Hoi te muut jotka saatte jatkuvasti huonoa palautetta lapsestanne! Miten jaksatte? (Meidän tarina)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäpä kerron oman kokemukseni adhd-pojasta, jonka murrosikä löi kapuloita rattaisiin. Hän siirtyi yläkouluun ja heti ensimmäisestä oppitunnista alkaen oli aivan selvää, ettei hän ollut ns. normaali oppija tai normaali yläkoululainen. Se häseltäminen tunnilla oli jotain aivan käsittämätöntä. Luokassa oli kahdeksan oppimisvaikeuksista kärsivää tämän yhden adhd:n lisäksi, ja nämä oppimisvaikeuksien kanssa kamppailevat olisivat tarvinneet rauhallisen oppimisympäristön, mitä tämä yksi kaveri ei kyennyt antamaan. Yläkoulun vaihtelevat opettajat ja oppimisympäristöt ja eri rakennukset saivat pojan ihan sekaisin.

Jokainen tunti alkoi sillä, että hänet piti saada rauhoittumaan. Sen jälkeen hän kommentoi koko ajan jokaista sanaani. Sitten oli aika käydä vessassa, kun ei voinut liikkua eikä puhua. Tietenkään häntä ei kuulunut takaisin ja oli pakko juosta etsimään, kun tiesin, että saattoi saada näitä "älyttömiä" päähänpistoja. Sitten alkoi tappelu tehtävien teosta. Hän ei halunnut niitä tehdä,, olivat varmaan näitä ap:n kuvailemia ei-mukavia asioita. Hän olisi halunnut heitellä kavereita kynillä, katsoa kännykällä videoita tai pelata tai vain huudella ihmisille kommentteja. Lopulta kun jätin hänet huomiotta ja yritin auttaa apua tarvitsevia, hän rupesi viheltämään, laulamaan, kiipeää pulpetille, paiskaa tavaroita lattialle jne.

Sain luokkaan avustajan, mutta vaikka meitä oli kaksi aikuista paikalla, veti kaveri silti showta niin, että muut luokassa eivät pystyneet oppimaan. Erityisopettaja neuvoi, että kaveri pitää siirtää käytävään opiskelemaan, jos häiriköi. Vanhemmat nousivat barrikadeille, että lapsi kokee tämän rangaistuksena eikä häntä saa näin rangaista. Mitä sitten sai tehdä? Ei mitään, mikä olisi vaikuttanut tämän lapsen omaan käytökseen. Muiden olisi pitänyt vain oppia kestämään häiriköintiä.

Ja minulla tietysti oli asennevamma, kun jatkuvasti olin vaatimassa pojalta jotakin. Vanhemmat saivat lopulta erityisopettajan tulemaan tunneille vahtimaan, etten kohtele poikaa epäreilusti ja tyrmistyivät, kun erityisopettaja kertoi, että olin kannustava ja ystävällinen kauemmin kuin hän olisi jaksanut olla, että poika tosiaan pilaa koko luokan opiskelun, että hänet on voitava siirtää käytävään, jos opiskelu tunneilla ei suju ja että lapsen ojentaminen ei johdu siitä, että häntä vihattaisiin vaan siitä, että hän käyttäytyy huonosti.

Ja vielä tiedoksi: kehuin poikaa joka tunti yrittämisestä. En koskaan reagoinut ensimmäisiin lipsahduksiin, ojensin häntä aina ensin hiljaa ja kannustavalla tavalla ja puutuin tiukasti siihen, jos muut yrittivät häntä provosoida. Silti ihan aina tunti oli yhtä sirkusta.

Lopulta luovutin ja annoin hänen pelata kännykällä, jotta muut voisivat oppia. Eihän lapsi siinä itse oppinut mutta ne muut oppivat edes vähän. Tottakai sain muilta oppilailta valitusta siitä, että miksi tuo yksi saa pelata ja muut ei. Totesin vain, että elämässä kaikki ei mene tasan ja joskus joudutaan tekemään epäreiluja ratkaisuja.

T. Opettaja helvetistä

Tämä on hyvä kirjoitus ja välillä todella totta. Monet vanhemmat (ihan neurotyypillistenkin lasten vanhemmat) eivät uskoisi, jos näkisivät miten heidän lapsensa käyttäytyvät kun he eivät ole paikalla. Joidenkin on helpompi hyväksyä tätä kuin toisten. Eli vaikka se sinun lapsesi olisi kotona kuinka rauhallinen ja mukava, mutta jos Wilma laulaa ja vielä useamman eri opettajan merkinnöistä, on lapsesi käytös koulussa todennäköisesti todella häiritsevää. Lapselle ja nuorelle on luontaista tällä tavalla hakea rajoja ja tarvitaan koulun ja kodin yhteistyötä, että lapsi/nuori saadaan ymmärtämään, miten käytöstä tulisi muuttaa. Liiaksi suojelevat ja puolustelevat vanhemmat saavat tässä tilanteessa aikaa vain haittaa. 

Itse koen asian ehkä enemmän niin, että jos lapsi tosiaan kotona on rauhallinen ja tottelee vanhempia, mutta sitten koulussa täys hirviö, ei siellä koulussa kaikki silloin ole hyvin. Lasta stressaa koulussa joku, ja hän pyrkii tuolla hallitsemaan sitä stressiä. Saattaa kokea kiusaamista (nepsy-lapset helposti kokevat), tai sitten häntä vain ahdistaa nähdä kuinka muut oppivat häntä nopeammin. ADHD aiheuttaa kuitenkin sen että oppiminen on keskittymiskyvyttömyyden takia vaikeampaa, ja vie enemmän aikaa. Tämä saa monet tällaiset tapaukset luulemaan että he ovat vain tyhmiä, vaikka näin ei ole.

Tämä saattaa taas näkyä häiriökäytöksenä ympäristössä, jossa vaaditaan ripeää oppimista ja aikaan saamista. Ei lapsen käytös muutu enkelistä hirviöksi yhtäkkiä ilman että siinä ympäristössä on joku vialla. Eikä noin radikaalia käytöksen muuttumista kouluun saapuessa voi selittää vain sillä että vanhemmat eivät ole näkemässä ja vahtimassa.

Voi hyvää päivää! Koulu on stressaava paikka kaikille, koska se on koulu, ei mikään lepokoti. Siellä on vaatimuksia, melua, kaikenlaisia ihmisiä. Stressi kuuluu elämään. Normaali lapsi pystyy vastaamaan tähän haasteeseen ja se ruokkii hänen kehitystään.

Se, että nepsyt kokevat liiallista stressiä, ei ole koulun vika. Yleisopetuksen koulusta ei voi mitenkään tehdä stressitöntä paikkaa.

Kyllä voidaan tehdä ja paljonkin. Outoa kuinka ihmiset ovat ehdollistuneet näihin nykyisiin tuottavuus vaatimuksiin, eivätkä havahdu kuinka normaalitkin nuoret saisivat parempia tuloksia ja voisivat paremmin ilman liiallista stressiä ja aistiärsykkeitä.

Yksi konkreettinen ja tärkeä keino olisi pienentää luokkia. Ne ovat aivan eri kokoisia kuin omassa lapsuudessamme. Tähän päälle monitoimikoulu ja avoimet luokkatilat, niin käytännössä jokainen oppilas suoritutuu omaa tasoaan huonommin ja kärsii olosuhteista.

Ap:n lapsi olisi tarvinnut jo kauan sitten positiivista vahvistamista, joka on kaikista tehokkain ja toimivin ratkaisu pitkällä aikavälillä. Negatiiviset keinot toimivat myös, mutta eivät luo samalla tavalla oikeita toimintamalleja ja pitkäaikaista vahvistusta. Ihan konkreettinen keino opettajalla on esimerkiksi kehua, kun lapsi on onnistunut hieman paremmin keskittymään tunnilla. Vaikeissa tapauksissa aloitetaan pienestä hetkestä, ja ihan todella se lapsi pääsääntöisesti alkaa kehittymään ja sinnittelemään paremmin niiden kehujen avulla. Se ei vie resursseja, sillä aikaa menee muutama kymmenen sekuntia, kun opettaja huomaa hyvän hetken, koskettaa olkapäätä ja hymyilee sanoen "Hyvin menee Matti". Tätä kun jatketaan tunnista toiseen, niin lapsella syntyy motivaatio sinnitellä. Tässä on myös tärkeää, että pieneen motoriseen levottomuuteen ei kiinnitetä huomiota, sillä se pahenee mikäli siitä tehdään joka kerta numero. Lapsi todennäköisesti hyötyisi kuvastruktuurista pulpetilla, osa-aikaisesta erityisopetuksesta ja kuulosuojaimista. On tärkeää tarttua pieniin hyviin asioihin ja vahvistaa niitä.

Mitä ap voi kotona yrittää tehdä sitten? Yhteyttä opettajiin ja avointa keskustelua ja me-hengen luomista. Monesti opettajatkin kokevat, että vanhemmat ovat vastaan eivätkä halua tehdä yhteistyötä, vaikka tämä ei totta olisikaan. Tässä on usein kommunikaatio-ongelmia molemmissa päissä. Toinen keino olisi kotona ottaa jokin kouluun liittyvä tavoite, joka vaatii sinnittelyä mutta ei ole mahdoton lapselle. Tietty määrä toistoja ja palkinto. Kyllä, behavioristinen malli on kulunut ja vanha, mutta edelleen toimivin malli.

