Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies joka ei onnittele eikä ota osaa
24.02.2021 |
Mitenköhän asian voisi ottaa esille vai voiko?
Minulla on kaverina mies (varattu, itsekin olen varattu eli emme siis ole suhteesssa), joka ei onnittele minua mistään. Koskaan. Kun minulla on syntymäpäivät, vaikka siitä puhuttaisi edellisenä päivänä hän ei onnittele. Kun ukkini kuoli, ja kerroin siitä lähettämällä hänelle viestin sairaalasta hän ei vastannut mitään. Tästä jälkikäteen mainitsin että tuntui pahalta.
Kun mummini kuoli koronaan, tuli vastauksena ”voi voi :(”.
Nyt valmistuin ammattiin ja sain siihen 👍 emojin, kun kerroin että tulokset tuli & läpi meni.
Mikä tähän voi olla syynä?
Muita ystäviä onnittelee: esim. yhteisen kaverin poika pääsi ylioppilaaksi, tuli vuolaat onnittelut.
Asia hieman häiritsee, sillä koen että olen ainoa ketä ei onnittele / ota osaa, jne.
Kommentit (91)
Miten tässä voisin toimia? Otanko asian mielestänne esille, vai annanko olla?
Tällä henkilöllä on pian merkkipäivä: onnittelenko vai olenko hiljaa?
Kiitos mielenkiintoisista havainnoista ja mielipiteistä! Jokainen on auttanut minua pohtimaan tätä asiaa. :)
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osaan ottaa osaa. Osa ottaa osaa, mutta osa ei. Osanotosta osattoman osa on osaton.
Vierailija kirjoitti:
Miten tässä voisin toimia? Otanko asian mielestänne esille, vai annanko olla?
Tällä henkilöllä on pian merkkipäivä: onnittelenko vai olenko hiljaa?Kiitos mielenkiintoisista havainnoista ja mielipiteistä! Jokainen on auttanut minua pohtimaan tätä asiaa. :)
Ap
En itse ottaisi puheeksi ja lisäksi olisin yhteydessä vain ammatillisten asioiden puitteissa.
Antamiesi esimerkkien perusteella, AP, sinä et kiinnosta häntä pätkääkään. Ette ole ystäviä – tai ainakaan miehen mielestä. Olette kenties joskus olleet – ottaen huomioon miten töykeästi hän sinulle kehtaa töksäytellä – tai sitten hänellä on ongelmaa sosialisoinnissa ylipäätään. Koska ei kukaan edes keskiverroilla sosiaalisilla taidoilla varustettu ihminen vastaa toisen läheisen kuolemaan ”voi voi :(”.
Aika viilentää välit. Mies ei kohtele sinua kuin ystävää kohdellaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kuolemantapauksissa pitää sanoa "otan osaa" ja mitä se edes tarkoittaa?
Googlaa sanakirjasta empatia. Sulta puuttuu se.
Siis onhan se ikävä homma jos jonkun läheinen kuolee, mutta miten itsestäänselvyyksien hokeminen auttaa asiaa ja miten sitä osaa käytännössä otetaan? Mielestäni jotenkin vaivannuttavaa väittää ottavansa osaa, kun ei kuitenkaan oikeasti mitään ota.
Juuri noin minäkin sen koen! Tässä muutama vuosi sitten olin siinä "osaa otettavan" asemassa (veli kuollut) ja itse arvostin silloin paljon enemmän niitä, jotka oikeasti halusivat antaa tukea, eivätkä vain heitelleet tyhjiä "otan osaa" -fraaseja. Silloin "Kuinka voin sinua auttaa?" on surun kohtaamalle ihmiselle paljon hyödyllisempi lause!
Olen useamman läheisen menettänyt. Pahinta on se, jos aihetta vältellään. Kieltämättä "voi, voi" olisi aika kylmä. Osanotto lämmittää mieltä, vaikka ei muuta osaisi sanoa. Avun tarjoaminen on myös ystävällistä, mutta suru on niin henkilökohtainen asia, että sen jakaminen on luontevinta vain lähipiirin kanssa.
Ap:lle sanoisin, että mies ei todennäköisesti koe ystävyyttä samoin kuin sinä. Pitäisin noin etäisesti suhtautuvaa hyvän päivän tuttavana. Hän ei ole kiinnostunut sinun henkilökohtaisista asioista.
Koen hänen käytöksensä ristiriitaisena: kuitenkin on valmis auttamaan minua aina vuorokaudesta tai sen ajasta riippumatta (muille ei tee näin) ja kysyy mielipidettäni välillä omiin asioihinsa. Toivotamme aina hyvät joulut ym. ja minä hänelle aina hyvät synttärit (hän ei minulle, en tiedä miksi...).
