Kuinka usein pidätte yhteyttä aikuiseen lapseen tai hän teihin?

Olen kampaaja ja isäni soittaa silloin kun haluaa ilmaisen parturoinnin. Äitini soittaa ehkä kerran vuodessa. Vanhempani haluavat elää vapaata eläkeläisen elämää, joten en itsekään viitsi heitä häiritä. Nyt heillä on aikaa itselleen. Myöskään lapsenlapset eivät heitä kiinnosta.

Päivittäin. Soitellaan ja viestitellään.

Lapseni 19v ja 21v ovat opiskelijoita, jotka tulevat kotiin (lapsuuden koti) lähes joka viikonloppu ja lisäksi loma-aikaan. Ei välttämättä siinä välissä soitella tai viestitellä, paitsi jos on asiaa.

Meillä ainakin tyttö on helpommin yhteydessä kuin poika. Muutenkin viettää enemmän aikaa myös meidän vanhempien kanssa.

Pidän siis kyllä "väkisin" yhteyttä lapseeni, eli en anna tilanteen mennä niin että tulee pitkiä taukoja puheluihin/viesteihin. Omat vanhempani eivät soita minulle koskaan eivätkä käy kylässä. Heidän kaikki aika ja kiinnostus menee sisarukselleni ja hänen lapsilleen. Lapseni välillä mussuttaa että miksi soitan jatkuvasti (n. kerran viikossa soitan) ja sanon vain aina että siksi koska minulla on ikävä ja hän on tärkeä ja kiinnostaa hänen kuulumisensa. Salaa tykkää kuitenkin :p 

Sekä tytär että minä ollaan Facebookissa ja kyllähän siellä kumpikin tekee jotain seinäpäivityksiä lähes päivittäin. Ja niihin tulee sitten kommentoitua jotain tai ainakin laitettua tykkäyksiä. Voidaanko tämä laskea yhteydenpidoksi? Yksityisviestejä laitetaan silloin, kun on jotain asiaa. Joskus montakin kertaa päivässä tai viikossa ja joskus voi olla parikin viikkoa väliä. 

Pois kotoa muutettuani 19-vuotiaana oli vaihe, että äitini soitteli mulle about joka toinen päivä. Koin tämän ärsyttävänä ja ahdistavana. Ei ollut mitään asiaa ja puhelut rasitti kun en oikein voinut edes tehdä mitään äidin tietämättä kun tietysti aina kyseltiin mitä puuhaan, missä oon ym. Myöhemminkin on vielä soitellut useamman kerran viikossa, ja olen kokenut itseni joskus jopa jahdatuksi näiden puheluiden vuoksi (koin syyllisyyttä jos en vastannut tai soittanut takaisin). En tykkää puhua puhelimessa eikä meillä ole yleensä mitään järkevää juteltavaa, emme ole sillä lailla läheisiä. Nyt ollaan noin kerta viikkoon yhteydepitorytmissä ja se sopii mulle. Kun nykyisin on omia lapsia, niin puhelut pyörivätkin heidän ympärillään, mikä on mulle helppoa. Kovasti toivon, että omiin lapsiin olisi joskus sellaiset rennot ja kivat välit, että soittelu olisi mukavaa ja välitöntä kaikille osapuolille ja sitä tosiaan voisi matalalla kynnyksellä tehdä vaikka päivittäin, ilman että kukaan rasittuu. 

Päivittäin. Lapset aikuisia. 4 lastenlasta 18v,7v,5v,3v ja 1v. Joka viikko tavataan myös lasten aloitteesta.

Viestitellään päivittäin, nähdään tosi harvoin, muutaman kerran vuodessa.