T. Erkkaope

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan kauheita kommentteja täällä. Toivon todella, että on vain joidenkin kieroutunutta hupia kirjoitella anonyymisti ilkeitä kommentteja, eikä ihmiset oikeasti ole noin epäempaattisia.

Ap, jos vielä luet tätä, niin toivotan kovasti voimia ja vinkkinä, että kannattaa hakea (vertais)tukea jostain muualta kuin täältä.

Kaikkien empatialla on rajansa. Esimerkiksi jos opettajan tunninpito ja työrauha tuhoutuu kerta toisensa jälkeen, voi olla että empatia ei ole päällimmäinen tunne koko aikaa. Tai jos on oppilas, jonka keskittyminen jatkuvasti häiriintyy, kun yksi ravaa ja ramppaa ja mölisee. Turhaa on yrittää saada opea neuvomaan, kun hän joutuu käyttämään aikansa tämän häiriöisen kanssa.

Summa summarum: vastustakaa inkluusiota. Näillä resursseilla se on usein vain heitteillejättö.

Itse yläkoulun opettajana tiedän, että nämä pahimmat adhd-tyypit ovat koulussa vain päivähoidossa. Mistään opiskelusta ei ole kyse, koska nämä lapset eivät pysty opiskelemaan yleisopetuksessa. Nekään opettajat, joiden kanssa he tulevat toimeen ja jotka "ymmärtävät", eivät oikeasti saa heitä oppimaan.

Kannustukseksi annetaan vitoset ja kutoset, niin päästään kaverista joskus eroonkin. Mitään hyötyä näitä ei ole jättää luokalle, koska mikään ei kuitenkaan muutu.

Voitte itse miettiä, mitä tulosta tulee, kun kolmen vartin aikana käydään kolmesti vessassa, etsitään vartin verran välineitä, lainataan kumia, tehdään ensin väärää tehtävää, väitellään open kanssa, jutellaan vieruskaverille, ihmetellään ulkona lentävää lintua jne.

Oletpas varsin erikoinen opettaja. Eikä ole totta että "asiat eivät koskaan muutu". Se on sinun oma tyhmä käsityksesi ja ennakkoluulosi. Minä tiedän todella monia ADHD ja ADD potilaita, jotka ovat menestyneet elämässä erittäin hyvin. Kouluttautuneet monet tuntemani kaltaistasi luokan opettajaa pidemmälle. Tiedän myös niitä, kenellä ei kaikki mennyt putkeen, mutta yllättäen huomattavasti vähemmän. Myös todella monilla merkkihenkilöillä on/ on ollut ADHD, kuten Albert Einsteinilla. Myöskin huomattavan monilla kuuluisilla taiteilijoille ja näyttelijöillä on kyseinen vaiva ollut. Ja mites vaikka Greta thunberg? Ei ole ADHD, mutta on nepsy. On 16 vuotiaana päässyt pidemmälle kuin sinä katkerana luokan opettajana. Mutta kaikista paras esimerkki olen itselleni minä itse. Olen ADD, ja lääkiksessä. Voisin myös olla katkera luokanopettajan, mutta en jaksanut siihen tyytyä.

Eli olet väärässä. Ja jos tuollaista sanot päin näiden lasten naamaa, olet hirveä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan kauheita kommentteja täällä. Toivon todella, että on vain joidenkin kieroutunutta hupia kirjoitella anonyymisti ilkeitä kommentteja, eikä ihmiset oikeasti ole noin epäempaattisia.

Ap, jos vielä luet tätä, niin toivotan kovasti voimia ja vinkkinä, että kannattaa hakea (vertais)tukea jostain muualta kuin täältä.

Kaikkien empatialla on rajansa. Esimerkiksi jos opettajan tunninpito ja työrauha tuhoutuu kerta toisensa jälkeen, voi olla että empatia ei ole päällimmäinen tunne koko aikaa. Tai jos on oppilas, jonka keskittyminen jatkuvasti häiriintyy, kun yksi ravaa ja ramppaa ja mölisee. Turhaa on yrittää saada opea neuvomaan, kun hän joutuu käyttämään aikansa tämän häiriöisen kanssa.

Summa summarum: vastustakaa inkluusiota. Näillä resursseilla se on usein vain heitteillejättö.

Itse yläkoulun opettajana tiedän, että nämä pahimmat adhd-tyypit ovat koulussa vain päivähoidossa. Mistään opiskelusta ei ole kyse, koska nämä lapset eivät pysty opiskelemaan yleisopetuksessa. Nekään opettajat, joiden kanssa he tulevat toimeen ja jotka "ymmärtävät", eivät oikeasti saa heitä oppimaan.

Kannustukseksi annetaan vitoset ja kutoset, niin päästään kaverista joskus eroonkin. Mitään hyötyä näitä ei ole jättää luokalle, koska mikään ei kuitenkaan muutu.

Voitte itse miettiä, mitä tulosta tulee, kun kolmen vartin aikana käydään kolmesti vessassa, etsitään vartin verran välineitä, lainataan kumia, tehdään ensin väärää tehtävää, väitellään open kanssa, jutellaan vieruskaverille, ihmetellään ulkona lentävää lintua jne.

Monet ADHD-henkilöt ovat hyvin lahjakkaita ja ovat jo sisäistäneet ne asiat ennen opetusta. Itsekin koin olevani sekä yläasteella että lukiossa juurikin päivähoidossa. Silloin ei ollut mahdollista tenttiä asioita. Käytin energiastani ison osa pysyäkseni hereillä ja se saattoi häiritä muita. Mutta oli käsittämätöntä jankata ohuen oppikirjan asioita koko lukuvuosi, kun sen kirjan luki ja sisäisti yhdessä illassa.

Jaa että oikein monet. Voi lol. Eiköhän opettaja anna sen kympin oppilaan olla rauhassa. Mutta kun tyypillisesti adhd-oppilaat saavat arvosanoja 4-7. Erittäin usein keskittymisvaikeuksiin liittyy hahmotushäiriö tai lukihäiriö tai alhainen älykkyys. Tai kaikki.

Höpö höpö. Ja tämä on ihan tutkittua, koska psykologiset testit tehdään tutkimuksissa.

Varsinkin useilla nepsyillä on korkea älykkyys, mutta kun se opettaja sisällyttää siihen arvosanaan myös kaikkea muuta. Tai sitten oppilas ei esim. kuormituksen vuoksi pysty vastaamaan kokeeseen mitään, on tuloksen 4.

Minulla on se 9-10 koearvosanoja saava adhd. Todistuksessa näistä raavitaan 1-2 arvosanaa alaspäin huonon käytöksen takia.

Kun lapsi saa tehdä kokeet rauhassa, arvosanat ovat hyviä. Kun lukuohjeet/tiedot koealueista kokeisiin tulevat kotiin asti, arvosanat ovat hyviä. Kun tunnilla on ollut avustaja koputtamassa olkapäähän ja auttamassa keskittymisessä, tehtävät etenevät erinomaisesti. Kun minä toimin aamuisin, päivisin, iltaisin ja aina tismalleen samalla tavalla rutiineja rikkomatta, käytös onnistuu paremmin. Kun ei ole mitään rutiinia rikkovaa hammaslääkärikäyntiä tmv. päivät menevät paremmin.

Entä sitten, kun opettaja onkin kipeänä ja on sijainen, aamulla piti käydä hammaslääkärissä ennen kouluumenoa, siirretäänkin kesken kokeen tekemään koetta avustajan kanssa, vaikka,hänen piti olla poissa, äiti menikin jumppaan keskiviikkona eikä torstaina, äidin pitikin lähteä perjantaiaamuna puoli tuntia "liian aikaisin" töihin, tai koulupäivää edeltävänä iltana jouduttiin käymään pikaisesti yhdessä ruokakaupassa hakemassa jotain pakollista poiketen rutiineista?

Lapsi on koulussa levoton, rummuttaa pulpettia, ei usko opettajia, reagoi impulsiivisesti kieltoihin, kieltäytyy tekemästä tehtäviä, saa kokeesta 5,5 tai kieltäytyy tekemästä koko koetta jne. Wilmaan pukkaa 5 (negatiivista) tuntimerkintää yhden koulupäivän ajalta. Opettajalta tulee klo 22.00 viestiä, miten hän ei tykkää tällaisesta toiminnasta ja minun pitäisi tehdä asialle jotain. Lapsi itkee kotona kuormitustaan, koska ymmärtää toimivansa väärin. Minä yritän joka päivälle väkisin keksiä jonkun onnistumisen, jotta lapsen itseluottamus ei häviäisi kokonaan. Toki tästäkin opettaja muistaa kommentoida olevansa huolissaan, jotta muistan paikata koulupäivän ongelmia riittävästi. Minä itken illalla, kun saan lapsen nukkumaan. Mietin, miten voin enemmän edesauttaa koulussa toimimista, vaikka teen jo nyt usein yli jaksamiseni. Pienryhmäpaikkaa ei saa, koska oppimisvaikeuksia ei ole, avustajaan ei kunnalla ole rahaa, ei liioin minulla. Lääkkeitä on kokeilussa viides, eikä mikään toimi. Toimintaterapeutille ei pääse.