Hän tietää minusta paljon, pitkään jatkunut tuttavuus (?)/kaveruus (?) takaa sen, että paljon on ehditty puimaan. Mutta todella, nyt kun luen kommenttejanne, tulee itselle tunne että mikäköhän oikein hänelle olen? Ystävää varmaan onniteltaisiin ja muistettaisiin hieman paremmin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onnittelisin ehkä kuitenkin, vaikka hän ei sinua. Olisit ns.fiksumpi.
Toisaalta, ahdistuuko hän jos pitää sinua vain tuttava tasolla (mehän emme tiedä minä hän sinua pitää)?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten tässä voisin toimia? Otanko asian mielestänne esille, vai annanko olla?
Tällä henkilöllä on pian merkkipäivä: onnittelenko vai olenko hiljaa?Kiitos mielenkiintoisista havainnoista ja mielipiteistä! Jokainen on auttanut minua pohtimaan tätä asiaa. :)
Ap
Älä onnittele. Äläkä ota puheeksi enää. Valitettavasti kuulostaa siltä ettei miestä vaan kiinnosta asiasi, eikä koe tarvetta ”lohduttaa” sinua. Ja mitä enemmän toivot ja odotat häneltä tukea, sitä vähemmän sitä saat.,
Vierailija kirjoitti:
Koen hänen käytöksensä ristiriitaisena: kuitenkin on valmis auttamaan minua aina vuorokaudesta tai sen ajasta riippumatta (muille ei tee näin) ja kysyy mielipidettäni välillä omiin asioihinsa. Toivotamme aina hyvät joulut ym. ja minä hänelle aina hyvät synttärit (hän ei minulle, en tiedä miksi...).
Hän tietää minusta paljon, pitkään jatkunut tuttavuus (?)/kaveruus (?) takaa sen, että paljon on ehditty puimaan. Mutta todella, nyt kun luen kommenttejanne, tulee itselle tunne että mikäköhän oikein hänelle olen? Ystävää varmaan onniteltaisiin ja muistettaisiin hieman paremmin.
Ap
Vaikka välillänne ei sellaista kiinnostusta olekaan, niin mitä luulet, muistaisiko hän syntymäpäiväsi jos ei tietäisi siitä mitään? Joskus kuulin joltain mieheltä, että kiinnostunut mies muistaa AINA naisen syntymäpäivän. Toki kiinnostusta voi feikata painamalla mieleen tarkoituksella syntymäpäivän. Mutta jos mies ei sitä muista, hän on 100% varmasti epäkiinnostunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kuolemantapauksissa pitää sanoa "otan osaa" ja mitä se edes tarkoittaa?
Googlaa sanakirjasta empatia. Sulta puuttuu se.
Siis onhan se ikävä homma jos jonkun läheinen kuolee, mutta miten itsestäänselvyyksien hokeminen auttaa asiaa ja miten sitä osaa käytännössä otetaan? Mielestäni jotenkin vaivannuttavaa väittää ottavansa osaa, kun ei kuitenkaan oikeasti mitään ota.
Juuri noin minäkin sen koen! Tässä muutama vuosi sitten olin siinä "osaa otettavan" asemassa (veli kuollut) ja itse arvostin silloin paljon enemmän niitä, jotka oikeasti halusivat antaa tukea, eivätkä vain heitelleet tyhjiä "otan osaa" -fraaseja. Silloin "Kuinka voin sinua auttaa?" on surun kohtaamalle ihmiselle paljon hyödyllisempi lause!
Olen useamman läheisen menettänyt. Pahinta on se, jos aihetta vältellään. Kieltämättä "voi, voi" olisi aika kylmä. Osanotto lämmittää mieltä, vaikka ei muuta osaisi sanoa. Avun tarjoaminen on myös ystävällistä, mutta suru on niin henkilökohtainen asia, että sen jakaminen on luontevinta vain lähipiirin kanssa.
Ap:lle sanoisin, että mies ei todennäköisesti koe ystävyyttä samoin kuin sinä. Pitäisin noin etäisesti suhtautuvaa hyvän päivän tuttavana. Hän ei ole kiinnostunut sinun henkilökohtaisista asioista.
Kaverin isä kun kuoli niin ostin kaverille tuopin olutta.
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuo kieltämättä outoa. Oletko hänen kumppaninsa mielestä liikaa mieheen yhteydessä?
