Lue keskustelun säännöt.
Puistattaako ketään muuta lapsen kutsuminen "meidän neidiksi" tai "prinsessaksi"?
Lähipiirissä on muutama ihminen, jotka eivät juuri koskaan puhu tyttäristään nimellä kun kertovat näiden edesottamuksia, vaan aina "meidän neiti sitä ja tätä". Tuo kuulostaa korvaani jotenkin halveksuvalta tai vaihtoehtoisesti vähän ylpistelevältä. Onko vika minun tulkinnassa vai tuossa ilmaisussa? Toinen vähän oksua suuhun tuova ilmaisu on kutsua tyttölasta prinsessaksi. Meillä on itsellä tyttövauva ja en tykkää yhtään, jos joku häntä nimittää prinsessaksi. Ihan kuin hän olisi joku hienohelma palvelijoineen.
Ja näin tasa-arvon aikakautena täytyy sanoa, ettei kauhean usein kuule vastaavia nimityksiä pojista (prinssi tai herra).
Kommentit (688)
Ei puistata. Meidän neitien prinsessavaihe oli 3-5 vuotiaina. Roolipukuihin pukeutuivat ja leikkivät prinsessaa. Oli tapana sanoa että mitä meidän neidit tai äidin prinsessa. Ei mene lapsi pilalle jos leikkii prinsessaa. Ei tule lellittyä pilalle. Esim. jokainen poika on leikisti kuuluisa jalkapalloilija tai muu urheilija leikisti jossakin vaiheessa. Mielikuvitus kasvattaa lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nopääasia on että kutsuu prinsessaksi tai neidiksi kuin pikkup***iaiseksi.
Ei kannata ottaa vakavasti prinsessa, tai mitään muitakaan nimiä. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, joten kaikki hyvin.
Mun mielestä kans jotenkin vastenmielistä, just kuten poikavauvan äijittelyt ja ukottelut. Onneksi tämä kestää havaintojeni mukaan vain muutamat ekat vuodet, joten siedän piilossa nyrpistellen. Yksi ystäväni on ihan karmein esimerkki tällaisesta, hän aloitti nämä lepertelynimet jo vanhempiensa koiran kanssa ja nyt omien lastensa kanssa on aivan jumalattoman siirappinen lällymamma puheiden tasolla, että meinaa puhjeta diabetes. Odotan innolla, että kuopus kasvaa ja ystäväni normaalius palautuu (näin kävi esikoisen kohdallakin).
Molemmat kuulostavat aivan kamalalle. Pikkuneiti porvoolainen, hyi h****tti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei minua puistata, miksi jotkut vanhemmat kutsuvat lapsiaan.
Oikeasti minua puistattaa erlaiset, puolutuskyvytöntä vastaan tehdyt rikokset (Vilja Erika, Koskela) ja niiden tekijät.
No minkälaisia ajatuksia jos tytärtä kutsutaan mantaksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä on taas hankalaa joillekin, miten vanhemmat kutsuvat omia lapsiaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei puistata.
Sille perheelle joka noin sanoo, juuri se lapsi tai lapset ovat sen perheen rakkaimpia ihmisiä, ja he saavat kutsua heitä prinsseiksi ja prinsessoiksi, tulevaisuuden toivoiksi, perijöiksi tai millä tahansa upeilla nimillä.
Mitä pahaa siinä on?
PItäsikö heitä kutsua pahantekijöiksi, tulevaisuuden vangeiksi, rikollisiksi, tyhmiksi, toivottomiksi tai jollain muulla pahoilla ja ilkeillä nimityksillä?
Ihmiset saavat harvoin myönteistä palautetta elämänsä aikana.
Pitäisikö se kielteinen ja toista alistava palaute aloittaa jo pienelle lapselle ja näin varmistaa itsetunnon huono kehittyminen jo varhaisvuosina?
Miksei vaan kutsu lasta omalla nimellään, viestittäen, että hän riittää itsenään eikä tarvitse olla missi, malli, prinsessa, kuningas tai mikä ikinä. Hän on hyvä sellaisena kuin on. Siinä minusta parempi viesti kuin että tarvitsee olla jotain, mitä ei ole.
Joo tämä. Mäkin kutsuin lastani aika pitkään lempinimellä "kulta" mutta jossakin vaiheessa hän sanoi että ei pliis enää. Selitti että hän oli alkanut kokea hellittelyni painostavana vaatimuksena muuttua arvokkaaksi jalometalliksi. :/ Ymmärrän. Nyt hän on kutsuttaessa vain Marja, kuten hänet isänsä kanssa ristimme vuonna -06, eikä toistaiseksi ole tuonut esille painetta alkaa identifioitua mansikaksi tai vadelmaksi. Mustikasta en ole varma, hän kun on tykästynyt tummansiniseen huulipunaan. Nyt pelkään, että olen jotenkin vahingossa aivopessyt hänet. Neuvoja?
