Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Ero tuli, kuolen tähän kipuun
22.02.2021 |
Viikko sitten tuli ero kihlatun kanssa. Miten tästä tuskasta selviää? Tuntuu, että jokainen hengenveto sattuu, joka sekunti ahdistaa ja on pakokauhu päällä, yöllä ei saa nukuttua, ruoka ei maistu, olen käytännössä toimintakyvytön...
On tullut mieleen itsetuhoisia ajatuksiakin, ei niin että oikeasti haluaisin mitään tehdä, tämä olo vaan on niin hirveä. Töissä en ole pystynyt olemaan. Ystäviä on, mutta en voi heitä jatkuvasti kuormittaa tällä. Ammattilaiselle olen yrittänyt varata keskusteluaikaa, toistaiseksi onnistumatta. Miten ihmeessä tämän olon kanssa selviää?!
Kommentit (230)
Ei tämä helppoa ole, vaikka olin itse se jättävä osapuoli muutaman kuukauden jälkeen. Pidin valtavasti toisesta ja halusin olla hänen kanssaan, mutta väsyin siihen syntipukkina ja moitittavana olemiseen. Eikä auttanut selittelyt, että parisuhde tai ihmissuhde yleensäkin on minulle uutta joten teen virheitä. Oli näköjään oletus että minun nyt vain pitäisi osata, ikäänkuin tahallani pelkkää pahuuttani vain tein kaiken miten tein, häntä loukatakseni. En nähnyt siinä mitään mieltä, että minä jatkuvasti pyytelen anteeksi toisen huutaessa virheilleni joten päätin lopettaa. Ahdistus on valtava ja syytän silti itseäni. Tuntuu että tein virheen ja menetin nyt jotain hyvää peruuttamattomasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noista new age kulteista nyt pitää pysyä mahdollisimman kaukana.
Jos Sijaltainen nousisi.
Vierailija kirjoitti:
Ei tämä helppoa ole, vaikka olin itse se jättävä osapuoli muutaman kuukauden jälkeen. Pidin valtavasti toisesta ja halusin olla hänen kanssaan, mutta väsyin siihen syntipukkina ja moitittavana olemiseen. Eikä auttanut selittelyt, että parisuhde tai ihmissuhde yleensäkin on minulle uutta joten teen virheitä. Oli näköjään oletus että minun nyt vain pitäisi osata, ikäänkuin tahallani pelkkää pahuuttani vain tein kaiken miten tein, häntä loukatakseni. En nähnyt siinä mitään mieltä, että minä jatkuvasti pyytelen anteeksi toisen huutaessa virheilleni joten päätin lopettaa. Ahdistus on valtava ja syytän silti itseäni. Tuntuu että tein virheen ja menetin nyt jotain hyvää peruuttamattomasti.
Minulla myös nämä itsesyytökset ovat todella vahvoja, joskin eri syistä. Todella vaikeaa hyväksyä sitä mitä on menettänyt. Ap
En jaksanut kelata läpi koko keskustelua, mutta kommentoin silti. Kenenkään, kenenkään ei pitäisi ripustautua toiseen tai toisiin ihmisiin niin, että ero on katastrofi! Jokainen ihminen on arvokas ihan sinällään, vaikka olisi kuinka ihanaa olla kaksikko. Älä perusta ihmisarvoasi toiseen ihmiseen, se on harhaa. Ota itseäsi niskasta kiinni, ja mieti - kirjoita oikein paperille - mitkä kaikki asiat elämässäsi ovat hyvin. Muutoksia tulee kaikkien elämään silloin tällöin, isojakin, mutta ennen pitkää ensin huonoilta vaikuttaneet muutokset osoittautuvatkin positiivisiksi. Elämällä voi olla sinulle vaikka mitä kivaa annettavaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan nuo tunnelmat, kyllä se todella syviin vesiin voi ihmisen viedä. Mutta aurinko paistaa vielä!
Minulla on kyllä koko ajan ollut oma elämä, omat ystävät, harrastukset ja työ, eli parisuhde ei ole ollut kaiken perusta. Silti tällä hetkellä tuntuu, että elämältä on mennyt pohja ja haaveiden menetys sattuu todella paljon. Puristava tunne vatsassa ja ajoittain melkein paniikinomainen epäusko ja toivottomuus valtaa. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä siinä akuuttivaiheessa voi hyvinkin olla aika toimintakyvytön olo pahimmillaan kun mieli yrittää prosessoida asiaa. Sen pahimman vaiheen jälkeen mulle on tullut jonkinlainen lamaannus ettei mikään tunnu miltään ainakaan positiivisessa mielessä, suru ja kaipaus sen sijaan on läsnä.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kyllä koko ajan ollut oma elämä, omat ystävät, harrastukset ja työ, eli parisuhde ei ole ollut kaiken perusta. Silti tällä hetkellä tuntuu, että elämältä on mennyt pohja ja haaveiden menetys sattuu todella paljon. Puristava tunne vatsassa ja ajoittain melkein paniikinomainen epäusko ja toivottomuus valtaa. Ap
Ihan normaalia surra asiaa. Päivä kerrallaan. Sinulla on siis kuitenkin muutakin elämässä. Usein saattaa olla pitkä parisuhde takana, yhteiset lapset, yhteiset muistot, yhteinen tuttava/ystäväpiiri, joka voi mennä aika hajalle eron jälkeen. Ihmiset kokevat ristiriitaa siitä, kumman "puolelle" haluavat asettua tai suhteet katkeavat tykkänään. Eli sulla on tukijoukkoja ja sitä omaa elämää, eikä ilmeisesti kovin pitkää suhdetta takana. Tässä tilanteessa se on vain etu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Totta kai ero on katastrofi, on vain itsensä huijaamista jos väittää ettei saisi tuntua missään, en ymmärrä lainkaan ketä tuollainen kolkko ajatusmaailma palvelee. Totta kai siihen toiseen ihmiseen on jollakin tapaa ripustautunut, kun on kerran rakastunut. Jos ei halua eikä uskalla niin ei silloin kannata olla parisuhteessakaan.