Kotona ongelmia ei juurikaan ole, koska lapsi saa tukea eri tavalla kuin koulussa ja häiriötä esim. läksyjä tehdessä ei ole. Kaverien vanhempien uskomisessa ei myöskään ole ongelmaa, koska ympärillä ei ole niin paljon hälinää. Lapsen harrastukset ilman minun paikallaoloani eivät onnistu, koska ohjaajan huomio jakaantuu koko ryhmälle. Olen kentän laidalla se, joka huomioi ja ehkäisee lapsen herpaantumiset ja estää impulsiivisuudet muistuttamalla jo ensi merkkien aikaan, että nyt hengitetään. Ja kyllä, lapsella on erityisen tuen päätös ja kouluterveydenhuolto. Niistä huolimatta tilanne jatkuu nyt viidettä vuotta.

Ihan kenet vain ottaisin saappaisiini elämään vaikka pari viikkoa tämän erityislapsen kanssa. Vieläköhän sitten sanoisitte, että kasvattakaa sitä lasta, niin ei ole ongelmia koulussakaan.

Tuttuja juttuja, meilläkin rutiinit ihan todella tärkeitä arjen onnistumisessa. 

Oletko huomannut sitä, että lapsesi etsitään helposti syntipukiksi aina jos luokan toiminnassa on jotain huomautettavaa? 

Meillä on usein niin, että ope aloittaa viestin "Poikasi villitsi muut oppilaat tekemään/sanomaan...". Ymmärrän ja tiedostan, että varmasti välillä tuokin on totta, mutta poika itsekin sanoo, että usein kun luokassa jotain tapahtuu niin hän saa syyt niskoilleen, vaikka ei tekisi mitään. Aina ope huutaa että "*´ville' ja muut, nyt ihan oikeesti!" Ymmärrän, että varmasti usein onkin mukana kun jotain tapahtuu, mutta onko aina se pääsyyllinen? en jaksa uskoa.

Esimerkiksi tänään oli sattunut jonkin sortin oviepisodi kun kaveri oli tullut myöhässä luokkaan ja poika oli mennyt avaamaan, mutta kaveri oli vetänyt kahvasta takaisin ettei poika ollut saanut ovea avattua. (Joo ymmärrän että lähti leikkiin mukaan. Olisi voinut kypsästi sanoa opelle että toinen vetää ovea kiinni etten saa sitä avattua, mutta näin nyt kävi). Opettaja oli sitten kuulema karjaissut pojalle että heti omalle paikalle sieltä oven luota. Tälle kaverille ei oltu sanottu mitään. Opettaja siis selvästi luuli, että poika ei päästänyt kaveria luokkaan.. Oli vielä puhutellutkin tunnin jälkeen niin että myöhästyi bussista. Mutta sellaista se on, väärinkäsityksiä on sattunut ennenkin ja niin paljon etten niistä edes jaksa murehtia. Harmittaa vain, että aina oma lapsi maalataan syntipukiksi kaikelle mitä ikinä tapahtuukaan, ihan kuin muissa ei olisi mitään vikaa.. Opeta siinä sitten lapselle asioita, joissa hän on hyvä ja miksi hän on ihana ja rakastettava lapsi. ap

Kyllä tuo syntipukiksi leimaaminen on tuttua. Jos useampi oppilas leikkii jotain läpsimis-leikkiä, se on minä, jonka Wilma piippaa "lapsesi löi toista". Ollaan onneksi luokkakaverien vanhempien kanssa sen verran tekemisissä, että saan kohtalaisella varmuudella koko totuuden asioista useamman kanssa keskustellessani. Lapseni myös ensimmäisenä syyttää itseään joka asiasta, joten kyse ei ole siitä, että hän tekeytyisi syyttömäksi (niinkuin alapeukuttajat varmaan ap:n viestistä ajattelivat). Lisäksi opettajat kyllä välillä myöntävät, että hermo meni, kun oli niin paljon kuormitusta useammasta suunnasta. En ole heitä siitä moittinut, ymmärrän senkin näkökulman.

Noh, muutama vuosi enää peruskoulua ja sitten uskoisin helpottavan. Kun vaan jollain ilveellä itse jaksan sinne asti, että lapsen todistuksella voi hakea sellaisiin opintoihin, jotka kiinnostavat.

Jutteletko joka päivä lapsesi kanssa ap vai mistä tiedät noin tarkasti hänen kuulumisiaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan kauheita kommentteja täällä. Toivon todella, että on vain joidenkin kieroutunutta hupia kirjoitella anonyymisti ilkeitä kommentteja, eikä ihmiset oikeasti ole noin epäempaattisia.

Ap, jos vielä luet tätä, niin toivotan kovasti voimia ja vinkkinä, että kannattaa hakea (vertais)tukea jostain muualta kuin täältä.

Kaikkien empatialla on rajansa. Esimerkiksi jos opettajan tunninpito ja työrauha tuhoutuu kerta toisensa jälkeen, voi olla että empatia ei ole päällimmäinen tunne koko aikaa. Tai jos on oppilas, jonka keskittyminen jatkuvasti häiriintyy, kun yksi ravaa ja ramppaa ja mölisee. Turhaa on yrittää saada opea neuvomaan, kun hän joutuu käyttämään aikansa tämän häiriöisen kanssa.

Summa summarum: vastustakaa inkluusiota. Näillä resursseilla se on usein vain heitteillejättö.

Itse yläkoulun opettajana tiedän, että nämä pahimmat adhd-tyypit ovat koulussa vain päivähoidossa. Mistään opiskelusta ei ole kyse, koska nämä lapset eivät pysty opiskelemaan yleisopetuksessa. Nekään opettajat, joiden kanssa he tulevat toimeen ja jotka "ymmärtävät", eivät oikeasti saa heitä oppimaan.

Kannustukseksi annetaan vitoset ja kutoset, niin päästään kaverista joskus eroonkin. Mitään hyötyä näitä ei ole jättää luokalle, koska mikään ei kuitenkaan muutu.

Voitte itse miettiä, mitä tulosta tulee, kun kolmen vartin aikana käydään kolmesti vessassa, etsitään vartin verran välineitä, lainataan kumia, tehdään ensin väärää tehtävää, väitellään open kanssa, jutellaan vieruskaverille, ihmetellään ulkona lentävää lintua jne.

Monet ADHD-henkilöt ovat hyvin lahjakkaita ja ovat jo sisäistäneet ne asiat ennen opetusta. Itsekin koin olevani sekä yläasteella että lukiossa juurikin päivähoidossa. Silloin ei ollut mahdollista tenttiä asioita. Käytin energiastani ison osa pysyäkseni hereillä ja se saattoi häiritä muita. Mutta oli käsittämätöntä jankata ohuen oppikirjan asioita koko lukuvuosi, kun sen kirjan luki ja sisäisti yhdessä illassa.

Jaa että oikein monet. Voi lol. Eiköhän opettaja anna sen kympin oppilaan olla rauhassa. Mutta kun tyypillisesti adhd-oppilaat saavat arvosanoja 4-7. Erittäin usein keskittymisvaikeuksiin liittyy hahmotushäiriö tai lukihäiriö tai alhainen älykkyys. Tai kaikki.

Höpö höpö. Ja tämä on ihan tutkittua, koska psykologiset testit tehdään tutkimuksissa.

Varsinkin useilla nepsyillä on korkea älykkyys, mutta kun se opettaja sisällyttää siihen arvosanaan myös kaikkea muuta. Tai sitten oppilas ei esim. kuormituksen vuoksi pysty vastaamaan kokeeseen mitään, on tuloksen 4.

Minulla on se 9-10 koearvosanoja saava adhd. Todistuksessa näistä raavitaan 1-2 arvosanaa alaspäin huonon käytöksen takia.

Kun lapsi saa tehdä kokeet rauhassa, arvosanat ovat hyviä. Kun lukuohjeet/tiedot koealueista kokeisiin tulevat kotiin asti, arvosanat ovat hyviä. Kun tunnilla on ollut avustaja koputtamassa olkapäähän ja auttamassa keskittymisessä, tehtävät etenevät erinomaisesti. Kun minä toimin aamuisin, päivisin, iltaisin ja aina tismalleen samalla tavalla rutiineja rikkomatta, käytös onnistuu paremmin. Kun ei ole mitään rutiinia rikkovaa hammaslääkärikäyntiä tmv. päivät menevät paremmin.

Entä sitten, kun opettaja onkin kipeänä ja on sijainen, aamulla piti käydä hammaslääkärissä ennen kouluumenoa, siirretäänkin kesken kokeen tekemään koetta avustajan kanssa, vaikka,hänen piti olla poissa, äiti menikin jumppaan keskiviikkona eikä torstaina, äidin pitikin lähteä perjantaiaamuna puoli tuntia "liian aikaisin" töihin, tai koulupäivää edeltävänä iltana jouduttiin käymään pikaisesti yhdessä ruokakaupassa hakemassa jotain pakollista poiketen rutiineista?

