Muistelin yläasteaikojen seurustelevia pareja ja tajusin

Tiedän kaksi peruskouluiässä seurustelun aloittanutta paria. Hyvin menee yhä, työpaikat on ja niin edelleen.

Nuoruudessani 90-luvulla ne seurustelivat jotka viettivät iltoja keskustassa tms. paikoissa missä saattoi lähestyä toista sukupuolta helpommin varsinkin jos oli vielä humalassa. Jos itse olisin halunnut lähestyä jotakuta, olisin joutunut soittamaan lankapuhelimella, kirjoittamaan kirjeen tms. -tekemättä jäi.

Minä ja mieheni aloitettiin seurustelemaan yläasteella ja nyt 16 vuotta myöhemmin vieläkin yhdessä. Minulla hyvä työpaikka, mies pyörittää omaa yritystä jossa 12 palkoillista, kolme ihanaa lasta, kaksi autoa ja oma talo. Jonkun mielestä ilmeisesti meillä menee huonosti. Itse olen enemmän kuin tyytyväinen.

Riippuu ihan seurustelusta. Tarkoitatko seurustelulla 1-2 vuotta kestävää suhdetta, jossa on molemminpuolista kunnioitusta? Vai 1-2 viikon kestävää lähinnä kännissä tapahtuvaa sekoilua, jonka jälkeen vaihdetaan seuraavaan ja taas seuraavaan ja taas seuraavaan? Aika erilaista tulevaisuutta ennakoi nuo (ei toki kumpikaan sanele tulevaisuutta).

Nää "kouluaikojen suosituista tulikin luusereita!!!1"-jutut on myytti, jota katkerat ja kateelliset mielellään viljelee. Toki joistain tuli, riippuen vähän siitä, mikä luokalla/koulussa oli sosiaalisesti arvostettua - jos arvostettua oli olla mahdollisimman välinpitämätön opiskelun kanssa, niin eihän se kovin hyvää tulevaisuutta ennusta. 

Kuitenkin ihan nuoren kehitykselle vertaisryhmä on todella tärkeä, ja nuoruus on sitä aikaa, kun harjoitellaan ihmissuhteita, myös niitä seurustelusuhteita. Jos ei elä "normaalia nuoruutta" kaveriporukkoineen ja seurustelukokeiluineen, menettää sosiaalisten taitojen kehittymisen kannalta paljon. 

Omien yläaste- ja lukioaikojen "suosituista" ja seurustelijoista suurin osa on pärjännyt elämässä hyvin sen perusteella, mitä tiedän. Itse olin epäsuosittu, nykyään mielenterveysongelmainen ja yksinäinen. 

Jopas on taas yleistys:D

Teininä kehitytään ja etsitään sitä omaa identiteettiä. Toki siihen voi kuulua myös romanttisten suhteiden kokeilu ja jonkinlainen seurustelu. Nyt kun kuitenkin ajattelen jälkeenpäin, olivat kaikki ala- ja yläasteaikana seurustelevat koulukaverini sellaisia, jotka olivat jollain lailla epävarmoja ja määrittivät itseään toisten kautta. Ja sama on jatkunut myöhemminkin elämässä, näkyy mm. oman elämän hehkuttamisena somessa.

Moni niistä, jotka eivät metsästäneet silloin koko ajan seurustelusuhdetta, oli taas tasapainoisempi ja itsevarmempi luonteeltaan. Ei kuitenkaan kaikilla silloin seurustelemattomillakaan ole automaattisesti mennyt aikuiselämässä hyvin. Varsinkin jotkut pojat ovat syrjäytyneet.

Minun kouluaikaisista tutuistani yksikään teinirakkaus ei kestänyt kovin pitkälle aikuisuuteen. Yksi tyttö tosin alkoi ysillä seurustella söpön pojan kanssa ja lukion tokalla asuivat jo yhdessä. Tyttö ei esim. voinut lähteä vaihto-oppilaaksi vaikka muut sen perheen lapset lähtivät. Kaikki tehtiin seurustelun ehdoilla. Parikymppisenä sitten häät ja 22-vuotiaana lapsi. 24-vuotiaana ero ja uusi, villi nuoruus.

Yläkoulun parit olivat yleensä tyyliin lätkäjätkä ja se varhain hormonitoiminnan aloittanut söpö tyttö. Niistä seurasi yleensä lähinnä sydänsuruja. Varhain seksielämän aloittaneet jatkoivat sitten suhteesta toiseen ja osalla tuli aika rankkojakin kokemuksia niistä.

