Lue keskustelun säännöt.
Mistä tiedän, onko lapsuuden muisto oikea muisto vai valemuisto? Hyväksikäyttöepäily :-(
25.02.2021 |
Olin lapsuudessani läheisesti tekemisissä aikuisen kanssa, joka on nyt kuollut. Minulla on hänestä joitakin muistoja, pääsääntöisesti hyviä. Varhaisaikuisuudessa aloin kuitenkin muistaa, tai pikemminkin tajuta, että hänen leikkinsä minun kanssani olivat olleet osittain hyväksikäyttöä. Esimerkiksi yhteen leikkiin kuului, että kosketin "vahingossa" hänen sukupuolielimiään. En tuon ikäisenä (1-3 v) tietenkään ymmärtänyt mitään seksuaalisuudesta, enkä siinä mielessä ymmärtänyt mitä tapahtui. Myöhemmin olen kuitenkin kokenyt syviä vihan tunteita asian johdosta ja tuntenut oloni äärimmäisen loukatuksi.
Samaan aikaan olen pyöritellyt mielessäni vaihtoehtoa, että entä jos kyseessä onkin mieleni tuottama valemuisto. Toivoisin todella paljon, että näin olisi, koska haluaisin ajatella kyseisestä henkilöstä vain hyvää. Haluaisin nähdä tuon osan lapsuudestani jotenkin eheänä ja onnellisena. Mutta muistot ovat liian voimakkaita ja yksityiskohtaisia, jotta voisin sivuuttaa ne. Muistan ihan tarkalleen, miten leikki eteni, samoin kuin sen, miten hämmentynyt olin kun se päätyi siihen, mihin ko. aikuinen sen johdatteli.
Mitä tällaisesta pitäisi ajatella? Terapiakin voisi olla mahdollista, mutta minusta tästä asiasta olisi todella kiusallista puhua kasvokkain vieraalle ihmiselle. Olen puhunut siitä ainoastaan parhaalle ystävälleni, en esimerkiksi kenellekään sukulaiselleni. Olisi kamala ajatus, jos jonkun muunkin muistot tästä henkilöstä menisivät pilalle, etenkin jos kyseessä olisi valemuisto. Mistä tiedän, onko se totta?
Kommentit (47)
Valemuisto.. Ei ihminen muista 1-3v ikäisestä ajasta mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sen arvionti vaatii asiantuntijan arvion. Näihin asioihin perehtynyt terapeutti voi auttaa.
Valitettavasti ammattilainenkaan ei voi todeta onko joku totta vai ei. Terapeutti voi työskennellä vain siitä lähtökohdasta, että asiakkaan kertoma on asiakkaan todellisuus ja kokemukset aitoja - eli asiakasta pitää uskoa ja antaa tulla kuulluksi - muttei paraskaan traumaterapeutti tai psykiatri voi sanoa asiakkaan puolesta varmaksi mikä on tapahtunut oikeasti ja mikä saattaa olla vain valemuisto. Ei myöskään oikeuspsykiatrian tai poliisin tutkijat ellei ole jotain fyysisiä riittävän tuoreita todisteita.
Terapiaa kyllä silti vahvasti aplle suosittelen, sillä asiasta puhuminen ulkopuoliselle tod näk auttaa ja saa työkaluja suhtautua ja työstää (vale?)muistojen aiheuttamia oireita ja haittaa nykyhetken arkielämään. Ei sekään ihan tervettä ole, että tällaisia ajatuksia ja muistoja on vaikkei ne tapahtumat totta olisikaan. Terapiassahan voi sitten vaikka pohtia mistä nämä ajatukset tulevat ja miten niistä aiheutuvia kipeitä tunteita voisi säädellä ja käsitellä. Tuollaiset traumakokemukseen viittaavat muistot kuitenkin vaikuttaa usein aikuisiän ihmissuhteisiin. Terapiassa voi myös pohtia sitä toisiko muistojen todentaminen mitään helpotusta tai lisätietoa aplle vai toisiko vain lopulta lisää tuskaa ja jopa piinallisia epävarmoja oikeusprosesseja. Ihmisen muisti (tai muistamattomuus) on aivojen keino suojata mieltä ja hyvinvointia, traumaattiset muistot pyyhkiytyvät pois ihan syystä. Siksi muistamattomuus ei aina edes ole huono asia, vaikka oikeusjärjestelmän ja oikeudentajun näkökulmasta se ei ehkä niin ole...
Ei muista aikuinen ihminek tuommoiselta ajalta mitääb, ehkä voi luulla muistavansa jos vanhemmat tai sukulaiset kertoneet asioita lapsuudesta tai olrt nähnyt valokuvia yms, mutta et sinä itse muista semmoista.
Psykan opettaja joskus selitti, että vaikka on harvinaista, että 1-3 ikävuodelta jää pysyviä muistoja, voi jotkin yllättävät tai pelottavat muistot juurtua mieleen. Muuttokin on voinut olla ns. uusi ärsyke, mikä opettaa varautumaan uuteen. Toki moni 1-3 ikävuoden muistoista voi olla ns. valemuistoja, joita aivot ovat luoneet muilta kuulluista tarinoista.
