Lue keskustelun säännöt.
Puistattaako ketään muuta lapsen kutsuminen "meidän neidiksi" tai "prinsessaksi"?
Lähipiirissä on muutama ihminen, jotka eivät juuri koskaan puhu tyttäristään nimellä kun kertovat näiden edesottamuksia, vaan aina "meidän neiti sitä ja tätä". Tuo kuulostaa korvaani jotenkin halveksuvalta tai vaihtoehtoisesti vähän ylpistelevältä. Onko vika minun tulkinnassa vai tuossa ilmaisussa? Toinen vähän oksua suuhun tuova ilmaisu on kutsua tyttölasta prinsessaksi. Meillä on itsellä tyttövauva ja en tykkää yhtään, jos joku häntä nimittää prinsessaksi. Ihan kuin hän olisi joku hienohelma palvelijoineen.
Ja näin tasa-arvon aikakautena täytyy sanoa, ettei kauhean usein kuule vastaavia nimityksiä pojista (prinssi tai herra).
Kommentit (688)
Vierailija kirjoitti:
Voivoi,onko täällä joku pikku neiti jäänyt vaille rakkautta lapsena jos niin puistattaa :/
Olen eri, mutta esitän sulle saman kysymyksen. Jäitkö sinä lapsena ilman rakkautta, kun sinusta tuli noin ilkeä? En usko, että kukaan on synnynnäisesti paha ja haluaa satuttaa toisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi työkaveri puhuu melkein pelkästään tytöstään "meidän neitinä". Siitä tuo inho alkoikin, en edes tajunnut sitä aluksi mutta vuosien aikana joka ikinen työpäivä sain kuunnella tuon "meidän neidin" tekemisistä, niin en todellakaan aio omaa (vielä vain haaveissa olevaa) lasta kutsua koskaan noin. Poikaansa tuo sama tyyppi kutsuu vain ja ainoastaan nimellä. Tosi outoa.
Sama juttu. Vuosikausia sitä kuuntelin eikä ikinä selvinnyt, että oliko sillä lapsella joku ihan oikea nimikin.
Työmaailman selkäänpuukotuskulttuurin vuoksi on kannatettavaa ettei läheisistään kerro nimiä.
Vierailija kirjoitti:
Rakkaalla lapsella monta nimeä - vois ehkä tarkistaa miten monipuolisesti itse tarjoaa turvaa ja hellyyttä ja muistaa, että jos lapsi ei teininä kutsukaan äidiksi tai isäksi vaan nimellä, kylmä malli on saatu jo pilaamaan loppuelämä kohdusta saakka.
Höpö, höpö. Esim. romani kulttuurissa lapset puhuttelevat vanhempiaan etunimellä. Eikä siitä niin kauaa aikaa ole, kun vanhempia teititeltiin.
Minä olen aina kutsunut tyttäriäni prinsessoiksi ja aion kutsua edelleenkin. Jos se haittaa jotakin niin arvatkaa kiinnostaako. Prinsessani eivät myöskään tästä ole koskaan olleet pahoillaan, vaikka tätä nykyä ovat jo aikuisia. Meillä se on lempi- ja hellittelynimi siinä missä kaikki muutkin lempinimet.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen aina kutsunut tyttäriäni prinsessoiksi ja aion kutsua edelleenkin. Jos se haittaa jotakin niin arvatkaa kiinnostaako. Prinsessani eivät myöskään tästä ole koskaan olleet pahoillaan, vaikka tätä nykyä ovat jo aikuisia. Meillä se on lempi- ja hellittelynimi siinä missä kaikki muutkin lempinimet.
Juuri näin! Jos prinsessa ei halua olla prinsessa ja sanoo sen, sitten ei kutsuta prinsessaksi enää. Kenelläkään muulla ei ole asiaan mitään nokan koputtamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei puistata.