Lapsi on koulussa levoton, rummuttaa pulpettia, ei usko opettajia, reagoi impulsiivisesti kieltoihin, kieltäytyy tekemästä tehtäviä, saa kokeesta 5,5 tai kieltäytyy tekemästä koko koetta jne. Wilmaan pukkaa 5 (negatiivista) tuntimerkintää yhden koulupäivän ajalta. Opettajalta tulee klo 22.00 viestiä, miten hän ei tykkää tällaisesta toiminnasta ja minun pitäisi tehdä asialle jotain. Lapsi itkee kotona kuormitustaan, koska ymmärtää toimivansa väärin. Minä yritän joka päivälle väkisin keksiä jonkun onnistumisen, jotta lapsen itseluottamus ei häviäisi kokonaan. Toki tästäkin opettaja muistaa kommentoida olevansa huolissaan, jotta muistan paikata koulupäivän ongelmia riittävästi. Minä itken illalla, kun saan lapsen nukkumaan. Mietin, miten voin enemmän edesauttaa koulussa toimimista, vaikka teen jo nyt usein yli jaksamiseni. Pienryhmäpaikkaa ei saa, koska oppimisvaikeuksia ei ole, avustajaan ei kunnalla ole rahaa, ei liioin minulla. Lääkkeitä on kokeilussa viides, eikä mikään toimi. Toimintaterapeutille ei pääse.

Kotona ongelmia ei juurikaan ole, koska lapsi saa tukea eri tavalla kuin koulussa ja häiriötä esim. läksyjä tehdessä ei ole. Kaverien vanhempien uskomisessa ei myöskään ole ongelmaa, koska ympärillä ei ole niin paljon hälinää. Lapsen harrastukset ilman minun paikallaoloani eivät onnistu, koska ohjaajan huomio jakaantuu koko ryhmälle. Olen kentän laidalla se, joka huomioi ja ehkäisee lapsen herpaantumiset ja estää impulsiivisuudet muistuttamalla jo ensi merkkien aikaan, että nyt hengitetään. Ja kyllä, lapsella on erityisen tuen päätös ja kouluterveydenhuolto. Niistä huolimatta tilanne jatkuu nyt viidettä vuotta.

Ihan kenet vain ottaisin saappaisiini elämään vaikka pari viikkoa tämän erityislapsen kanssa. Vieläköhän sitten sanoisitte, että kasvattakaa sitä lasta, niin ei ole ongelmia koulussakaan.

Voimia ja tsemppiä! Moni erityislapsen vanhempi on erityisvahva ja erityisjaksava!

Kuitenkin kiinnittäisin huomion tuohon, mitä itsekin sanot, että "harrastukset ei onnistu koska ohjaajan huomio kiinnittyy muihinkin" - opettajalla on useimmiten nykyään luokassa jopa 10 erityistä tukea tarvitsevaa - ja vastaavasti 15 'heitteille jäävää', koska he edes istuvat paikoillaan, kun heidän käskee tehdä tehtäviä alkaen sivu sejase. Kenellekään toiselle vanhemmalle opettaja ei tietenkään voi koko luokan haasteista avautua. Nämä ovat yksityisasioita. Mutta jos luokassa on vaikkapa 5 apn lapsen kaltaista vessassa ramppaajaa ja opettajaa hu*rittelevaa kirjainlasta, muutama vasta pari vuotta Suomessa asunut, joiden kielitaito on olematon ja joiden kulttuurissa pojan ei tarvitse totella naisia(eli opettajaa), pari koulukiusattua (ja kiusaajaakin tietenkin, ehkä joku/jotkut edellämainituista), yksi vakavasti masentunut (itsemurhaa yrittänyt) ja sitten muutama sellainen, jotka tarvitsisivat/ansaitsisivat saada eriytystä ylöspäin opetuksen standardivaatimuksista ---- niin in yksinkertaisesti kohtuutonta syyllistää opettajaa siitä, että hän ei kykene toimimaan juuri sinun lapsesi mentorina, motivaattorina ja yksityisopettajana.

Ja minä olen se entinen opettaja, jolla oikeassa elämässä oli juuri tämän kuvatunkaltaisia ryhmiä - oman hyvinvointini vuoksi minun oli pakko vaihtaa alaa.

Sääliksi kävi ne, jotka olisivat kyenneet oppimaan paljon enemmän ryhmässä missä kaikki olisivat olleet "koulukypsiä".

Vierailija kirjoitti:

Jutteletko joka päivä lapsesi kanssa ap vai mistä tiedät noin tarkasti hänen kuulumisiaan?

En ole ap, mutta itse ainakin juttelen. Luulin sen olevan yleistäkin..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensinnäkin teet pojalle selväksi, että epäkunnioittava puhe muille loppuu. Aina kun siitä tulee merkintä, niin rankkua kotona paukkuu. Kivoja etuuksia pois, kunnes käytös muuttuu.

Siitä onkin sitten helpompi jatkaa eteenpäin kun opettajalla on ote poikaasi

Tätä ohjettasi tulee soveltaa myös muihin lapsiin joilla on joku sairaus, eli suolistosairauksista kärsivälle lapselle on vain sanottava, että on epäkunnioittavaa käydä useammin vessassa kuin muut ja häiritä opetusta. Rankkua tulee aina kotona kun Wilmasta kuulen, että olet taas käynyt usein vessassa. Auta armias jos epilepsiaa sairastava kehtaakin kaatua kesken tunnin niin siitä sitä vasta rankkua tuleekin...

Nämä esimerkkeinä sen takia, että teillä tuntuu unohtuvan, että kyseessä on ihan diagnosoitu sairaus!

Aika usein on niin, että tuo epilepsia-lapsi tai vaikkapa touretten oireiden kanssa elävä mielellään suo sen, että luokalle opetetaan hänen 'vammastaan' ja kun muut lapset tajuavat, ettei tuo tourette-tyttö oikeasti voi sille mitään että hän hypähtää pystyyn ja kiljaisen härskiyksiä, muut lapset ignooraavat koko touhun - harvassa on ne vanhemmat, joiden mielestä on ok kertoa muulle luokalle, että oma lapsi on ADHD tai joku muu kirjainyhdistelmä, ja mitä se tuo tullessaan - tuolloin on toisten oppilaitten mielestä vain kertakaikkiaan epäreilua, jos viljo-vilmiina saa häiritä luokassa ja käydä monta kertaa vessassa - jos tuo käytös sallittaisiin ihan kaikille, eivät ne oppimiskykyiset saisi enää yhtään opiskelurauhaa.

Eli ehkäpä myös avoimuus, sen myöntäminen, että oma lapsi on kirjainyhdistelmälapsi ja hänen luokkakavereillaan on oikeus tietää mikä hänestä tekee sellaisen kuin hän on, saattaisi auttaa?

Nykytrendihän on juuri tämä täälläkin näkyvä "lapsellani on ADHD/add/tms JA senpä takia hän on uniikki lumihiutale, jolla on paljon ennemmän oikeuksia kuin noilla tavislapsilla, koska hän on PAREMPI"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan kauheita kommentteja täällä. Toivon todella, että on vain joidenkin kieroutunutta hupia kirjoitella anonyymisti ilkeitä kommentteja, eikä ihmiset oikeasti ole noin epäempaattisia.

Ap, jos vielä luet tätä, niin toivotan kovasti voimia ja vinkkinä, että kannattaa hakea (vertais)tukea jostain muualta kuin täältä.

Kaikkien empatialla on rajansa. Esimerkiksi jos opettajan tunninpito ja työrauha tuhoutuu kerta toisensa jälkeen, voi olla että empatia ei ole päällimmäinen tunne koko aikaa. Tai jos on oppilas, jonka keskittyminen jatkuvasti häiriintyy, kun yksi ravaa ja ramppaa ja mölisee. Turhaa on yrittää saada opea neuvomaan, kun hän joutuu käyttämään aikansa tämän häiriöisen kanssa.

Summa summarum: vastustakaa inkluusiota. Näillä resursseilla se on usein vain heitteillejättö.

Itse yläkoulun opettajana tiedän, että nämä pahimmat adhd-tyypit ovat koulussa vain päivähoidossa. Mistään opiskelusta ei ole kyse, koska nämä lapset eivät pysty opiskelemaan yleisopetuksessa. Nekään opettajat, joiden kanssa he tulevat toimeen ja jotka "ymmärtävät", eivät oikeasti saa heitä oppimaan.

Kannustukseksi annetaan vitoset ja kutoset, niin päästään kaverista joskus eroonkin. Mitään hyötyä näitä ei ole jättää luokalle, koska mikään ei kuitenkaan muutu.

Voitte itse miettiä, mitä tulosta tulee, kun kolmen vartin aikana käydään kolmesti vessassa, etsitään vartin verran välineitä, lainataan kumia, tehdään ensin väärää tehtävää, väitellään open kanssa, jutellaan vieruskaverille, ihmetellään ulkona lentävää lintua jne.

