", viisikymppinen lapsi hyppää. Kun viisikymppinen lapsi sanoo, että jos vaikka paloturvallisuuden vuoksi jättäisitte nuo sähköjohtojen jeesusteippikorjaukset väliin, niin vanhemmat loukkaantuvat kun heitä ei arvosteta.

Kumpi sinusta on parempi vaihtoehto, sekö, miten vanhemmat valittavat, miten asunnossa on vikaa, mutta eivät halua tehdä asialle mitään vai se, että he valittavat, että asunnossa on vikaa, mutta päättävät korjauttaaa viat, jotta elämä helpottuu?

Mitäpä jos ne vanhemmat ihan itse päättäisivät asunnostaan? Sen sijaan sinä voisit päättää omasta elämästäsi, ei ole mikään pakko kuunnella heiltä yhtään miten, jos he ovat sinua noin kohdelleet. Älä ole läheisriippuvainen.

Olipa kiva vastaus. Onko sinulla psykologin koulutus vai ihanko mutupohjalla annat ohjeita? Et ilmeisesti tajua, että tässä on valittavana syyllisyys tai vtutus. Kumpikaan tunne ei tunnut hyvälle.

Onko sinulla psykologin koulutus? Ellei, miksi vaadit sitä muilta?

Huonoihin vanhempiin, siis oikeasti huonoihin, ei tarvitse edes pitää yhteyttä, saati sotkeutua heidän remontteihinsa.

Voi valita myös onnellisuuden, se syyllisyys on ihan omaa läheisriippuvuutta.

Myrkyllisissä ihmissuhteissa ei kannata jatkaa, olipa nämä ihmiset sukua, tai ei.

Vaikka miljoona kertaa neuvoisi irtautumaan myrkyllisestä ihmissuhteesta, vastaus on "ei"!

Älä ole läheisriippuvainen, älä sotkeudu heidän remontteihinsa ymv., vastaus on "ei"!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On jokseenkin hämmentävää nähdä boomereiden ajatusmaailma: he ovat joskus vuonna yksi ja kaksi ostaneet tavaran tai asunnon. Vuosikymmenet ovat vierineet ja nyt oltaisiin valmis luopumaan. Ihmetys on suuri, kun nyt käytetty tavara tai asunto ei olekaan minkään arvoinen. Miksi toisten pitäisi ottaa vastaan käytettyä tavaraa tai maksaa uutta vastaava hinta vanhasta asunnosta? Ja kiitollinenkin pitäisi olla?

Entä sitten? Mitä väliä sillä on, jos joku kuvittelee jonkun asunnon tai tavaran kalliimmaksi, mitä markkinahinta?

Ja miksi täällä syytetään siitä vanhuksia, kun sitä tapahtuu kaikissa ikäluokassa.

Kävin kirpparilla ja pöydässä oli vauvan vaatteita ja hämmästelin hintatasoa, kun jostakin kulahtaneesta potkupuvusta pyydettiin 14€.

Tai joku nuori työssäkäyvä valittaa jostakin 25€ ravintolaruuasta kalliiksi tai 10€ kahvikupposesta.

Uuh ja Aah, tämäkin voisi olla minun äitini suusta. Siis ihan syvää vihaa, halveksuntaa ja kateutta silloin, kun joku muu käyttää rahaa johonkin ”turhaan”. Turhan määritelmä on kai jokin sellainen, johon äitini ei käytä rahaa.

Jos ei nyt ilmajousituksia joka kuukausi uusitakaan, niin äitini taloudessa lähtee joka kuukausi vaikkapa 400 € kaiken roinan täysarvovakuutuksiin (”pakko olla”) ja noin 150 € talon hälytyslaitteisiin (”välttämättömyys”).

Sitten taas jos minä, jolla ei mitään näistäkään kuluista ole, satun käymään vaikkapa ulkona syömässä (lounas 10,30 €) tai jossain kuussa jopa kampaajalla (119 €), tähän kommentoidaan vakilausahduksella ”hyvähän se teidän rikkaiden on”. 😒😂

Rahaa ei näet kannata käyttää mihinkään sellaiseen, mistä muut eivät näe sitä rahaa käytetyn. Se lounaaseen käytetty raha menee hukkaan, jos ei kukaan muu näe sinun sitä kallista ruokaa syövän. Luojan kiitos äitini ei ole huomannut somemaailmaa, joka tarjoaa loputtomia mahdollisuuksia elintarvikkeidensa ikuistamiselle.