Tänä päivänä aineellisesti ja ammatillisesti menestyneimmät eivät minun koulussani olleet niitä varhain kehittyneitä. No, ainakin yksi oikein kaunis tyttö kyllä seurusteli muistaakseni jo aikaisin ja hän on nykyään oikein hyvin koulutettu ja varakas.

Itse olin aika tavis ja keskiverto tuossakin suhteessa. Vasta lukiossa alkoi vastakkainen sukupuoli vähän kiinnostaa.

Omien lasteni kavereista huomaa selvästi, miten joillakin se luonto alkaa vetää tikanpoikaa puuhun paljon aiemmin kuin toisilla. Ehkä voimakkaampi hormonitoiminta?

Kuka enää aikuisena muistaa jotain yläkoulun pareja tai varsinkaan tietää, mitä heille kävi? Useimmat kun jatkavat elämäänsä.

Riippuu varmaan vähän siitäkin, että oliko kyseessä Norssiin vai Jakomäen yläaste....

Ne meidän koulun teinipariskunnat, jotka seurustelivat useita vuosia, ovat ihan hyvin pärjänneet elämässä. On kouluttauduttu ja muutenkin näyttää menevän hyvin. Itseasiassa seurustelen miehen kanssa, joka teininä seurusteli 5 vuotta saman tytön kanssa. Olemme korkeakoulutettuja molemmat. Sitten taas ne, jotka vaihtoivat tyttö/poikaystävää usein yläasteella niin niillä ei ole mennyt niin hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Omien lasteni kavereista huomaa selvästi, miten joillakin se luonto alkaa vetää tikanpoikaa puuhun paljon aiemmin kuin toisilla. Ehkä voimakkaampi hormonitoiminta?

Ainakin yhtä suurelta osin opittuja malleja, taustan vaikutusta.

Minä olen huomannut lasteni kavereista, miten jo jotkut noin viidesluokkalaiset tytöt vaikuttavat olevan äärimmäisen kiinnostuneita romantiikasta, pojista ja parisuhteista, ja esim. keskimmäisen tyttäreni pari ystävää oikein avoimesti flirttailee vanhimmalle pojallemme. Osa taas on aivan eri kehitysvaiheessa, hyvin viattomia lapsia vielä. Ehkä se on tosiaan hormonitoiminta, joka saa käyttäytymään tietyllä tavalla.

Toisaalta oman perheen tilannekin saattaa vaikuttaa asiaan. Millainen malli hyvästä elämästä ja tavoittelemisen arvoisista asioista on saatu kotoa ja esim. viihteestä, jota kotona kulutetaan. Esim. eräs naapurimme katsoi ihan pienten tyttäriensä kanssa säännöllisesti Salattuja elämiä, mikä oli minusta aivan pöyristyttävää.

Joskus varhain seurustelevat tytöt tuntuvat hakevan pojilta sellaista ihailua ja hyväksyntää, mitä ovat saattaneet jäädä kotona paitsi. ”Itseriittoisemmat” tyypit eivät ota ketä tahansa retkua rinnalleen.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen huomannut lasteni kavereista, miten jo jotkut noin viidesluokkalaiset tytöt vaikuttavat olevan äärimmäisen kiinnostuneita romantiikasta, pojista ja parisuhteista, ja esim. keskimmäisen tyttäreni pari ystävää oikein avoimesti flirttailee vanhimmalle pojallemme. Osa taas on aivan eri kehitysvaiheessa, hyvin viattomia lapsia vielä. Ehkä se on tosiaan hormonitoiminta, joka saa käyttäytymään tietyllä tavalla.

Toisaalta oman perheen tilannekin saattaa vaikuttaa asiaan. Millainen malli hyvästä elämästä ja tavoittelemisen arvoisista asioista on saatu kotoa ja esim. viihteestä, jota kotona kulutetaan. Esim. eräs naapurimme katsoi ihan pienten tyttäriensä kanssa säännöllisesti Salattuja elämiä, mikä oli minusta aivan pöyristyttävää.

Joskus varhain seurustelevat tytöt tuntuvat hakevan pojilta sellaista ihailua ja hyväksyntää, mitä ovat saattaneet jäädä kotona paitsi. ”Itseriittoisemmat” tyypit eivät ota ketä tahansa retkua rinnalleen.

