Puistattaako ketään muuta lapsen kutsuminen "meidän neidiksi" tai "prinsessaksi"?

Ei puistata, mutta se puistattaa että pientä lasta kutsutaan naiseksi/mieheksi

Neitonen. Neiti tyttönen. Neiti on neiti ihminen.Saattaa olla fiksu ja hyvin käyttäytyvä neitonen.

Kun poikaa sanotaan mieheksi tai iloksi tai muuta se vaan tarkoittaa sitä tosiasiaa että poika on tuleva mies siitä kasvaa ukko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jep. 

Myös enkeliksi kutsuminen kuulostaa vähän haudan takaa tulevalta. 

Enkelit eivät ole kuolleita ihmisiä. Enkelit ovat ihan oma lajinsa.

Tänä. Varsinkin kuolleiden pikkulasten vanhemmat kutsuvät näitä kuolleita enkeleiksi. Särähtää korvaan. Enkelillä ei ole mitään tekemistä kuolleen ihmisen kanssa.

”Enkelityttömme lensi tänään taivaaseen <3”

Ei näin.

Tuossa tilanteessa jokainen sureva vanhempi on oikeutettu valitsemaan täsmälleen ne sanat, jotka haluaa. Siihen ei kenelläkään ole oikeutta mennä viisastelemaan ei näinsä kanssa.

Eipä ihme että tulee nuorille sitä trans oireilua kun on vauvasta asti tuputettu jotakin prinsessa-fantasiaa vanhempien ja ympäristön taholta, totta kai se sairastuttaa pidemmän päälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei puistata.

Sille perheelle joka noin sanoo, juuri se lapsi tai lapset ovat sen perheen rakkaimpia ihmisiä, ja he saavat kutsua heitä prinsseiksi ja prinsessoiksi, tulevaisuuden toivoiksi, perijöiksi tai millä tahansa upeilla nimillä.

Mitä pahaa siinä on?

PItäsikö heitä kutsua pahantekijöiksi, tulevaisuuden vangeiksi, rikollisiksi, tyhmiksi, toivottomiksi tai jollain muulla pahoilla ja ilkeillä nimityksillä?

Ihmiset saavat harvoin myönteistä palautetta elämänsä aikana.

Pitäisikö se kielteinen ja toista alistava palaute aloittaa jo pienelle lapselle ja näin varmistaa itsetunnon huono kehittyminen jo varhaisvuosina?

Miksei vaan kutsu lasta omalla nimellään, viestittäen, että hän riittää itsenään eikä tarvitse olla missi, malli, prinsessa, kuningas tai mikä ikinä. Hän on hyvä sellaisena kuin on. Siinä minusta parempi viesti kuin että tarvitsee olla jotain, mitä ei ole.

Miksi se tyttö ei vieläkään saa päättää itse, minkälainen hän haluaa olla? Miksi vieläkään ei saa kokeilla kaikkea, mikä tuntuu kivalta eikä vahingoita toisia?

Saako tyttö itse päättää myös siitä, että äiti ei nolaa häntä työpaikalla jankuttamalla meidän neitiä? Olen ollut todistamassa tilannetta, jossa äiti kailottaa isoon ääneen: tässä nyt on tämä meidän neiti ja tyttö, n. 10 vuotias, tosi nolona, että äiti älä viitti...ja hiljaisella äänellä, että nimeni on Kaisa.

Eli todellakaan ei halunnut olla mikään äidin pikku neiti. Mitä mieltä olet tästä, onko tytön oikeus olla oma itsensä, eikä äidin jatke?

Siitä tässä on kyse, miten TOISILLE, jopa vieraille, siitä tytöstä puhutaan, ei siitä, että tytön ei anneta olla mitä on.

Tätä viestiä edeltävä oli kirjoittamani, eli pitää saada päättää myös siitä. Jotkut äidit päättävät mielellään, minkälainen tytön pitäisi olla, kuuntelematta mitä tyttö itse haluaa.

Tässä oli keskustelua molemmista asioista. Sekä siitä, saako tytöstä puhua miten vaan, vaikka tyttö ei haluaisi, että siitä, saako tyttöjä ylipäätään sanoa prinsessaksi / kohdella prinsessana.

Kun keskustelua seuraa, päätyy aika helposti siihen johtopäätökseen, että osa tytöistä inhoaa prinsessaksi / pikku neidiksi / tms kutsumista, osa ei välitä ja osa pitää siitä.

Osa äideistä saa oksun suuhunsa, kun puhutaan pikku prinsessoista, vaikka tytöt itse eivät olisi moksiskaan. He vihaavat tai oudoksuvat koko teemaa.

Ehkäpä tässä nyt on kyse pohjimmiltaan siitä, että olisi kiva, jos ihmiset noin kaiken kaikkiaan olisivat vähän herkempiä toisten tarpeilla.