Ruokakitsailu on myös yksi asia, jota en mitenkään ymmärrä. Sen noloin ilmenemismuoto on vieraiden kestittäminen hirvittävän vähällä ruualla. Edelleen ei kenenkään tarvitse ketään ulkopuolisia ruokkia tai edes kahvittaa, mutta kun kerran pyytämällä pyydetään ihmisiä syömään ja sitten 8 ihmiselle on pöydässä tarjolla 10 perunaa. 🤭 Koska eihän nyt kukaan voi yhdellä ruualla kahta perunaa enempää syödä, hassu ajatuskin. Äidilläni ja miehellään on kuukauden ruokalasku 200 euroa. Hedelmiä eivät syö ollenkaan, kun ne ovat kalliita ja turhia energiapommeja. Jonkinlainen eriskummallinen ja epätyypillinen syömishäiriö tähän täytyy liittyä... Mysliä voi kuulemma korkeintaan teelusikallisen laittaa jogurttiin jos haluaa, mutta niin lihottavista ainesosista olisi parempi kokonaan pidättäytyä.

Sulla on oudot arvot. Jos raha ei riitä kaikkeen, kyllä on vanhempiesi järkevämpää käyttää rahansa vakuutusmaksuihin ja hälytysjärjestelmiin kuin vaikka ulkon syömiseen.

Niin. Heillä ei riitä rahat kaikkeen, kun pitää olla yli 200-neliöinen pramea talo poreammeineen ja muine härpäkkeineen, viiden litran moottorilla varustettu harrasteauto lukuisine remontteineen, kesämökki, hälytysjärjestelmät, täysarvovakuutukset, minkkiturkit, robotti-imurit, slalomsukset, Elisa viihteet ja kaiken maailman urheilukanavapaketit, infrapunalämmittimet terassilla, mökin siivoojan kustannukset ja 3000 € jääkaappi-pakastin. Sitten ei enää riitä jääkaappiin täytettä kuin kahdellasadalla kuussa. Silloin minun, jolla on paitsi bussikortti myös kymmenen vuotta vanha hyvin toimiva Ikean jääkaappi, osani on maksaa äitini lääkärikäynnit ja tutkimukset täydessä laajuudessaan.

Ekaa kertaa kyllä kuulen tästä tilanteesta sanottavan, että MINULLA on oudot arvot. 😂

Kerran varovasti ehdotin, että jos auton vaihtaisi johonkin corollaan niin säästäisi monta tonnia vuodessa. Se otettiin kettuiluna. Auto on Mercedes, muut on köyhille.

Hah, mulla on tällaiset appivanhemmat sekä heidän tuttavansa. Niillä on arvokas uudehko omakotitalo pk-seudulla, lomakämpät Aurinkorannikolla, järvenrantamökki ja lomaosake tai kelomökki Lapissa mukavan hiihtokeskuksen liepeillä. Sit ihmetellään kassavirtaongelmia ja kuluja, jotka menevät omaisuudesta huolehtimiseen sekä liikkumiseen paikkakuntien välillä. Tilit miinuksella, mutta mitään ei voi myydä. Eläkkeet sentään isoja, ei riitä mun palkka samaan.

Niin? Mikä tässä on ongelma?

Jos Siis kuitenkin itse pitävät huolta laskuistansa, oli se tili sitten joskus miinuksella tai ei?

Siis käyttävät sun perintöä?

Mikse ne voi pitää sitä vain rahana? Mihin tuollaista kämppää Aurinkorannikolla oikeesti tarvitsee?

Siis siinähän annat ihmetellä elämisen kalleutta, ja hehän nyt tekevät kuten toiset täällä toivoisivat vanhempiensa tekevän - käyttävät omat rahansa itseensä.

Vierailija kirjoitti:

Me olemme 'saaneet' appivanhempien tavaroita muutamassakin aallossa.

Ensin kuoli appi - hänen jälkeensä saimme kaikki hänen vaatteensa - siis no melkein kaikki, osan esim pitkät kalsarit anoppi päätti käyttää itse 'loppuun'. Vaatteiden joukossa oli oikeasti muutamia retrohelmiä (jotka meidän lapset naarasi) mutta muuten säkkikaupalla diakoniaan, uffiin ja Pelastusarmeijaan.

Sitten anoppi muutti 3krs oktalosta kerrostaloasuntoon - aivan järjetön määrä läpikäytävää (ja lajiteltavaa ja oikeisiin loppusijoituspisteisiiin toimitettavaa) - ja silti anoppi hyvin 'ahnaasti' vielä säästi tavaroita. Se uusi koti ja varastot pursuilivat 'ehkä vielä joskus vielä tarvitsen tämänkinkokoista kattilankantta' -tavaraa. + hänen seniorivuosiensa harrastus oli kirpparit, mistä hän osti varmaan kaikki maljakot ja pöytäliinat mitä tarjolla oli. Noh, kukin tyylillään. (Ja usein meidän keskustelu "tämä on sitten arvokas" - "njoo, mutta se arvo on todellinen vasta kun joku oikeasti on tuon hinnan valmis siitä maksamaan")

Noh, kun hän menehtyi - hänellä on kaksi poikaa. Toinen miniä tuli taloon ja sanoi "me ei sitten oteta meille yhtään mitään" - ja pikaisen läpikäynnin jälkeen otti pari Arabian voipurkkia ja maitokannua. Ja sanoi miehelleen, että heidän kotiinsa ei sitten tule yhtään mitään muuta tavaraa täältä.

