Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Ero tuli, kuolen tähän kipuun
22.02.2021 |
Viikko sitten tuli ero kihlatun kanssa. Miten tästä tuskasta selviää? Tuntuu, että jokainen hengenveto sattuu, joka sekunti ahdistaa ja on pakokauhu päällä, yöllä ei saa nukuttua, ruoka ei maistu, olen käytännössä toimintakyvytön...
On tullut mieleen itsetuhoisia ajatuksiakin, ei niin että oikeasti haluaisin mitään tehdä, tämä olo vaan on niin hirveä. Töissä en ole pystynyt olemaan. Ystäviä on, mutta en voi heitä jatkuvasti kuormittaa tällä. Ammattilaiselle olen yrittänyt varata keskusteluaikaa, toistaiseksi onnistumatta. Miten ihmeessä tämän olon kanssa selviää?!
Kommentit (230)
Voi kun surullista mutta elämä menee eteenpäin.Muistot jää.Sellainen laulukin on kuin muistot vain jää.Mennään eteenpäin.Erot on aina kurjia ja niitä voi olla moniakin.Pidät sormuksen muistona.Sellainenkin laulu on kuin eivät ne surut suremalla lopu.Älä jää siihen ahdistukseen vaan liiku tuttujen luokse ja ulos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap älä todellakaan välitä näistä idiooteista joita tässäkin keskustelussa pyörii, joillain vain on tarve ilkkua ja potkia maahan jo potkittua. En tiedä mitä nämä irti tuosta saavat, jotain hupia itselleen varmaankin. Myötähäpeä.
Sama myötähäpeä niillekin jotka tulevat tähän kertomaan kuinka heillä on asiat pahemmin. Jos joku haluaa vertailla oman elämänsä ikäviä asioita niin tehkää oma keskustelu missä voitte vähätellä toisianne ja korostaa omaa tuskaanne.
Pellet.
En ole pelle.
Minun oli pakko muuttaa kotoa pois 16 vuotiaana.
Ap traumatisoituu kun miesalfa vaihtaa nuorempaan?
Teeskentele normaalia elämää niin kauan että se alkaa taas tuntua normaalilta. Vaikka et yhtään jaksaisi eikä huvittaisi. Vaikka mikään ei tuntuisi miltään. Nouse aamulla, peseydy, pukeudu, lähde ulos asunnostasi. Puuhaile, tee ruokaa, syö hyvin. Soita ystävälle, tapaa niin paljon ihmisiä kuin voit. Kävele ja liiku ulkona. Väsytä itsesi urheilemalla niin että saat öisin nukuttua.
Ap voi kohta TYYTYÄ johinkin pierulle haisevaan kaljuun läskimahaan.
Kun tyytyy niin ei tuu sydänsuruja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap älä todellakaan välitä näistä idiooteista joita tässäkin keskustelussa pyörii, joillain vain on tarve ilkkua ja potkia maahan jo potkittua. En tiedä mitä nämä irti tuosta saavat, jotain hupia itselleen varmaankin. Myötähäpeä.
Sama myötähäpeä niillekin jotka tulevat tähän kertomaan kuinka heillä on asiat pahemmin. Jos joku haluaa vertailla oman elämänsä ikäviä asioita niin tehkää oma keskustelu missä voitte vähätellä toisianne ja korostaa omaa tuskaanne.
Pellet.
En ole pelle.
Minun oli pakko muuttaa kotoa pois 16 vuotiaana.
Ap traumatisoituu kun miesalfa vaihtaa nuorempaan?
Olet sitä ihmistyyppiä, joka haluaa aina osoittaa muille kärsineensä enemmän. Teet tätä todennäköisesti ihan tosielämässäkin. Kun ystäväsi on surullinen, tuot esiin oman historiasi. Kun ystävä eroaa, tuot asian esiin. Kun ystävän vanhemmat tai läheinen kuolee, sama juttu. Jnejne. Olet sitä laatua joka ei voi uskoa että suru, traumat ja tuska ovat eri tilanteissa erilaisia ja henkilöt kokevat asiat eri tavalla. Vellot lapsuustraumoissa etkä siedä jos joku toinen "kehtaa" olla palasina yhtään mistään.
Minun vanhempani ovat linnassa istuneita narkkareita joihin ei ole mitään halua olla kontaktissa. Jätetyksi tuleminen taas murskasi minut täysin, sitä kipua ja tuskaa kun toiveet ja haaveet tulevaisuudesta viedään pois kun sen melkein jo sai ei voi verrata mihinkään lapsuustraumoihin. Niitä ei ole syytä verrata, ei ole tarvetta verrata eikä ole järkeä verrata. Ne eivät ole vertailukelpoisia ja noloa yrittää sanoa ettei ap saisi surra koska hänellä on vanhemmat elossa. Sama koskee muitakin elämäntraumoja ja vastoinkäymisiä, niiden vertailu on vain turhaa.