Sille perheelle joka noin sanoo, juuri se lapsi tai lapset ovat sen perheen rakkaimpia ihmisiä, ja he saavat kutsua heitä prinsseiksi ja prinsessoiksi, tulevaisuuden toivoiksi, perijöiksi tai millä tahansa upeilla nimillä.
Mitä pahaa siinä on?
PItäsikö heitä kutsua pahantekijöiksi, tulevaisuuden vangeiksi, rikollisiksi, tyhmiksi, toivottomiksi tai jollain muulla pahoilla ja ilkeillä nimityksillä?
Ihmiset saavat harvoin myönteistä palautetta elämänsä aikana.
Pitäisikö se kielteinen ja toista alistava palaute aloittaa jo pienelle lapselle ja näin varmistaa itsetunnon huono kehittyminen jo varhaisvuosina?
Miksei vaan kutsu lasta omalla nimellään, viestittäen, että hän riittää itsenään eikä tarvitse olla missi, malli, prinsessa, kuningas tai mikä ikinä. Hän on hyvä sellaisena kuin on. Siinä minusta parempi viesti kuin että tarvitsee olla jotain, mitä ei ole.
Miksi se tyttö ei vieläkään saa päättää itse, minkälainen hän haluaa olla? Miksi vieläkään ei saa kokeilla kaikkea, mikä tuntuu kivalta eikä vahingoita toisia?
Saako tyttö itse päättää myös siitä, että äiti ei nolaa häntä työpaikalla jankuttamalla meidän neitiä? Olen ollut todistamassa tilannetta, jossa äiti kailottaa isoon ääneen: tässä nyt on tämä meidän neiti ja tyttö, n. 10 vuotias, tosi nolona, että äiti älä viitti...ja hiljaisella äänellä, että nimeni on Kaisa.
Eli todellakaan ei halunnut olla mikään äidin pikku neiti. Mitä mieltä olet tästä, onko tytön oikeus olla oma itsensä, eikä äidin jatke?
Siitä tässä on kyse, miten TOISILLE, jopa vieraille, siitä tytöstä puhutaan, ei siitä, että tytön ei anneta olla mitä on.
Kyllä mä sanon omaa poikaani 16v pikku herraksi ja prinssiksi varsinkin silloin, kun pyytää palveluksia, ja itseäni kutsun nöyrimmäksi lakeijaksi :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tykännyt yhtään, kun varsinkin äitini käytti minusta nimitystä "tyttö". En ollut siis ihminen, jolla on oma nimi (siitä huomautinkin). Tyttö sitä, tyttö tätä. Vastaavasti miespuolinen olisi varmaan ollut "poika", ei yksilö, vaan pelkkä sukupuolensa edustaja.
Ja tuo prinsessa-nimittely on todellakin aivan ala-arvoista ja mautonta, antaa puheen kohteena olevallekin omituisen ja väärän käsityksen itsestään. Jotkut imartelevat miehetkin puhuvat "prinsessoista", juu ei, ei olla sellaisia. Harvemmin tosiaankin pojat prinssejä ovat, he ovatkin yksilöitä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei puistata.
Sille perheelle joka noin sanoo, juuri se lapsi tai lapset ovat sen perheen rakkaimpia ihmisiä, ja he saavat kutsua heitä prinsseiksi ja prinsessoiksi, tulevaisuuden toivoiksi, perijöiksi tai millä tahansa upeilla nimillä.
Mitä pahaa siinä on?
PItäsikö heitä kutsua pahantekijöiksi, tulevaisuuden vangeiksi, rikollisiksi, tyhmiksi, toivottomiksi tai jollain muulla pahoilla ja ilkeillä nimityksillä?
Ihmiset saavat harvoin myönteistä palautetta elämänsä aikana.
Pitäisikö se kielteinen ja toista alistava palaute aloittaa jo pienelle lapselle ja näin varmistaa itsetunnon huono kehittyminen jo varhaisvuosina?