Noh, huoneisto oli pakko saada tyhjäksi, eikä se kiva tyhjennys ollut. Osa tavaraa kipattiin taloyhtiön jätesäilöön (missä naapurin mummot pers pystyssä tonkivat itselleen niitä kattilankansia ja 'oho tämä on marimekkoa' -tahraisia vahakankaita. Osa toimitettiin kierrätykseen, uffille, diakoniaan jne mutta myös aivan järjetön määrä "no onkohan tällä enemmänkin arvoa" ja "tällä on tunnearvoa" - tavaraa pahvilaatikoissa meidän kellariin. Siellä ne ovat olleet vuosikausia - minunhan ne eivät ole, ja miestä ne eivät yleensä häiritse.

Viime aikoina tuo toinen miniä on kysellyt Iltalehden uutisten innoittamana 'oliko sillä anopilla sejase maljakko' - arvatkaapa vain olenko etsinyt - saati jos olisi, antaismmeko sen vielä hänelle ?

Ja pahoittelut meidän lapsille jotka epäilemättä kiroavat nuo laatikot alimpaan helvettiin aikanaan.

Tilaatte roskalavan päiväksi ja kaikki sinne. Hyvin helppoa.

Käyttäjä37596 kirjoitti:

Toivon, että aloittajan ja monen muun vanhemmat testamenttaisivat asuntonsa ja irtaimistonsa vaikka kodittomien kissojen yhdistykselle, ettei "nuorempi sukupolvi joutuisi katselemaan kulahtaneita sohvia" ja varsinkaan joutuisi fyysiseen työhön, joka asunnon tyhjentämisestä aiheutuisi. Sitä kun ei voi somessa tai kännykällä hoitaa, vaan siihen pitää tehdä työtä. Varmasti ap:n vanhempienkin asunnosta saa aikanaan sen verran rahaa, että se kelpaisi jopa ap:lle. Toivon, että nykyiset eläkeläiset panisivat kaiken omaisuutensa menemään ja käyttäisivät sen omaksi hyödykseen ja ilokseen, ettei tälle kiittämättömälle sukupolvelle jäisi mitään.

Kenelle ne huonekalut pitäisi antaa tai kenen ne pitäisi ottaa?

Minä olen yhteisen kotini perustanut mieheni kanssa 80-luvulla. Meillä on jo huonekalut, tänne ei sovi enää yhtään mitään ylimääräistä.

Meidän lapset on jo kolmekymppisiä, heillä alkaa olla omat kodit. Ei he odottele tyhjässä asunnossa lattialla syöden, josko isovanhemmista aika jättää, jotta saisi sen ruokaryhmän ja sohvan.

Seuraava sukupolvi on vielä tulematta, joten minulla ei ole aikomustakaan vuokrata varastoa, jonne säilön vanhempieni huonekalut odottamaan aikaa, että ne joskus 20-30 vuoden kuluttua pääsevät käyttöön.

Ai niin. Omat vanhemmat ovat eläkeläisiä, mutta niinpä olen minäkin. Olen hartaasti pyytänyt vanhempia käyttämään omaisuutensa omaan hyvinvointiin, mutta sitä he eivät ole halunneet tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä tästä keskustelusta saatiin sukupolvien välinsen arvostuksen tappeluareena? Mistään ei voi keskustella. Tämä ilmiö näyttää olevan yleinen iäkkäämpien ihmisten keskuudessa. Miksi siitä ei saisi keskustella? Tätini kuoli jokin aika sitten. Hän oli leski ja jälkeen jäi iso kaksiollinen huonekaluja. Hänen sisaruksensa olivat järkyttyneitä kun yrittivät kaupata irtaimistoa useammalle kirpputorille ja osto- ja myynti liikkeelle. Vain yksi suostui edes paikalle ja tarjosi koko irtaimistosta 200 euroa. Kaikki huonekalut olivat 80 luvulla ostettuja. Toivon, että he suostuisivat tähän tarjoukseen eivätkä ryhtyisi myymään tavaroita itse minkään lehti-ilmoituksen perusteella tai antaisi nettimyyntiä suvun nuoremman polven tehtäväksi! Yksitellen myytynä myynti kestää ikuisuuden, eikö huonekalaluista varmasti edes saa tuota summaa.

Mitenköhän ihmeessä?

Ihan tarkoituksella, "laiminlyötyjen" lasten kurjuuskertomuksilla värittäen, kokonaisia sukupolvia syyllistäen. Aivan kuten sinäkin.

Onko se niin, että asiasta ei voi keskustella ilman jotain ihmeen marttyyriasennetta? 

Sinulla on sinun makusi sisutuksessa ja muuten - mutta se ei ole mennyt geeneissä eteenpäin. Se on sinun juttusi, muut arvostaa eri asioita. Et kai sinäkään ole arvostelemassa tai ajattele lastesi sisustusvalintoja, mitä se hyödyttäisi? 