Kyllä. Varsinkin sellaisille vieraammille ihmisille jotka eivät tunne eivätkä ole nähneetkään tätä erikoisuutta. Omassa lähipiirissä voi vaikka kutsua miksi kuninkaalliseksi tahansa, vaikka herttuaksi, prinssiksi jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Varsinkin sellaisille vieraammille ihmisille jotka eivät tunne eivätkä ole nähneetkään tätä erikoisuutta. Omassa lähipiirissä voi vaikka kutsua miksi kuninkaalliseksi tahansa, vaikka herttuaksi, prinssiksi jne.
No juuri tämä, kyllä mä miestäkin kutsun vaikka millä hellittelynimillä kotona, mutta en mä töissä ole sitä possukkamussukaksi ristinyt. Meidän possukkamussukka vaihtoi tänään munkin autoon renkaat!
Jos niistä perheenjäsenistä on koko ajan töissä puhuttava, niin sitten mieluummin edes sen verran asiallisesti, että ihan nimillä.
En kyllä ihan tajua sitäkään, miksi koko ajan on. Puhutaanpa vaikka mistä ajankohtaisesta aiheesta, joka kiinnostaa kaikkia, vaikka niinkin töihin liittyvää kuin menossa olevat työneuvottelut (luulisi omien etujen kiinnostavan) tämä yksi vääntää senkin puheen heidän neitiin.
Ja on yritetty vähän sanoakin, että ihan ei vertaudu neidin päiväkodissa menossa oleva tossukeskustelu nyt tähän, mutta mitään apua siitä ei ole.
Minua loukkasi kun lapsen lapseni pääsi ripille joskusko 15-16v ? Rippijuhla oli heinäkuu ihan lopulla.Helteinen kesä.Perheen pihalla.Pöydät katettu sisälle noutopöytinä ja todella herkkuja sai mielin määrin maistaa.Oli kansainvälistä porukaakin sukua. No kun juhlat ohi.1 kutsuttu vieras ei paikalla.Toinen kutsuttu vieras sukua miulle,oli selostanut tarkaan juhlat ja kuvia lähetellyt juhlat sille joka ei läsnä.Mutta minulle EI kuvia! Tämä henkilö nimitteli ripille pääsyttä iskansa prinseksaksi ja suureliset juhlat,henkilölle joka ei läsnä.Kysessä oli molemat eläkeläisnaisia!Kateusko? Kun lapseni perhe ei leveile.Ovat rakastettavia,nöyriä ihmisiä ja paljon tekivät työtä juhlaa varten jotta kaikilla hyvä olla ja matkan takaa ihmiset sai syödäkseen. matkaahn sinne oli pääkaupunki seutukin joku 300km.Ihan etunimillä,tai lempi nimet vanhemat puhuvat 3-lapsesta.Ei prinsessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei puistata.
Sille perheelle joka noin sanoo, juuri se lapsi tai lapset ovat sen perheen rakkaimpia ihmisiä, ja he saavat kutsua heitä prinsseiksi ja prinsessoiksi, tulevaisuuden toivoiksi, perijöiksi tai millä tahansa upeilla nimillä.
Mitä pahaa siinä on?
PItäsikö heitä kutsua pahantekijöiksi, tulevaisuuden vangeiksi, rikollisiksi, tyhmiksi, toivottomiksi tai jollain muulla pahoilla ja ilkeillä nimityksillä?
Ihmiset saavat harvoin myönteistä palautetta elämänsä aikana.
Pitäisikö se kielteinen ja toista alistava palaute aloittaa jo pienelle lapselle ja näin varmistaa itsetunnon huono kehittyminen jo varhaisvuosina?
Miksei vaan kutsu lasta omalla nimellään, viestittäen, että hän riittää itsenään eikä tarvitse olla missi, malli, prinsessa, kuningas tai mikä ikinä. Hän on hyvä sellaisena kuin on. Siinä minusta parempi viesti kuin että tarvitsee olla jotain, mitä ei ole.
-Äiti, oonko mä kaunis?
- Älä mieti tollasia, sä riität ihan sellasena kuin oot. Kaikkien ei tarvitse olla missejä ja malleja.
-Äiti kato mä oon prinsessa!
-Älä viitti, mulle tulee oksu suuhun.
Tai lapsi ilmaisee omaa tahtoaan, ehkä jopa kiukuttelee, niin sanotaan että mikäs prinsessa luulet olevasi?
Kun olin pikkutyttö, halusin olla nätti prinsessa. Olin isin ja äidin pikku prinsessa, kehuttiin nättiä mekkoa ja sitä, että olin kaunis.
