HS tänään: “Pandemia toi esiin itsekkäät ihmislampaat”
Kommentit (477)
Vastattiinko jutussa miksi köyhän pitäisi olla mukana näissä talkoissa. Ei hän voita eikä häviä yhtään enempää oli koronaa tai ei.
Uskon, että kaipa se maski jotain auttaa, ettei pöpöt leviä. Mutta en käytä niitä missään, missä ne ei ole jo valmiiksi tarjolla otettavaksi. En viitsi ostaa niitä tai alkaa kaivelemaan niitä repusta ennen kauppaan tai bussiin menoa. Suurimman osan maskittoman kohdalla kyse on laiskuudesta ja viitseliäisyydestä eikä mistään salaliitto uskovaisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu vähän kärjistetyltä mielipidekirjoitukselta. Trollit lähtivät alunperin korostamaan ja viljelemään sitä lammas sanaa haukkumiseen (kuten muitakin sanoja ja sanontoja toistona), kun sen netistä tai videolta löysivät. Alunperin se oli vähän neutraalimmalla tarkoituksella niillä, jotka siitä keskustelivat kiihkottomasti. Eli joku menee laumassa, säikytettynä, jonkin ajamana, kohti jotain. Maskin käyttö on monille ihmisille tärkeää, vaikkei ota rokotetta. Rokote on vapaaehtoinen ja useat ihmiset ovat niin innokkaasti ottamassa sen, että mikä olikaan se huoli siinä asiassa? Ne jotka eivät ota, eivät ole kaikki "rokotevastaisia", vaan tekevät päätöksen lyhyesti olla ottamatta joku valmiste - he ovat ehkä ottaneet aiemmin kaikki lääkkeet ja rokotteet. Sikainfluenssan aikaan eivät myös kaikki ottaneet rokotetta. Siinä on päättelyä takana, samoin kuin sillä joka ottaa rokotteen.
No sikainfluenssa oli vasta diktaattorien harjoittelua lampailla.
Silloin ei onnistunut, mutta nyt ne hierovat kakkasia käsiään taalankuvat silmissään.
Itsekkäät ihmislampaat ovat kaikkein haavoittuvimmassa asemassa yhteiskunnassamme.
En kuulu mihinkään niistä ryhmistä, jotka ovat saaneet jotain koronaan liittyvää tukea, ja aikaisemmin terveydenhuollossa minua on usein hoidettu mahdollisimman halvalla ja huonosti. Minkähän takia minun pitäisi nyt pistää omia rahojani maskeihin? Yhteiskunta ja toiset ihmiset eivät ole välittäneet minusta, joten miksi minun velvollisuuteni olisi silti huolehtia toisista ja yhteisestä hyvästä? Ei taida olla minun syyni alunperinkään, että meillä on korona, koska en ole koskaan matkustellut. Korona-aikana on myöskin tehty huonoja päätöksiä mm. matkustelun suhteen. Minkä takia niiden pitäisi kantaa kaikki vastuu ja repiä selkänahastaan siihen rahat ja voimavarat, joilla ei ole osaa eikä arpaa ongelman alkuperään?
Tyypillistä Hesaria kylläkin osoitella tiettyä ryhmää ja syytellä yksilöiden käytöstä isomman tahon aiheuttamista ongelmista.
Vierailija kirjoitti:
Vastattiinko jutussa miksi köyhän pitäisi olla mukana näissä talkoissa. Ei hän voita eikä häviä yhtään enempää oli koronaa tai ei.
Hei, tiedättekö mitä?
Taivahan kirjoissa ja kansissa on jo kirjoitettuna, milloin kukakin kuolee.
Tai sitten sille, joka uskoo kohtaloon, sama juttu.
Se on kuitenkin aina yllätys, milloin kuolema tulee, etkö voi mitenkään huijata sitä.
Se tulee ja ottaa sinut, vaikka sinulla olisi 10 maskia päällekkäin tai ei yhtäkään - lopputulos on ihan sama. Död.