Miksei vaan kutsu lasta omalla nimellään, viestittäen, että hän riittää itsenään eikä tarvitse olla missi, malli, prinsessa, kuningas tai mikä ikinä. Hän on hyvä sellaisena kuin on. Siinä minusta parempi viesti kuin että tarvitsee olla jotain, mitä ei ole.
Miksi se tyttö ei vieläkään saa päättää itse, minkälainen hän haluaa olla? Miksi vieläkään ei saa kokeilla kaikkea, mikä tuntuu kivalta eikä vahingoita toisia?
Saako tyttö itse päättää myös siitä, että äiti ei nolaa häntä työpaikalla jankuttamalla meidän neitiä? Olen ollut todistamassa tilannetta, jossa äiti kailottaa isoon ääneen: tässä nyt on tämä meidän neiti ja tyttö, n. 10 vuotias, tosi nolona, että äiti älä viitti...ja hiljaisella äänellä, että nimeni on Kaisa.
Eli todellakaan ei halunnut olla mikään äidin pikku neiti. Mitä mieltä olet tästä, onko tytön oikeus olla oma itsensä, eikä äidin jatke?
Siitä tässä on kyse, miten TOISILLE, jopa vieraille, siitä tytöstä puhutaan, ei siitä, että tytön ei anneta olla mitä on.
Tätä viestiä edeltävä oli kirjoittamani, eli pitää saada päättää myös siitä. Jotkut äidit päättävät mielellään, minkälainen tytön pitäisi olla, kuuntelematta mitä tyttö itse haluaa.
Tässä oli keskustelua molemmista asioista. Sekä siitä, saako tytöstä puhua miten vaan, vaikka tyttö ei haluaisi, että siitä, saako tyttöjä ylipäätään sanoa prinsessaksi / kohdella prinsessana.
Kun keskustelua seuraa, päätyy aika helposti siihen johtopäätökseen, että osa tytöistä inhoaa prinsessaksi / pikku neidiksi / tms kutsumista, osa ei välitä ja osa pitää siitä.
Osa äideistä saa oksun suuhunsa, kun puhutaan pikku prinsessoista, vaikka tytöt itse eivät olisi moksiskaan. He vihaavat tai oudoksuvat koko teemaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kutsun meidän tytärtä prinsessaksi. En ole tainnut koskaan kutsua hänen korkeuttaan hänen oikealla nimellä.
Kovin järkytys tuli eteen kun keskustelin ja valmistelin kansankynttilää kohtaamaan meidän ekaluokkalaisen. Opettaja ei ollut valmis kutsumaan meidän tytärtä prinsessaksi vaikka siksi häntä on aina kutsuttu. Että näin Lopella! Lapsi itkee illat.
Sitä en tajua miksi te muut kutsutte lapsianne prinsessaksi. Tuskin niissä mitään erikoista on. Meidän tyttö on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi työkaveri puhuu melkein pelkästään tytöstään "meidän neitinä". Siitä tuo inho alkoikin, en edes tajunnut sitä aluksi mutta vuosien aikana joka ikinen työpäivä sain kuunnella tuon "meidän neidin" tekemisistä, niin en todellakaan aio omaa (vielä vain haaveissa olevaa) lasta kutsua koskaan noin. Poikaansa tuo sama tyyppi kutsuu vain ja ainoastaan nimellä. Tosi outoa.
Sama juttu. Vuosikausia sitä kuuntelin eikä ikinä selvinnyt, että oliko sillä lapsella joku ihan oikea nimikin.
Päinvastoin, minusta on mukavaa jos joku kykenee tauolla puhumaan jostakin muustakin kuin työstään. Monet ovat sitten ilmeisesti töissä suorituskykynsä äärirajoilla joten yksikään ajatus työn ulkopuolelta romahduttaa korttipakan. Onhan sekin mahdollista ja meitä on moneen junaan. Moninaisuus on kuitenkin rikkautta. Työ kuin työ, erilaiset tyypit puhaltaessaan yhteiseen hiileen voivat päästä parempaan lopputulemaan kuin seitsemän veljestä samoine savikiekkoineen samoine vikoineen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei puistata.