Kun kokeilin isän "voimalaitetta", olin Peppi Pitkätossu, maailman vahvin nainen tai jopa voimamies. Ongella olin maailman paras kalamies. Sain kokeilla ja harjoitella ns. miesten ja naisten töitä ja erilaisia rooleja.
Minua ei pilkattu, kun osoitin omaa, voimakasta tahtoa, eikä tekemisiäni tai leikkejäni arvosteltu. Sain päättää itse paljon asioita, mutta en ollut perheen johtaja.
Ennen vanhaan monessa perheessä tytön oli pakko olla ahtaaseen muottiin istutettu tyttö, roolinsa vanki. Tyttö oli prinsessa kilttinä, ja prinsessa myös huonossa merkityksessä jos kapinoi. Monessa kaveriperheessä se oli äiti, joka sanoi mitä tyttö saa tehdä, ei isä. Isät kasvatti enemmän poikia, tyyliin mies ei itke.
Saako tyttö nykyäänkään olla mitään muuta kuin äiti haluaa? Ennen joillekin äideille tuli oksu suuhun, jos tyttö sotki vaatteensa ja kiipeili puissa. Nyt se tulee siitä, että tyttö haluaa vaaleanpunaisia vaatteita ja tahtoo olla kaunis.
Miksi se tyttö ei vieläkään saa päättää itse, minkälainen hän haluaa olla? Miksi vieläkään ei saa kokeilla kaikkea, mikä tuntuu kivalta eikä vahingoita toisia?
Valitettavasti negatiivisessa mielessä annettu lemppari ei kyllä ole lemppari vaikka vanhemmista tuntuu vaan v--tuilua, jonka lapsi muistaa lopun ikänsä, ei näin. Miksi palautetta ei voi antaa ilman tuota outoa vinoilua? Entä jos lapsi alkaisi samalla mitalla antamaan takaisin, miten sitten rouva/herra ikälopun suu pantaisiin?
Voivoi,onko täällä joku pikku neiti jäänyt vaille rakkautta lapsena jos niin puistattaa :/
Vierailija kirjoitti:
Ihan yhtä paljon kuin pojan kutsuminen esim. Äijäksi, pikkumieheksi tai meidän jätkäksi.
Minua ärsyttää, kun poikia puolustellaan sanomalla, että pojat on poikia.
Vierailija kirjoitti:
Sähköposteissa yms kutsun nimeltä, mutta jos satun lapsesta jotain hyvin harvoin kirjoittamaan sosiaalisessa mediassa, puhun neidistä. En käytä hänen nimeään siellä. Saakoon joku ihottumaa, jos siltä tuntuu.
Miten olisi vaan puhua tyttärestä :)
Kutsuuko miehesi sinua rouvaksi ja sinä miestäsi herraksi?
Miss Korona-Suomi kirjoitti:
Yleensä nuo vanhempiensa prinsessoiksi kutsumat ovat vielä pusikossa synnytetyn pallinaaman näköisiä. Hyvä se tietysti on lapsen itsetuntoa tukea, mutta minulle tuollainen höpötys kertoo enemmänkin objektiivisuuden puutteesta ja hukassa olevasta vanhemmuudesta. Kaikki tuo, kun puhutaan yli 2-3-vuotiasta lapsista. Tyttövauvoja ja pieniä tyttölapsia on mielestäni luonnoslista kutsua prinsessoiksi, korostaa ikään kuin lapsen saamisen lahjaa.
Lähipiirissä on varakas, akateeminen ja menestynytkin perhe. Tyttäret molemmat moisia pallinaamoja ja äiti ehkä hieman lumpahtava sitä itse kuitenkaan ymmärtämättä. Parasta viihdettä on seurata äidin facepostauksia, kun esittelee jälkikasvuaan noilla keskustelun aiheen määreillä. Uskoisin, että tulee tytöistä melko itsekkäitä bitchejä, joilla ei ole itsetunnosta puutetta, mutta ulkonäkönsä arviointi yhtä vaikeata kuin äidillään. Äiti on ns. hevosnaama, periaatteessa kaunis, mutta palikat naamassa ei vain napsahda kohdalleen.
Tämä puistatti. Ruma ajatusmaailma, karmea suhtautuminen toisiin ihmisiin. Kateus ja pahansuopuus huonoitsetuntoisen ihmisen riesana, mutta silti. Joku palikka tosiaan jäänyt napsahtamatta paikalleen..
En nyt tiedä puistattaako, mutta huvitti kerran, kun yksi uusi tuttava puhui aina "meidän neidistä" ja kävi ilmi, että kyseinen pikkuneiti oli jo 25 :D