Suosittelen siis mieluummin elämään jäljellä olevaa elämääsi, kun elämään maskipäänä, etäisyyksiä mitaten (onko väh 20 cm?), koronan pelossa päivästä toiseen - oletko samaa mieltä?
Vierailija kirjoitti:
En kuulu mihinkään niistä ryhmistä, jotka ovat saaneet jotain koronaan liittyvää tukea, ja aikaisemmin terveydenhuollossa minua on usein hoidettu mahdollisimman halvalla ja huonosti. Minkähän takia minun pitäisi nyt pistää omia rahojani maskeihin? Yhteiskunta ja toiset ihmiset eivät ole välittäneet minusta, joten miksi minun velvollisuuteni olisi silti huolehtia toisista ja yhteisestä hyvästä? Ei taida olla minun syyni alunperinkään, että meillä on korona, koska en ole koskaan matkustellut. Korona-aikana on myöskin tehty huonoja päätöksiä mm. matkustelun suhteen. Minkä takia niiden pitäisi kantaa kaikki vastuu ja repiä selkänahastaan siihen rahat ja voimavarat, joilla ei ole osaa eikä arpaa ongelman alkuperään?
Tyypillistä Hesaria kylläkin osoitella tiettyä ryhmää ja syytellä yksilöiden käytöstä isomman tahon aiheuttamista ongelmista.
Ja varsinkin, kun mitään ongelmaa ei ole - Tämä on tahallaan LUOTU ongelma.
Oletteko miettineet tätä: maskien oikein käyttämiseen menee huomattava määrä rahaa, vaivaa tai molempia. Kuitenkin suuri osa ihmisiä niitä käyttää. Mikä on todennäköisyys, että vanhoja maskeja uudelleenkäytetään aika paljon? Mikä on todennäköisyys, että kangasmaskit keitetään joka päivä? Olisiko niin, että niitä pestään sen verran, että niitä on mukavampi pitää naamalla?
Mistä kaikille ihmisille tuli yhtäkkiä aikaa ja viitsimistä nähdä tämä panostus päivittäin, ennestään usein kiireisessä ja vaivalloisessa arjessa? Olisiko niin, että suuri osa ihmisistä ei tunnollisesti näe sitä vaivaa, vaan vain näennäisesti noudattaa käytäntöä?
Eipä täällä kovin tiedostavia kapinoitsijoita kun maskittomat lähinnä keltatakkisia työmiehiä tai teinejä ja eräät tuhlaa loppuja rahojaan maskeihin kun lähinnä sitten vain kaljaa ja tupakkaa haetaan kaupasta.
Koko korona-ajan on riittäny näitä moralisoijia, jotka tuomitsee toisten käytöksen ja suhtautumisen, muttei näe itsessä mitään vikaa.
Ei jatkoon
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"On tullut jo tutuksi, kuinka rokotteiden ja maskien ideologiset vastustajat, pandemiaa valheena pitävät sekä höyrypäisiä salaliittoteorioita levittävät kutsuvat toistuvasti tieteeseen luottavia lampaiksi. Sillä he ikään kuin nostavat itsensä ”vahvoiksi yksilöiksi”, jotka ”ajattelevat omilla aivoillaan”.
Huvittavaa, kuinka nämä ”omilla aivoillaan ajattelevat” sitten pitävät mitä tahansa internetistä löytämiään huhuja faktoina, vailla mitään lähdekritiikkiä. Tai joille kelpaa ”asiantuntijaksi” karismaattisesti puhuva henkilöpalvonnan kohde."
Minä en ainakaan hauku ketään lampaaksi vaan mielestäni jokainen saa käyttää maskia ja rokottautua ihan niin paljon kun lystää. Olenhan itsekin aiemmin ollut "tieteen" ihminen ja luottanut päättäjiin, kansaan ja mediaan, joten ymmärrän heitä paremmin kuin hyvin. Olen myös naureskellut typerille ihmisille jotka eivät ymmärrä tieteestä ja tutkimuksesta mitään. Oman kokemuksen mukaan eniten tässä lokaa saavat niskaansa juuri me ITSEKKÄÄT FOLIOHATUT jotka suhtautuvat varauksella tähän mitä on meneillään. Minulle sopii että kaikki saavat elää ihan niinkuin parhaaksi katsovat mutta tuo mielipidekirjoitus ei kyllä todellakaan siihen tähtää. Sen mielestä olen vaan itsekäs typerys. Ehkä olen sitten mutta tällä mennään.