Kyllä minä samaistuin täällä myös heihin, jotka toivoivat, että kaikki keskustelut eivät kääntyisi näihin meidän neiteihin ja pikkuherroihin. On selvää, että vanhemmilleen lapset ovat kaikkein tärkeimpiä ja ajatusten pääkanava.

Mutta onko liikaa vaadittu, että töissä oltaisiin aikuisia muiden aikuisten kanssa, puhuttaisiin ihmisistä heidän nimillään, asioista asioina? 

Ja ennen kaikkea, kuunneltaisiin myös sitä, mistä muut tahtovat puhua ja ymmärrettäisiin, että esim. tässä YT-tilanteessa se ei ole meidän neidin tossugate?

Toki, siitähän tässä keskustellaan. Siitä, että ihmiset yrittäisivät olla herkempiä toistensa tarpeille.

Jos pikkuneiti on työpaikalla, hänet esitellään nimellä eikä lempinimellä. Tossugatesta ei keskustella neuvottelussa, korkeintaan tauolla.

Av:n keskusteluissa kaikki ei ole ehkä ihan niin tarkasti rajattu - vapaamuotoisemmissa keskusteluissa vastattaneen myös joskus sivujuonteisiin?

Aloitttaja halusi keskustella siitä, puistattaako muita neidittely tai saako prinsessaksi kutsuminen oksun suuhun, ja keskustelu laajeni tossugateen työpaikalla ja odotuksiin, jotka kohdistuvat tyttöihin + siihen, kenellä on lupa määritellä tyttöys. Pojat ja miehetkin on moni maininnut, en pahastu ollenkaan.

Likinnähän keskustelu supistui siihen, että monet alkoivat valittamaan, että miksi kotona emme saa kutsua lapsiamme kuten haluamme, miksi siitä pahastutaan, että me haluamme kotona neiditellä tyttöä, vaikka sehän ei ollut aloittajan pointti ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Ei puistata. Meidän neitien prinsessavaihe oli 3-5 vuotiaina. Roolipukuihin pukeutuivat ja leikkivät prinsessaa. Oli tapana sanoa että mitä meidän neidit tai äidin prinsessa. Ei mene lapsi pilalle jos leikkii prinsessaa. Ei tule lellittyä pilalle. Esim. jokainen poika on leikisti kuuluisa jalkapalloilija tai muu urheilija leikisti jossakin vaiheessa. Mielikuvitus kasvattaa lasta.

Meidän poikakin haluaa leikkiä prinsessaa ja onhan se aika suloista kun 3v pikkupoika juoksentelee ympäriinsä tyllihame hulmuten. Isosiskon kanssa leikkivät Frozenia. Tämä isosisko joskus kysyi, että mitä ne prinsessat oikein tekee? Vastasin että prinsessat voi tehdä mitä vaan! Inhoan semmoista ahdasta ajatusmallia, että vaaleanpunaista rakastava prinsessaa leikkivä tyttö (tai poika) olisi jotenkin huono, ja semmoinen mahdollisimman vähän prinsessamainen hyvä. Ja toisaalta myös inhoan nimitystä "poikatyttö", koska ei se tee tytöstä poikaa jos hän ei halua mekkoja ja pelata jalkapalloa ja kiivetä puissa.

Minulle prinsessa on hellittelysana, kertomaan sitä, että lapsi on erityinen ja tärkeä. Jokainen lapsi ansaitsee kuulla olevansa erityisen ihana ja kaunis, juuri sellaisena kuin on! Tottakai samaa asiaa voi kuvata muillakin sanoilla, minulle sopii tämä sana.

Pahimpia ovat ne jotka postaavaavat someen näitä tyttäriään vaivaantuneen näköisenä siinä prinsessa-asussa. Tytär hämmentyy vielä lisää.

Nimittäin koko kulttuuri puskee tyttöjä olemaan voimaantuneita ja sitten kuitenkin pitää vetää jotain prinsessaroolia vanhmpien ja suvun mieliksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei puistata. Meidän neitien prinsessavaihe oli 3-5 vuotiaina. Roolipukuihin pukeutuivat ja leikkivät prinsessaa. Oli tapana sanoa että mitä meidän neidit tai äidin prinsessa. Ei mene lapsi pilalle jos leikkii prinsessaa. Ei tule lellittyä pilalle. Esim. jokainen poika on leikisti kuuluisa jalkapalloilija tai muu urheilija leikisti jossakin vaiheessa. Mielikuvitus kasvattaa lasta.

Meidän poikakin haluaa leikkiä prinsessaa ja onhan se aika suloista kun 3v pikkupoika juoksentelee ympäriinsä tyllihame hulmuten. Isosiskon kanssa leikkivät Frozenia. Tämä isosisko joskus kysyi, että mitä ne prinsessat oikein tekee? Vastasin että prinsessat voi tehdä mitä vaan! Inhoan semmoista ahdasta ajatusmallia, että vaaleanpunaista rakastava prinsessaa leikkivä tyttö (tai poika) olisi jotenkin huono, ja semmoinen mahdollisimman vähän prinsessamainen hyvä. Ja toisaalta myös inhoan nimitystä "poikatyttö", koska ei se tee tytöstä poikaa jos hän ei halua mekkoja ja pelata jalkapalloa ja kiivetä puissa.

