Muistelin yläasteaikojen seurustelevia pareja ja tajusin

Mietin tässä omaa yläasteen luokkaa ja lähipiiriä. Parit jotka ovat aloittaneet seurustelun 15vuotiaana, niin moni on vielä yhdessä. On sosionomia, it-henkilöä, insinöörejä, sairaanhoitajaa, kampaajaa... Näillä on lapset tehty opiskelujen jälkeen parikymppisinä.

Vain yksi osuu tuohon ap:n kuvaukseen. Hän alkoi yksinhuoltajaksi heti ysin jälkeen. On tehnyt mukuloita sille ja tälle vastaantulijalle. Ja oli vielä muutama vuosi sitten Herbalife myyjä (en tiedä onko sitä firmaa enää).

Tää tapaus on sinänsä omanlaisensa, kun tällä oli tiukoin kasvatus. Esim luokkamme järjestämiin diskoihin jne. ei saanut osallistua, kun siellä voi tavata poikia jne. Olivat innokkaita karavaanareita ja siellähän niitä poikia ei sitten tapaa, ei ollenkaan. Ei sukuloidessakaan.

N48

Mä tiedän kaksi ala-asteella tavannutta pariskuntaa jotka ovat vieläkin naimisissa. Tapasivat 98-99. Hulppeat häät oli molemmilla ja ilmeisen mieluista elämää elelevät.

Minua ei sen ikäisenä edes kiinnostanut seurustelu. Toki olin kiinnostunut pojista sillä tavalla, mutta koin, ettei minulla ollut aikaa seurustelulle. Ja niillä kiinnostavilla pojilla tuntui olevan myös muuta tekemistä(koulu&harrastukset) eikä kukaan heistäkään seurustellut.

Meidän yläasteella ne seurustelemaan alkaneet menivät kaikki amikseen. Tiedän kuitenkin muita pareja, jotka ovat olleet yhdessä yläasteelta saakka, kouluttautuneet pitkälle ja ovat nyt vielä

30+ iässä yhdessä. Nämä taas ovat kaikki uskonnollisista perheistä lähtöisin.

Omalta yläasteelta on edelleen näin melkein 40v kun ollaan, niin muutamia edelleen sen ekan seurustelukumppanin kanssa yhdessä. Amk-koulutus taitaa olla "alhaisin" tutkinto, teiniäitejä ei olla kukaan, yliopistotutkintoja suurimmalla osalla, osalla tohtorin tutkinto, naimisissa tai pitkässä suhteessa jossa lapsia, ei avioeroja, työpaikkoja on ollut aina - pl. äitiyslomat tai jos on lähtenyt kouluttautumaan uuteen ammattiin, esim. sairaanhoitajasta opettajaksi.

Ei kyllä omaan tuttavapiiriin sovi nämä kuvailut, että olisi elämä pilalla. Ehkä oltiin sen verran fiksuja, että valittiin vain fiksuja seurustelukumppaneita. Eikä mitään koulun pahiksia. Eikä itekkään oltu mitään häiriköitä.

Voisko olla sama efekti kuin psykan perustesti. Lapselle luvataan vaikka 3 🍬 karkkia, jos malttaa odottaa 10min tai voi syödä 1 heti. Ne jotka malttavat odottaa palkintoa, keskimäärin pärjäävät aikuisena paremmin.

Ei kai tuo voi liittyä mitenkään tulevaisuuteen, toisilla murrosikä alkaa aikaisemmin, tietysti heitä kiinnostaa seurustella aikaisemmin.

Itse selailin ja stalkkailin facebookista ja muualta kerran niitä yläasteen kingejä ja queenbee -naisia. Lapsia oli melkein kaikilla, ja eroja oli tullut useilla, ainakin sen mukaan mitä tietoja löytyi. Miehet olivat 37-vuotiaina - tämä oli se ikä kun heitä stalkkasin sen kierroksen - usein jotain perusduunareita, tai perusduunaripäälliköitä. Eli esim. joku sähköasennus-esimies tai vastaavaa. 

En usko että näillä jo 12-15 -vuotiaana ympäriinsä paneskelleilla on välttämättä elämä mennyt täysin puihin, ainakaan heidän itsensä mielestä. Mutta se on aivan harvinaisen 100% selvää, että harva heistä on jaksanut sivistää itseään ja etsiä mitään syvempää tai älyllisempää elämässä. Nekin harvat näistä stalkkaamistani, jotka olivat yliopistoon eksyneet, olivat tehneet sen johonkin yliopiston pahimille pyrkyrialoille kuten kauppis ja oikis. 