Jos et käytä maskia ja halua sillä tuoda panostasi leviämisen ehkäisemiseksi, olet kyllä aika itsekäs.
Selvä. Itse näen leviämisen ehkäisyssä kyllä monet asiat paljon tärkeämpänä kuin maskinkäytön. Ihan itse typerillä itsekkäillä aivoillani olen ajatellut että todennäköisyys että tartutan koronan johonkin kaupassa ohikulkevaan on aika pieni oli minulla maski tai ei. Ilmeisesti myös virallinen kanta taitaa olla se että korona leviää lähipiirissä, ei niinkään maskia käyttämättömiltä ventovierailta. Mutta tarvitsettehan te syntipukin tämän kaaoksen keskellä, se on ymmärrettävää.
Jostainhan se sinne lähipiiriinkin leviää. Vai miten muuten pandemia on päässyt tapahtumaan? Katsooko virus, että nuo on kavereita, mutta noi ei, tartutan ton kaverin vaan? Tai nuo ovat sukua, muut eivät, tartun vaan tästä anoppiin, mutta en kauppareissulla kehenkään?
Ihan samaa höpsötystä kuin se, että lapset eivät tartuta vaan virus jotenkin osaa katsoa, että "Ahaa, 7-vuotias. En tartu, hyppään tuohon 27-vuotiaaseen sen sijaan".
Korona leviää lähipiirissä, työpaikoilla, kouluissa, yökerhoissa eli paikoissa joissa ollaan tiiviisti yhdessä todennäköisesti tunteja. Ei satunnaiselta maskittomalta ohikulkijalta kaupassa. Höpsö
Joo, paitsi siitä voidaan kiistellä onko se korona vai "tavis" influenssa, jotka ovat käytännössä sama asia. Molemmat ovat koronia.
Itse sairastin yli kaksi vuotta sitten tosi kovan influenssan, joka kesti 4 kk, sain happea ja kuume oli pilvissä ja meinasin kuolla. Mutta oli siis ihan "tavis" influenssa vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vielä vuosi tämän epidemian alkamisen jälkeenkin porukka jaksaa vttuilla maskin käytöstä. Miettikää nyt. Vuosi jo mennyt! En ole käyttänyt maskia vieläkään kertaakaan. Olen toki ollut enemmän kotona, enkä vietä paljon aikaa väkijoukoissa, vaikka pk-seudulla asunkin. Mutta oikeasti nyt. Eiköhän tämä pitkä vuosi nyt jo näytä, kuinka vaarallinen (eli vaaraton) tauti oikeasti on. Haitallinen se kyllä on, ja joillekin vaarallinen, mutta koittakaa nyt taas rauhoittua niiden maskienne kanssa.
Kuinka monta kertaa olet sairastanut koronan tämän vuoden aikana? Tule kertomaan sitten, kun olet sairastanut sen edes kerran, että miten harmiton ja vaaraton tauti on kyseessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"On tullut jo tutuksi, kuinka rokotteiden ja maskien ideologiset vastustajat, pandemiaa valheena pitävät sekä höyrypäisiä salaliittoteorioita levittävät kutsuvat toistuvasti tieteeseen luottavia lampaiksi. Sillä he ikään kuin nostavat itsensä ”vahvoiksi yksilöiksi”, jotka ”ajattelevat omilla aivoillaan”.
Huvittavaa, kuinka nämä ”omilla aivoillaan ajattelevat” sitten pitävät mitä tahansa internetistä löytämiään huhuja faktoina, vailla mitään lähdekritiikkiä. Tai joille kelpaa ”asiantuntijaksi” karismaattisesti puhuva henkilöpalvonnan kohde."