Minulle prinsessa on hellittelysana, kertomaan sitä, että lapsi on erityinen ja tärkeä. Jokainen lapsi ansaitsee kuulla olevansa erityisen ihana ja kaunis, juuri sellaisena kuin on! Tottakai samaa asiaa voi kuvata muillakin sanoilla, minulle sopii tämä sana.

Oikein. Oikein että annatte pojan pukea ja leikkiä prinsessaa, mitä tahansa se nyt hänelle tarkoittaakaan, tamä takaa sen että han kasvaa luonnollisesti ja aidoksi ihmiseksi, eikä ala miettiä genitaaleja tai niiden muuttamista.

Tytöt ja pojat kiipeävät puussa, se ei ole sukupuolesta kiinni. Sukupuolisten ominaisuuksien kirjo on todella todella laaja kirjo, spektrumi ja siihen mahtuu IHAN kaikki ilmenemismuodot. 

Jos kaikki näkisivät näin, meillä ei olisi tätä trans-epidemiaa.

Ei mutta mua ihmetyttää että monet laittaa nämä "prinsessansa" jo yksivuotiaana täyteen ahdettuun päiväkotiin sen sijaan että antaisivat laatuhoitoa kotona.

Yhtä hullua kun nämä reilu parikymppiset jätkät jotka kutsuu tyttöystäviään emännäksi. Tullaan illalla emännän kanssa käymään.

Emäntä on maatalossa asuvassa tilallinen joka tepastelee pihamaalla huivi päässä. Nuoremmat emännät solmii huivin niskan takaa kiinni ja vanhemmat leuan alta.

Ei puistata, mutta lievästi huvittaa kyllä. Siis jos näitä nimityksiä viljellään koko ajan julkisesti kaikille. Onhan se tavallaan aika söpöä, jos aikuiset ihmiset (varsinkin miehet) ovat niin ihastuneita lapsiinsa, että puhuvat heistä prinsessoina tai prinsseinä kaikille jotka jaksaa kuunnella tai vaikkei jaksaisikaan. Mutta antaahan se ihmisestä vähän pöhkön ja juntin vaikutelman, ainakin jos se ei lopu pian vauva-ajan jälkeen vaan jatkuu vielä teininäkin. Kotona käytettävät lempinimet on sitten eri juttu.

Enkelit ja prinsessat on matkittu jenkeiltä. My angel, my princess... Ei oikein istu suomalaiseen puhetapaan.

Neiti kuulostaa taas vanhanaikaiselta. Miksei lapsesta voi vaan puhua hänen nimellään?

Kuuluu perheen sisäiseen dynamikkkaan, johon muilla ei ole nokan koputtamista.

Minä ihmettelen aloittajan tapaan näitä pöyristyjiä. Missä suvaitsevaisuus?

Vierailija kirjoitti:

Pahimpia ovat ne jotka postaavaavat someen näitä tyttäriään vaivaantuneen näköisenä siinä prinsessa-asussa. Tytär hämmentyy vielä lisää.

Nimittäin koko kulttuuri puskee tyttöjä olemaan voimaantuneita ja sitten kuitenkin pitää vetää jotain prinsessaroolia vanhmpien ja suvun mieliksi.

Mutta entäs jos se lapsi sanoo, että äiti, ota kuva kun minulla on tämä hieno mekko? Ja miksei tyttö voisi olla voimaantunut siinä prinsessamekossakin? Ei prinsessamekko tee tytöstä avutonta hienohelmaa. Inhottava vanhanaikainen asenne ajatella niin.

Lapsen arvon teennäinen kohottaminen prinsessa-tyyliin on...no, teennäistä, ja viestii ehkä siitä, että aidot tunteet ovat hakusassa?

Ei mua häiritse. Se taas häiritsee, jos lapsi vastentahtoisesti puetaan epäkäytännöllisiin prinsessaröyhelöihin, että saadaan instaan kivoja kuvia.

Sadannen kerran: kutsukaa hyvät ihmiset rakkaita lapsianne ihan miten haluatte! Mutta kun olette esimerkiksi työpaikalla tai muissa vastaavissa tilanteissa, joissa keskustelette muiden aikuisten kanssa ja jossa on läsnä vain aikuisia, olisi suotavaa, että omaisitte sen verran tilannetajua, että soveltaisitte kielenkäyttönne siten, että puhutte nyt toisille, kenties jopa aika vieraille aikuisille, ette rakkaille lapsillenne.

Onko tämä todellakin liikaa pyydetty ja vaadittu?

Rouvittelu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua ärsyttää tuo herra. Ja osa mammoista käyttää herraa sekä miehestään että pojastaan.

Loukkaako rouva sanankin käyttö?

Itse korjaan aina että ei, vaan neiti:)