Vähän ohi, mutta itse muistan n. 4 vuoden iältä todelta tuntuneen painajaisen, jota en silloin ymmärtänyt. Kysyin tästä pari vuotta sitten, ja äitini yllättyi, että ylipäänsä muistin mitään, mutta olin kuulemma lapsena selittänyt saman unen hänelle - tätä en kuitenkaan muistanut.
Ei ainakaan kannata mennä kenellekään epäammattimaiselle henkilölle luomaan valemuistoja, mutta jos asia puskee pintaan olisi jossain hyvä käydä puhumassa.
Minulla ainakin on muistoja noin kolmen vuoden iästä, todennäköisesti vähän varhaisemmaltakin ajalta, ja näihin kaikkiin liittyy melko voimakkaita aistimuksia tai tunnereaktioita, eikä kyseisistä paikoista/tapauksista ole kuvia eikä niissä ole ollut mukana muita perheenjäseniä, jotka olisivat voineet tarinoillaan vaikuttaa muistoihini.
Ei ole ollut mitään syytä kyseenalaistaa näitä juttuja, sillä ne eivät ole olleet mitenkään mullistavia tai erikoisia, vaan ihan realiteettien rajoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suurin osa vasta aikuisena muistetuista asioista on valemuistoja.
Aloittajahan ei sanonut, että olisi vain yhtäkkiä aikuisena muistanut kyseisen "leikin", vaan että hän yhtäkkiä _tajusi_, että leikkihän olikin seksuaalista. Kyseessä ei siis ole mikään yhtäkkiä päähän tullut muisto, vaan ymmärrys siitä mitä ei lapsena ymmärtänyt. Eihän tässä voida puhua valemuistoista, koska tämähän on muisto joka aloittajalla on ollut, mutta josta hän on vasta aikuisena tajunnut mistä siinä oli kyse.
Aloittajan kannattaisi mennä terapiaan käsittelemään näitä kokemuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
21/28 ilmiannettu, lapsi aikuiselle palveluksen velkaa? Joku sairas ihminen siellä fantasioi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On hyvin epätodennäköistä että oikeasti muistaisit mitään noin nuorelta iältä. Missä tilanteessa muisto ensimmäisen kerran tuli pintaan? Onko mahdollista että senhetkiset tapahtumat olisivat jollain lailla sivunneet aihetta ja olisivat johtaneet tämänkaltaisen muiston syntymiseen?
Muistan paljon muutakin hyvin yksityiskohtaista tuolta iältä. Muutimme tuolta paikkakunnalta pois vähän ennen kuin täytin neljä, joten kolmas ikävuosi on tuossa mukana lähes kokonaan. Ympäristön vaihdoksen takia pystyn helposti sanomaan, mitkä muistot ovat mistäkin paikasta ja mihin vuoteen mennessä ne ovat näin ollen tapahtuneet.
Tapahtumat tulivat mieleeni monella tavalla hyvässä elämänvaiheessa, juuri kun olin tavannut nykyisen aviomieheni. En siis muistanut niitä esimerkiksi terapiassa tai stressaavassa elämänvaiheessa. Tuossa tutustumisvaiheessa toki kerroimme paljon asioita itsestämme toiselle ja olen siitä syystä muistellut lapsuuttani tuolloin tavallista enemmän. Kun tuon lapsuuden leikin "todellinen" merkitys ja idea yhtäkkiä kirkastuivat mielessäni, sain raivokohtauksen. Olin hädissäni, koska en ymmärtänyt miten olin voinut painaa sen johonkin mieleni pohjalle. Toki se oli häpeällinen asia, mutta pidin sitä siitä huolimatta kummallisena. Vaikka valemuisto on varmasti mahdollinen, minun on vaikea uskoa, että olisin keksinyt noin yksityiskohtaisen ja elävän muiston tyhjästä.
AP
Todennäköisesti vähintään valtaosa muistoistasi kolmannen ikävuotesi ajalta ovat myöhemmin tuotettuja iihmisten puheiden, valokuvien ja muiden vastaavanlaisten keinojen avulla. Toki mukana luultavasti on myös jokunen sirpaleenomainen oikeakin muisto, jota sitten myöhempi vuorovaikutus on mahdollisesti vahvistanut.
Itse muistan todella elävästi Kreikan-matkan jonka perheeni teki ollessani n. 6-vuotias. Muistan paikkoja ja tapahtumia, muistan minkälaista oli uida Välimeressä. Harmi vaan, kun en kyseisellä matkalla ollut mukana. Satuin näet sairastumaan juuri ennen lähtöä, ja vietin sen viikon isovanhempieni hemmottelemana koti-Suomessa samalla kun sisarukseni ja vanhempani viettivät rantalomaa. Kaikki muistoni tuolta matkalta ovat vääriä, ja tulleet sisaruksieni kertomuksista, perheen diaesityksistä, ym muistelusta. Toista matkaa etelän rantalomakohteeseen perheeni ei tehnyt ennenkuin olin jo teini-iässä, joten muistoni eivät voi olla miltään muulta matkalta. Mielenkiintoista on, että muistan myös minkälaista oli olla isovanhempieni luona sairaana, miten sain jäätelöä, karkkia ja katsoa piirrettyjä videolta mielin määrin.
