Hoi te muut jotka saatte jatkuvasti huonoa palautetta lapsestanne! Miten jaksatte? (Meidän tarina)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan kauheita kommentteja täällä. Toivon todella, että on vain joidenkin kieroutunutta hupia kirjoitella anonyymisti ilkeitä kommentteja, eikä ihmiset oikeasti ole noin epäempaattisia.

Ap, jos vielä luet tätä, niin toivotan kovasti voimia ja vinkkinä, että kannattaa hakea (vertais)tukea jostain muualta kuin täältä.

Kaikkien empatialla on rajansa. Esimerkiksi jos opettajan tunninpito ja työrauha tuhoutuu kerta toisensa jälkeen, voi olla että empatia ei ole päällimmäinen tunne koko aikaa. Tai jos on oppilas, jonka keskittyminen jatkuvasti häiriintyy, kun yksi ravaa ja ramppaa ja mölisee. Turhaa on yrittää saada opea neuvomaan, kun hän joutuu käyttämään aikansa tämän häiriöisen kanssa.

Summa summarum: vastustakaa inkluusiota. Näillä resursseilla se on usein vain heitteillejättö.

Itse yläkoulun opettajana tiedän, että nämä pahimmat adhd-tyypit ovat koulussa vain päivähoidossa. Mistään opiskelusta ei ole kyse, koska nämä lapset eivät pysty opiskelemaan yleisopetuksessa. Nekään opettajat, joiden kanssa he tulevat toimeen ja jotka "ymmärtävät", eivät oikeasti saa heitä oppimaan.

Kannustukseksi annetaan vitoset ja kutoset, niin päästään kaverista joskus eroonkin. Mitään hyötyä näitä ei ole jättää luokalle, koska mikään ei kuitenkaan muutu.

Voitte itse miettiä, mitä tulosta tulee, kun kolmen vartin aikana käydään kolmesti vessassa, etsitään vartin verran välineitä, lainataan kumia, tehdään ensin väärää tehtävää, väitellään open kanssa, jutellaan vieruskaverille, ihmetellään ulkona lentävää lintua jne.

Monet ADHD-henkilöt ovat hyvin lahjakkaita ja ovat jo sisäistäneet ne asiat ennen opetusta. Itsekin koin olevani sekä yläasteella että lukiossa juurikin päivähoidossa. Silloin ei ollut mahdollista tenttiä asioita. Käytin energiastani ison osa pysyäkseni hereillä ja se saattoi häiritä muita. Mutta oli käsittämätöntä jankata ohuen oppikirjan asioita koko lukuvuosi, kun sen kirjan luki ja sisäisti yhdessä illassa.

Jaa että oikein monet. Voi lol. Eiköhän opettaja anna sen kympin oppilaan olla rauhassa. Mutta kun tyypillisesti adhd-oppilaat saavat arvosanoja 4-7. Erittäin usein keskittymisvaikeuksiin liittyy hahmotushäiriö tai lukihäiriö tai alhainen älykkyys. Tai kaikki.

Höpö höpö. Ja tämä on ihan tutkittua, koska psykologiset testit tehdään tutkimuksissa.

Varsinkin useilla nepsyillä on korkea älykkyys, mutta kun se opettaja sisällyttää siihen arvosanaan myös kaikkea muuta. Tai sitten oppilas ei esim. kuormituksen vuoksi pysty vastaamaan kokeeseen mitään, on tuloksen 4.

Minulla on se 9-10 koearvosanoja saava adhd. Todistuksessa näistä raavitaan 1-2 arvosanaa alaspäin huonon käytöksen takia.

Kun lapsi saa tehdä kokeet rauhassa, arvosanat ovat hyviä. Kun lukuohjeet/tiedot koealueista kokeisiin tulevat kotiin asti, arvosanat ovat hyviä. Kun tunnilla on ollut avustaja koputtamassa olkapäähän ja auttamassa keskittymisessä, tehtävät etenevät erinomaisesti. Kun minä toimin aamuisin, päivisin, iltaisin ja aina tismalleen samalla tavalla rutiineja rikkomatta, käytös onnistuu paremmin. Kun ei ole mitään rutiinia rikkovaa hammaslääkärikäyntiä tmv. päivät menevät paremmin.