Tuo voisi olla yksi syy muuten oudon kylmältä vaikuttavaan käytökseen. Itsekin olen vähentänyt kontakteja naispuolisiin ystäviini, kun en ole enää sinkku. Toisaalta vaimoani ei tunnu häiritsevän muutamat naispuoliset ystäväni, mutta kaikista hän ei pidä, eikä varsinkaan yhdestä, josta hän tietää minun olleen aikoinaan kiinnostuneen ja jonka kanssa oli aikanaan yhteistä lomamatkaa jne. vaikka meistä ei paria tullutkaan. Tämän ymmärrän, mutta toisaalta olen vaimolleni sanonut joskus jotenkin niin - ehkä turhan rehellisesti? - että olen varmaan jossakin mielessä tykännyt kaikista naispuolisista ystävistäni jossakin vaiheessa. Emme ole silti tehneet mitään ratkaisua Selänteiden tyyliin, jossa käsittääkseni pariskunnan miehellä ei voi olla naispuolisia ystäviä ja vaimolla ei voi olla miespuolisia ystäviä, mutta kyllä selvästi on ainakin itselläni kontaktit vähentyneet naispuolisiin ystäviin. En halua olla kovin aktiivinen, koska sitten varmaan heiltä(kin) tulisi enemmän kutsuja ja yhteydenottoja jne. Toisaalta vaimoni varmasti luottaa uskollisuuteeni, mutta en halua pahoittaa hänen mieltään, ja kontaktit eri sukupuolta oleviin ystäviin ovat hiipuneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuo kieltämättä outoa. Oletko hänen kumppaninsa mielestä liikaa mieheen yhteydessä?
Tuo voisi olla yksi syy muuten oudon kylmältä vaikuttavaan käytökseen. Itsekin olen vähentänyt kontakteja naispuolisiin ystäviini, kun en ole enää sinkku. Toisaalta vaimoani ei tunnu häiritsevän muutamat naispuoliset ystäväni, mutta kaikista hän ei pidä, eikä varsinkaan yhdestä, josta hän tietää minun olleen aikoinaan kiinnostuneen ja jonka kanssa oli aikanaan yhteistä lomamatkaa jne. vaikka meistä ei paria tullutkaan. Tämän ymmärrän, mutta toisaalta olen vaimolleni sanonut joskus jotenkin niin - ehkä turhan rehellisesti? - että olen varmaan jossakin mielessä tykännyt kaikista naispuolisista ystävistäni jossakin vaiheessa. Emme ole silti tehneet mitään ratkaisua Selänteiden tyyliin, jossa käsittääkseni pariskunnan miehellä ei voi olla naispuolisia ystäviä ja vaimolla ei voi olla miespuolisia ystäviä, mutta kyllä selvästi on ainakin itselläni kontaktit vähentyneet naispuolisiin ystäviin. En halua olla kovin aktiivinen, koska sitten varmaan heiltä(kin) tulisi enemmän kutsuja ja yhteydenottoja jne. Toisaalta vaimoni varmasti luottaa uskollisuuteeni, mutta en halua pahoittaa hänen mieltään, ja kontaktit eri sukupuolta oleviin ystäviin ovat hiipuneet.
Tästä vastauksesta näkee, ettei mies yleensä jaksa olla naiselle pelkkä kaveri. Vasta jos kiinnostusta on enemmän, haluaa olla tekemisissä enemmän ja on huolehtivaisempi.
Vierailija kirjoitti:
Miksi kuolemantapauksissa pitää sanoa "otan osaa" ja mitä se edes tarkoittaa?
Ei kenenkään suruun voi ottaa osaa. Itsekään en käytä koskaan noita sanoja. Yritän löytää muita sanoja jolla lohduttaa surevaa.
Itse en kyllä onnittelisi jos hän ei onnittele sinua. En tajua mitä oikein haluat tältä mieheltä. Hän ei ole mikään bestiksesi.
Minä en osaa onnitella ilmeisesti.
Minua lähinnä haukuttiin koko lapsuus ja nuoruus, ei koskaan kehuttu tai onniteltu mistään.
Jotenkin olen sulkenut synttärit ,valmistumiset yms, pois mielestä, minulle ne vaan on tavallisia arkipäiviä.
Kyllä yritän aina snaoa jotain että hieno tai muuta, jos jollaki juhla tai joku saavutus,mutta en osaa iloita oikeasti toisen puolesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuo kieltämättä outoa. Oletko hänen kumppaninsa mielestä liikaa mieheen yhteydessä?