Muisti on erittäin helposti muokkautuva asia, ja täysin epäluotettava - jopa aikuisella.
Minulla ei ole sisaruksia, joiden kanssa olisin voinut keskustella tuollaisista asioista lapsena enkä aikuisena. Meillä ei otettu juuri lainkaan valokuvia tuohon (filmikamera-)aikaan ja siitä huolimatta pystyn kuvaamaan sen aikaisen asuntomme, kalusteet ja esim. niiden värit ja materiaalit hyvin tarkasti. (Olen toisaalta aina kiinnittänyt tuollaisiin asioihin paljon huomiota ja kun muistelen mitä tahansa tapaamista viimeisen 20 vuoden aikana, pystyn aika luotettavasti kuvaamaan esimerkiksi sen, mitä minulla tai muilla ihmisillä on ollut päällä.)
Pidän erikoisena, että muut ihmiset eivät muistaisi elämästään mitään tuon ikäisenä. Minulle on kuitenkin ihan selvää, että monet muistoni tuolta ajalta ovat aivan todellisia - muistini on muutenkin hyvä. Tuosta pahimmasta vain toivon, että se olisi valemuisto.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Valemuisto.. Ei ihminen muista 1-3v ikäisestä ajasta mitään.
Ei tavallisesti, mutta voi muistaa pieniä hetkiä.
Minulla on joitakin muistikuvia mummostani (mm. eräs tapaturma, jossa hän oli auttamassa, minusta on kuva side päässä, muistan tapaturman). Mummoni kuoli, kun olin 3-vuotias ja muistan hänen hautajaisensa myös, miten hankala olo tuli surevista ihmisistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos et ole traumatisoitunut tuosta, sillä ei ole väliä.
Jos se on ollut pahempaa, asia on eri.
Itse olen kokenut kaiken ja flash back on tuttu, myös vauva- ajalta..
Ja olen hyvin traumatisoitunut.
Ja muistan kun isäni piti mua sylissä kun olin vauva. Muistan sen päähineeni.
Tarkistin äidiltä asian.
Kyllä, muistin oikein sen vauvamyssyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajankohdalta mistä mainitsit 1-3 vuotta hippokampus ei ole vielä kehittynyt vaan muistot tallentuvat lähinnä mantelitumakkeeseen.
Jos et ole keksinyt aikakonetta, tässä tapauksessa kannattaa pistää mielen tuottamaksi höpinäsi, ajatella positiivisesti ja päästää irti.
Se, että ihminen alkaa muistaa asioita esim. 3-vuotiaana, liittyy kielellisen ilmaisun kehittymiseen: lapsi oppii, että jotain asiaa edustaa joku sana. Opin tämän jo lukiossa psykologian tunnilla.
Mun ensimäinen muistikuva on ajalta ennen kuin mä synnyin. Seuraava muistikuva kun olen pieni taapero. Nää on asiat jotka oon muistanut aina.
Mä sain kuvan silmiini ajasta kun en ollut vielä syntynyt.
Mietin paluuta takaisin.
Vierailija kirjoitti:
On hyvin epätodennäköistä että oikeasti muistaisit mitään noin nuorelta iältä. Missä tilanteessa muisto ensimmäisen kerran tuli pintaan? Onko mahdollista että senhetkiset tapahtumat olisivat jollain lailla sivunneet aihetta ja olisivat johtaneet tämänkaltaisen muiston syntymiseen?
Artikkelin mukaan muistoja ei tuon ilmiön vuoksi voi syntyä ennen 2-4 ikävuotta. Eli toisin sanoen jo kahdesta ikävuodesta ylöspäin VOI syntyä muistoja, jotka siis voi muistaa vielä aikuisenakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On hyvin epätodennäköistä että oikeasti muistaisit mitään noin nuorelta iältä. Missä tilanteessa muisto ensimmäisen kerran tuli pintaan? Onko mahdollista että senhetkiset tapahtumat olisivat jollain lailla sivunneet aihetta ja olisivat johtaneet tämänkaltaisen muiston syntymiseen?
Artikkelin mukaan muistoja ei tuon ilmiön vuoksi voi syntyä ennen 2-4 ikävuotta. Eli toisin sanoen jo kahdesta ikävuodesta ylöspäin VOI syntyä muistoja, jotka siis voi muistaa vielä aikuisenakin.
Riippuu ihmisestä ja aivoista. Jollain on muistoja vasta viisivuotiaasta ja joku muistaa jo parivuotiaasta eteenpäin monenlaista. Mikä pätee yhteen, ei välttämättä päde toiseen.
Minulla on pari muistikuvaa ajalta jolloin oli alle 2 v.