Sille perheelle joka noin sanoo, juuri se lapsi tai lapset ovat sen perheen rakkaimpia ihmisiä, ja he saavat kutsua heitä prinsseiksi ja prinsessoiksi, tulevaisuuden toivoiksi, perijöiksi tai millä tahansa upeilla nimillä.
Mitä pahaa siinä on?
PItäsikö heitä kutsua pahantekijöiksi, tulevaisuuden vangeiksi, rikollisiksi, tyhmiksi, toivottomiksi tai jollain muulla pahoilla ja ilkeillä nimityksillä?
Ihmiset saavat harvoin myönteistä palautetta elämänsä aikana.
Pitäisikö se kielteinen ja toista alistava palaute aloittaa jo pienelle lapselle ja näin varmistaa itsetunnon huono kehittyminen jo varhaisvuosina?
Miksei vaan kutsu lasta omalla nimellään, viestittäen, että hän riittää itsenään eikä tarvitse olla missi, malli, prinsessa, kuningas tai mikä ikinä. Hän on hyvä sellaisena kuin on. Siinä minusta parempi viesti kuin että tarvitsee olla jotain, mitä ei ole.
Miksi se tyttö ei vieläkään saa päättää itse, minkälainen hän haluaa olla? Miksi vieläkään ei saa kokeilla kaikkea, mikä tuntuu kivalta eikä vahingoita toisia?
Saako tyttö itse päättää myös siitä, että äiti ei nolaa häntä työpaikalla jankuttamalla meidän neitiä? Olen ollut todistamassa tilannetta, jossa äiti kailottaa isoon ääneen: tässä nyt on tämä meidän neiti ja tyttö, n. 10 vuotias, tosi nolona, että äiti älä viitti...ja hiljaisella äänellä, että nimeni on Kaisa.
Eli todellakaan ei halunnut olla mikään äidin pikku neiti. Mitä mieltä olet tästä, onko tytön oikeus olla oma itsensä, eikä äidin jatke?
Siitä tässä on kyse, miten TOISILLE, jopa vieraille, siitä tytöstä puhutaan, ei siitä, että tytön ei anneta olla mitä on.
Tätä viestiä edeltävä oli kirjoittamani, eli pitää saada päättää myös siitä. Jotkut äidit päättävät mielellään, minkälainen tytön pitäisi olla, kuuntelematta mitä tyttö itse haluaa.
Tässä oli keskustelua molemmista asioista. Sekä siitä, saako tytöstä puhua miten vaan, vaikka tyttö ei haluaisi, että siitä, saako tyttöjä ylipäätään sanoa prinsessaksi / kohdella prinsessana.
Kun keskustelua seuraa, päätyy aika helposti siihen johtopäätökseen, että osa tytöistä inhoaa prinsessaksi / pikku neidiksi / tms kutsumista, osa ei välitä ja osa pitää siitä.
Osa äideistä saa oksun suuhunsa, kun puhutaan pikku prinsessoista, vaikka tytöt itse eivät olisi moksiskaan. He vihaavat tai oudoksuvat koko teemaa.
Ehkäpä tässä nyt on kyse pohjimmiltaan siitä, että olisi kiva, jos ihmiset noin kaiken kaikkiaan olisivat vähän herkempiä toisten tarpeilla.
Kyllä minä samaistuin täällä myös heihin, jotka toivoivat, että kaikki keskustelut eivät kääntyisi näihin meidän neiteihin ja pikkuherroihin. On selvää, että vanhemmilleen lapset ovat kaikkein tärkeimpiä ja ajatusten pääkanava.
Mutta onko liikaa vaadittu, että töissä oltaisiin aikuisia muiden aikuisten kanssa, puhuttaisiin ihmisistä heidän nimillään, asioista asioina?