Entä sitten, kun opettaja onkin kipeänä ja on sijainen, aamulla piti käydä hammaslääkärissä ennen kouluumenoa, siirretäänkin kesken kokeen tekemään koetta avustajan kanssa, vaikka,hänen piti olla poissa, äiti menikin jumppaan keskiviikkona eikä torstaina, äidin pitikin lähteä perjantaiaamuna puoli tuntia "liian aikaisin" töihin, tai koulupäivää edeltävänä iltana jouduttiin käymään pikaisesti yhdessä ruokakaupassa hakemassa jotain pakollista poiketen rutiineista?

Lapsi on koulussa levoton, rummuttaa pulpettia, ei usko opettajia, reagoi impulsiivisesti kieltoihin, kieltäytyy tekemästä tehtäviä, saa kokeesta 5,5 tai kieltäytyy tekemästä koko koetta jne. Wilmaan pukkaa 5 (negatiivista) tuntimerkintää yhden koulupäivän ajalta. Opettajalta tulee klo 22.00 viestiä, miten hän ei tykkää tällaisesta toiminnasta ja minun pitäisi tehdä asialle jotain. Lapsi itkee kotona kuormitustaan, koska ymmärtää toimivansa väärin. Minä yritän joka päivälle väkisin keksiä jonkun onnistumisen, jotta lapsen itseluottamus ei häviäisi kokonaan. Toki tästäkin opettaja muistaa kommentoida olevansa huolissaan, jotta muistan paikata koulupäivän ongelmia riittävästi. Minä itken illalla, kun saan lapsen nukkumaan. Mietin, miten voin enemmän edesauttaa koulussa toimimista, vaikka teen jo nyt usein yli jaksamiseni. Pienryhmäpaikkaa ei saa, koska oppimisvaikeuksia ei ole, avustajaan ei kunnalla ole rahaa, ei liioin minulla. Lääkkeitä on kokeilussa viides, eikä mikään toimi. Toimintaterapeutille ei pääse.

Kotona ongelmia ei juurikaan ole, koska lapsi saa tukea eri tavalla kuin koulussa ja häiriötä esim. läksyjä tehdessä ei ole. Kaverien vanhempien uskomisessa ei myöskään ole ongelmaa, koska ympärillä ei ole niin paljon hälinää. Lapsen harrastukset ilman minun paikallaoloani eivät onnistu, koska ohjaajan huomio jakaantuu koko ryhmälle. Olen kentän laidalla se, joka huomioi ja ehkäisee lapsen herpaantumiset ja estää impulsiivisuudet muistuttamalla jo ensi merkkien aikaan, että nyt hengitetään. Ja kyllä, lapsella on erityisen tuen päätös ja kouluterveydenhuolto. Niistä huolimatta tilanne jatkuu nyt viidettä vuotta.

Ihan kenet vain ottaisin saappaisiini elämään vaikka pari viikkoa tämän erityislapsen kanssa. Vieläköhän sitten sanoisitte, että kasvattakaa sitä lasta, niin ei ole ongelmia koulussakaan.

Tuttuja juttuja, meilläkin rutiinit ihan todella tärkeitä arjen onnistumisessa. 

Oletko huomannut sitä, että lapsesi etsitään helposti syntipukiksi aina jos luokan toiminnassa on jotain huomautettavaa? 

Meillä on usein niin, että ope aloittaa viestin "Poikasi villitsi muut oppilaat tekemään/sanomaan...". Ymmärrän ja tiedostan, että varmasti välillä tuokin on totta, mutta poika itsekin sanoo, että usein kun luokassa jotain tapahtuu niin hän saa syyt niskoilleen, vaikka ei tekisi mitään. Aina ope huutaa että "*´ville' ja muut, nyt ihan oikeesti!" Ymmärrän, että varmasti usein onkin mukana kun jotain tapahtuu, mutta onko aina se pääsyyllinen? en jaksa uskoa.

Esimerkiksi tänään oli sattunut jonkin sortin oviepisodi kun kaveri oli tullut myöhässä luokkaan ja poika oli mennyt avaamaan, mutta kaveri oli vetänyt kahvasta takaisin ettei poika ollut saanut ovea avattua. (Joo ymmärrän että lähti leikkiin mukaan. Olisi voinut kypsästi sanoa opelle että toinen vetää ovea kiinni etten saa sitä avattua, mutta näin nyt kävi). Opettaja oli sitten kuulema karjaissut pojalle että heti omalle paikalle sieltä oven luota. Tälle kaverille ei oltu sanottu mitään. Opettaja siis selvästi luuli, että poika ei päästänyt kaveria luokkaan.. Oli vielä puhutellutkin tunnin jälkeen niin että myöhästyi bussista. Mutta sellaista se on, väärinkäsityksiä on sattunut ennenkin ja niin paljon etten niistä edes jaksa murehtia. Harmittaa vain, että aina oma lapsi maalataan syntipukiksi kaikelle mitä ikinä tapahtuukaan, ihan kuin muissa ei olisi mitään vikaa.. Opeta siinä sitten lapselle asioita, joissa hän on hyvä ja miksi hän on ihana ja rakastettava lapsi. ap