Ja en itse ainakaan syyllistä ketään. Olen vaan tajunnut sen, että omille vanhemmilleni arvostus oli aika lailla sidoksissa tavaraan. Itse olisin tosiaan kaivannut vaan sitä että joku olisi ottanut lapsen syliinsä ja kuunnellut joskus dissaamisen sijaan. 

Ihme terapiaistunnoksi tämä meni, mutta en oikein osaa paremminkaan rautalankaa vääntää.  Jos ihminen tahtoo että häntä arvostetaan, niin paras tehdä jotain arvostettavaa. Eikä voi olettaa, että esim lapset ostaa kaiken mitä sulla on tarjota. Hae sitä arvostusta omalta ikäpolveltasi, kyl ne sun lapsesi hyvin pärjää ilman jotain esi-isiltä perittyjä vinksahtaneita asenteitakin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan se ihan hyvä ravistella, että hei omistat roskaa, jätät jälkeesi jätettä. Ja jos sitä perintöä ei ole tietentahtoen suunniteltu kiusaksi, niin kaikki tekisi palveluksen jos muuttaisi kaiken omaisuutensa käteiseksi tai osakkeiksi ja muuttaisi vuokralle viimeisiksi vuosiksi. Itseäni ei ainakaan lainkaan kiinnosta käydä sitä rojukasaa ja omistusten sillisalaattia läpi mikä on odottamassa ja on jogurttipurkki ja metsäpalsta siellä täällä säästetty lapsille "iloksi".

Siis mitäköhän nyt taas???

Että ihan pitäisi kaikki omaisuuskin ymmärtää realisoida käteiseksi tai ainakin osakkeiksi? Missä vaiheessa? Hetikö sitten kun lääkäri kertoo, että se on rouvalla syöpä nyt?

Voisitko nyt ihan oikeesti ottaa sen pääsi sieltä ahteristasi ja tajuta, että sinä et ole se aurinko, minkä ympäri vanhempiesi koko elämä kiertää?

Voi nyyh, mutsi ei edes ymmärtänyt pitää viimeisinä vuosinaan kirpparipöytää missä olis nämä kaikki jugurttipurkit myynyt??

Avaa tätä asiaa hieman, kiitos. 

Sä säästät jugurttipurkkeja - mihin? Jos et niitä itse käytä kaikkia, niin kuka ne vie puolestasi roskiin sitten joskus? Jos tarvitset niitä varalle, niin sitten ok, senkun säästät. 

Mutta älä oleta että kaikki sun jäämistösi olisi kellekään muulle tarpeellista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakkautta vain ❤️ kirjoitti:

mummu74 kirjoitti:

Surullista on huomata rivien välistä, että vanhoja ihmisiä ei arvosteta yhtään, vanhukset ovat eläneet pitkän elämän, kasvattaneet lapsensa aikuisiksi, heidän aikoinaan vanhuksia arvostettiin ja ymmärrettiin, ehkä myös hellästi suhtauduttiin vanhuuden tuomiin erikoisuuksiin. 

Tässä ajassa vain nuorilla ihmisillä on arvoa, vanhoille ei anneta mitään arvoa, heidät koetaan avuttomina, omituisina,  vanhuutta pelätään.

On aihettakin pelätä omaa tulevaa vanhuuttaan, nuoret ovat armottomia, Vanhoja vanhempia arvostellaan ja vähätellään. Näin olen huomannut lukiessani tätä keskustelua.

Itse olen onnellinen, että omat lapseni kohtelevat minua hyvin ja rakkaudella.

Surullinen olen kaikkien niiden vanhusten puolesta, joiden  aikuiset lapset vain väheksyvät ja arvostelevat vanhempiaan.

Lämpimät kiitokset, todella hyvin kirjoitit. Osasit hienosti pukea sanoiksi minun ja niin monen muun vanhemman ihmisen ajatukset.

Noin armoton on tämän ajan henki. Ehkä tulee vielä jotain koronaakin pahempaa itsekkään sukupolven osaksi.

Sitä ei tietenkään toivoisi.

Minua on siunattu lämminsydämisillä ja kiitollisilla lapsilla ja lastenlapsilla.

Kunpa kaikilla olisi samoin.

Terveisin, Äiti ja isoäiti

Onko teitä omat vanhemmat huoritelleet, ajaneet pois kotoa, kertoneet, miten kaikkien muiden lapset ovat parempia mitä sinä, kertoneet, miten sinua saa aina hävetä, kertoneet, miten muiden tyttäret ovat nätimpiä, tehneet kaikkensa, että saisitte ajettua poikaystävän pois, kieltäneet tekemästä normaaleja asioita kuten lomareissuja perheen kanssa, moittineet tekemiänne ratkaisuja, kertoneet häpeävänsä työttömäksi joutuneita lapsiaan ja vielä lisää häpeämistä tekemisistänne ja tekemättä jättämisistänne? Ja tämän jälkeen vanhempia pitäisi pyyteettömästi auttaa omasta jaksamisesta välittämättä, kun vanhemmat edelleen haluavat asua missä asuvat vaikka eivät pärjää siellä omin voimin?