Ja ennen kaikkea, kuunneltaisiin myös sitä, mistä muut tahtovat puhua ja ymmärrettäisiin, että esim. tässä YT-tilanteessa se ei ole meidän neidin tossugate?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Puistattaa kyllä, mutta vielä enemmän puistattaa, kun kuulee jonkun miehen puhuvan puolisostaan muille ja nimittävän häntä "meidän mammaksi".
Lapsena en vuosiin tiennyt yhden äidin ystävättären nimeä. Johtuen siitä että kävivät miehensä kanssa meillä aina pariskuntana ja mies kutsui naista aina "meidän ämmäksi" Pienenä luulin, että hänen nimensä on Ämmä. Vähän vanhempana tajusin ettei se voi olla kenenkään nimi. Kun olin teini-ikäinen, tuon ukon käytös oksetti. Eivätkä olleet mistään sellaisesta paikasta kotoisin, että tuo olisi ollut joku neutraali murresana.
Vierailija kirjoitti:
En tykännyt yhtään, kun varsinkin äitini käytti minusta nimitystä "tyttö". En ollut siis ihminen, jolla on oma nimi (siitä huomautinkin). Tyttö sitä, tyttö tätä. Vastaavasti miespuolinen olisi varmaan ollut "poika", ei yksilö, vaan pelkkä sukupuolensa edustaja.
Ja tuo prinsessa-nimittely on todellakin aivan ala-arvoista ja mautonta, antaa puheen kohteena olevallekin omituisen ja väärän käsityksen itsestään. Jotkut imartelevat miehetkin puhuvat "prinsessoista", juu ei, ei olla sellaisia. Harvemmin tosiaankin pojat prinssejä ovat, he ovatkin yksilöitä!
Voi. Olen tuntenut sitten monta massaan kuuluvaa poikaa, jotka ovat jossain vaiheessa halunneet olla prinssejä. Lohdutukseksi sanon, että osa heistä halusi myös joskus olla prinsessoja.
Ot:na, jos minulla on jostain syystä ollut sanottavaa jollekin kauempana olevalle lapselle, huudan tyttöä tai poikaa. Olen huomannut, että erehtymisistä huolimatta on parempi tehdä näin kuin huutaa vaikka hei punatakkinen yksilö tai sinihousuinen henkilö. Nykyään ne eivät aina tajua edes sitä, jos huutaa punatakkinen lapsi.
Onko kaikki määreet poistettu lokeroimisen pelossa? Ne eivät enää tiedä, keitä ne ovat, mutta tietävät, että vieraat aikuiset eivät saa puhua heille. Tästä on joskus seurannut puistattavia tilanteita.
Kielsin kerran erästä nelivuotiasta kiipeämästä katolle, ja tämä sankari kommentoi, että vieraat aikuiset eivät saa puhua hänelle. (Totesin, että kiipeän hakemaan hänet ja kannan kainalossa, jos hän ei tule itse alas). Yksi uniikki lumihiutale nuoleskeli ja pureskeli kaupassa omenoita ja heitteli lattialle. Kun sanoin, että noin ei voi tehdä, lumihiutale totesi että sä et mua määrää, sä oot vieras aikuinen. No, äitioletettu tuli korvat punaisena sieppaamaan lumihiutaleen kainaloonsa ja pakeni paikalta. Olin niin p aska akka, että kuvailin tilanteen ja henkilöt paikalle tulleelle kaupan työntekijälle. :D
Muistan, että lapsena minua loukkasi suunnattomasti, kun joku vieras nimitti pojaksi (lyhyet hiukset ja pitkät housut), mutta en traumatisoitunut asiasta. Olisin kyllä toivonut anteeksipyyntöä, mutta sitä ei kuulunut.