Minä en ole elämässäni ennenkään helpolla päässyt ja se on osasyy miksi nyt tuntuu näin pahalta. Ja vaikka näin ei olisikaan, minua ei auta tippaakaan se tieto että jollain on aina asiat huonommin. Minä koen asiat omista lähtökohdistani käsin. Toivoisin ettei tarvitsisi olla näin rikki, mutta tunteilleni en mahda mitään. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap: hae pariksi päivää rauhoittava lääke, kerro kaikki lääkärille ja sano, että nyt tämä olo pitää saada katkaistua, että pääset prosessoimaan tilannetta.
Välttele sitä exää. Et halua nyt kuulla mitään tämän uusista kuvioista hetkeen.
Vaihda maisemaa, jos nyt et muuhun pysty niin mene vaikka päiväksi sellaiselle ostarille, museoon tms jossa et yleensä käy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et sinä tuohon kuole. Muista hengittää.
Eroja on tapahtunut ja tulee tapahtumaan. Hengittele ja anna pahan olon liueta sisältäsi taivaan tuuliin. Tuska loppuu joskus. Jaksa nyt vain, parempaa on tulossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juuri katsoin Kerro minulle jotain hyvää-elokuvan ja perään kuuntelin pari itkubiisiä. Teki älyttömän hyvää pystyä taas itkemään sen tyhjyyden tunteen jälkeen. Nämä vellomiset on ollut itselleni hyvä tapa purkaa tunteita. Ei toimi kaikille, mutta yksi hyvä tapa, jos ei enää itku meinaa muuten tulla.
Tsemppiä Ap, pärjäät kyllä ❤️
-juuri itsekin eronnut
Ikävää on kun ei voi yhtään tietää kauanko se kipu kestää. Ihmettelin itse kun jätetyksi tulin ystävääni joka oli täysin kunnossa 2 kk erosta, heillä oli hääpaikka varattuna, lasten nimet valmiina ja kaikki mahdollinen. Hänkin tuli jätetyksi. Kolmen kuukauden jälkeen uusi suhde Itselläni toipumisprosessi yhä käynnissä, kohta tulee kaksi vuotta. Enää ei satu oikeastaan, mutta epätoivo on valtava. Ko kaverini on ihmetellyt miksi en pääse yli...en tiedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ottanut tämän keskustelun itselleni henkireiäksi koska saan itse lohtua muiden kommenteista, vertaistuesta ja muiden kokemuksista 😂
Pahimpina hetkinä mene minuutti kerrallaan. Älä edes yritä miettiä pidemmälle. Jossain vaiheessa huomaat, että pystyt miettimään jo tunnin eteenpäin. Selviät pikkuhiljaa. Tsemppiä.
Tsemppiä! Toipuminen vie aikansa ja tuska helpottaa joskus.
Moni kirjoittaa aikamääriä kuinka pian voi toipua ja kaikkihan on yksilöllistä. Minulla kesti pahin suru kaksi viikkoa ja piiskasin itseäni sen ajan miettimään perin pohjin kaiken läpi (exästä ja pettämisestään) joka suunnalta niin pitkään, että ei jaksanut enää asiaa miettiä. Aloin toteuttaa arkipäivän haaveitani joka päivä jotain, eli hemmottelin itseäni. Tunne ja muistot kolmesta yhteisestä vuodesta sitten haalenivat päivä päivältä. Enkä ottanut exääni takaisin, vaikka katuvana pyysi päästä.
Mieti siis sekin valmiiksi, että otatko takaisin, jos hän haluaa palata. Hän on lähtenyt kerran kuitenkin eli pystytkö ikinä luottamaan häneen? Pystytkö arvostamaan, kun ei ollut tukemassa silloin sinua kun tarvitsit? Pystytkö rakastamaan, kun hän heitti jo kerran rakkautesi menemään tarpeettomana? Tulisitko pelkäämään aina, että hän jättäisi uudestaan ja et uskaltaisi enää olla oma itsesi vaan pelkkä pelokas varjo sinusta?
Et kuole. Nyt tuntuu pahalta mutta selviät vielä.
Jos Sijaltainen nousisi.
Vierailija kirjoitti:
Olen ottanut tämän keskustelun itselleni henkireiäksi koska saan itse lohtua muiden kommenteista, vertaistuesta ja muiden kokemuksista 😂
Tämä on myös minulle ollut todella tarpeellinen ketju, koska ystäviä en halua liikaa kuormittaa ja tuntuu hirveän yksinäiseltä olla tässä tilanteessa. Ap
Alue: Aihe vapaa
Ap älä todellakaan välitä näistä idiooteista joita tässäkin keskustelussa pyörii, joillain vain on tarve ilkkua ja potkia maahan jo potkittua. En tiedä mitä nämä irti tuosta saavat, jotain hupia itselleen varmaankin. Myötähäpeä.
Sama myötähäpeä niillekin jotka tulevat tähän kertomaan kuinka heillä on asiat pahemmin. Jos joku haluaa vertailla oman elämänsä ikäviä asioita niin tehkää oma keskustelu missä voitte vähätellä toisianne ja korostaa omaa tuskaanne.
Pellet.