Lue keskustelun säännöt.
Mistä tiedän, onko lapsuuden muisto oikea muisto vai valemuisto? Hyväksikäyttöepäily :-(
25.02.2021 |
Olin lapsuudessani läheisesti tekemisissä aikuisen kanssa, joka on nyt kuollut. Minulla on hänestä joitakin muistoja, pääsääntöisesti hyviä. Varhaisaikuisuudessa aloin kuitenkin muistaa, tai pikemminkin tajuta, että hänen leikkinsä minun kanssani olivat olleet osittain hyväksikäyttöä. Esimerkiksi yhteen leikkiin kuului, että kosketin "vahingossa" hänen sukupuolielimiään. En tuon ikäisenä (1-3 v) tietenkään ymmärtänyt mitään seksuaalisuudesta, enkä siinä mielessä ymmärtänyt mitä tapahtui. Myöhemmin olen kuitenkin kokenyt syviä vihan tunteita asian johdosta ja tuntenut oloni äärimmäisen loukatuksi.
Samaan aikaan olen pyöritellyt mielessäni vaihtoehtoa, että entä jos kyseessä onkin mieleni tuottama valemuisto. Toivoisin todella paljon, että näin olisi, koska haluaisin ajatella kyseisestä henkilöstä vain hyvää. Haluaisin nähdä tuon osan lapsuudestani jotenkin eheänä ja onnellisena. Mutta muistot ovat liian voimakkaita ja yksityiskohtaisia, jotta voisin sivuuttaa ne. Muistan ihan tarkalleen, miten leikki eteni, samoin kuin sen, miten hämmentynyt olin kun se päätyi siihen, mihin ko. aikuinen sen johdatteli.
Mitä tällaisesta pitäisi ajatella? Terapiakin voisi olla mahdollista, mutta minusta tästä asiasta olisi todella kiusallista puhua kasvokkain vieraalle ihmiselle. Olen puhunut siitä ainoastaan parhaalle ystävälleni, en esimerkiksi kenellekään sukulaiselleni. Olisi kamala ajatus, jos jonkun muunkin muistot tästä henkilöstä menisivät pilalle, etenkin jos kyseessä olisi valemuisto. Mistä tiedän, onko se totta?
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valemuisto.. Ei ihminen muista 1-3v ikäisestä ajasta mitään.
Ei tavallisesti, mutta voi muistaa pieniä hetkiä.
Joo, mun varhaisin muisto on "tallentunut" 2,5 vuotiaana kun isä oli pahassa kolarissa ja ollaan menty katsomaan sitä sairaalaan. Se on semmoisena valokuvana päässä kun isä makaa sairaalasängyssä ja minä, sisko ja äiti ollaan siinä ympärillä. Tuossa kolarissa kuoli 2 ihmistä, isän hyviä ystäviä, että tunnelma on varmasti ollut aika ahdistava ja omituinen ja käsittämätön niin pienelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
yksikään aikuinen ei takuulla muista 1-3 vuotiaana tapahtuneita asioita
Itse kyllä muistan muutaman tapahtuneen asian kun olin noin 3-vuotias että joku muistaa ja joku ei.
Sama juttu, minä muistan tapahtumia lomamatkaltamme kun olin 3-vuotias ja ekaa kertaa ulkomailla.
Vierailija kirjoitti:
On hyvin epätodennäköistä että oikeasti muistaisit mitään noin nuorelta iältä. Missä tilanteessa muisto ensimmäisen kerran tuli pintaan? Onko mahdollista että senhetkiset tapahtumat olisivat jollain lailla sivunneet aihetta ja olisivat johtaneet tämänkaltaisen muiston syntymiseen?
Kyllä minä muistan ihan selvästi yksittäisiä välähdyksiä ajalta kun olin reilu 1-vuotias ja opettelin vasta kävelemään. Muistan kuinka minut nostettiin leikkikehään sellainen pehmustekypärä päässä ja miten kiva siellä oli alkuun olla kaikkien lelujen keskellä. Kunnes aikaa oli kulunut, tuli tylsää ja huomasin että olin täysin yksin. Kukaan ei tullut kun hätäännyin. Samoin muistan välähdyksiä miten olin illalla hereillä myöhään sisarusteni kanssa, sisarukseni riehuiva ja kaatoivat minut päin portaiden kaiteita ja päähän sattui. Itkin eikä silloinkaan kukaan tullut. Muistan myös kuinka odotin jotain minulle tärkeää vanhempaa henkilöä, en ollut nähnyt häntä hetkeen. Hän tuli käymään lapsuuden kodissani ja toi mukanaan lelun.
Nämä muistot ovat olleet minulla aina. Myöhemmin kuulin, että äitini kuoleman jälkeen (olin pieni vauva) meille muutti nopeasti uusi nainen joka hoiti meitä lapsia isän ollessa töissä. Nainen jätti minut tunneiksi yksin ja olin mm. huutanut ulkona tuntikausia vaunuissa niin, että naapurit olivat lopulta soittaneet isälleni töihin. Naapuri oli perhepäivähoitaja, lasupapereistani sain aikuisena tietää että hän oli tehnyt meistä lapsista lastensuojeluilmoituksia, koska oli huomannut, että meidät lapset jätettiin yksin keskenään vaikka keskellä yötäkin. Samoin mummoni oli tehnyt lastensuojeluilmoituksia, koska siskoni oli soittanut hänelle peloissaan keskellä yötä, että ollaan taas yksin ja isä on uuden naisensa kanssa jälleen kerran koko yön juomassa jossain. Kun mummoni yritti puuttua tapahtumiin, emme saaneet nähdä häntä hetkeen, vaikka mummo oli ollut minulle käytännössä toinen äiti äitini kuoleman jälkeen.
Olen myös aikuisena kärsinyt selittämättömistä dissosiaatioista ja ahdistuksesta, jos jään yksin. Varhaisaikuisuudessa tuntui siltä, että ihan kuin minua ei olisi olemassakaan jos kukaan muu ei ollut kanssani läsnä samassa tilassa. Ahdistuin, jos avopuolisoni oli lähdössä jonnekin ilman minua ja yksin olo ahdisti muutenkin todella paljon. Olo tuntui epätodelliselta, leijuvalta. Tajusin myöhemmin terapiassa, että oireiluni johtui siitä, että minut on jätetty toistuvasti yksin eikä tarpeisiini ole vastattu, tai niihin on vastattu hyvin vaihtelevasti silloin kun olin vauva/taapero. Sairastuin myös hyvin nuorena masennukseen ja olin itsetuhoinen. Olen sairastanut myös syömishäiriön. Toki lapsuuden perheessä tapahtui paljon kaikkea muutakin mikä traumatisoi, mutta olin todella hämmentynyt ja ihmeissäni siitä, miksi nimenomaan yksin jääminen tuntui niin lamaannuttavan ahdistavalta ja miksi en tuntenut olevani elossa, jos olin yksin.
Naisille on tyypillistä kuvitella, että kaikki heidän läheisensä on vähintään seksuaalisesti tuijottanut heitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan ajoitettavia asioita 2v 3 kk ikäisestä. Tapahtumista ei ole kuvia eikä niissä ole mitään ns. kerrottavaa.
Muistaminen liittyy puheen kehittymiseen.