Monet ADHD-henkilöt ovat hyvin lahjakkaita ja ovat jo sisäistäneet ne asiat ennen opetusta. Itsekin koin olevani sekä yläasteella että lukiossa juurikin päivähoidossa. Silloin ei ollut mahdollista tenttiä asioita. Käytin energiastani ison osa pysyäkseni hereillä ja se saattoi häiritä muita. Mutta oli käsittämätöntä jankata ohuen oppikirjan asioita koko lukuvuosi, kun sen kirjan luki ja sisäisti yhdessä illassa.

Jaa että oikein monet. Voi lol. Eiköhän opettaja anna sen kympin oppilaan olla rauhassa. Mutta kun tyypillisesti adhd-oppilaat saavat arvosanoja 4-7. Erittäin usein keskittymisvaikeuksiin liittyy hahmotushäiriö tai lukihäiriö tai alhainen älykkyys. Tai kaikki.

Höpö höpö. Ja tämä on ihan tutkittua, koska psykologiset testit tehdään tutkimuksissa.

Varsinkin useilla nepsyillä on korkea älykkyys, mutta kun se opettaja sisällyttää siihen arvosanaan myös kaikkea muuta. Tai sitten oppilas ei esim. kuormituksen vuoksi pysty vastaamaan kokeeseen mitään, on tuloksen 4.

Minulla on se 9-10 koearvosanoja saava adhd. Todistuksessa näistä raavitaan 1-2 arvosanaa alaspäin huonon käytöksen takia.

Kun lapsi saa tehdä kokeet rauhassa, arvosanat ovat hyviä. Kun lukuohjeet/tiedot koealueista kokeisiin tulevat kotiin asti, arvosanat ovat hyviä. Kun tunnilla on ollut avustaja koputtamassa olkapäähän ja auttamassa keskittymisessä, tehtävät etenevät erinomaisesti. Kun minä toimin aamuisin, päivisin, iltaisin ja aina tismalleen samalla tavalla rutiineja rikkomatta, käytös onnistuu paremmin. Kun ei ole mitään rutiinia rikkovaa hammaslääkärikäyntiä tmv. päivät menevät paremmin.

Entä sitten, kun opettaja onkin kipeänä ja on sijainen, aamulla piti käydä hammaslääkärissä ennen kouluumenoa, siirretäänkin kesken kokeen tekemään koetta avustajan kanssa, vaikka,hänen piti olla poissa, äiti menikin jumppaan keskiviikkona eikä torstaina, äidin pitikin lähteä perjantaiaamuna puoli tuntia "liian aikaisin" töihin, tai koulupäivää edeltävänä iltana jouduttiin käymään pikaisesti yhdessä ruokakaupassa hakemassa jotain pakollista poiketen rutiineista?

Lapsi on koulussa levoton, rummuttaa pulpettia, ei usko opettajia, reagoi impulsiivisesti kieltoihin, kieltäytyy tekemästä tehtäviä, saa kokeesta 5,5 tai kieltäytyy tekemästä koko koetta jne. Wilmaan pukkaa 5 (negatiivista) tuntimerkintää yhden koulupäivän ajalta. Opettajalta tulee klo 22.00 viestiä, miten hän ei tykkää tällaisesta toiminnasta ja minun pitäisi tehdä asialle jotain. Lapsi itkee kotona kuormitustaan, koska ymmärtää toimivansa väärin. Minä yritän joka päivälle väkisin keksiä jonkun onnistumisen, jotta lapsen itseluottamus ei häviäisi kokonaan. Toki tästäkin opettaja muistaa kommentoida olevansa huolissaan, jotta muistan paikata koulupäivän ongelmia riittävästi. Minä itken illalla, kun saan lapsen nukkumaan. Mietin, miten voin enemmän edesauttaa koulussa toimimista, vaikka teen jo nyt usein yli jaksamiseni. Pienryhmäpaikkaa ei saa, koska oppimisvaikeuksia ei ole, avustajaan ei kunnalla ole rahaa, ei liioin minulla. Lääkkeitä on kokeilussa viides, eikä mikään toimi. Toimintaterapeutille ei pääse.

Kotona ongelmia ei juurikaan ole, koska lapsi saa tukea eri tavalla kuin koulussa ja häiriötä esim. läksyjä tehdessä ei ole. Kaverien vanhempien uskomisessa ei myöskään ole ongelmaa, koska ympärillä ei ole niin paljon hälinää. Lapsen harrastukset ilman minun paikallaoloani eivät onnistu, koska ohjaajan huomio jakaantuu koko ryhmälle. Olen kentän laidalla se, joka huomioi ja ehkäisee lapsen herpaantumiset ja estää impulsiivisuudet muistuttamalla jo ensi merkkien aikaan, että nyt hengitetään. Ja kyllä, lapsella on erityisen tuen päätös ja kouluterveydenhuolto. Niistä huolimatta tilanne jatkuu nyt viidettä vuotta.

Ihan kenet vain ottaisin saappaisiini elämään vaikka pari viikkoa tämän erityislapsen kanssa. Vieläköhän sitten sanoisitte, että kasvattakaa sitä lasta, niin ei ole ongelmia koulussakaan.

Voimia ja tsemppiä! Moni erityislapsen vanhempi on erityisvahva ja erityisjaksava!

Kuitenkin kiinnittäisin huomion tuohon, mitä itsekin sanot, että "harrastukset ei onnistu koska ohjaajan huomio kiinnittyy muihinkin" - opettajalla on useimmiten nykyään luokassa jopa 10 erityistä tukea tarvitsevaa - ja vastaavasti 15 'heitteille jäävää', koska he edes istuvat paikoillaan, kun heidän käskee tehdä tehtäviä alkaen sivu sejase. Kenellekään toiselle vanhemmalle opettaja ei tietenkään voi koko luokan haasteista avautua. Nämä ovat yksityisasioita. Mutta jos luokassa on vaikkapa 5 apn lapsen kaltaista vessassa ramppaajaa ja opettajaa hu*rittelevaa kirjainlasta, muutama vasta pari vuotta Suomessa asunut, joiden kielitaito on olematon ja joiden kulttuurissa pojan ei tarvitse totella naisia(eli opettajaa), pari koulukiusattua (ja kiusaajaakin tietenkin, ehkä joku/jotkut edellämainituista), yksi vakavasti masentunut (itsemurhaa yrittänyt) ja sitten muutama sellainen, jotka tarvitsisivat/ansaitsisivat saada eriytystä ylöspäin opetuksen standardivaatimuksista ---- niin in yksinkertaisesti kohtuutonta syyllistää opettajaa siitä, että hän ei kykene toimimaan juuri sinun lapsesi mentorina, motivaattorina ja yksityisopettajana.

Ja minä olen se entinen opettaja, jolla oikeassa elämässä oli juuri tämän kuvatunkaltaisia ryhmiä - oman hyvinvointini vuoksi minun oli pakko vaihtaa alaa.

Sääliksi kävi ne, jotka olisivat kyenneet oppimaan paljon enemmän ryhmässä missä kaikki olisivat olleet "koulukypsiä".

En minä ainakaan missään ole ilmaissut, etteikö opettajilla olisi tilanteessa vaikeaa tai etteikö harrastuksissa ohjaajan huomio saisi kiinnittyä muihin. Ymmärrän myös sen, että opettajilla menee aika ajoin hermo ja karjuvat lapselleni "turpa kiinni". En tykkää, mutta ymmärrän. Koulujen resurssipulahan tähän johtaa, vaikka se ei saisi näkyä minun tai muidenkaan lasten kohdalla. Aiheena nyt kuitenkin oli vanhemman näkökulma ja jaksaminen, joten siitä näkökulmasta vastasin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan kauheita kommentteja täällä. Toivon todella, että on vain joidenkin kieroutunutta hupia kirjoitella anonyymisti ilkeitä kommentteja, eikä ihmiset oikeasti ole noin epäempaattisia.

Ap, jos vielä luet tätä, niin toivotan kovasti voimia ja vinkkinä, että kannattaa hakea (vertais)tukea jostain muualta kuin täältä.

Kaikkien empatialla on rajansa. Esimerkiksi jos opettajan tunninpito ja työrauha tuhoutuu kerta toisensa jälkeen, voi olla että empatia ei ole päällimmäinen tunne koko aikaa. Tai jos on oppilas, jonka keskittyminen jatkuvasti häiriintyy, kun yksi ravaa ja ramppaa ja mölisee. Turhaa on yrittää saada opea neuvomaan, kun hän joutuu käyttämään aikansa tämän häiriöisen kanssa.

Summa summarum: vastustakaa inkluusiota. Näillä resursseilla se on usein vain heitteillejättö.

Itse yläkoulun opettajana tiedän, että nämä pahimmat adhd-tyypit ovat koulussa vain päivähoidossa. Mistään opiskelusta ei ole kyse, koska nämä lapset eivät pysty opiskelemaan yleisopetuksessa. Nekään opettajat, joiden kanssa he tulevat toimeen ja jotka "ymmärtävät", eivät oikeasti saa heitä oppimaan.

Kannustukseksi annetaan vitoset ja kutoset, niin päästään kaverista joskus eroonkin. Mitään hyötyä näitä ei ole jättää luokalle, koska mikään ei kuitenkaan muutu.