Vierailija kirjoitti:

Pois kotoa muutettuani 19-vuotiaana oli vaihe, että äitini soitteli mulle about joka toinen päivä. Koin tämän ärsyttävänä ja ahdistavana. Ei ollut mitään asiaa ja puhelut rasitti kun en oikein voinut edes tehdä mitään äidin tietämättä kun tietysti aina kyseltiin mitä puuhaan, missä oon ym. Myöhemminkin on vielä soitellut useamman kerran viikossa, ja olen kokenut itseni joskus jopa jahdatuksi näiden puheluiden vuoksi (koin syyllisyyttä jos en vastannut tai soittanut takaisin). En tykkää puhua puhelimessa eikä meillä ole yleensä mitään järkevää juteltavaa, emme ole sillä lailla läheisiä. Nyt ollaan noin kerta viikkoon yhteydepitorytmissä ja se sopii mulle. Kun nykyisin on omia lapsia, niin puhelut pyörivätkin heidän ympärillään, mikä on mulle helppoa. Kovasti toivon, että omiin lapsiin olisi joskus sellaiset rennot ja kivat välit, että soittelu olisi mukavaa ja välitöntä kaikille osapuolille ja sitä tosiaan voisi matalalla kynnyksellä tehdä vaikka päivittäin, ilman että kukaan rasittuu. 

Kurjaa jos olet kokenut ahdistavana äitisi puhelut. En tietysti tiedä onko menemistesi ja tekemistesi kysely ollut sitten hänen puoleltaan kontrollointia vai vain arkista jutustelua ilman mitään tarkoitusta painostukseen. Itsekin saatan kysellä lapsiltani että mitäs puuhailet, ihan vaan jotta juttu lähtee jostain päivän sattumuksesta käyntiin. En tarkoita sitä kirjaimellisesti niin että minulle pitää tehdä raportti kaikesta.

Se voi olla, että se minkä itse koet aikanasi sitten omien lapsiesi kohdalla mukavana, rentona ja välittömänä päivittäisenä höpöttelynä, lapsesi kokevatkin samoin sen kuin sinä oman äitisi kanssa.

Itse aikuisten lasten äitinä toivoisin, että sanottaisiin ihan reilusti suoraan jos olen liikaa yhteyksissä. Meillä on sen kaltaiset välit kyllä että tällaisista asioista voi tarvittaessa sanoakin ilman mitään draamaa.

Vastaus ap kysymykseen, ollaan päivittäin viesteitse yhteydessä ja noin kerran viikossa soitellaan, joskus useamminkin jos on jotain erityistä. Nähdään pari kertaa kuussa.

Vierailija kirjoitti:

Pidän siis kyllä "väkisin" yhteyttä lapseeni, eli en anna tilanteen mennä niin että tulee pitkiä taukoja puheluihin/viesteihin. Omat vanhempani eivät soita minulle koskaan eivätkä käy kylässä. Heidän kaikki aika ja kiinnostus menee sisarukselleni ja hänen lapsilleen. Lapseni välillä mussuttaa että miksi soitan jatkuvasti (n. kerran viikossa soitan) ja sanon vain aina että siksi koska minulla on ikävä ja hän on tärkeä ja kiinnostaa hänen kuulumisensa. Salaa tykkää kuitenkin :p 

Ei tykkää. Itse olen kahden vaiheilla, että en enää vastaile vanhempieni puheluihin, koska nyt on tullut liian monta soittoa putkeen ilman asiaa.

Miksi ei voida puhua suoraan, ihmeellistä pelaamista aikuisilta ihmisiltä. Ja sitten molemmin puolin kunnioittaa yhdessä sovittua yhteydenottoaikataulua tai -tapaa. 

Vierailija kirjoitti:

Pois kotoa muutettuani 19-vuotiaana oli vaihe, että äitini soitteli mulle about joka toinen päivä. Koin tämän ärsyttävänä ja ahdistavana. Ei ollut mitään asiaa ja puhelut rasitti kun en oikein voinut edes tehdä mitään äidin tietämättä kun tietysti aina kyseltiin mitä puuhaan, missä oon ym. Myöhemminkin on vielä soitellut useamman kerran viikossa, ja olen kokenut itseni joskus jopa jahdatuksi näiden puheluiden vuoksi (koin syyllisyyttä jos en vastannut tai soittanut takaisin). En tykkää puhua puhelimessa eikä meillä ole yleensä mitään järkevää juteltavaa, emme ole sillä lailla läheisiä. Nyt ollaan noin kerta viikkoon yhteydepitorytmissä ja se sopii mulle. Kun nykyisin on omia lapsia, niin puhelut pyörivätkin heidän ympärillään, mikä on mulle helppoa. Kovasti toivon, että omiin lapsiin olisi joskus sellaiset rennot ja kivat välit, että soittelu olisi mukavaa ja välitöntä kaikille osapuolille ja sitä tosiaan voisi matalalla kynnyksellä tehdä vaikka päivittäin, ilman että kukaan rasittuu. 