Kyllä minä olen julma tytär, kun en mene tekemään lumitöitä tai pudottamaan lumia katolta, en mene selvittämään öljykattilan ongelmia, en lähde keskellä yötä katsomaan, mikä siellä kolisee, en suostu ottamaan vanhempien roskiin kuuluvia vaatteita vastaan käyttöön, kuuntele miljoonatta kertaa valitusta mikä talossa on vikana, kuuntele miljoonatta kertaa vastausta "ei", kun ehdotan, että jos vaikka ostaisitte itsellenne siivous- ja remppapalveluja, kuuntele miljoonatta kertaa valitusta, kun sinne ja tänne koskee, kuuntele miljoonatta kertaa vastausta "ei", kun ehdotan, että mitä jos varattaisiin lääkäriaika.

Kyllä, olen katkera, kuten joku jo ehkä huomasi. Jossain vaiheessa syyllistämiseen kyllästyy vaikka se tulisi keskustelupalstalta.

Miten tämä nyt liittyy aiheeseen, olisiko vanhemmat paremmat, jos asunto olisi remontoitu?

Oletko sinä jompi kumpi noista isoäideistä, jotka arvostelivat "nykynuoria"? Luitko heidän kommenttinsa? Heidän mukaan vika on siinä, kun lapset eivät enää arvosta vanhempiaan. Kun vanhemmat sanoo "hyppää", viisikymppinen lapsi hyppää. Kun viisikymppinen lapsi sanoo, että jos vaikka paloturvallisuuden vuoksi jättäisitte nuo sähköjohtojen jeesusteippikorjaukset väliin, niin vanhemmat loukkaantuvat kun heitä ei arvosteta.

Kumpi sinusta on parempi vaihtoehto, sekö, miten vanhemmat valittavat, miten asunnossa on vikaa, mutta eivät halua tehdä asialle mitään vai se, että he valittavat, että asunnossa on vikaa, mutta päättävät korjauttaaa viat, jotta elämä helpottuu?

Mitäpä jos ne vanhemmat ihan itse päättäisivät asunnostaan? Sen sijaan sinä voisit päättää omasta elämästäsi, ei ole mikään pakko kuunnella heiltä yhtään miten, jos he ovat sinua noin kohdelleet. Älä ole läheisriippuvainen.

Olipa kiva vastaus. Onko sinulla psykologin koulutus vai ihanko mutupohjalla annat ohjeita? Et ilmeisesti tajua, että tässä on valittavana syyllisyys tai vtutus. Kumpikaan tunne ei tunnut hyvälle.

Onko sinulla psykologin koulutus? Ellei, miksi vaadit sitä muilta?

Huonoihin vanhempiin, siis oikeasti huonoihin, ei tarvitse edes pitää yhteyttä, saati sotkeutua heidän remontteihinsa.

Voi valita myös onnellisuuden, se syyllisyys on ihan omaa läheisriippuvuutta.

Myrkyllisissä ihmissuhteissa ei kannata jatkaa, olipa nämä ihmiset sukua, tai ei.

Antakaamme sinulle anteeksi nämä ymmärtämättömät kommenttisi koskien traumatisoituneita lapsia. Jos perehdyt vähän asiaan, niin huomaat, että tämä on asia, joka ei niin vaan sormia napsauttamalla katoakaan. Tiesitkö, että lisäksi lapsuuden kaltoinkohtelu jatkuu usein aikuisena. Vanhemmat voivat jatkaa häirintää, vaikka aikuinen lapsi ei olisikaan yhteydessä. Silloin kuvioon tulee yleensä lapsen oman perheen uhkaukset, seuraaminen, käsiksi käyminen, jopa perättömät ilmoitukset viranomaisille.

-eli et edes halua päästää irti

-tuosta kaikesta on tullut elämäsi pääasiallinen sisältö, johon vedoten voit selittää kaikki epäonnistumisesi

Arvasit väärin.

Haluan päästää ja olenkin päästänytkin irti, mutta vanhemmat sen sijaan ei.

Olen onnistunut elämässäni itse asiassa oikein hyvin, etenkin jätettyäni kys.ihmissuhteet taakseni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noh mun äiti on vähän nuorempaa sukupolvea ja mulle on tulossa perinnöksi iso läjä muumimukeja :D

Nehän on kivoja, mielelläni ottaisin muumimukit perinnöksi. Osa niistä voi olla oikeasti tosi arvokkaitakin.