Voitte itse miettiä, mitä tulosta tulee, kun kolmen vartin aikana käydään kolmesti vessassa, etsitään vartin verran välineitä, lainataan kumia, tehdään ensin väärää tehtävää, väitellään open kanssa, jutellaan vieruskaverille, ihmetellään ulkona lentävää lintua jne.

Monet ADHD-henkilöt ovat hyvin lahjakkaita ja ovat jo sisäistäneet ne asiat ennen opetusta. Itsekin koin olevani sekä yläasteella että lukiossa juurikin päivähoidossa. Silloin ei ollut mahdollista tenttiä asioita. Käytin energiastani ison osa pysyäkseni hereillä ja se saattoi häiritä muita. Mutta oli käsittämätöntä jankata ohuen oppikirjan asioita koko lukuvuosi, kun sen kirjan luki ja sisäisti yhdessä illassa.

Jaa että oikein monet. Voi lol. Eiköhän opettaja anna sen kympin oppilaan olla rauhassa. Mutta kun tyypillisesti adhd-oppilaat saavat arvosanoja 4-7. Erittäin usein keskittymisvaikeuksiin liittyy hahmotushäiriö tai lukihäiriö tai alhainen älykkyys. Tai kaikki.

Höpö höpö. Ja tämä on ihan tutkittua, koska psykologiset testit tehdään tutkimuksissa.

Varsinkin useilla nepsyillä on korkea älykkyys, mutta kun se opettaja sisällyttää siihen arvosanaan myös kaikkea muuta. Tai sitten oppilas ei esim. kuormituksen vuoksi pysty vastaamaan kokeeseen mitään, on tuloksen 4.

Minulla on se 9-10 koearvosanoja saava adhd. Todistuksessa näistä raavitaan 1-2 arvosanaa alaspäin huonon käytöksen takia.

Kun lapsi saa tehdä kokeet rauhassa, arvosanat ovat hyviä. Kun lukuohjeet/tiedot koealueista kokeisiin tulevat kotiin asti, arvosanat ovat hyviä. Kun tunnilla on ollut avustaja koputtamassa olkapäähän ja auttamassa keskittymisessä, tehtävät etenevät erinomaisesti. Kun minä toimin aamuisin, päivisin, iltaisin ja aina tismalleen samalla tavalla rutiineja rikkomatta, käytös onnistuu paremmin. Kun ei ole mitään rutiinia rikkovaa hammaslääkärikäyntiä tmv. päivät menevät paremmin.

Entä sitten, kun opettaja onkin kipeänä ja on sijainen, aamulla piti käydä hammaslääkärissä ennen kouluumenoa, siirretäänkin kesken kokeen tekemään koetta avustajan kanssa, vaikka,hänen piti olla poissa, äiti menikin jumppaan keskiviikkona eikä torstaina, äidin pitikin lähteä perjantaiaamuna puoli tuntia "liian aikaisin" töihin, tai koulupäivää edeltävänä iltana jouduttiin käymään pikaisesti yhdessä ruokakaupassa hakemassa jotain pakollista poiketen rutiineista?

Lapsi on koulussa levoton, rummuttaa pulpettia, ei usko opettajia, reagoi impulsiivisesti kieltoihin, kieltäytyy tekemästä tehtäviä, saa kokeesta 5,5 tai kieltäytyy tekemästä koko koetta jne. Wilmaan pukkaa 5 (negatiivista) tuntimerkintää yhden koulupäivän ajalta. Opettajalta tulee klo 22.00 viestiä, miten hän ei tykkää tällaisesta toiminnasta ja minun pitäisi tehdä asialle jotain. Lapsi itkee kotona kuormitustaan, koska ymmärtää toimivansa väärin. Minä yritän joka päivälle väkisin keksiä jonkun onnistumisen, jotta lapsen itseluottamus ei häviäisi kokonaan. Toki tästäkin opettaja muistaa kommentoida olevansa huolissaan, jotta muistan paikata koulupäivän ongelmia riittävästi. Minä itken illalla, kun saan lapsen nukkumaan. Mietin, miten voin enemmän edesauttaa koulussa toimimista, vaikka teen jo nyt usein yli jaksamiseni. Pienryhmäpaikkaa ei saa, koska oppimisvaikeuksia ei ole, avustajaan ei kunnalla ole rahaa, ei liioin minulla. Lääkkeitä on kokeilussa viides, eikä mikään toimi. Toimintaterapeutille ei pääse.

Kotona ongelmia ei juurikaan ole, koska lapsi saa tukea eri tavalla kuin koulussa ja häiriötä esim. läksyjä tehdessä ei ole. Kaverien vanhempien uskomisessa ei myöskään ole ongelmaa, koska ympärillä ei ole niin paljon hälinää. Lapsen harrastukset ilman minun paikallaoloani eivät onnistu, koska ohjaajan huomio jakaantuu koko ryhmälle. Olen kentän laidalla se, joka huomioi ja ehkäisee lapsen herpaantumiset ja estää impulsiivisuudet muistuttamalla jo ensi merkkien aikaan, että nyt hengitetään. Ja kyllä, lapsella on erityisen tuen päätös ja kouluterveydenhuolto. Niistä huolimatta tilanne jatkuu nyt viidettä vuotta.

Ihan kenet vain ottaisin saappaisiini elämään vaikka pari viikkoa tämän erityislapsen kanssa. Vieläköhän sitten sanoisitte, että kasvattakaa sitä lasta, niin ei ole ongelmia koulussakaan.

Voimia ja tsemppiä! Moni erityislapsen vanhempi on erityisvahva ja erityisjaksava!

Kuitenkin kiinnittäisin huomion tuohon, mitä itsekin sanot, että "harrastukset ei onnistu koska ohjaajan huomio kiinnittyy muihinkin" - opettajalla on useimmiten nykyään luokassa jopa 10 erityistä tukea tarvitsevaa - ja vastaavasti 15 'heitteille jäävää', koska he edes istuvat paikoillaan, kun heidän käskee tehdä tehtäviä alkaen sivu sejase. Kenellekään toiselle vanhemmalle opettaja ei tietenkään voi koko luokan haasteista avautua. Nämä ovat yksityisasioita. Mutta jos luokassa on vaikkapa 5 apn lapsen kaltaista vessassa ramppaajaa ja opettajaa hu*rittelevaa kirjainlasta, muutama vasta pari vuotta Suomessa asunut, joiden kielitaito on olematon ja joiden kulttuurissa pojan ei tarvitse totella naisia(eli opettajaa), pari koulukiusattua (ja kiusaajaakin tietenkin, ehkä joku/jotkut edellämainituista), yksi vakavasti masentunut (itsemurhaa yrittänyt) ja sitten muutama sellainen, jotka tarvitsisivat/ansaitsisivat saada eriytystä ylöspäin opetuksen standardivaatimuksista ---- niin in yksinkertaisesti kohtuutonta syyllistää opettajaa siitä, että hän ei kykene toimimaan juuri sinun lapsesi mentorina, motivaattorina ja yksityisopettajana.

Ja minä olen se entinen opettaja, jolla oikeassa elämässä oli juuri tämän kuvatunkaltaisia ryhmiä - oman hyvinvointini vuoksi minun oli pakko vaihtaa alaa.

Sääliksi kävi ne, jotka olisivat kyenneet oppimaan paljon enemmän ryhmässä missä kaikki olisivat olleet "koulukypsiä".

En minä ainakaan missään ole ilmaissut, etteikö opettajilla olisi tilanteessa vaikeaa tai etteikö harrastuksissa ohjaajan huomio saisi kiinnittyä muihin. Ymmärrän myös sen, että opettajilla menee aika ajoin hermo ja karjuvat lapselleni "turpa kiinni". En tykkää, mutta ymmärrän. Koulujen resurssipulahan tähän johtaa, vaikka se ei saisi näkyä minun tai muidenkaan lasten kohdalla. Aiheena nyt kuitenkin oli vanhemman näkökulma ja jaksaminen, joten siitä näkökulmasta vastasin.

En ole tuo lainaamasi, mutta olen muutamassa viestissä tässä ketjussa yrittänyt selittää, miltä tilanne voi näyttää opettajan näkökulmasta (toivon mukaan olen onnistunut tekemään sen rakentavasti).

Tässä menee kuitenkin raja, jossa en voi enää puolustaa kollegoitani. Opettaja on luokassa aikuinen ja hänen työnsä on myös pysyä asiallisessa aikuisen roolissa. Ei ole koskaan hyväksyttävää, että opettaja karjuu oppilaalle tuollaisia asiattomuuksia. Hermo voi joskus mennä, vaikka sekään ei ole millään tavalla hyvä asia, ääntäänkin joutuu välillä korottamaan, mutta aikuisen pitää osata käyttäytyä ja muistaa, että oppilaat ovat vielä keskenkasvuisia. Kenellekään ei saa huutaa, että ”turpa kiinni”.

Olen pahoillani, että lapsesi on joutunut kestämään tuollaista käytöstä opettajilta.