Ap, itsellä auttoi kun katsoi taaksepäin, että pahin on jo takana eli se tieto erosta. Olet jo aloittanut toipumisen, enempää vahinkoa ei voi enää tapahtua. Tiedät jo tuhojen laajuuden. En halua vertailla mutta itse elin väkivaltaisessa parisuhteessa jossa ei koskaan tiennyt mitä ja milloin seuraavaksi tapahtuu, joten ennen lähtöä ei toipuminenkaan ollut mahdollista kun ne samat haavat revittiin yhä uudelleen auki ja uusia tehtiin. Nyt ns kuivilla sellainen elämä tuntuu ihan järjettömältä.
Muista myös että mitä vain voi tapahtua milloin vain. Elämäsi oli varmasti erilaista vaikkapa kaksi vuotta ennen sitä aikaa kun aloit seurustella miehesi kanssa. Mieti miten nopeasti silloin kaikki tapahtui. Olet vasta 31. Kaikki voi olla aivan eri tavalla kun olet 35, ja todennäköisesti onkin, sellaista ettet olisi ikinä uskonutkaan. Mikä tahansa merkityksettömän oloinen tapahtuma tänään voi merkitä alkusysäystä jollekin suurelle huomenna.
Mutta sitä odotellessa, anna itsellesi aikaa. Helli ja lohduta itseäsi.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kyllä koko ajan ollut oma elämä, omat ystävät, harrastukset ja työ, eli parisuhde ei ole ollut kaiken perusta. Silti tällä hetkellä tuntuu, että elämältä on mennyt pohja ja haaveiden menetys sattuu todella paljon. Puristava tunne vatsassa ja ajoittain melkein paniikinomainen epäusko ja toivottomuus valtaa. Ap
Vaikka olisikin oma elämä niin kyllä se parisuhde silti on merkityksellinen osa elämää, onhan kyseessä tärkeä ihmissuhde. Ihan luonnollista sen menetystä on surra.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla auttoi liikunta, musiikin kuuntelu ja saunominen. Oikeastaan kuuntelin musiikkia koko ajan paitsi töissä ja nukkuessa. Paljon myös siivosin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oot ollut viikon töistä pois? Eron takia? Hohoijaa
Välillä kyllä jaksaa ihmetellä miten ymmärtämättömiä ihmisiä voikaan olla...
Sitähän sanotaan, että ero voi olla läheisen kuoleman ohella yksi elämän isoimmista kriiseistä.
Vierailija kirjoitti:
Hyvät ystävät ovat kullanarvoisia näissä tilanteissa!
Entäs jos tukiverkosto on hyvin heikko eikä ole juurikaan ystäviä tukena?
Vierailija kirjoitti:
Totta kai ero on katastrofi, on vain itsensä huijaamista jos väittää ettei saisi tuntua missään, en ymmärrä lainkaan ketä tuollainen kolkko ajatusmaailma palvelee. Totta kai siihen toiseen ihmiseen on jollakin tapaa ripustautunut, kun on kerran rakastunut. Jos ei halua eikä uskalla niin ei silloin kannata olla parisuhteessakaan.
Ap, itsellä auttoi kun katsoi taaksepäin, että pahin on jo takana eli se tieto erosta. Olet jo aloittanut toipumisen, enempää vahinkoa ei voi enää tapahtua. Tiedät jo tuhojen laajuuden. En halua vertailla mutta itse elin väkivaltaisessa parisuhteessa jossa ei koskaan tiennyt mitä ja milloin seuraavaksi tapahtuu, joten ennen lähtöä ei toipuminenkaan ollut mahdollista kun ne samat haavat revittiin yhä uudelleen auki ja uusia tehtiin. Nyt ns kuivilla sellainen elämä tuntuu ihan järjettömältä.
Muista myös että mitä vain voi tapahtua milloin vain. Elämäsi oli varmasti erilaista vaikkapa kaksi vuotta ennen sitä aikaa kun aloit seurustella miehesi kanssa. Mieti miten nopeasti silloin kaikki tapahtui. Olet vasta 31. Kaikki voi olla aivan eri tavalla kun olet 35, ja todennäköisesti onkin, sellaista ettet olisi ikinä uskonutkaan. Mikä tahansa merkityksettömän oloinen tapahtuma tänään voi merkitä alkusysäystä jollekin suurelle huomenna.
Mutta sitä odotellessa, anna itsellesi aikaa. Helli ja lohduta itseäsi.
Minulla kesti 20 vuotta törmätä näinkin yhteensopivaan ihmiseen, jonka kanssa sitten meni hommat puihin. Jotenkin epätoivoinen olo, että toiset 20 vuottako tässä pitää taas odotella että ehkä tulisi vastaava tai sopivampi. sivusta
Alue: Aihe vapaa
Kyllä se riippuu siitä suhteen tasosta ja siitä millainen ihminen on, mutta ei ehkä ihan siten kuin sinä ajattelet.
Joku avoero tunnekylmälle perusnaiselle ei varmasti kovin paljoa satu varsinkin jos niistä on jo kokemusta useamman kerran. Siinä vaiheessa kun on oltu pidempään suhteessa, mahdollisesti lapsia ja yhteistä omaisuutta niin aika jäänainen saa olle ettei tule mitään oireita eron yhteydessä.