Jotenkin tuli paha mieli. Kannattaisko vaan jutella avoimesti että mikä on sopiva tahti ja miksi.

M29 Täällä.

Soittelen äidilleni usein, sanotaan karkeasti kahdesti viikossa.

Äiti myös soittelee minulle kerran tai pari viikkoon, vaikkei kummallakaan välttämättä mitään polttavaa asiaa olekaan.

Isän kanssa viestitellään silloin tällöin, ehkä pari kertaa kuukaudessa ja soitellaan jos on jotain asiaa, muutoin ei juurikaan. Läheiset välit kuitenkin molempiin vanhempiin.

Sitten tuohon päälle vielä viestittelyt perheen wa- ryhmään, jossa melkein päivittäin tuumaillaan jotain tärkeää tai vähemmän tärkeää kuulumista milloin kenenkin asioista. (sisarukset ja vanhemmat)

PS: Koska asun samassa kaupungissa vanhempieni kanssa, käyn heillä myös n. kerran viikossa tai kahdessa. Tällöin ollaan yhteydessä sitten vähemmän puhelimitse jos kasvokkain on nähty ja vaihdettu kuulumisia.

Vastaan 27v tyttären ominaisuudessa.

Viestitellään päivittäin perheen whatsapp-chatissa ja soitellaan, kun on tarve. Sanoisin, että molempien vanhempien kanssa vähintään kerran viikossa. Asun 250km päässä vanhemmistani ja sisaruksistani, joten nähdään harmittavan harvoin.

Meidän 25-vuotias asuu yhä kotona. Opiskelee, matka oppilaitokseen alle 10 km, ja nyt korona-aikaan ei tietty sitäkään, joten sinänsä ihan järkevä ratkaisu. Kyllähän se silti huolettaa, että ei tällä menolla opi huolehtimaan omasta taloudesta ja muutenkin jää tavallaan nuoruus elämättä. Itse olin tuossa vaiheessa jo opiskellut ulkomailla ja tullut takaisinkin, samoin mieheni.

Lähes joka päivä mutta vähintään joka toinen päivä. Whatsup ainakin toiminnassa kun ei soitella . Lapsia 2.

mitä asiaa voi olla joka ikinen päivä ? me ei olla noin tiiviisti edes oman perheen kanssa yhteydessä jos jompikumpi on vaikka viikon parin työmatkalla., tai toinen lasten kanssa reissussa. Oman äidin kanssa soitan kerran viikossa, paitsi jos nähty, sitten pari viikon tauko soittoihin. 

Vierailija kirjoitti:

mitä asiaa voi olla joka ikinen päivä ? me ei olla noin tiiviisti edes oman perheen kanssa yhteydessä jos jompikumpi on vaikka viikon parin työmatkalla., tai toinen lasten kanssa reissussa. Oman äidin kanssa soitan kerran viikossa, paitsi jos nähty, sitten pari viikon tauko soittoihin. 

Ihan arkisia asioita jaetaan, sen verran että ollaan kartalla kaikki toistemme elämästä. Ei sen mitään polttavaa tarvitse olla, eikä pitkiä puheluita yms.

Päivittäin mesessä ollaan yhteydessä, meillä on perheen yhteinen ryhmä jossa höpötellään kaikenlaista ja jaetaan sattumuksia ja kuvia. Puheluita ei harrasteta.

Vaihdellut paljon. Kun tytär oli nuori, niin hän kävi viikonloppuisin kotona, mutta ei juuri koskaan soittanut. Myöhemmin kun lähti töihin toiseen kaupunkiin, niin lähes joka arki-ilta soiteltiin lyhyet kuulumiset. Sitten tyttö muutti takaisin kotikaupunkiin ja syntyi lapsenlapsia, kotiäitinä kävi lähes joka päivä aamukaffella lasten kanssa, tykkäsin tästä kovin. Nyt korona-aikana ja tytön ollessa taas työelämässä on ollut hiljaisempi kausi. Välillä hän käväisee eteisessä puhumassa kuulumisia ovenraosta, joskus soitellaan lyhyesti, mutta säännöllinen yhteydenpito on harvennut.