Niin, onhan se tietysti ikävää, kun opettaja haluaisi opettaa niille 20 muulle oppilaalle päivän aiheen ja yksi häiriköi ja estää muidenkin opiskelun omalla toiminnallaan.

Vierailija kirjoitti:

Ei jaksa näitä valittajia ”lapseni sitä, lapseni tätä”.

Miten ennen pärjättiin kun ei kaikkea voinut diagnosoida eikä kaikesta valittaa?

No kuule, ihan helvetin huonosti pärjättiin. Jos et vielä ole sattunut kuulemaan, niin vankiloissa ADHD-ihmiset, sekä miehissä että naisissa on yliedustettuja. Heitä on siellä suhteessa 20-kertainen määrä verrattuna neurotyypillisiin.

ja tiedätkö, jokainen vanki ja jokainen jo lapsena syrjäytynyt ja itsetuntonsa menettänyt ihminen tulee ihan helvetin kalliiksi tälle yhteiskunnalle.

Joo, mä tiedän että sun ja kaltaistesi tekisi vaan mieli huutaa ja antaa selkään niille ap:n pojan kaltaisille lapsille, ja niinhän heille on tosi pitkään tehtykin. Tuli vaan aika huonoa tulosta. Ja kuten sanottu, ei pärjätty.

Ehkä nykyään, kun asioista tiedetään aika paljon enemmän, voidaan tosiaan toimia vähän fiksummin, vai mitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan kauheita kommentteja täällä. Toivon todella, että on vain joidenkin kieroutunutta hupia kirjoitella anonyymisti ilkeitä kommentteja, eikä ihmiset oikeasti ole noin epäempaattisia.

Ap, jos vielä luet tätä, niin toivotan kovasti voimia ja vinkkinä, että kannattaa hakea (vertais)tukea jostain muualta kuin täältä.

Kaikkien empatialla on rajansa. Esimerkiksi jos opettajan tunninpito ja työrauha tuhoutuu kerta toisensa jälkeen, voi olla että empatia ei ole päällimmäinen tunne koko aikaa. Tai jos on oppilas, jonka keskittyminen jatkuvasti häiriintyy, kun yksi ravaa ja ramppaa ja mölisee. Turhaa on yrittää saada opea neuvomaan, kun hän joutuu käyttämään aikansa tämän häiriöisen kanssa.

Summa summarum: vastustakaa inkluusiota. Näillä resursseilla se on usein vain heitteillejättö.

Itse yläkoulun opettajana tiedän, että nämä pahimmat adhd-tyypit ovat koulussa vain päivähoidossa. Mistään opiskelusta ei ole kyse, koska nämä lapset eivät pysty opiskelemaan yleisopetuksessa. Nekään opettajat, joiden kanssa he tulevat toimeen ja jotka "ymmärtävät", eivät oikeasti saa heitä oppimaan.

Kannustukseksi annetaan vitoset ja kutoset, niin päästään kaverista joskus eroonkin. Mitään hyötyä näitä ei ole jättää luokalle, koska mikään ei kuitenkaan muutu.

Voitte itse miettiä, mitä tulosta tulee, kun kolmen vartin aikana käydään kolmesti vessassa, etsitään vartin verran välineitä, lainataan kumia, tehdään ensin väärää tehtävää, väitellään open kanssa, jutellaan vieruskaverille, ihmetellään ulkona lentävää lintua jne.

Monet ADHD-henkilöt ovat hyvin lahjakkaita ja ovat jo sisäistäneet ne asiat ennen opetusta. Itsekin koin olevani sekä yläasteella että lukiossa juurikin päivähoidossa. Silloin ei ollut mahdollista tenttiä asioita. Käytin energiastani ison osa pysyäkseni hereillä ja se saattoi häiritä muita. Mutta oli käsittämätöntä jankata ohuen oppikirjan asioita koko lukuvuosi, kun sen kirjan luki ja sisäisti yhdessä illassa.

Jaa että oikein monet. Voi lol. Eiköhän opettaja anna sen kympin oppilaan olla rauhassa. Mutta kun tyypillisesti adhd-oppilaat saavat arvosanoja 4-7. Erittäin usein keskittymisvaikeuksiin liittyy hahmotushäiriö tai lukihäiriö tai alhainen älykkyys. Tai kaikki.

Höpö höpö. Ja tämä on ihan tutkittua, koska psykologiset testit tehdään tutkimuksissa.

Varsinkin useilla nepsyillä on korkea älykkyys, mutta kun se opettaja sisällyttää siihen arvosanaan myös kaikkea muuta. Tai sitten oppilas ei esim. kuormituksen vuoksi pysty vastaamaan kokeeseen mitään, on tuloksen 4.

Minulla on se 9-10 koearvosanoja saava adhd. Todistuksessa näistä raavitaan 1-2 arvosanaa alaspäin huonon käytöksen takia.

Kun lapsi saa tehdä kokeet rauhassa, arvosanat ovat hyviä. Kun lukuohjeet/tiedot koealueista kokeisiin tulevat kotiin asti, arvosanat ovat hyviä. Kun tunnilla on ollut avustaja koputtamassa olkapäähän ja auttamassa keskittymisessä, tehtävät etenevät erinomaisesti. Kun minä toimin aamuisin, päivisin, iltaisin ja aina tismalleen samalla tavalla rutiineja rikkomatta, käytös onnistuu paremmin. Kun ei ole mitään rutiinia rikkovaa hammaslääkärikäyntiä tmv. päivät menevät paremmin.

Entä sitten, kun opettaja onkin kipeänä ja on sijainen, aamulla piti käydä hammaslääkärissä ennen kouluumenoa, siirretäänkin kesken kokeen tekemään koetta avustajan kanssa, vaikka,hänen piti olla poissa, äiti menikin jumppaan keskiviikkona eikä torstaina, äidin pitikin lähteä perjantaiaamuna puoli tuntia "liian aikaisin" töihin, tai koulupäivää edeltävänä iltana jouduttiin käymään pikaisesti yhdessä ruokakaupassa hakemassa jotain pakollista poiketen rutiineista?

Lapsi on koulussa levoton, rummuttaa pulpettia, ei usko opettajia, reagoi impulsiivisesti kieltoihin, kieltäytyy tekemästä tehtäviä, saa kokeesta 5,5 tai kieltäytyy tekemästä koko koetta jne. Wilmaan pukkaa 5 (negatiivista) tuntimerkintää yhden koulupäivän ajalta. Opettajalta tulee klo 22.00 viestiä, miten hän ei tykkää tällaisesta toiminnasta ja minun pitäisi tehdä asialle jotain. Lapsi itkee kotona kuormitustaan, koska ymmärtää toimivansa väärin. Minä yritän joka päivälle väkisin keksiä jonkun onnistumisen, jotta lapsen itseluottamus ei häviäisi kokonaan. Toki tästäkin opettaja muistaa kommentoida olevansa huolissaan, jotta muistan paikata koulupäivän ongelmia riittävästi. Minä itken illalla, kun saan lapsen nukkumaan. Mietin, miten voin enemmän edesauttaa koulussa toimimista, vaikka teen jo nyt usein yli jaksamiseni. Pienryhmäpaikkaa ei saa, koska oppimisvaikeuksia ei ole, avustajaan ei kunnalla ole rahaa, ei liioin minulla. Lääkkeitä on kokeilussa viides, eikä mikään toimi. Toimintaterapeutille ei pääse.

Kotona ongelmia ei juurikaan ole, koska lapsi saa tukea eri tavalla kuin koulussa ja häiriötä esim. läksyjä tehdessä ei ole. Kaverien vanhempien uskomisessa ei myöskään ole ongelmaa, koska ympärillä ei ole niin paljon hälinää. Lapsen harrastukset ilman minun paikallaoloani eivät onnistu, koska ohjaajan huomio jakaantuu koko ryhmälle. Olen kentän laidalla se, joka huomioi ja ehkäisee lapsen herpaantumiset ja estää impulsiivisuudet muistuttamalla jo ensi merkkien aikaan, että nyt hengitetään. Ja kyllä, lapsella on erityisen tuen päätös ja kouluterveydenhuolto. Niistä huolimatta tilanne jatkuu nyt viidettä vuotta.

Ihan kenet vain ottaisin saappaisiini elämään vaikka pari viikkoa tämän erityislapsen kanssa. Vieläköhän sitten sanoisitte, että kasvattakaa sitä lasta, niin ei ole ongelmia koulussakaan.

Tuttuja juttuja, meilläkin rutiinit ihan todella tärkeitä arjen onnistumisessa. 

Oletko huomannut sitä, että lapsesi etsitään helposti syntipukiksi aina jos luokan toiminnassa on jotain huomautettavaa? 

Meillä on usein niin, että ope aloittaa viestin "Poikasi villitsi muut oppilaat tekemään/sanomaan...". Ymmärrän ja tiedostan, että varmasti välillä tuokin on totta, mutta poika itsekin sanoo, että usein kun luokassa jotain tapahtuu niin hän saa syyt niskoilleen, vaikka ei tekisi mitään. Aina ope huutaa että "*´ville' ja muut, nyt ihan oikeesti!" Ymmärrän, että varmasti usein onkin mukana kun jotain tapahtuu, mutta onko aina se pääsyyllinen? en jaksa uskoa.