Joo en mä valita. Pointti oliki että jokaisella sukupolvella on omat villitykset mitkä jää lapsille, oli se sitten Myrnaa tai Muumia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä tarkoitti Vietnamin sotaa. Seitsemänkymppiseltä hassahtaneelta isäukolta voi aina kysyä, josko tämä veti paljonkin happoa hippiaikoina. Monet tuon ikäpolven edustajista rasittivat nuoruudessaan kuuppaansa erinäisillä psykedeelisillä mömmöillä ja vasemmistolaisella liirumlaarumilla, löysivät 80-luvun juppihumussa kokaiinin, Thatcherin ja Reaganin, nyt piruparat niittävät rankkojen vuosikymmenten satoa.

Kyllä tuollainen väki on jo nurmen alla.

Suurin osa suurista ikäluokista ei käyttänyt huumeita, viinaa kyllä varmaan on mennyt. Huumejutut keskittyivät varmaan tänne Helsinkiin ja nuo tyypit ovat jo kuolleet; ei kaikki olleet Remu Aaltosia.

Oikeasti huumeiden kulta-aika Suomessa oli ennen sotia, soda aikana ja päättyi 1966 kun käyttö kriminalisoitiin. Kokaiinia ja heroiinia myytiin apteekissa ja rintamamiehillä oli amfetamiinia eväänä kun oli pakko jaksaa ja pysyä hereillä. Osalle jäi huumeriippuvuus.

Mutta vain osalle, hyvin pienelle osalle vai onko sinulla antaa joku tutkimus tähän. Isäni oli sotaveteraani ja en kyllä pienellä paikkakunnalla kuullut koskaan miesten huumeongelmasta. Viinaa kyllä joivat ja tekivät kiljua.

Kyllä, olet oikeassa, vain hyvin pienelle osalle. Ja ei huumeita varmaan osattu vartavasten käyttää ellei ollut itse lääkäri, apteekkari tai vaikka kätilö jolla oli morfiinia hallussa. Osa sai ymmärtämättään huumetta jonkun määrätyn lääkkeen osana ja jäi koukkuun.

Mutta kyllä oli pikkupiirejä joissa käytettiin ihan vartavasten huumeita vaikka tuskin niitä huumeiksi kutsuttiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhuksien ikäpolven kämpät on tosissaan ankeita. Kaikki remontit, joita on hyvin haluttomasti, mutta pakon vuoksi tehty, on tehty halvimmilla mahdollisilla materiaaleilla ja se näkyy. Mielellään papat vielä säästövimmassaan itse niitä laitelleet, huonosti. Ne asunnot tarvitsevat mittavat remontit heidän jälkeensä. Tuo on sentään Vantaalla, mutta samaa ajattelua on ties missä Jämsissä, joissa uudetkaan asunnot eivät mene kaupaksi.

Kuvailit vanhempieni asunnon inhorealistisen tarkkaan. Parempi melkein olisi, jos niitä "itse tein ja säästin" remontteja ja pikkupaikkailuja ei olisi tehty alunperinkään. 

ap 

Todella. Kuten isoisäni, joka teki märkätilan saumaukset jeesusteipillä 🤦🏼

Minun isä paikkasi sillä nahkasohvan repeämät. On se ihmeteippiä.

Minä paikkasin pussilakanan, kun se repes. Vaimo tuli töistä ja tais parkasta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä tästä keskustelusta saatiin sukupolvien välinsen arvostuksen tappeluareena? Mistään ei voi keskustella. Tämä ilmiö näyttää olevan yleinen iäkkäämpien ihmisten keskuudessa. Miksi siitä ei saisi keskustella? Tätini kuoli jokin aika sitten. Hän oli leski ja jälkeen jäi iso kaksiollinen huonekaluja. Hänen sisaruksensa olivat järkyttyneitä kun yrittivät kaupata irtaimistoa useammalle kirpputorille ja osto- ja myynti liikkeelle. Vain yksi suostui edes paikalle ja tarjosi koko irtaimistosta 200 euroa. Kaikki huonekalut olivat 80 luvulla ostettuja. Toivon, että he suostuisivat tähän tarjoukseen eivätkä ryhtyisi myymään tavaroita itse minkään lehti-ilmoituksen perusteella tai antaisi nettimyyntiä suvun nuoremman polven tehtäväksi! Yksitellen myytynä myynti kestää ikuisuuden, eikö huonekalaluista varmasti edes saa tuota summaa.

Mitenköhän ihmeessä?

Ihan tarkoituksella, "laiminlyötyjen" lasten kurjuuskertomuksilla värittäen, kokonaisia sukupolvia syyllistäen. Aivan kuten sinäkin.

Onko se niin, että asiasta ei voi keskustella ilman jotain ihmeen marttyyriasennetta? 

Sinulla on sinun makusi sisutuksessa ja muuten - mutta se ei ole mennyt geeneissä eteenpäin. Se on sinun juttusi, muut arvostaa eri asioita. Et kai sinäkään ole arvostelemassa tai ajattele lastesi sisustusvalintoja, mitä se hyödyttäisi? 

Ja en itse ainakaan syyllistä ketään. Olen vaan tajunnut sen, että omille vanhemmilleni arvostus oli aika lailla sidoksissa tavaraan. Itse olisin tosiaan kaivannut vaan sitä että joku olisi ottanut lapsen syliinsä ja kuunnellut joskus dissaamisen sijaan. 