Miten voi mennä tunteisiin tällainen? Päivittäin mä ja mies puhutellaan esikoistamme (vauva vielä) joko lempinimellä, nimellä tai usein myös nimityksillä "pikku-ukko" tai "pikkumies". Tyyliin "Voiks tänää illasta kattoo pikku-ukkoo ku meen käymään lenkillä" tai "Ukkeli meni nyt päiväunille." Minusta tää on vaan hauska tapa ilmaista asia. Tulis joku luonnonkatastrofi ja pyyhkis ihmiskunnan jos näin pienet asiat aiheuttaa ahdistusta joissakin. Se tarkoittaa, että meillä menee liian hyvin kun pitää oikein miettimällä miettiä mistä pahoittaa mielensä.
Vierailija kirjoitti:
Miten voi mennä tunteisiin tällainen? Päivittäin mä ja mies puhutellaan esikoistamme (vauva vielä) joko lempinimellä, nimellä tai usein myös nimityksillä "pikku-ukko" tai "pikkumies". Tyyliin "Voiks tänää illasta kattoo pikku-ukkoo ku meen käymään lenkillä" tai "Ukkeli meni nyt päiväunille." Minusta tää on vaan hauska tapa ilmaista asia. Tulis joku luonnonkatastrofi ja pyyhkis ihmiskunnan jos näin pienet asiat aiheuttaa ahdistusta joissakin. Se tarkoittaa, että meillä menee liian hyvin kun pitää oikein miettimällä miettiä mistä pahoittaa mielensä.
Hyvä ystävä, kukaan ei pahoita mieltään siitä, mitä sinä ja miehesi kotonanne puhutte. Sen sijaan, kun menet sinne neuvolaan, voisit olla asiallinen aikuinen ja puhua siellä kuten aikuinen puhuu, etkä lässyttää ukkelista, pikkumiehestä ja pikku-ukosta.
Kas aikuisuuteen kuuluu sellainen asia kuin tilannetaju. Tässä ketjussa se tuntuu täysin puuttuvan. Siis ymmärrys siitä, että kotona tehdään paljon muitakin asioita kuin työpaikalla tai muualla ihmisten ilmoilla.
No, yhä vähemmän kieltämättä ihmiset tuntuvat ymmärtävän, että heidän kotiasiansa eivät ole muiden mielestä niin ihquja, söpöjä ja njam njam kuin heistä itsestään.
On mustia pimeyden enkeleitä ja niitä jotka sotii Jeesusta vastaan ja valkeuden enkeleitä jotka todistaa ihmiseksi syntyneestä Jeesuksesta ja saatana tuo pimeyden enkeli joka voi esiintyä valkeuden enkelinä tai keltaisena ruskeana henkenä mutta eksyttää Jeesuksesta pois.Se haluaa että häntä kumarretaan.Pitää vaan uskoa Jeesukseen ja ristiin naulittiin eikä välittää muusta.Enkeli sana tarkoittaa kristityillä kilttejä ihmisiä muissa uskonnoissa kuoleman jälkeisiä mutta pahuus ei pääse taivaaseen.Enkeli kuvaa siis henkiä.Budhalaisuudessa on Manala ja demoneja sekä niiden patsaita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei puistata.
Sille perheelle joka noin sanoo, juuri se lapsi tai lapset ovat sen perheen rakkaimpia ihmisiä, ja he saavat kutsua heitä prinsseiksi ja prinsessoiksi, tulevaisuuden toivoiksi, perijöiksi tai millä tahansa upeilla nimillä.
Mitä pahaa siinä on?
PItäsikö heitä kutsua pahantekijöiksi, tulevaisuuden vangeiksi, rikollisiksi, tyhmiksi, toivottomiksi tai jollain muulla pahoilla ja ilkeillä nimityksillä?
Ihmiset saavat harvoin myönteistä palautetta elämänsä aikana.
Pitäisikö se kielteinen ja toista alistava palaute aloittaa jo pienelle lapselle ja näin varmistaa itsetunnon huono kehittyminen jo varhaisvuosina?
Miksei vaan kutsu lasta omalla nimellään, viestittäen, että hän riittää itsenään eikä tarvitse olla missi, malli, prinsessa, kuningas tai mikä ikinä. Hän on hyvä sellaisena kuin on. Siinä minusta parempi viesti kuin että tarvitsee olla jotain, mitä ei ole.