Kyllä tuo syntipukiksi leimaaminen on tuttua. Jos useampi oppilas leikkii jotain läpsimis-leikkiä, se on minä, jonka Wilma piippaa "lapsesi löi toista". Ollaan onneksi luokkakaverien vanhempien kanssa sen verran tekemisissä, että saan kohtalaisella varmuudella koko totuuden asioista useamman kanssa keskustellessani. Lapseni myös ensimmäisenä syyttää itseään joka asiasta, joten kyse ei ole siitä, että hän tekeytyisi syyttömäksi (niinkuin alapeukuttajat varmaan ap:n viestistä ajattelivat). Lisäksi opettajat kyllä välillä myöntävät, että hermo meni, kun oli niin paljon kuormitusta useammasta suunnasta. En ole heitä siitä moittinut, ymmärrän senkin näkökulman.

Noh, muutama vuosi enää peruskoulua ja sitten uskoisin helpottavan. Kun vaan jollain ilveellä itse jaksan sinne asti, että lapsen todistuksella voi hakea sellaisiin opintoihin, jotka kiinnostavat.

Minäkin ihmettelen näitä vanhempia, jotka oikopäätä leimaavat lapsen valehtelijaksi, jos tämä sanoo, ettei se ollut minun vikani. Toki joskus voi olla vedätystä, joillain lapsilla enemmän ja joillain vähemmän, mutta jos lähtökohta on, että aikuinen on aina oikeassa ja lapsi väärässä, niin voi olla turha odottaa lasta auttamaan, kun on itse vanha ja sairas :( 

Kirjoitinkin jo, olen se jo ammattikoulussa opiskelevan Asperger-pojan ja toisen tavispojan äiti. Esikoisella oli yläkoulussa kaikenlaista ongelmaa joidenkin opettajien kanssa ja oli jopa joitain tunteja erityisopetuksessa tämän takia. Siis erityisopettajankin puheista ymmärsin, että oppimiskyvyssä ei ole vikaa, enemmänkin siinä opettajan toiminnassa. Ainoa paikka mihin sitten voidaan laittaa on erityisopetus. Sitten oli opettajia, joiden kanssa ei ikinä ollut ongelmia. Tyypillisesti ongelmat tulivat niiden miesopettajien kanssa, joilla mantrana oli "luulot pois teinipojilta" ja tekivät tämän huutaen selväksi. "Kiltit naisopettajat" olivat taas niitä, joiden kanssa ei ollut ongelmaa. Sanoisin, että kunnioitusta saa, jos itse kunnioittaa. Kuopus on nyt samassa koulussa ja on tullut ihan selväksi, ettei kaikkien opettajien toiminta ole todellakaan aina oikeudenmukaista ja fiksua. Kuopukseni sosiaaliset taidot ja kärsivällisyys ovat tosi hyvät ja hän voi ihan naureskellen kertoa, kuinka joku vieras opettaja saattoi tulla välitunnilla heille huutamaan ja sanomaan, että "teistä näkee heti, että olette pienluokalta". Kuopus osaa antaa noiden juttujen mennä kuin vesi hanhen selästä, esikoinen ei osannut. Ja vaikea kuvitella, että tässä olisi mitään vedätystä, koska ei wilmassa ole mitään merkintöjä huonosta käytöksestä, poika kertoo näistä ihan oma-aloitteisesti.

Isompi annos amfetamiinia, niin poika rauhoittuu.

En jaksa lukea koko ketjua mutta ap:lle lyhyesti. 

Joskus tuntuu että en jaksakaan. Esikoisella oli omat juttunsa, mutta kuopukseen liittyen tulee jatkuvaa palautetta. Totta kai ihannemaailmassa palaute auttaisi hoitamaan "asiat kuntoon" mutta lapsella on tila ja tilanne mikä ei ole ihannemaailmasta. Opettajilta toivoisin että he huomioisivat että minun pitää jaksaa loppuelämäni tämän lapsen äitinä ja mielellään täysjärkisenä. Mitään muuta en pyydä.

Tiedän kyllä että hän on erityinen ja apua saadaan monelta taholta.