Ihme terapiaistunnoksi tämä meni, mutta en oikein osaa paremminkaan rautalankaa vääntää.  Jos ihminen tahtoo että häntä arvostetaan, niin paras tehdä jotain arvostettavaa. Eikä voi olettaa, että esim lapset ostaa kaiken mitä sulla on tarjota. Hae sitä arvostusta omalta ikäpolveltasi, kyl ne sun lapsesi hyvin pärjää ilman jotain esi-isiltä perittyjä vinksahtaneita asenteitakin. 

Edelleenkin (rautalangasta) sinua lainaten

"Miten ihmeessä tästä keskustelusta saatiin sukupolvien välinsen arvostuksen tappeluareena?"

siis Mitenköhän ihmeessä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan se ihan hyvä ravistella, että hei omistat roskaa, jätät jälkeesi jätettä. Ja jos sitä perintöä ei ole tietentahtoen suunniteltu kiusaksi, niin kaikki tekisi palveluksen jos muuttaisi kaiken omaisuutensa käteiseksi tai osakkeiksi ja muuttaisi vuokralle viimeisiksi vuosiksi. Itseäni ei ainakaan lainkaan kiinnosta käydä sitä rojukasaa ja omistusten sillisalaattia läpi mikä on odottamassa ja on jogurttipurkki ja metsäpalsta siellä täällä säästetty lapsille "iloksi".

Siis mitäköhän nyt taas???

Että ihan pitäisi kaikki omaisuuskin ymmärtää realisoida käteiseksi tai ainakin osakkeiksi? Missä vaiheessa? Hetikö sitten kun lääkäri kertoo, että se on rouvalla syöpä nyt?

Voisitko nyt ihan oikeesti ottaa sen pääsi sieltä ahteristasi ja tajuta, että sinä et ole se aurinko, minkä ympäri vanhempiesi koko elämä kiertää?

Voi nyyh, mutsi ei edes ymmärtänyt pitää viimeisinä vuosinaan kirpparipöytää missä olis nämä kaikki jugurttipurkit myynyt??

Avaa tätä asiaa hieman, kiitos. 

Sä säästät jugurttipurkkeja - mihin? Jos et niitä itse käytä kaikkia, niin kuka ne vie puolestasi roskiin sitten joskus? Jos tarvitset niitä varalle, niin sitten ok, senkun säästät. 

Mutta älä oleta että kaikki sun jäämistösi olisi kellekään muulle tarpeellista. 

Huomaatko, kommentoin edellistä kirjoittajaa joka valitti, ettei vahat voi realisoida omaisuuttaan ajoissa ja jättää vain osakkeita tms.

Mut sinällään, mun äiti pitää itsellään ne tavarat mitkä haluaa, ja se nyt vaan on sitten kurja juttu kaiken kurjuuden päälle, että mä ne sitten aikanaan saan jonnekin hävittää.

Uskon että siinä kohtaa ne (mahdolliset) jugurttipurkit on aika paljon helpompi poistokohde kuin esim hänen + suvussa kulkeneet käsityöt.

Miten monta sukupolvea mennään ennenkuin joku noita muinaisia kapioita ei enää jaksa ja pystyy ne kylmän tyynesti hävittämään 🤷

Tällä kummallisella ränkytyksellä tuskin on paljonkaan tekoa tavaroiden tai perinnön kanssa.

Jokin ihmissuhdeongelma tämä on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan se ihan hyvä ravistella, että hei omistat roskaa, jätät jälkeesi jätettä. Ja jos sitä perintöä ei ole tietentahtoen suunniteltu kiusaksi, niin kaikki tekisi palveluksen jos muuttaisi kaiken omaisuutensa käteiseksi tai osakkeiksi ja muuttaisi vuokralle viimeisiksi vuosiksi. Itseäni ei ainakaan lainkaan kiinnosta käydä sitä rojukasaa ja omistusten sillisalaattia läpi mikä on odottamassa ja on jogurttipurkki ja metsäpalsta siellä täällä säästetty lapsille "iloksi".

Siis mitäköhän nyt taas???

Että ihan pitäisi kaikki omaisuuskin ymmärtää realisoida käteiseksi tai ainakin osakkeiksi? Missä vaiheessa? Hetikö sitten kun lääkäri kertoo, että se on rouvalla syöpä nyt?

Voisitko nyt ihan oikeesti ottaa sen pääsi sieltä ahteristasi ja tajuta, että sinä et ole se aurinko, minkä ympäri vanhempiesi koko elämä kiertää?

Voi nyyh, mutsi ei edes ymmärtänyt pitää viimeisinä vuosinaan kirpparipöytää missä olis nämä kaikki jugurttipurkit myynyt??

Avaa tätä asiaa hieman, kiitos. 