Esimerkiksi tänään oli sattunut jonkin sortin oviepisodi kun kaveri oli tullut myöhässä luokkaan ja poika oli mennyt avaamaan, mutta kaveri oli vetänyt kahvasta takaisin ettei poika ollut saanut ovea avattua. (Joo ymmärrän että lähti leikkiin mukaan. Olisi voinut kypsästi sanoa opelle että toinen vetää ovea kiinni etten saa sitä avattua, mutta näin nyt kävi). Opettaja oli sitten kuulema karjaissut pojalle että heti omalle paikalle sieltä oven luota. Tälle kaverille ei oltu sanottu mitään. Opettaja siis selvästi luuli, että poika ei päästänyt kaveria luokkaan.. Oli vielä puhutellutkin tunnin jälkeen niin että myöhästyi bussista. Mutta sellaista se on, väärinkäsityksiä on sattunut ennenkin ja niin paljon etten niistä edes jaksa murehtia. Harmittaa vain, että aina oma lapsi maalataan syntipukiksi kaikelle mitä ikinä tapahtuukaan, ihan kuin muissa ei olisi mitään vikaa.. Opeta siinä sitten lapselle asioita, joissa hän on hyvä ja miksi hän on ihana ja rakastettava lapsi. ap

On harvinaisen rasittavan oloinen kakru...

Särki sydämen tuo aloitus.. toivottavasti joku nyt alkaa ottaa tosissaan..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se siellä vessassa ramppaa? Runkullako?

Adhd-lapset ei aina jaksa keskittyä ja heidän on pakko päästä välillä jaloittelemaan. Vaikka sitten keksityn vessahädän varjolla.

Voi olla myös oikeasti vessahätä, jos juo joka tunnilla vartin välein lasin vettä.

Vie ap ihmeessä lääkäriin jos juo vartin välein lasin vettä ja käy parikin kertaa pissalla tunnin aikana. Voi olla diabetes

No ei kyllä todellakaan ärsytä, ellei siihen erikseen kiinnitä huomiota. Vessassa käyntiä ei huomaa kukaan, jos seuraa opetusta.

T. Pien- ja yleisopetuksessa 10 v opettanut

Vierailija kirjoitti:

Niin, onhan se tietysti ikävää, kun opettaja haluaisi opettaa niille 20 muulle oppilaalle päivän aiheen ja yksi häiriköi ja estää muidenkin opiskelun omalla toiminnallaan.

En usko että häiriköisi jos adhd osattaisiin ottaa huomioon: riittävän lyhyet briiffaukset aiheeseen, erilaisia tehtäviä tunnin aikana (75min on pitkä aika esim lukea kirjan kappale ja tehdä kirjan tehtävät), kirjalliset ohjeet taululle, josta voi tarkistaa, oppilaan sijoittaminen luokkaan siten että on mahdollisimman vähän ärsykkeitä.. t. Ope itsekin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se siellä vessassa ramppaa? Runkullako?

Adhd-lapset ei aina jaksa keskittyä ja heidän on pakko päästä välillä jaloittelemaan. Vaikka sitten keksityn vessahädän varjolla.

Voi olla myös oikeasti vessahätä, jos juo joka tunnilla vartin välein lasin vettä.

Vie ap ihmeessä lääkäriin jos juo vartin välein lasin vettä ja käy parikin kertaa pissalla tunnin aikana. Voi olla diabetes

Eiköhän tuokin lapsi vaan tylsyyteensä juo sitä vettä ja jos noin useinkin juo niin ei se ole ihme että tulee tarve päästä tunnilta kuselle

Ei koulutettu, pätevä (=eli kelpoisuuden omaava) opettaja huuda oppilaalle. Se nyt on ensimmäinen asia, mitä opettajankoulutuksessa opetetaan. Yläkoulussa ja lukiossa on myös ehdoton kirjoittamaton sääntö "Älä koske oppilasta äläkä jää hänen kanssaan kahden missään tilanteessa". Joten esimerkiksi olalle taputuksia ei todellakaan tapahdu yläkoulussa opettajan oikeusturvan vuoksi (voitaisiin tulkita väärin).

Eri juttu on se, että koulut palkkaavat mielellään epäpäteviä kouluihin alle vuoden sijaisuuksiin. Silloin voi saada mitä vain. Myös koulunkäynninohjaajissa on näitä, joilla ei ole pinnaa tai ammattitaitoa kohdata juonittelevaa teiniä.

Hei ap.

En lukenut kaikkia kommentteja, joten vastaan vain aloitukseesi.

Oma lapsi on aina tietenkin itselle erityinen. Lapsesta saadut palautteet, positiiviset ja negatiiviset menevät yleensä aina ihon alle. Kuvaat ristiriitaa, kun tiedät lapsesi tarpeet ja tunnetilat, mutta samalla ymmärrät, että hänen on vaikea sopeutua vaatimusten tasoiseen käyttäytymiseen esim. luokassa. Uskon, että olet turhautunut ja palautteet ahdistavat ja surettavat sinua. 

Olet osannut hakea pojallesi sitä apua, joka nyt on tässä koulussa tarjolla. Kannustaisin sinua vielä hakemaan pojalle jonkinlaista muuta tukea kuin koulussa, jollain nuorisoklinikalla, mitä paikkakunnaltasi nyt sitten löytyykin. Monenlaisia palveluja on olemassa  nuorten tukemiseksi myös etänä.

Mutta ennen kaikkea kannustan sinua hakemaan keskustelutukea itsellesi. On oltava jokin paikka, missä saat päästää höyryt ulos, pettymyksesi, väsymisesi yrittämään, omat tarpeesi. Vaikka itse asialle ei voisi mitään (adhd, pojan ongelmat), on silti tärkeää, että pääset sanottamaan omat tunteesi jollekulle, joka ei arvostele ja arvioi, vaan ottaa sen vastaan. Näitä keskustelumahdollisuuksia on eri paikkakunnilla eri muodossa, terveyskeskuksessa psyk.sairaanhoitaja, työterveydessä kenties jotain, seurakunnissa diakoniatyöntekijät ja paljon muitakin toimijoita jotka tarjoavat keskusteluapua. Arvosta kaiken keskellä myös itseäsi varaamalla purkamisaikaa kaikelle.

Onpas ikävää:/

Itse koen saaneeni omasta ADHD:sta paljon myös hyötyä. Homma tasoittuu iän myötä, ja elämä muuttuu paljon helpommaksi. Itse asiassa koen, että osaan nyt aikuistuttuani huomattavasti paremmin sellaisia taitoja joita esimerkiksi tuttaviani eivät taida.

Osaan toimia erittäin hyvin paineen alla ja kiireessä, olen (kuulemma) hyvä johtaja, monet ADHD henkilöt ovat, ja osaan järjestää ja selittää asiat siten että kaikki ne ymmärtävät. Tai näin olen ainakin kuullut. Minulle on monesti sanottu että olisin hyvä opettaja, jos sellaiseen olisin halunnut aikanaan ryhtyä.

En myöskään koe saaneeni juurikaan tukea. Ymmärrän että opettajilla ei välttämättä ole aikaa, mutta ei se sitä muuta että en saanut tukea. Ja sille ei voi mitään enää. Olihan se silloin suoraan sanottuna p*rseestä, mutta koen sen olleen ehkä jopa kohdallani hyvä ja itseäni vahvistava juttu. Kuulostaa varmaan hassulta. Mutta näin koen. Olen vähän niinkuin vaikeimman kautta joutunut oppimaan juuri ne itselleni sopivat toimintatavat, ja koen tämän kehittäneen minua paljon. Minusta tuli erityisen sitkeä ja peräänantamaton, ja koen että näilläkin on myöhemmin ollut iso osansa siinä että olen nykyään menestynyt. En edelleenkään luovuta helposti, enkä myöskään lannistu. Opin myös jo hyvin nuorena olemaan kuuntelematta muiden mielipiteitä itsestäni. Sain kyllä peruskoulu aikana useasti kuulla ihan opettajiltakin kuinka en pysty, ja kuinka minun ei kannata lähteä sinne tuonne ja tänne. En kuitenkaan kuunnellut, onneksi, ja olen pärjännyt erittäin hyvin.

Opin myös hyvin varhain sen, että jos haluaa menestyä ja saavuttaa jotain asioiden eteen on tehtävä paljon töitä. Ja että kukaan ei minua auta tai puolestani kävele. Totuin pärjäämään ilman apua, ja raskaatkaan työmäärät jonkun asian eteen eivät koskaan ole olleet ongelma.

Onhan se tietenkin totta että en minä helpolla päässyt, enkä esimerkiksi toivo että omat lapseni joutuisivat kokemaan kaiken saman. Mutta kyllä pyrin siihen että he myös ymmärtävät ja oppivat nämä asiat. Oppivat sen että vaikka vaikeuksia on, ja vaikka olisit muiden mielestä kuinka erilainen ja outo tahansa, pystyt kyllä ihan mihin vain. Haluan opettaa että koskaan ei saa ottaa kuuleviin korviinsa niiden puheita jotka sanovat "et pysty". He eivät ansaitse arvostustasi.