Nämä ovat siis ihmisiä, jotka pärjäävät ihan hyvin nykyisessä yhteiskunnassa, joka tietyllä tavalla arvostaa tuollaista huonoa käytöstä. Varmaan joskus oli erilaillla, mutta nykyinen yhteiskunta arvostaa pinnallisuutta ja huonoa käytöstä.

t. kiltti mies

Itse seurustelin 15-vuotiaana, suhde kesti vuoden. Mainittakoon vielä vaikkapa, että minulla oli silloin jopa luokan paras keskiarvo 9,7, vaikka jollain yläasteen keskiarvolla ei myöhemmässä elämässä mitään teekään. Hyvin on kuitenkin mennyt, enkä todellakaan ole mikään sossupummi elämämkoululainen.

Vierailija kirjoitti:

Itse seurustelin 15-vuotiaana, suhde kesti vuoden. Mainittakoon vielä vaikkapa, että minulla oli silloin jopa luokan paras keskiarvo 9,7, vaikka jollain yläasteen keskiarvolla ei myöhemmässä elämässä mitään teekään. Hyvin on kuitenkin mennyt, enkä todellakaan ole mikään sossupummi elämämkoululainen.

Tuskin olet sossupummi, mutta huonotapainen olet varmasti siitä huolimatta. Nykyään ei välitetä, vaikka ihminen olisi huonotapainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse seurustelin 15-vuotiaana, suhde kesti vuoden. Mainittakoon vielä vaikkapa, että minulla oli silloin jopa luokan paras keskiarvo 9,7, vaikka jollain yläasteen keskiarvolla ei myöhemmässä elämässä mitään teekään. Hyvin on kuitenkin mennyt, enkä todellakaan ole mikään sossupummi elämämkoululainen.

Tuskin olet sossupummi, mutta huonotapainen olet varmasti siitä huolimatta. Nykyään ei välitetä, vaikka ihminen olisi huonotapainen.

Millä perusteella olisin huonotapainen? Et tunne minua.

Pääsivätkö kilttipojat missään edes juttelemaan yläasteella tyttöjen kanssa 🥺

3 tiedän, jotka alkoivat seurustelemaan yläasteella. Poija 7, tyttö 9, lukion jälkeen tyttö meni yliopistoon, poika perässä parin vuoden päästä.

Mies rehtori, vaimo ope, 3 lasta, omakotitalo jne.

Toiset alkoi srurustelemaan 9 ja lukion kesällä. Mies rehtori, vaimo joku lastensuojelu, yliopisto joka tapauksessa.

Ja kolmas pullat uunissa 16 v. Sai 5 lasta parin v välein. Mies tuli osakkaaksi. Appi on kaupungin rikkain yrittäjä ja miniä otettiin avosydämin vastaan. On ollut kaikki vuodet kotirouvana.

Sitten on yks luuseri, vaimoja, ex vankilassa, sisko kuoli huumeisiin 18 vuotiaana jne.

Ketään ei kiinnosta

En jaksanut lukea koko ketjua, mutta kalikka selvästi kalahti ja piti kommentoida ennen yötä. Aloitin seurustelun 15-vuotiaana. Nyt tohtori.

Menestystä voi tietysti mitata niin momella tavalla. Itse aloitin seurustelun kahdeksannella luokalla ja olimme yhdessä lukion loppuun. Yksi puolen vuoden tauko suhteessa oli jossain vaiheessa. Ja silloin molemmat treffailimme/seurustelimme tahoillamme, mutta palasimme kuitenkin yhteen.

Nykyisin nelikymppisenä olen naimisissa, minulla on pari lasta. Minulla on yliopistokoulutus ja kiva hyvin palkattu työ, joten ainakin itse olen omaan elämääni tyytyväinen. Nuoruuden rakkauden kanssa ollaan edelleen kavereita ja vaihdetaan kuulumisia pari kertaa vuodessa. Hän on insinööri ja tienaa huomattavasti keskivertoa paremmin. Kolme lasta ja vaimokin löytyy.

Yläasteaikaisesta kaveripiiristä on myös ainakin yksi pariskunta, joka on nyt naimisissa. Aloittivat seurustelun muistaakseni yhdeksännellä. Heillä tosin oli yliopistoaikoina parin vuoden tauko suhteessa, mutta uudelleen tavattuaan vanha rakkaus lämpeni ja menivät naimisiin ja perustivat perheen.

Aloin seurustelemaan kasiluokalla. Mun kaveripiiristä useampi oli parin viikon seurustelusuhteissa ja paneskelivat sitten eri bileissä uusia tyyppejä. Itse seurustelin tämän saman pojan kanssa lukion ekalle asti ja koen, että tämä parisuhde pelasti minut tuolta kumppanien kierrolta mitä muilla oli. Meillä päin oli aika hurja meno nuorison keskuudessa noihin aikoihin valitettavasti. Seurustelimme pojan kanssa pitkään viattomasti, vasta lukiossa etenimme seksiin asti. Hyvät muistot jäi kun koettiin ensirakkauden kanssa ensimmäinen parisuhdeharjoittelu.