Miksi se tyttö ei vieläkään saa päättää itse, minkälainen hän haluaa olla? Miksi vieläkään ei saa kokeilla kaikkea, mikä tuntuu kivalta eikä vahingoita toisia?
Saako tyttö itse päättää myös siitä, että äiti ei nolaa häntä työpaikalla jankuttamalla meidän neitiä? Olen ollut todistamassa tilannetta, jossa äiti kailottaa isoon ääneen: tässä nyt on tämä meidän neiti ja tyttö, n. 10 vuotias, tosi nolona, että äiti älä viitti...ja hiljaisella äänellä, että nimeni on Kaisa.
Eli todellakaan ei halunnut olla mikään äidin pikku neiti. Mitä mieltä olet tästä, onko tytön oikeus olla oma itsensä, eikä äidin jatke?
Siitä tässä on kyse, miten TOISILLE, jopa vieraille, siitä tytöstä puhutaan, ei siitä, että tytön ei anneta olla mitä on.
Tätä viestiä edeltävä oli kirjoittamani, eli pitää saada päättää myös siitä. Jotkut äidit päättävät mielellään, minkälainen tytön pitäisi olla, kuuntelematta mitä tyttö itse haluaa.
Tässä oli keskustelua molemmista asioista. Sekä siitä, saako tytöstä puhua miten vaan, vaikka tyttö ei haluaisi, että siitä, saako tyttöjä ylipäätään sanoa prinsessaksi / kohdella prinsessana.
Kun keskustelua seuraa, päätyy aika helposti siihen johtopäätökseen, että osa tytöistä inhoaa prinsessaksi / pikku neidiksi / tms kutsumista, osa ei välitä ja osa pitää siitä.
Osa äideistä saa oksun suuhunsa, kun puhutaan pikku prinsessoista, vaikka tytöt itse eivät olisi moksiskaan. He vihaavat tai oudoksuvat koko teemaa.
Ehkäpä tässä nyt on kyse pohjimmiltaan siitä, että olisi kiva, jos ihmiset noin kaiken kaikkiaan olisivat vähän herkempiä toisten tarpeilla.
Kyllä minä samaistuin täällä myös heihin, jotka toivoivat, että kaikki keskustelut eivät kääntyisi näihin meidän neiteihin ja pikkuherroihin. On selvää, että vanhemmilleen lapset ovat kaikkein tärkeimpiä ja ajatusten pääkanava.
Mutta onko liikaa vaadittu, että töissä oltaisiin aikuisia muiden aikuisten kanssa, puhuttaisiin ihmisistä heidän nimillään, asioista asioina?
Ja ennen kaikkea, kuunneltaisiin myös sitä, mistä muut tahtovat puhua ja ymmärrettäisiin, että esim. tässä YT-tilanteessa se ei ole meidän neidin tossugate?
Toki, siitähän tässä keskustellaan. Siitä, että ihmiset yrittäisivät olla herkempiä toistensa tarpeille.
Jos pikkuneiti on työpaikalla, hänet esitellään nimellä eikä lempinimellä. Tossugatesta ei keskustella neuvottelussa, korkeintaan tauolla.
Av:n keskusteluissa kaikki ei ole ehkä ihan niin tarkasti rajattu - vapaamuotoisemmissa keskusteluissa vastattaneen myös joskus sivujuonteisiin?
Aloitttaja halusi keskustella siitä, puistattaako muita neidittely tai saako prinsessaksi kutsuminen oksun suuhun, ja keskustelu laajeni tossugateen työpaikalla ja odotuksiin, jotka kohdistuvat tyttöihin + siihen, kenellä on lupa määritellä tyttöys. Pojat ja miehetkin on moni maininnut, en pahastu ollenkaan.
Mantahan on ollut joskus ihan oikea nimi.
En tiedä onko enää almanakassa.