Sä säästät jugurttipurkkeja - mihin? Jos et niitä itse käytä kaikkia, niin kuka ne vie puolestasi roskiin sitten joskus? Jos tarvitset niitä varalle, niin sitten ok, senkun säästät. 

Mutta älä oleta että kaikki sun jäämistösi olisi kellekään muulle tarpeellista. [/quote

Taimien istutukseen, sinne metsäpalstalle.

Jäämistöni siivoaa Pelastusarmeija, heille on metsätuotto tarpeeseen. Jogurttipurkit vievät muovinkeräykseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä tästä keskustelusta saatiin sukupolvien välinsen arvostuksen tappeluareena? Mistään ei voi keskustella. Tämä ilmiö näyttää olevan yleinen iäkkäämpien ihmisten keskuudessa. Miksi siitä ei saisi keskustella? Tätini kuoli jokin aika sitten. Hän oli leski ja jälkeen jäi iso kaksiollinen huonekaluja. Hänen sisaruksensa olivat järkyttyneitä kun yrittivät kaupata irtaimistoa useammalle kirpputorille ja osto- ja myynti liikkeelle. Vain yksi suostui edes paikalle ja tarjosi koko irtaimistosta 200 euroa. Kaikki huonekalut olivat 80 luvulla ostettuja. Toivon, että he suostuisivat tähän tarjoukseen eivätkä ryhtyisi myymään tavaroita itse minkään lehti-ilmoituksen perusteella tai antaisi nettimyyntiä suvun nuoremman polven tehtäväksi! Yksitellen myytynä myynti kestää ikuisuuden, eikö huonekalaluista varmasti edes saa tuota summaa.

Mitenköhän ihmeessä?

Ihan tarkoituksella, "laiminlyötyjen" lasten kurjuuskertomuksilla värittäen, kokonaisia sukupolvia syyllistäen. Aivan kuten sinäkin.

Onko se niin, että asiasta ei voi keskustella ilman jotain ihmeen marttyyriasennetta? 

Sinulla on sinun makusi sisutuksessa ja muuten - mutta se ei ole mennyt geeneissä eteenpäin. Se on sinun juttusi, muut arvostaa eri asioita. Et kai sinäkään ole arvostelemassa tai ajattele lastesi sisustusvalintoja, mitä se hyödyttäisi? 

Ja en itse ainakaan syyllistä ketään. Olen vaan tajunnut sen, että omille vanhemmilleni arvostus oli aika lailla sidoksissa tavaraan. Itse olisin tosiaan kaivannut vaan sitä että joku olisi ottanut lapsen syliinsä ja kuunnellut joskus dissaamisen sijaan. 

Ihme terapiaistunnoksi tämä meni, mutta en oikein osaa paremminkaan rautalankaa vääntää.  Jos ihminen tahtoo että häntä arvostetaan, niin paras tehdä jotain arvostettavaa. Eikä voi olettaa, että esim lapset ostaa kaiken mitä sulla on tarjota. Hae sitä arvostusta omalta ikäpolveltasi, kyl ne sun lapsesi hyvin pärjää ilman jotain esi-isiltä perittyjä vinksahtaneita asenteitakin. 

Edelleenkin (rautalangasta) sinua lainaten

"Miten ihmeessä tästä keskustelusta saatiin sukupolvien välinsen arvostuksen tappeluareena?"

siis Mitenköhän ihmeessä?

No tuo just. 

Mä teen omat ratkaisuni, ja sinä teet oma ratkaisusi. 

En pyydä sinua ottamaan mun huonekalujani, vanhoja jugurttipurkkejani tai keräämääni melkein ehjien 80-luvun sähköporakoneiden kokoelmaani haltuusi. Kerää sä puolestasi mitä vain, mutta älä oleta että ne minua oikeastaan kiinnostavat muuten kuin kohteliaisuudesta. 

Enkä oleta että arvostaisit tekemiäni ratkaisuja. Siitä huolimatta aion jatkaa omalla linjallani, kaikki kunnia menneille sukupolville mutta siellä ei ole kaikkea tehty oikein, ei todellakaan. Oikeastaan ihan päin helevettiä, mutta ajattelin kehittää ihan uudenlaisia ongelmia ja toivon omien lasteni tekevän samoin. Vanha ei ole hyvää automaattisesti. 

Menneet sukupolvet ovat tehneet asioita niillä mahdollisuuksilla ja sillä kasvatuksella mitä ovat omilta sodankäyneiltä tai muuten katkerilta vanhemmiltaan saaneet. Ei ole ollut tietoa paremmasta. Nyt noitakin asioita osaa suhteuttaa, ja tajuaa paremmin että se ei ole heidän vikansa. Osa ihmisistä toki lukkiutuu menneeseen, kaikki eivät vaan viisastu mutta se on oma asiansa. Ei vanha ole automaattisesti myöskään viisas. 

Eikä tästä tarvitse sotaa tehdä, ei mua ainakaan huvita kinata makuasioista. Ajanhukkaa.