Minä ja toinen tuosta vanhasta kaveripiiristä ollaan korkeastikoulutettuja, hyvässä työssä ja naimisissa. Joillekin taisi kyllä käydä juuri kuten AP kuvaili.

Hatusta heittäisin, että ne "tulevat menestyjät" eivät tehneet isoa numeroa mahdollisesta seurustelustaan. Ei ollut tarvetta pistää pystyyn showta ja draamaa teiniyleisölle. Varmaan myös seurustelivat vähemmän, koska siihen oli yksi motiivi vähemmän (muille esittäminen). Omia koulukavereita kun siis mietin.

Jaa. Minä seurustelin yläasteella ja läpi lukion, parinkin eri tyypin kanssa. Kauhistus. Oli minulla sen jälkeenkin muutamia lyhyitä suhteita. Olin teininä hyvä koulussa, sieltä tuli ysiä ja kymppiä ja muutenkin olin aikalailla kiltti mallioppilas muutamia riitoja kiusaajani kanssa lukuunottamatta. Ongelmia oli ja on ahdistushäiriön kanssa, joka varmaan johtuu todella tiukasta, pelottavasta äidistäni sekä siitä että minua kiusattiin yläasteella aika rajusti.

Nykyään opiskelen oikeustiedettä ja olen töissä osa-aikaisesti siinä ohella. Muutin poikaystäväni kanssa kimppaan viime syksynä, olemme olleet onnellisesti yhdessä nyt vähän yli 3 vuotta. En usko että hankimme lapsia.

En tiedä mihin pyrit tällä aloituksellasi, mutta minusta tuntuu että merkittävä tekijä siinä, ettei ole korkeaa koulutusta, on lähinnä lapsien hankkiminen nuorena eikä niinkään teiniajan seurustelu. Jotenkin tästä paistaa kuitenkin läpi jonkunlainen vihamielisyys huono-osasia ja "weetee" ihmisiä kohtaan. Itseäni hävettäisi kirjoitella nettiin vihamielisesti ns alempaan yhteiskuntaluokkaan kuuluvista ihmisistä. Muutenkin, menestystä ei mitata siinä, onko käynyt yliopiston ja onko lapsia vai ei. Pinnallisuksien pinnallisuus!

Itse seurustelin vasta yliopistossa ja vituiksihan se meni. Omat lapset eivät myöskään ole seurustelleet peruskoulu-lukioaikana. Muistan koulusta niitä teiniäitejä ja tyttöystävää vaihtavia jännämiehenalkuja, mutta myös pitkään seurustelleita pareja, jotka aloittivat seurustelun ylä-asteella. Osa on edelleen yhdessä ja yhdestä tytöstä tuli myöhemmin rehtori ja toisesta pankkivirkailija.

En osaa päätellä seurustelusta mitään, eikä se mielestäni ennusta tulevaisuutta.

Minä olen seurustellut 5-luokasta lähtien. Ihastuin jo pienestä pitäen todella voimakkaasti, ja sekä ala- että yläasteella minulla oli koko ajan vaikka kuinka monta poikaa, johon olin ihastunut. Suhteet olivat lyhyitä ja opiskelumenestykseni aika huono, koska kaverit ja pojat olivat paljon tärkeämpiä kuin opiskelut. Aloitin ryyppäilyn kavereitteni kanssa jo 13-vuotiaana. Yläasteen jälkeen kävin amiksen ja seurustelin ensimmäistä kertaa yli pari vuotta.

Amis aikuistutti, ja tajusin että haluan elämältä enemmän. Niinpä menin aikuislukioon. Nyt kun ikää oli enemmän, opiskelu olikin hirvittävän helppoa. Valmistuin sieltä 9.5 keskiarvolla ja E-L papereilla. Aikuislukioaikaan tapasin myös nykyisen aviomieheni.

Lukion jälkeen muutin tämän miehen kanssa ulkomaille, ja tein täällä töitä pari vuotta. Sitten hain paikalliseen yliopistoon opiskelemaan diplomi-insinööriksi, ja sillä tiellä olen edelleen.

Olen tyytyväinen, että elin teini-ikäni onnellisena keskittyen kavereihini. Olen elämässä hiukan "jäljessä" koska olen 29-vuotias ja opiskelen edelleen, mutta eipä se minua haittaa.

Oman havaintoni mukaan hiljaiset luokkakaverini menestyivät keskimäärin paremmin, mutta on niissä suosituissakin lääkäreitä ja insinöörejä. Ne, jotka olivat yläasteella todella heikkoja koulussa, ovat käyneet ammattikouluja ja ihan tyytyväisen oloisia niissä hommissa.

Ei meidänkään koulussa kunnon perheiden lapset seurustelleet, vaan vain jonkinlaisen ns. maineen omaavat. Vasta lukiossa alettiin seurustella.