Minä en ainakaan hauku ketään lampaaksi vaan mielestäni jokainen saa käyttää maskia ja rokottautua ihan niin paljon kun lystää. Olenhan itsekin aiemmin ollut "tieteen" ihminen ja luottanut päättäjiin, kansaan ja mediaan, joten ymmärrän heitä paremmin kuin hyvin. Olen myös naureskellut typerille ihmisille jotka eivät ymmärrä tieteestä ja tutkimuksesta mitään. Oman kokemuksen mukaan eniten tässä lokaa saavat niskaansa juuri me ITSEKKÄÄT FOLIOHATUT jotka suhtautuvat varauksella tähän mitä on meneillään. Minulle sopii että kaikki saavat elää ihan niinkuin parhaaksi katsovat mutta tuo mielipidekirjoitus ei kyllä todellakaan siihen tähtää. Sen mielestä olen vaan itsekäs typerys. Ehkä olen sitten mutta tällä mennään.
Varmaan haluat ettei avoleikkauksessasi sairaalassa kirurgi ja muut vaan käytä maskia ettei sinun itsekkään foliohatun mieltä vaan pahoiteta kun suhtaudut varauksella maskeihin.
Muista vaatia maskittomuutta ennen leikkausta.
Heikkojen hyysääminen on mennyt liian pitkälle. Ihmisille pitäisi opettaa ottamaan vastaan kuolema. Ei sitä tarvitse pelätä.
Vierailija kirjoitti:
En kuulu mihinkään niistä ryhmistä, jotka ovat saaneet jotain koronaan liittyvää tukea, ja aikaisemmin terveydenhuollossa minua on usein hoidettu mahdollisimman halvalla ja huonosti. Minkähän takia minun pitäisi nyt pistää omia rahojani maskeihin? Yhteiskunta ja toiset ihmiset eivät ole välittäneet minusta, joten miksi minun velvollisuuteni olisi silti huolehtia toisista ja yhteisestä hyvästä? Ei taida olla minun syyni alunperinkään, että meillä on korona, koska en ole koskaan matkustellut. Korona-aikana on myöskin tehty huonoja päätöksiä mm. matkustelun suhteen. Minkä takia niiden pitäisi kantaa kaikki vastuu ja repiä selkänahastaan siihen rahat ja voimavarat, joilla ei ole osaa eikä arpaa ongelman alkuperään?
Tyypillistä Hesaria kylläkin osoitella tiettyä ryhmää ja syytellä yksilöiden käytöstä isomman tahon aiheuttamista ongelmista.
Inhimillisyyden takia. Yhteisöllisyyden takia. Toisten huomioonottamisen takia.
Jos sinua on kohdeltu "huonosti ja halvalla" terveydenhuollossa, sinua on kuitenkin hoidettu? Voit itse vaikuttaa tilanteeseen ja siirtyä yksityiselle. Mene töihin ja osta maskit ja käytä niitä. Tai ovat kyllä ne maskit niin halpoja, että voi ostaa ihan avustuksillakin.
Täydellinen olkoon nimesi kirjoitti:
Itsekkäitä koronapässejä, ja myös lampaita ovat nämä tutkijat, ja lääkärit, kuten
Lasse Lehtonen, Tuomas Aivio, Eeva Ruotsalainen, Voipio Pukki, Kiuru, ja niin edelleen.
Koronan leviämistä ei voi lopettaa. Edes rokote ei sitä lopeta, koska rokote ei anna 100% suojaa, ja sekin suoja mikä siitä sitten on saatu laskee jo vuoden kuluessa vielä paljon alemmaksi, niin että pitäisi rokottaa taas uudelleen..
Uusi Seelanti joutuukin jatkossa, mikäli haluaa linjansa pitää vaatimaan Sekä rokotteen, että testit ja karanteenit jokaiselta maahan saapuvalta, ja aina kun löytyy korona, niin koko kaupunki kiinni, kuten on tehty tähänkin asti. Rokote ei Uutta Seelantia tältä pelasta.