On surullista, kuinka moni pikkutyttökin arvottaa itsensä sen mukaan, kuinka paljon saa huomiota pojilta. Huomasin tätä samaa jollain luokkakavereillani, eräs tyttö oli tällainen jo päiväkodissa ja hänellä on ollut poikaystäviä koko elämänsä ajan.

Tyttäreni luokkakaveri aloitti ”seurustelun” jo neljännellä luokalla. Siitä asti tällä tytöllä on lähes aina ollut joku ”poikaystävä”. Näyttävät vaihtuvan aika tiuhaan. Nyt tytöt ovat kasilla. Tytön vanhemmat näkyvät ihan tyytyväisenä roudaavan näitä vaihtuvia poikia kanssaan milloin mihinkin mökkilomille ja kahviloihin ainakin heidän FB-päivitystensä perusteella. Tosi oudolta tuntuu.

Oman kouluaikani teinipareista suurin osa päätyi amikseen. Heillä oli lapset tehtynä ja ensimmäinen avioero koettuna jo siinä vaiheessa, kun me muut vasta tehtiin lähtöä Erasmus-vaihtoon tai muutettiin ekaa kertaa jonkun pojan kanssa asumaan yhteiseen opiskelijakämppään. Toki muutama poikkeuskin oli.

Omat vanhempani aloittivat seurustelun ysiluokalla. Lukion kävivät yhtä aikaa ja äitini alkoi odottaa isoveljeäni kirjoitusten aikoihin. Muuttivat yhdessä Helsinkiin yliopistoon opiskelemaan ja vauva syntyi kesken ensimmäisen opiskeluvuoden, asuivat pienessä yksiössä. Kumpikin sai silti opinnot valmiiksi, siihen aikaan sai kuulemma ihan helposti alle vuoden ikäisen päivähoitoon. Vuorottelivat tenttiin lukemisessa niin että toinen oli vauvan kanssa ja toinen luki kirjastossa. Jos oli pakko lukea myöhään ja vauva itki, kävivät kerrostalon vintillä lukemassa.

Äidin valmistujaisjuhlissa minä olin jo hänen vatsassaan. Ovat olleet naimisissa nyt jo yli 35 vuotta ja yhä onnellisia.

Että ei se teinirakkaus ihan aina huonosti pääty.

Vierailija kirjoitti:

Minä ja mieheni aloitettiin seurustelemaan yläasteella ja nyt 16 vuotta myöhemmin vieläkin yhdessä. Minulla hyvä työpaikka, mies pyörittää omaa yritystä jossa 12 palkoillista, kolme ihanaa lasta, kaksi autoa ja oma talo. Jonkun mielestä ilmeisesti meillä menee huonosti. Itse olen enemmän kuin tyytyväinen.

Minkä alan yrityksessä on, 12 palkoillista, kolme ihanaa lasta, kaksi autoa ja oma talo?

Musta tuntuu, että usein ne nuorena seurustelevat ovat jääneet kotona jotain paitsi. Rakkautta, läheisyyttä, ihailua..

No jaa, ei kyllä korreloi omassa kaveripiirissä. 

Pari 1 -  aloittivat seurustelun 15-vuotiaina, nyt nelikymppisinä keskenään naimisissa, kolme lasta, mies on toimitusjohtaja, nainen yrittäjä

Pari 2 - seurustelivat kasiluokalta lukion tokalle (muistaakseni)  - Mies naimisissa ja yrittäjä, nainen sinkku ja media-alalla varsin tunnettu hahmo

Pari 3 -  Seurustelivat  kasi-ysiluokilla, nainen korkeassa asemassa yritysmaailmassa, naimissa ja kolmen lapsen äiti, miehen elämästa en tiedä tuon seurustelun jälkeen. 

Mä muistan taas monenlaisista taustoista olevia. Osa meni naimisiin sen ekan 13v löytämänsä heilan kanssa ja yhdessä ovat vielä nelikymppisinäkin.

Mutta en koskaan ymmärtänyt teiniseurustelun "ihanuutta". Yläasteella hauskinta oli hengailla kavereiden kanssa, tyttöjen ja poikien. Meillä oli ihan viattomia kotibileitä, joissa katsottiin elokuvia, juteltiin, kuunneltiin musiikkia ja osa joi kaljaa, toiset selvinpäin. Lukiossa seurustelin eka kertaa 17v ja vaikka se oli lähes vuoden kestänyt suhde, niin aika paljon oltiin myös erillään omien kavereidemme kanssa. En ehkä sanoisi sitä kovinkaan vakavaksi seurusteluksi. Enemmänkin harjoittelua.