Tuo voisi olla yksi syy muuten oudon kylmältä vaikuttavaan käytökseen. Itsekin olen vähentänyt kontakteja naispuolisiin ystäviini, kun en ole enää sinkku. Toisaalta vaimoani ei tunnu häiritsevän muutamat naispuoliset ystäväni, mutta kaikista hän ei pidä, eikä varsinkaan yhdestä, josta hän tietää minun olleen aikoinaan kiinnostuneen ja jonka kanssa oli aikanaan yhteistä lomamatkaa jne. vaikka meistä ei paria tullutkaan. Tämän ymmärrän, mutta toisaalta olen vaimolleni sanonut joskus jotenkin niin - ehkä turhan rehellisesti? - että olen varmaan jossakin mielessä tykännyt kaikista naispuolisista ystävistäni jossakin vaiheessa. Emme ole silti tehneet mitään ratkaisua Selänteiden tyyliin, jossa käsittääkseni pariskunnan miehellä ei voi olla naispuolisia ystäviä ja vaimolla ei voi olla miespuolisia ystäviä, mutta kyllä selvästi on ainakin itselläni kontaktit vähentyneet naispuolisiin ystäviin. En halua olla kovin aktiivinen, koska sitten varmaan heiltä(kin) tulisi enemmän kutsuja ja yhteydenottoja jne. Toisaalta vaimoni varmasti luottaa uskollisuuteeni, mutta en halua pahoittaa hänen mieltään, ja kontaktit eri sukupuolta oleviin ystäviin ovat hiipuneet.
Tästä vastauksesta näkee, ettei mies yleensä jaksa olla naiselle pelkkä kaveri. Vasta jos kiinnostusta on enemmän, haluaa olla tekemisissä enemmän ja on huolehtivaisempi.
Meitä miehiä on varmasti joka lähtöön, joten en tiedä, voiko tuota yleistää. Joka tapauksessa itse kun olen sinkkuaikoina tutustunut johonkin naiseen, on siinä aika usein ollut minun puoleltani ainakin pientä alitajuista ajatusta siitä, että voisiko tämä nainen olla enemmän kuin ystävä. Kuitenkin monet näistä naisista ovat jääneet ystävikseni ilman että olen koskaan edes maininnut heille (aiempaa) syvempää kiinnostustani, ja olen ollut heidän ja heidän mahdollisten perheidensäkin kanssa tekemisissä jatkossakin, heidän ollessaan jo parisuhteissa, mutta heidän parisuhteidensa myötä ja sitten oman parisuhteeni myötä nämä kontaktit ovat vähentyneet entisestään. Yksi syy on ollut se, että sinkkuna ei ollut niin suurta intressiä olla yhteydessä varattuihin naispuolisiin ystäviin (myös kunnioituksesta heidän miehiään kohtaan), ja nyttemmin, etten halua pahoittaa vaimoni mieltä, ja toisaalta minulla on parisuhteeni myötä paljon vähemmän aikaa kuin sinkkuna. Terveisin tuon aiemman kommentin kirjoittanut mies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuo kieltämättä outoa. Oletko hänen kumppaninsa mielestä liikaa mieheen yhteydessä?
Tuo voisi olla yksi syy muuten oudon kylmältä vaikuttavaan käytökseen. Itsekin olen vähentänyt kontakteja naispuolisiin ystäviini, kun en ole enää sinkku. Toisaalta vaimoani ei tunnu häiritsevän muutamat naispuoliset ystäväni, mutta kaikista hän ei pidä, eikä varsinkaan yhdestä, josta hän tietää minun olleen aikoinaan kiinnostuneen ja jonka kanssa oli aikanaan yhteistä lomamatkaa jne. vaikka meistä ei paria tullutkaan. Tämän ymmärrän, mutta toisaalta olen vaimolleni sanonut joskus jotenkin niin - ehkä turhan rehellisesti? - että olen varmaan jossakin mielessä tykännyt kaikista naispuolisista ystävistäni jossakin vaiheessa. Emme ole silti tehneet mitään ratkaisua Selänteiden tyyliin, jossa käsittääkseni pariskunnan miehellä ei voi olla naispuolisia ystäviä ja vaimolla ei voi olla miespuolisia ystäviä, mutta kyllä selvästi on ainakin itselläni kontaktit vähentyneet naispuolisiin ystäviin. En halua olla kovin aktiivinen, koska sitten varmaan heiltä(kin) tulisi enemmän kutsuja ja yhteydenottoja jne. Toisaalta vaimoni varmasti luottaa uskollisuuteeni, mutta en halua pahoittaa hänen mieltään, ja kontaktit eri sukupuolta oleviin ystäviin ovat hiipuneet.
Tästä vastauksesta näkee, ettei mies yleensä jaksa olla naiselle pelkkä kaveri. Vasta jos kiinnostusta on enemmän, haluaa olla tekemisissä enemmän ja on huolehtivaisempi.
Eikä pidäkään olla. Ei siitä hyödy mitään ja pahimmassa tapauksessa leimaantuu kilttimieheksi.
Alue: Aihe vapaa
Juuri noin minäkin sen koen! Tässä muutama vuosi sitten olin siinä "osaa otettavan" asemassa (veli kuollut) ja itse arvostin silloin paljon enemmän niitä, jotka oikeasti halusivat antaa tukea, eivätkä vain heitelleet tyhjiä "otan osaa" -fraaseja. Silloin "Kuinka voin sinua auttaa?" on surun kohtaamalle ihmiselle paljon hyödyllisempi lause!