Lisäksi nämä itsekkäät pässit, ja lampaansa, tutkijat ja lääkärit joukkoineen ovat rahastaneet ihmiset, samalla kun pässit kieltäytyivät testaamasta jokaista laitostaan niin, että korona ei sinne olisi levinnyt. He suorastaan kieltäytyivät päivittäisistä testauksista. Siksi on pässien lammastarhoissa, eli Sairaaloissa ja hoitokodeissa eniten koronaan kuolleiksi tilastoituja.
-HUS alueen geriatriset osastot
-Jyväskylän kaupunginsairaala
-Tays Syöpäosasto
-Espoo geriatrinen osasto
-Tampere Rauhanniemen sairaala
- Lauttasaari hoivakoti
- Nutukkaan hoitokoti Sodankylä
- Kauhujen sairaala Italiassa
- Kymmenet ja sadat sairaalat New Yorkissa
Kymmenet hoitokodit, ja sairaalaosastot Yksin helsingissä kaikkiaan 79 epidemiaa eri hoitokodeissa. Miljoonat maailmalla.
VANGITKAA IHMISET, ja heittäkää vankilaan, jotka eivät suostu pakkotestauksiin.. maiden rajoilla?
Lammas, kuuletko? Pässi kuunteletko?
Älä vain testaa sitä sairaala- ja hoitokotihenkilökuntaa, VANGITSE ja PAMPUTA sensijaan ihmiset kaduilla? Maitten rajoilla.
Tiesitkö, että vainaiset 3% Suomenkin tartunnoista oli viimeisen THL raportin mukaan ulkomailta!
Näin pitkälle selvisit ilman aamulääkkeitä mutta sitten harhat taas alkoivat.
Vain otettu lääke auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Esimerkiksi kasvomaskista kieltäytyvät saattavat perustella toimintaansa sillä, että jos maski ei suojaa käyttäjäänsä kovin hyvin, miksi he sitä pitäisivät? Tai sillä, että perusterveillä ihmisillä koronakuolleisuus on vähäistä, joten eivät he siitä välitä."
Mutta eivätkö nämä ole aika hyviä pointteja... En kyllä usko, että maski paljon suojaa toisiakaan. Kyllä ne aerosolit sieltä maskin takaa lentelee. Lisäksi maskia näpelöi sormillaan lähes jokainen, sillä ei se vaan pysy paikallaan. Jatkuvasti näkee niitäkin, jotka välillä vetää maskin alas pois nenän edestä, sitten taas suun ja nenän eteen kun on enemmän väkijoukko näkemässä.
Heh, olen saanut varmaan jo melkein kaikki työkaverit kiinni maski leuassa, tai otsassa/päässä pantana kun luulevat, ettei kukaan näe. 😄
Ei tätä pelleilyä vaan enää kukaan jaksa, parempi vaan myöntää se.
Itsekin viimeksi bongasin tyhjähkössä junavaunussa takanani naisen, joka antoi nenänsä hengittää vapaasti kun ajatteli, ettei kukaan huomaa. Jos maskeihin uskoo niin junassahan olisi kai erityisen tärkeää pitää naamaria siinä mielessä, että siellä jos tarttuu jotain, se leviää ympäri maata eri matkustajien mukana. Mutta se on tärkeintä ihmisille, että näyttää kunnolliselta.
Huonosti kirjoitettu juttu. Ensinnäkin tuo avuton käänteislogiikka että aletaankin hei sanoa lampaiksi ihmisiä jotka EIVÄT sokeasti noudata ylhäältä annettuja sääntöjä, se oli vain typerää ja no, avuton yritys olla nokkela/hauska.
Toinen sitten tuo kaikkien rajoituskriittisten niputtaminen salaliitto-huuhaa-jengiin. Samalla tavalla alkeellista logiikkaa. Esim. HUS lastenlääkärit vaativat omilla nimillään lasten harrastustoiminnan kiellon lopettamista. Ovat HUS lastenlääkärit siis huuhaa-porukkaa ja uskovat mikrosiruihin? Eivät ole tieteelliseen ajatteluun kykeneviä? Ei ole asiantuntemusta infektiotaudeista, terveydenhuollosta jne?
Vaivaiset.